14/01/13

Jawohl, lederhosen!

8 70 st3.jpg

Kun tulin eilen maininneeksi syksyn trendeihin kurkistavan postauksen yhteydessä ne nahkahousut, niin muistin siinä samassa, että olen keräillyt koneelle myös nahkahousuihin liittyviä inspiskuvia. :) Kauas on tultu siitä, kun nahkahousut mielsi ensisijaisesti saksalaismiesten tai sellaisten räväkkää imagoa hakevien keski-ikäisten jutuksi. Minulla muun muassa on ollut sellainen eläkeikää lähentelevä historianopettaja, jonka tyyliin kuuluivat olennaisena osana nahkahousut. Tosin tämän kyseisen opettajan kohdalla ne toivatkin imagoon aikamoista särmää, sillä hän vaikutti luonteeltaan muuten sellaiselta aika hissukalta – pukeutumisessa ujous ei selvästikään vaivannut. :) Olen itse innostunut nahkahousuista silloin, kun tekonahkaleggingsit alkoivat vallata katukuvaa, mutta kauan siinä meni, ennen kuin tiensä vaatekaappiini löysivät ihan oikeat nahkahousut. Ongelmana on ollut, että nahkahousujen ollessa yleensä varsin kalliita, mallin pitäisi oikeasti olla sitten täydellinen, jotta housuista raaskisi maksaa.

stock10.jpg

Hauskaa nahkahousuvillityksessä on ollut se, että nyt niitä oikeasti myydään aika monessa paikassa ja mallien kirjosta luulisi löytyvän jokaiseen makuun jotakin. :) Olen itse tykännyt eniten sellaisista ihoa nuolevista pöksyistä, mutta hitsin hyvältä näyttää kyllä oikein stailattuna myös tuollainen väljempi malli, joka selvästi tekee kovasti suurempaa tuloaan. Näistä kuvista saa myös aika kivoja stailausvinkkejä nahkahousujen yhdistelyyn. Ainain rennot ja muhkeat neuleet, skarpit bleiserit, farkkukangas, army-vihreä sekä isot talvitakit näyttävät hyvältä nahkahousujen kanssa. Mitenkäs te muut? Sytyttekö nahkahousuille ja mikä malli innostaa eniten? Entä löytyykö kaapista jo sellaiset vai ovatko nahkahousut ostoslistalla?

st4.jpg

Ranskan Voguen päätoimittajana nykyään toimiva Emmanuelle Altin nahkahousut ovat väljempää mallia.

stock.barbaramartelo.jpg

Espanjan Voguen muotitoimittaja Barbara Martelo tykkää selvästi nahkahousuista ja alla on tyylinäyte siitä, että nahkahousut näyttävät superhyvältä myös violetin värisinä ja mokkanahkaisina.

stockh8.jpg stockholm1.jpg

Nahkahousujen rinnalla toimivat myös lyhyet shortsit. Vinkki: nahkashortsit sopivat muhkean neuleen ja sukkahousujen kanssa mainiosti myös talveen.

stockholm-street-style-10.jpg stockholm-street-style-13.jpg

Kuvat: Stockholm Street Style

Tags:

Categorised in: Elämä

8 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Neela

    Kiitos tästä aiheesta! Olen jo pitkään ihastellut nahkahousuja, ja kovasti sellaiset itselleni haluaisin. Etenkin tuossa toisessa kuvassa nuo väljemmät nahkahousut näyttävät todella hyviltä tumman naisen päällä, mutta itse voisin ainakin aluksi kokeilla vähän tiukempaa mallia.

    Ainoa asia, joka estää nahkahousujen ostoa on se, mistä ihmeestä niitä saa?! Olen löytänyt vaan tekonahkaisia, ja sellaisia en huoli. Mistä kannattaisi siis lähteä etsimään trendikkäitä nahkahousuja? Myös lyhyt nahkahame voisi toimia toimistolla. :)

  • Jenni

    Nahkahousuja on ollut monien merkkien mallistoissa nyt viime aikoina, mutta luulen, että ne ovat menneet aika kuumille kiville. Koska nahka-trendi jyllää yhä vahvana, uskon että niitä on tulossa myyntiin moniin liikkeisiin vielä kevätkaudella ja ensi syksynäkin. Aitoa nahkaa olevia housuja olen nähnyt ainakin aiemmin Elin Kling for Marciano -mallistossa (niiden hinta kyllä hipoi pilviä), Selectedillä, H&M:n Maison Martin Margiela -mallistossa sekä Cubuksella. Olen kuullut huhua, että ainakin Cubukselle olisi tulossa nyt myös kevätmallistossa nahkahousut ja niiden hinta ainakin on sieltä edullisemmasta päästä. Kannattaa tsekkailla myös verkkokauppojen valikoimat, vaikka housujen ostaminen netistä onkin aina vähän riskaabelia. Mutta jos on palautusoikeus, niin silloinhan ei periaattessa ole hätää. :) Ja nahkahameet toimivat ehdottomasti myös!

  • ansku

    Tuollaiset mokkanahkaiset olisi ihanat!

    Mun yläasteen opo käytti viininpunaisia nahkahousuja, ja se oli kanssa sellainen hissukka :D

  • Erika

    Outoa kyllä, en ole koskaan lämmennyt nahkahousuille, vaikka esim. nahkatakin omistan. Kuitenkin nyt nähtyäni noi lilat nahkahousut, pitäisköhän harkita niiden hankkimista..?

  • Ostoslistalla jo aika pitkään ollu. Nuo violetit on tosi kivat ja vähän erilaiset! :)

  • Jenni

    Ne olisivat ainakin vähän erilaiset kuin mitä katukuvassa pääosin näkyy. :) Ja joo, ehkä me emme sittenkään tienneet ihan kaikkea opettajiemme elämästä. ;)

  • Jenni

    Meikäläinen liputtaa ehdottomasti nahkahousujen puolesta, joten suosittelen! :)

  • Jenni

    Toivottavasti mieluisat löytyvät pian! :) 

Related posts