29/10/17

Ystävän kotona: Sannan ja Heikin vintage-aarreaitta

6 52

Olen viime aikoina keskittynyt sisustusjutuissa esittelemään lähinnä tätä omaa kotikoloani, koska pitkästä aikaa siinä on ollut jotakin esittelemistä. Mutta koska vaihtelu virkistää, niin tuumailin, että voitaisiin välillä taas kurkistaa myös ihanien ystävieni koteihin. Minulla on mahtava joukko upeita, persoonallisia ja tyyleiltään ihan erilaisia ystäviä, joiden kodeista osa voisi hyvin koristaa sisustuslehden sivuja ja osaa tuskin niille huolittaisiin. Silti ihastelen joka kerta kavereitteni persoonallisia sisustusratkaisuja ja luovuutta sekä heidän tarinoitaan tavaroiden taustalla.

Monet ystävistäni ovat elävä esimerkki siitä, että kauniisti ja tyylillä sisustaakseen ei tarvita valtavaa budjettia tai designerkalusteita. Hyvää silmää ja makua ei voi ostaa rahalla ja usein kiinnostavimmat kodit syntyvät juuri sellaisesta kerroksellisuudesta, kun kalusteita ja tavaroita on kertynyt matkan varrella milloin mistäkin. On ihastuttavaa vierailla kodissa, jossa lähes jokaiseen tavaraan liittyy jokin tarina tai muisto. Ja juuri sellainen koti on rakkailla ystävilläni Sannalla ja Heikillä. Sekä Tuhtilla, johon pääsittekin aiemmin tällä viikolla tutustumaan. <3

Taidekriitikkona ja vapaana kirjoittajana työskentelevä Sanna ja toimittaja-muusikko Heikki asuvat Helsingissä kaksiossa pörröisen koirakaverinsa Tuhtin kanssa. Suurin osa pariskunnan huonekaluista ja tavaroista on hankittu käytettyinä tai saatu sukulaisilta ja ystäviltä. Aiemmin kaksikko on metsästänyt kalusteita kirpputoreilta, mutta nykyään hankinnat tehdään yleensä netistä esimerkiksi FB-kirppareilta. Alun alkujaan syy tavaroiden hankkimiseen käytettynä oli lähinnä taloudellinen, mutta nykyään se on myös ideologinen valinta. He ovat myös todenneet, että löytämisen ilo on käytetyn tavaran kohdalla paljon suurempi, kun kohdalle osuu jotakin sopivaa. Tavaroiden historiaa ja taustatarinaa löytyy tarkemmin jutun kuvateksteistä.

Jos muuten taide ja kulttuuri kiinnostavat, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan Sannan ja muutaman hänen ystävänsä perustamaan Edit-taidemediaan, jonka sivuilta pääsee lukemaan myös Sannan kirjoittamia tosi mielenkiintoisia ja tarkkanäköisiä tekstejä. Jos puolestaan viihde-tekniikka ja hifi-asiat kiinnostavat, niin niistä voi lukea Heikin pienellä porukalla perustamasta AVplus-lehdestä. Tuhtin touhuja sen sijaan voi seurailla Instagramin välityksellä.

Valoisassa kaupunkikaksiossa on neliöitä 46 ja se sijaitsee mukavalla paikalla, jonka liepeillä on Tuhtille hyviä lenkkeilyreittejä. Sannalle erityisen tärkeää oli asuntoa valitessa se, että ikkunoista näkyy maisemaa ja luontoa – ikkunoista näkyvistä puista voi seurailla vuodenaikojen vaihtumista. Sannan suosikkiasioita omassa kodissa ovat myös vanhalle talolle tyypilliset korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Bonuksena asunnossa on kaunis vanha takka, joka tosin on enemmän koristeena kuin käytössä.

Vuokra-asunnossa joutuu usein tekemään pieniä kompromisseja makuasioiden suhteen ja tässä tapauksessa sellaisia ovat keittiön kaapit, jotka eivät ihan istu Sannan makuun, mutta pienillä sisustusratkaisuilla keittiötäkin on saatu tuunattua vähän omaan tyyliin sopivammaksi.

Omanlaisiaan sisustushaasteita on aiheuttanut pörheä Tuhti-koira, joka on tuonut asuntoon oman uljaan habituksensa lisäksi melkoisen kasan koiratarvikkeita. Säilytystilaa asunnossa on niukasti eivätkä koiran tarvikkeet ole aina sieltä esteettisimmästä päästä, joten niiden jemmailussa ympäri asuntoa on käytetty luovuutta. Esimerkiksi valtava koiranruokasäkki on piilotettu keittiön nurkassa olevaan sinkkitynnyriin. Tässäpä siis oiva sisustuniksi myös muille koiran kanssa asuville, joilla on ongelmia mahduttaa jättiläismäisiä ruokasäkkejä kaappeihin.

Pariskunnan intohimoinen lukuharrastus näkyy myös kodin sisustuksessa, sillä kirjoja on PALJON ja niitä on kaikkialla. Sannan viimeisimpiä kirjaihastuksia ovat olleet Anni Kytömäen Kultarinta- ja Kivitasku-teokset, Saara Turusen Rakkauden hirviö, Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta sekä Linda Boström Knausgårdin tuotanto. Klassikoista hän suosittelee erityisesti Mika Waltarin historiallisia romaaneja sekä John Steinbeckin Vihan hedelmät -teosta.

Tässä kodissa kirjat eivät mahdu kaikki kirjahyllyyn.

Asunnossa on hauskat vanhat kaariovet.

Vanha matkalaukku on toimittanut aikojen saatossa myös bassorummun virkaa, kun Heikki soitti opiskeluaikoinaan katusoittobändissä.

Keittiön seinälle kehystetty juliste on todellisuudessa keittiöpyyhe Heikin syntymävuodelta.

Sanna löysi olohuoneen vanhan kaapin Jyväskylässä opiskeluaikoina kirpputorilta, mutta ei saanut autottomana kuljetettua sitä kotiin mitenkään. Lopulta ystävät ostivat Sannalle synttärilahjaksi kuljetuspalvelun, jolla kaappi saatiin perille asti kotiin.

Vanha lampaantalja on kulkenut matkassa Heikin lapsuudesta asti.

Makuuhuoneen upea valaisin on Sannan kirpputorilöytö.

Olohuoneen seinällä roikkuvat nyrkkeilyhanskat kuuluivat aikanaan Sannan isoisälle. Myös keittiön vanha ruokapöytä on papan perintöä – hän on nikkaroinut sen itse.

Pieni pyöreä maljakko on Sannan muotoilijaystävän kätten työtä. Hevospatsas puolestaan on matkamuisto Espanjasta Granadasta ja ehti kiertää ympäri Espanjaa Sannan kainalossa hyvän tovin ennen kotiinpaluuta.

Lapin Sallasta kotoisin oleva Heikki on löytänyt poron kallon vaelluksillaan metsästä.

Kehruuharrastus on Sannan uusin kiinnostuksen kohde. Kuvan lanka on kehrätty Tuhtin karvasta, jota irtoaa harjatessa kiitettäviä määriä.

Käsitiskiaine on tylsän muovipullon sijaan vaihdettu kauniiseen lasipulloon.

String-kirjahylly on yksi harvoista asuntoon uutena hankituista kalusteista.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

26/10/17

Pörröinen piristys räntäsateen keskellä

12 104

Okei, olin suunnitellut postaavani tänään jotakin ihan muuta, mutta kun katsoin ikkunasta ulos ja näin tuon kaamean räntäsateen, tuli tunne, että saatatte tarvita enemmän tätä. I know I do. Tällaisina päivinä ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeää. Ja siinä hommassa erinomaisena apurina toimii tämä kuvissa näkyvä kaveri. Saanko esitellä, tässä on Tuhti.

Joku teistä saattaa muistaakin tämän karvapallon noin kolmen vuoden takaa, kun esittelin täällä blogissa ystäväni Sannan uuden perheenjäsenen, jolla ei tuolloin ollut vielä nimeäkään. Taisimme juuri tuolloin kuvaussession lomassa keksiä nimen Tuhti, joka kuvasti erinomaisesti sekä pörröisen kaverin ruumiinrakennetta että hänelle ominaista liikuttavaa tuhisevaa ääntä. Nyt tyyppi on ehtinyt jo kolmen vuoden ikään, joten ajattelin, että voisi olla hyvä hetki päivittää kuulumisia. Jos joku ei karhumaisesta olemuksesta vielä tunnista, niin rodultaan Tuhti on chow chow eli kiinanpystykorva, joka tunnetaan sinisestä kielestään.

Tuhti on ollut Suuri Persoona ja kerrassaan mainio tyyppi jo pienestä pitäen. Nyt aikuisiässä hän on alkanut rentoutua hieman ja osoittaa enemmän humoristista puoltaan, joskin Tuhtin aika ajoin erikoinen huumorintaju koettelee toisinaan omistajiensa ymmärryksen ja kärsivällisyyden rajoja. Tuhti esimerkiksi saattaa tuhahtaa hyvin happamasti, jos hänelle kehdataan yrittää tarjota vääränlaista herkkua. Hänellä on myös aivan omanlaisensa “funny face” niitä hetkiä varten, kun hän kaipaa rapsutuksia ja heittäytyy maahan niitä kerjäämään.

Ulkoilua Tuhti rakastaa yli kaiken, eikä mieluiten tahtoisi palata sisälle ollenkaan. Hänellä onkin tapana heittäytyä maahan leikkimään kuollutta siinä vaiheessa, kun olisi määrä siirtyä takaisin sisätiloihin. Tämä tapahtuu yleensä noin 100 metriä ennen kotiovea ja usein tyyppi oikein pärskähtelee innoissaan tästä omasta hauskuudestaan. Tätä saattaa tapahtua noin metrin välein ja koira on tällöin kuin löysä spagetti, jota ei kerta kaikkiaan meinaa saada maasta ylös. On suorastaan tyypillistä, että ihmiset pysähtelevät näissä tilanteissa kyselemään, onko kaikki hyvin, mutta usein Tuhtia kohtaavat naapuruston tutut alkavat jo tunnistaa, että jaahas, Tuhti ei taaskaan haluaisi mennä takaisin kotiin.

Jos ei vielä tästä edellä mainitusta ole käynyt ilmi, niin Tuhtille hyvin ominainen ja vahva luonteenpiirre on itsepäisyys. Tämä johtaakin usein siihen, että käytännössä ulkoilulenkeillä Tuhti päättää, mihin suuntaan kävellään – siten se on kaikille osapuolille helpompaa. Hänellä on selvästi tietynlaisia kausittaisia mieltymyksiä: esimerkiksi päiväsaikaan halutaan usein kiertää lenkkiä tiettyyn suuntaan ja ilta-aikaan toiseen suuntaan. Nämä mieliteot jatkuvat usein muutaman päivän, kunnes jossain vaiheessa päätetään vaihtaa suuntaa.

Jääräpäisen karvapallon tahtoa on turha yrittää uhmata, sillä hän vain yksioikoisesti kieltäytyy menemästä “väärään” suuntaan. Tämä ilmenee siten, että tyyppi jumittaa itsensä maahan ja mulkoilee äreästi. Tietenkin jos on oikea tilanne päällä ja on päästävä kulkemaan johonkin suuntaan, neuvotteluita käydään ja tilanne yleensä saadaan ratkaistua kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kun Tuhtille osoittaa, että nyt loppuu huumori ja pelleily, niin silloin se kyllä tottelee kiltisti.

Omistaja Sanna on todennut, että Tuhtin kanssa maailmasta loppuu kiire, koska Tuhtilla ei ole koskaan kiire. Hän on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja verkkainen. Vaikka se voi lenkkeillessä joskus olla turhauttava piirre, on siinä omistajan näkökulmasta myös mukavia puolia. Näin rauhallisen kaverin kanssa on mukava istuskella kahviloissa ja ravintoloissa yhdessäkin, sillä Tuhtilla ei ole hoppua minnekään. Toisinaan Tuhti myös itse ehdottelee ja kokeilee ravintoloiden ovilla, että mentäisiinkö tänne.

Tuhti on luonteeltaan hyvin itsenäinen: sisätiloissa hän viihtyy hyvin itsekseen ja nauttii omasta ylhäisestä yksinäisyydestään. Pörröisestä ja pehmolelumaisesta olemuksestaan huolimatta hän ei ole ollenkaan sellainen halittava ja hellittävä kaveri. Usein kotona Tuhti menee oma-aloitteisesti toiseen huoneeseen lepäilemään omaan rauhaansa. Välillä hän saattaa tulla kurkkaamaan ja tarkistamaan ovelta, että “olettehan yhä siellä”, mutta palaa sitten omiin oloihinsa. Tuhti tykkää kyllä rapsutuksista, mutta ei viihdy ihmisten seurassa pidempiä aikoja kerrallaan. Tosin  hänen luonteessaan on kyllä vanhemmiten ollut havaittavissa hiukan pehmenemistä.

Vaikka Tuhtin suhtautuminen ihmisiä kohtaan on näennäisen välinpitämätöntä, läheisiään hän rakastaa syvästi. Hän vain osoittaa tätä rakkauttaan hyvin hillitysti. Poikkeuksia ovat tilanteet, jolloin toinen omistajista tulee vaikkapa ulkoilulenkillä yllättäen vastaan, jolloin Tuhti laukkaa tohkeissaan luokse ja heiluttaa takapuoltaan niin innolla, että liike muistuttaa suorastaan twerkkausta.

Tuhti on melkoisen välinpitämätön myös monia muita koiria kohtaan, mutta tyttökoirista hän pitää. Erityisesti vanhemmat ja isommat tytöt ovat naistenmiehen mieleen. Yksi on silti yli muiden: Tuhtilla on naapurustossa tyttöystävä, shar pei Zsa-Zsa, jonka kanssa hän lenkkeileekin yhdessä lähes joka ilta. Jos jonakin iltana treffejä ei ole sovittu, Tuhti yrittää määrätietoisesti mennä hakemaan tyttöään kotiovelta asti.

Kun Tuhti loukkaantuu, niin hän loukkaantuu verisesti ja saattaa mököttää jopa kuukauden päivät. Kun Zsa-Zsan perheeseen tuli toinen koira, Tuhti otti nokkiinsa tästä niin syvästi, että mökötti tyttöystävänsä omistajalle Jessicalle noin viisi viikkoa. Tavallisesti Tuhtilla nimittäin on ollut tapana jokailtaisen yhteislenkin päätteeksi nuolla Jessican kädet oikein hartaasti, mutta uuden tulokkaan saapumisen jälkeen Tuhti kieltäytyi tästä rutiinista peräti viiden viikon ajan. Lopulta yhtenä iltana, kun pentu ei ollut mukana, Tuhti päätti viimein heltyä ja antaa anteeksi.

Tuhti on myös hyvin nirso ja onkin parasta testata jo eläinkaupassa ostoksia tehdessä, että mikä ruoka mahtaa maistua. Hän on jo oppinut, että kun kuljetaan Kampin kauppakeskusta kohti, usein tie vie Mustiin & Mirriin, joten liikettä lähestyttäessä hän ottaa suoranaisen rynnäkön putiikkia kohti ja mulkoilee hyvin tuohtuneena, jos suunta ei ole oikea. Liikkeeseen päästessä hän marssii määrätietoisesti suoraan kassalle, missä saa joskus maistella erilaisia herkkuja ja menee “tilaamaan” maistiaisia toljottamalla myyjää herkeämättä. Tuhtin ykkössuosikki on kalkkunapötkö ja jos tätä herkkua ei ole tarjolla, hän kyllä osoittaa tyytymättömyytensä. Herkun ollessa vääränlainen, hän haistaa sitä, kääntää päänsä pois ja tuhahtaa todella happamasti kuin sanoen: “Kuinka edes kehtaatte tarjoilla minulle tällaista!”

