Rappioromantikon Tallinna
13 64
Minun on ollut tarkoitus kirjoitella tuosta viime viikonloppuisesta Tallinnan reissusta, mutta en ole vieläkään ehtinyt. Kameraan tallentui matkan varrelta paljon kuvasatoa ja pysäyttävimmät kuvat nappasin kyllä mahtavalta opastetulta kävelyretkeltämme Kalamajan alueella. Kyseessä on vanha teollisuusalue, jossa on ränsistyneiden tehdasrakennusten lisäksi myös kauniita vanhoja puutaloja. Visit Estonian edustaja kuvaili aluetta Viron Pispalaksi, ja ainakin sieltä puutalokortteleista löytyi samankaltaista boheemia henkeä. Piipahdin Kalamajassa ja Telliskiven alueella pikaisesti jo viime marraskuisella reissullani Tallinnaan, mutta oli erityisen antoisaa kierrellä seutua oppaan kanssa, joka osasi kertoa esimerkiksi rakennusten historiasta.

Ihastuin muiden bloggaajien tavoin rappioromanttiseen tunnelmaan, joka suorastaan huokui ränsistyneistä taloista ja hylätyistä tehdasrakennuksista. Monet kameraan tallentuneista maisemista ja näkymistä ovat kaikkea muuta kuin kauniita, mutta myös rumassa ja rikkonaisessa on kiinnostavaa estetiikkaa. Ainakin ne ovat usein monella tapaa kiinnostavampia kuin siloitellut julkisivut. Jotenkin tuollaiseen maisemaan liittyy sellainen pysähtyneisyyden tunne, vaikka todellisuudessa kulttuuriväki on ottanut hylättyjä alueita innolla omaan käyttöönsä ja oikeastaan Kalamajan ja Telliskiven kulmat ovat varmaan Tallinan trendikkäimpiä nykyään. Turistina tuonne ei ehkä ilman vinkkausta osaisi eksyä, joten painakaahan nyt nimet muistiin. :)

Napsin joitakin kuvia ainakin Telliskiven alueella jo viime marraskuussa, jolloin ilma oli kutakunkin yhtä harmaa kuin viime viikonloppunakin. Tuo harmaus jotenkin sopii tuohon ränsistyneeseen tunnelmaan, mutta olisipa silti hienoa päästä joskus tsekkaamaan nuo kulmat kesäisemmässä valossa ja vehreämpänä vuodenaikana. Jos menette käymään Tallinnassa ja rappioromantiikka viehättää, niin suosittelen ehdottomasti kävelyretkeä Kalamajaan ja Telliskiveen. Molemmat alueet ovat vähitellen nousemassa uuteen kukoistukseen ja noilta kulmilta löytyy esimerkiksi paljon trendikkäitä pieniä ravintoloita ja kahviloita sekä pieniä design-putiikkeja, mutta niistä luvassa erikseen juttua sitten vielä myöhemmin.
Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Muu hyvinvointi, reissussa, Tallinna