30/08/18

Sieniretkiä, taidevinkkejä sekä tuomiopäivän tarhurin paluu

25 24

Syksy on pyörähtänyt niin vauhdilla käyntiin, että hetkittäin miettii, kuinka itse edes pysyykään perässä. Tänään on taas sopiva tovi koota yhteen sekalaisia mietteitä menneestä ja tulevasta. Tällä kertaa onkin paljon kaikenlaista mielen päällä!

♥ Olen intohimoinen sienten ystävä ja ainoa miinuspuoli lämpimässä ja sateettomassa kesässä on ollut sen vaikutus luontoon. Jos ei sada, niin sieniä ei tule! Onneksi nyt on vähän saatu syyssateitakin, sillä sen myötä peli ei ehkä vielä ole ihan menetetty sienisadon suhteen. Lähdin vähän spontaanisti pitkästä aikaa kyläilemään vanhempieni luo viime viikonlopuksi haaveissani päästä sienimetsään, mutta saalis jäi melko vaatimattomaksi. Löysin silti kantarelleja noin kolmen sienipastan aineksiksi eli ei ihan turha reissu! Harmi, etten täällä Helsingin suunnalla oikein tiedä, missä parhaat sienimaastot sijaitsevat… Ymmärrän, että nämä ovat niitä salaisuuksia, mitä ei parane muille jakaa, mutta jos joku raaskii antaa vinkkejä, niin niitä otetaan ilolla vastaan kommenttiboksin puolella tai privaatimmin sähköpostitse!

♥ Liekö kyse kuusta tai tähtien asennosta, mutta olen jostain syystä viime aikoina nukkunut tosi huonosti. Uni ei meinaa illalla tulla ja aamulla herään usein jo kauan ennen herätyskelloa. Tällaisia uniongelmia minulla ilmenee yleensä vain, kun olen stressaantunut, mutta nyt en koe itseäni kovin stressaantuneeksi. Töitä on paljon, mutta olo on silti kohtalaisen levollinen, joten en usko, että unipulmat johtuvat siitäkään. Olen kuullut, että moni muukin on tällä viikolla nukkunut huonosti. Mitenkäs te siellä ruudun toisella puolen? Hämmentävää kyllä, viime viikonloppuna vanhempieni luona nukuin kuin tukki ja juurikaan heräilemättä koko yön läpeensä – teki hyvää! Viime yönä sain myös pitkästä aikaa kunnolliset unet omassa sängyssä. Mahtoikohan illalla nappaamastani melatoniinitabletista olla apua…

♥ Pääsin tällä viikolla blogin tiimoilta PR-reissulle vähän toisenlaisiin maisemiin, kun Lagom vei minut ja muutaman muun bloggaajan eräretkelle Liesjärven luonnonpuistoon. Tällä kertaa ei siis kilistelty shamppanjalaseilla tai liihoteltu cocktail-kutsuilla, vaan puettiin ylle villasukat ja mentiin yöpymään luonnon äärelle telttaan. Ja jos minulta kysytään, tämä oli yksi kivoimmista retkistä, mitä blogin kautta olen päässyt tekemään. Matkan ohjelmaan kuului metsäjoogaa, saunomista, uimista, nuotiolettujen paistamista sekä tietysti yöunet teltassa makuupussin uumenissa.

Mietin, että edellisen kerran olen tainnut yöpyä tätä ennen teltassa luonnon äärellä joskus 25 vuotta sitten pienenä partiolaisena, jos kahta viimeiseen 15 vuoteen mahtunutta festaritelttailua ei lasketa mukaan. Jotenkin täällä kaupungin hälinässä ja arkisen kiireen keskellä aina unohtuu, miten rauhoittavaa ja ihanaa luonnossa oleilu onkaan. Nyt sain metsäterapiaa viikonvaihteessa kuitenkin ihan pariin otteeseen, ensin sienimetsällä ja sitten telttaretkellä. Retkestä jäi kyllä kipinä lähteä luonnon äärelle useammin – ja ehkä nyt vihdoin ja viimein jossain vaiheessa toteutan sen vaellusretken Lappiin, mistä olen haaveillut.

