29/11/18

Reissutunnelmia ja kamerafiilistelyä

2 20

KAUPALLINEN KAMPANJA: OLYMPUS

Terkkuja Sansibarilta! Tässä postauksessa näette vähän ensitunnelmia täältä paikan päältä. Vaikka en olekaan täällä lomailemassa, paikka todellakin on kuin paratiisi ja on ollut ihana pitkän päivän jälkeen päästä pulahtamaan kirkkaaseen, turkoosiin ja ennen kaikkea lämpimään meriveteen! Ehkä nämä kuvat reissutunnelmista tuovat ripauksen auringonpaistetta sinne Suomenkin talveen.

Kirjoittelin tuossa aiemmin syksyllä omasta suhteestani valokuvaukseen sekä siitä, millainen tyyppi olen valokuvaajana. Kun katselen omia valokuva-arkistojani vuosien varrelta, on aika helppoa nähdä, millaiset asiat kiinnittävät huomioni: olen ehdottomasti sellainen ihminen, joka huomaa yksityiskohtia ja suurempien kokonaisuuksien sijaan keskittyy usein detaljeihin. Kuten kirjoitinkin viime postauksessa:

Valokuvaajana tykkään kuvata eniten ihmisiä, yksityiskohtia ja satunnaisia hauskoja tilanteita, joskaan tilannekuvaus ei ole välttämättä vahvuuksiani. Matkoilla ollessani kiertelen harvoin niitä perinteisiä nähtävyyksiä – mieluummin istuskelen kahviloissa, pengon paikallisia antikvariaatteja ja vintage-putiikkeja tai katselen puistonpenkillä ihmisiä. Myöskään loma-albumeissani ei juuri nähdä perinteisiä turistiposeerauksia paikallismaisemissa, vaan enemmänkin kuvaan bongaamiani hauskoja katukylttejä, kulkukissoja, kauniita valoja ja varjoja, torikojuja, graffiteja, ihanan värisiä ovia ja mitä milloinkin. Kiinnitän huomiota yksityiskohtiin ja joskus matkaseuralaisetkin ovat päivitelleet kuvattavia kohteitani. Tykkään kuitenkin siitä, että “valokuva-albumini” ovat juuri minun näköisiäni ja joku tällainen kuva voi viedä minut täydellisesti takaisin siihen hetkeen, kun olen kuvan aikanaan ottanut.

Myös muotiin ja tyyliin liittyvissä kuvissa pidän yksityiskohtien tutkailusta. Se näkyy niin asupostauksissani kuin vuosien varrella ikuistamissani katumuotikuvissakin. Minusta on kiinnostavaa tarkastella kankaiden tekstuureja, koristeluita, viimeistelyitä ja yksityiskohtia. Joskus ne ovat hyvin pieniäkin asioita, jotka tekevät kokonaisuudesta kiinnostavan. Sama koskee sisustusta ja ystävieni kodeissa räpsittyjä kuvia. Usein ne kiinnostavimmat asiat ovat juuri mummolta perittyjä koruja yöpöydällä tai kirpputorilta raahattuja purnukoita lipaston päällä.

Kaikkein parhaiten rakkauteni yksityiskohtiin näkyy kuitenkin kaikenlaisissa arkisissa kuvaustilanteissa ja matkustaessani. Minulla ei ole varmaan ainoatakaan kuvaa Eiffel-tornista, mutta kuten joku humoristisesti kommentoi viime postaukseen: “kameran muistikortilla saattaa silti olla 30 kuvaa paikallisesta pulusta”. Kiinnitän huomiota lyhtytolppaan lätkäistyyn ilmoitukseen, hauskan väriseen ilmastointiputkeen, ohikulkijan kauniisiin kenkiin, kukassa pörräävään kimalaiseen, herttaisiin pitsiverhoihin tuntemattoman ikkunassa ja juomalasin pinnassa helmeilevään huurteeseen. Ja usein ikuistan kaiken tämän myös kuviini. Alkuvuodesta Gambian reissulla ystäväni isä ihmetteli, pysähdynkö tosiaan kuvaamaan ihan kaikkea, kun mikään kohde ei tuntunut olevan liian vähäpätöinen muistoihin tallennettavaksi. En tietenkään kuvaa ihan kaikkea, mutta aika monesta paikasta voi löytää jotakin kaunista ja kiinnostavaa, kun vain malttaa pysähtyä katselemaan.

