6/12/18

Itsenäisyyspäivän mietteitä ja matkan jälkeisiä tunnelmia

13 18

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Onpa kivaa olla taas kotona ja Suomessa tänä merkkipäivänä, kun itsenäinen Suomi täyttää 101 vuotta. Matkani Tansaniaan oli monella tapaa upea ja unohtumaton elämys, mutta kyllä siellä Sansibarin kuvankauniissa maisemissa mutta köyhyyden keskellä sai tuntea, kuinka onnekas saa olla, että on sattunut syntymään Suomeen. Naisen rooli on monessa maailman kolkassa aika toisenlainen kuin meillä täällä Suomessa. Tuntuu edelleenkin aika mielettömältä, että Suomi on antanut kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä koko Euroopassa naisille äänoikeuden. Täällä nainen ei ole miehen omaisuutta ja tytöillä on oikeus käydä koulua. Nämä tuntuvat meistä nykyään ihan itsestäänselviltä perusasioilta, mutta eivät todellakaan ole sitä jokaisessa maailman kolkassa.

Vaikka meillä on usein tapana valittaa hyvinvointiyhteiskuntamme ongelmista, tukien pienuudesta, byrokraattisten koukeroiden hankaluuksista, liian suurista veroista ja mistä milloinkin, on silti edelleen aikamoinen lottovoitto syntyä Suomeen. Verrattuna moneen muuhun maahan meillä ovat asiat kuitenkin pääasiassa ihan hemmetin hyvin ja yhteiskunnalla on olemassa turvaverkko tilanteita varten, kun asiat menevät pieleen ja apua tarvitaan. Se ei tarkoita, etteikö monia asioita voisi tehdä vieläkin paljon paremmin, mutta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyviä puolia osaa kyllä aina jossakin vähän kauempana käytyään arvostaa ihan eri tavalla. On niin helppo sortua pitämään monia saavutettuja etuuksia oikeuksina.

Mutta se politiikasta ja Suomesta… Tuumasin, että voisi olla hyvä hetki koota mietteitä reissun jälkimainingeissa ja jakaa vähän kuulumisia.

♥ Tänään on luvassa mukava pieni ohjelmanumero, kun menen äidin ja isän kanssa itsenäisyyspäivän brunssille, joka on ollut satunnainen perinteemme aina silloin, kun vanhempani sattuvat olemaan maisemissa itsenäisyyspäivän aikaan. Kiva nähdä pitkästä aikaa!

♥ Myönnän, että olen ollut tässä todella kiireisen syksyn keskellä pienen paussin tarpeessa. Kun työpäivät ovat uhanneet venyä yöhön asti päivästä toiseen, jossain vaiheessa oravanpyörä on seisautettava. Tansanian matkalla painettiin pitkää päivää vapaaehtoistyön parissa, mutta se oli erilaista kuin oma arkinen työni, joten mieli sai levätä. Reissun aikana ajatuksiani kuormittivat ihan toisenlaiset asiat kuten esimerkiksi se, miten kommunikoida ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä? Tai mitä tehdä, kun tuhansien silmälasien joukosta ei tunnu millään löytyvän asiakkaalle sopivia vahvuuksia? Tai miten jaksaa pysyä tolpillaan Sansibarin helteessä ilmastoimattomassa huoneessa, jossa on samanaikaisesti 10 ihmistä?

Matkan varrella tuli vastaan monenlaista haastetta, mutta nautin suunnattomasti ihmisten kohtaamisesta sekä siitä, että pääsin tekemään jotain konkreettista ja auttamaan muita. Niin paljon kuin pidänkin omasta arjestani ja työstäni, tekee välillä hyvää tehdä jotakin ihan muuta. Aivot saivat levätä toisenlaisten arkisten haasteiden kanssa painiskellessa, joten pitkistä työpäivistä huolimatta reissu tuntui lomalta omasta arjesta, ja se teki todella hyvää. Teen vielä parin viikon sisään ihan kunnon raportin tuosta matkasta ja tehdystä työstä siellä, niin pääsette kuulemaan kokemuksia lisää.

♥ Olen tuskaillut tässä syksyn mittaan, että unirytmini on luiskahtanut aivan raiteiltaan, koska illat ovat venyneet töiden parissa helposti pitkiksi ja stressi on usein herätelly yöunilta jo ennen aikojaan. Uuvuttavat päivät ja helle imivät mehut meikäläisestä Sansibarilla niin, että kaaduin iltaisin puolikuolleena sänkyyn yleensä jo viimeistään klo 21.30. Koska pätkivä nettiyhteyskään ei saanut aikaan kiusausta roikkua kännykän tai läppärin äärellä iltamyöhään, sain näin ollen puolivahingossa kiepsautettua unirytmini ihan uuteen uskoon. Sansibarilla kello on vain tunnin Suomea edellä, joten elättelen toivoa, että saisin pidettyä tämän rytmin hetken aikaa vielä täällä koto-Suomessakin. Sansibarilla nimittäin heräsin yleensä levänneenä 8 tunnin unien jälkeen siinä 5-6 aikoihin Suomen aikaa. Tavoitteena tänään on olla nukkumassa viimeistään klo 22! Saapa nähdä miten käy…

♥ Vaikka rakastin Sansibaria, joka todella näyttää kauneimmillaan kuin paratiisilta, en ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen kotiin palatessani. Sillä ei tuntunut olevan merkitystä, että täällä odottivat kaksi viikkoa aiemmin kuivumaan ripustetut pyykit, pari vintiltä roudattua pahvilaatikkoa keskellä olohuoneen lattiaa ja kaikenlaista muutakin sotkua, mitä en ehtinyt ennen lähtöä järjestellä. Kaikesta tästä huolimatta se levollisuuden ja onnellisuuden tunne, mikä minut valtasi kotiovesta sisään astuessa, oli mieletön. Ja huomasinpa pidemmän poissaolon jälkeen toisenkin hauskan pikkuseikan: minun kotonani tuoksuu tosi hyvältä! Huomasin sen heti ulko-oven avatessani… En osaa eritellä, mikä täällä tuoksuu, mutta varmaan joku ihana tuoksukynttilä, johon nenäni on tavallisesti arjen keskellä jo ehtinyt turtua.

♥ Naurattaa, että söin Sansibarilla varmaan enemmän salmiakkia kuin aikoihin, sillä yksi vapaaehtoisista optikoista oli saanut mieheltään matkaevääksi pienen säkillisen karkkia. Olisihan se tosiaan aikamoinen koettelemus sinnitellä melkein kaksi viikkoa ilman… No siellä sitten popsimme turkinpippureita, salmiakkiaakkosia ja Sisu Ruutia (vaarallisen hyvää muuten) kuin viimeistä päivää, emmekä tainneet edes ehtiä syödä kaikkea viikon aikana.

♥ On ihan mieletöntä, kun onnistuu kohtaamaan ihmisen, jonka kanssa asiat vain jollain tapaa loksahtavat automaattisesti paikoilleen. Näin kävi yllättäen tuolla Sansibarin reissulla, kun tapasin vapaaehtoiseksi mukaan myös lähteneen Marjan. Tunne jostain mielten yhteydestä alkoi niinkin hassusta asiasta kuin siitä, että huomaamattamme olimme aina illallisella tilaamassa tismalleen samaa annosta. Kun tämä toistui muutaman kerran, siitä tuli jo vitsi ja suosiolla keskustelimme sitten yhdessä, mitä tilattaisiin. Yhteiset ruokatilaukset olivat hölmö pieni vitsimme, mutta oli mieletöntä, kuinka jonkun seurassa on sellainen helppous ja yhteys. Sielunsisko taisi siis sieltä matkalta löytyä, ja se onkin aikamoinen aarre se! Halauksia Marjalle ja yritetään nähdä pian myös täällä Helsingin päässä!

♥ Kotiinpaluu harmaaseen ja pimeään Suomeen tuntui roimasti helpommalta, kun tiedän, että pääsen huomenna poikakaverin kainaloon. Hän tulee taas visiitille tänne Helsinkiin ja yhdessäolosta saa taas niin paljon lämpöä ja energiaa seuraavaan viikkoon.

♥ Rakastan matkoilla ollessa sitä, että tulen aina lukeneeksi kirjoja paljon enemmän kuin omassa arjessa. Sain urakoitua loppuu pitkän aikaa keskeneräisenä pyörineen Haruki Murakamin Kafka rannalla ja aloitin uudenkin kirjan. Itse asiassa luin noin 18 tunnin mittaisen matkustuspäivän aikana Tara Westover ylistetyn Opintiellä-esikoisteoksen melkein kokonaan. Ihan uskomaton tositarina – suosittelen! Minulla on enää ihan vähän kirjasta jäljellä ja luulenpa, että otan tavoitteekseni nyt lukea aina iltaisin Netflixin katselun sijaan. Luulen, että se saattaa auttaa tämän uuden ja entistä ehomman unirytminkin säilyttämisessä.

♥ Enpä olisi vielä vuosi sitten arvannut, että puhun tänä päivänä jokusen sanan swahilin kieltä. Nyt puhutaan tosiaankin vain muutamasta sanasta, mutta oli uskomattoman palkitsevaa, kun pystyi löytämään yhteisen sävelen ihmisen kanssa, joka ei osaa sanaakaan englantia. Hallussa ovat lähinnä sellaiset perusjutut kuin kiitos (asante) ja ole hyvä (karibu), mutta sattuneesta syystä tuli otettua haltuun myös moni näköön liittyvä fraasi, kuten näetkö kauas (unaona mbali), näetkö hyvin (unaona vizuri), kumpi on parempi (ipi ni bora) ja kirkkaasti/epäselvästi (safi/mbaya) sekä muita samankaltaisia lauseita. Kirjoitusasut eivät välttämättä ole ihan oikein, mutta sinne päin ainakin. Että heippa (kwaheri) vain!

♥ Tuolla Sansibarin lämmössä ei hotellialueella tullut käytettyä juuri muuta kuin kaikenlaisia rentoja mekkoja, hellehattua, rantasandaaleja ja aurinkolaseja – kainalossa kirja ja kangaskassissa vesipullo. Siinäpä se. Näihin kuviin tiivistyy siis aika hyvin viime viikkojen varustus työpäivien ulkopuolella. Kumpainenkin mekko on alelöytöjä menneiltä vuosilta, hellehattu on suosikkini toissakesältä ja molemmat aurinkolasit ovat Ivana Helsingin uudesta kokoelmasta – ja saatu Specsaversilta, kuinkas muuten. Olen niin rakastunut kaikenlaisiin pyöreisiin rilleihin, etten oikein osaa enää muuta käyttääkään. Noh, täällä Suomen oloissa aurinkolaseja ei taida hetkeen tarvita, kun ei tunnu näkyvän juuri tuota aurinkoakaan, mutta matkalla pääsin testaamaan näitä uutukaisia. Jotain muuten kertoo siitä paikallisesta maagisesta valosta, että esimerkiksi noita rantatuolissa otettuja kuvia ei ole käsitelty mitenkään: värit todellakin loistavat suoraan muistikortille tallentuessaan noin kirkkaina. Tämä on niitä harvoja asioita, mitä Suomessa kaipaan matkoilta aina palattuani, sillä edes kesällä ei valo ole täällä samanlainen. Kuvista lämmin kiitos Hanna Sumarille!

Itse ajattelin viettää itsenäisyyspäivää ihan rennosti kotona vain. Mitäs suunnitelmia teillä muilla on?

mekko // dress Zara (2012)

kaulakoru // necklace By Biehl (2018)*

sandaalit // sandals Havaianas (2018)*

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki / Specsavers (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

mekko // dress Zara (2017)

hellehattu // hat A+more (2017)*

kaulakoru // necklace By Biehl (2018)*

sandaalit // sandals Havaianas (2018)*

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki / Specsavers (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Hanna Sumari

Related posts