15/09/17

Hyvät eväät ja parempi mieli

11 30

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Lejos

Olen huomannut, että omassa elämässäni hyvä olo alkaa hyvistä yöunista, järkevästä mutta stressittömästä syömisestä, sopivasta annoksesta liikuntaa sekä riittävästä määrästä omaa työstä ja paineista vapaata aikaa. Minussa on sellaista suorittajan ja työnarkomaanin vikaa, että joudun säännöllisin väliajoin muistuttelemaan itselleni, miten mielestä ja kehosta pidetään huolta.

Pieni stressi parantaa usein tehokkuutta, mutta stressistä puhuttaessa voisi soveltaa sitä vanhaa suomalaista sananlaskua: stressi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun mopo alkaa keulia ja stressi vie naista eikä nainen stressiä, ollaan matkalla vikasuuntaan.

Omassa arjessani ei oikeastaan ole sellaista selkeää rytmiä, joten minun pitää olla erityisen tarkkana siitä, että saan nukkumis- ja ruokailurytmin pidettyä aisoissa. Minun tapauksessani epäsäännöllisyys tarkoittaa käytännössä usein sitä, että kukun liian myöhään yöhön ja herään silti ajoissa tekemään töitä eli toisin sanoen nukun liian vähän todelliseen tarpeeseeni nähden.

Ruokailujen suhteen epäsäännöllisyys johtaa taas puolestaan helposti siihen, että nälän tunne tulee milloin sattuu ja luiskahtaa usein sellaisen nälkäkiukkupisteen yli. Onneksi arjessa on harvoin ketään kelle kiukutella, mutta olisi varmasti silti hyvä tankata ravintoa vähän järkevämmin välein, jotta sellaista sisuskaluja raastavaa meganälkää ei pääsisi syntymään. Silloin tulee usein vain ahmittua liian suuria määriä ja vähän mitä sattuu kulloinkin käsiin osumaan.

Olen ylipäänsäkin superlaiska laittamaan ruokaa ihan vain yksin kotona ollessani – olen puhunut tästä ennenkin, mutta jotenkin vain itselle kokkaaminen ei motivoi. Inhoan myös jostain syystä käydä ruokakaupassa. Ehkä siksi, etten oikein koskaan tiedä, mitä ostaisin ja sorrun helposti ihan kummallisiin heräteostoksiin ruokakaupassakin, varsinkin jos eksyn ostoksille nälkäisenä. Tämä on varmasti monille muillekin tuttua. Ja koska syön laiskuuttani tosi paljon ulkona, jääkaappi ammottaa usein tyhjyyttään juuri niillä kriittisillä hetkillä, kun nälkä kurnii mahanpohjassa, mikä taas johtaa siihen, että on pakon edessä vain mentävä ruokakauppaan nimenomaan nälkäisenä.

Toinen syömiseen liittyvä haasteeni on, että työpäivät hujahtavat usein niin vauhdilla ohi ja minulla on paha tapa uppoutua töihini niin, että syöminen vain vähän kuin unohtuu. Lykkään ruokailuhetkeä hieman edemmäs, jotta saisin “vielä tämän yhden jutun” hoidettua valmiiksi keskeytyksittä. Lopputuloksena ovat usein juuri se järkyttävä supernälkä ja mitä kummallisimmat mieliteot hillosipuleista maitosuklaavanukkaisiin. Sekä tietenkin aina niihin sipseihin, jotka ovatkin heikkouteni. Eikä siinä mitään, kaikkia mainitsemiani ruokia voi huoletta syödä toisinaan, mutta onko oikeiden aterioiden korvaaminen niillä järkevää? Ei ole.

Viime aikoina olen alkanut suosia taktiikkaa, että ostan jo valmiiksi kaappiin kaikenlaisia terveellisiä välipaloja ja eväitä sen sijaan, että hamstraisin ruokakaupassa nälkääni epäterveellistä hömppää tai sortuisin kertaheitolla syömään liki tajuni kankaalle. Tällaisia hyviä välipalaeväitä ovat esimerkiksi smoothiet, pähkinät ja kuivatut hedelmät. Pidän huolen, että kaapissa on aina tuollaisia hyvin säilyviä välipaloja, joita voi nappailla ensihätiin kesken kiireen tai kun jääkaapissa pilkistää vain valo (ja se iänikuinen ketsuppipurkki). Niillä saa vähintäänkin siirrettyä nälkää sen verran, että kiukku ei ehdi iskeä eikä tule sitten ahmittua liikaa, kun pääsee itse aterian kimppuun.

Yleensä napostelen näitä terveellisempiä välipaloja ihan kotona, mutta ne ovat käteviä myös mukana lennossa, kun päivän varalle on luvassa tiukka aikataulu ja juoksemista paikasta toiseen ilman kunnollisia taukoja. Valmispakattu smoothie-annos, pussillinen kuivattuja hedelmiä tai vaikkapa pähkinärasia kulkee laukussa mukana – kun sen vain muistaa aamulla ottaa mukaan. Näiden kanssa ei myöskään tule ongelmia, jos eväät jäävät syömättä ja unohtuvat laukkuun, verrattuna vaikkapa siihen, että kassiin jemmattu eväsbanaani unohtuukin sinne määrittelemättömäksi ajaksi ja loppu on historiaa… Myönnetään vain, että olemme kaikki joskus olleet siinä tilanteessa. :D

On tässä kohtaa myönnettävä, että kuivatuista hedelmistä etenkin luumut ovat olleet minulle ihan pienestä lapsesta lähtien suuri heikkous. Äitini on kertonut, että jopa silloin ihan vauvana lempiherkkuani oli luumusose. Sittemmin olen nauttinut luumuni lähinnä tuoreina tai hillon muodossa joulutorttujen välissä, mutta muutama vuosi sitten keksin yhtäkkiä, että niitähän saa myös kuivattuina. Sain jonkun käsittämättömän pakkomielteen kuivatuista luumuista ja sen jälkeen sille himolle ei ole loppua näkynyt.

Entinen poikaystäväni katseli joskus vierestä, millä tahdilla tuhosin luumupussia ja puuttui puolivälissä peliin. Uhkaili takavarikoivansa pussin, ellen itse ymmärtäisi omaa parastani ja lopettaisi hyvän sään aikana. Hän intti, että menee vatsa moisesta sekaisin ja oli kaiketi oikeassa – onneksi älysin kiltisti alistua uhkailuun ja lopettaa, ennen kuin tilanne riistäytyi käsistä. Mutta sen päähänpiston jälkeen olen pitänyt huolen, että kaapeissani on aina kuivattuja luumuja. Kummalliset mielitekonsa kullakin, minulla ne ovat luumut. Olisipa muuten hauska kuulla muiltakin tunnustuksia, mitä omituisuuksia tulee ahmittua!

Kuulostaa ehkä huvittavalta, mutta olin aivan naurettavan innoissani, kun pääsin yhteistyöhön kotimaisen elintarvikkeiden maahantuojan Lejoksen kanssa, jonka valikoimaan kuuluvat muun muassa juuri Sunsweetin kuivatut luumut. :D Luumujen lisäksi Lejos maahantuo kaikenlaisia muitakin näpsäköitä välipalaherkkuja, mutta maahantuonnin ohella firma valmistaa myös nykyisin oman Lagom-brändinsä alla käteviä luomu-smoothieita ja pikku-eväsrasioita, jotka näyttävät karkkiaskeilta, mutta kätkevät sisäänsä terveellisempiä herkkuja kuten kuivattuja marjoja ja manteleita.

Edellä mainitut eivät muuten ole yhtään hassumpia eväitä pidemmälläkään reissulla. Smoothieta ei ehkä saa viedä lentokoneeseen (laskettaneen nesteeksi?), mutta kuivatut hedelmät ja marjat sekä pähkinät ovat hyviä hätäeväitä vaikkapa pitkälle lennolle, jos ei halua ostaa kalliita välipaloja lentokentältä tai -koneesta tai sortua nälissään suklaapatukoihin.

Myönnän hieraisseeni silmiäni muutaman kerran, kun tänne New Yorkiin lentäessäni käytävän toisella puolen istunut mies kaivoi kesken matkan kassistaan meetvurstirasian ja pisteli koko reilun 200g painoisen paketin tyynesti poskeensa siellä yläilmoissa. Mutta herra oli kuitenkin varautunut omin eväin! Olisin nälissäni kadehtinut, ellei olisi ollut laukussa paketti luumuja ja pähkinöitä mukana.

Nämä jutun kuvat on napattu Fort Greenessä Brooklynissa, New Yorkin orastavassa alkusyksyssä ja on muuten suositeltava visiittiä tuonne kaupunginosaan lämpimästi. Nimensä mukaisesti hirmuisen vehreää ja kaunista aluetta täynnä kivoja kuppiloita ja ravintoloita. Ihana paikka!

Photos: Elisa Lepistö & Jenni Rotonen

Related posts

14/09/17

Rakastunut New Yorkiin

1 47

New York, New York… Täällä tulee aina sellainen olo, että tänne voisi vain jäädä. Että mitä, jos ei ollenkaan palaisi. Onhan tämä ihan saakelin kallis kaupunki asua ja joka paikassa on niin plussansa kuin miinuksensakin, mutta jotain kiehtovaa on kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Joka nurkalla on toinen toistaan kiinnostavampia pieniä ravintoloita, kahviloita, putiikkeja ja muita pistäytymisen arvoisia paikkoja. Puhumattakaan siitä ihmisten kirjosta, minkä täällä päivittäin kohtaa kadulla kävellessään. Ihmisiä ja elämäntarinoita kaikista maailman kolkista ja toinen toistaan jännittävämpiä tyylejä.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että maailman suurkaupungeissa on usein ihan erilainen olo itsestä ja omasta persoonasta. Ympäristö ja paikallinen kulttuuri vaikuttaa siihen ihan valtavasti. Omalla kohdalla muutos näkyy etenkin tyylissä. Täällä tyylien sekamelskassa, jossa mikään ei tunnu olevan niin kummallista, että sitä jaksaisi tuijottaa sekuntia kauempaa, tuntuu jotenkin ilahduttavan helpolta sulautua joukkoon. Vaikka tykkään leikitellä tyylillä, en välitä olla huomion keskipisteenä – ja Suomessa ei tarvitse olla kummoinenkaan viritys päällä, kun helposti jo tuijotetaan.

Kuten sanottua, jokaisessa maailman paikassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta jokin jännittävä vapauden ja vapautumisen tunne vetää minua toisinaan suurkaupunkeihin. Mahdollisuuksien, palveluiden ja ihmispaljouden vastaparina on tietynlainen kovuus ja kolkkous, ja joukkoon hukkuminenkin voi tuntua tilanteesta riippuen hyvältä tai pahalta, mutta kyllä minä vain viihdyn kaupunkiympäristössä. Kun moni haikailee haaveissaan jonnekin luonnon äärelle maalle asumaan, minulla veri vetää sinne, missä tapahtuu. Voi olla, että mieli vielä muuttuu myöhemmin elämässä, mutta juuri nyt nautin kaupungin vilinästä ympärilläni. Ehkä siksi viihdyn Helsingin Kalliossakin niin hyvin – siellä riittää ympärillä elämää.

Tässä lookissa voisin hyvin tallailla myös Helsingin katuja ilman turhia ujosteluita. Patenttinahkaisen hameen kiiltävä pinta tuo särmää asuun kuin asuun, mutta itse viihdyn se ylläni parhaiten, kun yläosa on yksinkertainen ja peittävämpi. Lähdin tällä kertaa reissuun hyvin simppelillä matkagarderobilla, jossa on mukana tosi perusjuttuja, joita on helppo yhdistellä toisiinsa, koska se helpottaa pukeutumista reissun päällä. Niin nahkahame kuin valkoinen t-paitakin tuntuvat sopivan melkein kaiken kanssa yhteen, joten aika nappivalintoja reissun vaatevarastoon. Piristyksekseen yksinkertainen look sai Onarin räväkän karva-clutchin ja lempparikorvikset, jotka samaten tuntuvat sopivan tyyliin kuin tyyliin. On myös kiva edustaa täällä maailmalla Suomi-muodissa, sillä melkein kaikki asussani hametta lukuunottamatta on suomalaista designia.

Translation: Greetings from New York! I think I might wanna stay here and not come back. :D

t-paita // t-shirt Arela

nahkahame // leather skirt & Other Stories*

kengät // shoes Terhi Pölkki

clutch // clutch Onar*

korvakorut // earrings Linda Toye*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Elisa Lepistö

Related posts

10/09/17

Pakkauspohdintoja, Marimekko-raitaa ja kiiltonahkaa

38

New York on aina yhtä ihana, säästä viis, mutta on kyllä ollut kiva hypätä hetkeksi vielä kesäisempiin keleihin Suomen syksystä. Täällä Atlantin toisellakin puolen ilmassa tuntuu jo syksyinen vire, mutta auringon paistaessa tulee hetkittäin suorastaan kuuma. Lyhyeksi jäänyt kesä on siis saanut täällä hieman jatkoaikaa, kun ulkona voi vielä huidella paljain säärin ja hetkittäin ilman pitkiä hihojakin.

Reissuun pakkaaminen on aina omanlaisensa taiteenlaji – etenkin jos matkoilla on yhtään pidemmän aikaa ja reissun varrelle mahtuu monenlaisia pukeutumistarpeita. Olen itse tällä kertaa matkalla vähän pidemmän tovin ja jatkan vielä New Yorkista matkaa toisenlaisiin maisemiin. Kerron siitä sitten lisää myöhemmin, mutta käytännössä se siis tarkoittaa sitä, että on pitänyt mahduttaa laukkuun monenlaista kampetta muotiviikko-tilaisuuksien mekoista sporttisempiin erävarusteisiin, sillä seuraavassa kohteessa on luvassa luonnonläheisempää meininkiä.

Matka-garderobin koostaminen on aina yhtä haastavaa. Usein pakkaan reissuun kiireessä ja viime hetkellä, jolloin valintoja ei välttämättä tule mietittyä niin tarkkaan. Monesti kassiin eksyy kaikenlaista turhaa, jolle ei sitten kohteessa olekaan käyttöä ja joskus taas jotakin tarpeellista jää matkasta, mutta onneksi mitään välttämätöntä ei koskaan ole matkasta unohtunut – käytännössähän melkein mistä vain saa tarvittaessa ostettua mitä vain. Kunhan lompakko, passi ja kännykkä latureineen ovat matkassa, niin niillä pääsee jo pitkälle.

Reissun päällä kuitenkin pärjää loppujen lopuksi aika vähällä, jos jaksaa suunnitella matkalle mukaan otettavan vaatevalikoiman hyvin. Kun matkassa on sellaisia vaatteita, jotka sopivat kaikki yhteen, on harvoistakin vaatekappaleista helppo loihtia monenlaisia ja eri tilanteisiin sopivia asuja. Varsinkin lyhyille matkoille lähtiessä, kun haluaisi pärjätä mahdollisimman pienellä laukulla, saa mukaan otettavaa varustusta miettiä kieli keskellä suuta. Minulla on taipumus pakata usein vähän liikaa, koska on kivaa, että paikan päällä on pukeutumisessa hieman valinnan mahdollisuutta myös fiiliksen mukaan.

Tällä kertaa matkalle lähtiessä tuntui, että oli pakko miettiä asukokonaisuuksia ja vaatevaihtoehtoja vähän tarkemmin jo ennen reissua, koska laukkuun piti saada mahtumaan vaatetusta vähän pidemmälle reissulle parissa erilaisessa kohteessa. Siitäkin huolimatta sitä perillä aina huomaa, että no tämä oli ehkä turhaa ja sitä toista vaatetta olisi sittenkin voinut tarvita – sellaista se on aina.

Tässä lookissa kävin tsekkaamassa Heidi Klumin ja Lidlin yhteistyömalliston lanseeraustilaisuuden aiemmin tällä viikolla. Olin ihan suunnitellut laittavani päälle jotain muuta, mutta viime hetken info dresscodesta pisti asusuunnitelmat uusiksi. Niinpä ylle valikoitui vähän yllättävä yhdistelmä: Marimekon rento Jokapoika-paita yhdistettynä kiiltonahkahameeseen. Tämä hame vaatii aina parikseen jotakin väljää, huoletonta ja peittävää – muuten kokonaisuudesta tulee helposti vähän liian rohkea niukan helmanmitan ja kiiltävän materiaalin takia. Vanhemmilta peritty vintage-paita tuntui sopivan rennolta tasapainottamaan räväkkää hametta. Mokkanahkainen laukku on muuten juuri tuota Lidlin valikoimaa – aika kivan näköinen, eikö totta? :)

paita // shirt Marimekko

kiiltonahkahame // patent leather skirt & Other Stories*

kengät // shoes KMB (Zalando)*

laukku // bag Lidl*

korvakorut // earrings Linda Toye*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Johanna Piispa

Related posts

8/09/17

Pankkikorttipaniikki ja kaaosta lentokentällä

13 34

Terkkuja New Yorkista! Olin ajatellut, että tänään jakaisin jo ensimmäisiä reissukuvia matkan varrelta, mutta kun kurkistelen muistikortin tähänastista saldoa, niin sillä ei paljon juhlita. :D Kuvasato on siis jäänyt heikohkoksi vielä toistaiseksi, mutta New Yorkin reissua on vielä sen verran jäljellä, että eiköhän tässä ehdi napsia kaupungista jos jonkinlaista kuvaa, kunhan jetlagista ensin selvitään.

Tänne reissuun lähtiessä oli ilmassa pientä jännitysmomenttia siellä Suomen päässä lentokentällä, kun kohtasin yllättäviä haasteita… Lähdön hetkellä tuli vähän kiire ja saavuin lentokentälle melko napakalla aikataululla ja matkatavaratiskillä osoittautui, että olin elämäni ensimmäistä kertaa onnistunut pakkaamaan matkalaukkuuni ylikiloja. Jokainen tämän elämässään tehnyt tietää, että se on kallista lystiä se! En omista vaakaa ja luotin aiempien reissujeni intuitioon pakkaamisen suhteen, sillä en ole tosiaan koskaan onnistunut lastaamaan laukkuani täyteen painorajojen puitteissa, mutta kerta se on ensimmäinenkin. No, eipä siinä auttanut muu kuin kiltisti kaivaa kuvetta.

Ojensin maksukortin virkailijalle, joka ilmoitti melkein saman tien läpyskää laitteelle näytettyään, että se ei huoli korttiani. Olin hämmentynyt, mutta pyysin kokeilla luoton sijaan myös pankkipuolta. Tällä kertaa pääsin tunnusluvun näpyttelyvaiheeseen asti, mutta numeron syötettyäni laite ilmoitti jälleen, että “ei hyväksytty”. Olin entistä enemmän hämmennyksissäni, sillä olin muutamaa tuntia aiemmin viimeksi käynyt verkkopankissa ja tiesin, että minulla oli tilillä rahaa ja luottokortilla reilusti luottorajaa jäljellä. Epäilin häiriötä maksupäätteen yhteyksissä ja painelin terminaalin pankkiautomaatille nostamaan käteistä. En saanut edes saldokyselyä tehtyä, kun masiina herjasi jälleen ja käski ottaa yhteyttä pankkiin. Siinä vaiheessa alkoi hieman kylmä hiki puskea otsalle…

Marssin takaisin tiskille ja ryhdyimme yhdessä miettimään, mitä tässä nyt voisi tehdä. Minulla ei ollut mukanani riittävästi käteistä eikä ainoa korttini toiminut. Lisäksi tässä säätäessä oli jo vierähtänyt sen verran kauan, että minulla alkoi pikkuhiljaa olla jo hoppu lennolleni. Virkailija vaikutti samanaikaisesti ärtyneeltä ja myötätuntoiselta kinkkisestä tilanteesta. Yritin tiedustella, josko maksua voisi suorittaa jotenkin laskulla. Se ei kuulemma ollut mahdollista. Samaan aikaan tätä maksuakin enemmän minua huoletti se fakta, että olin nousemassa lentokoneeseen (toivon mukaan) hetken päästä ja matkaamassa toiselle puolen maapalloa ilman toimivaa maksukorttia.

Soitin jo portilla olevalle tutulleni, että olisiko hänen mahdollista tulla maksamaan matkatavarani, jonka voisin sitten maksaa myöhemmin hänelle takaisin, kunhan saataisiin tämä sotku selvitettyä. Hän lupasi selvittää, onnistuisiko tämä jotenkin sieltä käsin. Sen jälkeen soitin saman tien pankkiini ja jouduin johonkin elämän mittaiseen jonoon. Tässä vaiheessa lentoyhtiön virkailija alkoi selvästi olla jo hieman hermostunut puolestani ja tokaisi, että “Nyt tehdään vain niin, että selvitetään tämä matkatavara-asia myöhemmin, ja sinä lähdet nyt sinne portille, koska muuten myöhästyt pian lennoltasi. Tärkeintä on nyt vain saada sinut sinne koneeseen!” Olin kiitollinen joustavuudesta ja painelin vauhdilla turvatarkastuksen läpi, vaikka en ihan tiennytkään, miten virkailija aikoi tuon matkatavara-asian selvittää.

Koko tämän ajan olin roikkunut puhelimitse pankin jonossa odotusmusiikkia kuunnellen. Pään sisällä vallitsi jonkinasteinen kaaos, samoin kuin käsivarsillani, kun ronttasin stressin keskellä turvatarkastuksen jälkeen huonosti uudelleen pakattuja kamppeitani kohti terminaalin kauimmaista (tietysti!) porttia kohti. Ehdin matkan aikana päästä puheisiin pankkini kanssa, josta ohjattiin minut ottamaan yhteys luottokuntaan, jonka jonossa vietin taas tovin vain kuullakseni, että minun tulisi ottaa yhteys pankkiini, johon olin siis kertaalleen juuri hetki sitten jo ollut yhteydessä. Saavuin viimein portilleni, missä tuttavani ilmoitti, että oli saanut matkatavarani maksettua jossain transfer-tiskillä. Vannoin ikuista kiitollisuuttani samalla, kun maksukorttini tilanne alkoi jo oikeasti hermostuttaa…

Ei auttanut kuin soittaa uudelleen pankkiin, kuunnella ne samat hissimusiikit ja toivoa, että ehtisin päästä linjoilla läpi ennen kuin olisi ihan pakko mennä portista läpi lentokoneeseen. Olin kuitenkin toiveikas, sillä edelläni oli vielä muutamia ihmisiä. Vihdoin pääsin kuin pääsinkin pankin puhelinpalveluun läpi ja aloitimme asian selvittämisen uudelleen. Lopulta tämän soittelurumban jälkeen ongelman syy selvisi ja virkailija linjan päässä kertoi huojennuksekseni, että kortti palautuisi toimintaan ennen laskeutumistani New Yorkiin. HUH.

Kyllä muuten saatiin pulssia kiitettävästi koholle ja hikeä otsalle tämän ylimääräisen episodin ansiosta. Hulluinta oli, että olin tosiaan käyttänyt korttiani vielä edellisenä päivänä ongelmitta ja aamulla käynyt viimeksi verkkopankissa, joten ei ollut mitään syytä epäillä, että voisin joutua moiseen ongelmatilanteeseen. Mutta pääasia, että tilanne ratkesi, pääsin reissuun ja kortti toimii taas. Olisin voinut elää onnellisena ilman tätä kokemusta, mutta sainpahan vähän jännitystä elämään! :D

New Yorkin matkakuvia on luvassa enemmän, kunhan ehdin seikkailla kaupungilla, mutta tässä ensimmäisiä tunnelmia ihanasta hotellistamme 50 Bowerysta Chinatownista, josta suuntaan tosin tänään jo eteenpäin Airbnb-kämppään West Villageen. Mutta siis onpahan ihanaa olla täällä taas!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts