6/01/18

Haaveissa oman asunnon ostaminen?

17 82

Vuosi sitten suunnilleen juuri tänä päivänä minä keksin, että voisin ostaa kämpän. Sitä aiemmin en ollut asialle ihan kamalasti uhrannut ajatusta. Asustelin mukavasti kivassa vuokra-asunnossa hyvällä sijainnilla ja olin elämääni oikein tyytyväinen. Erään käymäni keskustelun myötä ajatuksiin jäi kuitenkin kytemään idea ihan omasta kodista…

Minulla oli takanani ensimmäinen oikeasti hyvä bisnesvuosi, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että olin tienannut merkittävästi enemmän kuin kulutan ja pohdiskelin, mitä noilla viivan alle jäävillä rahoilla kannattaisi tehdä. Totuushan on, että kaikkein huonoin sijoitus on makuuttaa niitä vain tilillä, koska inflaatio syö koko ajan rahan arvoa ja tavallisilla tileillä vuosikorko on melkoisen huono.

Olin pohdiskellut kaikenlaisia sijoitusjuttuja, mutta se maailma tuntui aloittelijalle hieman monimutkaiselta, enkä ollut saanut edettyä asiassa suuntaan taikka toiseen. Juttelin juuri näitä aikoja viime vuonna raha-asioista ystäväni kanssa, joka tokaisi, että olisikohan nyt aika ostaa se asunto ja muistutti, että sekin on nimenomaan sijoitus. Kaikenlaisia osakekauppoja ja rahastoja pähkäillessäni oli päässyt unohtumaan, että totta tosiaan, asuntohan tässä elämäntilanteessa olisi ehkä se järkevin ja luontevin sijoituskohde. Tuntui kuin lamppu olisi syttynyt pääni päällä ja päätin siltä seisomalta, että juuri nyt on minun aikani ostaa ihan oma asunto.

Nyt tuntuu ystäväpiirissäni käynnistyneen se vaihe, että asunnon ostaminen on ajankohtainen asia todella monelle ja olen jutellut kämppäasioista yhden jos toisenkin kanssa. Viimeksi tänään aamulla kävin supermielenkiintoisen keskustelun aiheesta erään kaverin kanssa, joka oli juuri päättänyt ryhtyä etsimään omaa kämppää. Tästä syystä tuumailin, että voisi olla kiinnostavaa kertoa omasta asunnon ostoprosessistani vuosi sitten ja jakaa myös omia vinkkejäni teille, jotka olette vasta pohdiskelemassa asuntoasioita. Tässä siis vähän tarinaa oman kämppäprojektini taustalta, mutta suunnitteilla on vielä varsinainen vinkkipostauskin. :)

*

Rehellisesti sanottuna mietin pitkään, ostaisinko omaa asuntoa ollenkaan. Ajatus henkisestä (ja vähän fyysisestäkin) sitoutumisesta yhteen asuntoon ja asuntolainaan tuntui pelottavalta ja rajoittavalta. Enhän tiennyt ollenkaan, tulisinko välttämättä edes jäämään Suomeen tai mihin suuntaan tämä elämä muutenkaan seuraavaksi heittäisi. Ja totta puhuen en tiedä vieläkään, mutta silti asunnon omistaminen ei kauhistuta enää.

Yksi iso syy pitkälle harkinnalleni oli myös se, että olin tottunut vuokralla asuessani tietynlaiseen elintasoon. Pystyin asumaan tuloillani aika mukavasti ja pihistelemättä kivan kokoisessa vuokrakämpässä hyvällä paikalla lähellä kaikkea. Aiemmalla tulotasollani oman asunnon ostaminen olisi todennäköisesti väistämättä tarkoittanut muuttoa jonnekin huomattavasti kauemmas keskustasta ja pienempään asuntoon. Totesin, etten olisi ollut siinä vaiheessa elämääni valmis tuollaisiin kompromisseihin vain asunnon omistamisen ilosta, ja niin asia jäi yhä hautumaan ajatuksiini.

Yhden askeleen mahdollisia tulevaisuuden asuntokauppoja kohti olin kuitenkin jo ehtinyt ottaa, sillä entinen poikaystäväni oli painostanut minua avaamaan asuntosäästötilin. Hän oli suorastaan järkyttynyt, että olin kolmekymppinen, eikä minulla ollut ASP-tiliä. Minä taas olin järkyttynyt, että kuulin tällöin koko ASP-tilistä ensimmäistä kertaa ja mietin, että miksei kukaan ollut kertonut tällaisesta mahdollisuudesta jo aikaisemmin? Ennen kaikkea olin kiitollinen, että fiksu poikakaveri pisti pyörät pyörimään. Saattoipa hänellä olla vähän omakin lehmä ojassa, kun haaveissa oli ehkä jonakin päivänä yhteinen koti. :D

Avasin asuntosäästötilin samantien ja tuolloin teinkin sen aika kreivin aikaan, sillä aiemmin asuntosäästötilin avaamiselle yläikäraja oli 30 vuotta ja olin juuri täyttänyt 30. Sittemmin ikärajaa nostettin 39 vuoteen, joten nykyään asuntosäästäminen on ASP-tilin puitteissa paljon joustavampaa. Asunnon ostaminen ei vielä tiliä avatessani ollut minulla lähiaikojen suunnitelmissa, mutta ASP-tilille pitääkin säästää vähintään kahden vuoden ajan, jotta saa hyödynnettyä kaikki asuntosäästötilin erinomaiset edut.

Miksi kannattaa avata ASP-tili?

Miksi se asuntosäästötili sitten kannattaa olla olemassa? Sillä saa säästöilleen paitsi huomattavasti tavallista tiliä korkeampaa korkoa (joka on vieläpä verovapaata), myös lainalleen valtiontakauksen. Ja se on aikamoisen hyvä etu se! ASP-tilin voi avata kuka tahansa 15-39-vuotias, joka ei ole vielä koskaan aiemmin omistanut asuntoa eli se on siis tarkoitettu ensiasunnon ostajille. Tiliin on oikeutettu myös sellainen henkilö, joka on aiemmin omistanut alle 50% asunnosta. Lisää ASP-tilistä ja muista sen eduista ja ehdoista voi lukea esim. Wikipediasta, jossa on kerrottu asiasta yleisemmällä tasolla, mutta luonnollisesti myös eri pankkien sivuilta löytyy asiasta lisäinfoa.

Suosittelen painokkaasti asuntosäästötilin avaamista, vaikka asunnon ostaminen ei olisikaan ihan lähitulevaisuuden suunnitelmissa, sillä siinä hetkessä, kun asia tulee joskus ajankohtaiseksi, on ihan mieletön etu, jos takataskussa on jo valmiina asuntolainalle valtiontakaus sekä tilillä talletettuna asunnon käsiraha.

Itseäni lähinnä harmitti, etten ollut avannut tiliä jo aiemmin, koska minimitalletus kuukausittain ASP-tilille on vain 50 euroa ja olisin varmasti pystynyt pienemmistäkin tuloista säästämään tuon summan tai enemmänkin kuukausittain jo aikaisemminkin elämässäni. Samalla olisin voinut kerryttää käsirahaa sekä sen korkoa huomattavasti kauemmin ja suuremmaksi. Maksimissaan ASP-tilille voi siirtää kuukausittain 1000 euroa, joten ideana on juuri tuollainen tasainen ja säännöllinen säästäminen oman kulloisenkin budjetin puitteissa. Rahat saa myös tililtä myöhemmin ulos halutessaan, vaikka päättäisikin olla ostamatta asuntoa – tällöin ei vain saa tilistä koituvia ekstrahyötyjä, joten varsinaisesti mitään haittaa asuntosäästötilistä ei käytännössä voi olla. Jos sinulla siis on kuukausittain laittaa sivuun edes se 50 euroa, niin suosittelen painokkaasti avaamaan ASP-tilin tulevaa ajatellen.

Suunnitelmista toteutukseen

Olin itse tämän asuntoprojektin vuosi sitten keksiessäni todella kiitollinen, että minulla oli olemassa se ASP-tili, jolle oli noin 3,5 vuoden aikana ehtinyt kertyä säästöjä jo sievoinen summa. Käytännössä olin jo vuosien varrella säästänyt lähes kokonaan asunnon käsirahan eli 10% myyntihinnasta ja minulla oli ASP-tilin kautta takaus lainalle jo olemassa. Tämä helpotti suunnitelmista toteutukseen siirtymistä huomattavasti eikä tarvinnut esimerkiksi vaivata vanhempia laina-asioissa pyytämällä heitä takaajiksi.

Kaverini kanssa vuosi sitten käymäni keskustelun innoittamana aloin nähdä asunnon ostamisen enemmän nimenomaan sijoituksena kuin tunneasiana (vaikka ovathan asuntokaupat, ja varsinkin ne ensimmäiset, monelle silti viime kädessä aika tunnepohjainen asia – niin myös minulle). Ajatus omistusasunnosta ei enää tuntunut pallolta jalassa tai rajoittavalta sitoumukselta, vaan hyvältä sijoituskohteelta sekä mainiolta tukikohdalta omalle elämälle. Eihän siinä kämpässä pakko olisi loppuelämää kököttää: asunnon voi aina myydä tai vuokrata. Ja nyt kun minulla oli niitä säästöjä (osittain kiitos ASP-tilin) ja tulotasoni oli huomattavasti entistä parempi, en myöskään enää kokenut, että joutuisin budjettini puitteissa tekemään valtavia kompromisseja asunnon koon tai sijainnin suhteen.

Kun raha-asiat olivat kunnossa tuntui ihan realistiselta ryhtyä katselemaan asuntoja sillä silmällä. Luotin aluksi ihan vain eri pankkien sivuilta löytyviin lainalaskureihin apurina sen arvioimisessa, että minkä hintaiseen asuntoon minulla voisi olla mahdollisuuksia saada lainaa ja ryhdyin sen pohjalta selailemaan ilmoituksia.

Kun asuntokärpänen sitten puraisi, se puraisi kunnolla. Tutkiskelin ilmoituksia aamuin, illoin ja pitkin päivää väsymättä. Aluksi selailu oli myös ihan vain markkinoiden kartoitusta sekä koko asuntokauppabisneksen opettelua. En tiennyt hommaan ryhtyessäni mitään neliöhinnoista, vastikkeista, yhtiölainoista tai tulevien remonttien merkityksestä asuntokauppojen näkökulmasta – paitsi sen, että tuloillaan olevaa putkiremonttia en halunnut riesakseni. Jutun juuresta pääsi kuitenkin tosi nopeasti jyvälle ja käsitteet sekä luvut tulivat tutuiksi.

Olin avoin niin remppakohteille kuin muuttovalmiillekin asunnoille, mutta koska ihan lähipiiristä ei löydy remppa-apua ja isomman remontin syövereihin sukeltaminen tuntui vähän pelottavalta, katselin ensisijaisesti sellaisia asuntoja, missä selviäisi korkeintaan melko pienellä kunnostuksella ja pintaremontilla. Sijoitusmielessä remonttikohteet ovat toki herkullisia, mutta jotenkin juuri tässä kohtaa minua houkutti hieman helpompi ja suoraviivaisempi asuntoprojekti.

Oikeastaan konkreettisimmin prosessia pyöräytti eteenpäin se, kun tuli vastaan ensimmäinen oikeasti todella kiinnostava asunto. Ihastuin kämppään ilmoituksen perusteella niin kovasti, että soitettuani välittäjälle ja sovittuani näytöstä, kilautin välittömästi pankkiin ja ryhdyin neuvottelemaan lainasta. Lainaneuvottelut etenivät hyvin ja sain niiden myötä varmuuden siitä, minkäsuuruisen lainan voisin saada ja se auttoi asunnon etsinnässä eteenpäin. Se minut lainaneuvotteluihin innoittanut kämppä ei sitten livenä vain tuntunut omalta, vaikka ihana olikin, ja oli myös sijaintiinsa nähden reilusti ylihintainen, joten jätin asian edelleen hautumaan ja jatkoin etsiskelyä. Oli kuitenkin todella hyvä, että nyt minulla oli myönteinen lainapäätös jo valmiina, mikäli sopiva asunto sattuisi löytymään.

Miten oma asunto löytyi?

Kun pääsin vauhtiin asunnon metsästyksessä, huomasin käyväni kärsimättömäksi. Tiesin, että usein sopivan asunnon löytämisessä voi mennä kuukausia, joskus jopa vuosia, mutta minulla oli malttamaton olo päästä muuttamaan. Siitä syystä olin myös hakuprosessissa hyvin aktiivinen. Tilasin Oikotieltä ja Etuovesta hakuvahtien ilmoitukset sähköpostiini, jotta saisin heti tiedon uusista kiinnostavista asunnoista ja soittelin välittäjille usein jo muutama minuutti ilmoituksen julkaisun jälkeen. Ja se osoittautui todella hyväksi taktiikaksi, sillä sain useista asunnoista ensimmäisiä yksityisnäyttöjä ja pääsin katsomaan niitä jo ennen muita kiinnostuneita.

Jos jotain olen Helsingin asuntomarkkinoista oppinut niin sen, että halutuimmat ja kiinnostavimmat kämpät menevät kaupaksi todella nopeasti. Parhaimmillaan asunto saattaa olla myyty jo pari tuntia ilmoituksen jättämisestä ja harva erityisen kiinnostava sekä hinta-laatu-suhteeltaan hyvä asunto pysyy myynnissä edes yleiseen näyttöön asti. Siksi tositarkoituksella liikenteessä olevan asunnonostajan kannattaa olla ripeä liikkeissään. On tosi iso etu, jos jo näyttöön mennessä on lainapäätös olemassa ja tarjota myyjälle käsiraha vaikka jo samana päivänä, sillä joskus se on niinkin pienistä asioista kiinni, kenelle kämppä lopulta myydään. Moni myyjä arvostaa nopeutta ja helppoutta asuntokaupoissa, etenkin jos kaupoilla on kiire vaikkapa siksi, että myyjä on jo ostanut uuden asunnon ja hän tarvitsee vanhasta asunnostaan rahan uuden kämpän käsirahaa varten. On siis hyvä, jos kaikki pankki- ja takausasiat ovat jo selkeitä siinä vaiheessa, kun menee katsomaan kiinnostavaa asuntoa.

*

Oma kotini löytyi lopulta aika lyhyen etsiskelyn jälkeen. Ehdin metsästää asuntoa noin kuukauden päivät ja laukkasin näytöissä kiitettävällä aktiivisuudella. Joustava työ mahdollisti sen, että pääsin katsomaan kämppiä myös päiväsaikaan ja se oli minulle kämppäkisassa suuri etu. Sillä kilpailulta se nimenomaan usein tuntui. Ehdin tätä omaa asuntoani ennen tehdä yhden tarjouksen toisesta kämpästä, mutta en saanut sitä ja olin aivan rikki, kun unelma-asunto meni sivu suun. Hetken surkuttelun jälkeen oli vain hypättävä takaisin ratsun selkään ja jatkettava metsästystä.

Sain lopulta tämän omankin asuntoni osittain ihan vain nopeuteni ansiosta: olin ensimmäinen välittäjälle soittanut ja sain tästä syystä ensimmäisen näytön. Asuntoani ehdittiin tuon päivän aikana näyttää neljälle ihmiselle ja siitä tehtiin näiden näyttöjen pohjalta jo kaksi tarjousta. Asunto meni kaupaksi samana iltana yhden korotuskierroksen jälkeen ja välittäjä perui seuraaville päiville sovitut näytöt. Ja seuraavalla viikolla allekirjoitettiin jo kauppakirjat.

Yksi suuri apuni tässä asunnon metsästysprosessissa oli yksi parhaista ystävistäni, joka on asuntokaupojen suhteen varsin kokenut sekä hyvin fiksu, pedantti ja raha-asioissa tarkka ihminen. Hän osasi aina skannata asuntoilmoitukset kriittisellä silmällä läpi sekä tuli useampaankin asuntonäyttöön seurakseni piinaten asunnonvälittäjiä tiukoilla ja yksityiskohtaisilla kysymyksillään, jotka eivät olisi kokemattomalle asunnonostajalle tulleet mieleenkään. Myös omat vanhempani olivat kokeneina asuntokauppojen tekijöinä hyvä tuki ja turva: tuntui aina jotenkin turvallisemmalta ja varmemmalta, kun perusfaktat oli tsekannut useampi asuntokaupoista ymmärtävä ihminen.

Minulla oli aika selkeä ajatus siitä, millaisen asunnon haluaisin, mutta katselin kämppiä aika avoimin mielin ja tsekkailin myös sellaisia koteja, jotka eivät ihan suoraan välttämättä osuneet hakuehtoihini. Jossakin asunnossa sijainti saattoi olla hiukan sivussa haarukastani, joku kämppä taas oli neliöiltään hiukan etsimääni pienempi ja joku puolestaan yksiö, vaikka hakusessa oli nimenomaan kaksio (tai jopa kolmio). Ja loppujen lopuksi löin kaupat lukkoon asunnosta, joka oli kokohaarukkani alarajoilla sekä pohjaratkaisultaan yksiö, vaikka en missään tapauksessa ollut halunnut yksiötä. Näin se oma mieli yllättää!

Olin henkisesti jo täysin valmistautunut tekemään tarjouksen eräästä toisesta asunnosta, jolla oli kokoa yhden huoneen ja 16 neliön verran enemmän. Päätin kuitenkin tulla kurkkaamaan vielä tämän kämpän, kun se näytti ilmoituksen kuvissa niin viehättävältä ja valoisalta – ja koska onnistuin saamaan tästäkin ensinäytön. Vaikka asunto ei ihan vastannut hakuehtojani, heti tänne astuessani tunsin tulleeni kotiin.

Viime kädessä nämä asuntobisnekset ovat monelle omaa kotia etsivälle vähän henkimaailman hommia. Jos asunnon löytymisellä ei ole akuutti hätä ja kämppää on ostamassa ensisijaisesti omaksi kodiksi eikä vain sijoitusasunnoksi, niin sillä omalla intuitiolla ja hyvällä fiiliksellä on faktojen rinnalla yllättävän suuri merkitys. Pienemmässä mittakaavassa näitä samoja tuntemuksia käydään läpi vuokra-asuntoakin etsiskellessä: joku asunto vain tuntuu omalta siinä, missä toinen vain ei. Ja tähän omaan kotiin muutettuani olen päivittäin todennut päätökseni oikeaksi: olen täällä todella onnellinen. Voin edelleen katsella asuntoilmoituksia tuntematta harmistusta ihanalta näyttävien kämppien kohdalla tai pohtimatta, tuliko sittenkin hätiköityä, koska tuntuu, että juuri tämä koti oli juuri minulle niin nappivalinta.

*

Olen ajatellut, että kokoaisin sellaisen pienen ja yksinkertaisen oppaan sekä vinkkikokoelman ensiasunnon ostajalle. Kiinnostaisiko teitä sellainen? Ja tuleeko mieleen joitakin erityisiä kysymyksiä juuri siihen liittyen, mihin kaipaisitte vastauksia? Myös tämän jutun kommenteissa voi jakaa, jos mieleen tulee joitakin erityishyviä vinkkejä, jotka teidän meilestänne kannattaisi sisällyttää postaukseen. :) Kuinka monella teistä on asunnon ostaminen ajankohtaisena mielessä nyt tai lähitulevaisuudessa?

Jos haluatte lukea aiempia postauksiani asunnon ostamiseen liittyen, tein niille nyt ihan oman kategorian. Jos puolestaan sisustus– ja kotijutut kiinnostavat, niin inspiraatiota löytyy niin omasta kodistani kuin ystävienikin kauniista asunnoista, kun klikkaatte tuota Koti-kategoriaa, jota voi selata niin thumbnail-kuvina kuin postausnäkymässäkin. :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

 

Related posts

28/01/15

Puoli seitsemän feat. Pupulandia

14 32 ps1.png

Minua pyydettiin viime syksynä mukaan YLE:n Puoli Seitsemän -ohjelmaan haastateltavaksi siitä, millaisista aineksista koostuu hyvä blogi. Mitä tarvitaan, että blogilla voi menestyä tai että bloggaamisesta pystyy tekemään itselleen työn? Päästin ohjelman tyypit kylään kotiini ja viimesyksyisen visiitin pohjalta syntyi 4 minuutin tiivis haastattelupätkä, jossa kertoilen mietteistäni bloggaamiseen liittyen ja jaan hyviä vinkkejä bloggaamisesta sekä oman bloginsa kehittämisestä kiinnostuneille. :) Videon voi katsoa kokonaisuudessaan Puoli Seitsemän -ohjelman sivuilla

Translation: I got interviewed by a program called Puoli Seitsemän, but sorry folks, the video is in Finnish. :) If you want to watch it anyways, you can find it here.

ps2.png

Related posts

2/07/14

Pinssejä kukkarossa

22 12 P7029306.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä PINS

Aika monessa paikassa onkin jo kirjoiteltu keväällä julkistetusta uudesta PINS-etukortista ja heitänpä nyt vielä mattimyöhäsenä minäkin lusikkani soppaan. Lupasin nimittäin testailla uutta etukorttisysteemiä yhteistyön tiimoilta ja jakaa aiheesta omat mietteeni. Koska PINSin idea vaikutti minusta kiinnostavalta, päätin suostua testailemaan, vaikka oma suhtautumiseni etukortteihin ja kanta-asiakasjärjestelmiin onkin vähän kaksijakoinen. Luvassa siis jonkinlainen setti yhteenvetoa itse PINSistä sekä pohdintaa etukorttiasioista yleensä.

Aika monen teistäkin lompakko varmaan jo pursuilee erilaisia etu- ja kanta-asiakaskortteja, mutta löytyykö jonkun kukkarosta jo uutukainen PINS? Perusidea PINSissä on samankaltainen kuin muissakin bonusjärjestelmissä: näyttämällä korttia ostoksia tehdessään voi kerryttää itselleen pinssejä, joilla puolestaan voi sitten lunastaa erilaisia etuja. PINSin myötä vanha YkkösBonus-kortti poistui kokonaan, mutta uudessa PINS-systeemissä on mukana tuttujen Ykkösbonus-kauppojen lisäksi myös uusia liikkeitä. Erona muihin Suomessa toimiviin kantisjärjestelmiin tässä systeemissä on se, että organisaatio PINSin taustalla on kansainvälinen ja mukaan järjestelmään voivat liittyä itsenäisetkin kaupat sekä muut pienet toimijat. Tämän lisäksi mukana on myös verkkokauppoja. Niin ja kortti on kuluttajalle ilmainen. :)

Minusta kiinnostavinta tässä uudessa bonussysteemissä on nimenomaan se, että toivon mukaan itsenäiset yrittäjät ja pienet putiikit voivat saada PINS-järjestelmästä tukea omalle toiminnalleen. Olen hieman huolestuneena seurannut S- ja K-ryhmän dominanssia kaupan alalla ja pohdiskellut, että mahtaako kohta itsenäisiä lähikauppoja olla enää olemassakaan. Lämmöllä muistelen vieläkin entistä lähikauppaani Laivurin Valintaa, jossa aina piipahdan mieluusti yhä, jos satun sinne suunnalle. :) Toistaiseksi Laivurin Valinta ei taida olla mukana PINSissä, mutta juuri tällaisten pienten kivijalkaputiikkien puolesta toivon, että S- ja K-ryhmät saavat kilpailijoita toistensa rinnalle. Ja PINS-järjestelmässä onkin mukana jo ainakin parikymmentä helsinkiläistä pikkuputiikkia, joten toivotaan, ettämä tämä systeemi palvelee sekä yrittäjiä että kuluttajia.

P7029310.JPG

Suurin osa kumppaneista on mukana PINS-järjestelmässä siten, että heiltä ostamalla voi kerätä pinssejä eli bonuspisteitä (joita vastaan voi sitten lunastaa etuja, alennuksia tai palkintoja), mutta joistakin liikkeistä kortilla voi saada myös alennuksia jo ostoksia tehdessään. Mainitsemisen arvoista on toki myös se, että PINS toimii kansainvälisyytensä ansiosta ulkomaillakin ja etenkin Baltian maissa on liikkeitä ja toimijoita, joiden kanssa asioidessa korttia voi hyödyntää. Positiivista on myös se, että nyt PINSin kautta moni suuri verkkokauppa tai pieni putiikki on nyt tällaisen etujärjestelmän piirissä ilman, että niiden täytyy kuulua johonkin samaan kauppaketjuun.

PINS-järjestelmässä mukavaa on se, että pinssejä voi käytellä aika monipuolisesti, sillä yhteistyökumppaneina on mukana muun muassa lentoyhtiöitä ja hotelliketjuja – parhaimmillaan pinsseillään voi siis kustantaa itselleen vaikkapa matkan. Taitaa tosin olla niin, että yhden hengen taloudesta pinssejä kertyy siinä määrin huterasti, että niillä ei varmaankaan juuri lomamatkoja ostella… Toisaalta ostoksia voi tehdä niinkin päin, että kerryttää pinssejä esimerkiksi suurissa verkkokaupoissa asioimalla ja käyttää ne sitten pienyrittäjää tukien esimerkiksi paikallisen pienyrityksen lahjakorttiin. Se tässä systeemissä on minusta juuri mainiota, että pienetkin toimijat voivat tällä tavoin saada tukea suurempien avulla. Kannattaa kuitenkin huomata, että pinssejä kertyy ostoksista hiukan eri määriä kaupasta riippuen, sillä kukin putiikki voi itse määritellä montaako pinssiä yksi euro vastaa. Se ero tässä systeemissä on muihin Suomessa toimiviin bonusjärjestelmiin, että pinssit saa käyttöönsä jo 1-2 päivän kuluessa tehdystä ostoksesta. Mainitsemisen arvoista on muuten myös, että pinssinsä voi halutessaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. :)

Vanhojen tuttujen YkkösBonus-ruokaketjujen (Siwa ja Valintatalo) lisäksi PINS-systeemissä on siis mukana iso joukko isoja ja pieniä kotimaisia putiikkeja sekä liuta suomalaisia ja kansainvälisiä verkkokauppojaKun selailin PINS-kumppaneiden listaa, bongailin sieltä ilokseni joukon kiinnostavia nimiä: Verkkokauppa.com, Matkahuolto, airBaltic, Akateeminen kirjakauppa, Hotels.com, Zalando, Yves Rocher, Nelly.com, Adlibris, Brandos, Asos sekä lukemattomia tunnettuja verkkokauppoja. Onpa mukana muutama ylellisempikin nettikauppa kuten Luisaviaroma ja Matches – luksuslaukusta pinssejä kertyykin jo kertaheitolla enemmän. ;) Ja huomasin verkkokauppojen ohella kumppanien listalta useita pieniä helsinkiläisputiikkejakin. Toivotaan, että moni pienempikin ketju tai yritys innostuu lähtemään tähän mukaan, niin järjestelmästä voisi ihan oikeasti olla iloa täällä Helsingissäkin.

P7029309.JPG

Vaikka bonuskortteja pursuilee lompakossa jo liiaksikin asti, tykkään siitä ajatuksesta, että tällaisia etujärjestelmiä on myös varsinaisten kauppaketjujen ulkopuolella ja tässä yhdistetään näppärästi useiden liikkeiden voimat, niin ettei kaikilla tarvitse olla omaa erillistä kanta-asiakasjärjestelmäänsä. Noora Shingler heitti Kemikaalicocktail-blogissaan hyvän ajatuksen, että tätä itsenäisten yritysten yhteistyöhön pohjautuvaa ideaa voisivat itse asiassa hyödyntää monetkin pienet toimijat – joko PINSin kautta tai vaihtoehtoisesti kehitellä ihan omia yhteisiä liittoutumiaan, joiden kautta hyötyä voisivat sekä asiakas että yritys. 

Jos silti mietitään tilannetta kuluttajan näkökulmasta, olisi minusta paras, ettei näitä bonussysteemejä olisi lainkaan – sen sijaan niiden ylläpitoon käytetyt summat voitaisiin kompensoida mieluummin suoraan tuotteiden hinnoissa. Onpa mediassa viime aikoina tehty näiden eri etukorttien välillä vertailujakin ja varsin pieniksihän nuo hyödyt lopulta kuluttajan näkökulmasta jäävät. Etukorttirumba kyllästyttää monia, mutta eipä tämä maailman meno nyt oikein toistaiseksi siltä vaikuta, että noista järjestelmistä oltaisiin eroonkaan pääsemässä. Ja siitä näkökulmasta tarkasteltuna toivotan kyllä kilpailun tervetulleeksi bonusrintamalle. Vielä kun saataisiin aidosti kilpailua noiden kahden jättiketjun liikkeille myös ruokakauppojen osalta, niin se voisi jo vaikuttaa enemmän sekä hintoihin, valikoimiin että ostopäätöksiin.

Mitäs muut tuumitte? Kuinka monta bonuskorttia löytyy lompakosta? Onko joku tyystin boikotissa näitä etusysteemejä vastaan? Entä luuletteko, että PINSille tulee omalla kohdallanne käyttöä esimerkiksi juuri noissa verkkokaupoissa tai pienemmissä liikkeissä?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

6/10/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 2

29 31 celestine1.jpg

Tiedän, että monet ovat odottaneet tämän jutun toista osaa todella hartaasti, ja pahoittelut siitä, että olette joutuneet odottamaan näin kauan. :) Tällaisten pohdiskelevampien  ja pidempien tekstijuttujen kirjoittaminen on aina aikamoinen prosessi ja jotenkin tässä viime aikojen kiireessä ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin ehtinyt istua alas ja syventyä tällaisen enemmän miettimistä ja aikaa vaativan jutun äärelle. Jutun ensimmäisessä osassa valotin hiukan opiskelutaustojani ja blogini alkuaikoja ja tässä toisessa osassa olisi tarkoitus sukeltaa enemmän tähän blogimaailmaan ja siihen, miten olen päätynyt siihen, missä olen nyt. Mainittakoon, että kirjoitan juttua nimenomaan muotiblogien näkökulmasta, sillä se on minulle itselleni tuttu genre. Luvassa on piiii-itkä juttu, joten tässä riittää lukemista sunnuntaipäivän ratoksi. ;)

Ihan alkuun haluaisin sanoa muutaman sanan blogimaailmasta yleisellä tasolla tai lähinnä sen eroista nyt ja silloin 6,5 vuotta sitten, kun aloitin. Olen pohdiskellut paljon sitä, että nykypäivänä bloggaamisen aloittavat hyppäävät blogimaailmaan hyvin erilaisista lähtökohdista kuin kukaan silloin vuosia sitten. Silloin tuskin kellään oli aavistustakaan siitä, millaiseksi ilmiöksi muotiblogit vielä paisuisivat, saati siitä että blogia kirjoittamalla voisi joskus saada rahaa tai tavaralahjoituksia. Itse aloitin blogini, koska olin aidosti kiinnostunut käsittelemistäni aihepiireistä, rakastin kirjoittamista ja nautin täysin uudenlaisen sosiaalisen verkoston löytämisestä. Bloggaamistani ajoi eteenpäin aito into tekemääni asiaa kohtaan, eivät haaveet maineesta tai mammonasta – en yksinkertaisesti edes tullut ajatelleeksi, että blogin kautta voisi sellaisia asioita saavuttaa.

celestine4.jpg

Aloitin blogini ollessani Brysselissä opiskelijavaihdossa vuonna 2007. Suomalaisten muotiblogien piirit olivat keväällä 2007 hyvin pienet ja jotain kertoo blogien määrästä, että löytäessäni blogimaailman kunnolla ensimmäistä kertaa, luin kaikkien blogilistalta löytämieni muotiblogien kaikki postaukset kertaheitolla. Siihen meni aikaa ehkä viikko-pari. Nyt en usko, että kukaan pystyisi tekemään samaa – tai siinä projektissa menisi todennäköisesti vuosikausia. Voi olla, että monen nykypäivänä bloggaajaksi ryhtyvän motivaatiot tähän hommaan ovat melko erilaiset, koska sivusta on nähty, mitä bloggaamisella voi saavuttaa. Toki varmasti tämä kehitys on jollain tapaa muokannut omaakin suhtautumistani bloggaamiseen, mutta ensisijaisesti minua ajaa yhä eteenpäin se aito into tehdä tätä juttua. :) En usko, että kukaan jaksaisi kirjoittaa blogia tällä aktiivisuudella 6,5 vuotta, ellei oikeasti tykkäisi siitä, mitä tekee. Hassua on, etten ole ihan vakavissani oikeastaan koskaan edes miettinyt blogin lopettamista. Olen kasvanut sen kanssa siinä määrin yhteen, että olisi aika mahdotonta edes kuvitella olemista ja elämää ilman sitä. Aika saa näyttää, miten asiat kehittyvät ja vieläkö Pupulandia on olemassa seuraavien 6,5 vuoden päästä. :)

On varmaan yksi lukijoita eniten kiinnostavia asioita, että miten ammattibloggaajaksi tullaan? Ja miten blogilla voi ansaita rahaa? Entä miten lukijamäärää saa kasvatettua? Noihin asioihin ei valitettavasti ole olemassa helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Nykyään on mahdollista ponnahtaa blogimenestykseen myös ihan tuntemattomuudesta, mutta toisaalta blogien määrä on kasvanut niin valtavasti, että joukosta on vaikeampi erottua ja nousta esiin. Minun aloittaessani blogeja oli niin vähän, että varmaan melkein kaikki seurailivat toisiaan ja muotiblogien pariin eksyneet lukijatkin todennäköisesti seurasivat useimpia olemassa olevia blogeja. Nykyään minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka paljon muotiblogeja on olemassa, enkä ole enää aikoihin kyennyt, ehtinyt tai jaksanut seurata kovin monia muita blogeja. Kai se tuppaa vähän menemään niin, että mitä aktiivisemmin omaa blogiaan kirjoittaa, sitä vähemmän jää aikaa muiden seuraamiselle. Vähän minua joskus harmittaa, että aikaa ja energiaa seurata muiden blogeja ei enää samalla tavalla ole kuin ennen, mutta toisaalta olen tuumannut, että ainakin teen aidosti ihan omaa juttuani, kun olen autuaan tietämätön siitä, mitä muut tekevät. :D

celestine7.jpg

Blogimaailman kannalta ensimmäinen merkittävä virstanpylväs on ollut se, kun mainostajat ja PR-ihmiset havahtuivat jossain vaiheessa muotiblogien suosioon. Se on ollut ensimmäinen askel kohti ammattimaisempaa bloggaamista. Muistan, että olin kirjoittanut Pupulandiaa noin vuoden, kun keväällä 2008 sain ensimmäisen kaupallisen yhteydenoton. Olin yhtä aikaa hyvin hämmentynyt ja samaan aikaan vähän innoissani: “Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa?” Yhteydenottoja tuli aluksi melko harvakseltaan – ne olivat yleensä kutsuja jonkinlaisiin tilaisuuksiin, mutta pian bloggaajille alettiin tarjota kokeiluun myös erilaisia tuotenäytteitä. Mainostajat olivat yhtäkkiä hoksanneet, että muotiblogeissa pyörii aika hitsin paljon porukkaa ja erittäin selkeästä kohderyhmästä. Tämä oli ensimmäinen askel kohti sitä, että aloin ymmärtää, mikä potentiaali blogeissa oikeastaan piilikään. Siinä missä alati kasvavat kävijämäärät olivat alkuun ehkä vähän kauhistuttaneetkin, tajusin nyt, että ne voisivat myös avata blogin kautta aivan uudenlaisia ovia, joita en blogia aloittaessani ollut osannut kuvitellakaan.