Kuvaan kaikki kuvani Olympuksen PEN-kameralla, jonka nimiin olen vannonut jo yli 7 vuoden ajan. Tällä hetkellä käytössäni on uusi E-PL9-malli ja suosikkiobjektiivini arjessa on hitusen arvokkaampi 25mm f1.2 -ammattilaisobjektiivi, mutta ahkerassa käytössä ovat myös kameran mukana tuleva monikäyttöinen kittilinssi sekä kiinteä 45mm f1.8, joka on todella hyvä linssi nimenomaan yksityiskohtien ikuistamiseen. Uusin tulokas kameralaukussani on 30mm f3.5 Macro –objektiivi, jolla saa yksityiskohtakuvat vietyä seuraavalle tasolle, sillä makro-objektiivilla pääsee kohdetta huomattavasti lähemmäs. Nämä ovat siis juuri niitä objektiiveja, joilla voidaan napata huipputarkka kuva esimerkiksi hyönteisen silmästä tai superlähikuva pikkuruisesta kukkasesta.

Moni mieltää makrolinssit nimenomaan vain luontokuvauksen ja tuollaisen superlähikuvauksen varusteeksi, mutta itse asiassa makrolinssi voi olla varsin monipuolinen käyttöobjektiivi arjessa. Tarkkoihin lähikuviin soveltuvalla objektiivilla saa ikuistettua juuri niitä yksityiskohtia, jotka tekevät arkisestakin tarinankerronnasta kiinnostavampaa. Yksityiskohtien lisäksi 30mm f3.5 -makro-objektiivia pystyy myös käyttämään mainiosti yleislinssinä, joka soveltuu monenlaiseen kuvaustilanteeseen ja jolla saa kaunista syväterävyyttä henkilökuviin paremmin kuin perus-kittilinssillä. Toisin sanoen tällä linssillä saa siis sellaista jälkeä, että kuvattu kohde on tarkka ja tausta jää sumeaksi. Osviittaa siitä, mihin tämä linssi taipuu, saatte tästä postauksesta, sillä kaikki jutun kuvat on otettu tällä objektiivilla (paitsi kuva itse kamerasta).

Nyt loppuvuoden ajan Olympuksen E-PL9-kamerasta on käynnissä tarjous, jolla saat tänä vuonna ilmestyneestä PEN E-PL9 -kamerasta 100€ alennuksen sekä vielä kaupan päälle tämän mainitun 30mm f3.5 -makro-objektiivin. Saat siis paketissa suoraan kaksi käytännöllistä ja monipuolista objektiivia erittäin edulliseen yhteishintaan 599,90€ (normaalisti 929,80€). Tarjous on voimassa 31.12.2018 asti ja mikäli kamera on ollut hankintalistalla, ainakin omasta puolestani voin lämpimästi suositella PEN-kameraa sen uskollisena käyttäjänä jo vuosien ajalta.

Aiemmin julkaistuja valokuvausaiheisia postauksia:

Etsinnässä hyvä kamera?

Onko valokuvaus välineurheilua?

Uusi entistäkin parempi Olympus PEN E-PL9

Kuvamuistoja vuosien varrelta ja mietteitä valokuvauksesta

Photos: Jenni Rotonen & Johanna Vanha-Kuitti

Related posts

2/10/18

Kuvamuistoja vuosien varrelta ja mietteitä valokuvauksesta

9 26

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: OLYMPUS

Mitä pelastaisit palavasta talosta? Useimmat vastasivat ainakin ennen, että pelastaisivat valokuva-albuminsa. Kansien väliin on talletettu omaa ja läheisten historiaa, kallisarvoisia muistoja, ikimuistoisia hetkiä sekä niitäkin tilanteita, jotka ilman kuvatodistetta vaipuisivat unholaan. Nykyään harvat kuvamuistot päätyvät enää paperikuviksi asti – ne ovat tallennettuina puhelimissamme, Instagram-tileillämme, tietokoneiden kovalevyillä ja pilvipalveluissa. Ja minun tapauksessani myös täällä blogissa.

