25/01/13

Minttupantteri

11 93 P1252385.JPG

Siitä onkin vierähtänyt pieni ikuisuus, kun laitatin viimeksi kynsiini Bio Sculpturen geelivahvistukset. Yleensä nuo Bio Sculpturen geelit pysyvät ihmisillä keskimäärin noin nelisen viikkoa, mutta jostain syystä ne kestävät minun kynsissäni ihan poikkeuksellisen hyvin – jopa 7 viikon jälkeen ne ovat olleet vielä tosi hyvässä kunnossa. Nyt nuo viimeksi laitetut hopean ja kullan kimaltavat kynnet olivat minulla tähän päivään asti, niitä vain välissä vähän lyhennettiin ja huollettiin joulun aikaan. Olen yleensä laitattanut kynteni Tampereella anopin luona, mutta nyt geelit alkoivat olla niin karmeassa kunnossa, että pääsin turvautua ensiapuun täällä Helsingissä. Niinpä kilautin Bio Sculpturen maahantuojalle Marianne Mäkiselle ja menin ensimmäistä kertaa hänen huomaansa laittattamaan kynnet kuntoon.

P1252388.JPG

Ajattelin, että uuden ihmisen kanssa voisi kokeilla jotakin ihan uutta ja erilaista, ja toden totta sellaista sain! :) Menin Mariannen luo avoimin mielin, enkä ollut päättänyt valmiiksi, mitä haluaisin. Kysäisinpä siinä samalla hänenkin mielipidettään, että millaista hän ehdottaisi. Marianne mainitsi, että nyt aika uusi juttu näiden Bio Sculpturen kynsien kanssa ovat olleet ne Konadin printtikuosit, joita pystyy siis laittamaan myös näihin geelikynsiin. Homma toimii siis niin, että värillisen geelin päälle laitetaan Konadin lakalla tuo printtikuvio ja siihen päälle levitetään vielä väritön geelikerros, niin kuvio pysyy paikoillaan. Innostuin ajatuksesta, koska kokeilen mielelläni uusia juttuja ja ryhdyin tutkimaan printtivalikoimia. En ole koskaan innostunut suuremmin eläinkuoseista, mutta jostain syystä leopardikuvio puhutteli silti printeistä eniten. Päätin, että laitetaan pantteria, mutta värit saisivat olla jotain ihan muuta kuin perinteistä eläinkuosia. Niinpä valitsin alle ikisuosikkini mintunvihreän ja päälle painettiin leopardiprinttiä valkoisella. Ovathan nämä aika villit, mutta itse tykkään kovasti! :) Hauskaa näissä väreissä ja tuossa kuosissa on myös se, että moni ei varmaan edes tajua sen olevan eläinkuosi. Nopeasti katsottuna kuvio saattaa näyttää vain vaikka kukkasilta tai joltain muulta kuviokoristelulta. Mutta mitäs te tykkäätte? Nämä varmaan jakavat vähän mielipiteitä? Oli hauskaa, että ensimmäinen kynnet nähnyt ihminen oli pankin virkailijatyttö tänään ja hän spontaanisti kommentoi heti, että onpa ihanat kynnet. :D

PS. Note to self: talven kuivattamat kädet eivät välttämättä ole se kaunein näky lähikuvissa. :D

P1252390.JPG

Tags: , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus

11 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Roosa

    superihanat! voi kun itselläkin olisi varaa käydä tälläiset kynnet laittamassa, mutta ehkä opiskelijana käytän ne rahat johonkin muuhun kuitenkin :) ehkä sitten isona…

  • Aivan mielettömät. Jos työn puolesta ei olisi estettä geelikynsille niin voisin vannoa että Meikäläinen kävelisi tältä istumalta hommaamaan jotain ihanaa kynsille. Noinkin ”pieni” asia voi lopulta tuoda paljon pirteämmän olon talven keskellä.

  • Voin olla siis rehellisesti eri mieltä, koska tiedostat kynsien jakavan mielipiteitä? :D Koska mielestäni nuo ovat tähän mennessä vuoden kamalimmat kynnet. Tosin en tykkää tekokynsistä muutenkaan, enkä myöskään leokuviosta, minttu menee jossain määrin värinä, joten ei mitään henkilökohtaista! :) Rohkea valinta kuitenkin.

  • tuulia

    woutsii! Aivan mahtavan ihanat kynnet! Tuollaiset kun itsekin saisi..;)

  • May-

    Aikamoiset kynnet! Itse en tykkää geeli-/rakenne-/feikkikynsistä vaan yritän pitää omani siistissä kunnossa, mutta kuosi on yllättävän toimiva, suorastaan ihana! :) En olisi ihan heti keksinyt tuota (oon kyllä tylsä lakkaaja) mut tosiaan positiivisesti yllätyin kuinka hyvältä näyttääkään^^

  • sopii kevääseen! :-) söpöt!

  • Riina T.

    Aivan mahtavan hienot kynnet, pakko saada itsekin samanlaiset, tai ainakin lakkaan mintunvihreällä kynsilakalla ensin! Väri ja kuvio ovat ihanan keväiset. :)

  • Myy

    Ehdottomasti samaa mieltä pankkivirkailijan kanssa. :)

  • Mona

    Heii mua kinnostaisi, inkä hintaisia Bio Sculpturen kynnet ovat keskimäärin? Edullisemmat/kalliimmat kuin ”normaalit” geelikynnet?

  • maikkim

    nuo nousevat kyllä tähän astista lemppareiksi! ihan mahtavat kynnet :)

  • Kata

    Siis aivan ihanat kynnet !! Missä kävit laittamassa ? :)

Related posts