14/04/13

Kukkaistytön kampausniksi

3 75 P4104297.JPG

Lupailin teille jo aikaisemmin tällä viikolla kampausvinkkejä sen ihanan kukkaistyttökampauksen tekemiseen, mutta en sitten ehtinytkään laittaa postausta ulos suunnitellussa aikataulussa. Nyt tuo ohje kuitenkin olisi luvassa! Kävin aiemmin tällä viikolla Glitterin uuden kampausoppaan julkistustilaisuudessa ja siellä osallistujat saivat halutessaan itselleen jonkun kivan kampauksen Glitterin uusia hiuskoristeita ja -tuotteita käyttäen. Ihastuin viime kesänä Demi-lehteen nappaamani katumuotikuvan tytöllä näkemästäni kukkapannasta, joten halusin ehdottomasti kampauksen Glitterin kevätmallistosta löytyvän kukkapannan kanssa, kun huomasin, että kokoelmassa on sellainen. Olen aina ollut sellaisten boheemin huolettomien kampausten ystävä, enkä ole koskaan välittänyt liian laitetusta tyylistä – siksi tuo rento kukkaiskampaus tuntui osuvan minulle kuin nappi silmään. :) Ja iloksenne voin kertoa, että tuollaisen kampauksen loihtiminen on ehkä maailman helpoin temppu! Ja huomasin, että nuo kampausoppaan ohjeet löytyvät myös Glitterin nettisivuilta tutorialien kera, joten kannattaa kurkkia sieltä vielä lisää kampausinspiraatiota.

P4104283.JPG

Jotkut teistä ovat ihastelleet kovasti jo 1,5 vuotta sitten blogissani muutaman kerran näkynyttä pantakampausta, johon olen käyttänyt Zarasta löytämääni kuminauhapantaa. Tuo kukkapanta on hiukan erilainen, sillä sen sisällä kulkee rautalanka, mutta kampauksen idea on tismalleen sama. Kivaa tässä kampauksessa on se, että hyvin yksinkertaisella kikalla saa varsin kauniin ja boheemilla tavalla tyylikkään kampauksen – ja tämä kikka onnistuu melko lyhyilläkin hiuksilla. Käytännössä kampauksen idea on se, että panta asetetaan hiusten päälle ja vapaiksi jäävät latvat käännetään vain alhaalta ylös ja työnnetään pannan alle piiloon. Kuminauhapannan alla hiukset pysyvät yleensä hyvin ihan itsestään, mutta tuollaisen rautalankapannan kanssa apuna voi käyttää pinnejä. Toivottavasti alla näkyvä kuvasarja selventää ideaa. :) Kuvausavusta kiitos Saaralle

P4104276.JPG

Asettele ensin panta hiusten päälle haluamaasi kohtaan. Sen jälkeen poimi hiussuortuvia ja käännä ne alhaalta ylös ja työnnä latvat löysästä pannan alle.

P4104277.JPG

Hiukset pysyvät paikoillaan paremmin, kun kiinnität suortuvat pannan vierestä pinnillä.

P4104279.JPG

Käy läpi samalla tavalla koko hiukset. Kampaus saa jäädä epätasaisen ja huolettoman näköiseksi, joten muutamat irtonaiset suortuvat tai hiukset eivät haittaa.

P4104282.JPG

Kampaukset ulkonäköön voi vaikuttaa sillä, asetteleeko hiukset kokonaan niskaan vai sommitteleeko suortuvia myös pannan sivuille. 

P4104287.JPG

Tässä näkyy hyvin, miltä valmis kampaus näyttää sivulta.

P4104289.JPG

Kampaus saa tarkoituksella jäädä epätasaiseksi ja hiusten latvat voi käännellä pannan alle rennon näköisesti – se on tämän kampauksen idea.

P4104292.JPG

Kiinnitä lopulta viimeisetkin osiot pinneillä ja kun kaikki pisimmät hiukset takaa on käännelty pannan alle, suihkaise päälle vielä kevyesti hiuslakkaa.

P4104298.JPG

Tags: , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus

3 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related posts