12/11/17

Vuoden 2018 kauneimmat kalenterit ovat täällä! (+kisa)

305 33

On koittanut jokavuotisen ja kovasti rakastetun tradition aika, sillä tänään esittelyyn pääsevät ensi vuoden kauneimmat kalenterit! Ystäväni Anna Stolzmann suunnittelee vuosittain Porvoon taidekoululle vuosikalenterin, jonka sivuja koristavat taidekoulun lasten upeat taideteokset. Ja pakko sanoa, että kalenteri se tuntuu vain kaunistuvan vuosi vuodelta – upeaa työtä jälleen Anna!

Monenlaisia muotoja ja tyylejä nähnyt kalenteri on tällä kertaa samankaltainen kuin viime vuonna, mutta materiaalit, värit ja yksityiskohdat ovat päivittyneet hiukan. Tänä vuonna kaunista kalenteria saa mustana, puuterinvaaleana, valkoisena sekä beigenä ja lasten piirrokset hehkuvat sisäsivuilla värikuvina. Tykkään itse kalenterin designista ja käytännöllisestä viikkonäkymästä todella paljon: selkeät pystysarakkeet kullekin päivälle ja yksi ylimääräinen sarake yleisemmille viikkoa koskeville merkinnöille.

Tänä vuonna Anna on suunnitellut Porvoon taidekoululle myös kaksi juliste-seinäkalenteria, joista toisessa näkyy kerralla koko vuosi ja toinen puolestaan koostuu 12 kuukausijulisteesta. Vuosikalenteria on saatavilla useammassa värissä ja kuukausikalenteri puolestaan on jo lähtökohtaisesti monivärinen.

Tänä vuonna on iloisia uutisia tarjoiltavana myös kalenterien saatavuudesta, sillä tällä kertaa jälleenmyyjiä on Porvoon taidekoulun lisäksi muuallakin. Värivalikoima saattaa hieman vaihdella liikkeittäin, mutta jälleenmyyjiä ovat siis Porvoossa Finform, Design Deli, Kulttuuritalo Grand sekä Helsingissä TRE, Papershop, Putinki sekä kirjakauppa Nide. Kaunis kalenteri on muuten myös ihana lahjaidea näin joulun alla! Myös kalentereiden hinnat ovat varsin maltilliset: Porvoon taidekoululta ostettuna pöytäkalenteri kustantaa 20€, vuosijulistekalenteri 12€ ja kuukausijulistekalenteri 20€ (plus postikulut 5€, mikäli tilaat sähköpostitse). Jälleenmyyjillä hinta saattaa vaihdella.

Porvoon taidekoulu halusi lahjoittaa Pupulandialle muutaman pöytäkalenterin myös teille lukijoille arvottavaksi eli huomio kaikki, jotka olette minun tapaani paperikalentereiden ystäviä! En ole vieläkään suostunut siirtymään kalenteriasioissa digiaikaan, vaan luotan yhä edelleen laukussa mukana kulkevaan almanakkaani. :)

Jos siis mielit voittaa tällaisen kalenterikaunokaisen omaksesi, niin kerrohan kommenttiboksin puolella, mikä neljästä tarjolla olevasta väristä on oma suosikkisi: musta, puuteri, beige vai valkoinen? Saan arpoa kalentereita yhteensä neljä, yhden kutakin väriä. Jätä kommenttisi 19.11.2017 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

9/11/17

Afterwork-podcast: Miksi rahasta puhuminen on tabu?

26 26

Kirjoittelin alkuviikosta vähän mietteitäni rahasta ja mainitsin tuolloin, että myös tämänviikkoisessa Afterwork-podcastin jaksossa on teemana raha. Pohdiskelimme Petran ja Rinan kanssa, miksi rahasta puhuminen on niin suuri tabu, että emme välttämättä halua paljastaa palkkaamme edes kavereille, saati työkavereille? Silti verotiedot ja muiden tulot kiinnostavat, ainakin kerran vuodessa. Miksi rahasta vaietaan ja minkä takia siitä kuitenkin kannattaisi puhua? Olipahan muuten todella mielenkiintoinen aihe, eikä siihen nyt mitään yksiselitteisiä vastauksia löytynyt tämänkään juttutuokion aikana, mutta kuuntelehan uusi jakso ja kerro, mitä itse tuumailet!

Tämän jakson jälkeen Afterwork jää muutaman viikon mittaiselle syyslomalle, mutta palailemme vielä tämän vuoden puolella uusin jaksoin. Tässä vaiheessa olisi ihan mahtavaa kuulla teiltä mietteitä, palautetta, kehitysehdotuksia, ruusuja ja risuja tämän podcast-debyyttimme jälkimainingeissa! Mikä podcastissa on ollut hyvää? Entä mitä jäit yhä kaipaamaan? Onko mielessä jokin aihe, josta mielestäsi ihan ehdottomasti pitäisi tulevaisuudessa keskustella? Jätä ajatuksesi tänne kommenttiboksiin tai lähetä sähköpostitse osoitteeseen afterwork @ wecast.fi (poista välilyönnit).

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa.

Related posts

6/11/17

Puhutaan rahasta

41 85

Ystäväni tekstasi minulle pari viikkoa sitten, olenko jo henkisesti valmistautunut verotulojen julkistukseen. Olin autuaasti unohtanut koko asian, mutta ystäväni kommentti sai suorastaan pelkäämään tuota hetkeä. Ahdisti jo valmiiksi, millaisia otsikoita lehdet aiheesta repisivät ja mihin sävyyn omiakin tuloja saatettaisiin keskustelupalstoilla ruotia.

Nyt kun tuo päivä on jo takanapäin, olen jotenkin huojentunut. Omat tulot eivät nousseet otsikoihin ja jopa nettikeskustelu tuntui pysyvän pääpiirteittäin suht asiallisena. Yllätyksekseni keskusteluissa oli jopa positiivisiakin kommentteja, joissa kannustettiin itsensä työllistäjiä ja iloittiin hyviin tuloihin päässeiden bloggaajien menestyksestä.

*

Rahasta julkisen keskustelun käyminen on vaikeaa, sillä tässäkin aiheessa puhe lipuu usein yksittäisten ihmisten osoitteluun laajempien näkökulmien sijaan ja usein keskustelua leimaavat kateus ja katkeruus yhteiskunnan tulorakenteen epäoikeudenmukaisuutta kohtaan.

On tosi valitettavaa, että monessa tärkeässä työssä (kuten hoiva-alalla) arvostus ei näy palkassa, varsinkaan julkisella sektorilla. Samanaikaisesti monesta “turhemmasta” työstä saattaa saada valtavia ansioita. Ansaintalogiikan oikeudenmukaisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta harvoin näissä pesteissä kuitenkaan kilpaillaan samoista euroista, kun alat ovat aivan erilaiset ja palkkoja maksavat täysin eri tahot. Niinpä miljoona-ansioihin yltävät pelifirmapomot ja muut tulokuninkaalliset käytännössä omilla tuloillaan ylläpitävät koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa massiivisten verojensa muodossa. Tämä unohtuu usein hyvinvointivaltion eduista nauttivilta kansalaisilta.

Suomessa rahasta puhuminen on tabu. Rahaa on aina jonkun mielestä liikaa tai liian vähän, vääristä ammateista maksetaan liian isoa tai liian pientä liksaa ja verotusta olisi kiristettävä tai kevennettävä. Harva haluaa julkisesti puhua palkastaan ja työpaikkojen sisälläkin moni mieluiten vaikenee palkkansa suuruudesta. Tästä aiheesta jutellaan myös tämän viikon Afterwork-podcastissa, joka julkaistaan parin päivän päästä eli pysykäähän linjoilla!

Blogimaailmassa rahakeskusteluun ovat rohkeasti tähän mennessä tarttuneet esimerkiksi Juliaihminen, WTD-blogin Nata (viime vuonna vähän painavammin ja tänä vuonna kevyemmin) sekä Lähiömutsi. Ihan mahtavaa, että asia on noussut keskusteluun myös blogeissa – hatunnosto teille mimmit! Olen itse kirjoitellut työstä enemmän työhyvinvoinnin ja yrittäjyyden näkökulmasta ja noita työhön ja työelämään liittyviä tekstejäni pääsee lukemaan blogin Työ-kategorian kautta enemmänkin. Omaa uratarinaani olen avannut enemmän Unelmaduunarit-podcastin vieraana ja työhistoriaani puolestaan Afterwork-podcastin viimeviikkoisessa jaksossamme.

*

Monesti olen miettinyt, että kiinnostaisi kirjoittaa myös rahasta enemmän ja rohkeammin. mutta sitten olen tullut järkiini ja kyseenalaistanut, haluanko tosiaan ohjata ihmisten mielenkiintoa omiin tuloihini ja ottaa samalla riskin, että joutuisin jälleen yhden potentiaalisen paskamyrskyn keskelle? Ei kiitos, ja aihe on saanut jäädä odottamaan parempia päiviä.

Nyt kuitenkin ajattelin rohkaistua sanomaan jotakin. Jotenkin olo on sen parin viikon takaisen avautumisen jälkeen ollut kevyempi ja avoimempi ja uskallan taas puhua niistäkin aiheista, jotka oikeasti kiinnostavat. Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi työurallani, kun ansaitsin oikeasti todella hyvin. En ollut ihan itsekään uskoa sitä todeksi, mutta käytännössä liki kolminkertaistin yhdessä vuodessa tuloni. Ihan ilmaiseksi menestys ei kuitenkaan ole tullut: töitä on paiskittu viimeisten vuosien aikana todella kovasti ja matkan varrella olen myös ottanut melkoisia taloudellisia riskejä.

Ensimmäisen suuren taloudellisen riskin otin reilut kuusi vuotta sitten, kun hyppäsin pois varman kuukausiansion piiristä irtisanoutumalla päivätyöstäni. En tietenkään tehnyt ratkaisuani ilman säästämistä ja etukäteissuunnittelua, mutta päätökseni oli silti aika uhkarohkea. Luotin vakaasti omaan intuitiooni ja halusin kunnioittaa omaa hyvinvointiani sekä tavoitella urallani jotakin uutta. Ilokseni huomasin, että kun suljin yhden oven, avautui sen jälkeen monta uutta. Muutamaa vuotta myöhemmin otin samankaltaisen riskin uudelleen irtisanoutuessani jälleen säännöllisen kuukausitulon piiristä lehtitalon alta ja heittäytyessäni entistäkin täysipainoisemmin yrittäjyyden kelkkaan. Ja kuten nyt verotiedoistani näkyy, niin onnekseni tämä riskinotto ja kymmenen vuoden työ palkittiin ja tuntuu kantavan hedelmää.

Kun seuraa verotuloihin liittyvää julkista keskustelua, tuntuu usein, että pelkkiä verottajan lukemia tuijotellessa monelta unohtuu, että pienyrittäjälle se numero ei merkitse ihan samaa kuin palkansaajalle. Lähiömutsi on ansiokkaasti avannut täysipäiväisen bloggaajan tuloja ja kulurakennetta – yrittäjällä vuoden tulos ei nimittäin suinkaan tarkoita, että koko summan saisi lyhentämättömänä tilille.

Hyvillä tuloilla veroja saa maksella ansioistaan Suomessa noin puolet ja se viivan alle verojenkaan jälkeen jäävä luku ei vielä kerro koko totuutta. Yrittäjä maksaa vielä siitä omat eläkkeensä, yrityksen kulut, pakolliset vakuutukset sekä muut yrittäjyyteen liittyvät maksut. Se, mitä kaiken tämän jälkeen jää käteen, on sitten sitä palkkaa, jolla eletään ja hurvitellaan. Näin ollen palkansaajan ja yrittäjän vuosituloa ei oikeastaan suoraan voi edes vertailla keskenään. Kaikista maksuista huolimatta olen nyt viimein siinä tilanteessa, että pakollisten kulujen jälkeen käteen jää edelleen aika mukava summa.

*

Tällä hetkellä ansaitsen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti varsin hyvin ja haluan myös tehdä rahoillani jotakin järkevää. Ostin tänä vuonna oman asunnon ja mietin parhaillaan, millä tavoin sijoittamalla turvaisin parhaiten omat eläkepäiväni. Nykyiseen eläkejärjestelmään en nimittäin usko pätkääkään eikä systeemi ole yrittäjälle muutenkaan kovin kannustava.

Olen aina ollut fiksu rahankäyttäjä eikä tuhlailu ole kuulunut tapoihini. Tykkään toki nauttia elämästä, syödä ulkona ja matkustella, jos se on taloudellisesti mahdollista, mutta olen myös aina ymmärtänyt kulloisenkin oman taloustilanteeni realiteetit – siitä varmasti käy osin kiittäminen vanhempieni tiukkaa rahakasvatusta ollessani nuori.

Blogien rahakeskustelua vierestä seuranneena olen toisinaan miettinyt, onko rahasta jotenkin helpompi keskustella, jos itse sattuu tuloluokkineen osumaan turvallisesti sinne jonnekin mediaanin ja palkkakeskiarvon tuntumaan? Kun keskivertoansioilla varustettu ihminen puhuu rahasta, hänen tulonsa eivät aiheuta suurta kateutta tai kuohuntaa suuntaan taikka toiseen. Olisikohan esimerkiksi Juliaihmisen aloittama mielenkiintoinen rahakeskustelu otettu yhtä positiivisesti vastaan, jos hän ansaitsisi huomattavasti enemmän kuin keskivertopalkansaaja? Voi olla, että olisi, mutta keskituloisena asiasta on ehkä helpompi keskustella julkisesti.

Bloggaajien tulot aiheuttavat tuon tuosta melkoista polemiikkia ja aika monen kohdalla keskustelu jää pyörimään juuri sen ympärille, onko joku henkilö ansainnut tienata työllään sellaisia summia. Tämä ajatusmalli johtaa viime viikon Afterwork-keskustelussakin esiin nousseeseen kysymykseen: onko olemassa paskaduunia ja onko eri alojen töitä ylipäänsä tarpeellista arvottaa keskenään? Tai voidaanko kullekin työlle määritellä jotakin yleisesti hyväksyttyä oikeudenmukaista palkkaa?

*

Tiedän monia uranaisia lähipiiristäni, jotka ansaitsevat samantyyppisiä summia vuodessa kuin parhaiten menestyvät bloggaajat (tai enemmänkin), mutta jostain syystä heidän tulonsa eivät tunnu herättävän samanlaista närää ihmisissä kuin blogikollegojeni. Ulkopuolisen on mahdotonta arvioida heidän työnsä laatua tai tarpeellisuuttaan työnantajalleen enkä alasta riippumatta ole koskaan kuullut kenenkään arvostelevan heidän oikeuttaan tienata omalla työllään. Silti niin bloggaajat kuin nämä muidenkin alojen naismenestyjät kantavat yhteiseen veropottiin ihan yhtä suuria summia rahaa. Voisiko siis ajatella, että ihan jokainen työtä tekevä ja verorahoja tuottava kansalainen kantaa kortensa kekoon ja on arvokas yhteiskuntamme jäsen ammatistaan riippumatta?

Usein blogeista saatavia ansioita kritisoidaan sillä, että blogien sisällön taso on niin surkea, ettei niistä kuuluisi saada penniäkään. Blogimaailman ansaintalogiikka toimii kuitenkin markkinatalouden ehdoilla: kun seuraajia on paljon, yritykset ovat valmiita maksamaan näkyvyydestä ja yhteistöistä. Ja verrattuna esimerkiksi sanomalehti- tai TV-mainontaan blogiyhteistyö on edelleen yritykselle todella edullinen investointi ja huomattavasti paremmin kohdennettua sekä usein tehokkaampaa markkinointia. Helsingin Sanomissa yhden sivun mainos ison mainostoimiston tekemänä maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja. Huomenna tämän päivän lehtimainos on jo paperijätettä, kun blogiin kirjoitettu juttu puolestaan jää elämään ja keräilee klikkejä vielä parhaimmillaan vuosiakin myöhemmin.

Loppuun on sanottava, että minulla on ystäväpiirissäni ihan mielettömän upeita uranaisia, joiden tinkimätöntä asennetta ja menestystä olen katsonut ylöspäin ja seurannut vierestä ylpeänä ja ihaillen. Kiitän heitä lämmöllä siitä, että olen voinut tukeutua heihin niin neuvonantajina kuin inspiraationlähteenäkin monessa työelämän mutkassa. Tuntuu aika mielettömältä, että joku voisi nyt ehkä ajatella minun lukeutuvan siihen samaan joukkoon. Uskallan rehellisesti sanoa, että olen ihan suunnattoman iloinen ja ylpeäkin siitä, että olen onnistunut käytännössä luomaan menestyvän yrityksen tyhjästä ihan itse. En olisi todellakaan muutama vuosi sitten itsestäni uskonut!

Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten tokaissut minulle, että vuonna 2017 pyörität kuule mimmi omaa yritystä ja pärjäät omillasi ihan todella hyvin, olisin varmaan pyöritellyt silmiäni ja nauranut. Mutta tässä sitä vain ollaan. En koskaan ajatellut olevani mitenkään erityisesti yrittäjäluonne ja yrittäjyyteen liittyvä vastuu omasta toimeentulosta on aiemmin tuntunut tosi pelottavaltakin asialta. Nyt kun olen kuitenkin päätynyt tähän pisteeseen, olen tilanteestani tosi onnellinen. Ja olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että minulle on riittänyt töitä. Olen hyvin tietoinen siitä, että tämä nimenomainen ura ei todennäköisesti kestä koko loppuelämää ja siksi nautin nyt tästä tilanteesta täysin siemauksin. Tähänastista urapolkua taaksepäin kelatessani olen toiveikas sen suhteen, että tuli tässä elämässä jatkossa vastaan mitä hyvänsä, niin minä kyllä pärjään.

Photos: Jenni Rotonen & Johanna Piispa

Related posts

1/11/17

Afterwork-podcast: Onko olemassa paskaduunia?

23

On taas se aika viikosta, kun kilistellään laseja Afterworkin merkeissä. Tällä kertaa studiossa jutellaan työstä. Mitkä olivat minun, Rinan ja Petran haaveammatteja lapsuudessa ja mahtoiko todellisuus osua aikuisena lähellekään niitä? Jutellaan myös siitä, millaisia työpaikkoja olemme kolunneet läpi ennen nykyisiin töihimme päätymistä. Entä mitä ollaan AW-porukassa mieltä: onko olemassa paskaduunia? Kuuntele jakso ja osallistu keskusteluun!

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa.

Related posts