Hohoi, vanhat kotikulmat!
25 62
Muistatteko, kun blogini alkuaikoina asuin vielä opiskelukaupungissani Jyväskylässä? Muutin vuonna 2008 Helsinkiin, enkä ole sen koommin kovin montaa kertaa tainnut Jyväskylään palata, vaikka vanhasta kotikaupungista onkin ihan lämpimiä muistoja. :) Nyt viikonloppuna minulla on hyvä syy tulla visiitille piiiitkästä aikaa, sillä minua pyydettiin mukaan Forumin ja Jyväskeskuksen Muotipäiville Jyväskylään. Kerrankin jotain kivaa tapahtuu myös Helsingin tai pääkaupunkiseudun ulkopuolella! ;)
Tapahtuma on siis käynnissä loppuviikon ajan ja perjantaina sekä lauantaina mukana menossa on myös muutama bloggaaja. Minun lisäkseni tapahtumassa ovat mukana MouMou-blogin Iina sekä More To Loven Peppi ja Mimmi. Pääsemme kokoamaan ja stailaamaan Forumiin vaatekaapit itse valitsemillamme suosikkivaatteilla kauppakeskuksen valikoimasta. Lisäksi luvassa on kaikenlaista muuta hauskaa ja itse asiassa nämä päivät ovat täynnä ohjelmaa, joten kannattaa tsekata koko ohjelma tuolta Forumin nettisivuilta! Mutta minut voi siis huomenna tai lauantaina bongata tuolta Jyväskylän Forumista eli tulkaahan nykimään hihasta ja moikkailemaan, jos olette liikenteessä siellä suunnalla! :) On niin kivaa tulla pitkästä aikaa tutuille kulmille käymään! Onko siellä suunnalta lukijoita, ilmiantakaa itsenne kommenttiboksissa!

Tags: Muu hyvinvointi, Newsflash
Categorised in: Elämä