Sessùn Printemps – Été 2013
20 63
Ihastuin viime kesänä täysin ranskalaismerkki Sessùniin Berliinin matkallani, jolla bongasin merkin suloisen värikkään näyteikkunan ja pistäydyin putiikissa sisällä asti. Kauniin tyttömäisiä kuoseja ja leikkauksia tulviva mallisto teki heti vaikutuksen ja kaiken huipuksi vaatteet olivat kuin tehty vartalolleni. Ei ole ihan helppo löytää täydellisesti istuvia korkeavyötäröisiä housuja, kun lantion ja vyötärön välillä on ympärystmitassa eroa 30 cm, joten olin innoissani, kun vihdoin onnistuin bongaamaan merkin, jonka housut istuvat tälle kropalle kuin nakutettu. :) Monet ihastuivat minun laillani viime kesänä löytämiini raitahousuihin, jotka ovat kerran ehtineet vilahtaa täällä bloginkin puolella.

Viime kesän jälkeen olen pitänyt Sessùnia silmällä, sillä tuumasin, että tämän merkin vaatteita voisi hankkia toistekin. Huomasin hiljattain, että Sessùnin omaan blogiin oli lisätty sneak peek -kuvia tulevasta kevätmallistosta, joka muuten hauskasti on ranskalaisittain merkitty PE 13 (Printemps – Été) eikä suinkaan SS 13 (Spring – Summer) kuten yleensä muotimaailmassa on totuttu. Ranskalaisten rakkaus omaa kieltään kohtaan on kyllä vertaansa vailla. :) <3 Kevätmallisto ei pettänyt odotuksia, sillä ihan yhtä ihania tyttömäisiä värejä, naisellisia leikkauksia ja hurmaavia kuoseja on luvassa tälläkin kertaa, nyt ehkä aavistuksen vahvemmalla häivähdyksellä menneiden vuosikymmenten vintage-henkeä. Vielä varsinaisia lookbook-kuvia ei ole julkaistu, mutta sitä odotellessa ajattelin laittaa jakoon osan noista ennakkoon jaetuista making of -kuvista. Saatte pientä hempeilyä sen eilisen pilottitakkifiilistelyn vastapainoksi. ;) Kaikki ennakkoon esitellyt kuvat voi kurkata Sessùnin omasta blogista!


















Kuvat: Sessùn
Tags: Inspiraatioita, Muu hyvinvointi, suunnittelijat