celestine6.jpg

Olin itse muuttanut reilu vuosi takaperin Helsinkiin ja työskentelin osa-aikaisissa hommissa Sanomilla freelancerina, kuten aiemmassa jutussa kerroinkin. Tuolloin Digitytöt-nimistä videoprojektia luotsannut Helene Auramo halusi tehdä minusta haastattelun ja videohaastattelun lopussa mainitsin olevani vähitellen etsimässä uudenlaisia työhaasteita. Enpä tuolloin arvannut, että tuo puolihuolimaton kommentti toisi minulle vielä kuukausia myöhemmin työpaikan. Helene nimittäin muisti kommenttini myöhemmin, kun hän oli syksyllä 2009 ryhtynyt pienellä porukalla ideoimaan puhtaasti blogeihin keskittyvää portaalia ja mediaa. Suunnitelmat blogimediasta olivat edenneet siihen pisteeseen, että projektiin oltiin rekrytoimassa työntekijöitä. Opiskelutaustani ja blogimaailman tuntemukseni ansiosta Helene ajatteli, että olisin täydellinen tyyppi työskentelemään tuon kaltaisessa yrityksessä ja kontaktoi minut yrityksen perustajan kanssa. Työsopimus solmittiin ja muutaman kuukauden päästä oli aika julkistaa uusi blogiportaali Indiedays, jonka alle loikkasin työntekijä-roolin lisäksi myös bloggaajana. Viestinnän ja markkinoinnin parissa tehty työ vastasi hyvin koulutustaustaani ja kokemustani, joten työpaikka sopi sisällöllisesti minulle kuin nenä päähän.

Indiedaysin myötä moni suomalainen muotibloggaaja pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista oli tienata bloggaamisella rahaa. Lukijoiden suunnalta tämä uudistus otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein – osa näytti peukkua ja osa vastustaa muotiblogien kaupallistumista vielä tänäkin päivänä. Minulle valinta oli selkeä: rakastin bloggaamista, mutta se vei tolkuttoman paljon aikaa ja energiaa, joten miksi en hyödyntäisi sen tarjoamia mahdollisuuksia, jos sellaisia kerran oli olemassa. Niin kivaa kuin bloggaaminen olikin, tuntui silti perustellummalta käyttää siihen tuntikausia päivittäin, kun siitä sai vastineeksi pientä rahallista korvausta. Blogipalkkioni oli tuolloin ihan tuntuva lisä varsinaisen palkkani päälle, mutta ei kuitenkaan sellainen summa, että olisin mitenkään pystynyt elättämään sillä itseäni – vähän kuin sellainen kiva reiluhko bonus siitä hyvästä, että uhrasin blogille lähes kaiken vapaa-aikani, vaikka teinkin sen ihan mielelläni. :) Siinä sivussa Pupulandian ohelle syntyi myös pienempiä sivuprojekteja kuten Fit-lehden sivuille perustettu liikuntablogi Treenikassialma ja myöhemmin minut rekrytoitiin tekemään myös Elle-lehden nettisivuille ja printtiin pientä ekstrasisältöä. Rautoja oli siis tulessa, mutta nautin tekemistäni jutuista kovasti.

celestine5.jpg

Vähitellen ID alkoi saada kilpailijoita ja markkinoille putkahteli muitakin blogiportaaleja ja printtimedia ymmärsi ryhtyä rekrytoimaan bloggaajia enemmänkin omille tonteilleen. Tämä näkyi jossain määrin myös ID:n riveissä, sillä jotkut bloggaajat loikkasivat palvelusta jossain vaiheessa muualle, kuka mistäkin syystä – osa paremman palkkion perässä, osa kaiketi koki jonkun toisen portaalin enemmän omanlaisekseen, jne. Olin itse kokenut jo pitkään tasapainottelun bloggaaja-roolin ja työntekijä-roolin välillä vaikeaksi enkä tuntenut, että olisin pystynyt täysin seisomaan joidenkin portaalissa tehtyjen linjausten takana, kun lopulta irtisanouduin yrityksestä pari vuotta sitten. Syitä irtisanoutumiseeni oli useita ja olenkin sanonut, etten halua niitä eritellä julkisesti täällä blogissa, mutta yksi merkittävä syy oli sen mittakaavan työuupumus, että koin oman henkisen ja fyysisen terveyteni kannalta parhaaksi tehdä tuollaisen ratkaisun. Työni oli monella tapaa todella kuormittavaa ja kun siihen yhdistettiin henkilökohtaisen elämän varsin raskaat murheet ja totaalinen vapaa-ajan puute blogin ja muiden sivuprojektien myötä, aloin olla sen verran lähellä burnoutia, että oli yksinkertaisesti aika pysähtyä. Koska koin päivätyön tuossa yhtälössä suurimmaksi syylliseksi olooni sekä minulle vähiten rakkaaksi ja eniten kuormittavaksi asiaksi, oli luontevinta luopua siitä.

Irtisanoutumispäätös oli suunnattoman vaikea ja kuten olen sitä aiemminkin kuvaillut, se oli melkoinen hyppy tuntemattomaan ja tietyllä tavalla tyhjän päälle, vaikka olinkin laskenut pärjääväni taloudellisesti ainakin jonkin aikaa. Olin kuitenkin taloudellisesti siinä tilanteessa, että minulla oli mukavasti säästöjä ja olimme juuri muuttaneet asuntoon, joka laski elinkustannuksiamme entiseen nähden merkittävästi. Tienasin lisäksi blogista sellaista palkkiota, että pystyin kattamaan sillä pääosin elämiseni. Tarkoitukseni oli siinä kohtaa yksinkertaisesti ottaa vähän iisimmin, keskittyä bloggaamiseen ja elämästä nauttimiseen hetkeksi ja mietiskellä, mitä haluaisin jatkossa tehdä – ja tietenkin toipua hetken aikaa siitä ylikuormituksesta, jonka alle olin ajautunut.

celestine10.jpg

Seuraava vuosi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä kaikessa hiljaisuudessa ystäväni Federicon kanssa suunnittelemamme REVS Magazine -lehtiprojekti ottikin tuulta alleen ja löysin yhtäkkiä itseni tilanteesta, että pari kuukautta irtisanoutumiseni jälkeen olimme julkaisseet printtilehden. Vaikka olin toinen lehden perustajista, olin alusta asti tehnyt selväksi, että olisin valmis työskentelemään projektin parissa vain osa-aikaisesti. Toisin kävi, sillä hommaa oli paljon ja jonkun oli se hoidettava, joten lopputuloksena jouduin työuupumukseni kanssa vähän ojasta allikkoon. Nyt jälkikäteen kun mietin asiaa, ihmettelen, miten olen pystynyt pitämään blogiani yllä kaiken tuon ajan sillä intensiteetillä. Ja kuinka henkilökohtaisen elämäni vaikeudet ja burnoutin rajoilla keikkuminen ei juurikaan näy blogini sisällössä mitenkään. Paiskin käytännössä lehtiprojektin parissa töitä 8-10 tuntia päivässä ilman palkkaa (harvoissa start up -projekteissa on mahdollista alkuvaiheessa maksaa palkkaa kenellekään ellei yrityksellä ole mukana sijoittajia, starttirahaa tai jonkinlaisia apurahoja), minkä lisäksi kirjoitin 2-3 blogipostausta päivässä. Lisäksi minulla oli satunnaisia työprojekteja myös REVS Magazinen ja blogin lisäksi. Tein edelleen vähän laiskanpulskeasti Fit-lehdelle treeniblogiani, kirjoitin Elle-lehteen pikkuruista palstaani sekä kevään aikana olin myös aloittanut uudelleen viestintäpuolen freelance-hommat Sanomille, kun sieltä oli pyydetty minua jeesaamaan ja pienituloisena minulla ei vain ollut varaa sanoa ei lisätuloille. Jokainen voi mielessään kuvitella ja laskeskella tuon yhtälön pohjalta, millaisia työpäiviä olen tuolloin paiskinut. Enää en ehkä tuollaiseen ryhtyisi tai pystyisi, vaikka olenkin ahkera ja aktiivinen tyyppi. :)

Kaiken tämän keskellä olin jo pitkään kokenut, että ID ei ollut enää aikoihin tuntunut oikealta paikalta blogilleni, mutta olin toisaalta myös riippuvainen sieltä saamastani palkkiosta. Katsoin sivusta hiukan kaiholla, kuinka monia arvostamiani blogeja rekrytoitiin sinne ja tänne, mutta minä olin varmaankin entisestä työpaikastanikin johtuen vähän naimisissa tuon tietyn portaalin kanssa. Koin myös, ettei saamani palkkio ollut enää oikein linjassa kävijämäärieni ja tuottamani sisällön kanssa. Olen kuitenkin aina uskonut omaan juttuuni ja jotenkin luottanut siihen, että jos muut uskovat minun juttuuni yhtälailla, se kyllä poikii hedelmää jossain vaiheessa. En halunnut itse lähestyä kilpailevia tahoja, koska ajattelin, että jos joku kokee minun blogini rekrytoimisen arvoiseksi, hän kyllä itse lähestyy minua asian tiimoilta ennemmin tai myöhemmin. Yritin siis pysyä kärsivällisenä ja tehdä sinnikkäästi omaa juttuani tavalla, johon itse uskoin. Ja lopulta noin puoli vuotta työpaikasta irtisanoutumiseni jälkeen se tuotti tulosta, sillä minuun otti muutaman viikon sisään yhteyttä peräti kaksi tahoa, jotka olivat kiinnostuneita rekrytoimaan Pupulandian omille sivuilleen. Molemmat vaihtoehdot olivat loistavia, joten tiesin heti, että paluuta entiseen ei olisi, mutta nyt piti vain puntaroida huolella, kumman vaihtoehdon puoleen kääntyisin. Neuvotteluita käytiin pitkään ja lopulta päätin lähteä Trendin matkaan, mikä tuntuikin minusta todella luontevalta, koska olin ollut lehden innokas lukija jo lähes vuosikymmenen ajan. Vaikka en ole koskaan haaveillut toimittajan töistä tai työskentelystä printtipuolella sen suuremmin, oli myös kivaa päästä laajentamaan omaa tekemistä printin puolelle. Olin todella onnellinen tästä käänteestä ja koin vihdoin pääseväni jollain tapaa blogiurallani mittavan askeleen eteenpäin. Huomionarvoista kuitenkin on, että uuden sopimuksen solmimisen aikoihin olin blogannut jo 5 vuoden ajan eli ihan hetkessä nämä asiat eivät tapahtuneet. :)

celestine8.jpg

Niin minulla oli siis takataskussani uusi blogisopimus, jonka olisi määrä astua täytäntöön seuraavan syksyn alussa. Kevät 2012 oli muutenkin blogini kannalta varsin merkittävää aikaa, koska sain paljon todella kiinnostavia yhteydenottoja: olin muun muassa mukana YLEn tekemässä Blogistania-dokumenttisarjassa, olin kommentaattorina Nelosen studiossa suorassa Oscar-gaalalähetyksessä sekä vierailin Idols-kauden jaksossa muutaman muun bloggaajan kanssa. Noihin aikoihin minua pyydettiin myös mukaan Huippumalli haussa -sarjan yhteen jaksoon vieraaksi. Tuntui, että yhtäkkiä tapahtui ihan valtavan paljon ja kaikki medianäkyvyys tuntui tuovan lisää näkyvyyttä.

Kesällä oli sitten aika rauhoittua ja hiukan pohtia tulevia kuvioita ajatuksen kanssa. Minulle oli selvää, että Trendin alle siirtyessäni minun olisi luovuttava REVS-projektista, koska se yksinkertaisesti vei aikaani niin paljon, etten pystynyt panostamaan blogiini siinä määrin kuin oikeasti halusin. Lisäksi olin edelleenkin siinä samassa jamassa uupumukseni kanssa, koska rautaa oli taottu sen ollessa kuuma vähän liiankin pitkään. Niin mielettömän ylpeä ja iloinen kuin olenkin ollut REVS Magazinesta, totesin tuolloin, että en voisi enää Trendissä aloittaessani jatkaa REVSin parissa. Päätös oli tavallaan haikea, mutta samaan aikaan suunnattoman helpottava. Ensimmäistä kertaa vuosiin minusta tuntui siltä, että saatoin taas hengittää vapaasti ja että minulla oli oikeasti aikaa myös itselleni aina silloin tällöin. Ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin aloittamaan harrastuksia ja pitämään niistä kiinni. Tuntui myös helpottavalta, että ensimmäistä kertaa elämässäni sain nyt myös bloggaamisesta sellaista palkkiota, joka oli verrattavissa “oikeasta työstä” saatavaan kuukausipalkkaan. Yksi mieleen jäänyt hetki tuolta syksyltä 2012 oli se, kun istuin makuuhuoneessani ja tuijotin täytenä pursuilevaa kirjahyllyäni ja totesin kuin suurenakin oivalluksena, että “Niin, sitähän voisi lukea vaikka kirjan!” Minulle ei ollut vuosiin juolahtanut mieleen, että voisin lukea hyllyssäni lukemattomina odottavia kirjoja, koska en ollut ehtinyt hetkeksikään pysähtyä miettimään sellaista tai nauttimaan siitä, että minulla olisi aikaa syventyä lukemaan romaania. Se oli valaiseva hetki ja tajusin viimeistään silloin, miten oikeaan suuntaan olin vihdoin menossa.

celestine3.jpg

Siirryttyäni Trendin alle bloggaamaan syksyllä 2012 asiat tuntuivat vihdoin loksahtelevan paikoilleen. Olin ehtinyt viimeisten vuosien aikana tehdä valtavan paljon, mutta vihdoin minulla oli aikaa keskittyä kunnolla siihen, mitä rakastin eniten: bloggaamiseen. Ja viimein minulla oli myös mahdollisuus ottaa aikaa itselleni. Aloitin tuolloin balettiharrastuksen ja jo kesällä olin löytänyt racketballin. Syksy hurahti ohi vauhdilla, mutta ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan koin, että aloin pikkuhiljaa saada elämäni takaisin ja löytää kaiken kiireen keskeltä oman itseni jälleen. Nyt kun mietin, en jostain syystä muista tuosta viime syksystä paljoakaan. Elämä rullasi tasaista tahtia eteenpäin, mutta päällimmäisenä muistan tuosta syksystä sellaisen tietynlaisen helpotuksen ja rauhan, joka mielessäni vallitsi. Enkä minä tuossakaan vaiheessa paikoilleni jäänyt, vaan tein aktiivisesti kaikenlaista koko ajan – en taida vain osata olla toimettomana. :) Mutta sellainen negatiivinen stressi ja lamauttava uupumus jäi vihdoin viime syksyn myötä pois.

Sen jälkeen bloggaaminen on jatkunut Trendin leivissä ja olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni siirtyä tänne. Viime keväänä kaikki Trendin blogit loikkasivat Lilyn puolelle nettisivujen yhdistymisen myötä, mutta bloggaajan näkökulmasta se ei muuttanut kovinkaan paljon. Samojen ihmisten kanssa työskentelen edelleen ja viihdyn myös Lilyssä mainiosti. :) Perustin viime vuoden lopulla toiminimen, jonka kautta pyöritän blogiani ja muita työelämän projektejani. Blogin ohella teen freelance-pohjalta monenlaisia töitä – osaa satunnaisemmin ja osaa säännöllisemmin. Teen freelancerina jonkin verran viestintään liittyviä projekteja ja sen lisäksi olen tehnyt jonkin verran opetus- ja luennointikeikkoja sekä enenevässä määrin blogin kautta tulee myös erilaisia esiintymiskeikkoja esimerkiksi tapahtumien yhteydessä. Elämäntilanteeni muuttui paljon viime keväänä myös raha-asioiden osalta, kun muutin yksin asumaan ja elinkustannukset kasvoivat valtavasti sen myötä, joten olen tyytyväinen, että blogin ohella minulla on mahdollisuus tehdä vapaasti myös muita satunnaisia työjuttuja. Joku kyseli kysymyspostauksen yhteydessä myös siitä, että mitä freelancerin työ oikein on. Freelancerina työskentely tarkoittaa käytännössä siis vain sitä, että en ole varsinaisessa työsuhteessa työnantajaan. En siis saa säännöllistä kuukausipalkkaa keneltäkään tietyltä työnantajalta, vaan toimin yrittäjänä, myyn palveluitani muille yrityksille ja laskutan sitten heiltä laskun muodossa tekemästäni työstä. Freelancer maksaa myös itse omat eläkemaksunsa, yms. pakolliset lakisääteiset maksut kuten yrittäjät yleensäkin. Usein freelancerit tekevät siis monelle eri yritykselle töitä joko säännöllisesti tai projektiluontoisesti. Toivottavasti tämä selvensi asiaa hämmentyneille. :)

celestine9.jpg

Mitä tulee blogien kaupallisuuteen ja kaikenlaisiin markkinointiyhteistöihin, niin olen itse todennut jo kauan sitten, että paluuta entiseen ei ole. On bloggaajia, jotka tekevät tietoisen valinnan, etteivät halua olla tekemisissä minkäänlaisten kaupallisten yhteistöiden kanssa, mutta suurin osa suosituista ja menestyvistä blogeista on antanut periksi kehitykselle ja hyväksynyt erilaiset yhteistyöt osana nykyistä muotiblogimaailmaa. Itse pyrin pitämään tasapainon kaupallisen ja muun sisällön välillä ja valitsemaan yhteistyökumppaneiksi vain sellaisia tahoja, joista aidosti kuvittelen lukijoittenikin mahdollisesti saavan jotain irti. Jossain määrin kaupalliset yhteistyöt ovat myös tällä hetkellä elinehto blogilleni ja toimeentulolleni, mutta yhtälailla teen paljon yhteistöitä, joista en välttämättä saa mitään korvausta tai hyvitystä. Nostan erityisen mielelläni esille nimenomaan kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä aiheita ja tekijöitä sekä muotialan tuoreita tulokkaita, joten on ollut ihana huomata, että myös lukijat pitävät näistä jutuista. Oma linjani yhteistöiden suhteen on aina ollut hyvin selkeä – lähden mukaan vain sellaisiin juttuihin, jotka tuntuvat aidosti itsestä hyvältä ja kiinnostavalta. Piilomainontaa ei blogissani ole harjoitettu koskaan, enkä aio harjoittaa sitä tulevaisuudessakaan. Välillä harmittaa ja turhauttaa, että jotkut lukijat ovat jatkuvasti epäilemässä bloggaajaa kaikenlaisesta salamyhkäisyydestä, keplottelusta ja jopa suoraan valehtelusta. Se tuntuu kurjalta, kun itse on pitänyt aivan alusta alkaen hyvin rehellistä ja avointa linjaa kaiken suhteen. Mutta bloggaajana sitä saa tottua kaikenlaiseen. :)

Jos mietin tätä hetkeä ja miten olen päätynyt tähän, niin matka on ollut todella pitkä. Omassa elämässäni on tapahtunut monenlaisia mullistuksia kuluneen vuoden aikana, mutta on ollut suunnattoman helpottavaa, että työelämän osalta minulla viimein on ollut hyvä olla. Monenlaisista tilanteista olen vuosien varrella selviytynyt, mutta olen kiitollinen, että pahin burnout-vaihe oli siinä vaiheessa jo selätetty, kun kuviot menivät henkilökohtaisessa elämässä alkuvuodesta uusiksi. Tiedän, että olen todella onnekas, että saan tehdä tätä työkseni, mutta sen voin kertoa, että ilmaiseksi en ole tähän päässyt. Olen tehnyt 6,5 vuotta lakkaamatta töitä päästäkseni siihen, missä olen nyt ja käynyt todella lähellä loppuunpalamista pitäessäni kiinni niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Välillä lukijoiden kommenteista huokuu se, että osa ei yksinkertaisesti ymmärrä, miten paljon työtä ja panostusta monet bloggaajat laittavat siihen omaan juttuunsa, joka ikinen päivä. Joka tapauksessa olen todella kiitollinen kaikista niistä upeista mahdollisuuksista, joita olen blogini kautta saanut ja onnellinen siitä, saan tehdä työkseni jotain, mitä rakastan näin paljon, mutta kyllä tämän eteen on töitä myös tehty. :) 

Toivottavasti tämä postaus vastasi monen teistä kysymyksiin! :) Ja koska tämä juttu ehti taas venähtää noin kilometrin mittaiseksi, niin jatkoa on yhä luvassa. Ajattelin nimittäin tehdä vielä postauksen ainakin siitä, millaisista asioista koostuu ammattibloggaajan työpäivä, koska siitäkin ovat monet kyselleet.

celestine2.jpg

Photos: Celestine Rioux by Nikolai de Vera (via Fashion Gone Rogue)

Related posts