Vihdoinkin ne järkevät nilkkurit!
10 66
Tänään suuntaan täältä Tallinnasta kotiin ja matkaraporttia on luvassa, kunhan ehdin asettua koneen ääreen hiukan pidemmäksi aikaa. Sitä odotellessa esittelen teille kenkälöytöni, jonka tein jo pari kuukautta sitten joulun jälkeisistä alennusmyynneistä mutta olen unohtanut esitellä. Oikeastaan korkkasin kengät käyttöön vasta tänne reissuun! Olin pitkään jo miettinyt, että olisi ehkä hyvä omistaa sellaiset jotkut tyylikkäät mustat matalat nilkkurit, koska melkein kaikissa nilkkureissani on korkoa. Syys- ja kevätsäillä minulla ei oikein ole ollut mitään sellaisia siistejä korottomia kenkiä, jotka menisivät sekä mekon että housujen parina, ja matkoillakin ainaiset korkonilkkurini ovat olleet ongelma, kun pitäisi jaksaa kävellä usein pitkiä matkoja.

Olin ihastellut näitä Filippa K:n nilkkurikaunokaisia jo joskus viime syksynä Trendin yksissä kuvauksissa, mutta en ollut koskaan sitten nähnyt niitä liikkeessä. Lopulta ne tulivat yllättäen vastaan Maranellon alennusmyynnissä todella hulppealla alennuslapulla varustettuina. Kenkien alkuperäinen hinta oli liki 300 euroa, mutta nyt kahden alennuslappusen jälkeen se oli enää 80 euroa. Sovitin niitä jalkaan ja päätin, että jos ne istuvat, ostan ne. Ja istuivathan ne! Nyt olen kävellyt kengillä täällä Tallinnassa ensimmäistä kertaa ja ne ovat todella mukavat jalassa. Tiedän, ettei ole koskaan erityisen fiksu veto ottaa matkaan uusia korkkaamattomia kenkiä, koska monet kengät pitää ajaa sisään ensin. Uudet kengät ja paljon kävelyä tietävät usein rakkoja, mutta nämä ovat olleet jalassa kuin unelma. Ja hitto vie, ne ovat vielä kauniitkin. Erinomaisen hyvä ostos, sanoisin. :)



Tags: kengät, Muu hyvinvointi, uutta vaatekaapissa