19/03/20

Vaateteollisuudesta, ihmisyydestä ja vähän kvanttiteoriastakin

5 71

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Kun hypistelemme tuotteita kaupan hyllyssä, harva tulee ajatelleeksi kaikkea sitä ajatustyötä ja lukuisia työvaiheita, jotka tavara on käynyt läpi ennen päätymistään sinne meidän ostettavaksemme. Pääsin muutama vuosi sitten haastattelemaan Stockmannille A+more-asustemallistoa suunnittelevaa Laura Kupari-Guisea ja jutussa sukellettiin reilusti pintaa syvemmälle suunnitelijan työhön. Avoin haastattelu tarjosi kiinnostavan läpileikkauksen kaikesta siitä, millaisia asioita kaupallinen suunnittelija joutuu työssään pohtimaan ja millaisten arvokysymysten tai valintojen keskellä sukkuloimista päivittäinen käytännön työ oikeastaan on. Suosittelen lämmöllä lukemaan tuon aiemmin tekemäni jutun, jos et ole siihen vielä tutustunut!

Laura on tullut vuosien yhteistyön aikana kovin tutuksi ja mietteitä vaateteollisuuden pulmakohdista ja ajatuksia on tullut jaettua sen jälkeen keskusteluissamme monet kerrat. Mutta sitäkin enemmän on jaettu ideoita, inspiraatioita ja ehdotuksia siitä, miten me voisimme tehdä yhdessä vieläkin hienompia asioita entistäkin paremmin. Ongelmanratkaisun ohella suunnittelutyö on kuitenkin nimenomaan luovuutta, ideointia ja jatkuvaa vuoropuhelua ympäristön ja muiden ihmisten kanssa.

Loppusyksystä pääsin osaksi suunnittelutyön luovaa prosessia ihan uudella tavalla, kun suuntasin A+more-tiimin eli Lauran sekä brändin brand managerin Ulrika Hedmanin kanssa pienelle tutkimusretkelle Lontooseen. Tavoitteenamme oli kartoittaa, mitä maailmalla isompien muotibrändien tuotekehityksessä ja markkinoinnissa tapahtuu ja tutkia, millä tavoin vastuulliset arvot näkyvät Lontoon myymälöissä, esillepanoissa ja tuotevalikoimissa sekä löytää inspiraatiota omaan työhömme Lontoon kaduilta. Yksi matkan kohokohdista oli ehdottomasti ilmastonmuutoksesta innoituksensa saanut Olafur Eliassonin In Real Life -taidenäyttely Tate Modern -museossa. Reissu herätti valtavan paljon ajatuksia, joten tässä jutussa kokoan vähän niitä mietteitä yhteen.

Oli kiinnostavaa päästä kiertämään Itä-Lontoon designer-putiikkeja, vintage-liikkeitä, konseptimyymälöitä ja levykauppoja tällä porukalla, sillä Laura on nuoruudessaan asunut kaupungissa pitkään ja tuntee sen todella hyvin. Lontoo on myös katumuodin näkökulmasta mielenkiintoinen kaupunki, sillä valtava metropoli on mieletön tyylien ja alakulttuurien kohtaamispaikka. Toisaalta Lontoo on täynnä ristiriitoja: Itä-Lontoon persoonallisten pikkuputiikkien vastapainona toimivat Oxford Streetin turistivilinä ja halpaa tavaraa pursuilevat pikamuotiketjut.

Vilkkaimpien ostoskatujen tavarapaljous, omituiset ja täysin aikaa kestämättömät trendivillitykset sekä järkyttävän huonolaatuisten tuotteiden massa saivat puistatuksia aikaan. Moni tuotteista näytti jo kaupan hyllyssä niin nuhjaantuneelta ja heikkolaatuiselta, että ne ovat käytännössä olleet roskaa jo syntyessään. Suurinta osaa noista röykkiöistä kaikkein huonolaatuisinta tavaraa me emme Suomessa edes näe koskaan, sillä kaikkein vastuuttomimmat brändit eivät (luojan kiitos) ole löytäneet tietään Suomen markkinoille. Suomalainen kuluttaja taitaa kuitenkin olla sen verran järkevä, ettei moinen sonta menisi täällä kaupaksi. Ainakin haluan uskoa niin. Se tuntui samaan aikaan ahdistavalta ja huojentavalta. Tuli tunne, että vaikka paljon on vielä tehtävää, olemme Suomessa kuitenkin valtavasti edellä monia muita maita. Se oli samanaikaisesti myös lannistava ajatus, sillä en koe, että Suomessa ollaan kulutustottumuksissa vielä kuitenkaan valtavan pitkällä tai riittävän tiedostavia, kun tutkii asiaa tilastojen valossa.

Toisaalta Lontoon kokoisessa valtavassa kaupungissa näkyy myös se muotiteollisuuden toinen ääripää – se rohkaisevampi, edistyksellisempi ja parempi suunta. Ihastelin Selfridgesin tavaratalossa muotiosaston keskelle sijoitettua kukkaputiikkia ja muita luovia ratkaisuja, mutta erityisesti ilahdutti huomata, miten vastuulliset arvot näkyvät pikkuhiljaa myös muutoksena myymälöiden ja tavaratalojen valikoimassa sekä viestinnässä. Lontoon ylellisimpiin tavarataloihin kuuluvan Selfridgesin vintage-muodille omistettu osasto herätti toivoa: jos tällaisessa perinteikkäässä myymälässä pystytään tuomaan kierrätys raikkaalla ja tyylikkäällä tavalla osaksi valikoimaa, se on mahdollista muuallakin. Haaveissani näemme vintage-osaston joku kaunis päivä myös Stockmannilla.

Sain aikanaan Laurasta tekemästäni haastattelusta valtavasti positiivista palautetta, joten tuumin, että nyt kolmisen vuotta myöhemmin olisi kiinnostavaa jututtaa häntä uudelleen. Muutamassa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Miten se kaikki näkyy suunnittelijan arjessa? Kävimme polveilevan keskustelun, joka rönsyili suunnittelijan työstä ilmastokriisiin ja kvanttiteoriasta ihmisyyteen. Juttu on PITKÄ, mutta keskustelu oli niin mielenkiintoinen, etten raaskinut lyhentää sitä liikaa. Olen monta kertaa sanonut, että haluaisin kuunnella Lauran pitämää podcastia: niin fiksu nainen ja niin mielenkiintoisia ajatuksia! Varaa siis iso kupillinen teetä, hyvä tovi aikaa ja nauti.

*

J: Millaiset asiat omassa työssäsi ja ajattelussasi ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana sen jälkeen, kun teimme ensimmäisen haastattelun?

L: Kolme isointa asiaa mielessä tällä hetkellä ovat: ilmastokriisi ja siihen liittyvät vastuullisuusteemat, teknologian kehitys ja uudet mullistukset sen tiimoilta sekä väestörakenteen muutokset esimerkiksi Suomessa verrattuna Aasiaan. Yhteiskunnan muutokset murentavat Aasiassa kolonalisaation jäänteitä ja se saa aikaa valtavia muutoksia esimerkiksi politiikassa. Nuori ja varakas väestö Aasiassa lähtee todennäköisesti viemään yhteiskunnassa eteenpäin ihan toisenlaisia asioita verrattuna esimerkiksi Suomeen, missä väestörakenne puolestaan on ikääntyvä.

Jos mietitään omaa työtäni, design-prosessissa ryhdytään nykyään miettimään materiaaleja vieläkin systemaattisemmin jo ennen varsinaista suunnittelua. Pohdimme jatkuvasti, miten asioita voisi tehdä ympäristön näkökulmasta entistäkin paremmin. Myös yrityksen sisäisissä käytännöissä on tehty muutoksia ja tarkennuksia: tuotteita ei enää kuljeteta lentorahtina, vaan kaikki kulkee pääsääntöisesti maa- ja meriteitse.

L: Jos taas pohditaan asiaa laajemmalla yhteiskunnallisella skaalalla, saamme nykyään haastaa itseämme miettimään mikä on tarpeeksi? Jos aiemmin vaatteilla ja tavaroilla viestittiin statuksesta, niin trendiennusteet povaavat uudeksi suunnaksi limitarianismia, eli vähitellen yhä minimaalisempi ja vähempi riittää. Yksinkertaisuus, laatu ja ajattomuus nousevat entistäkin tärkeämpään rooliin ostopäätöksissä. Olen itse iloinen siitä, että A+more-merkin kohdalla filosofia on alusta asti ollut tehdä kestäviä, laadukkaita ja ajattomia tuotteita, joten brändin sisäisesti muutos maailmassa ei edellytä valtavan suuria muutoksia. Myös suomalaiset kuluttajat auttavat meitä ostamalla laadukkaita tuotteita, sillä se tarkoittaa, että voimme jatkossakin panostaa laatuun ja pitää tällaista valikoimaa tarjolla.

J: Niin, tässä näkyy varmasti myös se suomalaisten kuluttajien käytännönläheinen ajattelu. Nuoremmassa polvessa on kenties enemmän pikamuodin kuluttajia, mutta keskimäärin suomalaiset taitavat kuitenkin olla kuluttajina melko järkeviä, mukavuudenhaluisia ja käytännöllisiä. Suomalaisille tyypillinen pihiys voi sinänsä olla hyväkin asia, koska sen johdosta hankintoja yleensä halutaan tehdä nimenomaan pitkän tähtäimen näkökulmasta.

Oxford Streetin ketjuliikkeissä minua oikeasti järkytti se, miten karmaisevan huonolaatuista tavaraa hyllyt suorastaan notkuvat. Oli järkytys tajuta, millaisella volyymilla tuollaista tavaraa yhä edelleen tuotetaan kaikesta meillä olevasta tiedosta huolimatta. Ilmiö ei näy suomalaisten kauppojen hyllyillä niin paljon, joten kuvittelin, että ehkä asiassa olisi jo päästy hiukan paremmin eteenpäin. Mietin noita tuotteita katsoessani, voivatko nämä oikeasti mennä kaupaksi? Kuka ihme tällaista ostaa? Ja mikä on tällaisen tuotteen käyttöikä?

L: Niinpä. Me mietimme jokaisen tuotteen kohdalla vakavasti, että kannattaako tätä tuotetta edes ryhtyä tekemään. Pidetään sellainen järki matkassa läpi prosessin.

J: Se onkin hyvä kysymys suunnittelijan esittää itselleen, että tarvitaanko tätä tuotetta todella. Onko tätä järkeä edes tehdä? Mikä funktio tällä on kuluttajalle?

L: Julkisessa keskustelussa puhutaan paljon myös kuluttajien omasta vastuusta ja tarpeesta itse rajoittaa omaa kulutuskäyttäytymistään. Jatkuvassa nosteessa on ajatus, että ihmiset eivät edes halua omistaa mitään sellaista, jota eivät voisi nähdä käyttävänsä pitkään. Ja siihen suuntaan tämän kaiken on myös pakko mennä.

Yksi kiinnostava asiakasryhmä ovat ne kuluttajat, jotka haluavat ostaa luksusta ja pyrkivät merkin kautta viestimään statuksesta. Erään uuden verkkokaupan tuotteissa ei ole minkäänlaisia logoja mutta tuotteet valmistetaan luksusmerkkien kanssa samoissa tehtaissa. On ollut hienoa kuulla, että heillä toiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle. Mielestäni on aina tervettä katsoa tuotetta ihan vain tuotteena, eikä niinkään merkin kautta. Tietenkin jos jokin merkki edustaa itselle tärkeitä arvoja, silloin on perustellumpaa kannattaa jotakin tiettyä brändiä, koska se kantaa mukanaan myös ajatuksia yrityksen takana. Uskon, että juuri tämän arvomaailman muutoksen myötä ihmisten asenne luksusbrändeihin tulee muuttumaan.

Aina kun kyse on myynnistä, bisnes perustuu kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen. Niin kauan kuin on kysyntää, on myös tarjontaa. Siksi onkin niin tärkeää, että ostoskäyttäytymisen muutos lähtee ihmisistä itsestään. Kun kuluttajat muuttavat toimintaansa, koko systeemin on pakko muuttua. Kun näkee isojen ketjujen reagoivan muutokseen, se auttaa myös pieniä toimijoita. Mitä enemmän vastuullisia materiaaleja halutaan käyttää, sitä enemmän niitä on myös tarjolla. Luonnollisesti materiaalien tuottajien on kannattavaa kehitellä ja valmistaa vastuullisempia tuotteita, jos maailman suurimmat vaatebrändit haluavat ostaa sellaisia. Samalla nämä materiaalit tulevat myös pienempien yritysten saataville.

L: On pysäyttävää tarkastella tilastoja ja asiantuntijoiden arvioita, koska näistä kaikista toimista huolimatta on arvioitu, että jätteen määrä tulee kasvamaan 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Realiteetti siis on, että kaikista näistä jätteen vähentämiseksi tekemistämme valinnoista ja toimista huolimatta kehitystä ei voida pysäyttää. Osa kasvusta tosin syntyy siitä, että myös ihmiskunnan koko kasvaa, ja sen mukana kasvavat päästötkin.

Toivoa tilanteeseen luo kuitenkin se, että yhä useammin juuri nuoret ovat aktiivisia ilmaston puolestapuhujia. Tutkimuksen mukaan nuoret ja iäkkäät naiset ovat kaikkein valmiimpia muuttamaan omaa toimintaansa. Se luo uskoa tulevaisuuteen. Keski-ikäiset miehet puolestaan ovat tutkimuksissa olleet haluttomimpia muuttamaan kulutustottumuksiaan, vaikka heillä usein olisi ostovoimaa ja sitä kautta suurin vaikutus. Toisaalta usein perheyksikössä arjen ostopäätöksistä vastaa useammin nainen, vaikka mies ansaitsisikin enemmän.

On ryhdytty miettimään, miten hyvinvointia maailmassa voitaisiin mitata paremmin niin, että huomioitaisiin koko yhteiskunnan hyvinvointi ja vastuulliset arvot osana kokonaisuutta. Myös talouselämän periaatteita on pakko ryhtyä muuttamaan. Voimme tietenkin toivoa, että ihmiset muuttavat toimintaansa, mutta todelliset tulokset todennäköisesti edellyttävät muutoksia myös lainsäädännössä ja verotuksessa. Esimerkiksi Pure Waste on tarjonnut kuluttajille mahdollisuuden palauttaa merkin käytetyt tuotteet takaisin liikkeisiinsä sitten, kun niille ei enää ole itsellä käyttöä. Miten paljon se muuttaisikaan koko vaatebisnestä, jos vaatteen valmistaja olisikin vastuussa kaikesta tuottamastaan tekstiilistä myös siinä vaiheessa, kun se muuttuu jätteeksi?

J: Tämä on todella kiinnostava ajatus. Olen yrittänyt miettiä, mitkä olisivat sellaisia tapoja, miten huonolaatuisten tekstiilien ja vaatteiden valmistajat saataisiin vastuuseen. Jos kaikki se heikkolaatuinen ja kierrätyskelvoton materiaali palautuisi kuluttajalta valmistajalle ja olisi tämän vastuulla hankkiutua siitä jotenkin vastuullisesti eroon, oman tuotteen kierrätettävyys ja laatu saattaisikin alkaa kiinnostaa. Ja jos päästöistä ja tuotetusta jätteestä perittäisiin haittaveroja yrityskohtaisesti, ei roskaksi päätyvien vaatteiden tuottaminen ehkä enää olisikaan niin halpaa.

L: Toisaalta samanaikaisesti moni brändi tekee todella kiinnostavia innovaatioita vastuullisuusnäkökulmasta, vaikka mitään pakotteita ei vielä olekaan. Esimerkiksi Patagonia on kehitellyt kuidun, joka on ikuisesti kierrätettävissä – se ei hajoa, vaikka sen kierrättäisi miten monta kertaa. Jos asiakas ostaa tästä materiaalista valmistetun vaatteen ja palauttaa sen vaikkapa viiden vuoden päästä, palautetusta vaatteesta saa 100 dollarin korvauksen ja brändi saa kuidun uudelleen kierrätettäväksi käyttöönsä. On hienoa nähdä, että on brändejä, jotka tekevät asioille jotakin jo ennen kuin on pakko. Myös Suomessa on monia tällaisia toimijoita kuten Spinnova ja Pure Waste.

Mielestäni suunnittelussa olisi hyvä lähteä liikkeelle siitä ajatuksesta, että suunniteltu tuote ei ole vain ihmiselle vaan koko maapallolle. Hieno esimerkki tällaisesta uudenlaisesta ajattelusta on Volvon, SIMSin ja Reef Design Labin 3D-printterillä valmistama “koralliseinämä”, joka on kiinnitetty Sydneyn edustalle tuhoutuneiden korallien paikalle. Keinotekoisesti valmistettu koralliriutta tarjoaa suojaa ja uuden elinympäristön meren eläimille ja pieneliöille sekä ehkäisee samalla tulvia satamassa. Jos lähdetään miettimään uusia innovaatioita nimenomaan koko maapallon eikä vain ihmisen tarpeista, niin ihminenhän pystyy suunnittelemaan ja luomaan melkein mitä vain. Kun arvomaailmamme muuttuu ja kaikkea sitä olemassa olevaa kekseliäisyytta ja luovuutta käytetään yhteiseen hyvään nopean hyödyn sijaan, kaikki on mahdollista.

L: On ennustettu, että vuoteen 2022 mennessä maailmassa on 29 miljardia verkkoon kytkettyä laitetta. Se on kolminkertainen määrä ihmispopulaatioon nähden. Mitä laajemmin ihmiset ovat sosiaalisten verkostojen kautta yhteydessä toisiinsa, sitä enemmän he myös vaikuttavat toisiinsa. Teorian mukaan tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen ja digitaalisessa maailmassa tämän ilmiön vaikutus voi olla valtava. Kaikella mitä kommunikoimme vaikkapa sosiaalisessa mediassa, on siis oikeasti merkitystä.

Myös kvanttiteoria ja kvanttitietokoneet kiinnostavat minua: on havaittu, että ihmisen tietoisuus vaikuttaa siihen, mitä maailmassa konkreettisesti tapahtuu. Edes tutkijat eivät ole pystyneet täysin selittämään tätä ilmiötä, mutta se todistaa, että ajatuksella ja tietoisuudella on aivan valtava voima. Esimerkiksi Google on onnistunut kehittelemään kvanttitietokoneen, joka pystyy tekemään muutamassa minuutissa tekemään sellaisia laskelmia, joiden tekemiseen tavallisella tietokoneella menisi 10 000 vuotta. Koska kvanttitietokone pystyy hakemaan olemattomassa ajassa kaiken maailmassa olevan tiedon, se tulee jossakin vaiheessa mullistamaan objektiivisen tiedonhaun täysin. Erityisen kiinnostavaa tässä on se, että muutoksen myötä varmasti esiin nousee myös paljon sellaista tietoa, jota on haluttu piilottaa tai salata meiltä.

J: Rehellisesti sanottuna en ymmärrä kvanttiteoriasta yhtään mitään, mutta on todella kiinnostavaa, että tällainen helposti ihan huuhaalta kuulostava ilmiö on tiedemiesten todentama. Olemme niin herkkiä tuomitsemaan hölynpölyksi kaiken, mitä ei ole kyetty tieteellisesti todistamaan, mutta joskus kyse onkin vain siitä, että sitä ei ole kyetty todistamaan vielä. Maapalloakin luultiin litteäksi, kunnes toisin todistettiin.

J: Jos hypätään aiheesta seuraavaan, niin olen miettinyt sitä, että tällä hetkellä tiedotusvälineet ja julkinen keskustelu ovat täynnä tietoa, joka monissa herättää enemmän pelkoa ja ahdistusta kuin kannustaa parempiin valintoihin ja positiiviseen muutokseen. Sinulla suunnittelijana on konkreettista valtaa siihen, miten maailmaa muutetaan ainakin vaateteollisuuden näkökulmasta paremmaksi paikaksi. Entä jos voisit vaikuttaa julkisen keskustelun suuntaan ja fokukseen, miten muuttaisit sitä?

L: Mielestäni ei koskaan ole paras lähtökohta millekään keskustelulle, jos lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että kuka on syypää tai kenelle voin olla tästä asiasta vihainen. Kun itsellä on jostakin asiasta paha mieli tai ahdistunut olo, syyt omille tuntemuksille löydetään kovin usein jostakin oman itsen ulkopuolelta. Monelta unohtuu, että olemme loppujen lopuksi kaikki tässä samassa veneessä ja kaikkina ihmiskunnan aikakausina on ollut vaikeita asioita, joiden kanssa on jouduttu kamppailemaan. Historia kuitenkin osoittaa, ettei yksilön tai jonkun tietyn ryhmän syyllistäminen tai asioiden lähestyminen negatiivisuuden kautta ole koskaan tuottanut kovin hedelmällistä lopputulosta.

Uskon itse siihen, että lämpimillä ja kauniilla keinoilla kuten kannustamalla, innostamalla, auttamalla ja mukaan kutsumalla saadaan huomattavasti parempaa ja pysyvämpää tulosta. Millä tavalla kertoisit jostakin hyvästä ideasta omalle ystävällesi, kun haluaisit innostaa hänet mukaan? Sama tapa voisi toimia muihinkin negatiivisuutta paremmin. Uskon, että ihmisten asenteet muuttuvat varmemmin positiivisten esimerkkien kautta.

J: Tällä hetkellä tämä keskustelu menee usein siihen, että kun puhuu jostakin paremmasta valinnasta, vastassa on joukko ihmisiä, jotka kertovat, ettei se riitä, koska edelleen jossakin muussa asiassa on parantamisen varaa. Se on lannistavaa ja monella herää tuolloin halu heittää vain hanskat tiskiin. On tietenkin vaarallista tuudittautua ajatukseen, että esimerkiksi muovipussin ostamatta jättäminen riittää. Jostain on silti lähdettävä liikkeelle ja pienikin teko on yksi askel eteenpäin ja parempaan suuntaan.

L: Ajatellaan, että meillä on loppumattomalta näyttävä rappukäytävä, jonka loppuun asti olisi jotenkin päästävä. Se, että astuu ensimmäiselle portaalle, on jo askel eteenpäin. Se, että jättää muovipussin ostamatta, kertoo siitä, että tarpeen muutokselle on jo hyväksynyt eli on kykenevä kehittymään. Siitä se matka jatkuu rappunen kerrallaan. Jos sen sijaan ajattelee, ettei tästä tule mitään eikä mikään riitä, viestii ympärilleen negatiivisuutta ja saastuttaa omalla negatiivisuudella ehkä muidenkin toivoa paremmasta sekä samalla halua ottaa niitä pieniä mutta tärkeitä askeleita päämäärän saavuttamiseksi. Pahimmillaan tällainen negatiivinen lähestymistapa vain lisää stressiä ja mielenterveyteen kohdistuvaa kuormitusta – sekin on omanlaistaan saastetta.

J: Toisen lannistaminen vie pahimmassa tapauksessa energian edes yrittää tehdä niitä tarvittavia muutoksia. Syyllistävä ja vähättelevä puhe aiheuttaa helposti tunteen, kannattaako niitä pieniä tekoja tehdä alkuunkaan, jos niillä ei kokonaiskuvassa ole merkitystä.

L: Pahimmillaan se vie sellaiseen “Suomi vastaan maapallo” -ajatteluun, ettei meidän täällä Suomessa tarvitse tehdä mitään, jos Kiinan ja Intian kaltaiset suuret valtiot saastuttavat moninkertaisesti. Ilma ja vesi eivät kuitenkaan katso maiden rajoja: ilmastokriisi koskettaa kaikkia, emmekä voi siirtää omaa vastuutamme tilanteen muuttamisesta muille. Jos meillä on tietotaitoa ja osaamista, niin miksi emme käyttäisi sitä myös muiden maiden auttamiseen.

L: Toisaalta on myös ymmärrettävää, että Aasian nouseva keskiluokka haluaa tehdä ja kokea ihan niitä samoja asioita kuin mekin olemme tehneet jo vuosikymmeniä. Jos on itse jo saanut tehdä, nähdä ja kokea, tuntuu epäreilulta syyllistää heitä, joilla on myös sama halu tehdä, nähdä ja kokea. Uteliaisuus ja tiedonhalu ovat osa ihmisluonnetta, mutta meidän pitää keksiä uusia, kestävämpiä tapoja “tutkimusmatkailla”.

J: Sama ilmiö näkyy pienemmässä mittakaavassa ihan täällä omassakin suomalaisessa yhteiskunnassamme. Jos on matkaillut ja reppureissannut koko pienen ikänsä, on aivan eri tilanteessa sellaiseen nähden, joka vaikkapa vasta ensimmäisen työpaikkansa myötä on saanut säästettyä rahaa ulkomaanreissuun. Asetelma voi olla hyvin epätasa-arvoinen esimerkiksi omasta ja perheen varallisuudesta riippuen. Perinteisesti sitä on pidetty sivistyksen merkkinä, että on nähnyt maailmaa. Nyt sivistyksen merkkinä pidetään sitä, että kantaa vastuunsa ilmastoa koskevissa valinnoissa.

L: Näiden keskusteluiden äärellä mietin, miksi kaikesta pitää aina tehdä kilpailu? Vaikka vastuullisuus on tärkeä asia, jo nyt näkee esimerkiksi sellaista, että vastuullisilla valinnoilla pyritään saavuttamaan jonkinlaista korkeampaa statusta. Myös se on tapa erottautua, että elämäntyyli on pelkkää luomua, ekoa ja kierrätettyä. Huonompiosaisella ja vähävaraisella väestöllä ei välttämättä ole mahdollisuutta tehdä tällaisia valintoja, jolloin vastuullisista valinnoista tulee vain yksi eriarvoistava statussymboli lisää.

Se on yksi syistä, joiden takia olen ylpeä omasta A+more-mallistostamme, joka on arvoistaan huolimatta myös kukkarolle ystävällinen vaihtoehto. Mallisto mahdollistaa kaikille niitä parempia valintoja ja osoittaa, että vastuullisesti tuotetun ei aina tarvitse olla hurjan kallista. Kokoelmamme vastuullisimmat tuotteet ovat tässä vaiheessa vielä sieltä kalliimmasta päästä, koska tuotekehittely on vaativampaa ja materiaalit maksavat enemmän, mutta meidän mallistomme on kuitenkin varsin edullinen huomioiden kaiken tämän.

J: On pakko sanoa, että ihailen sitä, mitä laaja-alaisesti mietit omaa työtäsi ja vastuutasi suunnittelijana. Kyse ei todellakaan ole vain vaatteista tai asusteista, vaan valtavan suurista elämänvalinnoista ja yhteiskunnallisista muutoksista. Juuri siihen suuntaan tätä vaateteollisuuteen ja ilmastoon liittyvää keskustelua pitäisikin viedä, että pienen pipertelyn ja toissijaisiin yksityiskohtiin takertumisen sijaan mietittäisiin laajempaa kuvaa ja kokonaisuutta. On ilo huomata, että esimerkiksi sinun kiinnostuksesi näitä teemoja kohtaan on aitoa eikä vain päälleliimattuja tavoitteita. Moni pyrkii vastuullisempiin valintoihin vain siksi, että tässä maailman hetkessä niin on pakko tehdä.

Mitkä ovat mielestäsi ovat suurimpia haasteita omien arvojen ja käytännön toteutusten välillä? Joudutko tekemään paljon kompromisseja esimerkiksi sen takia, että ratkaisut ovat yksinkertaisesti liian kalliita toteuttaa?

L: Suunnittelijana minulle on ehkä kaikkein vaikeinta se, että kun haluan tuotteiden olevan tehty vastuullisesti ja hyvin, ja näin tehdäänkin. Sitten saatan huomata, että tuote ei käykään kaupaksi. Kaupallinen paine aiheuttaa usein sen, että on sen jälkeen vaikea perustella, miksi asioita silti pitäisi tehdä näin ja joutuu tekemään moninkertaisen työn vakuuttaessaan, että suunta on oikea. Tarvitaan rohkeutta uskaltaa puolustaa omien arvojensa mukaisia valintoja.

J: Mistä arvelet sen johtuvan, että hyvä tuote ei myy? Onko kyse kuluttajien haluttomuudesta maksaa vastuullisesta tuotteesta enemmän vai eikö vastuullisia valintoja osata markkinoida oikealla tavalla? Eikö aika vain ole vielä kypsä jollekin uudelle jutulle? Vai näkyvätkö vastuulliset arvot enemmän ihmisten puheissa kuin teoissa?

L: Tutkimuksissa on myös huomattu, että vaikka nuoret ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita vastuullisista valinnoista, tämä kiinnostus ei välttämättä näy kulutuspäätöksiä tehdessä. Iäkkäämmät ihmiset ovat ehkä siinä mielessä rehellisempiä, että vaikka he eivät välttämättä ole yhtä kiinnostuneita vastuullisuudesta, heidän toimintansa on rehellisemmin linjassa omien aatteiden kanssa. Nuorilla on ehkä suurempi tarve miellyttää muita ja hakea hyväksyntää tietynlaisen arvomaailman kautta, jolloin vastauksissa saatetaan heijastella enemmän tavoitteellista toive-minää kuin todellisuutta.

Suunnittelijana suurin pettymys on se, että on tehnyt jotakin suurella ajatuksella, joka ei kuitenkaan muutu myynniksi. On kuitenkin hienoa huomata, että vähitellen vastuulliset arvot näkyvät myös siinä, millaisia tuotteita saamme myytyä. Suunnittelija on monien kovin erilaisten toiveiden ja odotusten ristipaineessa kuluttajien ja yritysjohdon toiveiden välissä. Paljon käydään keskustelua myös siitä, onko vastuu loppujen lopuksi suunnittelijalla vai kuluttajalla. Tässä täytyy kuitenkin kulkea käsi kädessä. En voi suunnittelijana ottaa sitä kaikkea vastuuta, jos kuluttajat eivät myös ole valmiita tekemään parempia valintoja. Vastuullisempien vaihtoehtojen tarjoaminen on haastavaa, jos asiakas aina päätyy silti ostamaan sen edullisemman tuotteen. Sekin tuo toki firmalle rahaa, maksaa palkat ja vaikuttaa Suomen talouteen mutta samalla tekee minun työstäni vastuullisten tuotteiden suunnittelijana vaikeampaa.

J: Miten vastuulliset arvot sitten konkreettisesti näkyvät A+more-malliston tuotevalikoimassa ja materiaaleissa? Millaisia muutoksia tästä näkökulmasta on tapahtunut viime vuosina?

L: Yksi selkeä muutos on se, että vastuullisia materiaaleja on tullut enemmän myös meille saataville. Parempia materiaaleja on ollut aiemminkin olemassa, mutta meidän brändimme on niin pieni, etteivät tehtaat välttämättä ole suostuneet tekemään niin pieniä kokoelmia. Stockmann saattaa täällä Suomessa tuntua isolta toimijalta, mutta kun rinnalla ovat maailman suurimmat vaateketjut, tuotantomäärämme ovat todella pieniä niihin nähden. Mitä suurempi toimija on kyseessä, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on vaikuttaa tällaisiin asioihin.

Nykyään olemme saaneet kokoelmaan mukaan esimerkiksi kasviparkittua ja kromivapaata nahkaa. Käytössämme on myös paljon kierrätysmateriaaleja kuten kierrätettyä polyesteriä, silkkiä ja nylonia. Olen suunnittelijana pyrkinyt jatkuvasti vähentämään keinonahan käyttöä ja korvannut polyuretaanin monessa tapauksessa esimerkiksi kangasmateriaalilla. Kangas on paremmin kierrätettävissä ja se maatuu, toisin kuin keinonahka. Kankaisissa laukuissa ei myöskään ole pakko käyttää niin paljon metalliosia, jotka ovat osaltaan hankalia kierrätyksen näkökulmasta, jos miettii tuotteen koko elinkaarta.

Aina mallistoja suunnitellessamme käymme läpi ihan valtavan määrän dataa, jonka pohjalta mietitään esimerkiksi sitä, miten paljon kutakin tuotetta tilataan. Päämääränä on aina valmistaa tuotteita vain sellainen määrä, että niitä ei jäisi myymättä. Onneksi Stockmannilla on niin pitkiä yhteistyösuhteita moniin tehtaisiin, että se antaa meille vapautta tilata esimerkiksi pienempiä eriä. Monessa suuressa tehtaassa minimäärät ovat niin valtavia, että esimerkiksi alle 1000 tuotteen eriä ei suostuta edes valmistamaan. Tästä johtuen moni firma valmistuttaa tuotteita tietoisesti liikaa, koska pienempiä määriä ei saada tehtyä. Stockmannin periaate on, että tällaiseen ei koskaan ryhdytä, vaan etsimme tällaisissa tilanteissa toisen kumppanin.

J: Miten vastuullisista vaihtoehdoista voitaisiin viestiä asiakkaille vieläkin paremmin? Moni kaipaa tietoa, muttei osaa tunnistaa tai löytää tuotteiden joukosta vastuullisempia vaihtoehtoja.

L: A+more-malliston tuotetiedoissa pyritään kertomaan selkeästi tuotteiden alkuperästä ja materiaaleista esimerkiksi erillisin tuotelapuin ja selkein tunnistettavin symbolein. Yksi hauska idea olisi esimerkiksi merkitä jotenkin tietyt hyllyt, joista löytyvät ne vastuullisimmin valmistetut tuotteet. Olisi kiinnostavaa myös tehdä esimerkiksi pop up -hengessä kokonaan oma osasto tällaisille tuotteille. Moni saattaisi yllättyä, miten paljon vaihtoehtoja on kuitenkin tarjolla. Ja joskus tulevaisuudessa erikseen merkittyjä hyllyjä tai pop up -osastoja ei toivottavasti enää tarvita, kun kaikki tuotteet on tehty kestävien ja vastuullisten periaatteiden mukaan.

Yksi käytännön haaste on myös suomalainen keskustelukulttuuri… Suomessa ei yksinkertaisesti uskalleta viestiä vastuullisista arvoista ja toimintatavoista, sillä pelätään niin paljon sitä, että jostakin takavasemmalta joku löytää jotakin, mikä ei olekaan vielä täydellisesti tehty ja kohu on valmis. Mietimme aikanaan tosi paljon sitä, voimmeko esimerkiksi sinun kanssasi tehdä Intian tehtaalta sosiaaliseen mediaan raporttia. Vaikka tiedämme tehtaan olevan oman alansa huippuja, on aina vaarana, että joku onnistuu kaivamaan jostakin jonkin epäkohdan esiin ja hienot aikeet kääntyvät itseään vastaan. On vähän surullista, että tästä syystä moni ei uskalla edes aloittaa tai yrittää, koska kulttuurissamme vaaditaan tietyllä tapaa täydellisyyttä ennen kuin mistään voi puhua mitään.

Kun hyvistä teoista ja valinnoista ei uskalleta kertoa, ihmiset eivät myöskään tiedä, miten hyvin asioita jo tehdään. On ristiriitaista ajatella, että brändäämisessä mestarilliset ruotsalaiset nostavat tällaisia tekoja ylpeinä valokeilaan, mutta suomalaiset pelkäävät tuomitsevaa ja hyökkäävää keskustelukulttuuria niin, etteivät uskalla sanoa mitään. Suomalaiset ovat ujo ja herkkä kansa – täällä tarvittaisiin enemmän rohkaisua, selkään taputtamista ja kannustusta.

J: Tämä kaikki näkyy myös omassa työssäni ja leimaa oikeastaan kaikkea netissä käytävää keskustelua. Koen monien teemojen käsittelemisen julkisesti hyvin vaikeaksi, koska vastassa on aina joukko ihmisiä, joiden mielestä asioista ei pitäisi puhua, ellei itse ole täydellinen malliesimerkki. Käytännössä tämä johtaa vain siihen, että kukaan ei puhu, koska kukaan ei ole täydellinen. Sivusta taas on helppo huudella, jos ei itse ole siinä valokeilassa suurennuslasin alla, koska kukaan ei pääse tarkistamaan anonyymin huutelijan oikeutusta argumenteilleen. Toivoisin keskusteluun inhimillisyyttä ja armollisuutta sekä tilaa virheille ja oppimiselle.

L: Koen, että maapallon pelastamisen rinnalla meidän pitäisi ymmärtää pelastaa myös ihmisyys. Netin myötä kasvottomuus antaa liian helpon mahdollisuuden syytää negatiivisuutta muiden päälle tavalla, johon tuskin pystyisimme kasvotusten. Ihminen on kuitenkin kasvokkain on kykenevä aistimaan toisen tunnetiloja. Suurimmalla osalla meistä on sen verran inhimillisyyttä, että emme halua tuottaa toiselle tietoisesti tuskaa, jos joudumme kohtaamaan sen itse silmästä silmään.

Maailman ja kommunikaation digitalisoituminen on korostanut ihmisten yksinäisyyttä ja eriytymistä. Myös sosiaalisista suhteista on tietyllä tavalla tullut statussymboli: se, että on ystäviä ja parisuhde, ei ole enää mikään itsestäänselvyys. On yhä enemmän ihmisiä, jotka jäävät vaille tällaisia tärkeitä läheisiä kontakteja. Myös erilaisten sovellusten käyttö on matkan varrella muuttunut. Aluksi niissä oltiin aidosti sosiaalisia, mutta nykyään monet keskusteluista ovat typistyneet feedien selailuun, tykkäyksiin ja emojeilla reagointiin. Toisaalta tulevaisuuden digitaalisessa maailmassa uudenlaiset sovellukset voivat avata aivan uusia mahdollisuuksia olla  myös sosiaalisesti läsnä.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin itse ihan valtavan innoissani kaikesta, mitä ympärillämme tapahtuu. Tunnen toki myös surua, kun näen sivusta muotiteollisuuden karmeimpia epäkohtia, mutta uskon, että oman urani aikana tulen vielä näkemään aivan valtavia mullistuksia tällä alalla. Minulla on toivoa, että saamme kehityksen käännettyä oikeaan suuntaan. Vaikka se saattaa olla monelle yritykselle raaka, radikaali ja kova isku, toivon silti, että saisimme alalle kovempaa sääntelyä, lainsäädäntöä ja verotusta, koska vain niiden avulla tehdään kokonaisvaltaista muuutosta. Esimerkiksi vaikeasti kierrätettävissä olevista materiaaleista pitäisi mielestäni joutua maksamaan veroa. Ympäristölle paha tuote ei koskaan saisi olla halpa. Esimerkiksi Intiassa materiaalit ovat vesistöjen puhdistamiseen liittyvän veron takia kallistuneet. Minä ajattelen, että maksamme ilolla enemmän, jos se tarkoittaa ympäristölle parempaa tulevaisuutta. Toivon kuitenkin, että myös kuluttajat ovat valmiita maksamaan ympäristömme kunnioittamisesta enemmän.

Olisi hienoa, jos ihmiset pystyisivät näkemään, että kaikkein halvimman tuotteen hinta on usein ympäristölle se kaikkein kallein. Kaiken tämän keskellä luotan ihmisyyteen ja ihmisiin, ja haluan pysyä positiivisena.

LOPUKSI

Kun alalla on Lauran kaltaisia tyyppejä, tulee tunne, että meillä on vielä toivoa. Ihmisiä, joiden ajattelussa vastuulliset arvot ovat niin sisäänrakennettuina, että se on lähtökohta kaikelle tekemiselle. Tällaisia ihmisiä tarvitaan erityisesti niille aloille, joilla pystytään vaikuttamaan konkreettisesti tuotetarjontaan ja ihmisten kulutuskäyttäytymiseen.

Yhteistyöni Stockmannin ja A+more-brändin kanssa jatkuu myös ensi syksynä, jolloin luvassa on jälleen täydellisiä, ajattomia ja laadukkaita klassikoita, joista toivon ostajilleen elinikäisiä kumppaneita. Paljastan kuitenkin sen verran, että ensi syksynä mukana on myös esimerkiksi aivan ihania kierrätysmateriaaleja – en malta odottaa, että pääsen näyttämään ja kertomaan teille enemmän!

Jos kiinnostaa lukea lisää kokoelman taustoista ja arvoista sekä A+more-brändin filosofiasta, niin suosittelen lukaisemaan myös nämä aiemmin ilmestyneet blogijutut:

♥ Debyytti asustesuunnittelijana ja ikioma tuotesarja

♥ Täydellinen pipo on täällä

Täydellinen pipo teki paluun

♥ Keskustelua vaatebisneksen haasteista ja vastuullisuudesta

♥ Oma laukkumallisto Stockmannille

♥ Vastuullista muotia: tehdasvierailulla Intiassa

 

Lämmin kiitos Stockmannille ja A+more-tiimille aivan mielettömän kiinnostavasta ja antoisasta yhteistyöstä!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

1/02/20

Jännittävä matka edessä

47

*Kenian matka on osa kaupallista yhteistyötäni Suomen World Visionin kanssa. 

Enpä tiedä, olenko koskaan jännittänyt mitään matkaa yhtä paljon tätä. Tänään nimittäin lähden kohti Keniaa ja tapaamaan pientä kenialaista kummipoikaani. Jännitystä on selvästi ollut ilmassa jo tovin, sillä olen menneen viikon aikana nähnyt unia pelkästään tästä reissusta. Yhdessä niistä olin matkalla lentokentälle polkupyörällä ja tajusin vasta kentälle päästyäni, että minullahan ei ollut mukanani mitään matkatavaroita. Tällä kertaa matkassa on onneksi muutakin kuin pelkkä passi.

Olen viime vuosina päässyt reissaamaan Afrikan mantereella pariinkin otteeseen: pari vuotta sitten vierailin ystäväni kanssa hänen isänsä kotimaassa Gambiassa, reilu vuosi sitten olin Specsaversin matkassa vapaaehtoistyössä Sansibarilla Tansaniassa ja vajaat kolme vuotta sitten vietin parin viikon kesälomani roadtripin merkeissä Marokossa. Kenia sen sijaan on vielä uusi tuttavuus, mutta muutama Afrikkaan tekemäni reissu on jättänyt suuren mielenkiinnon tuota valtavaa mannerta ja sen kulttuureja kohtaan. Ja missään en ole nähnyt värien hehkuvan sillä tavoin kuin Gambian auringon alla – sitä en unohda varmaan koskaan.

Piipahdamme matkallamme Kenian pääkaupungissa Nairobissa, mutta suurimman osan ajasta reissaamme Ngoswetin alueella, missä kummilapsemme asuvat. Siellä matkatessamme käytössä ei suurella todennäköisyydellä ole toimivaa nettiyhteyttä, joten saan ensi viikolla myös muutaman päivän somelomaa, mikä tekee varmasti ihan hyvää. Voi siis olla, että tunnelmia ei pääse Instagramiin jakamaan ihan tuoreeltaan, mutta lupaan kertoilla kokemuksista kuvin ja sanoin viimeistään, kun pääsen matkalta kotiin ja olen ehtinyt hieman sulatella tapahtunutta.

Jos nettiyhteydet pelaavat, niin saatan päivittää Instagramia, mutta blogissa on ensi viikolla vähän hiljaisempaa. Ajattelin nimittäin jättää läppärinkin tällä kertaa kotiin ja keskittyä ottamaan kaiken irti matkasta. Toivotan siis teille mahtavaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa ja kuullaan jälleen reissun jälkeen!

PS. Nämä jutun kuvat on napattu parin vuoden takaisella matkallani Gambiassa.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

14/11/19

Elämänmuutoksia, tulevaisuuden haaveita ja bucket list

11 73

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: POHJOLA VAKUUTUS & ASENNEMEDIA

Olen menneiden kuukausien aikana tehnyt suuria muutoksia elämässäni ja arjessani. Kävin nimittäin viime kesänä läpi melkoista ajatusprosessia siitä, millaista toivoisin elämäni olevan. Todellisuudessa tuota ajatustyötä oli tehty jo vuosia, mutta vasta viime kesänä tilanne kypsyi siihen pisteeseen, että sain ryhdyttyä ajatuksista konkreettisiin toimiin. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta prosessissa olennaisena motivaattorina toimi Pohjola Vakuutuksen mainoskampanja, joka muistutteli huumorin keinoin, että elämä on nyt ja se on tarkoitettu elettäväksi.

Istuin palaverissa, kun näin mainoksen ensimmäistä kertaa ja jäin miettimään, elänkö todella sellaista elämää kuin haluan… Arki täyttyi naurettavan pitkistä työpäivistä, jatkuvasta deadline-kiireestä, loputtomista to do -listoista sekä otsalohkossa jyskyttävästä tunteesta, että ihan koko ajan pitäisi saada aikaa jotakin, tehdä jotain hyödyllistä ja olla ahkera. Kesällä vihelsin viimein pelin poikki, haistatin pitkät kaikelle ja jäin ansaitulle lomalle vähäksi aikaa.

Loman jälkeen oivalsin, että muutaman vapaan viikon lisäksi pitäisi tehdä isompiakin elämänmuutoksia, jotta elämä tuntuisi taas mielekkäältä ja muistaisin kaiken hässäkän ja kiireen keskellä itseni ja hyvinvointini. Tuntui älyttömältä, että olen oma pomoni, mutta työmääräni oli suurempi kuin koskaan. Miksi en sallinut itselleni aseman mukanaan tuomia etuja? Miksi tämän firman pomolla oli ainoastaan vaatimuksia? Mainoskampanjan slogan “kaiken voi korvata, paitsi elämän” jäi kummittelemaan takaraivoon ja kulminoitui lopulta päättäväisyydeksi tehdä muutos. Luojan kiitos.

Ja voin kertoa, että olen tänä syksynä työtahtia rauhoitettuani ollut onnellisempi kuin todella pitkään aikaan. Kun kaikki muut vastaavat kuulumisia kysellessä päivittelemällä kiirettään (ja niin tein siis minäkin ennen, koska se oli yksinkertaisesti paras tiivistys arjestani), nykyään vastaan, että enää minulla ei ole kiire. Se on ihanaa. Ja voin kertoa, että vastaukseni on pysäyttänyt monta keskustelukumppania hämmennyksen vallassa. On niin epätavallista, että joku toteaa rehellisesti, että oikeastaan minulla ei ole yhtään kiire, vaan on aikaa istuskella, ihmetellä, miettiä, tavata ystäviä ja nauttia elämästä. Toivon, että esimerkkini innoittaa jonkun muunkin työnarkomaanin arvioimaan uudelleen elämäänsä ja prioriteettejaan. On ihanaa, jos työ on antoisaa ja vie mennessään, mutta on tehnyt hyvää muistaa, että elämään mahtuu paljon muutakin.

Nyt kun minulla on käsissäni aikaa ihan eri tavalla kuin ennen, on ollut myös mahdollisuus miettiä, mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä, kun kaikki aikani enää ei kulukaan työntekoon. Kesälomaa edeltänyt 24 tunnin haaste oli hyvää esimakua, kun kampanjassa haastettiin pohtimaan, mihin haluaisin aikani käyttää, jos minulle annettaisiin elinaikaa vain 24h. Yksi asia oli selvää: en käyttäisi sitä töitä tehden. Sen sijaan jäin lomalle ja painuin ystävän kanssa mökille rentoutumaan. Jäin kuitenkin tuossa hetkessä miettimään, millaisia muita haaveita ja ajatuksia minulla on vielä toteuttamatta. Millaisia ovat ne harrastukset, reissut tai tavoitteet, jotka ovat aina jääneet vain odottamaan toteutustaan siihen hetkeen, kun sitten joskus olisi aikaa? On mieletöntä tajuta, että se hetki on oikeastaan nyt!

Niinpä ryhdyin ajatuksen innoittaman kokoamaan sellaista ei-niin-vakavaa bucket listiä asioista, joita haluaisin vielä jossain vaiheessa tämän elämän varrella tehdä. Osa niistä on sellaisia juttuja, joita voisi tehdä vaikka heti, kun vain ryhtyisi ja osa taas sellaisia, että ehkä vielä joskus. Osa on isompia asioita ja osa aika pieniäkin, mutta on hauskaa miettiä ja haaveilla, ja toivon mukaan pian joitakin myös toteuttaa!

Keramiikka- ja savityöt

Käsillä tekemisessä on jotakin todella rentouttavaa. Olen joskus lapsena käynyt jonkun savityökurssin ja yläasteella minulla oli myös savitöitä valinnaisena kurssina koulussa. Nyt aikuisena olen ryhtynyt taas haaveilemaan käsitöistä ja erityisesti keramiikka kiinnostaa. Olisi mahtavaa kokeilla dreijausta ja päästä luomaan jotakin itse. Eräs ystäväni on myös innostunut savitöistä, joten ehkä menen hänen mukanaan joku päivä kokeilemaan!

Lapin vaellusretki

Melkein hävettää näin suomalaisena sanoa, mutta en ole koskaan kunnolla käynyt Lapissa. Perheeni kesämökki on hieman napapiiriä etelämpänä, mutta olisi joskus kiinnostavaa lähteä esimerkiksi vaellusreissulle pohjoisemmas Lappiin. Luonnonläheisyys ja yötön yö kiinnostavat.

Revontulet

Lapista puheen ollen en ole myöskään koskaan nähnyt revontulia. Olisipa hienoa päästä joskus todistamaan niitä ihan paljain silmin!

Tanssitaidot

En ole tanssinut paritansseja sitten vanhojentanssien, mutta joku paritanssikurssi kiinnostaisi. Tähän asti homma on tyssännyt tanssiparin puutteeseen, mutta aion vielä etsiä itselleni partnerin tähän hommaan! En osaa juuri valssia kummempaa, joten ihan perusjutut lattareista tangoon ja muihin klassikoihin kiinnostavat, mutta villeimmissä unelmissani siintää lindy hop. Lähdetään nyt kuitenkin ensin liikkeelle niistä simppelimmistä…

Ompelukone haltuun taas

Olen joskus ollut tosi innokas käsitöiden tekijä ja olin lapsena jopa käsityökerhossa, jossa vain ommeltiin kaikenlaisia käsityöprojekteja. Harmittaa, että taidot ovat vuosien saatossa päässeet unohtumaan, enkä rehellisyyden nimissä enää osaa käyttää edes ompelukonetta. Olisi mahtavaa päästä jossain vaiheessa verestämään muistoja ja ottaa taito uudelleen haltuun.

Mato-ongelle

En syö itse kalaa, mutta olen aina rakastanut onkimista. Vedenpinnan tuijottelu hiljaa odottaen ja jännityksellä pinnan väreilyä seuraten on meditatiivista puuhaa. Olen viimeksi käynyt mato-ongella joskus varmaan 25 vuotta sitten, mutta olisi kiva käydä vielä joskus uudelleen.

Ulkomailla asuminen

Viihdyn todella hyvin Suomessa enkä koe mitään suurta kaukokaipuuta, mutta viimeksi Pariisin reissulla heräsi tunne, että voisi olla mukava joskus vielä asua joku lyhytkin pätkä jossakin ulkomailla. Voisin hyvin kuvitella asettuvani hetkeksi aikaa esimerkiksi Pariisin, Berliiniin tai vaikkapa jonnekin päin Portugalia.

Uuden kielen oppiminen

Olen opiskellut elämäni aikana aika montaa kieltä, mutta en voi sanoa osaavani niistä sujuvasti kuin englantia. Ehkä oppisin sen ranskankin oikeasti, jos muuttaisin hetkeksi Ranskaan asumaan – edelliseen kohtaan viitaten…

Omat maalausprojektit

Jostain syystä minulla on älyttömän korkea kynnys tehdä mitään “taiteellista” itse. Olen ihaillut sivusta kavereita, jotka vain tarttuvat pensseliin ja ryhtyvät sutimaan, mutta minua tällaiset luovat projektit jännittävät. Haluaisin päästä yli tyhjän kanvaksen pelosta ja uskaltaa rohkeasti vain kokeilla ilmentää luovuuttani.

Matka Australiaan ja Uuteen-Seelantiin

Vaikka tässä maailman hetkessä lentomatkailua kritisoidaan kovasti, koen silti, että uusien paikkojen näkeminen, eri kulttuureihin tutustuminen ja oman maailmankuvan avartaminen on parhaimmillaan todella antoisaa. Minulla on vielä loppuelämän varrelle joitakin matkahaaveita ja yksi niistä suuntaa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, missä en ole koskaan käynyt. Muutama hyvä ystäväni asuu Australiassa ja olisi kivaa päästä vielä joskus moikkaamaan heitä siellä ja lisäksi minulla on sukua Uudessa-Seelannissa, joten samalla reissulla voisi ehkä käydä piipahtamassa sielläkin upean luonnon äärellä. Maailmassa on valtavan monta paikkaa ja muutama maanosakin, joihin en ole vielä päässyt tutustumaan, mutta ehkä jonakin päivänä vielä.

*

Useimmat näistä bucket listin asioista ovat sellaisia juttuja, joiden kanssa tarvitsee vain tehdä päätös ja ryhtyä tuumasta toimeen. Jotkut isommat jutut saattavat vaatia enemmän suunnittelua, vaivaa ja uskallusta. Viime kesän elämänmuutoksesta sisuuntuneena olen päättänyt, että nyt on aika elää ja tehdä eikä jäädä ikuisiksi ajoiksi suunnittelemaan.

Pää pilvissä ja jalat maassa – siinä on minusta aika hyvä elämänasenne. Vaikka vakuutukset eivät ole mikään maailman kiehtovin asia, ne ovat silti sellainen juttu, joka kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin lähtee kulkemaan haaveita kohti hattaraisin miettein. Tuntuu turvallisemmalta lähteä toteuttamaan unelmia, kun perusasiat ovat hoidossa, etenkin maailmalle suunnatessa. Matkavakuutus on asia, josta en koskaan tingi, sillä haluan olla varma, että jos jotakin yllättävää sattuu, en joudu toisella puolen palloa pulaan vain omaa huolimattomuuttani tai pihiyttäni. Laukut joutuvat kadoksiin, kamera menee rikki tai sattuu jokin haaveri – näitä sattuu ja huojentaa mieltä tietää, että kaiken voi korvata.

Erityisesti reissujen varalta haluan muistutella, että matkalle ei koskaan kannata lähteä ilman matkustajavakuutusta. Sairaanhoidon kustannukset ulkomailla voivat olla yllättävän suuria puhumattakaan vakavista onnettomuustilanteista, joissa kotiin saattaa joutua palaamaan ambulanssilennolla. Toisaalta jos matkalle ei pääse lähtemään lainkaan äkillisen sairastumisen vuoksi, saattaa vakuutus korvata jopa koko matkan hinnan. Myös matkatavaroille kannattaa ottaa erillinen vakuutus. Jos matkaan sisältyy useita vaihtoja, matkatavarat saattavat toisinaan jäädä matkan varrelle ja saapua kohteeseen vasta myöhemmin. Tällöin voi perille päästyä ostaa ensihätään välttämättömyystarvikkeita ja saada niistä korvausta vakuutuksesta. Vakuutus korvaa myös kokonaan kadonneet tai varastetut matkatavarat.

Tekevälle sattuu ja jos jokin on varmaa niin se, että asiat eivät koskaan mene kuten suunnittelee, eivät elämässä eivätkä matkatessa, joten on vain fiksua varautua. Mutta pelko ei ole hyvä jättää tekemättä ja lähtemättä. Kiitos Pohjola Vakuutus, että rohkaisette elämään, tekemään ja uskaltamaan. Joskus sitä tarvitaan vähän sysäystä, kuten minun tapauksessani.

Millaisia asioita te muut listaisitte oman elämänne bucket listille? Löytyykö samoja juttuja?

Photos: Jenni Rotonen & Annika Ollila

Related posts

10/03/19

Vastuullista muotia: tehdasvierailulla Intiassa

7 76

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Oletteko joskus miettineet, että olisipa mielenkiintoista päästä käymään jossakin vaate- tai asustetehtaalla näkemässä valmistusprosessia ja työoloja ihan omin silmin? No, minä sain tähän mahdollisuuden, kun lähdin tammikuussa Stockmannin A+more-tiimin mukaan Intiaan tuotantomatkalle. Stockmannin oman A+more-asustebrändin tuotteita valmistetaan esimerkiksi Italiassa (suurin osa neuletuotteista) sekä Intiassa (nahkatuotteet). Kommunikaatio tehtaiden ja A+more-tiimin välillä hoituu pääasiassa sähköisesti ja mallikappaleet kulkevat paikasta toiseen rahtina, mutta on tavallista, että suunnittelija ja ostaja vierailevat tehtailla uuden malliston tilauksia tehdessä pari kertaa vuodessa.

Minä sain nyt tällä kertaa mahdollisuuden päästä mukaan, sillä on aika paljastaa, että suunnitteluyhteistyöni Stockmannin A+more-merkin kanssa jatkuu myös ensi syksynä. Sain suunnitella yhteistyössä A+more-tiimin kanssa viime syksyn mallistoon pienen neuleasustekokoelman sekä muutaman nahkalaukun, ja jatkoa on siis luvassa. Pääsin nyt katsastamaan ensi syksyn laukkukokoelman mallikappaleita ihan paikan päälle, seuraamaan valmistusprosessia omin silmin sekä näkemään, millaisissa työolosuhteissa kokoelman laukut syntyvät. Vielä en saa paljastaa teille itse deignista enempää, mutta lähempänä syksyä näette sitten ne konkreettiset tuotteet!

Stichwellin tehdas Kolkatassa on ollut olemassa jo 26 vuotta ja Stockmann on tehnyt sen kanssa yhteistyötä melkein alusta asti, peräti 25 vuoden ajan. Jotkut teistä saattoivatkin bongata tammikuussa Instagram storyn puolelta videoitani tehdasvisiitiltä ja merkkasin nyt tuon tehdasvisiitin storyn highlightseihin, joten jos missasit tarinan tuolloin, voit yhä käydä kurkkaamassa sen Instagram-tilini kautta.

Stichwell on perheyritys, jossa on juuri tehty sukupolvenvaihdos, kun Kanoin perheen kolmekymppinen poika on siirtynyt tehtaan johtoon isänsä jäätyä sivuun. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Stockmann on halunnut tehdä tämän kumppanin kanssa yhteistyötä jo neljännesvuosisadan verran. Tehdas on palkittu parhailla mahdollisilla sertifikaateilla ja on helppo nähdä miksi, kun käy visiitillä paikan päällä. Kaikkialla on siistiä, työolosuhteet näyttävät erinomaisilta, tuotteiden laatu huipputasoa ja työntekijät vaikuttavat tyytyväisiltä. Kyselin paikan päällä myös työajoista ja muista käytännön asioista ja sain selville, että Intiassa on nykyisin varsin tiukka työaikalainsäädäntö, jota tehtaissa myös noudatetaan. Stichwellin työntekijän työpäivä alkaa aamulla klo 10 ja päättyy klo 19, ja siihen sisältyy tunnin mittainen lounastauko.

Kun täällä koto-Suomessa tunkee tavaroitaan nahkalaukkuun, ei todennäköisesti tule ollenkaan ajatelleeksi, miten paljon erilaisia valmistusvaiheita on vaadittu, että laukku ylipäänsä on olemassa. Kaikkein yksinkertaisimmankin tuotteen valmistuksessa on nimittäin vähintään noin 30 työvaihetta. Se on aikamoinen määrä! Tehtaalla jokaiselle työvaiheelle on oma osastonsa ja tekijänsä. Jokaisen laukun valmistus alkaa kaavasta ja mallikappaleesta, joiden pohjalta lopulliseen tuotteen yksityiskohtia viilataan ja muokataan halutunlaisiksi.

Konkreettinen valmistusprosessi alkaa sopivan nahan valinnasta, mistä se etenee leikkaamoon, jossa leikataan suurista nahkavuodista tarkoin kukin laukun valmistukseen tarvittava osa palaset huolellisesti hyödyntäen. Stichwellin tehdas käyttää paljon myös kasvivärjättyä nahkaa, mutta opin tehdasvisiitillä sen, että nykyisillä olemassaolevilla tekniikoilla 100% kasvivärjätty nahka on aina paksua ja kovaa. Se rajoittaa siis melkoisesti sitä, millaisissa tuotteissa kasvivärjäystä voi hyödyntää. Pehmeiden nahkalaatujen värjäyksessä on siis aina käytettävä kasvivärien lisänä jotakin muuta värjäysmenetelmää. Koska näissä minun ja A+moren yhteistyönä toteutetuissa laukuissa on pehmeämpi nahkalaatu, laukut ovat osin kasvi- ja osin kromivärjättyjä.

Kun nahka on leikattu sopiviksi palasiksi, palojen reunat ohennetaan ompelua varten, jotta saumoista ei tule liian paksuja. Laaduntarkkailu on osana prosessia pitkin matkaa ja liki jokaisen työvaiheen jälkeen tarkastetaan, että kaikki on kunnossa ja valmiina siirrettäväksi seuraavalle osastolle. On mahdotonta listata kaikkia lukemattomia työvaiheita prosessissa, mutta siihen kuuluu ompelua, saumausta, liimausta, puhdistusta, kuivatusta, tuotelappujen kiinnitystä pakkaamista ja lukemattomia tarkistus- ja viimeistelykierroksia matkan varrella. On myös mielenkiintoista, että tehtaalla on erillinen kuivaushuone, joka on erityisen tarpeellinen sadekaudella. Jos laukkuun on jäänyt vähänkään kosteutta ja se pakataan tiiviisti matkaamaan rahdin mukana pitkäksi ajaksi laivan ruumaan, se homehtuu ja pilaantuu ennen kuin pääsee määränpäähänsä. Muun muassa tällaisia yksityiskohtia pitää miettiä, jotta tuote pääsee priimakunnossa tehtaalta kaupan hyllylle.

Tehtaalla on kaikenikäisiä työntekijöitä, sekä miehiä että naisia ja kaikki tekevät töitä yhdessä. Osa työntekijöistä viipyy mukana matkassa vuoden tai pari, osa on tehnyt tehtaalla töitä koko ikänsä. Eri työtehtävät vaativat työntekijöiltä erilaista osaamista: joitakin hommia pystyy tekemään kuka tahansa pienellä perehdytyksellä ja osa vaativammista töistä vaatii enemmän osaamista ja kokemusta. Stichwell haluaa pitää kiinni ja hyvää huolta taidokkaista työntekijöistään, jotka myös välittävät samalla omille suojateilleen ammattitaitonsa saloja ja pitävät siten huolen siitä, että talosta löytyy taitoa ja osaamista tulevaisuudessakin. Kävellessämme tehtaan käytävillä, tehtaan jo eläkeiässä oleva omistaja kuiskii aina välillä korvaani, kun ohitamme jonkun erityisen taitavan työntekijän. On hauska huomata, että huippujen joukossa kokeneempien taitureiden rinnalla on myös monia parikymppisiä nuoria miehiä ja naisia.

Tehdasvisiitin jälkeen olen miettinyt, että monesti täällä Suomessa otsikoihin nousevat esimerkiksi Aasiassa sijaitsevista tehtaista vain ne, joissa on havaittu joitakin ongelmia. Ongelmista työolosuhteissa on tärkeää puhua ja niihin on sitäkin tärkeämpää puuttua, mutta yksipuolinen uutisointi saattaa synnyttää mielikuvan, että kaikki tehdastoiminta Aasiassa on enemmän tai vähemmän epäilyttävää ja että työntekijöiden olot tai palkat ovat kaikkialla Euroopan ulkopuolella surkeita tai kyseenalaisia. Vaikka joukkoon mahtuu myös mätämunia, todellisuudessa Aasiasta löytyy huippustandardit täyttäviä tehtaita ja esimerkiksi Stichwell on yksi niistä. Ajatuksissa vieraalla mantereella sijaitsevat tehtaat niputtuvat kuitenkin helposti kaikki siihen samaan surullisista uutisotsikoista tuttuun sarjaan, vaikka todellisuus olisikin jotain ihan muuta.

Stockmann on jo pitkään julkaissut tiedot kaikista omien merkkiensä valmistuksessa käyttämistään tehtaista ja tiedot niistä löytyvät yrityksen nettisivuilta. Stocka on itse asiassa ihan ensimmäinen suomalainen muotialan yritys, joka on aikanaan julkaissut tällaisen tehdaslistan. Viime viikolla Stockmann myös julkaisi tuoreimman vastuullisuusraporttinsa, jossa käydään läpi, millaisia askeleita vastullisuusasioissa on otettu eteenpäin ja millaisia tavoitteita yrityksellä on yhä tulevaa ajatellen. Raportti löytyy kokonaisuudessaan netistä ja sitä pääsee tutkailemaan myös itse, mutta olen koonnut tähän juttuun joitakin sellaisia kohtia raportista, jotka voisivat kiinnostaa teitäkin. Ylipäänsä Stockmann kertoo hyvin avoimesti ja kattavasti vastuullisuusperiaatteistaan ja konkreettisista toimistaan niiden hyväksi nettisivuillaan, eli jos aihe kiinnostaa, kannattaa käydä tutkimassa.

Stockmannilla on ostokonttoreita Euroopan ulkopuolella Kiinassa, Bangladeshissa, Intiassa ja Turkissa ja tuotantomaissa ollaan läsnä niiden kautta. Ostokonttoreissa työskentelevät työntekijät vierailevat säännöllisesti tehtailla, joissa Stockmannin omien merkkien tuotteet valmistetaan. Vierailuillaan he kouluttavat, tukevat ja ohjaavat ja valvovat paikallista tuotantoa sekä opastavat vastuullisuusasioissa. Stockmannin käyttämiin tehtaisiin tehdään kuitenkin myös riippumattomien tarkastajien auditointeja. Tarkempaa tietoa tästä löydätte halutessanne CSR-raportin sivulta 31.

Stockmann pyrkii jatkuvasti kehittämään sekä omaa tuotantoaan että muutakin valikoimaansa vastuullisempaan suuntaan. Vinkkasin aiemmin tällä viikolla Stockmannin valikoimaan kuuluvista vastuullisista merkeistä ja tuotteista Instagramin puolella, mutta myös tavaratalon omien merkkien valmistusta viedään mallisto mallistolta kestävämpään suuntaan. Vuoden 2018 raportin mukaan 30% Stockmannin omien merkkien vaatteista ja asusteista valmistetaan tällä hetkellä vastuullisista materiaaleista ja 65% trikoovaatteista on luomupuuvillaa. Ja esimerkiksi A+more-malliston neulemateriaalit ovat kaikki sertifioidusti eläinten hyvinvointia kunnioittavista lähteistä.

Vastuullisuusajattelu näkyy Stockmannin toiminnassa myös pienissä konkreettisissa asioissa kuten siinä, että yritys pyrkii vähentämään muovikassien käyttöä veloittamalla niistä oston yhteydessä. Se on tuottanut hienosti tulosta, sillä vuonna 2018 enää vain noin 18% asiakkaista osti muovikassin Suomen myymälöissä. Koko Suomen Stockmannin henkilöstö työskentelee nyt myös sertifioidun ympäristöjärjestelmän piirissä (ISO 14001) ja esimerkiksi jakelukustannuksista syntyviä päästöjä on onnistuttu vähentämää vuosien 2015-2018 välillä 25% verran.

Vaikka monessa asiassa voidaan vielä parantaa, on minusta tosi hienoa huomata, että Stockmann ottaa vastuullisuusasiat tosissaan ja pyrkii systemaattisesti kehittämään omaa toimintaansa kestävämpään suuntaan. Arvostan myös sitä, että esimerkiksi suunnittelupuolella vastuulliset arvot ovat todella korkealla tekijöiden päämäärissä. On ilo tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka uskovat samoihin arvoihin kuin minäkin. Pidän myös siitä, että Stockmann ottaa vahvasti kantaa tärkeinä pitämiensä arvojen puolesta muissakin kuin ekologisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Nyt naistenpäivänä Stockmann muuntautui taas Stockwomanniksi loppukuun ajaksi ja yhdenvertaisuuteen tähtäävät arvot näkyvät niin Stockmannin mainonnassa kuin muussakin toiminnassa.

Olisi hurjan kiinnostavaa kuulla, mitä mietteitä tämä tehdasjuttu herättää. Oli minulle itselleni todella mielenkiintoista päästä näkemään prosessia paikan päälle ja saada dokumentoida sitä myös teille. Tuntuu tosi tärkeältä, että voin seisoa suunnittelemieni tuotteiden takana ihan sieltä valmistusprosessista lähtien ja arvostan kovasti, että Stockmann on tarjonnut minulle mahdollisuuden olla osallisena tässä koko projektissa näin kiinteästi alusta asti.

Uskon, että nämä vastuullisuuteen liittyvät asiat kiinnostavat teitä tosi kovasti ja tästä syystä haluamme Stockmannin kanssa myös tarjota teille mahdollisuuden kysyä, jos jokin vastuullisuuteen liittyvä kysymys askarruttaa. Toteutamme ensi viikon perjantaina  15.3.2019 iltapäivällä Instagram storyssani “kyselytuokion”, jolloin vastaamme teidän etukäteen esittämiinne kysymyksiin. Mukana vastailemassa ovat Stockmannin vastuullisuuspäällikkö Emilia Gädda sekä A+more-malliston tuotepäällikkö Ulrika Hedman. Emme välttämättä pysty ottamaan mukaan ihan kaikkia saapuneita kysymyksiä, mutta pyrimme poimimaan kyselytuntiin mukaan mahdollisimman suuren joukon meille saapuneista kysymyksistä. Jos siis jokin vastuullisuusasioihin liittyvä asia mietityttää,  jaa mietteesi ja kysymyksesi kommenttiboksissa ja seuraa IG storyani perjantaina 15.3. klo 14-15. :)

Tehtaan johtaja kertoo meille kasvivärjätyn nahan ominaisuuksista.

Tehtaan omistaja ja perustaja kertoo minulle nahan ohennusprosessista.

Tehtaan jälleenmyynnistä vastaava Neha lähettää terveisiään Pupulandian seuraajille.

Tehtaan omistaja selittää kuivaushuoneen toimintaa.

Ennen kuin laukku menee tuotantoon, siitä tehdään mallikappale.

Viimeisiä tarkistuksia tehdään.

Photos: Guilherme Guise

Related posts