7/12/19

Etsinnässä kalenteri vuodelle 2020?

15

Jos et ole vielä ehtinyt hankkia kalenteria ensi vuodeksi, niin tsekkaapa tämä vinkki! On nimittäin jälleen se aika vuodesta, kun Porvoon Taidekoulun ihanat kalenterit ovat ilmestyneet myyntiin. Ystäväni Anna Stolzmann suunnittelee vuosittain vuosikalenterin, jonka sivuilla nähdään taidekoulun lasten upeita taideteoksia. Olen itse vannonut tämän kalenterin nimiin jo varmaan ainakin 6 vuotta, ja samalla linjalla ajattelin jatkaa myös ensi vuonna.

Tänä vuonna kauniista kalenterista on tarjolla neljä herkullista sävyä: jade, metsänvihreä, suklaa ja vanilja (joka nimestään huolimatta on siis vähän tuollainen hyvin hailakan sinivihreä). Kalenterin kompakti koko ja minimalistinen design ovat minulle mieleen, mutta erityisen paljon pidän tuosta pystysarakkein varustetusta selkeästä viikkonäkymästä, joka antaa aina heti kerralla kattavan silmäyksen koko viikosta. Myös tuota ylimääräistä “Someday”-saraketta tulee käytettyä paljon kaikenlaisiin to do -listoihin, jotka eivät sinänsä osu millekään tietylle viikonpäivälle.

Kalenterin sivuilta löytyy aiemmista vuosista tuttuun tapaan kaikki olennainen: pari erilaista kuukausinäkymää, lopusta sivuja muistiinpanoille sekä selkeä pystysuuntainen viikkonäkymä, jossa on yksi sarake tilaa myös yleisemmille huomioille tai muistettaville asioille. Ja arkisen muistiinpanojen välissä mieltä piristävät Porvoon taidekoulun nuorten taiteilijoiden hienot ja värikylläiset maalaukset ja piirrokset.

Porvoon Taidekoulun kalenteria voi ostaa suoraan koululta sekä useammalta jälleenmyyjältä. Helsingissä kalenteria myyvät Putinki, Papershop, Xmas Garage ja Nide, ja Porvoossa puolestaan Kulttuuritalo Grand, Bohemia, Finform ja Porvoon taidekoulu. Taidekoululta suoraan tilattuna kalenterin hinta on 25€, jonka päälle tulee postikuluja 4€. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen taidekoulu @ porvoo.fi (poista välit). Liitä tilaukseesi mukaan väritoive sekä toimitus- ja laskutusosoite. Muilla jälleenmyyjillä hinta saattaa hiukan vaihdella myyjästä riippuen. Jos himoitset jotakin tiettyä väriä, niin ei kannata jättää hankkimista viime tinkaan, sillä monena vuonna jotkut värit on myyty loppuun.

Mutta aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan saan ilahduttaa teitä pienellä kisalla, joka on tänä vuonna Instagramin puolella. Arvon seuraajieni kesken neljä Porvoon Taidekoulun kalenteria vuodelle 2020 – yhden kutakin väriä. Käy siis Instagramin puolella osallistumassa kertomalla, mikä tämän vuoden sävyistä on sinun suosikkisi! Kilpailu on voimassa 12.12.2019 asti.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/12/19

Aurinkoisia päiviä, kulttuurivinkkejä, joulukalentereita ja vintage-löytöjä

2 33

Miten nämä viikot vierivätkin niin vauhdilla, että yhtäkkiä ollaan taas joulukuussa! Juuri äskenhän oli vielä syyskuu… Tämä on kyllä ehdottomasti ollut elämäni nopein syksy – aika on vain mennyt kuin hujauksessa. Koska taas on ehtinyt huomaamatta vierähtää kuukausi siitä, kun viimeksi kertoilin kunnolla kuulumisia täällä blogin puolella, on varmaan korkea aika taas tehdä päivitystä!

♥ Viime aikoina on tullut käytyä monissa erilaisissa musiikkitapahtumissa ja konserteissa. Yksi erityisen hauska tapahtuma oli toissaviikolla täällä Helsingissä Kaisaiemen kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetty “Music for plants”, jossa dj:t soittivat musiikkia kasveille – ja vähän ihmisillekin. Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan oli viritelty tunnelmavalaistus ja ihmisiä riitti huomattavasti normaalia kalliimmista lipuista huolimatta paikalla jonoksi asti. Ja tulipahan viimein käytyä siellä kasvitieteellisessä puutarhassakin! Vähän suorastaan hävettää sanoa, että yli 11 Helsingissä asutun vuoden jälkeen pääsin paikan päälle vasta nyt. Talvipuutarhassa sen sijaan on tullut käytyä useita kertoja ja Kumpulan kasvitieteellisessäkin olen käynyt joskus jonkun työprojetin tiimoilta. Pitää mennä tuonne Kaisaniemeen vielä uudemman kerran, sillä normaalisti sisään pääsee museokortilla ja ihanasta elämyksellisestä kokemuksesta huolimatta tuolla tunnelmavalaistuksessa itse kasveja ei nähnyt juurikaan!

♥ Tein myös toissaviikonloppuna pienen ekskursion Vantaan Martinlaaksoon, sillä minut oli kutsuttu sinne Jyväskylä Big Bandin konserttiin ja päätin lähteä katsastamaan orkesteria livenä. Perillepääsy Kulttuurikeskus Martinukseen olikin melkoinen seikkailu, kun yksi bussivuoro jäi ilmeisesti välistä ja piti lennosta keksiä kiireessä uusi reittivalinta. Olimme lopulta perillä minuuttia ennen konsertin alkua, huh. Kyseessä oli jazz-laulaja Elena Mindrun, Tuomas J. Turusen ja Jyväskylä Big Bandin levynjulkkarikonsertti ja olipa hienoa päästä kuulemaan tuollaista isoa puhallinorkesteria ihan livenä. Jos kiinnostaa tsekata, niin tuo uusi Folkloric Moods -levy löytyy myös Spotifysta ja suositus erityisesti Swan-kappaleelle, joka oli oman kahden hengen konserttiseurueessani molempien suosikki.

♥ Onpa ihanaa, että nyt on saatu jo useampi aurinkoinen pakkaspäivä putkeen, sillä parin viime viikon aikana huomasin tuntevani oloni todella uupuneeksi, enkä oikein keksi asialle muuta selitystä kuin sen pitkään jatkuneen pimeän ja harmaan jakson. Jonkin sortin kaamosväsymystä olen lääkinnyt D-vitamiinilla ja olemalla vain itselleni vähän armollisempi näinä päivinä aikaansaavuuden suhteen, mutta muutama aurinkoinen päivä on kyllä antanut kummasti energiaa! Viherkasviparkani eivät selvästi myöskään tykkää talvisesta pimeydestä: kuiva huoneilma ja valottomuus ovat koituneet muutamalle jo kohtaloksi ja pari on heittänyt veivinsä viime viikkojen aikana. Mutta kaipa se pitää vain hyväksyä, että osa ei tästä pitkästä talvesta selviä, vaikka kuinka tekisi parhaansa, kun valo- ja lämpöolosuhteet ovat mitä ovat. Mutta ilokseni esimerkiksi banaanipuuni kukoistaa ja puskee uutta lehteä näköjään myös joulukuussa!

♥ Mummokaverin kanssa on taas viime aikoina käyty hauskoja keskusteluita. Meillä on tapana aina välillä tehdä vähän aivojumppaa pelaamalla Älypää-tietovisaa. Viime viikolla kokeilimme ensimmäistä kertaa erilaisia teemoja, joiden joukosta löytyi muun muassa Helsingin slangiin liittyvä visailu. Yksi sanoista oli “chillata” ja yhdessä sitten sen merkitystä mietittiin. “Skillata”, toisti mummokaveri ja pohti ankarasti, että tämän sanan on kyllä kuullut ja oppinutkin, mutta kun ei enää muista. Kerroin, mitä “chillata” tarkoittaa ja mummo toisteli vain: “Niin, niin, skillata! Hetken sen nyt taas muistaa, mutta huomenna on varmaan jo unohtunut.” :D

♥ Olen joskus aiemmin vinkkaillut Antonia Hambergin ihanasta kotigalleriasta ja nyt haluan vinkata jälleen, sillä tuorein Ripples-näyttely on avoinna yleisölle Helsingin Etu-Töölössä vielä muutaman viikon ajan: huomenna 4.12., sunnuntaina 8.12. ja ensi viikon keskiviikkona 11.12. klo 17-20. Antonian oma koti tarjoaa ihanan tunnelmalliset puitteet näyttelylle, jossa voi ihan eri tavalla nähdä taiteen keskellä kaunist, arkista kotiympäristöä ja ehkä helpommin visioida, miltä teos voisi näyttää omassakin kodissa. Tässä näyttelyssä mukana ovat: Jasmin Anoschkin, Inka Bell, Hanna Hyy, Matias Liimatainen, Emma Luukkala, Jenni Rope, Kerttu Saali, Emma Sarpaniemi, Joel Slotte ja Aki Turunen. Jos haluat kurkata esimakua näyttelystä tai et pääse paikan päälle, tsekkaa IG storyni tänään. :)

♥  Annetaan samaan syssyyn myös toinen taidevinkki: Taidehallissa on tällä hetkellä esillä Tampereen taiteilijaseuran juhlanäyttely, jossa piipahdin viime viikonloppuna. Upean elämyksellinen näyttely, jossa sai sekä nauraa, mykistyä että vähän tuntea kylmiä väreitäkin. Näyttely on esillä 5.1.2020 asti eli vielä on aikaa käydä katsastamassa. Paras joulun lahjavinkki muuten: museokortti!

♥ Kävin reilu viikko sitten elämäni ensimmäistä kertaa Slushissa saatuani sinne kutsun ja olipa kyllä mielenkiintoinen kokemus! Tapahtuman visuaalinen toteutus on aivan omaa luokkaansa ja oli melkein vaikea uskoa tilaa tutuksi ja turvalliseksi Messukeskukseksi, sillä niin suuren muodonmuutoksen se oli Slushin myötä käynyt läpi. Visuaalisen maailman lisäksi mieleen jäivät kiinnostavat puheenvuorot ja se kuinka hienosti vastuullisuus- ja ilmastoteemat näkyivät ohjelmassa ja tulevaisuuden visioissa. Jos jotakin kehitettävää vielä keksisin, niin ohjelmassa puheenvuorojen otsikointi olisi voinut olla osuvampaa. Muutama kiinnostava puhe meni sivu suun siksi, että jotkin olennaisista asiasanoista paljastuivat vasta tarkemmassa ohjelmakuvauksessa. Mutta kaiken kaikkiaan todella kiinnostava elämys ja oli todella inspiroivaa päästä kuulemaan innovaatioista ja tulevaisuuden ratkaisukeskeisistä visioista.

♥ En ole enää vuosiin hankkinut itselleni joulukalenteria, mutta salaperäinen “tonttu” lähettää raaputuskalenterin joka vuosi. Suuria voittoja ei ole kohdalle osunut, mutta ehkä tämä on se onnen vuosi! Mutta haluan vinkata teille muutamasta kivasta somejoulukalenterista, jotka antavat inspiraatiota näin joulun alla. Pian psykologiksi valmistuva Dona Meller pitää IG storyssaan ihanaa mielen hyvinvoinnille omistettua joulukalenteria, jossa on joka päivä jokin kiinnostava tietopläjäys aiheeseen liittyen. Jo pari ensimmäistä päivää ovat olleet hyvinkin herätteleviä! Toinen vinkki koskee Ilmastoahdistus-tilin IG-joulukalenteria, jossa joku yleisön ehdottama tunnettu henkilö vastaa storyssa joka päivä ilmastoaiheisiin kysymyksiin. Ja jos olette tarkkoina, saatatte bongata sieltä jonakin päivänä erään erityisen tutun naaman. :)

♥ Huomenna on taas uuden Afterwork-jakson aika ja huomenna sukelletaan kauneusoperaatioiden ja plastiikkakirurgian maailmaan, mutta sitä ennen vinkkaan vielä kahdesta edellisestä podcast-jaksosta, jotka on omistettu somekiusaamiselle. Juttelimme toissaviikolla Maria Veitolan kanssa siitä, miltä tuntuu joutua somekohun keskelle sekä viime viikolla Fitnesspäiväkirja-ohjelmasta tutun twerkkausguru Tinzen kanssa somekiusaamisesta. Jaksoista on tullut valtavan paljon palautetta ja yksi blogin lukija vinkkasi viime viikolla todella kiinnostavasta artikkelista aiheeseen liittyen. Luin YLEn tekemän jutun vihapuheesta ja se jäi mietityttämään pitkäksi aikaa. Erittäin vahva lukusuositus siis myös teille muille!

♥ Rakkauteni viereisessä korttelissa sijaitsevaa Tenho-ravintolaa kohtaan syvenee vain. Olen käynyt Tenhossa siitä lähtien ahkeraan, kun muutin Kallioon ja se on hurmannut minut kaupungin parhailla pizzoilla (sekä parhaimmistoon kuuluvalla kasvisburgerilla), jokasunnuntaisilla jazz-keikoilla sekä ihanalla Berliini-fiiliksiä huokuvalla tunnelmalla – visiitti Tenhoon tuntuu usein siltä kuin olisi piipahtanut illallisella jossain ulkomailla. Suosittelen!

Tässä vuosien varrella henkilökunta on tullut tutuksi, mutta reilu viikko sitten kanta-asiakas koki mahtavan yllätyksen, kun kesken sunnuntai-illan piippasi puhelin FB-viestin merkiksi. Eräs ravintolan henkilökuntaan kuuluva tyyppi oli laittanut minulle viestiä, että ravintola näyttää olevan tulossa illan jazz-keikan myötä täyteen. Että haluaisinko, että varaavat minulle ja avecilleni sieltä pöydän, niin pääsen varmasti istumaan? Olen viimeisen parin kuukauden aikana käynyt sunnuntaijazzeissa joka viikko, joten olin mielettömän otettu tästä huomaavaisuudesta. Pöytä varattiin ja kun pääsin paikan päälle, sama tyyppi ehdotti, josko haluaisin, että minulle järjestettäisiin pysyvä pöytävaraus sunnuntaisin. Pakko sanoa, että harvoin on ollut asiakkaana yhtä arvostettu olo. Kiitos Tenho! Ja tulkaa nyt ihmeessä muutkin nauttimaan sekä noista huipuista jazz-keikoista, hyvistä pizzoista että muistakin konserteista ja tapahtumista – sisäänpääsykin on aina maksuton. Esimerkiksi ensi viikolla pääsee tiistaina Tenhossa kuuntelemaan nykyrunoutta Poetry Slamin merkeissä. Ja ei, minulle ei kukaan maksa Tenhon mainostamisesta yhtään mitään, vaan olen vain tyytyväinen ja uskollinen asiakas.

♥ Tänään tiistaina vietetään jälleen Tekojen Tiistaita, joka rantautui Suomeen ensimmäistä kertaa viime vuonna mutta jota on vietetty maailmalla jo vuosia. Giving Tuesday -nimellä maailmalla tunnettu tempaus syntyi vastaiskuksi joulua edeltävälle kulutusjuhlalle ja Black Friday -huumalle, kun haluttiin viedä huomio nimenomaan antamiseen ja hyviin tekoihin. Haluan siis kannustaa ihan jokaista tekemään tänään jotakin huomaavaista jonkun toisen hyväksi. Teko voi olla pieni tai suuri, huomaavainen ele tai konkreettista auttamista. Kuten viime vuonna kirjoitin: “Voit siis ihan itse vapaasti päättää, miten olet mukana: anna aikaasi vapaaehtoistyölle, hanki kummilapsi maailmalta, ulkoiluta naapurin koiraa, osta työkaverille yllätykseksi aamukahvi, tarjoudu kaverille lapsenvahdiksi tai auta naapurin mummo turvallisesti kadun yli. Vain luovuus on rajana siinä, miten voit ilahduttaa tuttuja ja tuntemattomia tekemällä, antamalla tai sanomalla jotakin mukavaa.” Kivoja vinkkejä jouluiseen hyväntekeväisyyteen löytyy muuten tästä viime vuonna tekemästäni jutusta – päivämäärät ovat viime vuodelta, mutta useimmat keräyksistä ja kampanjoista ovat käynnissä myös tänä jouluna.

Eetti Ry starttasi vajaa vuosi sitten tammikuussa Lempivaatteeni-kampanjan, jonka ideana on kannustaa ihmisiä käyttämään vaatteitaan pidempään, hankkimaan harkitummin ja vaalimaan niitä rakkaita lempivaatteitaan. Nyt syksyllä minutkin haastettiin mukaan “viikko lempivaatteessa” -teemaviikkoon, jonka aikana postailtaisiin storyja ja kuvia tämän lempivaatteen ympärille rakennetuista tyyleistä sekä pohdiskeltaisiin sitä, kuinka paljon uutta sitä oikeastaan tarvitseekaan. Vielä en ole tuohon teemaviikkoon tempautunut mukaan, kun asukuvien ottaminen ei ole viime aikoina tuntunut niin kovin inspiroivalta, mutta samaa teemaa on nähtävissä vuoden mittaan tekemissäni kuukausikoosteissani menneiden vuosien tyyleistä. Lempivaatteet ovat nimittäin nähtävissä noissa vanhoissa asukuvissa vuodesta toiseen. :) Tämän jutun vaatteet ovat tämän syksyn lemppareita: löysin sekä villapuseron että farkut kirpputorilta.

villapusero // sweater vintage (2019)

farkut // jeans vintage (2019)

kengät // shoes COS (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

5/11/19

Jazzia, linnunpelättimiä, taide-elämyksiä ja leopardikuosia

1 64

En ole aikoihin kertoillut arkisia kuulumisiani, joten tänään voisi olla hyvä hetki pitkästä aikaa turista siitä, mitä minulle kuuluu juuri nyt?

♥ Rehellisesti sanottuna on melkoinen myllerrysten syksy – hyvässä ja pahassa – ja hetkittäin on pitänyt ottaa vähän aikaa itselleen kaiken sulattelemiseen. Menneen parin kuukauden ajalle on mahtunut paljon menetyksiä ja luopumista, joiden käsitteleminen on vaatinut ympärilleen rauhaa ja tilaa. Toisaalta, jos jotain olen huomannut, niin kipeätkin luopumisen hetket auttavat toisinaan selkiyttämään omia prioriteetteja sekä tekemään tilaa uudelle. Viimeisen kuukauden ajalle on osunut niin syviä surun tunteita kuin valtavan onnellistakin oloa ja leveitä hymyjä. Niin se elämä heittelee.

♥ Olen riemuissani siitä, että olen viimeinkin onnistunut selättämään ärsyttävän flunssani, joka ehti piinata yli kuukauden päivät. Köhäisenä ja nuhaisena piti suosiolla jättää iltakävelyt ja squash-pelit odottamaan otollisempia hetkiä. Viime viikolla uskaltauduin viimein taas yin-joogatunnille ja eilen palasimme Annikan kanssa jälleen viikoittaiseen iltakävelyrutiiniimme – ja olipa ihanaa! On ollut niin kivaa, että meillä on nämä säännölliset jokaviikkoiset kävelytreffit muiden kohtaamisten ohella, koska siten voi aina varmistaa, että vähintään kerran viikossa ehdimme jutella kunnolla viikon kuulumiset läpi.

♥ Kävin viime viikolla lounastreffeillä Vienan kanssa Putte’sissa, joka on itse asiassa yksi suosikkilounaspaikoistani Helsingin keskustassa. Moni ei edes tiedä, että Putte’sista saa lounasta, saati erinomaisen hyvää sellaista, joten ajattelinpa nyt vinkata muillekin, että kannattaa käydä katsastamassa. On ehkä hieman yllättävää, mutta pizzoistaan tunnetun ravintolan lounassalaattibuffet on ihan vertaansa vailla! Kohtuuhintaan voi valita joko pelkän salaattibuffetin tai pizzan/päivän keiton, jonka kylkeen saa nauttia vielä tuon ruokaisan salaattipöydän antimista. Ja kahvi tai teekin kuuluu hintaan. Vahva suositus!

♥ Menneen viikon aikana on Helsingissäkin päästy jo pieniin pakkaslukemiin ja olen saanut todeta, että nyt olisi korkea aika käydä hakemassa talvitakit vintiltä, sillä eilisillan kävelyllä meinasi tulla paksussakin villapaidassa vilu, kun ei ollut kunnollista talvitakkia harteilla. Yksi loistoniksi tällaiselta vilukissalta muille samanmoisille on hankkia sellainen oikein ohut kevytuntuvatakki, joka mahtuu täydellisesti kapoisenkin takin alle ekstralämmikkeeksi. Ostin omani joitakin vuosia sitten Uniqlosta, kun reissussa ollessa helteiset sääennusteet vaihtuivatkin kesken reissun huomattavasti koleampiin ja tarvittiin lisäkerroksia. Ohut kevytuntsikka on palvellut täydellisesti juuri tuollaisena välikerroksena, jolla saa tarvittaessa myös pidennettyä mukavasti kevyempien takkien käyttökautta pidemmälle syksyyn.

♥ Minulla on ollut muutamat aika mahtavat treffit viime aikoina mummokaverin kanssa, kun yritin yskän kourissa keksiä jotakin sellaista tekemistä, joka ei rasittaisi kurkkua ja ääntä niin kovasti. Mummokaverin viisautta kuultiin taannoin Afterwork-podcastissakin, joten mietin, että olisiko viimeinkin aika kuunnella hänen kanssaan joku jaksoistamme. Hänellä ei ole älypuhelinta eikä tietokonetta, joten hän ei ole pystynyt kuuntelemaan podcasteja aiemmin, mutta pari viikkoa sitten pistin tuoreen jakson pyörimään. Hän tykkäsi kovasti ja kun kysäisin, haluaisiko hän kuunnella toisenkin, niin tarjotuista aiheista hän halusi ehdottomasti kuunnella rasismia käsittelevän jakson. Keskustelun kuunneltuamme hän oli todella tuohtunut siitä, että kukaan ei ollut noussut puolustamaan jaksossa tarinansa jakanutta Mikaelaa, kun tämä joutui raitiovaunussa rasistisen hyökkäyksen kohteeksi. On aina ilo huomata, että 50 vuoden ikäero ei tunnu missään, kun arvomaailmat kohtaavat. <3

Yhden kerran lähiviikkoina pidimme lounastreffien tuoksinassa myös levyraadin. Kuuntelimme hänen toivekappaleitaan sekä sellaisia minun valitsemiani biisejä, joista arvelin, että hän saattaisi pitää. Mummon toivelistalla oli muun muassa Ville Valon ja Agentsin kappaleita (ja mummo kehui Villen olevan ilo sekä silmälle että korvalle, haha), Pepe Willbergiä, Tauno Paloa (joka sai hänet liikuttumaan kyyneliin asti), Elvistä (mummokaveri halusi rock’n’rollia ja sen tahtiin hytkyessään tokaisi, että eihän tätä kuunnellessa voi olla vähän tanssimatta!) sekä Samae Koskista, johon hän oli ihastunut Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Viimeksi mainitun nimeä jouduttiin hiukan metsästämään, mutta löytyi se lopulta. On kuulkaa aikamoisen mieletön maailma ikäihmiselle tuo Spotify, josta löytyvät kaikki maailman kappaleet, kun normaalisti on vain pienen kannettavan radion ja sieltä tulevan musiikin varassa.

♥ Musiikista puheen ollen… Kävin viime viikolla katsomassa Kiasmassa tuoreimmat näyttelyt ja haluan erityisen painokkaasti suositella kaikille islantilaisen Ragnar Kjartanssonin videoteosta Kiasman ylimmässä kerroksessa. Kjartansson voitti aiemmin tänä vuonna Ars Fennica -palkinnon, jonka finalisteja esiteltiin Amos Rexin näyttelyssä kesällä. Pidin myös palkinnon voittaneesta teoksesta, mutta Kiasmassa nähtävä The Visitors on huikaisevan hieno. Ystäväni oli käynyt katsomassa teoksen jo aiemmin, mutta piti siitä niin kovasti, että halusi nähdä sen uudelleen. Ja nyt teoksen nähtyäni, ymmärrän täysin miksi ja haluan itsekin.

Vajaan tunnin mittainen musiikkiteos on jaettu usealle eri screenille, joilta voi seurata yksittäisten muusikoiden soittoa ja laulua eri puolilla suurta kartanoa. Yhdeksän erillistä videota yhdistyvät näyttelytilassa koskettavaksi ja mukaansa tempaavaksi musiikkiesitykseksi, johon on helppo uppoutua täysin siemauksin. Saavuin tilaan edellisen esityksen ollessa päättymässä ja hymähdin hieman, kun ihmiset sen päättyessä taputtivat. Tuntui hassulta, että joku haluaisi aplodeerata videoteokselle. Kuitenkin, kun olin päässyt kokemaan teoksen itse, tuntui itsestäänselvältä, että halusin osoittaa sille kunniaa taputtamalla. Se kertoo jotakin. Jotakin kertoo myös se, että esimerkiksi The Guardian on nimennyt teoksen “vuosisadan parhaaksi teokseksi”. Menkää ja kokekaa!

♥ Olen hehkuttanut rakasta sunnuntaitraditiotani ennenkin, mutta hehkutan sitä taas. Tenhon sunnuntaiset jazz-illat ovat yksi viikkoni kohokohdista. On täydellistä päättää viikko herkkuhetkeen pizzan äärellä lempikuppilan kotoisassa tunnelmassa ja hyvässä seurassa live-jazzin soidessa taustalla. Sunnuntaisin Suomessa on usein aika hiljaista ja vaisua – ravintolat ovat kiinni ja ihmiset vetäytyvät koteihinsa viikon päätteeksi valmistautumaan ja rauhoittumaan edessä häämöttävää maanantaita varten. Haastan kuitenkin kokeilemaan joskus jotakin muuta! Minulle sunnuntai-illat Tenhossa ovat täydellinen päätös viikolle ja ihana pieni irtiotto ennen seuraavan arkiviikon alkua. Olen monesti sanonut, että nämä sunnuntai-illat tuntuvat kuin minimatkalta jonnekin ulkomaille – ajatuksissaan voi kuvitella olevansa vaikka Berliinissä, sillä Helsingiltä tuo jazz-iltojen sympaattinen ja eloisa tunnelma ei ollenkaan tunnu.

♥ Hei muuten, jos missasit viime viikolla Ylen aamun torstaina, niin huikkaanpa, että kävin ohjelmassa vieraana juttelemassa pikamuodista Ivalo.comin Matti Lamminsalon sekämuotioikeuden tutkijan Heidi Härkösen kanssa. On hienoa, että tästä teemasta keskustellaan myös valtamediassa. Itse videopätkän pääsee katsomaan vielä jälkikäteen Yle Areenasta ja aiheesta tehdyn artikkelin voi lukea puolestaa täältä. Jos aiemmin kirjoittamani jutut aiheesta kiinnostavat, niin niitä puolestaan pääsee lukemaan täältä.

♥ Minut oli viime viikonloppuna kutsuttu Halloween-bileisiin ja jahkailin viimeiseen asti naamiaisasun kanssa, sillä en periaatteesta halua hankkia mitään uutta pelkkää naamiaisasua varten. Mietin jo, pukeutuisinko ollenkaan, mutta kun pohdiskelin aihetta Instagram storyssa, muutama seuraaja innostui jakamaan niin hyviä ja helppoja asuideoita, että inspiroiduin toteuttamaan niistä yhden, johon varusteet löytyivät sopivasti valmiiksi omasta kaapista. Tarvittiin vain ruudullinen flanellipaita, farkkuhaalarit ja olkihattu, niin ainekset linnunpelättimen lookiin olivat kasassa. Meikin taioin luomivärillä ja kajalkynällä haettuani ensin hakusanalla “scarecrow” hieman inspiraatiota. Päädyin lopulta jonkun naamiaisasuliikkeen sivuille, tutkailin meikkiä ja ryhdyin sutimaan naamaani toiveikkaana, että homma menisi ensimmäisellä yrityksellä nappiin… On pakko sanoa, että olin suorastaan itsekin ällistynyt siitä, miten hyvin lopputulos onnistui! Pitäisi vain rohkeammin kokeilla kaikkea tällaista! Jos lopputulos kiinnostaa, niin kurkatkaahan Instagramin puolelta.

Ja hei, tässä kohtaa on hyvä taas muistutella, että naamiasasuja suunnitellessa ja valitessa on hyvä muistaa kunnioitus muita kulttuureja ja kansoja kohtaan. Sorretun tai vähemmistökulttuurin edustajaksi pukeutuminen ei ole koskaan tyylikäs tai kunnioittava valinta, varsinkaan kuluneisiin, loukkaaviin ja kliseisiin stereotypioihin nojaten tai huumoria toisten kulttuurista vääntäen. Satu- ja eläinhahmot, taruolennot tai vaikka linnunpelätin ovat aina turvallisia vaihtoehtoja, jos ei muuta keksi.

♥ Olen menneen vuoden aikana viihtynyt hämmentävän hyvin leopardikuosissa. Vannoin joskus pieni ikuisuus sitten kaikennäköistä eläinkuoseista, mutta sittemmin olen joutunut syömään sanani ja oppimaan, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Nämä kuvat on ikuistettu jo aiemmin syksyllä ja tässä vaiheessa paljaat nilkat ovat enää haave vain, mutta leopardipöksyt pääsevät käyttöön pakkassäilläkin samoin kuin tuo ohut merinovillainen neule, joka on ollutkin yksi syksyn suosikkivaatteita.

merinovillaneule // woollen shirt Pierre Robert (2019)*

farkut // jeans Monki (2018)*

kengät // shoes Filippa K (2014)

aurinkolasit // sunglasses A+more (2019)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

10/10/19

Masennuksen monet kasvot

2 117

Miltä näyttää masentunut ihminen? Olen itse varmaankin ollut sellainen tyyppi, jota kukaan ulkopuolinen ei koskaan olisi osannut päällisin puolin arvata masentuneeksi: iloinen, sosiaalinen, itsestään ulkoisesti huolta pitävä ja reipas tyyppi. Vaikka ei ehkä olisi päällepäin arvannut, maailma näytti pahimpina hetkinä todella synkältä, kun kävin läpi omaa masennustani 20-vuotiaana. Minä selvisin sieltä mustasta aukosta terapian avulla ja vaikka olen itse käynyt pohjalla, on silti vaikeaa tunnistaa masennuksen merkkejä muissa. Moni salaa pahan olonsa viimeiseen asti eikä osaa tai uskalla pyytää apua, vaikka olisi kipeästi sen tarpeessa. Moni ei myönnä tilannetta täysin itselleenkään.

Ei minullakaan päällisin ulkopuolelta tarkasteltuna ollut mitään syytä masentua: elämä oli monella tapaa mallillaan, opiskelu sujui ja oli onnellinen parisuhde sekä kavereita. Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan katso ulkonäköä, statusta tai elämäntilannetta eikä masennusta voi nähdä kenestäkään päällepäin tai varsinkaan someprofiileja tutkimalla. Monesti myös saattaa unohtua, ettei masentuneenkaan elämä välttämättä ole pelkkää alakuloa – päiviin voi mahtua naurua, iloa ja hyviäkin hetkiä. Se ei silti tarkoita, ettei masennus olisi totta.

*

Tänään 10.10. vietetään maailman mielenterveyspäivää, jonka tavoitteena on kannustaa puhumaan avoimemmin mielenterveydestä, rikkoa tabuja ja auttaa ehkäisemään henkiseen hyvinvointiin liittyviä ongelmia. Tänä vuonna mielenterveyspäivän kansainväliseksi teemaksi on valittu itsemurhien ehkäisy ja en vielä muutama viikko sitten arvannut, että aihe tulisi koskettamaan minua näin läheltä ja henkilökohtaisesti. Eräs minulle läheinen ja tärkeä ihminen päätti hiljattain oman elämänsä ja olen suunnattoman järkyttynyt ja surullinen paitsi itse menetyksestä, myös siitä että hän ei osannut hakea tai ottaa vastaan tarvitsemaansa apua ajoissa.

Aina ahdinkoon joutunutta ei pysty auttamaan, mutta joskus henki voi olla hyvinkin pienestä kiinni. Mitä kuuluu? Se saattaa olla maailman tärkein kysymys – etenkin jos malttaa jäädä kuuntelemaan myös vastauksen ja antaa toiselle aidosti hetken aikaansa. Ja parhaimmillaan se voi jopa pelastaa hengen. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, maltetaan pysähtyä näkemään ja kuulemaan ihmiset ympärillämme.

*

Suomi on julistettu tutkimuksissa maailman onnellisimmaksi maaksi, mutta masennustilastot kertovat toisenlaista tarinaa. Vaikka muutaman viime vuoden aikana keskusteluilmapiirissa on selvästi tapahtunut muutosta, mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat edelleen tabu. Olen itse puhunut mielenterveysasioista julkisesti paljon ja omalla esimerkilläni olen nimenomaan halunnut ravistella ummehtuneita käsityksiä, rikkoa tabuja, hälventää mielenterveysongelmiin edelleen liitettävää stigmaa ja rohkaista ihmisiä puhumaan asioista avoimemmin sekä kannustaa ihmisiä ennen kaikkea hakemaan apua mieluiten ennemmin kuin myöhemmin. Mitä useampi puhuu avoimesti mielenterveydestä, sitä vähemmän se leimaa ja sitä matalampi on kynnys pyytää kohtaamiinsa elämän solmukohtiin tukea.

Kun ystäväni, video- ja valokuvaaja Sanni Riihimäki soitti minulle pari viikkoa sitten ja pyysi mukaan mielenterveyttä koskevaan videoprojektiin, ei tarvinnut miettiä kahdesti. Projektin taustalla olivat ystäväni omat kokemukset siitä, kuinka monilla tavoin masennus ilmenee pelkästään hänen omassa elämänpiirissään. Omakustanteisen taideprojektin tavoitteena on lisätä mielenterveystietoisuutta ja antaa masennukselle kasvot – näyttää se moninainen kirjo yksilöllisiä kokemuksia ja ihmisiä, joita masennus on kohdannut ja koskettanut. Yhdet noista kasvoista lukuisten muiden joukossa ovat omani. Olkoon tämä video omistettu kaikille teille, jotka kamppailette masennuksen kanssa tälläkin hetkellä sekä erityisesti Hänelle, joka elää enää vain muistoissani.

Pupulandiassa mielenterveys- ja masennusteemaa on käsitelty muun muassa näissä jutuissa:

♥ Omia kokemuksia psykoterapiasta

♥ Minun masennustarinani

♥ Puhetta masennuksesta

♥ Mielenterveys-tabua rikkomassa

♥ Nuorten mielenterveys ja Sekasin-kampanja

♥ Avointa keskustelua mielenterveydestä, osa 1

♥ Avointa keskustelua mielenterveydestä, osa 2

♥ Uskalla hakea apua

Maailman mielenterveyspäivä – tukea masentuneelle ja masentuneen läheisille

*

Olen puhunut lisäksi mielenterveydestä ja masennuksesta esimerkiksi näissä artikkeleissa ja haastatteluissa:

♥ Bloggaaja Jenni Rotonen: “Selvisin masennuksesta” (Kauneus & Terveys)

♥ Jenni Rotonen: “Terapia oli paras lahja itselleni” (Suomen Mielenterveysseura)

♥ Bloggaja kertoo masennuksestaan: “Päällepäin varmaan kukaan ei arvaisi” (MTV3)

♥ Jenni Rotonen tuo esiin, että paha olo voi piillä kiiltävänkin kuoren alla (Tunne & Mieli)

 

 

Video: Sanni Riihimäki

Photo: Camilla Bloom

Related posts