On aika hullua, että blogini on tavalla tai toisella oikeastaan kuin elävä arkisto omasta elämästäni viimeisten reilun 11 vuoden ajalta. Vaikka en välttämättä ole kirjannut tänne päiväkirjan tapaan syvimpiä mietteitäni tai henkilökohtaisimpia muistojani, voin silti palata vanhojen postausten ja kuvien kautta noiden elämäni hetkein tunnelmiin ja tilanteisiin. Osa postauksista on haipunut muististani ja luen niitä kuin ne olisivat jonkun toisen kirjoittamia, osan teksteistä ja kuvista muistan kuin eilisen. Ja useimmiten lähes jokaisen postauksen pystyn kytkemään ajatuksissani johonkin oman elämäni hetkeen, muistoon ja tilanteeseen. Tavallaan olen kiitollinen siitä, että olen päätynyt aloittamaan tällaisen harrastuksen, sillä en tiedä, olisiko minulla ollenkaan tällaista muistojen kirjastoa ilman blogiani.

Olympus haastoi minut pohtimaan omaa suhdettani valokuvaukseen ja tämän postauksen ohesta löydätte myös lyhyen videohaastattelun aiheesta ja peilaanpa siinä vähän blogini historiaakin. Kiitos tästä pienestä projektista Olympukselle ja Kauakselle – onnistuitte minusta hyvin vangitsemaan juuri ne olennaiset ajatukset aiheen ympäriltä. Videon pääsette kurkkaamaan postauksen lopusta! Postauksen kuvitukseksi valikoin joitakin lempparikuvamuistoja omista arkistoista viime vuosien varrelta – Olympus PEN -kameralla kuvattuna, tottakai. :)

Nimenomaan blogin kautta myös valokuvaamisesta on tullut rakas harrastus vuosien varrella. Sain isältä lahjaksi ensimmäisen kamerani vuonna 2005 ja se oli sellainen pikkuinen pokkarikamera, joka kulki matkassa myös pari ensimmäistä vuotta blogitaipaleella ennen kuin siirryin järjestelmäkameraan. Muistan, että loikka pokkarista järkkäriin tuntui aivan huimalta ja kuvanlaatu koki pokkariajoista aikamoisen harppauksen – siitäkin huolimatta, että ensimmäiset vuodet kuvasin pelkästään automaattiasetuksilla.

Seuraava iso askel otettiin valokuvausharrastuksessa, kun opettelin viimein manuaaliasetusten perusjutut. Kannustukseksi muille sanottakoon, että minulta noiden olennaisten perussäätöjen ja kameran toimintalogiikan opettelu vaati oikeasti vain pari tuntia ja vähän harjoittelua eli se ei todellakaan ole kovin vaikeaa, jos vain malttaa uhrata asialle muutaman tovin. En ole mikään mestarikuvaaja edelleenkään, mutta ymmärrys asetusten ja objektiivien vaikutuksesta lopputulokseen auttaa onnistumaan monenlaisissa kuvaustilanteissa ja -olosuhteissa.

Vielä yksi olennainen loikka otettiin valokuvausharrastuksessa eteenpäin, kun siirryin Olympus PEN -kameraan. Voitin minijärkkärin omakseni aikoinaan vuonna 2011 katumuotikuvauskilpailussa ja vaihdoin suuren ja painavan järjestelmäkameran pikkuiseen,  kevyeen ja helppokäyttöiseen PEN-kameraan. Ostin kameraani vielä kiinteän 45mm f1.8 -objektiivin ja sen jälkeen muutos valokuvissani huomattiin kunnolla blogissakin. Kyselyistä ei ollut tulla loppua, kun kuvien laatu yhtäkkiä hyppäsi ihan eri sfääreihin entiseen nähden. Siitä alkoi myös tähän päivään asti jatkunut yhteistyöni Olympuksen kanssa. Vuosien varrella kameramallia on tullut päivitettyä uudempaan useampaankin otteeseen, mutta Olympus PEN tuli jäädäkseen.

Tällä hetkellä minulla on käytössäni uusin E-PL9 -malli, joka julkaistiin viime keväänä ja mikä hienointa, olen itse päässyt ihan konkreettisesti vaikuttamaan tämän kameran käyttöominaisuuksiin. Japanista tuli nimittäin vajaat pari vuotta sitten kehitystiimi Suomeen asti kuulemaan muutaman valikoidun aktiivikäyttäjän ajatuksia siitä, miten PEN-kamera voisi olla vieläkin parempi. Ja mikä parasta, omia toiveitani oli kuin olikin otettu huomioon uusimman kameramallin suunnittelussa. Voisi siis sanoa, että uusin malli on kuin täydellisyyteen hiottu custom made -versio lempparikamerastani!

Kaikkien teknisten ominaisuuksien ja näpsäkän koon lisäksi on myös yksi turhamainen asia, josta pidän Olympus PEN-sarjan kameroissa: ne ovat poikkeuksellisen kauniita. Jo 50-luvulla kehitellyn PEN-mallin muotoilu on pysynyt uskollisena alkuperäiselle designille ja tykkään siitä, että etenkin itse suosimassani mustassa mallissa on sellaista tyylikästä ja aikaa kestävää vintage-fiilistä, vaikka ominaisuudet kameran sisällä ovat uusinta teknologiaa. Olympuksen mallistossa on myös erityisen kauniita kameravarusteita hihnoista kameralaukkuihin. On huippua, että kameramerkin taustatiimissä on ymmärretty, ettei esimerkiksi kameralaukun tarvitse välttämättä näyttää kameralaukulta.

Moni kyselee edelleen minulta hyvin hämmentyneenä pikkuruisen minijärkkärini nähdessään, otanko todellakin kaikki kuvani tuolla lähes pokkarin kokoisella kameralla. Ja kyllä vain, tuo pikkuinen Olympus on ainoa kamerani ja se todellakin on ihan normaali järjestelmäkamera, joskin hiukan isoa järkkäriä pienemmällä kennolla vain. Olen joskus sanonut, että kaikkein paras kamera on se, joka on mukana. Minijärkkäri ei paina laukussa liikaa, joten sitä jaksaa kantaa laukussa spontaanejakin kuvaustilanteita ajatellen. Nykyään toki kännyköissäkin on jo sen verran korkeatasoisia kameroita, että aina ei tarvita edes erillistä kameraa.

Hyvä kamera on iso helpotus ja ilo kuvaustilanteessa, mutta jos minulta kysytään, niin valokuvaus ei viime kädessä ole silti välineurheilua. Monenlaisilla kameroilla saa otettua hyvää kuvaa, jos välineistöä osaa käyttää ja on siunattu hyvää visuaalista silmää. Minulle valokuvassa ei ole tärkeintä teknisesti täydellinen toteutus tai virheettömästi kultaisen leikkauksen sääntöjä noudatteleva asettelu. Ei ole maailmanloppu, vaikka kuva olisi hieman epätarkka tai jostakin kohtaa yli- tai alivalottunut, jos siihen on vangittu juuri oikeanlainen tunnelma tai täydellinen hetki. Joskus täydellinen otos syntyy puhtaasti vahingonlaukauksesta.

Tietenkin parhaissa valokuvissa yhdistyvät kaikki elementit: teknisesti onnistunut toteutus, otollinen hetki, kiinnostava kohde sekä kuvaajansa oma visuaalinen näkemys. Loppujen lopuksi minulle on silti aina kaikkein tärkeintä on se oma visuaalinen näkemys kuvan taustalla. Ihminen, jolle on suotu hyvää makua ja visuaalisista silmää, pystyy nappaamaan kiinnostavan tai kauniin kuvan kännykkäkameralla tai ikivanhalla pokkarillakin. Samanaikaisesti kuva voi olla teknisesti täydellinen mutta täysin vailla sielua tai tunnetta.

Kamera- ja valokuvausharrastajien joukkoon mahtuu monenlaista koulukuntaa ja osa suhtautuu tekniseen osaamiseen vakavammin ja osa kevyemmin. Minusta valokuvaamisen kuuluu ensisijaisesti olla kivaa, eikä ryppyotsaista pingottamista teknisistä säännöistä ja lainalaisuuksista. Tärkeimpien perusjuttujen hallitseminen ja harjoittelu auttaa kuitenkin onnistumaan kuvaamisessa myös sellaisissa hetkissä, kun valo ei ole täydellinen tai kuvaustilanteessa on muita haasteita. Sanoisinkin, että valokuvaukseen voi soveltaa tuttua ohjenuoraa: kun osaa ensin säännöt, on niitä sen jälkeen helpompi myös rikkoa. Kun perusjutut ovat hallussa, on helpompi kokeilla uutta ja leikitellä.

Olen aina ollut visuaalinen ihminen, mutta en tiedä, olisinko päätynyt valokuvausharrastuksen pariin ilman blogiani. Moni asia elämässäni kytkeytyy tavalla tai toisella blogiin, olenhan kasvanut sen parissa ja elänyt sen rinnalla melkein koko aikusikäni. Olen kuitenkin varma, että vaikka blogini joskus loppuisikin, valokuvaaminen tulee olemaan osa elämääni aina.

Valokuvaajana tykkään kuvata eniten ihmisiä, yksityiskohtia ja satunnaisia hauskoja tilanteita, joskaan tilannekuvaus ei ole välttämättä vahvuuksiani. Matkoilla ollessani kiertelen harvoin niitä perinteisiä nähtävyyksiä – mieluummin istuskelen kahviloissa, pengon paikallisia antikvariaatteja ja vintage-putiikkeja tai katselen puistonpenkillä ihmisiä. Myöskään loma-albumeissani ei juuri nähdä perinteisiä turistiposeerauksia paikallismaisemissa, vaan enemmänkin kuvaan bongaamiani hauskoja katukylttejä, kulkukissoja, kauniita valoja ja varjoja, torikojuja, graffiteja, ihanan värisiä ovia ja mitä milloinkin. Kiinnitän huomiota yksityiskohtiin ja joskus matkaseuralaisetkin ovat päivitelleet kuvattavia kohteitani. Tykkään kuitenkin siitä, että “valokuva-albumini” ovat juuri minun näköisiäni ja joku tällainen kuva voi viedä minut täydellisesti takaisin siihen hetkeen, kun olen kuvan aikanaan ottanut.

Koska valokuvaus on niin olennainen osa työtäni, huomaan välillä kaipaavani myös siitä vapaita hetkiä. Ehkä se on jonkinlaista vastareaktiota tähän someaikaan, jolloin kaikki pitää ikuistaa kuviksi ja videoiksi. Picture or it didn’t happen. Yhä useammin huomaan etenkin niissä oman elämäni tärkeissä hetkissä haluavani nauttia itse tilanteesta ilman kameraa tai puhelinta. Mietin joskus, olenko huono bloggaaja, kun en katsele maailmaa jatkuvasti linssin läpi. Takana on pian viikko täällä Pariisissa ja useimpina vapaina hetkinäni kamera on pääasiassa jäänyt laukkuun ja muistot on tallennettu vain omiin ajatuksiin.

Vaikka kaipaan nykyään enemmän myös niitä kamerasta ja sosiaalisesta mediasta vapaita hetkiä, en silti täysin allekirjoita ajatusta, etteikö ihminen voisi olla myös läsnä niissä hetkissä, joissa kamera on mukana. Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta yhtä usein koen monissa tilanteissa, ettei parin kuvan tai instavideon ikuistaminen häiritse hetkeä lainkaan. Kaipa kyse on loppujen lopuksi vain omasta fiiliksestä ja mielentilasta, missä sattuu kulloinkin olemaan. Ja toisaalta olen iloinen kaikista niistä tuhansista ja tuhansista kuvista, joita olen vuosien varrella ikuistanut ja jakanut täällä blogissakin. Uskallan veikata, että todella moni niistä hetkistä olisi jäänyt unohduksiin ilman konkreettista visuaalista muistoa. Ja onhan niitä kuvia ja videoita otettu muistoksi ennen digiaikaakin.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millä tavalla valokuvaaminen on osa teidän muiden arkea, vai onko se sitä lainkaan?

PS. Huikkaan vielä tässä samalla Olympuksen tarjouksesta, joka on voimassa vuoden loppuun asti: jos ostat Olympus PEN E-PL9 -kameran nyt, niin saat kaupan päälle 30mm makro-objektiivin veloituksetta (arvo 279€). Kurkkaa kampanjatarjous täältä!

Photos: Jenni Rotonen, Vesa Silver, Johanna Piispa & Kauas Creative

Related posts

7/08/18

Aivot lomalla, neito kaislikossa ja hiki hatussa

10 39

Tänään on ollut vähän sellainen olo, että aivot taisivat jäädä yhä lomalle, joten olkaa armollisia. :D Kun päässä ei oikein tunnu liikkuvan mikään järkevä juuri nyt, on parempi haroa vain vähän sitä silppua kasaan eli luvassa viikon koottuja sekalaisia mietteitä. Sekä ekstraihanat asukuvat, koska puikoissa oli jälleen aina niin taitava Essi Nisonen.

♥ Se on jotenkin jännä, kuinka syksy tuntuu jo, vaikka lämpömittarin lukemat näyttävät yhä hellelukemia. Tuulessa on sellainen koleampi sävy ja viimeksi tänä aamuna mietin, että kesämekon sijaan olisi hyvin voinut pukea jo pitkät housut ja takin. Vaikka rakastan syksyä, ei minua silti haittaisi, jos kesä jatkuisi vielä tovin.

♥ Arkeen paluu loman jälkeen on ollut samanaikaisesti vähän tahmeaa ja silti helpompaa kuin odotin. Stressasin tulossa olevaa kiireistä työviikkoa jo vähän etukäteen lomalta käsin, mutta kun maanantai koitti, tajusin, että eihän tässä nyt niin kiire olekaan. Ihan turhaan tuli murehdittua ennakkoon. Samanaikaisesti huomaan, että päänuppi jäi vielä lomamoodiin vähän liian lyhyeksi jääneen kesäloman jäljiltä. Täytyy yrittää ensi vuonna pitää vähän pidempi loma, koska totesin 10 päivän reissullani, että tuossa ajassa ehtii oikeastaan vasta juuri ja juuri irroittautua arkisesta ajatushyrrästä ja päässä pörräävistä työasioista vain huomatakseen, että sitten pitääkin jo palata takaisin töihin. Kyllä se vain taitaa olla niin, että varsinkin uupumuksen tilassa vasta 3-4 viikon lomalla pääsee kunnolla vapaalle ja nauttimaan siitä rentoudesta, mitä kunnollinen paussi työnteosta tuo mukanaan. Ensi kesän tavoitteeksi siis ainakin viikon verran pidempi loma!

♥ On ollut oikeastaan aika kiva palata kotiin. Oma koti tuntuu aina jotenkin erityisen ihanalta matkojen jälkeen. Berliinissä oli todella kivaa, mutta Suomen hellekelit kalpenivat niiden säiden rinnalla. Helsingissä hellettä helpottaa aina se, että kaupunki sijaitsee meren rannalla ja täällä tuulee aina edes jonkin verran. Berliini oli se todellinen käristyskupoli, jossa ei värähtänyt tuulenvirekään ja lämpö ei tuntunut laskevan oikein edes yöksi. Rehellisesti sanottuna palasin lomalta melkeinpä väsyneempänä kuin lähdin sinne ihan vain siksi, että en saanut hikoilultani oikein nukuttua kunnolla. Vaikka olen reissannut ties millaisissa lämpötiloissa, edes heinäkuinen Marokko ei ollut öiseen aikaan yhtä hikinen ja tukala paikka kuin Berliini viime viikolla. Nautin helteestä ja siedän lämpöä hyvinkin, mutta näköjään riittävän kuumassa menevät meikäläiseltäkin yöunet.

♥ Otin reissuun mukaan läjän kirjoja, Yatzy-nopat ja pelikortit, koska rehellisesti sanottuna rakastan kaikkia edellämainittuja joutilaiden hetkien lomatekemisenä. Reissu taisi kuitenkin vierähtää sopivan aktiivisissa tunnelmissa (tai vaihtoehtoisesti poikkeuksellisen laiskoissa), sillä noppia ja pelikortteja en kaivanut laukusta matkan aikana kertaakaan ja ensimmäisen kirjan avasin vasta lentokoneessa paluumatkalla kotiin. Tällä hetkellä lukuprojektina on meneillään Haruki Murakamin Kafka rannalla.

♥ Minulla on iloisia uutisia kaikille Afterwork-podcastia kesän aikana kaipailleille, sillä tänään viimein palaamme studioon ja uusia jaksoja on luvassa jo ensi viikosta alkaen! Nyt on myös hyvä mahdollisuus esittää toiveaiheita syksyn varrelle, jos herää ajatuksia aiheista, joista haluaisitte kuulla meidän keskustelevan. Otamme mielellämme käsittelyyn kuulijoiden toivomia teemoja, jos ne suinkin ovat sellaisia, mistä saamme aikaiseksi jutun juurta.

♥ Olen ihmetellyt, miten nopeasti tämä kesä jotenkin hujahti. En oikein meinaa uskoa, että Flow Festival todellakin koittaa jo tällä viikolla. Odotan itse erityisesti Lauryn Hilliä, Patti Smithiä, Bonoboa ja Lykke Litä. Tänä vuonna lineupista puuttuvat sellaiset itselle erityisen kiinnostavat nimet (näitä muutamaa mainittua lukuunottamatta), mutta toisaalta festaritunnelmasta voi nauttia muutenkin ja monena vuonna tuntemattomampienkin esiintyjien joukosta on löytynyt positiivisia yllättäjiä. Ja toisaalta aika monena vuonna on omalta osaltani koko viikonloppu tullut vietettyä Backyardilla, joten saapa nähdä miten käy tällä kertaa. Kuinka moni teistä on tulossa mukaan festaritunnelmiin? Ja jos on joitakin ehdottomia festaritärppejä, niin saa jakaa kommenttiboksin puolella.

♥ Nämä ihanat kuvat on napattu aiemmin tänä kesänä Viikin luonnonsuojelualueella, kun pidimme pienen kuvaussession Essin kanssa. Aurinko paistoi kirkkaana silmiin ja hiki virtasi hellesäässä, mutta tykkään näiden kuvien tunnelmasta todella paljon. Kaunis mekko löytyi kesän alennusmyynneistä ja hatussa on ihastuttavaa vintage-fiilistä.

Minulla on muuten ihan todella valonarat silmät. En yksinkertaisesti pysty olemaan aurinkoisella säällä siristelemättä, enkä aina pilviselläkään. Se on todella rasittavaa, kun pitäisi ottaa valokuvia ja pystyn hädin tuskin pitämään silmiäni auki. Tästä syystä asukuvissa näkyy varsin usein aurinkolaseja. Tällä kertaa tsemppasin, mutta hankalaa oli. :D

mekko // dress Zara

hattu // hat KN Collection*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Essi Nisonen

Related posts

23/03/18

Maaginen valo ja maailman parasta matkaseuraa

1 51

Eilisten Sessùn-kevätinspisten jälkeen ajattelin, että voisin jakaa yhden omankin keväisemmän tyylini Barcelonan reissulta. Noihin alkukevään päiviin sai pukeutua toden totta kerrostamalla: auringossa tuli hiki ohuessakin takissa ja pimeän tullen piti kaivaa kevyttoppatakkia varsinaisen takin alle laukusta ja kietoa huivia kaulaan. Nautin kuitenkin täysin siemauksin siitä, että keväisemmissä keleissä tarkeni ilman sukkahousuja ja uskaltauduinpa muutaman päivänä auringonpaisteeseen ulos jopa sandaaleissa.

Olimme oikeastaan jo napanneet kuvat tästä asusta ja olimme kävelemässä kotiin, kun Liisa yhtäkkiä kiljaisi jotain täydellisestä valosta ja käski minua pysymään paikoillani. Ja kappas vain, aika täydellinenhän tuo tuntui olevan, kun ylläolevaa kuvaa katsoo. Liisa on yksi niistä kuvaajista, joilla on aina ihan mahtava kyky tallentaa hetkiä. Totesinkin reissukuvia katsellessani, että minusta ei varmaan koskaan ole otettu niin montaa aitoa hammashymykuvaa kuin tuolla reissulla Liisan toimesta. Toisaalta, sen ihmisen kanssa on hymy niin herkässä, ettei ihme, jos muutama leveä hymy tallentui kameraankin.

Saatamme jonkun silmään olla Liisan kanssa epätavallinen parivaljakko, mutta kun olemme yhdessä, niin ikäerolla tai muillakaan asioilla ei ole mitään merkitystä. Juuri kukaan ei saa minua nauramaan kuin hän ja Liisan kanssa reissaaminen on niin hauskaa ja rentoa, että olemme jo puhuneet, että tästä pitänee tehdä vuotuisa perinne. Tämä oli jo kolmas matkamme ja reissuvuotemme yhdessä – hullua huomata, miten nopeasti aika kuluu!

On kiinnostavaa, että jonkun kanssa voi olla vaikka miten hyvä ystävä, mutta silti kemiat ja rytmi eivät matkalla jotenkin osu yksiin. Jonkun toisen kanssa ei välttämättä edes vietä arjessa niin paljon aikaa, mutta matkalla sitä vain solahtaa johonkin samaan yhteiseen tilaan, jossa on helppo elää hetkessä ja löytää yhteinen tapa tehdä asioita. Liisan kanssa on juuri tällä tavalla helppoa, että asiat vain loksahtavat paikoilleen kuin itsestään. Niin, että kiitos Liisa taas ihanasta matkaseurasta ja mahtavista kuvista! :) On onnea, että elämässä on sinun kaltaisesti ystävä.

mekko // dress Monki*

sandaalit // sandals Terhi Pölkki*

hattu // hat H&M

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Related posts