6/08/17

Työpäivä toisella puolen maailmaa

3 27

Vaikka reissailenkin työni puolesta paljon, olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisin hyödyntää matkailua enemmänkin työssäni. Voidakseni tehdä työtäni, tarvitsen käytännössä vain tietokoneen, nettiyhteyden ja kameran, joten mikään ei sido minua kotitoimistoon tai useimmissa tapauksissa edes Helsinkiin. On tietenkin joitakin työhön liittyviä projekteja, jotka vaativat läsnäoloa täällä koto-Suomessa, mutta voisin periaatteessa hyvin hoidella hommiani pääpiirteittäin myös jostain muualtakin käsin.

Uudet ympäristöt ja ihmiset inspiroivat aina ihan uudella tavalla ja tuntuu usein, että on paljon enemmän annettavaa täällä blogissakin, kun käy välillä katselemassa maailmaa vähän arkisten ympyröiden ulkopuolella. Ihmettelin kesällä Portugalissa yksin reissatessani, miten siellä tuntui tekstejä syntyvän niin paljon sujuvammin kuin tutussa kotitoimistossa. Uusien ja mielenkiintoisten maisemien lisäksi keksin asialle selityksen…

Kun olen poissa Helsingistä, päivittäin käytössä olevan ajan määrä tuntuu kutakuinkin tuplaantuvan. Arkisista kotiaskareista ei yleensä tarvitse hotellissa tai airbnb-asunnossa samalla tavoin murehtia eikä puhelin pirise matkoilla samaa tahtia kuin kotona ollessa. Työpäiviä eivät reissun päällä täytä palaverit, tilaisuudet, tapaamiset tai muut sellaiset asiat, jotka keskeyttäisivät jatkuvasti kirjoitustyötä tai sanelisivat päivän rytmiä ulkopuolelta käsin.

Loppujen lopuksi se vain tuppaa olemaan niin, että siinä perusarjessa (ainakin minulla) menee todella paljon aikaa kaikenlaiseen ylimääräiseen säätämiseen, kodinhoitoon, arkivelvollisuuksista huolehtimiseen, sosiaalisten suhteiden hoitoon (siihen tosin lähinnä iltaisin) sekä minun tapauksessani myös kaikenlaisissa työhön liittyvissä tilaisuuksissa ja tapaamisissa laukkaamiseen. Suurin osa työhön liittyvistä tilaisuuksista ei ole välttämättömiä työni kannalta, mutta ne ovat minulle hyviä mahdollisuuksia tavata työelämän tuttuja, verkostoitua ja löytää uusia kiinnostavia juttuaiheita, joten siksi niihin tulee usein osallistuttua. Kun siirtää toimistonsa hetkeksi vaikkapa sitten portugalilaiseen hotellihuoneeseen, kalenteri onkin yhtäkkiä raivattu kaikesta siitä ylimääräisestä, mikä kuormittaa ajatuksia ja haukkaa päivittäisestä ajankäytöstä ison siivun.

Tietysti ulkomailla reissun päällä työskennellessäkin on omat haasteensa: nettiyhteydet toimivat vaihtelevasti ja ympärillä on houkutuksia, jotka vetävät läppärin ääreltä ulkomaailmaan ihmettelemään paikallista elämänmenoa. Siitä huolimatta tuntuu, että yleensä reissussa aikaa on ruhtinaallisesti niin työskentelylle kuin turistihaahuilullekin, koska varsinainen työaika tulee matkoilla käytettyä yleensä paljon tehokkaammin juuri siitä syystä, että kun keskeytyksiä ei tule, voi rauhassa uppoutua kulloiseenkin työprojektiin täysipainoisemmin.

Minun työni ei tietenkään ole samalla tavoin keskittymistä vaativaa tai haastavaa kuin moni muu, mutta tekee välillä ihan mielettömän hyvää voida upppoutua rauhassa siihen, mitä on tekemässä ilman jatkuvaa häiriötä, kiireen tunnetta tai painetta olla samanaikaisesti jossain muualla. Yksi nykyaikaisen työelämän haasteista on juuri sen pirstaleisuus: pitäisi pystyä pitelemään kymmentä palloa yhtä aikaa ilmassa, keskittymään moneen asiaan yhdellä kertaa, hallitsemaan useita projekteja samanaikaisesti ja olla läsnä siellä, täällä ja tuolla sekä mielellään aina tavoitettavissa.

En enää yhtään ihmettele, että tutkijat ja monet luovan työn tekijät harrastavat silloin tällöin residenssejä eli reissaavat jonnekin toiseen maahan tai vaikkapa vain toiseen kaupunkiin viikoksi-kuukaudeksi tekemään töitä. Tutkijaystäväni vietti juuri kesällä kuukauden Kööpenhaminassa ja sai tuona aikana väitöskirjansa väännettyä valmiiksi. Freelance-toimittajakaverini puolestaan lensi keväällä älyttömän työkiireen keskellä viikoksi Prahaan “kirjoituslomalle” ajatuksenaan kirjoittaa kaikki to do -listalla olleet artikkelit siellä rauhassa valmiiksi.

Ennen kuin ryhdyin yrittäjäksi, en oikein ymmärtänyt residenssien pointtia. Ajattelin, että se on vähän kuin lomailua jossain kivassa kohteessa työn varjolla. Että ehkä siellä vähän työskennelläänkin, mutta että oikeasti se on vain tekosyy päästä matkustamaan arjen keskellä. No ehkä se voi olla sitäkin, mutta nyt tuon kesäisen Portugalin viikkoni sekä viimekeväisen Helsingin hotellivisiittini jälkeen olen ymmärtänyt, miten poissaolo arjen tutuista ympyröistä voi vaikuttaa myönteisesti työntekoon. Työskentelyaikaa on usein matkoilla ollessa vuorokaudessa tavallista enemmän ja hommat hoituvat tehokkaammin, kun normaalit työhön, kotiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät velvollisuudet eivät rasita mieltä tai kalenteria.

Huomasin nyt kesällä, miten tärkeää on myös lomailla joskus ihan oikeasti ja irtautua töistä kokonaan. Pienen paussin vaikutukset ovat olleet huimat ja energiatasot jälkeen loman aivan eri sfääreissä kuin ennen sitä. Mutta olen miettinyt, että kun työssäni kerran on tällaista vapautta, että voin periaatteessa työskennellä mistä käsin tahansa, voisin ihan hyvin enemmänkin hyödyntää tuota residenssi-ajatusta ja lähteä silloin tällöin “työmatkoille” jonnekin Helsingin ulkopuolelle, vaikka määränpäässä ei olisikaan mitään varsinaista työasiaa hoidettavana.

Useimmat viime vuosina tekemäni matkathan ovat tavallaan olleet sellaisia, että olen aina reissun päällä tehnyt myös töitä, mutta jos lähtisikin matkalle juuri sillä ajatuksella, että työnteko on sen yksi päätarkoituksista, ei ainakaan tarvitsisi tuntea syyllisyyttä siitä, että kököttää koneen äärellä reissussa. Muiden jo mainittujen hyötyjen lisäksi työmatkoissa on toki muitakin etuja ja iloja: onhan se ihan eri juttu, jos työpäivän jälkeen voi piipahtaa pariisilaisessa kahvilassa, berliiniläisessä vintage-putiikissa tai nauttia illallisensa barcelonalaisessa ravintolassa.

Näiden mietteiden siivittämänä olen tuuminut, että pitäisi paitsi lomailla useammin, myös työmatkailla tällä ajatuksella, että esimerkiksi nimenomaan kiireen keskellä lähtisikin rauhoittamaan tovin työnteolle jonnekin ihan muualle. Vaihtelu virkistää ja kun työ kerran sallii tällaisia vapauksia, ehkä niistä kannattaisi ottaa ilo irti, nyt kun vielä näin helposti voi. :)

Nämä jutun kuvat napattiin Portugalissa Portossa Tribeguys.co-poikien kanssa.

Photos: Tribeguys.co

Related posts

25/07/17

Matkamuistoja ja uusia ystäviä Portosta

4 51

Kirjoitin viikko sitten luottamuksesta, uskalluksesta ja intuitiosta. Niitä kaikkia tarvitaan, kun hyppää uudenlaisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin. Muun muassa nämä kuvat olisivat jääneet ottamatta, jos en olisi uskaltanut heittäytyä outoon tilanteeseen ja tutustua uusiin ihmisiin. Juuri tästä nimenomaisesta kohtaamisesta snäppäillessäni joku laittoi minulle sen viestin, missä pohdiskeli, miten uskallan tuosta vain lähteä tuntemattomien tyyppien matkaan.

Tästä kohtaamisesta seurasi reissuni parhaita hetkiä Portossa, Portugalissa. Sekä melkoinen kasa kuvamuistoja ja unohtumaton elämys, kun pääsin kokeilemaan elämäni ensimmäistä kertaa surffaamista. Laudan päällä en juuri pysynyt ja surffausta enemmän taisin viettää aikaa veden alla uppeluksissa, mutta tulipahan kokeiltua. Ensi kerralla ehkä sitten jo paremmin!

Tutustuin siis Portossa vähän sattumalta Pauloon, joka vei minut surffaamaan ja sitten hänen kauttaan myöhemmin myös valokuvaaja-Viniin, kun ensin mainittu päätti järjestää minulle kuvaussession ystävänsä kanssa. Päädyin lopulta viettämään poikien kanssa pari päivää seikkaillen ympäri kaupunkia ja valokuvaten. Meillä oli niin hauskaa yhdessä porukalla, että pojat uhkailivat tulevansa vielä Suomeen minua moikkaamaan. Enkä yllättyisi, vaikka oikeastikin tupsahtaisivat joku päivä oven taakse.

Suurkiitos pojille näistä kauniista kuvista ja unohtumattomista reissumuistoista! <3 Käykää kurkkaamassa myös poikien oma Tribeguys.co-blogi sekä Instagram.

Translation: These lovely photos were taken around Midsummer in Porto, Portugal, by my new sweet friends Vini and Paulo from Tribeguys.co. Thank you guys for the wonderful time together and the nicest travel memories. Hope to see you soon again!

Mekko // dress H&M Studio SS15*, hattu // hat A+more (Stockmann)*

Mekko // dress Mint & Berry (Zalando)*,hattu // hat A+more (Stockmann)*

Toppi // top Gina Tricot*, shortsit // shorts BikBok*, hattu // hat A+more (Stockmann)*

Mekko // dress Zara, hattu // hat H&M

Photos: Tribeguys.co

Related posts

18/07/17

Luota vähän

10 63

Olen tässä miettinyt, että jotenkin haluaisin vielä avata sanaista arkkuani yksin matkustamisesta ja vähän muustakin… Hiukan jo ohimennen sivusinkin mietteitäni heti tuoreeltaan, kun Portugalin reissu oli lopuillaan, mutta kaikenlaisia ajatuksia jäi tuolloin vielä päänuppiin muhimaan.

Nyt jälkikäteen tuntuu hassulta, että jännitin yksin matkaan lähtemistä. Tiesin jo etukäteen, että jännittäminen oli ihan turhaa ja hölmöä, mutta kaipa se on inhimillistä, sillä olen kuullut monen muunkin jännittävän ajatusta yksin reissaamisesta. Nyt jälkikäteen on sellainen olo, että haluan matkustaa yksin vielä uudelleenkin, ehkä vähän pidemmänkin aikaa. Yksin reissaaminen nimittäin toden totta on ihan erilaista kuin kaverin kanssa. Molemmissa on puolensa, mutta yksin viihtyvänä itsekseen matkustaminen jätti uteliaisuuden kokeilla uudelleen.

