Oi ihana Oiva
34 73
Yksi tärkeimmistä hankinnoistani tänne uuteen kotiin on sohva, joten olen viettänyt muuton jälkeen aika paljon aikaa huonekaluliikkeiden sivuilla surffaten ja käynyt koeistumassa sohvia aina, kun olen sopivasti kulkenut jonkun huonekalukaupan ohi. Olohuoneessa on tosiaan tällä hetkellä vain ruokapöytä tuoleineen sekä kirjahylly ja nojatuoli, mutta tarkoituksena sinne olisi hankkia vielä sohva ja mahdollisesti tehdä johonkin kohtaan sinne myös jonkinlainen työnurkkaus. Ykköshankinta on kuitenkin se sohva, sillä suurena ja hallitsevana huonekaluna se määrittelee muuta sisustusta melko paljon. Olenkin päättänyt, että ennen sohvaa en hanki olkkariin mitään.

Tuttavan vinkkauksesta tutustuin kotimaiseen huonekalumerkki Valantiin, jonka olin jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut missaamaan aiemmin. Ja nyt minulle on syntynyt suorastaan pakkomielle Valantin Oiva-nimisestä sohvasta. Se ei ihan asetu budjettiini (joskaan ei silti ole mikään ihan mahdottoman hintainen), mutta tuo sohva on minusta suorastaan täydellinen! En nimittäin ole oikein osannut päättää, että haluaisinko sellaisen hiukan siromman sohvan vai oikein kunnon löhösohvan, ja kappas, tuossa Oivassa yhdistyvät mielestäni täydellisesti molemmat! Malli on tuollainen vähän 50-lukua henkivä skarppi ja siro, mutta samaan aikaan sohva näyttää sellaiselta rennolta ja äärettömän mukavalta myös löhöilyä ajatellen. Nyt kun olen saanut tuosta tällaisen pakkomielteen, niin tuntuu, että mikään muu ei oikein kiinnosta. Argh! :D Kävin tänään jopa koeistumassa tuon kaunokaisen Valantin omassa liikkeessä siinä Hietsun torin laidalla, kun olin lounaalla kauppahallissa. Eikä se koeistuskelu kyllä ainakaan parantanut tätä sohvakuumetta ollenkaan. Värihaaveissa olisi joku vaalea sävy, luonnonvalkoinen, kermanvaalea tai vaalea harmaa valkoisilla tai puunvärisillä jaloilla. Koon taas on oltava kolmen istuttava, jotta siinä mahtuu tarpeen vaatiessa nukkumaan joku. Jos tulee mieleen joitakin muita ihania sohvakaunokaisia, niin saa vinkkailla. Mutta luulenpa, että tuohon silti päädyn – tingin vaikka sitten jostain muusta. Mitenkäs te muut, ymmärrättekö, miksi sydämeni sykkii juuri Oivalle?

Tags: design, Muu hyvinvointi, sisustus