8/08/17

Se ihana kukkamekko

5 58

Kukkamekot kuuluvat kesään yhtä olennaisesti kuin mansikat, paljaat varpaat ja tötteröjäätelö. Olen saanut valtavasti kyselyitä siitä ihanasta kukkamekosta, joka on vilahtanut blogin puolella viimeisen viikon aikana pariinkin otteeseen. Enkä kyllä ihmettele, mekko on kerrassaan hurmaava. Harmillisesti ihan samanlaista voi olla tässä vaiheessa vaikea löytää, sillä kolttuni on jo useamman vuoden takaa. Ostin nimittäin omani jo vuonna 2014.

Kotimaisen Ainokainen-merkin kukkamekko on tehty vintage-kankaasta ja ihastuin sen kauniiseen malliin ja kuosiin aikanaan ensisilmäyksellä. Ehdin jossain vaiheessa jo miettiä, että tuliko sittenkin tehtyä hutiostos, koska en jotenkin koskaan osannut käyttää mekkoani ennen tätä kesää. Minulle käy aika useinkin niin, että ostan jotakin, mistä pidän, mutta saattaa ottaa aikansa, ennen kuin vaate löytää tiensä ylleni. Tämäkin mekko ehti käydä päällä näiden reilun kolmen vuoden aikana vain kerran, kunnes yhtäkkiä tänä kesänä siitä tuli supersuosikki. Joidenkin vaatteiden kanssa pitää vain odotella sitä oikeaa hetkeä. Tästä syystä olen hiukan huono luopumaan mistään löydöistäni, vaikka niille ei ihan heti tuntuisikaan löytyvän käyttöä.

Tämän kesän suosikkilöytö puolestaan ovat olleet nuo Terhi Pölkin röyhelöiset sandaalit, jotka odottelivat myös kaapissa muutaman kuukauden ennen pääsyään aktiivikäyttöön. Veikeät kengät ovat ehtineet herättää lukuisia ihastuksen huokauksia kanssaihmisissä ja eräs miespuolinen tuttavani kommentoi ilahtuneena, että näyttää siltä kuin varpaillani olisi hame päällä. :D

Vaikka tuota ihanaa kukkamekkoa ei enää ole saatavilla, niin voin kertoa iloksenne, että nämä röyhelökengät puolestaan ovat nyt kesäalessa. Jos siis oikein ihastuttaa, niin kannattaa kurkata verkkokaupasta. Minulla on yleensä Terhi Pölkin kengissä ollut käytössä koko 37 (kokoni on 36,5), mutta näistä otin koon 36.

kukkamekko // dress Ainokainen

sandaalit // sandals Terhi Pölkki

aurinkolasit // sunglasses Lindex

laukku // bag Topshop (Zalando)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Arttu Mustonen

Related posts

27/07/17

Maksamakkaratakki

2 59

Yksi kesän suosikkityyleistä on ollut tämä: kokomustaa alle ja vaaleanpunaista päälle. En ole aikoihin pukeutunut klassisiin pillifarkkuihin, kun mutsimalli on jyrännyt vaatekaapissani, mutta kylläpä vain on mukavaa vetää välillä joustavaa stretchiä jalkaan elastaanittoman denimin sijaan. Klassikkoyhdistelmä korkeavyötäröiset mustat pillifarkut ja simppeli musta toppi toimii aina.

Kesän ylivoimainen lempparitakki on puolestaan tämä vaaleanpunainen liehu, jonka olen seksikkäästi ristinyt maksamakkaratakiksi, for obvious reasons. Eikö vain olekin justiinsa sellainen maksamakkaran värinen vaaleanpunaisen sävy – livenä ehkä vieläkin enemmän. :D Mutta ei nimi takkia pahenna.

Tiesittekö muuten, että Vero Moda tekee nykyään myös kenkiä? Ja muutamat kyseisen merkin kengät omistavana on vielä kehaistava, että ihan hitsin hyviä kenkiä. Lesti istuu hyvin, kengät ovat aitoa nahkaa ja en ole moniakaan sellaisia korkkareita sovittanut, jotka olisivat samanaikaisesti yhtä imartelevat ja mukavat jalassa kuin nämä nimenomaiset. Tekisi mieli pukea ne jalkaan vaikka joka päivä ihan vain siksi, että ne saavat sääret näyttämään ihan hemmetin hyvältä.

Translation: My favourite look this summer. I named this jacket “the sausage jacket”, for obvious reasons. :D

takki // jacket Lindex*

toppi // top Theory

farkut // jeans KappAhl*

kengät // shoes Vero Moda*

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

korvakorut // earrings Linda Toye*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

23/07/17

Pakkomielle papukaijoista

2 65

Minulla oli lapsena sellainen vaihe, että olin aivan haltioitunut papukaijoista – suorastaan pakkomielteinen. Lainailin kirjastosta papukaijoista kertovia tietokirjoja, lobbasin väsymättömästi vanhemmilleni ideaa lemmikkipapukaijan hankkimisesta, kävin ihastuksissani tuijottelemassa värikkäitä lintuja lemmikkikaupoissa ja puutarhamyymälöissä (joissakin oli ainakin kultaisella 90-luvulla papukaijoja), pidin koulussa esitelmiä ja himoitsin kaikenlaisia papukaijoin kuvitettuja vihkoja, penaaleja ja muita pikku-koululaiselle sopivia tavaroita. Kotini lähistöllä asui perhe, jolla oli lemmikkinä kaksi suurta Amazon-papukaijaa. Papukaijat asuivat niille omistetussa kokonaisessa huoneessa ja kävimme aina joskus uteliaina tiirailemassa jättikokoisia lintuja ikkunan läpi kadulta.

Sinnikkyydestäni huolimatta en koskaan saanut lemmikkilintua. Vaikka isäni oli selvästi ideastani myös vähän innoissaan, järki esti papukaijan hankinnan, sillä perheessämme on eläinallergiaa ja linnun hankkiminen olisi ollut siltä kannalta riski. Ja eiväthän varsinkaan nuo suuremmat linnut oikein lemmikeiksi häkkiin kuulukaan, joten ehkä parempi, että ikioma papukaija jäi haaveeksi.

Vaikka en enää haikaile oman lemmikkilinnun perään, lapsuuden innostuksesta on yhä jäljellä erityinen viehtymys kauniisiin ja värikkäisiin papukaijoihin. Kun bongasin aiemmin kesällä barcelonalaisessa pikku-putiikissa Almond Clothingissa papukaijakuosilla koristellun värikkään haalarin, oli sitä ihan pakko sovittaa päälle. Ja kun sovituskopissa kiskoin ihastuttavaa haalaria ylleni, sain ilokseni todeta, että se istui kuin hanska. Päätös oli sillä sinetöity viimeistään siinä vaiheessa, kun astuin ulos kopperosta esittelemään haalaria Liisalle ja ystäväänsä sovituskopin ulkopuolella odotellut tuntematon poika väläytti minulle leveän hymyn ja nosti peukun hyväksynnän merkiksi.

Ja en ole ihanan haalarin hankintaa katunut, sillä olen takuulla käyttänyt sitä koko rahan edestä jo parin ensimmäisen kuukauden aikana. Ranskasta peräisin olevan haalarin takana on pieni merkki Alfred & Sisters, jolla ei näytä olevan edes omaa verkkokauppaa, mutta suosittelen tutustumaan, jos tulee jossakin vastaan. Samalla ostosreissulla tarttuivat mukaan myös nuo barcelonalaisen aurinkolasimerkin Tiger Soulin hauskat pyöreät aurinkolasit, jotka ovatkin ehtineet vilahtaa blogin puolella jo aiemmin.

Onko siellä ruudun takana muuten ketään, joka jakaa papukaija-rakkauteni? :D

haalari // jumpsuit Alfred & Sisters

takki // jacket R/H*

kengät // shoes & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses Tiger Soul

laukku // bag Topshop (Zalando)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Related posts

17/04/17

Loma-Jenni ja toisenlainen tyylipersoona

11 81

Kuten totesin jo viikonloppuna, ei ole mitään ihanampaa kuin palata viikon takaisiin reissutunnelmiin, kun todellisuudessa nököttää kotona verkkareissa pahvilaatikkoräjähdyksen keskellä. Tuntuu melkein absurdilta, että reilu viikko sitten kipitin Pariisin katuja pikkukengissä, hihattomassa topissa ja paljain nilkoin, kun Helsingissä yhä sinnikkäästi tupruttaa lunta tasaisin väliajoin.

Olen huomannut reissussa ollessani, että minulla on kaksi erilaista pukeutumispersoonaa: on arki-Jenni ja loma-Jenni, ja nuo kaksi ovat tyylillisesti ihan eri tyyppejä. Toki maku on molemmilla suht samanlainen, mutta pukeutumisfilosofia ihan eri maailmoista. Ja tänään esittelen teille loma-Jennin.

Omaan korvaan loma-Jenni kuulostaa lähinnä siltä, että tyylin puolesta hillutaan jossakin kulahtaneissa college-housuissa ja lörppänöissä kesämekoissa – ja toisinaan se varmasti tarkoittaakin sitä. Mutta etenkin ulkomaanreissuilla loma-Jenni on nimenomaan se fiinimpi pukeutuja, jota ei lainkaan arkailuta laittaa silkkihametta päälle lauantaikävelylle tai huulipunaa ja korkkareita aamiaispöytään. Toki voisin pukeutua näin periaatteessa myös kotona, mutta jostain syystä en silti tee niin.

Koska olen huomannut, että reissussa pukeutumispersoonani on erilainen kuin kotona, otan usein jo lähtökohtaisestikin mielelläni matkaan mukaan kauniita mekkoja ja hameita, asusteita, hattuja ja koruja. Käytän niitä jostain syystä paljon harvemmin kotona, mutta ulkomailla niistä tulee arkipäivää (niin arkipäivää kuin lomalla ollessa nyt voi olla). En tiedä miksi, mutta näin vain on.

Ehkä siellä tuntemattomien ihmisten ja vieraan kulttuurin keskellä tulee vapautuneemmaksi – uskaltaa vielä täysipainoisemmin olla oma itsensä. Suomessa ylipukeutuminen katsotaan helposti hienosteluksi ja huomion hakemiseksi, maailmalla kaunista tyyliä ei tuijotella nenänvartta pitkin ja tyylien kirjo on muutenkin laajempi.

Muistan löytäneeni oman tyylini kunnolla omina vaihto-opiskeluaikoinani Brysselissä, joka ei kaupunkina ole juuri Helsinkiä suurempi, mutta silti siinä paikassa oli enemmän sellaista suuren maailman tuntua. Muistan, miten vapauttavaa oli, että kaduilla näki mitä kummallisimpia asukokonaisuuksia, eikä kukaan jäänyt tuijottamaan, naureskelemaan tai mulkoilemaan perään. Ihmismassaan oli helppo hukkua, hyvässä ja pahassa. Omalla kohdallani se tarkoitti sitä, että uskalsin pukeutua kuten itsestä tuntui hyvältä, kun ei tarvinnut pelätä huomiota tai pitkiä katseita.

Huomasin kyllä kulttuurieron Suomeen palatessani, kun katseet polttelivat jälleen selässä opiskelukaupunkini katuja tallaillessa. Eivätkä ne minun tyylikokeiluni edes olleet kovinkaan erikoisia. Helsinkiin muuttaessani olo vapautui taas hiukan – mitä suurempiin ympyröihin mennään, sitä vähemmän ympäristöä tuntuvat kiinnostavan sinun vähäpätöiset tekemisesi.

Tavallaan tuntuu surulliselta, että ulkopuolinen paine vaikuttaa tiedostamattomallakin tavalla niin paljon omaan itseen. Vaikka olen ihan tietoisesti tehnyt valintoja pukeutua juuri kuten haluan ja nykyään koen jo voivani olla tosi rohkeasti oma itseni tyyliasioissa, silti fiilis on ulkomailla aivan toisenlainen.

Jos olen aivan rehellinen, en usko, että pukisin Suomessa tätä ihanaa hametta ylleni ilman jotakin erityistä syytä. Pariisissa se pääsi mukaani ihan tavanomaiselle lauantaikävelylle – siinä ympäristössä ei tuntunut ollenkaan omituiselta pukeutua näin. Siksi olenkin nyt päättänyt haastaa itseni tuomaan vähän enemmän loma-Jenniä myös tänne arkeen ja koto-Suomeen. Lisää kauniita mekkoja, hulmuavia hameita, särmikkäitä hattuja ja kimaltavia koruja myös arjen piristykseksi, kun niitä kerran kaapeissa on! Viimeistään kesällä ainakin…

Olisi kiinnostavaa kuulla, onko kellään muulla ollut ulkomailla tällaisia samanlaisia havaintoja? Onko teillä muillakin erilainen pukeutumispersoona lomalla ja arjessa? Tai ulkomailla ja Suomessa?

PS. Jos ihastuitte kuvien kauniisiin vaatteisiin, niin tiedoksi, että ne ovat tämän viikon torstaina 20.4. myyntiin tulevaa H&M Conscious Exclusive -mallistoa, josta sain valita muutaman vaatteen ennakkoon itselleni.

Translation: On a casual Saturday walk in Paris a bit over a week ago. Love that skirt from the H&M Conscious Exclusive Collection that is in the stores next Thursday, April 20th. 

Toppi // top H&M Conscious Exclusive*

Silkkihame // silk skirt H&M Conscious Exclusive*

Kengät // shoes Bimba y Lola

Aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

Sormus // ring Monki

* saatu blogin kautta // gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts