1/04/18

Hyvän tuulen kuulumisia – vai aprillia?

11 76

Hyvää pääsiäistä (ja aprillipäivää) kaikki! Ajattelin, että tässä pyhien aikaan voisi olla hyvä hetki päivittää taas pitkästä aikaa kuulumisia. Tällä hetkellä kuuluu monella tapaa tosi hyvää, joten näitä juttuja oli tosi ilo kirjoitella. Tänään on juuri se päivä, kun kaikki ovat yhtäkkiä tehneet isoja muutoksia elämässään, mennä paukauttaneet naimisiin ja julistavat somessa ties millaisia uutisia. Minä puolestani voin jo heti kättelyssä säästää teitä potentiaalisilta spekulaatioilta ja kertoa, että mikään näistä ei kivoista jutuista ole aprillia, vaan kaikki on totisinta totta. :)

♥ On ollut ihanaa olla kotona kaiken reissaamisen jälkeen. Olen myös onnellinen siitä, että olen saanut pidettyä kotini yllättävän siistinä viime viikot. Vaikka en ole maailman järjestelmällisin ihminen, kyllä sitä vain kaikella tapaa on levollisempi olo, kun joka puolella eivät osu kämpässä silmään sotkut. Täydellisestä ollaan kaukana yhä ja edelleen asunnossa on monen monta keskeneräistä nurkkaa, mutta pikkuhiljaa… Ja vieläkään ei ole olohuoneen lattialla mattoa, mutta odottelen yhä sen täydellisen yksilön löytymistä.

♥ Sain eilen nauraa itseni kipeäksi, kun kävin Korjaamolla katsomassa Päiväkirjaklubia. Oletteko kuulleet siitä? Klubilla ihmiset lukevat ääneen yleisölle noloimpia kirjoituksia teiniaikaisista päiväkirjoistaan ja se toden totta oli hauskinta, mitä olen hetkeen nähnyt ja kuullut. Olin jo kauan miettinyt, että haluaisin joku kerta mennä katsomaan, mutta nyt sain hyvän syyn viimein toteuttaa aikeeni, sillä lapsuudenystäväni oli eilen mukana esityksessä lukemassa omia merkintöjään jostain 90-luvulta. Ja mikä hauskinta, myös minut mainittiin merkinnöissä moneen otteeseen. Voin todella, todella suositella! Tänä keväänä järjestetään vielä kaksi showta ja sitten Päiväkirjaklubi jatkuu seuraavan kerran vasta ensi syksynä. Eilisen esitys oli jo ennakkoon loppuunmyyty, joten mikäli mielii mukaan, kannattaa ostaa lippunsa ajoissa.

♥ Olen aivan innoissani, että tulin vihdoin ja viimein kokeilleeksi täällä Helsingissäkin korealaista ravintolaa. Ihastuin korealaiseen ruokaan viime syksynä New Yorkissa palavasti ja sen jälkeen on ollut aikeissa kokeilla myös Helsingin korealaista ravintolatarjontaa. Mikään näistä Helsingin korealaisista ei kuitenkaan osu niin kätevästi päivittäisten reittien varrelle, että olisi tullut kokeiltua. Nyt kuitenkin olen useampana päivänä sattunut lähiviikkoina Bulevardin suunnalle, joten kävin kokeilemassa Giwaa. Ja se oli niin positiivinen kokemus, että menin heti parin päivän päästä jo uudelleen. Vahva suositus bipimbapille kuumassa kivikulhossa! (On jotenkin maailman hauskin sana tuo bipimbap, haha.)

♥ Välillä aina mietin, että mihin kaikkeen sitä tuleekaan lupauduttua mukaan… Minua nimittäin jokin aika sitten pyydettiin dj-vieraaksi eräälle klubille. Ja tietenkin suostuin! En tiedä dj-laitteista tai mistään muustakaan oikeastaan mitään, mutta se ei tuntunut Lynx Lynx Lynx -klubin järjestäjiä haittaavan, sillä illan konsepti on nimenomaan sellainen, että lauantai-iltaisin klubilla kuullaan dj-vieraina näyttelijöitä, artisteja, muotisuunnittelijoita ja ties ketä. Ja nyt sitten parin viikon päästä myös minua, KÄÄK!

Olen tietenkin todella otettu tästä kunniasta ja koska musiikki on minulle suuri intohimo, olen innoissani, että pääsen soittamaan lempimusiikkiani yleisölle. Olen pari kertaa aiemmin pyynnöstä ollut soittamassa levyjä tilaisuuksissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen puikkoihin ihan oikeassa ravintolassa ja klubilla. Jännittää! Hyppään siis dj:n saappaisiin la 14.4.2018 klo 01-03 ja minua ennen suosikkimusiikkiaan pääsevät soittamaan Yle Puheesta tutut radio-toimittajat Yagmur Özberkan ja Susani Mahadura. Olen siis hienossa seurassa! Tavastian kyljessä sijaitsevan ravintola Ilveksen lauantaiklubi Lynx Lynx Lynx järjestetään siis joka viikko klo 22-04, sisäänpääsy on ilmainen ja leppoisasta raflasta saa istuskelun lomassa myös ruokaa. Itse ajattelin, että kreisibailujen sijaan soittelisin sellaista aika chilliä settiä, mutta viime kädessä katsotaan sitten tilanteen mukaan. Joka tapauksessa, olette kaikki (täysi-ikäiset, huom!) erittäin tervetulleita mukaan. Olisi hauskaa nähdä paikan päällä myös teitä Pupulandian lukijoita! Lisäinfoa tapahtumasta löydätte täältä.

♥ Voin ilokseni kertoa, että tooodella pitkästä aikaa elämä hymyilee ihan toden teolla myös ihmissuhderintamalla. Loppuvuoden sydänsurujen jälkeen tunnelmat kääntyivätkin vähän yllättäen ja odottamatta ihan päälaelleen ja elämässä on tällä hetkellä kovasti onnea ja rakkautta. Päivä kerrallaan edetään, mutta jos hymy on vaikuttanut viime aikoina olevan erityisen herkässä ja vire jotenkin entistäkin aurinkoisempi, ehkä tässä on sille yksi syy ja selitys. Elämässä pyyhkii muutenkin tällä hetkellä hyvin, joten syitä hyvään mieleen on paljon.

Mietin pitkään, että mainitsisinko tästä asiasta täällä blogissa mitään… Mutta tuumasin, että esille tämä tulee varmasti ennen pitkää jossain vaiheessa, joten turha sitä on pantata. Tähän mennessä olen pitänyt asiasta aika matalaa profiilia ja kovin moni ei tiedä siitä vielä oikeassakaan elämässä (terkkuja äiti ja isi!), mutta ehkä nyt ollaan jo sellaisessa vaiheessa, että uskallan kertoa, etten ole enää sinkku. :)

♥ Tästä sydämeni valitusta puheen ollen… Olimme jokin aika sitten juhlissa ja illan emäntä tarjosi poikakaverilleni kotiin viemisiksi palasen suklaakakkua. Kakku pakattiin pahvilautasen ja tuorekelmun väliin ja ulos päästessämme kakkupalan kanniskelu ilmeisesti jo kyllästytti, sillä poikakaveri keksi laittaa paketin villakangastakkinsa taskuun. Yritin siinä viisaampana huomauttaa, että tämä ei nyt ehkä ollut niin kauhean järkevä ratkaisu, sillä paketointi näytti aika heppoiselta ja suklaakakku takintaskun pohjalla ei kuulostanut hyvältä. Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että homma toimii ja tulimme tyytyväisinä kotiin. Kunnes sitten takkia riisuessaan hän työnsi kätensä taskuun ja hieman nolona tuumasi, että ehkä se kakun tunkeminen sinne ei sittenkään ollut niin viisas idea. :D Komensin hänet kylpyhuoneeseen riisumaan takkiaan ja voi luoja sitä sotkua… Tasku saatiin pelastettua, mutta suklaakakun palasia löytyi vielä monta päivää myöhemminkin jostain suihkun nurkasta. Mitä tästä opimme? Älä laita kakkupalaa taskuun. Sen olisi toki voinut uskoa kokeilemattakin… I told you so!

♥ Vinkkasin pari päivää sitten, että Helsingissä järjestetään ensi viikolla Season Film Festival, mutta samaan aikaan täällä juhlitaan toistakin leffafestaria. Nimittäin samaan aikaan 5.-8.4.2018 järjestetään jo 10. kertaa Loikka-tanssielokuvafestivaali, joka on omistettu tanssille. Ohjelmaan kuuluu yli 80 kiinnostavaa tanssielokuvaa ympäri maailman sekä muuta mielenkiintoista tanssiaiheista ohjelmaa. Festareilla muun muassa sukelletaan tanssin maailman virtuaalitodellisuuden kautta. Kurkkaa koko ohjelma Loikan nettisivuilta! Jos tanssi on lähellä sydäntä ja festarit kiinnostavat, niin kannattaa käydä osallistumassa Loikan kanssa yhteistyössä järjestämääni lippuarvontaan Instagramin puolella. :)

♥ Kävin eilen pitkähkön tauon jälkeen taas moikkaamassa mummokaveria. Vierailen hänen luonaan yleensä joka viikko 2-4 tunnin ajan, mutta nyt visiitteihin oli tullut muutama viikko taukoa matkojen ja muiden omien kiireiden takia. On jotenkin aina yhtä mahtavaa huomata, miten 50 vuoden ikäero katoaa olemattomiin, kun juoruilemme tyttöjen juttuja. Luonnollisesti kaikki ihmissuhdeasiat ovat hänen suosikkejaan ja hän kihertelee jutuilleni toisinaan kuin teinityttö. :D  Luulen, että hän saa minun oikean elämän käänteistäni enemmän viihdykettä kuin saippuasarjoista konsanaan. Ja haluaa tietenkin aina tietää KAIKEN, haha.

Uusin villityksemme on ollut jokin hänen hyllystään löytynyt 1960-luvulta peräisin oleva horoskooppikirja, jossa analysoidaan, miten eri tähtimerkkien edustajat sopivat ihmissuhdemielessä yhteen. Huvitamme sitten itseämme näitä erittäin vakavasti otettavia analyyseja lukemalla.

Olisipa mukava kuulla, mitä teille muille kuuluu juuri nyt?

takki // coat Rock and Blue*

kashmirneule // cashmere sweater Marks & Spencer*

nahkahousut // leather pants Tommy Hilfiger*

nilkkurit // boots & Other Stories

kashmirhuivi // cashmere scarf A+more (Stockmann)*

nahkahansikkaat // leather gloves A+more (Stockmann)*

pipo // beanie KN Collection

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

17/03/15

Loikka-kisan voittajat

4 13 loikka.jpg

Tällä hetkellä täällä Pupulandiassa on meneillään varsinainen kulttuuriviikko, sillä viime viikkoisen tanssielokuvafestivaalijutun ja -kisan (huh tätä suomenkieltä yhdyssanoineen!) lisäksi luvassa on tällä viikolla vielä ainakin kaksi kulttuuriaiheista postausta lisää. Pysykäähän siis kuulolla, jos leffat ja valokuvataide kiinnostavat. :)

Tanssielokuvafestivaali Loikka starttailee parin päivän päästä ja nyt on aika julkistaa lippukisan voittajat. Sain siis arpoa kahteen leffanäytökseen kahden hengen lippupaketit ja onnetar on nyt puhunut. Tällä kertaa onni oli seuraavien kommentoijien puolella:

Made for Screen la 21.3. klo 15 / Andorra

Hanna Maria:

Kyllä tuo lauantain näytös kipuaa toisen edelle nipin napin. Olen itse tanssinut aina ja lempilajikseni on muodostunut juurikin Dance hall. Aina välillä säännöllisessä tunneilla käymisessä tulee taukoja syystä tai toisesta, mutta rakkaus tanssiin säilyy. Ja mielestäni Channing Tatum on kyllä sata kertaa kuumempi kuin Ryan Gosling, sanoitte mitä sanoitte ;) Kiitos erittäin mieleisestä arvonnasta!

Dance in Depth 3D + 4K su 22.3. klo 14 / Orion

Liljaa:

Moikka, kerrankin olisin Helsingissä kiinnostavan kulttuuritapahtuman aikaan. Olen muuttanut opiskelemaan muualle, mikä ei kyllä ollenkaan kaduta. Helsingin tapahtumatarjonta vain muuta Suomea selvästi kattavampaa. Kerrankin sattui sopivasti omiin aikatauluihin ja huomasin tämän ennen tapahtumaa. Sunnuntain näytös kiinnostaisi kovasti. Olen innokas tanssin harrastaja, mutta tanssielokuvista ei ole aiempaa kokemusta.

Laittelen teille sähköpostiin lisäinfoa, joten käykäähän kurkkimassa viestinne! :) Ja muille tiedoksi, että lippuja ehtii mainiosti hankkia festarinäytöksiin yhä, jos tanssielokuvat kiinnostavat. Lisätietoa festarista löydätte muun muassa aiemmin tekemästäni postauksesta

Related posts

13/03/15

Tanssielokuvafestivaali Loikka tulee ensi viikolla (+ KISA)

12 12 loikka4.jpg

Yhteistyössä: Tanssielokuvafestivaali Loikka

Hohoi, te tanssin ja kulttuurin ystävät! Nyt olisi taas tiedossa kiva pieni yhteistyöprojekti, sillä ensi viikolla 19.-22.3.2015 järjestetään Helsingissä tanssielokuville omistettu elokuvafestivaali LoikkaLauralle heti alkuun terkkuja, että valitettavasti ohjelmistoon ei (vielä) kuulu Ryan Goslingin tähdittämää tanssielokuvaa, mutta sitä odotellessa…  Ai että, siinä olisivat kyllä sitten kaikki huippuelokuvan ainekset kohdallaan!

Loikka on Suomen ainoa tanssielokuvafestivaali ja lajin ympärille keskittyvä suurempi tapahtuma, ja sen ohjelmistossa esitetään kotimaisen sekä kansainvälisen tanssielokuvan uusia sekä vanhoja helmiä. Kaikkiaan noin 50 elokuvaa sisältävän ohjelmiston pääpaino on lyhytelokuvissa, mutta mukana on myös dokumentteja ja pitkiä elokuvia, joiden joukossa on muun muassa musikaaleja sekä 3D-leffojen erikoisnäytös. Näytöspaikkoina toimivat muun muassa klassikkoleffateatterit Andorra ja Orion. 

loikka5.jpg

Kotimaisista elokuvista yhtenä tärppinä voisi mainita kuvataiteilijana ansioituneen, nuoren Jenni Hiltusen ohjaaman visuaalisesti huikean lyhytelokuvan Grind, joka kuvaa Dancehall queen -tanssityyliä koko komeudessaan ja pyllistää samalla musiikkivideoiden tanssikuville. Myös koreografi-tanssitaiteilija Sari Palmgrenin ensi-illassa esitettävän Connective Patterns -dokumentin aihe on mielenkiintoinen: se kuvaa seitsemän tanssitaiteilijan arkea ympäri maailmaa ja pohtii samalla tanssijan ammattia ja taiteilijuutta.

Ohjelmistovalinnoissa on tehty yhteistyötä Euroopan johtavan tanssielokuvafestivaalin amsterdamilaisen Cinedansen, Quepeciläisen elokuvan levittäjän Ciné Tapis Rougen ja barcelonalaisen Choreoscope-festivaalin kanssa. Cinedans tuo Loikkaan sarjan hollantilaisia Point Taken -projektin lyhytelokuvia, yhteistyössä Ciné Tapis Rougen kanssa esitetään koskettava dokumenttielokuva Over my Dead Body, joka kertoo tanssija-koreografi Dave St-Pierren kamppailusta aikaa vastaan tappavan sairautensa edessä. Choreoscope-festivaalin ohjelmistovaihtona Loikassa esitettävät espanjalaiset lyhytelokuvat purevat tunteisiin ja täydentävät ohjelmistoa dramaturgisesti vahvalla otteella.

Lisäksi Loikan pitkäaikainen kumppani Kansallinen audiovisuaalinen instituutti hellii katsojia musikaaliklassikoilla. Lauantaina 21.3. klo 17 Orionissa esitetään Gene Kellyn tähdittämä Laulavat sadepisarat ja sunnuntain matineanäytöksenä klo 16.00 ihana Disney-klassikko Maija Poppanen.

loikka2.jpg

Lisätietoa ohjelmistosta, näytösajoista ja lipuista saa Loikka-festivaalin omilta nettisivuilta. :) Kurkkaa myös postauksen lopusta Loikan teaser-video, josta saa vähän esimakua tulevasta! Mutta on minulla myös teille pieni kiva yllätyskin, sillä saan yhteistyön tiimoilta arpoa kahteen Loikan näytökseen kahden hengen lippupaketit eli nyt korvat hörölle tai silmät sirrille, sillä osallistumisohjeet tulevat tässä!

Kisassa arvotaan kaksi kahden hengen lippupakettia, joista kumpikin eri näytökseen. Vaihtoehdot ovat tässä:

1) Made for Screen la 21.3. klo 15 / Andorra

2) Dance in Depth 3D + 4K su 22.3. klo 14 / Orion

Kurkkaa Loikan sivuilta elokuvien kuvaukset ja kerro, kumpaan näytökseen mieluummin osallistuisit ystäväsi kanssa. Kerro myös, miksi haluaisit päästä katsomaan tanssielokuvia. :) Jätä kommenttisi tähän postaukseen ma 16.3.2015 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

loikka3.jpg

Kuvat: MAGMA / Katrin Svabo Bech / Rammatik, GRIND / Paavo Lehtonen, Over My Dead Body / Coop Vidéo de Montréal, Outside in / Petrus Sjövik

Related posts

12/10/14

Nykytanssijalkaa vipattaa

7 10 MG_DEEP_Gothenburg_5.2014_PhotoByInesSebalj_007 (kopio).jpg

Yhteistyössä: Tanssin talo & HOP Helsinki

Nyt silmät tarkkana kaikki kulttuurin ja nykytanssin ystävät, joilla ensi viikonloppu ei ole vielä täyteen buukattu! :) Tulevana viikonloppuna on nimittäin luvassa kulttuurielämyksiä tanssin parissa, sillä 17.-18.10.2014 järjestetään Kaapelitehaalla historiassaan toista kertaa HOP Helsinki -tapahtuma, joka tuo Suomeen esiintymään nykytanssin kärkinimiä maailmalta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi paikalle 1700 kävijää ja suosion myötä tapahtuma laajenee tänä vuonna kaksipäiväiseksi.

MiguelGutierrez_DEEPAerobics_PhotobyIanDouglas1.jpg

Tänä vuonna tapahtumaan saapuu esiintymään New Yorkista muun muassa The Knife -yhtyettä lämmitellyt Miguel Gutierrez, jonka Kaapelitehtaalla nähtävä DEEP AEROBICS -teos yhdistelee muotia ja tanssia. Erityisen hauskan projektista tekee se, että teos vie yleisönsä discon ja aerobicin pyörteisiin ihan konkreettisestikin – ideana nimittäin on, että myös yleisö osallistuu koreografiaan! 

Käytännössä Kaapelitehtaan Merikaapelihalli muuttuu siis lauantaina 18.10. klo 19 jättimäiseksi discoksi ja mukaan tanssimaan mahtuu yli 400 henkeä. Gutierrez on etukäteen esittänyt toiveen, että yleisö pukeutuisi esitykseen räväkästi ja teemaan sopivasti – inspiraatiota voi hakea esimerkiksi googlaamalla club kids. ;) Loppusilauksen biletyylilleen voi kuitenkin käydä hakemassa stailausnurkkauksesta, jossa stylisti Minttu Vesala jeesaa stailaamisessa ja täydentää tyyliä tarvittaessa asusteilla. Haastan teidät mukaan tapahtumaan heittäytymään ja hulluttelemaan oikein kunnolla! Minkäänlaista tanssitaustaa tai -osaamista ei tarvita eli mukaan vain rohkeasti! Teos sopii myös kaiken ikäisille eli lastenkin kanssa voi hyvin osallistua. Esimakua meiningistä voi kurkata alla olevasta videosta. :)

Perjantaina 17.10. puolestaan nähdään kaksi maailmalla kovasti mainetta niittäneen israelilaiskoreografi Sharon Fridmanin nykytanssiteosta. Ensimmäisessä osassa nähtävä nykytanssiduetto on osa Al menos dos caras -teoksesta ja illan toisessa teoksessa puolestaan nähdään Compañia Sharon Fridmanin omien tanssijoiden rinnalla 20 suomalaista tanssin harrastajaa sekä ammattilaista, jotka on valittu mukaan teokseen 100 hakijan joukosta. Lisäksi HOP Helsingissä on tarjolla ilmaista oheisohjelmaa koko perheelle. Koko ohjelman ja tarkemmat tiedot esityksistä löytyvät puolestaan TÄÄLTÄ

Lippuja perjantain ja lauantain esityksiin voi ostaa TÄÄLTÄ, ja mikä parasta, saan tarjota yhteistyön kautta Pupulandian lukijoille lauantain DEEP AEROBICS -lipuista erittäin roiman alennuksen! :) Normaalihinnalla lippu kustantaa lauantain esitykseen 27 euroa, mutta Pupulandian super-alennuksella lipun saa peräti 11,50 eurolla (max. 2 lippua / henkilö). Jos olet kiinnostunut tarjouslipuista, toimi nopeasti, sillä tarjous on voimassa vain ma 13.10. klo 24 asti. Toimi seuraavasti: 

  1. Mene Tikettiin tämän linkin kautta ja syötä kenttään koodi: Merikaapelihalli
  2. Klikkaa itsesi sen jälkeen tälle sivulle ja valitse lippuvaihtoehto “Lauantai / Kampanja: alennushintainen lippu”.
  3. Siirry kassalle maksamaan.

Systeemi saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta näillä ohjeilla onnistuu. :) 

Marina_Cosic_Photography_Hasta_Donde_3.jpg

Lisäksi saan arpoa kolmelle onnekkaalle kahden hengen lippupaketit lauantain huikeaan DEEP AEROBICS -esitykseen. Jos siis uskallat heittäytyä mielettömään biletunnelmaan, nähdä livenä maailman huipputanssijoihin kuuluvan Miguel Gutierrezin ja päästä hulluttelemaan ennennäkemättömissä tanssikinkereissä, niin kannattaa osallistua. :) Osallistu kisaan näin: kerro postauksen kommenttiosiossa, miksi haluaisit mukaan ja kenen kanssa lähtisit nauttimaan lauantain kokeellisesta tanssielämyksestä. Osallistumisaikaa kisassa on keskiviikkoon 15.10.2014 klo 24 asti ja muistathan jättää kommenttisi yhteyteen toimivan sähköpostiosoitteen. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT. VOITTAJILLE ON ILMOITETTU HENKILÖKOHTAISESTI. :)

Marina_Cosic_Photography_Hasta_Donde_6 (kopio).jpg

Photos: Ines Sebalj, Ian Douglas & Marina Cosic Photography

Related posts