26/06/15

Kokeilussa kokovalkoinen

32 27 asu-milano14.jpg

Kesän tullen minulla on ollut pukeutumisessa jokin hyvin voimakas valkoisen kaipuu – vitivalkoinen tuntuu niin raikkaalta, puhtaalta ja valoisalta. Olen jo ylittänyt rajojani tässä viime kuukausina, kun vaatekaappiini on eksynyt peräti kaksi paria valkoisia housuja. Jokin aika sitten sain valita Monkilta muutaman mallikappaleen ja valkoisena hohtava hameen ja peplum-puseron parivaljakko houkutteli hurjasti. Tähän asti olen pitänyt paitaa vain yksinään eri alaosien kanssa, mutta Milanossa rohkaistuin kokeilemaan settiä kokonaisuutena.

Jotakin tässä lookissa on sellaista, että pidän siitä ihan valtavasti – ja toisaalta mietin, että näytänkö tässä asussa ihan muumilta. :D Jos lantioni olisi poikamaisen suora, eivät muumit varmaan tulisi edes mieleen, mutta kun lanteilla on naisellista pyöreyttä, olen vähän epävarma. Eli kertokaahan te näkmyksenne, näyttääkö tämä kauniin naiselliselta vaiko näkyykö kuvissa vain Muumilaakson asukki?

asu-milano13.jpg

Tämä oli tosiaan yksi niistä asuista, joita en ole rohjennut Suomessa käyttää, mutta toiveikkaana otin sen reissuun mukaan, josko siellä uskaltaisi. Ja kyllä viimein uskalsi. :) On jotenkin hassua, että muiden ihmisten kohdalla sitä ei ole lainkaan yhtä kriittinen ja jonkun toisen yllä saattaisin saman asun tiimoilta tuumia, että onpa kaunis ja naisellinen lantion kaari, mutta peilissä vastaan tuijottaa muumi. Ihminen on kyllä omituinen otus.

Translation: Another outfit from the Milan Fashion Week. I have had this craving for white colour lately – it just seems so fresh, pure and full of light. In Milan I tried out this all white look that I’ve been a little bit afraid of before. I can’t decide whether I look gracefully feminine in it or if I just look like a Moomin troll. :D What do you think?

asu-milano7.jpg

Toppi & hame // shirt & skirt Monki*, sandaalit // sandals COS, laukku // bag Väska*, aurinkolasit // sunglasses Urban Outfitters

* saatu blogin kautta / gifted

asu-milano12.jpgasu-milano5.jpgasu-milano6.jpg asu-milano4.jpgasu-milano1.jpg asu-milano3.jpg

Photos: Vesa Silver

Related posts

24/06/15

Kurkistus Milanon muotiviikolle: Antonio Marras SS16

5 28 antonio-marras-ss16-13.jpg

En oikein vieläkään ihan tajua, miten onnistuin saamaan kutsuja Milanon muotiviikkojen haluttuihin näytöksiin, mutta siellä sitä pönötettiin yleisössä muun muotiviikkokansan joukossa parissa näytöksessä. Kaukana eturivistä seisomapaikoilla, mutta yleisössä kuitenkin. :) Antonio Marrasin näytöksessä tosin kävi uskomaton mäihä ja seisoskellessani siinä käytävällä joku nainen huikkasi, että voisin istuutua toiselle riville, kun joku oli jättänyt saapumatta ja penkkirivissä oli tyhjä paikka. Ja kappas vain, siellä sitä sitten istuttiin erinomaisella paikalla, josta sain hyvin kuviakin otettua.

Milanon miesten muotiviikolla esitellään siis tulevan sesongin miesten mallistoja – tässä tapauksessa kevättä 2016. Vaikka pääpaino on miestenvaatteissa, osa suunnittelijoista marssittaa toisinaan näytöslavalle myös naisten mallistoa tai maistiaispaloja siitä. Antonio Marrasin näytöksessä nähtiin miesten kokoelman lisäksi myös esimakua myöhemmin kesällä esiteltävästä naisten mallistosta.

antonio-marras-ss16-2.jpg

Monen näytöksen puitteet olivat muotiviikolla aika suuret ja mahtipontiset, mutta Antonio Marrasin näytös järjestettiin ison hallin tai suuren näytösteltan sijaan melko pienessä ja intiimissä tilassa, jossa musiikista vastasi meksikolaishenkinen mariachi-kokoonpano. Merellisen teeman mukaan sisustetun tilan keskelle oli raahattu muutama soutuvene, joissa seisoen bändi tahditti tilan ympäri kulkevalla catwalkilla käveleviä malleja.

SS16-mallisto toi minulle mieleen paitsi ranskalaiset seilorit ja koulupojat, myös kuubalaiset vapaustaistelijat – ehkä osittain juuri tuon ajatukset väli-Amerikkaan vievän mariachi-bändin ansiosta. Merihenkisten asujen, kaulalle sidottujen pienten huivien ja koulupojan tunnollisuudella ylös asti napitettujen takkien ohella näytöksessä nähtiin myös armeijanvihreää ja eksoottista palmukuosia. Mallien päissä nököttäneet baskerit puolestaan sopivat kumpaan tahansa: ranskalaiseleganssiin tai Che Guevaran Kuubaan. 

antonio-marras-ss16-19.jpg

Tuntuu vieläkin suorastaan hullulta, että siellä näytöstohinoissa siinä aivan vieressä pörräsi Anna Dello Russo sekä muita muotimaailman kärkihahmoja, joita on tottunut vakoilemaan vain muotilehtien sivuilta ja muotisivustojen katumuotikuvista. By the way, olen aina kuvitellut, että Anna Dello Russo on joku mallimittainen amatsoni, mutta hänhän onkin ihan pikkuruinen! Pituutta rouvalla nimittäin näytti olevan suunnilleen saman verran kuin meikäläisellä, korkeintaan muutaman sentin enemmän.

Vaikka muotiviikkoyleisön joukosta saattoi bongailla kansainvälisestikin tunnettuja nimiä ja kasvoja, villeimmin salamavalot välkkyivät sellaisten starojen edessä, joista minulla ei ollut hajuakaan. Suurinta osaa kuvaajien piirittämistä italialaisjulkkiksista ja muotimaailman paikallisista suuruuksista en tunnistanut, mutta oli helppo valokuvaajien innosta päätellä, kuka on Tärkeä Henkilö.

antonio-marras-ss16-14.jpg

Reissusta jäi sellainen tunne, että tällaiselle suuremmalle kansainväliselle muotiviikolle voisi olla hauska osallistua toistekin. Kuten eilen paikan päällä ottamiani katumuotikuvia esitellessäni totesin, niin muotiviikon aikaan koko kaupunki tuntui tulvivan tyyli-inspiraatiota. Jo muutaman päivän reissulta jäi käteen aimo annos uusia valokuvamuistoja, tyyli-ideoita ja visuaalisia elämyksiä, joista uskon ammentavani iloa ja ajatuksia vielä hyvän tovin. :)

Jos haluatte kurkata Antonio Marrasin ihan koko malliston kuvineen, niin se löytyy muun muassa Style.comin nettisivuilta. Olisi myös hauska kuulla, kiinnostavatko nämä muotiviikkojutut?

antonio-marras-ss16-5.jpg

Translation: Greetings from the Milan Fashion Week! :) I was lucky enough to get a seat at the Antonio Marras fashion show since someone never arrived and I happened to be in the right place at the right time to get guided to their place. ;) And what a great seat it was, because I got to take some decent photos from there, too. :)

The Antonio Marras SS16 collection seemed like a combination of French sailors and schoolboys together with Cuban freedom fighters, and the lovely mariachi live band also lead thoughts to the Cuban direction. Navy blue suits, little polka dot scarves and sailor stripes combined with army green cargo jackets, hiking boots and palm tree prints – plus the berets that go with either of the styles, dandy French sailors and schoolboys and Che Guevara inspired Cuban rebels. 

It actually felt a little absurd to see all the famous fashion people in real life – I was standing a couple of times right next to Anna Dello Russo, for example. And by the way, I always thought she was some super tall model-like lady, but in fact she is actually quite tiny. She didn’t seem much taller than me which totally surprised me. Funny! :) 

antonio-marras-ss16-7.jpg antonio-marras-ss16-9.jpg antonio-marras-ss16-10.jpg</p> antonio-marras-ss16-11.jpg antonio-marras-ss16-12.jpg antonio-marras-ss16-15.jpgantonio-marras-ss16-18.jpg antonio-marras-ss16-16.jpg antonio-marras-ss16-17.jpgantonio-marras-ss16-24.jpg antonio-marras-ss16-20.jpg antonio-marras-ss16-21.jpg antonio-marras-ss16-22.jpg antonio-marras-ss16-23.jpg antonio-marras-ss16-25.jpg antonio-marras-ss16-26.jpg antonio-marras2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

4/06/15

Kolonaki SS15 ja aivan liian ihana mallisto

4 18 kolonaki-ss15-1.jpg

Olen pari kertaa aiemminkin jo esitellyt ihanan pienen espanjalaisbrändin Kolonakin mallistoja ja saanut sen mielikuvan, että te olette rakastuneet siihen ihan yhtä palavasti kuin minäkin. Eksyin tänään pitkästä aikaa Kolonakin nettisivuille ja huomasin, että merkki on taas julkaissut uuden kevätmalliston. :) Olen menneissä postauksissa verrannut Kolonakia kotimaiseen Samujiin ja vieläkin se herättelee hivenen Samujista muistuttelevia mielleyhtymiä, mutta ennen kaikkea espanjalaismerkki kutittelee juuri sitä menneiden vuosikymmenten tyyliä haikailevaa puolta minussa. Kevätmallisto on jälleen taattua Kolonakia: uskomattoman kauniita, naisellisia leikkauksia, heleitä värejä ja häivähdys vintage-tunnelmaa. Tuosta mallista (ja tyylistä) tulee muuten muutamassa kuvassa ihan mieleen Eva Mendes. :)

Mutta siis lyhyestä virsi kaunis: näihin vaatteisiin on (aivan liian) helppo rakastua. <3

Translation: Oh, how very easy it is to fall in love with the Kolonaki spring collection – again. ;)

kolonaki-ss15-3.jpgkolonaki-ss15-2.jpg kolonaki-ss15-4.jpgkolonaki-ss15-9.jpg kolonaki-ss15-5.jpg kolonaki-ss15-6.jpg kolonaki-ss15-8.jpgkolonaki-ss15-7.jpgkolonaki-ss15-13.jpg kolonaki-ss15-10.jpg kolonaki-ss15-11.jpg kolonaki-ss15-14.jpgkolonaki-ss15-12.jpg kolonaki-ss15-16.jpg

Photos: Kolonaki SS15

Related posts

4/06/15

Kevään lempihousut: culottes

14 28 jenni1.jpg

Tällä viikolla koitti taas se iloinen hetki, kun postiluukusta tupsahti jotain muutakin kuin vain laskuja: uudenkarhea keskäkuun Trendi. :) Jos olet ehtinyt jo selailla uutta numeroa, olet saattanut bongata lehden sivuilta tutut kasvot – tässä kuussa oli nimittäin jälleen minun vuoroni esitellä yksi ajankohtainen trendi. Ja kävipä niin hauskasti, että minun vuorolleni lankesi oma suosikkini tämän kevään villityksistä: lyhyet ja leveät culottes-housut. 

Culottes-tyyppiset pöksyt ovat kevään mittaan tehneet ryminällä tuloaan sekä kauppojen hyllyille että omaankin vaatekaappiini. Näen itse jotenkin tämän culottes-trendin vähän kuin jalostuneena versiona viime kesän midihame-buumista: mitta on suunnilleen sama ja muodossakin on jotakin yhteistä, mutta tässä versiossa on vain helman sijaan lahkeet. Ja culottesit ovatkin jyränneet omalta osaltani kevään pukeutumissuosikiksi monesta syystä: ne ovat ennen kaikkea tosi mukavat päällä, vyötäröltä korkea ja kapea mutta alaspäin levenevä malli imartelee kroppaa vähän kellohameen tavoin, housuiksi ne ovat hyvinkin naiselliset ja nilkat paljastava lahkeenpituus (etenkin korkokenkien kera) tekee kokonaisuudesta kevyen ja siron housujen leveästä mallista huolimatta. Ja onhan tämä nyt ihanan tervetullutta vaihtelua aivan hemmetin kauan jatkuneelle pillilahkeiden ylivallalle.

jenni2.jpg

Vaikka omaan vaatekaappiin culottes-housut ovat jo tehneet pysyvän sijansa, kiinnostavaa uutta kulmaa lehtijuttuun tarjosi paitsi se, että asuyhdistelmissä on raikkaan uudenlaista ideaa, myös se, että mukaan valikoituneet pöksyt ovat materiaaliltaan denimiä. Materiaalivalinta on tekee nimittäin vaatteelle paljon. Nämäkin housut näyttäisivät kovin erilaisilta ohuesta ja liehuvan löysästä kankaasta valmistettuina – jämäkkä denim puolestaan antaa housuille ryhtiä ja muotoa aivan eri tavoin. Tarkemmat tyyli- ja tuotevinkit voitte kurkata kesäkuun Trendistä! :)

Joko culottes-malli on tehnyt tulonsa teidän muiden vaatekaappeihin? Ja mikä on oma lemppariyhdistelmäsi tämän mallisten housujen kanssa juuri nyt?

Translation: The new Trendi June issue has arrived! And you may find a familiar face on the pages of it. :) Plus some inspiration for the culottes trend, which happens to be my favourite this spring. Have you tried culottes yet?

jenni3.jpg

Trendi Magazine June 2015

Photography: Sebastian Johansson

Style: Suvi Poutiainen

Editor: Noora Nuotio

Model: Jenni Rotonen

Related posts