Kauniit lehdet ja kirjat esille
22 67
Täällä sitä ollaan jo Kööpenhaminassa, mutta vielä en ole ehtinyt napata yhtään kuvaa, sillä tulin juuri vasta hotellille. Jemmassa on sen sijaan herkullisia kuvia sieltä koto-Suomesta, joten laitetaanpa ne jakoon nyt ensin. Olen pitkän aikaa miettinyt, että haluaisin tehdä postauksen ystäväni Annan kodista, sillä hänellä on niin kertakaikkisen ihana kämppä ja sisustusmaku. Olemme suunnitelleet sisustusjutun tekemistä viime kesästä asti, mutta jotenkin sen tekeminen on aina vain viivästynyt. No nyt tilanne on se, että Anna on lähdössä ihanasta asunnostaan ja muuttamassa ulkomaille, joten meille tuli melkoinen kiire tehdä juttu ennen kuin on liian myöhäistä. Muuttotohinoiden keskellä ja viimeisiä siivouksia tehdessä saimme vielä ennen lähtöä kivoja kuvia napsittua. Koska kuvasato on valtava, päätin jakaa kämppäjuttuja useampaan osaan. Ja ensimmäisessä osassa esittelen ihan vain Annan suloistakin suloisemmat pikkuhyllyt, joissa hän on säilyttänyt esillä kauniita kirjoja, lehtiä sekä muuta pientä paperitavaraa. Ja voi, mitä aarteita tuolta hyllyltä löytyykään, kun oikein alkaa tutkia!

Vain muutaman sentin seinästä ulos tulevat hyllyt on löydetty kirpputorilta ja maalattu mintun sävyisiksi – kuinkas muuten. ;) Nähtyäni nämä hyllyt ainakin minulle heräsi välittömästi suunnaton tarve saada jotakin samankaltaista kotiin. Näissä on vähän sama idea siis kuin tauluhyllyissä, mutta esille on vain laitettu kauniita aikakauslehtiä, kirjoja ja kortteja. Tämä on hauska tapa saada tyhjälle seinälle jotakin iloa ja eloa. Mistäköhän tällaisia hyllyjä voisi bongata? Noissa Annan hyllyissä on tuollainen reuna, jonka avulla tavarat pysyvät paikoillaan. Luvassa on vielä lähipäivinä pari juttua lisää Annan kodista, mutta mitäs tykkäsitte tästä? :)





Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Tags: Muu hyvinvointi, sisustus