♥ Kuten varmasti moni teistä tietää ja loputkin osaavat aavistaa, kaukosuhteessa eläminen ei aina ole ihan helppoa. Olen tosin muutaman kerran todennut, että elämä kaukosuhteessakin tuntuu tämän oman kumppanini kanssa helpommalta kuin suurimman osan ihmisistä kanssa ihan tavallisessa lähisuhteessa. Kun on todellinen halu olla yhdessä sekä positiivinen asenne kohdallaan, tuntuu kaikki muu vain järjestelykysymykseltä. Valehtelisin silti, jos väittäisin, että toisesta pitkiä aikoja erossa oleminen on helppoa. Kyllä siinä koetellaan kärsivällisyyttä ja jaksamisen rajoja, mutta jälleennäkemisen hetki tuntuu sen jälkeen sitäkin kallisarvoisemmalta. Viime aikoina kärsivällisyyttä on toden totta koeteltu, sillä hiukan poikkeuksellisten olosuhteiden ja tilanteiden takia emme ole pystyneet näkemään toisiamme yli kahteen kuukauteen! Siksi olen nyt ihan suunnattoman onnellinen, että näen poikakaverini jälleen ensi viikolla. Ja sen jälkeen arki palautunee onneksi normaaleihin uomiinsa. Tällä hetkellä tuntuu, että olen kuin lapsi joulun edellä. :D

♥ Olen viikonloppuna menossa eräisiin tärkeisiin juhliin… Nimittäin ystäväni tytär täyttää 6 vuotta! Minulla ei ole hajuakaan, mitä kuusivuotiaalle voisi antaa synttärilahjaksi, joten kaipaisin teiltä ideoita. En haluaisi ostaa mitään turhaa krääsää tai leluja lapselle, jolla niitä on ennestään jo kasapäin. Olisi kiva antaa jotakin vähän erilaista, kestävämpää – jotakin, mistä voisi olla iloa pidemmäksikin aikaa. Muutama vuosi sitten annoin jonkun Mauri Kunnaksen kirjan, joita itse rakastin lapsena yli kaiken, mutta pikkuneitiä kiinnostavat vain prinsessat ja Frozen, eivätkä Kunnaksen hauskat tarinat ja kuvitukset tuntuneet kiinnostavan pätkääkään. Höh! Tuleeko mieleen kivoja ideoita vähän persoonallisempaa lahjaa ajatellen?

♥ Haluan vinkata teille kivasta taidenäyttelystä, joka on vielä tämän ja ensi viikon ajan meneillään täällä Helsingissä Galleria Katariinassa (Kalevankatu 16). Galleriassa on esillä ystäväni Sanni Sepän näyttely “Elän tässä talossa”, jonka pieniin maalauksiin hän on ikuistanut hetkiä menneen vuotensa varrelta. Jollekulle Sanni saattaa myös olla tuttu Lilyssä majailevan bloginsa kautta. Tyylillisesti hiukan naiivit mutta realistiset akryylimaalaukset muistuttavat kuin maalausmuodossa olevaa Instagramia: on aamiaiskulhoja, lintuperspektiivistä kuvattuja varpaita, iloisia hetkiä ystävien kanssa, selfieitä, lemmikkejä ja asetelmia.

Värikkäiden töiden ensisilmäyksellä iloisena välittyvä tunnelma saa kuitenkin moninaisempia vivahteita, kun tietää, että taiteilija on puhunut hyvin avoimesti taistelustaan masennuksen kanssa. Aivan kuin sosiaalisessa mediassa, hän valitsee itse ne hetket, jotka haluaa jakaa kuvien kautta elämästään yleisölle. Iloisten värien, kauniiden kuvien sekä elämän huippuhetkien lomaan mahtuu häivähdyksiä puuduttavaa arkea, ahdistuksen tunteita ja paketti masennuslääkkeitä, kun vain malttaa katsoa tarkkaan. Suosittelen! “Elän tässä talossa” -näyttely on siis avoinna Galleria Katariinassa 9.9.2018 asti, käykää piipahtamassa!

♥ Annanpa samaan syssyyn toisenkin taidevinkkauksen, nimittäin Kalasatamaan viime vuoden lopulla avatussa Kohta-galleriassa on myös meneillään mielenkiintoinen näyttely. Pudasjärveltä kotoisin olevan Martti Aihan näyttely “Omakuva” on mielenkiintoinen kokoelma pitkän linjan taiteilijan tuotantoon, sillä esillä on niin veistoksia, maalauksia, videoteos kuin runsas määrä luonnoksia taiteilijan pitkän uran varrelta.

Erityisen kiehtovia olivat omasta mielestäni moniulotteiset, melkeinpä joltakin biologiselta tutkielmalta vaikuttavat kromatut patsaat sekä seinille ripustetut lukemattomat luonnokset. Itse galleriatila on myös todella kiinnostava upean valon luovine kattoikkunoineen. Jos satutte Teurastamon alueelle, niin kannattaa ehdottomasti käymään tsekkaamassa. Paikka saattaa olla hiukan haastava löytää, mutta galleria Kohta sijaitsee siis Teurastamon alueella Kalasatamassa ja tarkka osoite on Työpajankatu 2 B, rakennus 7 ja 3. kerros. Martti Aihan näyttely on avoinna yleisölle 30.9.2018 asti.

♥ Tuomiopäivän tarhuri on palannut meikäläisen huusholliin, sillä vaikka muutamat viherkasveistani kukoistavat ja kasvaa porskuttavat oikein onnellisina, pari kasveistani on huolestuttavan heikossa hapessa kastelupalloista ja parhaista elvytysyrityksistäni huolimatta. Varjoviikunani pudotti yhtäkkiä talvella kaikki lehtensä ja ryhtyi puskemaan isosta puuvarresta ohuempaa uutta vartta, johon kasvatti uudet lehdet. Tuumasin asioiden olevan kuitenkin reilassa, kun uutta lehteä puski näkyviin. Nyt kesällä tyyppi kuitenkin yhtäkkiä pudotti nuo uudetkin lehdet ja on raukka tällä hetkellä tyystin kalju. Kastelusta on vastannut kastelupallo, mutta joskus ne huonosti asetettuna saattavat päästää läpi liikaa vettä ja kun tunnustelin multaa sormella, se tuntui aika kostealta, joten kuivuuteen ei ole varjoviikunani ainakaan nuukahtanut. Voiko siis olla, että se on saanut liikaa vettä? Ja onko tässä vaiheessa mitään enää tehtävissä? Hjäpl!

Toinen kovan onnen kaveri kotiviidakossani on rahapuu. Rakastan rahapuita, mutta en kertakaikkiaan osaa pitää niitä hengissä. Epäilen kastelevani liikaa, sillä rehevinä rehottavat rahapuut pudottelevat lehtiä ja saattavat jopa pudottaa kokonaisen suuren oksan. Miten harvoin tuota pirulaista oikein pitäisi kastella, että sen saisi pidettyä hengissä näännyttämättä kuitenkaan kokonaan? Tietäjät, jakakaa viisautenne.

♥ Kukanhoito-ohjeiden ja synttärilahjavinkkien lisäksi tarvitsisin myös toisenlaista jeesiä, sillä olen aiemmin käynyt säännöllisesti hieronnassa helpottamassa kroonista läppärityöläisen niskajumiani. Nyt kuitenkin vuosia palvellut hierojani päätti jokin aika sitten lopettaa toimintansa, joten olen jäänyt vähän tyhjän päälle ja niskat huutavat hoosiannaa. Kaipaisin osaavaa ja järkevän hintaista hierojaa täältä Helsingin kantakaupungin alueelta eli jos jollakulla on suositella omaa luottotyyppiä, niin otan ilolla suosituksia vastaan!

♥ Tänään on illalla tiedossa mukavia hetkiä, kun rakas ystäväni Martina päätti tupsahtaa Tukholmasta spontaanille yllätysvisiitille. Tavallinen torstai-ilta saa siis ihanan upgreidauksen, kun aiomme viettää tyttöjen leffailtaa täällä minun luonani yökyläilyn merkeissä. Kuka sanoi, että pyjamabileitä voi pitää vain viikonloppuisin?

paita // shirt BikBok*

farkut // jeans Monki*

hattu // hat KN Collection*

kaulakoru // necklace By Biehl*

kengät // shoes Whyred

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

19/08/18

Viikon sekalaisia mietteitä ja yksi ihana vintage-löytö

39

Laiska sunnuntai on mitä parhain hetki koota jälleen yhteen sekalaisia mietteitä viikon varrelta.

♥ Olin suunnitellut postaavani tässä viikonlopun aikana vaikka mitä, mutta elämä niin sanotusti vei mennessään. Ja hyvä niin! Olen joskus kirjoittanut, että tarvitsen kalenteriini tyhjiä päiviä, jotta keho ja mieli saavat oikeasti levätä ja jotta elämässä olisi myös tilaa spontaaneille päähänpistoille ja tempauksille. Monia tyhjä viikonloppu ahdistaa kalenterissa, minulle se on luksusta. Perjantai-iltana vietin laatuaikaa itseni kanssa Netflixin äärellä löhöillen reippaan viikon jälkeen. Eilen tartuin kaverin spontaanisti heittämään museokutsuun ja päädyin viettämään koko illan hänen kanssaan pitkän kaavan kautta melkein parin kuukauden kesätauon jälkeen. Ajattelin vailla velvollisuuksia ja suunnitelmia päivästä nauttiessani, että juuri tätä elämä on parhaimmillaan!

♥ Kävimme tosiaan eilen ystäväni kanssa katsastamassa ensin Ateneumin tänään päättyvän Fantastico-näyttelyn, jonkaminä olen itse asiassa jo kertaalleen nähnyt. Mutta museokortin onnellisen omistajan lompakossa ei kirpaise, vaikka kävisi katsomassa saman näyttelyn kymmeneen kertaan tai tuijottamassa yhtä teosta 5 minuutin ajan ja häipyisi heti sen jälkeen. Todella lämmin suositus! Mietin eilen museon sisäänpääsyjonossa seisoessani, että museokortin hinnalla Ateneumiinkin pääsisi normaalilla pääsymaksulla vain neljä kertaa, eli on oikeasti kannattava hankinta. Minun pitäisi poiketa museoissa vieläkin useammin, kun tuo kortti kerran on!

♥ Eilen tuli testattua myös ensimmäistä kertaa Tanner-ravintola täällä Kalliossa. Oikein kelpo pizzaa tarjoilee myös Tanner ja miljöö on kovin viehättävä. Tykkään ajatuksesta, että samasta viihtyisästä tilasta löytyy sekä kahvila, ravintola että levykauppa, jossa näytti käyvän ilahduttava kova kuhina myös lauantaina. Edelleenkään ei ole silti löytynyt Tenhon pizzojen voittanutta, sillä itse tykkään kaikkein eniten sellaisesta vähän ohuemmasta pohjasta.

♥ Olen ollut tällä viikolla jotenkin erityisen hyvällä fiiliksellä. Jännitin jotenkin arkeen paluuta ihan turhaan huomatakseni vain, että ei se töiden pariin palaaminen ollutkaan niin rankkaa tai stressaavaa vauhdikkaasta alusta huolimatta kuin ennakkoon kuvittelin. Asiat ovat rullanneet omalla painollaan ja kaiken hässäkän rinnalla on myös jäänyt mukavasti omaa aikaa. Tästä tulee hyvä syksy!

♥ En itse usein syö ollenkaan aamiaista, vaan hyppään suoraan lounaaseen, mutta tänä viikonloppuna nautiskelin aamupalahetkestä oikein ajan kanssa. Tein itselleni täällä kotona ihanat herkkuleivät ja smoothien, ostin tuoreita marjoja ja nappasin nenäni eteen kirjan kännykän tai läppärin sijaan. Tuntui heti enemmän siltä kuin olisi lomalla, kun uppoutui kaikessa rauhassa tunniksi kirjaan sosiaalisen median tai Netflixin ääressä roikkumisen sijaan.

♥ Eilinen oli kaiken kaikkiaan tosi aikaansaava päivä, koska herään nykyisin oikeastaan ilman kelloa jo seitsemän aikoihin, joten laiskottelin ensin sängyssä aikani ja sain sitten idean lähteä juoksulenkille – ensimmäistä kertaa varmaan noin vuoteen. Jostain syystä minulla syttyy usein juoksuinto nimenomaan näin loppukesän ja alkusyksyn tuntumassa, kun kesähelteet alkavat vähän viiletä. Juoksu rullasi ihan mukavasti, mutta saapa nähdä jääkö muutamaan kertaan vai saanko lenkkeilystä tehtyä jälleen ihan rutiinia. Innostuin myös täällä avarassa olohuoneessani tekemään kotijumppaa, kun salilla käyminen ei meikäläistä oikein innosta. Sen sijaan levitin joogamaton olkkarin lattialle ja tein vähän lihaskuntotreeniä ja venyttelyä tässä ihan itsekseen. Tämän haluaisin ehdottomasti ottaa tavaksi ja squash-harrastuksen tueksi. Ja tänään tuntuu juuri sellaisella hyvällä tavalla lihaksissa, että jotain on tullut tehtyä.

♥ Kävin perjantaina moikkaamassa taas mummokaveria tuttuun viikoittaiseen tapaani ja on jotenkin hauska huomata, kuinka meillekin ovat kehityneet ne omat yhteiset juttumme. Tilasimme taas ruokaa kotiin (lounassuositus muuten Jätkäsaaressa sijaitsevalle Skøgul-ravintolalle, joka on yksi lemppareistamme) ja pelasimme kännykällä Älypää-tietovisailun seniori-peliä. Kovin montaa vastausta ei tainnut mennä nappiin, mutta ainakin sen opin, että Keiteleen kunta on perustettu 1800-luvulla. :D

♥ Päädyimme eilen ystäväni Riikan kanssa kivan päivän päätteeksi vielä spontaanisti elokuviinkin. Lasipalatsin perinteikäs Bio Rex on avattu taas yleisölle, joten kävimme siellä katsomassa Suomessa ymmärrettävistä syistä huimiin katsojalukuihin yltäneen BlacKkKlansmanin. Ystäväni oli elokuvasta todella vaikuttunut, minä puolestaan kyllä pidin, mutten häikäistynyt. Leffan ansioiksi on katsottava, että se kertoo hauskalla ja viihdyttävällä tavalla tarinaa varsin vaikeasta ja vakavasta aiheesta USA:n lähihistoriassa. Rasismi on tänäkin päivänä USA:ssa edelleen iso ongelma (kuten monessa muussakin maailman kolkassa) ja on suorastaan pöyristyttävää, kuinka lähellä historiassaesimerkiksi Ku Klux Klan on vielä aktiivisesti harjoittanut toimiaan. Jasper Pääkkönen selviytyy kunnialla varsin isosta roolistaan yhtenä leffan tärkeistä hahmoista, mutta jostain syystä en itse saanut missään vaiheessa elokuvaa karistettua päästäni ajatusta, että katselen valkokankaalla Jasperia, enkä tämän roolihahmoa Felixiä ja se hieman häiritsi omaa syventymistäni tarinaan.

Visuaalisesti leffa on kaunista katseltavaa ja sen viesti pistää ajattelemaan. Leffan loppuun on liitetty tuoretta kuvamateriaalia viimesyksyisestä Charlottesvillen iskusta ja siinä kohtaa, kun tuo pätkä pyörähti huumorin sävyttämän elokuvan jälkeen käyntiin, nousivat kyyneleet silmiin. Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat 70-luvulla ja tuntuvat sinänsä kaukaisilta, niin pysäyttävä lopetus on muistutus siitä, että ollaan vielä todella kaukana todellisesta tasa-arvosta. Mietin myös, miltä mahtaisi katsella kyseistä leffaa poikakaverini kainalossa. En osaa edes kuvitella, millaisia mietteitä tai tuntemuksia se mahtaisi hänessä herättää… Tämä rasismi-teema on ehdottomasti sellainen, mistä pitäisi varmaankin jossain vaiheessa kirjoittaa ajatuksia auki enemmänkin, sillä luonnollisesti parisuhteeni on tuonut asiaa entistä lähemmäs itseäni. Jos tästä herää jotakin kysymyksiä tai ajatuksia, niin niitä saa vapaasti heitellä minulle kommenttiboksin puolella.

♥ Näin tällä viikolla piiitkästä aikaa rakasta ystävääni Millaa, joka lähti vuosia sitten maailmalle ja jäi sille tielleen Australiaan. Minulla on joka vuosi suunnitelmissani mennä piipahtamaan hänen luonaan kylässä Melbournessa, mutta vielä tämä haave ei ole toteutunut. Mutta olipa ihana nähdä vanhaa ystävää pitkän tauon jälkeen. Olemme molemmat todella huonoja pitämään yhteyttä etänä, mutta Milla on juuri niitä ystäviä, joiden kanssa ei ole väliä, onko välissä ollut viikko vai neljä vuotta, kun juttu jatkuu entiseen malliin aina kohdatessa.

♥ Tässä jutussa näkyy muuten yksi kesän ihanimmista kirpparilöydöistä! Löysin kauniin valkoisen hameen Berliinistä vintage-putiikista ja se on päässyt ylle tässä loppukesän lämmössä monen monta kertaa. Ihan täydellinen klassikkovaate, joka sopii tosi monenlaisten yläosien kanssa. Tällä kertaa puin hameeni seuraksi ikivanhan harmaan topin, Terhi Pölkin sandaalit (saatu blogin kautta), Ray-Banin klassikko-aurinkolasit sekä A+moren hellehatun, joka tuntuu sopivan asuun kuin asuun. Ellokselta saatu korikassi on myös roikkunut olalla pitkin kesää suloisen ulkonäkönsä ja käytännöllisyytensä ansiosta. Tilava kassi kätkee uumeniinsa valtavasti kampetta ja on niin miellyttävä kantaa olalla, että melkein tekisi mieli jatkaa tuolla vuoden ympäri, mutta saattaisi näyttää hiukan hassulta toppatakin kaverina.

Photos: Annika Ollila

Related posts

28/06/18

Joutilas juhannus ja parit päiväunet Pariisissa

9 65

Keskikesän juhla on monen suosikkeja juhlapyhien joukossa. Itse en ole koskaan välittänyt juhannuksesta perheen kanssa vietettyjen lapsuuskesien jälkeen. Ehkä nykyään osaisin jo nauttia siitä, kun olen tullut enemmän sinuiksi introverttipuoleni ja yksinolon kanssa eivätkä juhlapyhät sinänsä tunnu nykyisin juuri tavallisia arkiviikonloppuja kummemmilta. Silti kaipuu jonnekin juhannusintoilun ulottumattomiin tulee kuin selkärangasta. Jonnekin, missä koko juhannuksen olemassaolon voi unohtaa. Samaa kaavaa toistan monina muinakin juhlapyhinä. Viime vuonna reissasin juhannuksen aikaan itsekseni Portugalissa, tänä vuonna suuntasin Pariisiin.

Pariisi on yksi niistä kaupungeista, joissa olen käynyt lukemattomia kertoja, mutta joka on silti jäänyt jollain tapaa etäiseksi. Pariisi tuntuu jotenkin minun kaupungiltani, mutta matkat ovat usein olleet lyhyitä pyrähdyksiä työn merkeissä, jolloin kokonaiskuva on jäänyt epämääräiseksi. En osaa yhdistää paikkoja toisiinsa kuin kartalla ja moni legendaarinen Pariisin kohde on edelleen ollut to do -listalla. Tuntuu hullulta, että yhdeksän Pariisissa matkaamani vuoden aikana en ollut ehtinyt Louvreen…

Tämänkertainen reissu oli joutilaisuudessaan otollinen hetki päämäärättömälle vaeltelulle, museoissa luuhaamiselle, kirjan lukemiselle puistossa ja ihmisten tuijottelulle Seinen varrella. Juhannus antoi hyvän syyn lomailla ja ottaa pari päivää taukoa työasioista – tuskinpa kovin moni täällä koto-Suomessakaan jaksoi viikonloppuna notkua tietokoneen äärellä. Ja poikakaverin joutuessa tekemään vähän töitä viikonloppunakin, minulla oli aikaa tutkailla ja ihmetellä Pariisia kaikessa rauhassa itsekseni.

Heti ensi töikseni marssin Centre Pompidouhun ja aloitin kunnianhimoisen vaelluksen läpi näyttelysalien. Jossain vaiheessa aikainen aamulento ja muutamaan tuntiin jääneet yöunet alkoivat painaa sekä askelta että silmäluomiaOlin modernin taiteen museosta todella vaikuttunut mutta pari kerrosta koluttuani ja muutaman vaihtuvan näyttelyn kierrettyäni niin uuvuksissa, että nuokuin ja keräilin hetken voimiani museon penkillä, ennen kuin jaksoin jatkaa matkaa. Alas aulaan palattuani muistin, että toinen puoli alakerran vaihtuvista näyttelyistä oli vielä kokonaan katsastamatta. Puntaroin tovin, jaksaisinko vielä keskittyä hetken verran ja päätin tsempata. Kerrankos sitä täällä oltiin!

Astuin uteliaana japanilaisen Ryoji Ikedan näyttelyyn, jossa kengät piti ottaa jo ovella pois. Tassuttelin paljain jaloin suureen pimeään huoneeseen, jonka lattiaa peitti musta pehmeä matto. Seinälle oli heijastettu monen kymmenen metrin pituudelle mystisenä eteenpäin virtaavaa pikseleiden, koodien ja graafisten jonojen lopuntonta jatkumoa sähköisenä särisevän digikohinan siivittämänä. Näky oli pysäyttävä: sitä katsellessaan tuntui kuin olisi ollut transsissa.

Näin ympärillä ihmisiä, jotka istuskelivat ja makoilivat lattialla keskellä pimeyttä vailla pienintäkään kiirettä liikahtaa paikoiltaan tai jatkaa matkaa. Istahdin seinän vierustalle ja jumituin tuijottamaan eteeni avautuvaa näkymää kuin hypnotisoituna. Minäkin, joka koen tietoisen rauhoittumisen, pysähtymisen ja meditoinnin todella vaikeaksi, koin saavuttavani installaatioon uppoutuessani jonkin meditatiivisen mielentilan kuin itsestään ja huomasin pian nököttäneeni paikoillani kuin lumottuna jo puolisen tuntia.

Pitkä museokierros ja univaje tuntuivat yhä jaloissa ja silmäluomilla, joten kävin matolle pitkäkseni kuten moni muukin näytti tehneen. Annoin rentouden vyöryä ylitseni ja torkahdin. Jotenkin sen kohinan keskellä vallitsi sellainen mystinen rauha ja unohduksen tila. Teokseen oli helppo uppoutua niin, että saattoi unohtaa itsensä. Huoneessa vallitsi niin vangitseva tunnelma, etten meinannut malttaa lähteä sieltä lainkaan. Kun lopulta olin viettänyt sähköisenä särisevässä huminassa yli tunnin, päätin viimein jatkaa eteenpäin. Moni minua jo ennen saapunut jäi yhä paikoilleen.

Harkitsin vakavasti, että maksaisin seuraavana päivänä museon pääsylipun uudelleen vain tullakseni istumaan tuonne huoneeseen pariksi tunniksi. Ryoji Ikedan kiehtova installaatio on esillä Pompidoussa 27. elokuuta asti, joten jos satut Pariisiin ennen sitä, mene ja koe.

Modernin taiteen museo on sekä arkkitehtuurinsa puolesta että kokoelmineen ja vaihtuvine näyttelyineen vaikuttava elämys, mutta veikkaan, että eniten siitä saa irti, jos malttaa jakaa taidekokemuksen muutamaan eri visiittiin. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että museossa voisi helposti viettää useammankin päivän. Mutta jos Pompidoussa vierähtäisi helposti muutama päivä, niin Louvressa voisi varmaan viettää viikon tai kaksi…

Toisen reissupäivän kuljeksin puistoissa ja istuskelin Seinen rannalla kirjaa lukien sekä ihmisiä ja maisemia katsellen: rakastuneina suukottelevia pariskuntia, viinilaseja kilisteleviä ystävyksiä, laitapuolen kulkijoita jakamassa sätkää, pyöräilijöitä puikkelehtimassa ihmisvilinässä, Seinessä seilaavaa nojatuolia ja puuhun karannutta ilmapalloa.

Kolmantena päivänä suuntasin viimein sinne koko korttelin kokoiseen Louvreen, johon arvelin pystyväni eksymään vaikka viikoksi. Ihmispaljous hengästytti jo aulassa, vaikka jonoakaan ei ollut. Sotasuunnitelmani oli suunnistaa ensimmäiseksi sinne kaikkein olennaisimman äärelle (lue: Mona Lisa, tietenkin!) ja valita sitten muutama kohde ja osasto museokartasta. Tuntui päivänselvältä, että olisi turha yrittää ahnehtia koko Louvrea yhdellä kertaa, joten päätin suosiolla jättää osan museon valtavasta kokoelmasta seuraavien Pariisin matkojen projektiksi.

Mona Lisan ympärillä vallitsi odotetusti sellainen tungos ja kuhina, etten edes pyrkinyt ihan lähelle, vaan kurkistelin päiden yli salaperäistä hymyä. Tutulta näytti. Kaiken sen hässäkän keskellä minua alkoi naurattaa. Mikä ihme tässä yhdessä teoksessa on niin erityistä, että koko maailma tungeksii tuota naista katsomaan? Nauratti vielä vähän lisää, kun näin myöhemmin Mona Lisan äärelle johdattelevan opastekyltin, jolle joku vitsiniekka oli piirtänyt viikset. Klassikko!

Louvre oli kaikessa runsaudessaan ja upeudessaan häkellyttävä. Monessa huoneessa tuijottelin taideteosten sijaan mykistyneenä koristeellisia kattoja ja takanreunusten kaiverruksia, jotka olivat kuin taidetta nekin. Erityisen vaikutuksen teki Napoleonin kullalla ja kimalluksella kuorrutettu koti, jonka äärellä ei voinut kuin miettiä, miten kauas siitä kruusatusta tyylistä on minimalismin aikakaudella tultu. Huvitti se kontrasti, kuinka tämän päivän arvostetuin design on suoria ja selkeitä, pelkistettyjä linjoja. Napoleonin aikaan suunnittelijan taitoa taidettiin mitata taidokkaiden koukeroiden ja kaiverrusten määrässä. Pohdin, kuinka valtavia määriä työtunteja kaikkien niiden koristeluiden tekemiseen on mahtanut kulua.

Loputtomien käytävien vaeltelu ja kaikki se ympärillä näkyvä visuaalinen ilotulitus alkoi jälleen jossain kohtaa uuvuttaa. Istahdin rauhalliselle patsaspihalle lepuuttamaan jalkojani ja annoin silmien painua kiinni. Vartin torkut Louvren penkillä oli oikein kelpo idea ja päiväunien jälkeen jaksoi taas hetken kierrellä, ennen kuin kuulutukset ilmoittivat museon olevan suljettu ja oli aika lähteä.

Oli mukavan erilaista päästä tutkimaan Pariisia kaikessa rauhassa kiireettä ja nähdä siitä palanen myös paikallisen silmin henkilökohtaisen oppaan tutussa kainalossa. Mutta sainpa minäkin tasapuolisuuden nimissä esitellä paikalliselle pari mahtavaa ravintolaa.

Joutilas viikonloppu Pariisissa oli mitä mainioin tapa viettää juhannusta. Sain olla yksin ja sain viettää aikaa parhaassa seurassa (joka toki joskus voisi tarkoittaa myös yksin, mutta tällä kertaa en viittaa siihen), pääsin vihdoin ja viimein Louvreen ja aurinkoinen sää helli päämäärättömänä kuljeksivaa turistia. Ja mikä parasta, onnistuin ottamaan nokoset sekä Louvressa että Pompidoussa. Siinä, jos missä on loman tunnelmaa. :) Voin suositella!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/06/18

Menovinkki kesäksi: Fiskars Summer House

2 40

Jos mietit, mihin täällä kotimaassa voisi kesäaikaan tehdä jonkun päiväretken tai parin mittaisen minireissun, niin minulla olisi antaa aika mainio ehdotus. 1600-luvulla perustetun rautaruukin ympärille muodostunut Fiskarsin kylä on pieni taiteen ja muotoilun keidas keskellä kauneinta suomalaista luonnonmaisemaa vain reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Turusta. Kerrassaan hurmaava paikka!

Tänä kesänä on yksi erityisen hyvä syy käydä piipahtamassa Fiskarsissa, sillä tänään avautui yleisölle Fiskars Summer House, jota varten yhdeksän kiinnostavaa suunnittelijaa on luonut yhteistyössä kotimaisten designyritysten kanssa “kesäkoteja” erilaisten taiteilijoiden inspiroimana. Pääsin eilen kurkistamaan näitä kesäisiä inspiraatiohuoneita Fiskarsiin jo hieman ennakkoon ennen näyttelyn virallisia avajaisia. Edellisestä visiitistä Fiskarsiin olikin ehtinyt vierähtää jo 7 vuotta!

Joanna Laajiston suunnittelema tila vanhan, valoisan viljamakasiinin sisällä toimii kauniisti ja on kiinnostavaa, miten erilaisia tunnelmia eri suunnittelijat ovat ilmavien puurakenteisten huoneiden sisään onnistuneet loihtimaan. Kuten oikeassakin kodissa jokaisella huoneella on funktionsa ja sisustuksellisesti tyylit vaihtelevat skandinaavisesta mininalismista rönsyilevään runsauteen ja herkän ja hillityn puuterisista värimaailmoista todelliseen, räiskyvään väri-ilotteluun.

Suunnittelijoista mukana ovat olleet Samu-Jussi KoskiMan YauTero KuitunenLinda BergrothSusanna VentoAalto+AaaltoUlla KoskinenAoi Yoshizawa sekä Susan Elo, jotka ovat suunnitelleet huoneita muun muassaTove Janssonin, Howard Smithin, Rauha Mäkilän, Vuokko Nurmesniemen, Ryuchi Sakamoton, Maire Gullichsenin ja Helene Schjerfbeckin innoittamina. Suomalaisten design-yritysten osalta huoneissa nähdään HakolaaIittalaaArtekiaAnnoaNikaria,FiskarsiaLapuan Kankureita ja Woodiota sekä Fiskarsin paikallisten käsityöläisten, taiteilijoiden ja suunnittelijoiden töitä. Luovin kanssa yhteistyönä toteutetun näyttelyn ideana onkin, että lähes kaikki huoneissa nähdyt kalusteet ja esineet ovat myös myytävänä tapahtuman yhteydessä.

Kaikissa huoneissa ovat hurmaavia ja olisi vaikea valita niistä yksi suosikki yli muiden. Pidin sekä Tero Kuitusen ja Man Yaun rohkeasta värinkäytöstä että Ulla Koskisen, Susanna Vennon ja monen muun rauhallisemmistakin värimaailmoista. Kaikki tilat toimivat tarkoituksessaan hienosti  ja valo siivilöityy tilaan uskomattoman kauniilla tavalla viljamakasiinin katonrajassa lymyävistä pienistä ikkunoista. On myönnettävä, että tuolla piipahdettuani kävi mielessä, pitäisikö maalata oma valkoinen lautalattiani turkoosiksi… Ehkä ei sentään, mutta näyttely antoi ilahduttavaa visuaalista inspiraatiota, joka pyörii mielessä varmasti vielä pitkän aikaa.

Jos siis kesäinen retki suomalaisen designin, luonnon ja historian äärelle kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti käväistä Fiskarsissa. Näyttely on avoinna 15.6.-16.9.2018 päivittäin klo 11-18 ja sisäänpääsy kustantaa 8€ tai alennuslippuun oikeutetulle 5€. Vinkkaanpa samalla myös, että Fiskarsin kuuluisia Antiikkipäiviä vietetään tänä kesänä to-su 5.-8.7.2018, jos haluaa valita reissunsa ajankohdan niin, että saa kaksi kärpästä samalla iskulla!

Man Yaun suunnittelemassa loungessa nähdään Artekin huonekaluja sekä Howard Smithin ja Erna Aaltosen taidetta.

Samu-Jussi Kosken suunnitteleman verannan inspiraationa on ollut Tove Jansson.

Tero Kuitusen suunnittelemaan takkahuoneen innoittajana ovat toimineet Afrikan savannit, Rauha Mäkilän taide.

Linda Bergrothin kesäkeittiössä nähdään Fiskarsia ja tyyli on saanut innoituksensa suunnittelijan omalta esikuvalta Vuokko Nurmesniemeltä.

Susanna Vennon vehreän viherhuoneen inspiraatio sai alkunsa Maire Gullichsenin elämäntarinasta.

Aalto+Aallon ruokailutilassa nähdään Iittalaa ja suunnittelijakaksikon inspiraationa on toiminut Sasha Huber.

Innoituksena Ulla Koskisen suunnitteleman makuuhuoneen vahvaan mutta rauhalliseen tunnelmaan on ollut taiteilija Helene Schjerfbeck.

Woodion puisia pesualtaita nähdään Susan Elon suunnittelemassa kylpyhuoneessa, jonka inspiraatio on saanut alkunsa säveltäjä Ryuchi Sakamoton musiikista.

Aoi Yoshizawan loihtimassa Saunatuvassa nähdään Lapuan Kankureiden tekstiilejä.

Photos: Jenni Rotonen

Related posts