Pidemmällä reissulla ehkä ehtisi oikeastikin viettää aikaa enemmän yksin. Nautin yksinolosta ja tykkäsin myös reissussa niistä kiirettömistä hetkistä, jotka sain viettää ihan itsekseni. Totta puhuen olisin mieluummin viettänyt aikaa yksin enemmänkin, mutta lyhyen reissun aikana tuli tutustuttua uusiin ihmisiin vähän liiankin helposti. :D Tietenkään en silti halunnut vain periaatteen vuoksi jättää hauskoja kohtaamisia kokematta, joten elin hetkessä ja nautin seurasta silloin, kun sitä luontevasti oli tarjolla.

Yksin matkustaessa ei todellakaan ole niin yksin kuin voisi ehkä ennakkoon kuvitella. Kaipa yksin liikuskeleva ihminen on niin paljon helpommin lähestyttävä, että tuon tuosta tuntui joku olevan tulossa juttusille. Reissuni oli täynnä mitä yllättävimpiä ja hauskimpia kohtaamisia, joista osa oli vain hetken ilona ja osa johti yhteydenpitoon matkan jälkeenkin.

Onnistuin tutustumaan ihmisiin reissullani esimerkiksi lentokentällä, ruokakaupassa ja sosiaalisessa mediassa ja päädyin kohtaamisten seurauksena baariin juhlistamaan entuudestaan tuntemattoman ihmisen synttäreitä, Massimo Duttin pressitilaisuuteen ja tapaamaan brändin markkinointijohtajaa, spontaanille drinkille keskiyöllä, elämäni ensimmäiselle surffitunnille ja paikallisen valokuvaajan malliksi.

Sain matkani aikana muutamia kommentteja, joissa pohdiskeltiin, miten uskallan lähteä tuntemattomien ihmisten matkaan oudossa maassa. Se jäi mietityttämään minua… Miten kukaan ylipäänsä vaikkapa uskaltaa lähteä esimerkiksi baarista toisen ihmisen matkaan? Tai Tinder-treffeille? Ihan siis Suomessakaan? Entä onko ulkomailla jotenkin lähtökohtaisesti aina vaarallisempaa kuin koto-Suomessa?

Jotenkin tuli jopa vähän surullinen olo noista varmasti hyvää tarkoittavista kommenteista. Jotenkin minulle se ajatus, että tuntemattomia ihmisiä pitäisi ensisijaisesti pelätä, on vain jotenkin surullinen. Uusiin ihmisiin tutustuessa ja varsinkin yksin matkustaessa on toki syytä pitää järki matkassa, mutta minä haluan ensisijaisesti tutkailla maailmaa ja nähdä muut ihmiset jostakin toisesta näkökulmasta kuin pelosta käsin.

Oman elämänkokemukseni perusteella uskallan luottaa omaan ihmistuntemukseeni aika vankasti. Intuitio kertoo yleensä hyvin nopeasti, tuleeko toisesta ihmisestä miellyttävä ja turvallinen olo vai ei. Jos aistin ilmapiirissä minkäänlaista outoutta tai toinen saa oloni millään tavalla epämukavaksi, se on jo merkki, jota on mielestäni syytä kunnioittaa. Joskus kyse on vain väärinkäsityksestä tai siitä, että kahden ihmisen kemiat eivät kohtaa, mutta en halua ottaa tarpeettomia riskejä, kun maailma on täynnä ihmisiä, joiden kanssa homma klikkaa eri tavalla jo heti alkumetreiltä lähtien.

Muistan käyneeni aiheesta joskus keskustelua teiniaikaisen poikaystäväni kanssa. Hänen maailmankuvansa oli, että ihminen on paha, kunnes toisin todistetaan. Minun maailmankuvani oli päinvastainen. Oli vaikea ymmärtää, mistä sellainen perustavanlaatuinen epäluulo kanssaihmisiä kohtaan oikein kumpusi, mutta meillä kaikilla on omat demonimme päihitettävänä. Joka tapauksessa, minä uskon ensisijaisesti, että muut ihmiset ovat suurimmalta osin ihan hyviä ja kilttejä tyyppejä. Joukkoon mahtuu aina myös mätämunia, mutta todennäköisyys, että juuri se sinun kohtaamasi tyyppi olisi massamurhaaja, on häviävän pieni – etenkin jos sinulla on herkkyyttä kuunnella sitä omaa intuitiotasi.

On ymmärrettävää, että pettymykset ja huonot kokemukset ihmisistä jättävät jälkensä, mutta on niin kovin sääli, jos menneisyyden traumat jäävät hallitsemaan nykyisyyttä. Siksi haluan kehottaa suhtautumaan maailmaan avoimin mielin, positiivisen kautta. Ei pilvissä haihatellen, mutta ei myöskään jatkuvasti katastrofeja odottaen. Elämä kantaa kyllä ja yleensä intuitio osaa kertoa vaikka mitä, jos sitä vain malttaa kuunnella. Yritän itse usein miettiä elämäni erilaisia valintoja ja jännittäviä tilanteita siitä kulmasta, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Jos ei mietitä äärimmäisiä kauhukuvia ja sarjamurhaajia, vaan pysytään suhteellisen realistisissa visioissa, yleensä ne pahimmatkaan skenaariot eivät ole niin ylitsepääsemättömän kamalia. Mikä olisi voinut pahimmillaan tapahtua, kun vietin viikon yksin ulkomailla? Minulla olisi ollut tylsää ja yksinäinen olo? No, ehkä olisin siitäkin selvinnyt.

Jos katselisin maailmaa ympäristöä ja muita ihmisiä säikkyen, olisi aika monta mieletöntä tyyppiä jäänyt kohtaamatta, elämystä elämättä ja tilannetta tapahtumatta. En minä halua elää elämääni sillä tavoin. Minä olen juuri se tyyppi, joka juttelee tuntemattomille, tarttuu tilaisuuksiin ja heittäytyy seikkailuihin. Jos istuisin kotona pelkäämässä, olisi elämäni aika hitsin paljon tylsempää ja muistojen kirjassa aika monta kappaletta vähemmän hullunkurisia ja kallisarvoisia tarinoita kerrottavana niin teille kuin jälkipolvillekin.

Elämässä pitää vähän uskaltaa. Pitää uskaltaa luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Kaikki järjestyy ja hyviä juttuja tapahtuu. Muuten jää sivustakatsojaksi omassa tarinassaan. Niinpä sanon sinulle, rakas murehtija, ole rohkea ja uskalla! Lähde reissuun, vaikkapa yksin kuten minä. Tartu hetkeen! Kerro hyvät ajatuksesi ääneen. Katso ihmisiä reilusti silmiin ja hymyile. Käytä maalaisjärkeä, mutta anna intuition johdattaa. Luota niihin ihmisiin, joiden puoleen sisäinen tuntumasi näyttää vihreää valoa. Ja ennen kaikkea: luota itseesi. Kyllä sinä osaat, pystyt ja selviät vaikka millaisista tilanteista – ei meitä ole tehty sokerista. Näillä eväillä olen itse saanut elää niin mahtavien sattumusten ja kohtaamisten täyteistä elämää, että uskallan suositella. :)

Kuvituksena vielä reissumuistoja Lissabonista muutaman viikon takaa.

Related posts

27/06/17

Reissumietteitä ja kuvamuistoja Portosta

1 25

Kaupallinen yhteistyö: Visa

Tuntuu ihan hullulta, että viikko meni jo ja tänään on aika jättää hyvästit Portugalille. Aika hujahti niin nopeasti ja olisin voinut jäädä helposti vielä toiseksi viikoksi, mutta ei auta, paluulento koittaa pian. Päällimmäiseksi jäi vain tunne, että tänne on päästävä takaisin – niin Lissaboniin kuin Portoonkin. Portugali on toden totta vienyt sydämen mennessään.

Matka ei monella tapaa mennyt ollenkaan niin kuin suunnittelin, vaikka en varsinaisesti suunnitellutkaan mitään. Olin kuvitellut tekeväni täällä Portossa yhtä sun toista, mutta johonkin nämä päivät vain hupenivat ja niin jäivät käymättä museot ja moni muukin kohde, joissa olin ajatellut piipahtavani. No, tämä lienee merkki siitä, että tänne pitää ehdottomasti tulla vielä uudelleenkin.

Olen ylipäänsä matkailijana sellainen, etten tykkää tehdä liian tarkkoja suunnitelmia. Haluan jättää mahdollisuuksia ja tilaa spontaaniudelle sekä kuulostella tilannetta aina päivän fiiliksen mukaan. Olin ajatellut, että tämä matka olisi jotakin rauhallista itsetutkiskelua ja yksinoloa, mutta lopulta reissun varrella oli liiankin helppo tutustua uusiin ihmisiin ja yksinolo jäi lopulta melko vähäiseksi.

Pitäisi varmaankin lähteä reissuun pidemmäksi aikaa, että olisi oikeasti aikaa siihen suuniteltuun yksinoloon. Kun matkan varrella tapaa mukavia tyyppejä, sitä haluaa tietysti tarttua tilaisuuteen ja tutustua, vaikka omakin aika olisi mieluisaa. Jos olisi yksin reissussa pidempään, ei tarvitsisi tuntea, että muiden kanssa vietetty aika on automaattisesti pois niistä mahdollisuuksista olla rauhassa itsekseen.

En oikeastaan tiennyt yhtään, mitä odottaa, kun saavuin Portoon. En tiennyt kaupungista juuri mitään ja mitä ikinä mielikuvia minulla entuudestaan olikin, Porto oli jotakin ihan muuta. Fiilis täällä on totaalisen erilainen kuin Lissabonissa – 200 000 asukkaan Portossa on sellaista pikkukaupungin tunnelmaa, vaikka se ei varsinaisesti mikään pikkukaupunki olekaan.

Ensimmäisenä Portossa pistivät silmään kaupunkia reunustavan joen yli vievät kauniit sillat, vanhojen talojen kuvioidut ja värikkäät kaakeliseinät, vehreys ja luonto sekä vielä Lissaboniakin paljon korkeammat mäet ja jyrkemmät rinteet eli täällä toden totta saa kuntokuurin noita portaita ja mäkiä ylös-alas kavutessaan. Tunnelma Portossa on jotenkin symppis: ihmiset vaikuttavat hurjan ystävällisiltä ja yleisilmapiiri on jotenkin lämmihenkinen ja leppoisa. Se oli sitä Lissabonissakin mutta Portossa ehkä vieläkin enemmän. Mainittava on myös, että Porton liepeillä on ihanaa hiekkarantaa ja surffimahdollisuuksia niistä kiinnostuneille. Ja näinpä tällä reissulla myös elämäni upeimman auringonlaskun – todistusaineistoa voi kurkata Instagramin puolelta.

Moni ei sitä ehkä tule hoksanneeksi, mutta Portoon pääsee myös suoraan lentäen ilman, että tarvitsee kulkea Lissabonin kautta. Täällä on oma lentokenttä, josta on hyvät yhteydet kansainvälisille lentokentille. Itse lennän kotiin Frankfurtin kautta ja lentoaikakin on suunnilleen sama kuin Lissabonin ja Helsingin välillä. Samaan reissuun oli helppo yhdistää sekä Lissabonin että Porton visiitti, koska matkan taittaminen junalla näiden kahden kaupungin välillä sujui niin mutkattomasti. Junalippu kustansi 30 euroa ja kolme tuntia junassa hujahti hetkessä kirjaa lukien ja välillä torkahdellen.

Harmittelin aluksi, että olin tullut valinneeksi hotellin, joka ei sijaitse ihan Porton ydinkeskustassa. Välillä umpimähkään hotellia etsiskellessä ja kaupunkia tuntematta sattuu tällaisia. Tajusin kuitenkin nopeasti, että itse asiassa Hotel Vinccin sijainti ei ollutkaan yhtään hassumpi: myös hotellin liepeiltä löytyy ravintoloita ja palveluita eikä kaupunkiin kävele tästä kuin 10-15 minuuttia. Bonuksena on vielä mainittava se, että kävelyreitti on kaunis ja rauhallinen, joten sitä on ihan ilo tallustella. Hotellin edustalta huristelee myös raitiovaunu, joten tarvittaessa väliä pääsee kulkemaan myös julkisilla.

Itse hotelli on kaikella tapaa mukava, vaikkei mitään suuria tunteita herätäkään. Henkilökunta on ystävällistä, huone on tyylikäs ja siisti, ja sisään kirjautuessa isketään heti skumppalasi kouraan. Haha. Erityismaininnan ansaitsee aivan mielettömän ihana aamiainen. Harvoin olen odottanut hotellin aamiaispöytään pääsyä yhtä innolla kuin Vinccissä.

Aamiaistarjonta on runsasta ja erityistä kiitosta on annettava siitä, että tarjolla on valtavasti erilaisia tuoreita hedelmiä ja marjoja, monenlaisia juustoja, tuorepuristettuja mehuja, pastel de natoja sekä massiivinen jälkkäriherkkupöytä. Olin liki shokissa, kun ensimmäisenä aamuna söin tyytyväisenä mahani täyteen ja huomasin tuon notkuvan herkkupöydän vasta siinä vaiheessa. Päätin toisena aamuna olla fiksumpi, mutta vieläkään en kyennyt ähkyltäni maistelemaan kaikkia niitä herkkuja. Tänään viimeisenä aamuna tajusin, että aamiaisella olisi ollut myös skumppatarjoilu, joka oli mennyt minulta täysin ohi – senkun olisi vain itse kaatanut lasiin. Tulisin uudelleen jo pelkästään tuon aamiaisen takia. :D

Olin kuvitellut selviäväni Portugalissa hyvin pitkälti ilman käteistä ja luotin siihen, että Visa käy missä vain. Visa-korttihan käy siis 44 miljoonassa toimipaikassa ympäri maailman. Kyllä täällä Portugalissakin suurimmassa osassa paikoista pystyy maksamaan kortilla, mutta osa pienemmistä putiikeista, kahviloista tai esimerkiksi takseista ei kuitenkaan vielä huoli korttimaksua. Onneksi Visa-kortilla saa näppärästi nostettua rahaa myös ulkomailla, joten esimerkiksi jäätelön ja muiden pikku-ostosten maksaminen oli helppoa.

Visalla on myös aivan mainio ilmainen Visa Travel Tools -applikaatio, jonka avulla kännykällä voi helposti tarkistaa kartalta, missä on lähin käteisautomaatti, mikäli kortti ei käykään maksuvälineenä. Sovelluksessa on myös valuuttamuunnin ja matkaopas, josta löytyy niin vinkkejä kuhunkin matkakohteeseen kuin myös neuvoja, mitä kannattaa ottaa huomioon ostoksia tehdessään ja maksuliikennettä hoidellessaan. Appin kautta löytyvät lisäksi helposti ja nopeasti ohjeet, miten toimia, mikäli kortti varastetaan tai katoaa.

Takana on siis ihana viikko ja lisää matkakuulumisia on vielä luvassa, mutta tässä nyt tunnelmia matkan viime metreiltä ennen kotiinpaluuta. Suurkiitos Visalle tästä mahdollisuudesta, sillä en usko, että olisin tullut lähteneeksi kokeilemaan yksinmatkailua ainakaan juuri nyt ilman tätä tilaisuutta. Tarvitsin juuri sellaisen pienen sysäyksen uskaltautua ja nyt reissun ollessa jo lopuillaan tuntuu, että tämä oli aivan ihana kokemus ja haluan oman reissuni perusteella suositella yksin matkaamista ihan joka iikalle.

Lähden aivan takuulla itsekseni vielä uudelleenkin reissuun ja mikä parasta, tämän onnistuneen matkan jälkeen yksin lähteminen ei jännitä tai pelota enää ollenkaan. Ajatuksissa kytee nyt haave päästä vähän pidemmäksikin aikaa reissuun yksin, mutta saapa nähdä, milloin sen ehtii sitten toteuttaa.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts