Laukkuhyllyn punainen piristys
16 80
Jatketaan vielä postauksen verran laukku-jutuilla, sillä tänään tuli vihittyä käyttöön laukkukokoelmani uusin tulokas. Lumin ohella 2OR+BYYATista on tullut toinen kotimainen suosikki-laukkumerkkini ja käytössäni onkin entuudestaan kaksi merkin laukkua. Ostin pari vuotta sitten ihanan mustan nahkalaukun, jota tekin olette ihastelleet kerta toisensa jälkeen. Puolisen vuotta sitten sain puolestaan näyteikkunastailauksesta kiitokseksi vapaavalintaisen laukun 2OR+BYYATin valikoimista ja valitsin omakseni pikkuisen vetskarilaukun, josta on tullut myös yksi laukkusuosikeistani. Merkin suunnittelija Yat oli tikahtua nauruunsa, kun hän näki miten täynnä huulipunia tuo pikkulaukkuni oli, kun törmäsimme joskus viime marraskuussa. Ja tilanteen inspiroimana hän laittoi minulle myöhemmin viestiä, että liikkeessä odottaa minua yllätys, johon mahtuisi muutakin kuin niitä huulipunia. :D

Kipitin uteliaana Eerikinkadun liikkeeseen ja siellä minua odotti eräs punainen kaunokainen, jota olin ehtinytkin jo I love me -messuilla ihastella. Kangaskassilta muotonsa lainannut laukku on superkätevä, sillä sitä reunustavan koristevetoketjun avulla laukun kokoa voi säätää tarpeen ja fiiliksen mukaan. Kun vetoketju on kiinni, laukku on kapeampi ja litteämpi, ja kun vetoketjun puolestaan avaa, laukun sisus kasvaa miltei kaksinkertaiseksi. Ihan mahtava innovaatio! :) Tykkään tästä tosi paljon, ja väri sopii mahtavasti punaisten huulipunapäivien sekä Acnen Star-nilkkureiden pariksi. Kiitokset siis ihanasta laukku-yllätyksestä 2OR+BYYATille!





Tags: laukut, Muu hyvinvointi, suunnittelijat