29/09/17

Lähtemisestä ja paikoillaan pysymisestä

3 44

Terkkuja kotoa Helsingistä! Palasin eilen maailmalta takaisin kotiin ja seuraavien päivien ohjelmassa on lähinnä selvitä jetlagin ja univelan syövereistä takaisin elävien kirjoihin. Tein matkaa eilen valtameren yli noin 18 tunnin verran, kun lasketaan mukaan kaikki odottelut ja siirtymiset lentokentälle, enkä saanut juuri nukuttua koneessa muutaman tunnin pätkää enempää, kun oman rytmini mukaan lentokoneessa istuskellessa oli päivä.

Kotiin päästyäni sain sinniteltyä lopulta kutakuinkin iltaan asti valveilla ja simahdin lopulta joskus ennen iltayhdeksää. Kunnes heräsin yöllä kahdelta pirteänä kuin peipponen ja tein sen virheen, että aloin räplätä kännykkää. Virhe. Sen jälkeen oli sitten viimeistään turha haaveilla nukahtamisesta ja makoilin punkan pohjalla puoli kuuteen, kunnes päätin viimein nousta ylös. Josko tänään saisin pysyteltyä valveilla vähän pidempään ja nukuttua huomenna sitten edes suunnilleen aamuun asti…

Tämä tekemäni reissu Atlantin toiselle puolen oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että matkustan harvoin noin pitkiä aikoja kerrallaan. Nyt viivyin reissussa yhteensä yli 3 viikkoa. Kun kohteita ja majapaikkoja matkan varrella oli useita, aika tavallaan hurahti hirmuisen nopeasti, vaikka samaan aikaan tiedostikin, että kotoa on tullut oltua poissa jo melkoinen tovi. Tämän mittaisella reissulla ei vielä kuitenkaan ehtinyt tulla koti-ikävä. Ja arjessakin pysyi jollain huteralla otteella kiinni myös maapallon toisella laidalla, koska työt kulkivat mukana läppärillä, vaikka hoitelinkin niitä reissusta käsin vain kiireisimpiä juttuja priorisoiden.

Kolmessa viikossa ehtii kuitenkin jo huomata ajankulun. Suomeen on tällä välin oikeasti tullut syksy ja sain jo eilen lentokentältä kotiin huristellessani ihastella Helsingin syksyn väriloistoa. Jännitin etukäteen, miltä mahtaisi näyttää syksyinen maisema kotini ikkunasta, kun pääsen katselemaan sitä ensimmäistä kertaa – hehkuisivatko ikkunani edustalla nököttävät vaahterat jo syksyn väreissä? Ihan vielä ne eivät ole täydessä loistossaan mutta pikkuhiljaa…

Tunnelmat reissulta palatessa ovat vähän haikeat. Joskus matkoilta palaa sellaisin miettein, että on jo ihana tulla kotiin. Joskus taas ei millään vielä malttaisi. Aika usein reissussa on silti päällimmäisenä vireenä se, että kotiinpaluu koittaa aina hiukan liian aikaisin. Melkein aina jää vielä niin moni asia näkemättä ja kokematta. Tähän kotiin on erityisen kivaa palata, mutta vielä olisin silti voinut jäädä hetkeksi.

Minulla on monia ystäviä, jotka tuntuvat kokevan jatkuvaa kaukokaipuuta. Edelliseltä matkalta kotiutuessa suunnitellaan jo seuraavaa. Rakastan nähdä maailmaa, mutta minulle reissaaminen on aina tuntunut olevan kumman korkean kynnyksen takana – varsinkin jonnekin kauemmas lähtemistä pohdiskelen ja vatvon aina pitkään. Kauas ei viitsi lähteä ihan lyhyeksi aikaa, joten reissusuunnitelmiin sitoutuminen tuntuu aina isolta panostukselta. Työn puolesta ja Euroopassa matkustan vähän väliä, mutta kaukomaat ovat minulle vielä pääpiirteittäin ihan tuntematonta territoriota.

Minulla on paha tapa jäädä odottelemaan, että ilmaantuisi sellainen luonteva väli, jolloin malttaisin irroittaa kiireisestä arjestani pidempiä vapaita pätkiä. Tuntuu usein, että vapaata pitäisi pystyä ottamaan vähintään pari-kolme viikkoa, jotta viitsisin edes harkita jotakin kauemmas suuntautuvaa reissua. Samanaikaisesti tuntuu, että töiden ääreltä irroittautuminen niin pitkäksi aikaa kerrallaan saa aikaan miltei syyllisyyden tunteita. Koko tuo ajatusprosessi on melkoinen paradoksi. Yrittäjänä olen enemmän tai vähemmän naimisissa työni kanssa ja töitä on paljon, mutta samanaikaisesti minulla on vapaus reissata liki milloin ja miten pitkään haluan sekä tehdä töitäni vaikka sieltä maapallon toiselta puolen, jos vain pystyn sovitut hommat sieltä käsin hoitamaan.

Totuus taitaa kuitenkin olla se, että mitä pidempään sellaista “sopivaa väliä” jää odottelemaan, sitä harvemmin sellainen ilmaantuu. Kalenteri täyttyy vähitellen ja ne aiemmin matkoille potentiaaliset viikkonäkymät ovatkin yhtäkkiä tukossa yhtä sun toista. Ikinä ei muka olisi oikein hyvä hetki lähteä. Jos jotain olen itsestäni oppinut, niin sen, että pitää vain liikoja miettimättä ostaa ne lentoliput ja lähteä. Kun vain päättää, että esimerkiksi joulukuun olen reissussa, niin muu elämä mukautuu sitten lopulta sen mukaan.

Minulla on ollut jossain määrin juurettomaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni vähän ristiriitainen suhde. Toisaalta muuttaminen paikkakunnalta toiselle on antanut rohkeutta lähteä ja uskoa siihen, että mihin vain voi sopeutua, toisaalta se on jättänyt jälkeensä vähän irrallisen ja herkästi ulkopuolisuutta tuntevan fiiliksen sekä jonkinlaisen tarpeen pysyä paikoillaan, kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Aikuisuuttani on leimannut tarve asettua paikoilleen ja rakentaa jotakin pysyvämpää pesää paikkaan, josta tarvitse koskaan lähteä. Ehkä sen lopullinen kulminaatiopiste on ollut tämä ihan ikioma koti: tämä on oikeasti minun ja täältä kukaan ei voi pakottaa minua lähtemään.

Olen nyt tähän omaan kotiin muutettuani tuntenut suurta onnea tästä ikiomasta kolostani tässä maailmassa ja nauttinut ihan suunnattomasti ihan vain kotona olemisesta. Koskaan ei ole kotona pysyminen tuntunut niin hyvältä kuin juuri nyt. Samanaikaisesti tämän oman pesän löytyminen ja rakentaminen on vähän kuin vapauttanut jostakin irrallisuuden pelosta: nyt uskallan taas lähteä. Ja uskallan jopa haaveilla vaihtoehtoisista elämistä. Millaista olisikaan asua New Yorkissa? Tai Pariisissa? Voisinko kuvitella muuttavani Sydneyyn tai Seattleen?

Istuin eilen lentokoneessa amerikkalaisen nuoren parin vieressä. Kaksikko oli päättänyt lähteä pelkällä menolipulla Norjaan. Kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin käynyt Euroopassa tai edes lentänyt mannerten välistä lentomatkaa, mutta nyt he olivat päättäneet, että on aika lähteä näkemään maailmaa. Luonnossa viihtyvän kaksikon suunnitelmat tuntuivat olevan vielä melkoisen auki, mutta haaveissa siinsivät vaellusreissut sekä ehkä mahdollisuus päästä työskentelemään Norjassa vähän ja tutustumaan paikalliseen elämänmenoon ruohonjuuritasolla. Ihastelin mielessäni pariskunnan rohkeutta ja kykyä heittäytyä.

Minulle jo viimekesäiset reissuni olivat jossain määrin mullistavia. Reissasin viikon yksin Portugalissa ja rakastin joka hetkeä ja sen jälkeen lähdin pariksi viikoksi Marokkoon roadtripille. Kumpikin reissuista oli sellaisia, joita entinen minäni ei ehkä olisi uskaltanut tehdä, mutta nyt syöksyin suin päin seikkailuihin. Onnistuneet matkat jättivät vahvasti tunteen, että tällaista haluan tehdä lisää.

Olen aina ajatellut, että voisin hyvin asua jossain muuallakin kuin Suomessa, mutta jotenkin minulla on sen lapsuuden, nuoruuden ja opiskeluvuosien nomadielämän jälkeen ollut tarve saada olla ja asettua ensin rauhassa johonkin. Ja nyt tuntuu, että olen viimein asettunut. On hyvä olla juuri tässä, mutta samanaikaisesti minulla ei yhtäkkiä olekaan tarvetta pitää juuri tästä tilasta kynsin ja hampain kiinni. Tunnen olevani jotenkin ihan uudenlaisella tavalla vapaa.

Juuri tällä hetkellä minun on oikein hyvä näin, mutta samalla tuntuu, että olen askeleen lähempänä sitä, että voisin oikeastikin lennähtää maailmalle koettamaan ihan toisenlaista elämää. Tai samanlaistahan se lopulta sielläkin on, mutta koettamaan elämää uudenlaisessa ympäristössä. Mitään suunnitelmia minulla ei vielä tässä vaiheessa ole, enkä tiedä, tulenko näitä haaveitani edes toteuttamaan. Tai jos tulen, niin milloin niiden aika konkreettisesti olisi. Mutta tykkään tästä omalla painollaan löytyneesä seikkailijaminästäni ja tuntuu, että haluan rohkaista sitä puolta itsessäni. Ja ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu siltä, että olen entistäkin valmiimpi repimään itseäni irti siitä arjen itseään toistavasta pyörityksestä ja omistamaan kalenteristani viikkoja matkoille. Ehkä joku päivä viikot muuttuvat kuukausiksi…

Photos: Angelina Ilmast

Related posts

25/09/17

Viikon ajatus: suuntavaistosta

25

Kun pyydän neuvomaan minulle suuntaa,

ole kiltti äläkä käytä sellaisia sanoja kuin “itä”.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

24/09/17

Maapallon toisella laidalla

6 54

Kukkuu! Blogin puolella on tällä viikolla ollut hieman hiljaisempaa, sillä meikäläinen tosiaan viilettää tällä hetkellä toisella puolen maapalloa ja tämä viikko on vierähtänyt  osin eräelämästä luonnon helmassa nautiskellen. Lensin siis sunnuntaina New Yorkista Seattleen yhden tv-lemppareistani Frasier Cranen kotikulmille.

Suoraan sanottuna en ole vielä ehtinyt kauheasti nähdä itse kaupunkia, koska kuten viime postauksessa mainitsinkin, ensimmäiset päivät tosiaan vierähtivät nettiyhteyksien ulottumattomissa Orcas-saarella, jonka henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa ei rehellisesti sanottuna edes tehnyt mielikään tuijotella läppärin näyttöä. Tein kesällä päätöksen, että haluaisin lomailla enemmän, ja vaikka tämän reissun ei ole ollut tarkoitus olla mikään varsinainen lomamatka, on lomamoodiin tullut luiskahdettua vähän kuin vahingossa, kun aikaeron ja välimatkan takia on henkisesti jotenkin aivan pihalla työasioiden suhteen. Mutta ehkä tällainen rennompi viikko tähän väliin tekee taas ihan hyvää, kun stressikierrokset alkoivat ennen matkaa olla taas vähän liian vauhdissa.

Orcas on osa San Juan -saariryhmää parin tunnin ajomatkan päässä Seattlesta ja vuoristoiset saaret ovat aika upea kohde luonnon helmassa viihtyvälle. Paikalle pääsee lautalla ja Orcas-saari on saanut nimensä sitä ympäröivissä vesissä vaeltavien miekkavalaiden mukaan. Luonto Seattlen seudulla on hyvin samankaltaista kuin Suomessakin, joten havumetsissä ja hiekkapoluilla tuntui suomalaisen näkökulmasta melkoisen kotoisalta.

Majapaikkana eräretkellämme toimi jurtta, joskin yösijamme oli osa Doe Bay Resortin majoitusta, joten lähitienoolla oli saatavillamme myös suihku ja wc-tilat. Ja onpa tuolla Doe Bayssa myös mahdollisuus saunoa ja kylpeä kuumassa porealtaassa luonnon äärellä, joten ihan niin askeettisista eräolosuhteista ei silti ollut kyse kuin pelkän jurtan perusteella voisi olettaa. Öisin sai silti pitää kaikki mukaan ottamansa vaatteet yllään, kun ulkolämpötila laski jonneki +10 tienoille. Myös reissussa matkassa ollut koirakaveri toimi mainiosti varpaiden lämmittäjänä vilun iskiessä.

Sää ei tosiaan täällä länsirannikolla ole ollut ihan sitä, mitä reissuun pakatessani odotin. Lämpöennusteet näyttivät tuolloin +30 astetta ja auringonpaistetta, mutta kappas vain, ennusteet muuttuivat Nykin reissun aikana täysin ja vastassa täällä Seattlessa olikin enemmän sellainen Suomen syksyä muistuttava keli. Kaverini sanoi, että syksy todellakin tuli yhdessä yössä. Ei siinä mitään, tällaisiin keleihin on kyllä totuttu, mutta olisihan se kieltämättä ollut kiva vielä jatkaa kesäisemmissä tunnelmissa hetki. Rajut sadekuurot myös hieman sotkivat suunnitelmiamme metsän keskellä: kaatosateessa jäi muutama ulkoiluretki tekemättä ja jurtan seiniä hakkaava megalomaaninen sadekuuro keskellä yötä oli myöskin melko jännittävä kokemus.

Doe Bay on saanut nimensä siitä, että alueella on paljon metsäkauriita, joita seikkaili ihan lomakohteen parkkipaikallakin. Vaikka niitä näki ihan päivittäin, niin harmillisesti en saanut napattua yhdestäkään kuvaa, kun innokas koiraystävä taisi olla kauriille melkoinen kauhistus. Vaikka kuvat jäivät sateen ja muiden käytännön haasteiden takia vähäisiksi, mieleen tallentui reissulla lukemattomia upeita maisemia ja unohtumattomia muistoja, jotka varmasti muistan lopun ikääni.

Nyt olen palannut metsästä takaisin sivistyksen pariin, mutta päätin, että nyt pitää elää eikä istua kotona töitä tekemässä. Niinpä käväisin eilen muun muassa elämäni ensimmäisellä purjehdusretkellä ja tänään pääsen osallistumaan paikallisiin hääjuhliin. Onneksi tuli otettua Nykin muotiviikon takia kolttu jos toinenkin mukaan noiden eräkamppeiden lisäksi.

Mutta että tällaiset välikuulumiset täältä! Toivottavasti siellä pallon toisella puolen on myös ollut mukava meininki tänä viikonloppuna. :)

Translation: Greetings from Pacific North West and Orcas Island!

Sama maisema sumussa ja kirkkaana päivänä.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

17/09/17

Viimeiset kesäpäivät New Yorkissa – ja suunta eteenpäin

35

Olen ollut onnekas täällä reissussa säiden suhteen, sillä New Yorkissa ovat lämpötilat huidelleet vielä ihan hellelukemissa koko matkan ajan. On ollut vielä hetken verran mahdollisuus pukeutua kesäisiin shortseihin, hameisiin, narutoppeihin ja sandaaleihin. Valitettavasti se onni taitaa kyllä päättyä tänään, kun on aika jättää New York taakse…

Ihan vielä en silti suuntaa sinne koto-Suomeen, vaan lennän toviksi tutkailemaan Yhdysvaltain länsirannikkoa ja tarkemmin Seattlea. En ole vielä kamalasti matkustellut USA:ssa ja useimmiten tulee matkattua juuri tänne Nykiin, mutta olen ollut kovasti kiinnostunut myös siitä toisesta laidasta. Pääsin viime vuonna piipahtamaan pikaisesti Kaliforniassa, mutta siinä ajassa ei ehtinyt saada kuin pienen pintaraapaisun muutamasta hassusta paikasta. Korkealla sijalla haaveiden matkustuskohteissa on esimerkiksi San Francisco. Nyt kuitenkin päätin ottaa suunnakseni Seattlen, josta olen kuullut valtavasti hyvää.

Nähtäväähän täällä Atlantin tällä puolen riittäisi varmaan monen kuukauden reissulle asti pelkästään USA:ssa eikä tämän maan kokoa oikein meinaa käsittää, kunnes kuulee, millasia lentoajat ihan maan sisälläkin ovat. Esimerkiksi suora lento New Yorkista Seattleen kestää peräti 6,5 tuntia eli lähes yhtä kauan kuin Helsingistä New Yorkiin. Huh.

Vaikka välimatkaa Nykistä Seattleen on vielä melkoisesti, tuumailin, että olen jo tavallaan puolimatkassa, joten miksipä en vielä jatkaisi matkaani hetken verran. Minulla on ollut tarkoituksena käydä moikkaamassa paikallista tuttua ja hetki tuntui nyt juuri passelilta tälle visiitille, kun nyt tosiaan valmiiksi olen jo täällä oikealla mantereella. Paluumatka onkin sitten vähän pidempi, kun Lontoon kautta matkaten siihen hujahtaa noin 15 tuntia, plus tietenkin kaikki lentokentille siirtymiset ja muut kaupan päälle.

Seattlessa on luvassa todennäköisesti aika luonnonläheistä meininkiä ja melko vähän tietokoneen äärellä notkumista, vaikka mitään varsinaista lomaa en olekaan aikonut pitää. Suunnitelmissa on nimittäin painua luonnon helmaan mökkeilemään ja eräilemään.

Reissuun lähtiessäni sääennusteet näyttivät Seattlen varalle ihan unelmakelejä: lämpöasteet hipoivat kolmeakymppiä ja aurinko näytti paahtavan täydeltä taivaalta. Sää oli siis jopa kesäisempi kuin täällä New Yorkissa. Nyt kuitenkin otti ohraleipä ja yhtäkkiä ennusteiden lukemat pompsahtivatkin reippaasti alakanttiin. Tämän hetken ennusteiden mukaan luvassa on ainakin ensimmäisille Seattle-päiville maksimissaan noin +17 asteen lukemia sekä vesisadetta. Ei siis taida nyt mennä tämä homma ihan suunnitellusti, mutta reissusta tulee varmasti mukava säistä riippumatta.

Voi siis olla, että näitä shortseja ei tarvitse enää loppumatkan aikana kaivaa matkalaukusta, mutta ehdinpä käyttää niitä edes muutaman kerran New Yorkin helteissä. Hauskat shortsit ovat löytö vuosien takaa ja yhä edelleen yhdet ylivoimaisista kesälemppareistani – näistä tulee aina jotenkin hyvälle tuulelle.

Tällä kertaa yhdistin shortsini samettitoppiin ja yksinkertaiseen bleiseriin. Olen jotenkin taas löytänyt bleiserit osaksi tyyliä yhtäkkiä tänä syksynä. Tulee heti jotenkin aikuinen olo, kun pukee neuletakin tai bomberin sijaan ylleen skarpin jakun olkatoppauksineen. Eikä bleiserityylin tarvitse olla mitenkään ankea ja jäykkä, kuten tämäkin look osoittaa. Naisellinen bleiseri sopii mainiosti myös farkkujen ja t-paidan kaveriksi, takiksi kauniin mekon ylle tai vaikkapa tähän tapaan shortsi- tai hametyyliä terävöittämään. :)

PS. Kuvat on muuten napattu Perry Streetillä New Yorkin Greenwich Villagessa, ihan lähellä niitä Sex And The Citystä kuuluisia Carrien portaita, jotka ovat jokaisen itseään kunnioittavan SATC-fanin must-kohde täällä Nykissä. Katsastin itse kuuluisat portaat ensivisiitilläni Nykissä vuosia sitten, kun satuin majoittumaan sopivasti ihan naapurikulmilla. Mutta varoitan odottamasta liikoja: ne ovat ihan tavalliset portaat. :D Ja omasta Carrie-henkisestä turistikuvasta portailla on ihan turha haaveilla, koska portaille kulku on estetty kettingein. Mutta onhan ne silti hauska nähdä ihan livenä – pääsee jotenkin konkreettisemmin aistimaan sitä tunnelmaa ihan paikan päällä.

PPS. Tämän postauksen jo kirjoitettuani selvisi, että nuo nimenomaiset portaat, joiden edessä omat kuvani on otettu, ovat ystäväni isän kotitalon rappuset. :D Olimme menossa kylään kaverini isän luo, kun naurahdin, että kuvasin muuten juuri muutama päivä aiemmin päivän asua tässä samalla kadulla, juuri noiden ruukkujen edustalla. Että olisipa hassua, jos olisin sattunut ikuistamaan tyylini juuri kaverini isän kotiportaiden edustalla kaikista kaupingin lukemattomista rappusista. Ystäväni ilme oli miljoonan dollarin arvoinen, kun hän tokaisi, että juuri nuo nimenomaiset portaat kuuluvat hänen isänsä kotitaloon. :D Niin että pääsin käymään tuolla ihan sisälläkin asti. Uskomatonta.

bleiseri // blazer Marks & Spencer*

shortsit // shorts Sessùn

toppi // top Cubus*

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

kengät // shoes & Other Stories

laukku // bag Topshop (Zalando)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Marianna Mäkelä

Related posts