3/03/13

Kate Moss kovissa kansissa

6 53 P2283646.JPG

On aivan mahtavaa huomata, miten hyvin parhaat ystäväni minut tuntevat. Ei varmastikaan ole jäänyt blogini lukijoille epäselväksi, että olen aina tykännyt aivan erityisesti Kate Mossista ja ehdin joskus joulun alla fiilistellä tuolloin juuri ilmestynyttä Kate Moss -kirjaa itsekseni, mutta huomasin pian sen olevan saman tien myyty loppuun. Koin kuitenkin huippu-yllätyksen joulun tullen, kun rakas ystäväni Tiia oli mystisesti ehtinyt klikkailla Kate Moss -eepoksen ostoskoriin ja sieltä joululahjapakettiini, ennen kuin teos (tai ainakin se ensipainos) myytiin loppuun. Jäin innolla odottamaan pakettia saapuvaksi, sillä kirjaa joutui hetken aikaa maailmalta odottelemaan. Odotus venyi ja venyi, mutta lopulta parin viivästymisilmoituksen jälkeen sain tällä viikolla paketin kotiin. <3

P2283648.JPG

Valtavan kokoiseen kirjaan on siis koottu upeimpia ja legendaarisimpia kuvia Kate Mossista vuosien varrelta. Kuvakirjalla on kokoa melkein A3:n verran ja painoa varmasti useampi kilo, mutta onpa upeaa nähdä nuo kaikki tutut kuvat yksissä kansissa. Ja on toki siellä seassa paljon ennenäkemättömiäkin otoksia. Todellista visuaalista karkkia! Suosittelen lämmöllä kaikille muodin ja erityisesti Kate Mossin ystäville. :)

P2283650.JPG P2283649.JPG P2283651.JPG P2283653.JPG P2283652.JPG

Tags: ,

Categorised in: Elämä, Muoti

6 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • eve

    Mäkin haluan ton :) Tiedätkö myydäänkö tuota kirjaa ihan kirjakaupoissa Suomessa? Vai saako vaan netistä? Ja onko tossa kirjassa myös tekstiä, ei pelkästään kuvia? :)

  • Jenni

    Kirja sisältää vain kuvia alkupuolen johdantotekstin jälkeen. :) Kaverini oli saanut tämän tilattua jotenkin Suomalaisen kirjakaupan kautta, mutta jos sieltä ei löydy, kannattaa tsekata myös esimeriksi Amazon tai muut vastaavat isot ulkomaiset verkkokirjakaupat. :)

  • eve

    Kiitos nopeasta vastauksesta! :)

  • Asuessani Pariisissa, näin Kate Mossin Colettessa. Hän tönäisi mua olkapäähän ohittaessaan mun eteen jonossa, enkä tuolloin vielä tiennyt hänen olevan the Kate Moss. No, mä siinä sanoin kaverille, kuka tuo nainen luulee olevansa (sovitteli jotain pienenpieniä korvakoruja). Kun hän palasi tiskille ja huomasin sen olevan Kate Moss…mä jäädyin. Huippumalli ei vain tönäissyt mua mutta nyt se seisoi mun vieressä ja mä menin ihan jäihin. :D Olisin halunnut sanoa hänelle: “Hei! Olen Heidi ja olen ihaillut sinua kymmenen vuotta!”: D En sanonut mitään, ja jälkeenpäin mietittynä oli hyvä etten sanonutkaan mitään. Pariisissa ollaan totuttu näkemään malleja ja hollywood tähtiä mut niiden annetaan olla. :)

  • Sarppa

    Heips ! Kuka tän kirjan on julkaissut ? Onko kirjan nimi pelkästään “Kate Moss” ? Kiitos vastauksista etukäteen :)

Related posts