11/11/18

Ystävän kotona: Merin värikkääseen kotiin ystävät ovat aina tervetulleita

4 40

Eikö olekin kiinnostavaa päästä kurkistamaan jonkun ihan tuntemattoman kotiin? Tutkailla, millaisia tavaroita heillä on hyllyille aseteltuina ja pohtia, millaisia tarinoita esineiden takaa löytyykään, bongailla persoonallisia sisustusideoita ja saada asuinympäristön myötä pieni välähdys jonkun toisen elämästä? Minulla on ollut tapana tehdä koti- ja sisustusjuttuja ystävieni kodeista aina, kun lähipiiristä löytyy sellaisia minusta kivan näköisiä, viihtyisiä, persoonallisia ja inspiroivia koteja. Minulla on hirmuisen monenlaisia ja -tyylisiä ystäviä, joiden kodit ovat ilahduttavalla tavalla omannäköisiään. Osa kodeista sopisi sellaisenaan sisustuslehtiinkin, osa ei välttämättä niinkään, mutta kaikissa tänne blogiin ikuistamissani kodeissa on minusta ollut jotakin viehättävää ja inspiroivaa.

Erityisen kivaa näissä ystävieni kodeissa on mielestäni se, kuinka useimmissa niistä näkyy mukavalla tavalla inhimillisyys ja elämä. Kaikki tavarat ei välttämättä ole täydellisesti paikoillaan eikä ihan kaikelle aina edes ole omaa määrättyä paikkaansa. Kodeissa saattaa näkyä keskeneräisyyttä ja tilapäisiksi aiottuja kalusteita tai sisustusratkaisuja – aivan kuten suurimmalla osalla meistä muistakin. Toisaalta taas vuokrakämppien puitteetkaan eivät välttämättä aina ole ihan oman maun mukaisia, mutta epätäydellisyyksistä ja kompromissiratkaisuista huolimatta asunnoista on rakennettu rakkaita ja kauniita koteja.

Kiitän lämpimästi kaikkia ystäviäni, jotka ovat rohkeasti avanneet kotiensa ovet minulle ja päästäneet kamerani kanssa kylään. Koti on hyvin henkilökohtainen paikka eikä tarvitse kuin lukea asuntoilmoitusten FB-kommentteja häkeltyäkseen siitä, miten rumasti ihmiset toisten rakkaita koteja arvostelevat. Joskus näitä möläytyksiä on eksynyt näihin minunkin tekemiini kotipostauksiin, joten toivoisin kaikkien muistavan, että kommentoidessa puhutaan aina jonkun toisen kodista, ennen kuin sännätään näpyttelemään oma kärkevä tai kriittinen mielipide internetin julkisille areenoille.

Moni on kaipaillut blogini kotijuttuihin mukaan asuntojen pohjapiirroksia, mutta valitettavasti sellaisia on harvoin ollut jaettavaksi saatavilla. Pohjapiirros auttaa aina hahmottamaan asunnon rakennetta paremmin, mutta eiväthän nämä toki mitään asuntoilmoituksia ole, vaan ideanani on tosiaan tarjota vain kiva kurkistus toisen ihmisen oikeaan kotiin ja ehkä sitä kautta inspiraatiota omiinkin sisustusmietteisiin. Luvassa on nyt syksyn ja talven mittaan useampikin kotipostaus, joten toivottavasti tykkäätte näistä! Aiemmin tekemäni blogijutut ystävien kodeista pääsette kurkkaamaan täältä.

Tällä kertaa pääsette kurkistamaan stylistina ja kampaajana työskentelevän ystäväni Merin kotiin Helsingissä. Värikkäässä neljä huonetta ja keittiön käsittävässä 112 neliöisessä vuokra-asunnossa asuu Merin lisäksi hänen puolisonsa sekä pariskunnan kaksi kouluikäistä lasta. Ystäväni on tunnettu värikkäästä ja näyttävästä tyylistään ja rakkaus värejä kohtaan näkyy myös kodin sisustuksessa. Kämppä on käytännössä Merin ja hänen puolisonsa ensimmäinen yhteinen koti ja perhe onkin ehtinyt asua tässä Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevassa asunnossa jo 12 vuotta.

Vaikka Merillä on tyyliasioissa hyvin vahva oma makunsa ja skandinaavisen minimalismin sijaan hänen tyylifilosofiansa on enemmänkin more is more, sisustusta koskevat päätökset tehdään aina yhdessä puolison kanssa. Hän kertoo, että sisustusmaku osuu kumppanin kanssa useimmiten aika hyvin yksiin, mutta toisinaan tulee vastaan valintoja, joissa näkemykset ovat kaukana toisistaan kuin yö ja päivä. Perheessä onkin sovittu, että jos jostakin sisustukseen liittyvästä asiasta tulee erimielisyyttä, toisella on ns. veto-oikeus. Jos molemmat eivät ihastu ideaan, silloin sitä ei toteuteta.

Olohuoneen seinustalla nököttävä valtava keltainen sohva on yksi niistä sisustusideoista, joihin sekä Meri että hänen puolisonsa molemmat ihastuivat heti ensisilmäyksellä. Se on kodin sydän, jonka äärelle kokoonnutaan koko perheen ja ystävien kesken löhöilemään, viettämään aikaa ja katselemaan telkkaria. Meri on todennut, että vanhan harmaan sohvan vaihtaminen pirtsakan väriseen keltaiseen teki kodille todella hyvää: koko asunnon ilme piristyi väriläiskän ansiosta.

Vaikka Meri ja hänen puolisonsa rakastuivat uuteen sohvaansa ensisilmäyksellä, ystäväpiirissä uutukaista ei otettu heti pelkästään ilolla vastaan. Itse asiassa se sai osakseen jopa aika äänekkäitäkin vastalauseita. Sen edeltäjänä nimittäin toimi vieläkin suurempi harmaa muhkusohva, joka peitti liki puolet koko olohuoneen lattiatilasta ja johon koko ystäväpiiri oli rentojen löhöilyiltojen myötä syvästi kiintynyt. Kun pariskunta päätti laittaa uskollisesti palvelleen sohvansa myyntiin Facebookissa, myynti-ilmoitus täyttyi ystävien järkyttyneistä kommenteista: kaverit eivät voineet uskoa tai hyväksyä, että he todellakin olivat luopumassa rakastetusta sohvastaan. Joku jopa pohdiskeli voisiko enää ollenkaan tulla kylään, mikäli vanha sohva ei enää olisi paikoillaan. Lopulta ihmiset kävivät yksi kerrallaan kriittisesti testaamassa ja arvioimassa, pärjäisikö uusi sohva mukavuudessa entiselle ja vähitellen se sai hyväksynnän myös ystäväraadilta.

Merin perheelle koti on tärkeä tukikohta, jossa vietetään paljon aikaa yhdessä ja myös sisustuspäätöksissä tärkein ajatus on aina mukavuus: kodin pitää ensisijaisesti olla viihtyisä. Perheellä onkin tapana kutsua paljon ystäviä kylään ja järjestää illallisia, joihin kaikki ovat tervetulleita. Meri kertoo halunneensa luoda kodistaan sellaisen rennon ja kutsuvan ympäristön, jonne kuka tahansa voi tulla, kaikilla on hyvä olla ja josta jokainen voi löytää jonkun oman mukavan soppensa, mihin asettua. Ja kuten ystävienkin palautteesta voi päätellä, siinä on todella onnistuttu.

Jutun kuvaamisen jälkeen asunto on itse asiassa ehtinyt kokea pienen muodonmuutoksen ja remontin, ja yksi huone ei näissä kuvissa näykään, sillä se oli kuvaushetkellä juuri työn alla ja keskeneräinen. Ja sittemmin on muuttunut vähän muutakin! Mutta jos teitä kiinnostaa, voisin jossain vaiheessa esitellä myös kämpässä tehtyjä muutoksia. Aika pienilläkin muutoksilla on saatu aikaan varsin erinäköinen ilme! Mutta sitä ennen pääsette vielä kurkkaamaan vähän lähemmin tätä asunnon ennen remonttia vallinnutta olomuotoa ja lukemaan tarinoita esineiden taustalta. Suurkiitos Meri, että sain kunnian kuvata kotinne. :)

Makuuhuoneeseen sijoitettu vaaterekki antaa pilkahduksen Merin värikkäästä ja räväkästä tyylistä. “Rakastan värejä ja se saa näkyä myös sisustuksessa. On tosin myönnettävä, että näkyville asetettua vaaterekkiä on välillä haastava pitää hallinnassa ja siistinä”, Meri paljastaa.

Kauniit lehtitelineet keittiön seinällä ovat löytö H&M Home -osastolta.

Pariskunnalla on ollut tapana tuoda ulkomaanmatkoiltaan lasisia lumisadepalloja tuliaisiksi.

Perheen harvoja design-kalusteita ovat Normannin klassikkovalaisin Norm 69 XL-kokoisena sekä Eero Aarnion Puppy-tuoli. Hauska jakkara on itse asiassa Merin 12-vuotiaan pojan, joka toivoi sitä aikanaan syntymäpäivälahjaksi. “Meillä on ollut tapana järjestää lapsille usein oikein suuret syntymäpäiväjuhlat, mutta en ole koskaan halunnut, että syntymäpäivien idea pyörii lahjojen ympärillä. Niinpä olemmekin yleensä sopineet, että synttärisankari saa yhden suuremman lahjan, johon kaikki osallistuvat jollakin pienellä summalla. Yhtenä vuonna poikani toivoi tätä tuolia, joten hankimme sen hänelle yhteislahjana”, Meri kertoo.

Punainen kukkataulu olohuoneen seinällä on Merin hyvän ystävän Jouna Sternin maalaama. Samaan sarjaan kuuluu myös kolme pienempää kukka-aiheista taulua, jotka on ripustettu kodin keittiöön. Meri kertoo ostaneensa teokset Jounan ensimmäisestä näyttelystä kymmenisen vuotta sitten. Kiinnostuneille hän vinkkaa tiedoksi, että Sternillä on tälläkin hetkellä meneillään “Rude Pulp” -nimeä kantava näyttely ravintola Lungissa Helsingissä.

Perheen eteisessä näkyy tyypillinen lapsiperheen arki: takkeja, kenkiä, hanskoja ja pipoja riittää. Eteisen katossa roikkuva kaunis timanttilamppu on alennuslöytö Hobby Hallista vuosia sitten.

Hauska metallinen häkkikaappi löytyi aikanaan Ikeasta ja pariskunta tykästyi siihen ensinäkemältä. “Voin suositella tätä kaappia kaikille, joilla vallitsee kenkäkaaos eteisessä! Kaappi jemmaa uumeniinsa todella paljon eikä kaapin sisällä vallitseva kaaos oikeastaan haittaa minua. Tärkeintä on, että sotku ei ole keskellä eteisen lattiaa!”, Meri paljastaa. Hän toteaa myös, että läpinäkyvästä kaapista on helppo ja nopea löytää tarvitsemansa kenkäpari. Kaapin päällä sijaitsevissa laatikoissa puolestaan on hanskoja sekä muuta tarpeellista pientä tavaraa, jolla on muuten paha tapa kadota.

Vanhassa talossa sijaitsevien asuntojen pohjaratkaisut eivät aina ole nykymittapuulla kaikkein ihanteellisimpia ja esimerkiksi kylpyhuoneen tilanpuutteen takia pyykkikone on sijoitettu keittiöön. Meri kertoo ihmisten joskus kummastelevan ratkaisua mutta olevansa jo itse tottunut järjestelyyn.

Vanhaa asuntoa asuntoa ei myöskään ole siunattu runsaalla säilytystilalla, joten keittiön nurkassa sijaitseva vanha kylmäkaappi sekä seinälle sijoitellut hauskat pienet laatikot ovat ahkerassa käytössä. Merin kotona kokataan paljon ja pieniin vetolaatikoihin on kätketty muun muassa maustepurkkeja.

Meri kertoo, että värikkäässä lastenhuoneessa vallitsee aina hallittu kaaos ja lapsille tavaraa tuppaa kertymään, mutta lelut ja muut pikkutavarat saadaan kätevästi piiloon laatikoihin. Kevytrakenteinen kerrossänky on löytynyt Ikeasta.

Lastenhuoneen seinustalla lepäävät kitarat ovat perheen pian 8 vuotta täyttävä tyttären, joka harrastaa soittamista.

Merin ja hänen puolisonsa intohimoinen musiikkiharrastus näkyy olohuoneen hyllykön LP-levykokoelmassa, josta nyt on innostunut myös perheen 12-vuotias poika. Hän kuuntelee musiikkia paljon mieluummin LP-levyltä kuin Spotifysta. Hyllykössä näkyvät vanhat kirjat ovat puolestaan perintöä rakkaan ystävän vanhemmilta. Kun ystävän vanhemmat muuttivat vanhainkotiin ja omaisuutta piti karsia, ystävä lahjoitti opettajavanhempiensa vanhoja kirjoja Merin lapsille.

Makuuhuoneeseen on saatu kipeästi kaivattua säilytystilaa hankkimalla sänky, jonka rungossa on säilytyslaatikoita. Meri kertoo, että laatikoihin sai mahdutettua kahden lipaston verran tavaraa, joten sen myötä makuuhuoneeseen saatiin myös väljempi ja avarampi tunnelma.

Ruokailutilana toimivan hallin vanha kaappi on löytö antiikkikaupasta ja taulut ovat Merin puolison maalaamia. Paljetein koristellussa korissa olevan huonekasvin Meri on saanut syntymäpäivälahjaksi ystävältään.

Meri järjestää perheineen paljon illalliskutsuja ja hän on perustanut ystäväpariskunnan kanssa “pastakerhon”, joka kokoontuu viikoittain – vuoroviikoin Merin ja ystävän kotona. Joka maanantai kokataan porukalla ruokaa niin, että perheet lapsineen kokoontuvat yhteen pasta-aterian äärelle.

Ruokailutilan seinällä oleva koriste löytyi aikanaan Mokosta ja se on ikivanha ikkuna-aukko vanhasta rakennuksesta jostakin Intian suunnalta. Keltainen lamppu puolestaan on Muuton ja tuo asuntoon Merin kaipaamaa väriä.

Lastenhuoneen vanha nahkatuoli sai villin kuosinsa puolivitsillä. “Todella kauniin vanhan nahkapäällysteisen tuolin nahka rikkoutui istuinosasta ja se piti korjata jotenkin. Keksimme läpällä ajatuksen lehmäkuosista ja päädyimme lopulta tähän villiin korttiin sitten ihan oikeastikin. Nyt voisi taas olla aika muutokselle, mutta emme ole vielä päässeet yksimielisyyteen tuolin uudesta ilmeestä”, Meri tunnustaa.

Lapset tekevät läksynsä jaetun työpöydän äärellä lastenhuoneessa.

Lastenhuoneen kaapisto on saanut piristyksekseen legoista itse tehdyt vetimet. “Kaapit näyttivät niin tylsiltä, että piti keksiä jotain! Olemme keksineet kaikenlaisia luovia ratkaisuja ennenkin, sillä legovetimiä edelsivät palapeleistä tehdyt vetimet”, Meri kertoo.

Keittiön pikkupöytä on näppärä apu arjessa ja sitä käyttävät lähinnä perheen lapset aamupalaa syödessään. Lisää säilytystilaa keittiöön on taiottu yksinkertaisella metallihyllyköllä, joka löytyi Ikeasta. Kauniit kattolamput puolestaan löytyivät super-edullisesti samasta alennusmyynnistä kuin eteisenkin lamppu.

Viikon tärkeät muistettavat asiat sekä lasten lukujärjestykset pysyvät tallessa keittiön ilmoitustaululla.

Vanhempien makuuhuoneessa sijaitsee myös Merin puolison äidiltä peritty vanha kirjoituspöytä.

Verhon taakse kätketyt rekit ja laatikot tuovat makuuhuoneeseen säilytystilaa. Lisäksi makuuhuoneessa on myös oma vaatehuone.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

13/08/18

Flow Festival -viikonlopun satoa kuvina ja sanoina

10 37

Sinne se hujahti, jokaelokuiseksi traditioksi muodostunut Flow Festival -viikonloppu, joka tuntuu aina olevan kuin jokin maaginen rajapyykki kesän ja syksyn välissä. Tänä vuonna siltä tuntui myös sään puolesta, kun helteiseksi alun perin povattu viikonloppu olikin ennustettua hieman koleampi, harmaampi ja sateisempi. Toisaalta mikä tahansa sää tuntuu ihan hyvältä viime vuoden myrskyyn verrattuna! Vielä tarkeni päiväsaikaan juhlia kesäisissä shortseissa, mutta iltaa kohden sai kaivella takkia ja vaatekerroksia kassista lämmikkeeksi tanssiaskelista huolimatta. Ja pilvisellä tai sateisellakin säällä Flow on silti uskomattoman kaunis festivaali – valosuunnittelu ja somisteet ovat aina niin upeita!

Tämä vuosi oli minun ja Flown 10-vuotisjuhlaa, sillä kävin ensimmäisen kerran Suvilahdessa festaroimassa 10 vuotta sitten juuri muutettuani Helsinkiin. Näiden 10 vuoden aikana festarit ovat jääneet minulta väliin vain kerran, kun olin yhtenä vuonna sairaana juuri juhlahumun aikaan. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia festari- ja keikkaelämyksiä. Joinakin vuosina olen nähnyt kaikki odottamani artistit ja joinakin vuosina oma festariohjelma on mennyt alueella vaellellessa ja tuttuihin törmätessä ihan uusiksi. Tämä vuosi oli enemmän tuota jälkimmäistä sorttia.

Missasin tänä vuonna useammankin sellaisen artistin, joita olin suunnitellut meneväni katsomaan, mutta toisaalta pääsin vaihtoehtoisesti kokemaan muutaman mahtavan ruokaelämyksen, kohtaamisen ja spontaanin keikkahetken enemmän. Tässä joitakin kohokohtia tämän vuoden festaritunnelmista sekä kuvien että sanojen muodossa.

LXANDRA

Lxandra on minulle tuttu yhteisten tuttujen ja kaikenlaisten somekuvioiden kautta ja olenkin uteliaana seurannut hänen alkutaivaltaan artistina. Nostan isosti hattua mimmin hienolle startille urallaan ja on ollut mahtavaa huomata, että biisit ovat saaneet siinä määrin huomiota ja somenäkyvyyttä, että edes minä (joka en kuuntele radiota lainkaan) en ole onnistunut välttymään kuulemasta, vaikka eivät sinänsä ole olleet itselläni aktiivikuuntelussa. Mutta hitto vie, lauantain keikka 360 Balloon Stagella oli upea! Voin vain kuvitella, miten Lxandraa (ja koko bändiä) on jännittänyt kavuta kotiyleisön eteen Flow-festareiden lavalle – siinä on tainnut yksi jos toinenkin unelma käydä toteen. Areena oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja Lxandra veti (todennäköisesti kovasta jännityksestä huolimatta) keikan tyylipuhtaasti alusta loppuun. Koin myös ehkä koko 10-vuotisen Flow-historiani ensimmäiset keikkakyyneleet, kun viimeisen biisin aikana aivan liikutuin miettiessäni, miten suuri hetki tämä mahtoi koko bändille olla. Huh, todella hieno veto!

BONOBO

Ikisuosikkini Bonobo oli Lapin Kulta -teltassa juuri niin mahtava kuin saattoi odottaakin. Chilleistä melodioista leivottiin festariyleisölle kunnon bailusettiä ja ihmiset hytkyivät tungoksen keskellä värivaloissa kuin euforisessa transsissa. Tanssittavampaa menoa tasapainottivat muutamat rauhallisemmatkin kappaleet, mutta kyllä keikan parasta antia olivat ehdottomasti ne vauhdikkaat biisit, jotka saivat yleisön villiksi – ja viimeistään potin räjäytti selvästi koko yleisön kiihkeästi odottama Kerala, joka oli säästetty keikkasetin viimeiseksi herkkupalaksi.

On muuten tässä kohtaa pakko kertoa ihan uskomaton juttu, jonka alkuperäisen tarinan jotkut saattavat muistaa täältä blogin puolelta vuosien takaa. Päädyimme nimittäin 8 vuotta sitten ystäväni kanssa jatkoille Bonobon poikien kanssa bändin ollessa keikalla Helsingissä. Yksi herroista pyysi hauskan illan päätteeksi puhelinnumeroani ja tuumin, että no jos lempibändin jäsen sellaista pyytää, se on annettava. Uskomatonta kyllä, neljä vuotta myöhemmin keväällä 2014 puhelin piippasi viestin merkiksi ja kyseinen herra kyseli, olisinko tulossa heidän keikalleen Tavastialle. Kerroin, että olisin kovasti halunnut, mutta keikka oli myyty loppuun niin nopeasti, etten onnistunut saamaan itselleni lippua. Tyyppi tekstasi takaisin ja käski olla huolehtimatta, sillä ovella olisi nyt nimeni + 4 seuralaista. Iloisena menin keikalle, nappasin neljä kaveria mukaan ja hengailin keikan jälkeen taas hetken verran bändin tyyppien kanssa vanhojen aikojen kunniaksi.

Voitte kuvitella, että hämmästykseni oli suuri, kun jälleen neljä vuotta myöhemmin, nyt perjantaina iltapäivällä huomasin saaneeni samaiselta tyypiltä viestiä sekä Instagramissa että Whatsappissa. Hän kyseli, olisinko tulossa taas keikalle Flow-festareille. En voinut uskoa, että hän edelleen muisti minut ja että hänellä oli jopa tuo 8 vuotta sitten pyytämänsä numerokin yhä tallessa! Kerroin olevani tulossa ja hän ehdotti, että olisi kiva nähdä festarialueella. Ja niin me lopulta kohtasimme jälleen neljän vuoden tauon jälkeen, kun heppu tuli moikkaamaan minua backyardille muutaman muun bändin jäsenen kanssa. Vitsailimme, että nämä neljän vuoden välein tapahtuvat kohtaamisemme alkavat olla jo aika mukava traditio. Tarkoituksena oli nähdä vielä myöhemmin uudelleen, mutta festarihulinat veivät mennessään. Ja kun tänään viestittelin hänelle kiittääkseni jälleen loistavasta keikasta, hän tuumasi, että laitetaan jo muistiin, että seuraavan kerran pitää ottaa reunion sitten vuonna 2022. Aikamoista!

RUOKA

Yksi parhaista asioista Flowssa vuodesta toiseen on ruoka, jota on aina tarjolla niin monipuolisesti, että toinen puoli minusta viettäisi mieluiten koko festariviikonlopun pelkkään ruokatarjontaan tutustuen ja herkkuja parempiin suihin mättäen. Parin viime vuoden festarisuosikki Pizzarium oli suosiossani tänäkin vuonna, mutta uusin ihastukseni oli ihan vain Flowta varten perustettu Munchies by Matti Jämsen, jossa oli tarjolla kaikenlaista lohturuokaa ja hieman grillisapuskasta upgreidattua herkkua tismalleen meikäläisen makuun. Parmesanilla ja majoneesilla höystetyt ranskalaiset sekä kanavohveli veivät kielen mennessään. Kanavohveli kuulosti kaikkea muuta kuin houkuttelevalta, mutta rehellisyyden nimissä en ole montaakaan kertaa elämässäni maistanut mitään yhtä herkullista. Voisikohan tämän puodin saada ihan pysyvästi jonnekin Helsinkiin? Lupaan, että kävisin. Pointsit Munchiesille myös pienistä irtokarkkikipoista, joita sai ostaa herkkuhimoon tiskiltä ruoka-annosten ohessa.

DJ MARCELLE

Viikonlopun yksi kovimmista yllättäjistä oli hollantilainen Dj Marcelle, jonka keikalle ajauduin oikeastaan ihan vahingossa, kun kaverin kaveri sattui olemaan siellä ja häntä siinä samoihin aikoihin metsästettiin. Backyardilla oli kova meininki päällä ja ihmiset tanssivat innoissaan teknobiitin tahtiin, johon oli miksattu afrikkalais- ja intialaistyylisiä äänimaailmoja. Jossakin vaiheessa tajusin vilkaista lavalle päin ja leukani oli loksahtaa auki. Levyjä pyörittämässä oli nimittäin selvästi varttuneempaan ikään ehtinyt rouva, jonka kaltaisia harvemmin näkee dj-hommissa. Olin niin innoissani asiasta, että ryhdyin välittömästi tutkimaan artistin tietoja tarkemmin. Selvisi, että erittäin eksentrisistä ja kokeellisista soundeistaan tunnettu hollantilais-dj on muun muassa tehnyt yli 25 vuotta omaa radio-ohjelmaa kotistudioltaan. Aivan mahtavaa! Tämän ikäpolven nais-dj:tä näkee harvemmin, joten olipa virkistävä yllätys!

Iloisia yllättäjiä viikonloppuna olivat myös Alma, jonka keikka herätteli lopulta uneliaimmankin festarikävijän juhlatunnelmaan väsymyksen keskeltä sekä nigerialainen saksofonisti-säveltäjä Orlando Julius The Heliocentrics-bändeineen, jonka energiset afrorytmit saivat yleisön suorastaan villiintymään. Tämä oli todellinen hyvän tuulen keikka. Moni tämän vuoden kiinnostavimmista seteistä oli nimenomaan tuolla 360 Balloon Stagella, missä Lxandra ja Orlando Juliuskin esiintyivät, mutta harmillisesti missasin kaikki kiinnostavat sunnuntain esiintyjät tällä lavalla. Lykke Lin tutut kappaleet pitivät hyvin festaritunnelmaa yllä sunnuntainakin ja Kendrick Lamarin keikalla oli kaikin puolin hyvä tunnelma, vaikken itseäni varsinaiseksi faniksi tituleeraisi ja hetkittäin jatkuva bitch-sanan viljely alkoi puuduttaa. Myös Front Yardilla oli jälleen monta kovaa keikkaa, joilla sai pistää jalalla koreasti. Muun muassa Veronica Vasicka jäi positiivisesti mieleen.

Vähän kylmäksi jätti tänä vuonna puolestaan kovasti odottamani Lauryn Hill, jonka 30 minuutin myöhästyminen tunnin mittaiselta keikalta tuntui suoranaiselta v*ttuilulta festariyleisölle. Olen kuullut, että laulajatar on tunnetu diivailustaan ja on jättänyt viime aikoina jopa kokonaan ilmaantumatta keikoilleen, mutta siitä huolimatta tuo puolen tunnin odottelu lässäytti oman festarifiilikseni siinä määrin, että jatkoin kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen matkaani, vaikka The Miseducation of Lauryn Hill -levy on ollut yksi teinivuosieni tärkeimmistä albumeista. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin mimmi ei näytä ikääntyneen päivääkään sitten 2000-luvun alun ja ääni soi edelleen todella kauniisti myös livenä, mutta iso alapeukku diivailulle. Flowssa on kuitenkin nähty vielä Lauryn Hilliäkin paljon suurempia staroja, eikä kukaan ole odotuttanut yleisöä tuolla tavalla.

Toinen omalta osaltani vähän vaisuksi jäänyt keikka oli Charlotte Gainsbourg, jonka sympaattinen lavakarisma ei vain tällä kertaa tutuistakaan biiseistä huolimatta riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä. Festarit myös päättyivät pieneen antikliimaksiin, kun menin uteliaana vähän spontanisti kuuntelemaan Tangerine Dreamia toiveissani tietenkin kuulla klassikkobiisi Love on a Real Train -livenä, mutta mitä vielä. Sitä ei vielä pari minuuttia ennen keikka-ajan päättymistäkään ollut soitettu ja pitkän viikonlopun jäljiltä väsytti, joten luovutin ja lähdin kotiin. Jäikö joku katsomaan loppuun asti, että tuliko se sieltä koskaan? Vai missasinko alusta jotakin? Tässä nyt päällimmäiset tunnelmat Flow-viikonlopulta, jonka saldo tuttuun tapaan jäi kuitenkin isosti plussan puolelle.

On sanomattakin selvää, että kaiken edellämainitun lisäksi joka vuosi yksi parhaista jutuista Flowssa on ihan vain se, kuinka siellä törmää kaikkiin tuttuihin ja kavereihin – ja parhaimmillaan saa liudan uusia.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitkä olivat teille festariviikonlopun kohokohtia?

Saatiinpa se Flow-auringonlasku taas yhtenä iltana!

Nyt on kreisit aurinkolasit!

Ihana Eva!

Joillakin on poseeraus hallussa. <3

Martina ja Henri

Sometauko

Ihana Manu!

Photos: Jenni Rotonen, Viena K, Martina Martiala & Henri Juvonen

Related posts

7/07/18

Spontaaneja yökyläilyjä, vintage-tyyliä ja melkein musta silmä

4 41

Hei taas Helsinki! Aikamoisen vauhdikas viikko takana ja toinen samanlainen vielä edessä, joten tänään on erinomaisen hyvä hetki koota mietteitä ja sattumuksia postauksen muotoon.

♥ Palasin visiitiltäni Pariisista eilen ja vaikka on aina haikeaa lähteä, oli myös kiva tunne palata kotiin, kun sää taas hellii Helsingissä. Ja edelleen täällä omassa kodissa herätessä olo on kuin vastarakastuneella, vaikka olen ehtinyt majailla täällä jo reippaasti yli vuoden päivät. Taisi todella tulla täydellinen match näissä asuntokaupoissa.

♥ Etäsuhteessa eläminen on harvoin se ideaalitilanne, mutta on melkoisen kätevää, että poikaystävä sattuu asumaan kaikista maailman paikoista juuri Pariisissa. Sinne nimittäin suuntautuu kohtalaisen paljon työreissuja ja Pariisi on muutenkin yksi suosikkikaupungeistani. Tällä kertaa lyhyen visiitin ensisijainen syy oli työhön liittyvä, mutta olipa aika ihanaa, että työn siivellä pääsi pariksi päiväksi tuttuun kainaloon. Ja huomenna on täällä blogin puolella luvassa tunnelmia Pariisin muotiviikolta!

♥ Viime viikonloppuna olin piiitkästä aikaa vanhempieni luona kyläilemässä. Viimeksi taisin käydä kylässä jouluna… Mihin se aika oikein ehti hujahtaa?! Olen kyllä treffaillut vanhempiani tässä välissä täällä Helsingin päässä,sillä molemmat ovat isäni työn takia täällä varsin paljon, mutta on harvinaista herkkua saada koko perhe koolle yhtäaikaa. Tällä kertaa oli kuitenkin koko joukko paikalla, sillä juhlistimme jo vähän ennakkoon äidin 60-vuotissynttäreitä. Nykyään parasta koko perheen kokoontumisissa on se, että mukana on pieni veljenpoika, jonka touhuja on niin ihana seurata.

♥ Sain viime viikonloppuna vanhempien luota palattuani ilokseni myös ihanan vieraan, kun Missä olet, Laura? -blogin Laura tuli spontaanin päähänpiston seurauksena yökylään. Olemme seurailleet toisiamme blogimaailmassa vuosien varrella ja jotenkin on tuntunut jo vuosia siltä kuin Laura olisi tavallaan vähän tuttu, vaikkei oikeasti olekaan. Viime syksynä päätimme treffata viimein ihan oikeasti, kun hän oli käymässä Helsingissä ja intensiivisen parituntisen seurauksena jäi tunne, että tämä pitää tehdä uudelleen. Ja nyt Laura sitten tuli Tampereelta tänne kyläilemään! Ehkä vähän hullua toteuttaa tällainen idea yhden tapaamisen jälkeen, mutta kaipa sitä sielu kaltaisensa tunnistaa. Kiitos mielettömän inspiroivasta illasta, mahtavista keskusteluista ja uusista ajatuksista, jotka ovat pyörineet mielessä pitkin viikkoa vielä kohtaamisen jälkeenkin. Jos et muuten vielä tunne Lauran blogia, niin käy kurkkaamassa. Harva osaa asetella sanansa yhtä kauniisti.

♥ Onnistuin tiistaina päätymään pienimuotoiseen ja hieman koomiselta kuulostavaan urheilutapaturmaan, kun sain squash-pallon pelin tuoksinassa suoraan silmääni. Komiikka oli kuitenkin itse tilanteesta kaukana, sillä voin kertoa, että sen näppärästi aika tarkalleen silmän kokoisen pallon saaminen suoraan siihen keskelle “maalitaulua” sattuu aika perkeleesti. Pallo ei onneksi tullut ihan täyttä vauhtia, mutta kipu oli silti kova ja terveusneuvontaan soitettuani (mahtava palvelu muuten!) sain ohjeeksi lähteä päivystykseen tsekkauttamaan tilanteen. Silmä oli kipeä, vuoti taukoamatta enkä pystynyt oikeastaan avaamaan sitä ollenkaan. Juuri ennen reissua olisi ollut siinä iltasella muutakin tekemistä kuin kököttää päivystysjonossa odottamassa omaa vuoroa, mutta minkäs teet.

Parin tunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärin pakeille ja huojennuksekseni kuulin, että silmä vaikutti olevan ok. Puuduttavat silmätipat helpottivat oloa ja silmä saatiin tutkittua kunnolla. Nyt pari päivää myöhemmin tuntuu jo aika normaalilta enkä saanut edes mustaa silmää, joten loppu hyvin, kaikki hyvin! Vaarallinen laji tuo squash – pitää ilmeisesti hankkia jatkoa varten suojalasit…

♥Muiden juhliessa Ruisrockia Turussa, minä olen oikein oikein onnellisena täällä kotona Helsingissä. En ole koskaan oikein ollut mikään festari-ihminen ja viihdynkin parhaiten sellaisissa kekkereissä, joista voi palata yöksi kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Tämän illan ohjelmassa on leffailta ystävän kanssa. Tuli nimittäin hiljattain puheeksi, etten ole koskaan nähnyt klassikkoelokuva Casablancaa. Kaverini oli suorastaan kauhuissaan, että minulla on Casablancan kokoinen aukko sivistyksessäni, joten aiomme nyt sitten katsoa leffan tänään!

♥ Spontaaneista yökyläilyistä puheen ollen, toinenkin sellainen on luvassa, mutta tällä kertaa minä reissaan Turkuun. Tarina tämän reissun taustalla on vähän samankaltainen kuin Laurankin kanssa: olen seuraillut Muoti mielessä -blogia jo vuosia ja törmännyt silloin tällöin Anneen jossakin blogimaailman ympyröissä. Hänen kanssaan on aina ollut ilo vaihtaa ajatuksia ja kerran Anne vain heitti ilmoille ajatuksen, että voisin tulla joskus hänen luokseen Turkuun kyläilemään. Tartuin kutsuun ja nyt olen vihdoin huomenna lähdössä! Eli kun muut palailevat festaritunnelmista Turusta, niin minä vasta suuntaan sinne. Aika mahtava päähänpisto, sanon minä. Tätä lisää elämään!

♥Tämän jutun asu on muuten yksi omista lemppareistani pitkään aikaan. Löysin raidallisen pellavamekon vintage-putiikista edullisesti Pariisista viime reissulla ja tämä asu onkin itse asiassa päästä varpaisiin vintagea. Kengät olen ostanut joskus 10 vuotta sitten kirpparilta ja vyö on äitini vanha omilta nuoruusvuosiltaan. Ainoastaan korilaukku ja aurinkolasit ovat uudet, joskin myös jälkimmäisten design on 50-luvulta peräisin.

Poikakaveri tokaisi tyylin nähdessään, että olen kuin ranskatar jostain Rivieralta – ja minähän olin kovasti imarreltu. Olen aina pitänyt ranskalaisesta tyylistä ja ranskalaiset naiset ovat minun silmissäni sellainen rennon ja luonnollisen eleganssin ilmentymä. Näin ollen minun kirjoissani ei juuri kauniimpaa kohteliaisuutta voisi saada kuin että ranskalainen sanoo sinun näyttävän ranskalaiselta. Suurimpana osana päivistäni lienen aika kaukana siitä ranskalaisesta eleganssista, joten nautiskelen tästä kohteliaisuudesta, kun voin.

mekko // dress vintage

vyö // belt vintage

aurinkolasit // sunglasses Ray Ban*

kengät // shoes Ecco (vintage)

laukku // bag Ellos*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

1/05/18

Introvertin elämää: tasapainoilua sosiaalisten odotusten ja yksinolon välillä

20 94

Ensinnäkin, iloista vappua kaikille! Olen moneen otteeseen maininnut, että yleensä en oikein pidä näistä “pakollisista” juhlapyhistä, mutta tänä vuonna vappu sujuu mukavissa merkeissä poikaystävän kainalossa ja ystävien kanssa brunssin äärellä, joten enpä kaiken tämän mukavuuden keskellä edes ehdi angstata. :D

Haluaisin vielä kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita parin viikon takaisessa yksinäisyyteen liittyneessä postauksessani. Se jätti monenlaista ajatushyrrää takaraivoon pyörimään ja jotenkin jäi vielä tarve sanoa jotakin siitä omasta introverttiluonteesta sekä oman ajan tärkeydestä, vaikka tällä kertaa vietänkin vappua seurassa. Viime vuonna vappu hurahti muuttoa tehdessä ja hyvällä omatunnolla yksinään laatikoita purkaessa. Juhannukseksi karkasin yksin matkalle ja uutta vuotta puolestaan juhlistin ihan vain itsekseni kotona jäätelöpaketti, sipsipussi ja Netflix seuranani – enkä oikeastaan kaivannut yhtään mitään enempää.

Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, millaista oikeasti toivoisin elämäni olevan. Ehkä tämä on tuon viime viikolla päättyneen kolmen vuoden terapiajaksoni jatkumoa, että olen kriittisesti tarkastellut omaa elämääni pohdiskellen, millaiset asiat ovat elämässäni kohdallaan ja mitä vielä haluaisin jollain tapaa muuttaa. Koko kolmen vuoden prosessi on auttanut minua kuuntelemaan itseäni ja omia tarpeitani, olemaan hieman vähemmän vaativa itseäni kohtaan ja laskemaan standardejani vähäsen. Kukaan muu ei aseta minulle niin kovia kriteerejä kuin minä itse. Ja nyt kun olen viimein alkanut osata vähän hellittää, olen ryhtynyt miettimään, olisiko vielä joitakin elämän osa-alueita, joita olisi syytä rauhoittaa.

Kiire on suurelta osin itse aiheutettua, mutta viime aikoina se on myös osin ollut olosuhteiden sanelemaa. Kun deadlinet vain kertyvät samaan sumaan ja kaikki yksinkertaisesti tapahtuu yhtäaikaa, on aikatauluja vaikea organisoida järkeviksi paremmalla suunnittelulla. Perus-työarjen rullaamiseen sujuvasti olen kuitenkin kehittänyt viimeisen vuoden aikana ihan yksinkertaisia työkaluja, jotka ovat helpottaneet elämää kummasti. Lisäksi olen miettinyt, että mikäli en pysty vaikuttamaan työstä johtuvaan kiireeseen, voin silti vaikuttaa siihen vapaa-ajallani. Ja siihen olenkin nyt tarttunut…

Millaisista asioista kalenterini oikein täyttyy? Varsinaisten töiden kuten kirjoittamisen ja valokuvaamisen sekä tapaamisten ja pakollisten tai minulle vähintäänkin hyödyllisten työhön liittyvien tilaisuuksien lisäksi kalenterini on täyttynyt kaikenlaisesta ohjelmasta: on urheilua, treffejä ystävien kanssa, jokaviikkoinen tapaaminen mummoystävän kanssa, terapiatapaaminen, juhlia, tapahtumia, mitä milloinkin. Minulla on hyvin harvoin kalenterissani sellaisia päiviä, että niiden varalle ei ole yhtäkään merkintää. Ja tähän olen halunnut muutosta.

Olen huomannut reissujeni aikana nauttivani siitä tunteesta, että matkoilla kalenteri on likimain aina tyhjä. Vaikka tekisin matkan aikana töitäkin, kaikki ylimääräinen ikään kuin karsiutuu agendasta pois. Niin paljon kuin rakastankin ystäviäni, jokaiset sovitut treffit kalenterissa ovat pieni kuormitus takaraivossa ja pois siitä ajasta, mitä minulla on vain yksinololle ja rauhoittumiselle, mitä introverttinä koen tarvitsevani yllättävänkin paljon. Rakastan sitä, että matkoilla ja varsinkin yksin matkatessa saan ikään kuin hyvällä omatunnolla olla ihan rauhassa. Arjessa sosiaaliset paineet ja odotukset ovat ihan toisella tavalla läsnä. Tämän kanssa moni introvertti kertoikin yksinäisyys-postaukseni yhteydessä kipuilevansa: kaivatun yksinolon ja sosiaalisten paineiden ristitulessa tasapainoilu voi olla haastavaa ja herättää ristiriitaisiakin ajatuksia.

Poikakaverini on monessa mielessä kaltaiseni introvertti, vaikka hänellä on todella laaja ja aktiivinen ystäväpiiri. Jossain vaiheessa hän ahdistui toden teolla sosiaalisista velvoitteista, jotka täyttivät hänen kalenteriaan niin, ettei hän tuntenut enää olevan aidosti oman elämänsä ja ajankäyttönsä herra. Pettymysten tuottaminen ystäville ja sosiaalisen paineen alla omien tarpeiden kunnioittaminen tuntui niin vaikealta, että hän päätti lopulta muuttaa pariksi kuukaudeksi ulkomaille, osittain pakoon omaa liian ylikuormittavaksi käynyttä sosiaalista elämäänsä. Se oli kuin äärimmäinen keino ottaa oma aika ja oma elämä haltuun jälleen.

Ulkomaille lähtiessään hän ilmoitti ottavansa taukoa kaikesta somesta eikä yksinkertaisesti jaksanut pitää yhteyttä juuri keneenkään. Hän ei tosin muutenkaan ole mikään aktiivinen someihminen tai ahkera yhteydenpitäjä, ja hänen ystävänsä tietävät tämän, mutta nyt poissaolo antoi hyvän tekosyyn pidättäytyä yhteydenpidosta vähän kuin luvan kanssa. Kotiinpaluun lähetessä häntä alkoi jo valmiiksi ahdistaa se viesti- ja puhelutulva, joka puhelimessa räjähtäisi, kun hän palaisi takaisin tuttuihin maisemiin. Kun hän tuskaili pahantuulisena ja ahdistuneen oloisena tilannettaan minulle, ripitin häntä, että pakenemisen sijaan hänen olisi itse otettava oma sosiaalinen elämänsä hallintaansa ja valikoitava, keiden ihmisten kohtaamisista hän saa energiaa ja keiden tapaaminen vain ahdistaa ja syö voimia. Ja sitten olisi vain tehtävä priorisointia oman hyvinvoinnin tähden. Eihän kenenkään tulisi voida pahoin vain siksi, ettei kehtaa kieltäytyä tapaamisista silloin, kun oikeasti tarvitsisi omaa aikaa. Introverttiluonteelle laajan ystäväpiirin kanssa toimiminen voi olla toisinaan todella uuvuttavaa, jos muiden odotukset yhteydenpidon määrästä ja tapaamisten tiheydestä ylittävät totaalisesti oman kapasiteetin.

Vaikka minun tilanteeni sosiaalisten paineiden ristitulessa on huomattavasti kevyempi, ryhdyin toiselle antamieni neuvojeni myötä miettimään, miten itse hoidan omaa tilannettani ja elämääni tältä osin. Miksi ihmeessä minun pitäisi lähteä ulkomaille reissuun asti saadakseni sitä kipeästi kaivattua omaa aikaa ja rauhaa? Rakastan ystäväni ja minusta on ihanaa viettää heidän kanssaan aikaa, mutta jossain vaiheessa olen vain huomannut täyttäväni kalenterini liian tukkoon unohtaen siinä samalla kokonaan itseni.

Tajuttuani tämän ryhdyin tarkoituksellisesti jättämään kalenteriini täysin merkinnöistä vapaita päiviä. Arkena se on harvoin mahdollista, mutta edes yksi tai kaksi ihan vapaata arki-iltaa viikossa tekee jo toisinaan ihmeitä. Isoin juttu on kuitenkin ollut, että olen nyt viettänyt muutaman viikonlopun ihan yksin omassa rauhassani ja on tuntunut, kuin jokin rauha astuisi sisimpääni samantien, kun tiedän, että minulla on pari päivää ihan vain itselleni. Oivallus voi tuntua ihan naurettavalta ja yksinkertaiselta, mutta kun on tottunut sopimaan ystävien kanssa kaikkia mukavia menoja melkein viikon jokaiselle päivälle ja yhteistä aikaa on muutenkin rajallisesti, on ollut aiemmin tosi vaikeaa lykätä treffejä viikon-parin päähän, jos kalenterissa periaatteessa olisi kuitenkin tilaa. Nyt en kuitenkaan ole potenut tarpeestani syyllisyyttä, vaan olen yksinkertaisesti vain ottanut tarvitsemani ajan. Ja välittömästi tuntuu, että elän enemmän omannäköistäni elämää, kun suon aikaa myös yksinololle.

Yksinolo on antanut mahdollisuuden latailla akkuja rauhassa, lueskella, kuunnella podcasteja, siivoilla ajan kanssa (minkä olen havainnut ihan uskomattoman meditatiiviseksi puuhaksi), käydä urheilemassa ja toisinaan olla vain. Ja olen jo nyt huomannut, että se ruokkii paitsi omaa jaksamista myös luovuutta ja intoa olla paremmin läsnä niissä viikon varrelle sovituissa sosiaalisissa kohtaamisissa.

On tottakai tärkeää huomioida ystäviään ja juuri tuon viimekertaisen yksinäisyys-postauksen yhteydessä mietin myös sitä, kuinka tärkeää on välillä uhrautua ja olla mukana niissä ystävien tärkeissä hetkissä ja merkkipäivissä, jotta kukaan ei sellaisella merkittävällä hetkellä joutuisi tahtomattaan olemaan yksin. Mutta samaan aikaan on muistettava huolehtia myös itsestä, ja jos on kaltaiseni introverttiluonne, joskus se tarkoittaa muutamia treffejä vähemmän ystävien kanssa ja kalenteriin tietoisesti raivattuja hetkiä yksinololle.

Photos: Liisa Kivi

Related posts