4/03/13

Kotitoimisto kuntoon ja paperit järjestykseen

11 83 P3043671.JPG

Minulla on ollut pieni ongelma siitä lähtien, kun aloin työskennellä kotoa käsin. Kämpässä ei ole erillistä työhuonetta, enkä pidä sellaisen vuokraamista kodin ulkopuolelta tällä hetkellä järkevänä niin taloudellisesti kuin käytännönkään kannalta. Tykkään työskennellä kotoa ja nautin siitä, ettei minun tarvitse aamuisin kiirehtiä ruuhkassa minnekään, mutta työnurkkauksen puuttuessa paperit, muistilaput, kynät ja kaikenlainen töihin liittyvä sälä on täyttänyt keittiönpöydän, joka pursuilee vähän yli äyräiden. Suurin ongelmani ovat kaikki nuo paperit, joita en ole saanut oikein järkevästi organisoitua mihinkään, mutta joita kuitenkaan en voi heittää pois tai siirtää muualle, koska tarvitsen niitä jatkuvasti. Niinpä keksin ongelmaani ratkaisun sillä samalla ostosreissulla sisustuskauppa Pinossa, kun ostin ne kauniit kuparinväriset henkaritkin. :) 

P3043661.JPG

Myös tämä papereiden säilytysratkaisuni on peräisin Hayn valikoimasta, sillä olen jo kauan ihastellut noita Hayn levitettäviä kansioita, jotka aukeavat kauniisti viuhkaksi herkullisen värisinä. Jos kaunis viuhka-kansio näyttää tutulta, niin sellainen vilahti myös ystäväni entistä kotia esitelleessä postauksessa. :) Päätin siis lopulta ostaa itse kansioita oikein kaksin kappalein, sillä ajattelin tuollaisen A5-kokoisen kansion kulkevan sitten kätevästi myös laukussa mukana, jos papereita tarvitsee toisinaan kuljettaa mukana. Valitsin kotitoimistoni piristykseksi neonhehkuista korallia ja nostalgista ruutukuosia, ja nyt täytyy vain toivoa, että saan aikaiseksi organisoida itseni ja paperini tulevaisuudessa hiukan paremmin ja siistimmin. :) Täällä kotona alkaa muuten olla jo Hay edustettuna aika kiitettävästi, kun noiden kansioiden lisäksi olkkarista löytyy tuo palleroinen Pinocchio-matto ja makuuhuoneesta kuparinväriset henkarikaunokaiset sekä puinen käsi.

P3043662.JPG P3043665.JPG P3043669.JPG P3043667.JPG

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Koti

11 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • anna

    Teetkö yhteistyötä Pinon/Hayn kanssa vai pidät niistä muuten vain?

  • Jenni

    Kummankaan kanssa ei ole yhteistyötä. Linjani mukaisesti kerron kyllä, jos näin on, sillä muuten syyllistyn piilomainontaan. :) Kunhan vain pidän Haysta sekä Pinosta. Tekstissä myös lukee, että ostin tuotteet, joten se varmasti selventää asiaa. :)

  • Tykkään Haystä ja tykkään näistä! olen aina miettinyt että mulla ei olisi noille käyttöä, mutta tosiaan, mun kaikki paperit on tällä hetkellä ruskeassa paperipussissa… :)

  • Voi ihania! Näin sut muuten lomalla, kun olin Helsingissä käymässä. :)

  • ettis

    osaatko sanoa saako näitä tilattua jostain netistä ?

  • Ihania nuo lokerikot, täytyy ehdottomasti käydä Pinossa hypistelemässä.

  • Jenni

    Ainakin Hayn omasta verkkokaupasta varmasti saa. :) http://hayshop.dk/ 

    Myös Finnish Design Shopissa myydään joitakin Hayn tuotteita ja Pinostakin saa käsittääkseni tilattua kotiin erityispyynnöstä. :)

  • Tytti

    Ihania kansioita! Ovatko olleet sinulla jo siis käytössä? Toimiiko hyvin? Kiinnostuin kyllä kovasti, ovatko kannet siis jotain muovia tms. ei siis paperia? Olivatko minkähintaisia suurin piirtein?

  • Jenni

    Vielä en ole ehtinyt ottaa noita käyttöön, mutta tarkoitus olisi. :) Kannet ovat tuollaista paksua pahvia, tms. Ei siis muovia. Hinta oli pienemmällä kansiolla Pinossa 23 euroa ja isommalla 29 euroa. :)

  • Ano

    Itsekin olen tuollaiseen sortunnut :) Varoituksen sana tosin ostosta harkitseville; kansion selkämyksen kuminauhat lähtevät irtoamaan kansista jos kansioon laittaa vähänkin enemmän täytettä.

  • ettis

    kiitos avusta :) tuollaiset viuhkat on ehdottomasti saatava :)

Related posts