Tuhti on myös taitava tekemään temppuja, jos palkkio on kohdallaan. Hän esittelee uusia taitojaan oikein innoissaan, jos luvassa on lempiherkkuja, mutta muuten temppuilu ei erityisesti kiinnosta.

Tuhtin inhokkiasioita maailmassa ovat imurointi sekä muutamat naapuruston uroskoirat, joille pitää luonnollisesti machoillen pullistella ja huudella törkeyksiä jo kaukaa. Tuhtissa on valitettavasti myös hieman rasistin vikaa ja omista kiinalaisista sukujuuristaan huolimatta hän ei erityisemmin välitä aasialaisista ihmisistä, vaan saattaa intoutua suorastaan rähisemään, kun aasialaisturistit lähestyvät liian tuttavallisesti kameroineen. On ilmeisesti tarkka yksityisyydestään.

Lempiasioita Tuhtin elämässä puolestaan ovat omat ihmiset Sanna ja Heikki, kalkkunapötkö-herkut sekä ulkoilu. Tuhti päivystäisi mielellään lähikaupan edustalla makoillen vaikka koko päivän seuraamassa ohi kulkevaa liikennettä. Hän tykkää myös ajella raitiovaunulla ja junalla ja mieluusti hyppäisi kyytiin ihan koska tahansa. Hän pyrkii usein raitiovaunupysäkkejä ja juna-asemaa kohti ja matkustaisi varmaan mielellään yksinäänkin, jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Tuhti rakastaa myös lunta yli kaiken: talvella hän työntää nenänsä onnessaan lumikasaan ja auraa maata peppu pystyssä. “Winter is coming” on siis lause, joka voitaisiin kuulla Tuhtin suusta tänään toiveikkaassa sävyssä.

Toivottavasti tämä hiukan pehmensi räntäsateen piiskaamaa torstaipäiväänne. <3 Jos muuten kiinnostaa seurailla Tuhtin edesottamuksia jatkossakin, niin se onnistuu näppärästi Instagramin välityksellä, missä tyypillä onkin jo melkoinen fanikunta.

Translation: Meet Tuhti!

Tuhti 3 vuotta sitten ja Tuhti nyt.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

5/04/17

Ystävyydestä ja jäätelöstä (+ kisa)

72 75

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Ingman

Jos pitäisi nimetä maailman parhaita asioita, niin uskallan sanoa, että aika korkealle listallani pääsisivät sekä ystävät että jäätelö – mielellään yhdessä nautittuina. Eilinen päivä oli omistettu molemmille, kyllähän te tiedätte, mitä kuuluu tehdä, kun pakastin pullistelee vegaanista jäätelöä? No kutsua tietenkin vegaaniystävä auttamaan urakassa!

Edellisistä treffeistä Liisan kanssa oli ehtinyt vierähtää jo vähän tarpeettoman pitkä tovi, joten oli jo aikakin tavata. Parhaimmillaan ystävyys on minusta silti sitä, että erossa vietetyllä ajalla ei jälleennäkemisen hetkellä ole enää mitään merkitystä. Ja Liisa on yksi niitä ihmisiä, joiden kanssa aika katoaa niin yhdessä ollessa kuin erossakin. Tapasimme viime kesänä yhteisellä bloggaajareissulla ja 12 vuoden ikäerosta huolimatta tuntui kuin olisimme olleet kavereita aina.

Minulla on paljon varsin eri ikäisiä ystäviä. Läheiseen ystäväpiiriini kuuluu useampi yli 10 vuotta minua nuorempi, samaten kuin minua 10 vuotta vanhempikin ystävä. Ja onpa yksi 50 vuotta vanhempikin. :) En olisi ehkä 10 vuotta sitten uskonut, että vuosikymmentä myöhemmin viihtyisin yhä täpärästi parikymppisten seurassa, mutta jos jotain tässä vuosien varrella on oppinut, niin sen, että monessa tapauksessa ikä todellakin on vain numero. Vuodet tuovat toki mukanaan elämänkokemusta ja näkemystä, mutta useimpien ystävieni kanssa numerot menettävät merkityksensä. Ihailen nuorten ystävieni kypsyyttä ja fiksuutta – tuntuu, että itse samanikäisenä olin tuhannesti lapsellisempi ja enemmän pihalla.

Loppujen lopuksi ne elämän peruskysymykset ja -ongelmat, ilot ja surut ovat aikalailla samoja iästä riippumatta. Elämäntilanteet vaihtelevat, mutta ei sitä välttämättä tarvitse jakaa toisen kanssa samaa elämäntilannetta voidakseen silti löytää yhteistä jutunjuurta ja samaistumispintaa. Joskus erilaiset elämäntilanteet ajavat etäämmälle, mutta arvostan erityisesti niitä ystäviä, jotka pitävät ystävyydestä kiinni ja huolen, vaikka toisen elämä hetkittäin tuntuisikin olevan kuin eri planeetalta.

Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että minulla on ympärilläni ihmisiä, joita saan kutsua ystäviksi. Kun on kokenut myös yksinäisyyden, ei ystäviäkään pidä itsestäänselvyytenä. Olen joskus yrittänyt miettiä, miksi ystävien löytäminen tuolloin aikanaan oli niin haastavaa, ja miten ihmeessä niitä tuntuu nykyään tupsahtelevan elämään tuon tuosta. En ole keksinyt asialle muuta selitystä kuin sen, että vietän nykyisin ihan toisenlaista elämää ja toisenlaisessa paikassa.

Pikkukaupungin ympyrät ja elämänpiiri, jossa uusia ihmisiä ei luontevasti tapaa koko ajan, rajaa helposti ystävystymisen mahdollisuuksia paljonkin. Suuremmassa kaupungissa ja sosiaalisissa työ- ja harrastuskuvioissa uusia ihmisiä kohtaa jatkuvasti. Jotenkin ystävystymisestä on vain tullut vanhemmiten tosi paljon helpompaa, mutta isoimmaksi tekijäksi koen silti sen, että vaihdoin maisemaa ja löysin oman ammatillisen identiteettini. Todella suuren osan ystävistäni olen löytänyt tavalla tai toisella työni kautta.

Tunnen toisinaan syyllisyyttä siitä, ettei minulla ole ystävilleni niin paljon aikaa kuin toivoisin, mutta toisaalta tosielämä ei ole kuin Frendeissä tai Sinkkuelämässä. Nuorempana haaveilin sellaisesta niin tiiviistä ystävyydestä, että juteltaisiin ja nähtäisiin päivittäin, mutta aikuisena on ollut pakko katsoa elämän realiteetteja silmästä silmään. Arjen vaatimukset, työt, perhekuviot  ja harrastukset nielaisevat vapaa-ajasta leijonaosan ja nykyään olen onnellinen, jos ehdin nähdä läheisimpiäkin ystäviäni edes kerran kuussa. Vaikka mieluusti treffailisin ystäviäni vaikka joka päivä, ei siihen yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ja välillä kahden kiireisen ihmisen aikataulujen yhteensovittelu on melkoista kalenteri-tetristä.

Juuri tästä syystä ne harvinaiset yhteiset hetket ystävien kanssa ovat ihan erityisen arvokkaita ja eilinen jätskituokio Liisan kanssa on ollut yksi viimeisten parin viikon kohokohtia. Juhlistaaksemme tätä pitkän tauon jälkeen koittanutta jälleennäkemisen hetkeä, päätimme viedä jätskikekkeritkin seuraavalle levelille. Marssin siis ruokakauppaan ja ostin kasan kaikenlaisia herkkuja, joilla sitten pimppasimme jätskiannoksemme aivan uuteen uskoon. Ja nyt kun sen kerran tein, niin en tajua MIKSI EN OLE TEHNYT TÄTÄ KOSKAAN ENNEN!

Ihan vakavasti puhuen tyypit, parilla maailman pienimmällä kikalla saa kotoisat herkutteluhetket singautettua ihan uusiin sfääreihin. Tästä lähtien tämän talouden jätskiannokset eivät ole enää entisiään. Eikä siihen tarvita kummoisiakaan aineksia. Jo suklaakekseillä, suklaakastikkeella ja tuoreilla marjoilla saa tehtyä ihmeitä. Sekä tietenkin minikokoisilla sateenvarjoilla! ;) Ja psst, vinkkinä kaikille vegaaniruokavaliosta kiinnostuneille, että aika monet ihan tavallisista suklaakekseistä sekä suklaakastikkeista ovat maidottomia – yllätyin kaupan hyllyjä tutkiessani. Erittäin vahva suositus etenkin murustetulle suklaakeksille jätskin seassa. Pelkään, että tämän keksittyäni (hohhoo, pun intended) kuluttamani jätskin (ja keksien) määrä tulee nousemaan pilviin…

Vaikka Liisa on ollut vegaani jo jonkin aikaa, niin näitä Ingmanin Choice-jäätelöitä hän ei ollut tullut vielä maistaneeksi. Ja ensimmäisen lusikallisen popsittuaan ei siitä ylistyssanojen tulvasta ollut tulla loppua. En itse ole maistellut muita vegaanijäätelöitä, mutta Liisa on ehtinyt testata liki kaikki markkinoiden muut maidottomat vaihtoehdot. Ja Choice kiilasi kirkkaasti kärkisijalle. Parasta tässä oli Liisan mukaan se, että nämä jätskit oikeasti maistuvat ihan tavalliselta kermajäätelöltä ja koostumus on kuohkeudessaan jopa perusjätskiä parempi. Ja voin yhtyä tähän mielipiteeseen.

Yritimme tehdä makutestiä ja löytää jätskien joukosta suosikkimme, mutta kun kaikki maut saivat yhtä ylistävät arviot, arviointitaulukon tekeminen tuntui aika turhalta. Jos nyt ihan pakko olisi nimetä kaksi lempparia, niin sanoisin, että mansikkainen soijajäätelö ja vaniljainen riisijäätelö olivat tämän kahden hengen raadin suurimmat suosikit.

Jos haluatte itse kutsua ystävän kotiin jätskikemuja viettämään, niin nyt olisi mahdollisuus päästä yhdessä maistelemaan Ingman Choice -jäätelöä. Saan nimittäin arpoa yhteensä 6 kpl 15 euron arvoisia Choice-jäätelölahjakortteja. Jos siis mielit päästä herkuttelemaan kaverisi kanssa, niin kerrohan tämän postauksen kommenteissa mikä Ingman Choice -vaihtoehdoista kuulostaa herkullisimmalta ja miten itse tuunaisit oman jätskikulhosi? Jätä vastauksesi ma 10.4.2017 mennessä ja muista liittää kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite. 

Photos: Jenni Rotonen & Liisa Kivi

Related posts

13/12/16

Blogitaipaleen kohokohta: treffit Kylie Minoguen kanssa

7 62 kylie

Joskus sitä oikein hämmästelee, millaisiin tilanteisiin tämän blogin kautta päätyy. Eilen oli sellainen hetki, kun piti muutaman kerran nipistellä itseäni. Pääsin nimittäin eilen tapaamaan ihan henkilökohtaisesti popkuningatar Kylie Minoguea! En yleensä ole mitenkään kamalan starstruck, mutta kyllä tällaisen superstaran kohdatessaan joutui vähän hämmennyksiin – etenkin, kun hän sattui olemaan NIIN ihana.

Tapaaminen liittyi ensi vuoden puolella virallisesti julkistettavaan silmälasimallistoon, jonka Kylie Minogue on suunnitellut Specsaversille, mutta siitä saatte kuulla lisää sitten lähempänä malliston lanseerauspäivää – Kylien haastattelun kera, tottakai. :)

Vaikka en ole koskaan ollut mikään varsinainen Kylie Minogue -fani, olen aina pitänyt hänestä henkilönä sen perusteella, miltä hän on julkisuudessa vaikuttanut. Ja on pakko todeta, että nuo mielikuvat pitivät livenä paikkansa ja vielä ylittyivät moninkertaisesti. Harvoin tulee ihmisestä yhtä herttainen, ystävällinen ja viehättävä mielikuva, kuin Kyliesta saman tien hänen astuessaan huoneeseen. Ei tippaakaan diivan elkeitä, vaan hirmuisen luonnollinen, nöyrä, sympaattinen ja ystävällinen ihminen. Tällaisten ihmisten kohdalla on helppo ajatella, että paikka huipulla on varmasti ansaittu.

On vaikea uskoa, että Kylie Minogue todellakin on jo 48-vuotias, sillä ulkoisen habituksen perustella häntä voisi helposti luulla 15 vuotta nuoremmaksi. Kiittäminen käy varmasti enimmäkseen todella uskomattomia geenejä, mutta laulajatar on ikääntynyt todella kauniisti ja arvokkaasti – ei botoxia, täyteaineita, kiristyksiä tai mitään muutakaan, vaan kaunis ja luonnollinen olemus. Se on virkistävää, kun tänä päivänä erilaiset operaatiot tuntuvat etenkin supertähtien kohdalla olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Pakko on mainita myös laulajattaren koosta, sillä vaikka tiesin hänen olevan hyvin pienikokoinen, en olisi voinut silti uskoa, miten mini hän todella onkaan. Osviittaa antaa tuo yhteiskuva… Minä en siis ole mitenkään iso ihminen – 165-senttinen ja rakenteeltani hyvin siro ja hentoinen. Kylien rinnalla näytän jättiläiseltä. :D Ja nyt on vielä huomioitava, että minulla on jalassani tässä kuvassa matalat kengät, ja Kyliella varmaan noin 10 cm korot! Hän todellakin on suorastaan taskukokoinen.

En malta odottaa, että pääsen kertomaan teille lisää tästä projektista, mutta ensi vuoden puolella saan siis esitellä mallistoa kattavammin. Ensitunnelmat siitä ovat kuitenkin todella positiiviset – sain sovitella useampiakin kehyksiä eilisessä tilaisuudessa ja tykkäsin liki jokaisesta mallista. :) Virittäydyin muuten ennen tapaamista tuossa viikonloppuna tunnelmaan kuuntelemalla Kylien musiikkia ja vaikka hänen edustamansa discopop ei nyt ehkä olekaan minulle sitä ominaisinta kamaa, niin vuosien takaa löytyy yksi vähän erilainen hittibiisi, joka ihan rehellisestikin sanottuna on yksi suosikkikappaleistani. Aikanaan Nick Caven kanssa tehty duetto Where The Wild Roses Grow kuulostaa vielä 21 vuotta (apua!) julkaisunsa jälkeenkin tuoreelta – ja upealta. Suosittelen! Tsekatkaa biisi postauksen lopusta. :)

Viime vuosien varrelle on sattunut muutama muukin ikimuistoinen kohtaaminen, jotka tulivat nyt tämän eilisen tilaisuuden myötä mieleen. Kaikkein eniten häkellyksissäni olen tainnut julkkiksen edessä olla, kun törmäsin ihan sattumalta ensimmäisen New Yorkin reissuni ensimmäisenä aamuna kadulla Voguen luovaan johtajaan Grace Coddingtoniin. Silloin muistan leijuneeni loppupäivän pari senttiä maanpinnan yläpuolella, koska olin vain tästä yllättävästä kohtaamisesta niin tohkeissani.

Toinen tällainen erittäin mieleenpainuva hetki blogitaipaleen varrelta on ollut se, kun pääsin tapaamaan suunnittelijalegenda Jean Paul Gaultieria. Hän jäi mieleen maailman leppoisimpana ja sydämellisimpänä miekkosena, jonka kanssa jutustelutuokio tuntui kuin olisi vanhan tuttavan kanssa rupatellut. Kerrastaan rakastettava tyyppi!

Related posts