Treenikassialma: Ballerina kuntokeskuksessa
56
Oih, miten ihanaa, että se pirullinen ja aivan liian pitkään kestänyt flunssa on vihdoin historiaa. Olen palannut tällä viikolla balettitreenien pariin noin kuukauden kestäneen tauon jälkeen ja voin kertoa, että tunnen sen totisesti lihaksissani. Ennen varsinaisten balettikuulumisten jakamista jatketaan kuitenkin vielä viime viikon aiheesta eli siitä, mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä tullakseen paremmaksi baletissa. Notkeutta saisi tulla lisää, kehonhallintaa samoin ja ihan puhdas voimakin olisi tarpeen. Kävin testaamassa kuntokeskuksen ryhmätunteja balettia silmällä pitäen ja kyllähän sieltä löytyi montakin tanssiharrastusta mukavasti täydentävää tuntia, vaikkei heti uskoisi. Lukekaa koko juttu Treenikassialman puolelta! :)
Vihdoin ja viimein on viimeisetkin flunssan jäänteet selätetty! Olen ehtinyt jo tällä viikolla palata lempiharrastusteni pariin ihan liian pitkään jatkuneen sairastelun jälkeen – ja totisesti tunnen sen reisi- ja pohjelihaksissani. Balettikuulumisia saatte kuitenkin kuulla vasta vähän myöhemmin, sillä jatkan nyt viime viikon aiheesta eli siitä, mitä muuta tässä baletin ohella voisi tehdä tullakseen paremmaksi.
Voisi lähtökohtaisesti kuvitella, että perinteisellä kuntokeskuksella ei olisi balettia harrastavalle mitään annettavaa, mutta pienen kokeilujakson jälkeen olen eri mieltä. Olen aiemmin tehnyt yhteistyötä Esportin kanssa ja kertoilin joskus siellä näistä mietteistäni, että vaikka en olekaan sellainen ryhmäliikuntatunti-ihminen, voisi noilta tunneilta saada ehkä jotakin lisäbuustia rakkaalle balettiharrastukselleni. Esportin porukka innostui ajatuksestani ja ryhtyi miettimään kanssani, millaisista tunneista voisi saada tukea ja oikeanlaista täydennystä balettiin. He ehdottivat, että kävisin kokeilemassa kolmea tuntia, joista voisi olla hyötyä – ja minähän testasin.
Tags: Muu hyvinvointi, treenikassi
Categorised in: Elämä