Täydellinen kukkaisyllätys
14 155
Sain kokea tänään todella ilahduttavan yllätyksen! Tätä flunssaista, sateista ja harmaata arkeenpaluupäivää ei olisi paremmin voinut ilahduttaa. :) Olen usein maininnut kukkajutuissani tuon melkein naapurissa sijaitsevan ihanan Kukkakauppa Florannan, josta useimmiten ostan kukkia kotiamme kaunistamaan. No tänään Florannan porukka yllätti minut kyllä ihan täydellisesti, sillä kukkakaupan omistaja toi minulle tänään kotiovelle kukkalähetyksen ja kertoi, että Floranna on valinnut minut Vuoden Asiakkaaksi! :) Heillä on kuulemma ollut tällainen perinne jo useamman vuoden ajan, että vuodenvaihteessa valitaan aina Vuoden Asiakas ja nyt tämän kunnian sain osakseni minä. Perusteluiksi kerrottiin, että olen tuonut Florannaan paljon iloa sekä käynneilläni että blogikirjoituksillani ja kuvillani koko vuoden ajan. Hitsit, miten otettu olen tästä kunniasta. <3 Isot halaukset sinne Florannaan vielä, vaikka ehdin jo siinä ovensuussakin hämmentyneenä ja yllättyneenä kiitellä. On ilo olla noin ihanan yrityksen asiakas.

Hauskaa tässä on myös se, että Florannassa taidetaan tämän reilun vuoden kestäneen asiakassuhteen jälkeen jo aika hyvin tuntea makuni kukkien suhteen, sillä minulle tehty valtava lahjakimppu on juuri minun näköiseni. :) Tuollainen ihanan luonnollisen ja itse poimitun näköinen puska, jossa on suloisesti sekaisin vähän kaikkea mahdollista. Bongasin kukkien joukosta ainakin persikan värisiä neilikoita ja vahakukkia, mutta paria en kyllä tunnista. Jos joku muu tietää tarkemmin, niin kertokaahan. Ja pakko oli napsia tästä mahtavasta kunniakimpusta kuviakin reilusti muistoksi ja teille näytille. Eikö ole hieno!




Tags: kukat, Muu hyvinvointi
Categorised in: Elämä