8/07/18

Pariisin muotiviikko: Ivana Helsingin 20-vuotisnäytös

3 27

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SPECSAVERS

Tuntuu aika huimalta, että muutama päivä sitten Ivana Helsinki juhlisti Pariisin muotiviikolla jo 20-vuotista taivaltaan. Se on aikamoinen saavutus suomalaiselle brändille tänä päivänä ja todellakin hatunnoston arvoinen merkkipaalu. Kuka muistaa vielä ne legendaariset telttakuosit ja maatuskat sieltä parinkymmenen vuoden takaa? Myös Nanson Paulakukka-printti on jäänyt Paola Suhosen töistä mieleen sieltä ensimmäisiltä vuosilta.

Ivana Helsingin 20-vuotispäivän kunniaksi järjestetyssä muotinäytöksessä nähtiin upea ja runsas kattaus sitä, mitä merkki on tänä päivänä: tuttua folk-henkistä tyttömäisyyttä, rönsyilevän runsasta muotokieltä ja vintage-muodista vivahteitaan ammentavaa estetiikkaa mutta myös sensuellia ja rohkeaa naisellisuutta, omaleimaisia ja tunnistettavia silhuetteja sekä herkän kesäistä Suomi-tunnelmaa ja yliampuvaa kimallusta rinta rinnan. Tyylissä näkyvät edelleen ne samat 70-luvun vaikutteet kuin alkuaikojen printtikuoseissa, mutta niiden lisäksi Pariisissa nähtiin ihan uudenlaista, rohkeampaa Ivana Helsinkiä läpikuultavien yläosien muodossa.

Sain itse kunnian olla paikan päällä kilistelemässä juhlan kunniaksi ja oli hienoa nähdä, kuinka paljon väkeä näytös veti paikalle. Pienempien brändien näytökset saavat isoilla muotiviikoilla kilpailla huomiosta ja ajasta vieraiden kiireisissä muotiviikkoaikatauluissa, mutta Ivana Helsingin näytöksessä catwalkin reunamille saatiin kantaa ylimääräisiä tuoleja, kun kutsuvieraita saapui paikalle odotettua enemmän.

Näytöksessä nähtiin vaatteiden lisäksi myös välähdys Ivana Helsingin uusimmasta aluevaltauksesta, sillä useammalla mallilla oli nenällään Paola Suhosen suunnittelemia silmä- ja aurinkolaseja. Ivana Helsinki debytoi omalla silmälasimallistollaan reilu vuosi sitten ja onnistunut yhteistyö Specsaversin kanssa saa syksyllä jatkoa, kun toinen Ivana Helsinki -kokoelma rantautuu Specsavers-myymälöihin. Omasta mielestäni Ivana Helsingin kehysmallisto on ollut yksi Specsaversin ihanimmista, joten odotan innolla, että pääsen sovittelemaan näytöksessä nähtyjä uutuuksia myös omalle nenälle. Olenpa kuullut huhua, että mallisto on ollut niin suosittu, että se saattaa olla pääsemässä myyntiin Suomen lisäksi myös muihin Pohjoismaihin.

Olen jo aiemminkin pohdiskellut, että Paola Suhonen on melkoinen renessanssi-ihminen moniulotteisen taitorepertuaarinsa puolesta, mutta silti hän onnistui Pariisissa yllättämään. Kun oli kutsussa luvatun live-musiikkinumeron vuoro, suunnittelija hyppäsi nimittäin ujostelematta mikin varteen ja pisti lauluksi poikaystävänsä soittaman kitaran säestyksellä. Duon folk-kappaleet kuulostivat tismalleen siltä, miltä Ivana Helsingin voisi äänimaailmana kuvitellakin kuulostavan. Vaatesuunnittelun, taiteen, elokuvien, muotoilun ja bisneksen lisäksi Suhoselta sujuu näemmä myös laulu. Ja mikäli et tiennyt, niin onpa hän nuoruudessaan voittanut myös lumilautailun Suomen mestaruudenkin.

Vaikka Ivana Helsinki henkilöityy vahvasti suunnittelijaansa, maininnan ansaitsee myös Paolan enemmän taustalla vaikuttava isosisko Pirjo Suhonen, joka vastaa brändin bisnespuolesta nuoremman sisaren ollessa sen luova voima.

Suomalaiset juuret ovat aina olleet nähtävissä Ivana Helsingin suunnittelussa ja niin ne näkyvät edelleen. Brändin kotimaa oli vahvasti läsnä myös Pariisissa jo muotinäytöksen lokaation puolesta, sillä tilaisuus järjestettiin Suomen suurlähetystössä. Näytöksen taustamusiikkina kuultiin niin lempeää folkia kuin nostalgista Suomi-iskelmääkin ja moni catwalkilla astelleista vaaleista malleista oli kuin nuorempi painos Suhosen siskoksista.

On hauskaa nähdä, miten eri tavoin maailmalla menestyneet brändit tuovat suomalaisuuttaan esille omassa tekemisessään. Ivana Helsingin catwalkilla nähdyt Elovena-tytöt ovat kuin nykypäivään loikanneita ilmentymiä 60- ja 70-luvun Suomi-elokuvista, kun esimerkiksi Pariisista käsin operoiva Aalto International puolestaan on ammentanut inspiraatiotaan Jouko Lehtolan Nuoret Sankarit -henkisestä, rosoisemmasta Suomi-kuvasta 90-luvun puolivälin paikkeilta.

Käsi ylös keiden kaikkien vaatekaapeista tai silmälasikoteloista löytyy Ivana Helsinkiä? Entä mitkä juhlanäytöksen lookeista kolahtivat teille eniten?

Photos: Jeni Rotonen / Pupulandia

Related posts

28/06/18

Joutilas juhannus ja parit päiväunet Pariisissa

9 66

Keskikesän juhla on monen suosikkeja juhlapyhien joukossa. Itse en ole koskaan välittänyt juhannuksesta perheen kanssa vietettyjen lapsuuskesien jälkeen. Ehkä nykyään osaisin jo nauttia siitä, kun olen tullut enemmän sinuiksi introverttipuoleni ja yksinolon kanssa eivätkä juhlapyhät sinänsä tunnu nykyisin juuri tavallisia arkiviikonloppuja kummemmilta. Silti kaipuu jonnekin juhannusintoilun ulottumattomiin tulee kuin selkärangasta. Jonnekin, missä koko juhannuksen olemassaolon voi unohtaa. Samaa kaavaa toistan monina muinakin juhlapyhinä. Viime vuonna reissasin juhannuksen aikaan itsekseni Portugalissa, tänä vuonna suuntasin Pariisiin.

Pariisi on yksi niistä kaupungeista, joissa olen käynyt lukemattomia kertoja, mutta joka on silti jäänyt jollain tapaa etäiseksi. Pariisi tuntuu jotenkin minun kaupungiltani, mutta matkat ovat usein olleet lyhyitä pyrähdyksiä työn merkeissä, jolloin kokonaiskuva on jäänyt epämääräiseksi. En osaa yhdistää paikkoja toisiinsa kuin kartalla ja moni legendaarinen Pariisin kohde on edelleen ollut to do -listalla. Tuntuu hullulta, että yhdeksän Pariisissa matkaamani vuoden aikana en ollut ehtinyt Louvreen…

Tämänkertainen reissu oli joutilaisuudessaan otollinen hetki päämäärättömälle vaeltelulle, museoissa luuhaamiselle, kirjan lukemiselle puistossa ja ihmisten tuijottelulle Seinen varrella. Juhannus antoi hyvän syyn lomailla ja ottaa pari päivää taukoa työasioista – tuskinpa kovin moni täällä koto-Suomessakaan jaksoi viikonloppuna notkua tietokoneen äärellä. Ja poikakaverin joutuessa tekemään vähän töitä viikonloppunakin, minulla oli aikaa tutkailla ja ihmetellä Pariisia kaikessa rauhassa itsekseni.

Heti ensi töikseni marssin Centre Pompidouhun ja aloitin kunnianhimoisen vaelluksen läpi näyttelysalien. Jossain vaiheessa aikainen aamulento ja muutamaan tuntiin jääneet yöunet alkoivat painaa sekä askelta että silmäluomia. Olin modernin taiteen museosta todella vaikuttunut mutta pari kerrosta koluttuani ja muutaman vaihtuvan näyttelyn kierrettyäni niin uuvuksissa, että nuokuin ja keräilin hetken voimiani museon penkillä, ennen kuin jaksoin jatkaa matkaa. Alas aulaan palattuani muistin, että toinen puoli alakerran vaihtuvista näyttelyistä oli vielä kokonaan katsastamatta. Puntaroin tovin, jaksaisinko vielä keskittyä hetken verran ja päätin tsempata. Kerrankos sitä täällä oltiin!

Astuin uteliaana japanilaisen Ryoji Ikedan näyttelyyn, jossa kengät piti ottaa jo ovella pois. Tassuttelin paljain jaloin suureen pimeään huoneeseen, jonka lattiaa peitti musta pehmeä matto. Seinälle oli heijastettu monen kymmenen metrin pituudelle mystisenä eteenpäin virtaavaa pikseleiden, koodien ja graafisten jonojen lopuntonta jatkumoa sähköisenä särisevän digikohinan siivittämänä. Näky oli pysäyttävä: sitä katsellessaan tuntui kuin olisi ollut transsissa.

Näin ympärillä ihmisiä, jotka istuskelivat ja makoilivat lattialla keskellä pimeyttä vailla pienintäkään kiirettä liikahtaa paikoiltaan tai jatkaa matkaa. Istahdin seinän vierustalle ja jumituin tuijottamaan eteeni avautuvaa näkymää kuin hypnotisoituna. Minäkin, joka koen tietoisen rauhoittumisen, pysähtymisen ja meditoinnin todella vaikeaksi, koin saavuttavani installaatioon uppoutuessani jonkin meditatiivisen mielentilan kuin itsestään ja huomasin pian nököttäneeni paikoillani kuin lumottuna jo puolisen tuntia.

Pitkä museokierros ja univaje tuntuivat yhä jaloissa ja silmäluomilla, joten kävin matolle pitkäkseni kuten moni muukin näytti tehneen. Annoin rentouden vyöryä ylitseni ja torkahdin. Jotenkin sen kohinan keskellä vallitsi sellainen mystinen rauha ja unohduksen tila. Teokseen oli helppo uppoutua niin, että saattoi unohtaa itsensä. Huoneessa vallitsi niin vangitseva tunnelma, etten meinannut malttaa lähteä sieltä lainkaan. Kun lopulta olin viettänyt sähköisenä särisevässä huminassa yli tunnin, päätin viimein jatkaa eteenpäin. Moni minua jo ennen saapunut jäi yhä paikoilleen.

Harkitsin vakavasti, että maksaisin seuraavana päivänä museon pääsylipun uudelleen vain tullakseni istumaan tuonne huoneeseen pariksi tunniksi. Ryoji Ikedan kiehtova installaatio on esillä Pompidoussa 27. elokuuta asti, joten jos satut Pariisiin ennen sitä, mene ja koe.

Modernin taiteen museo on sekä arkkitehtuurinsa puolesta että kokoelmineen ja vaihtuvine näyttelyineen vaikuttava elämys, mutta veikkaan, että eniten siitä saa irti, jos malttaa jakaa taidekokemuksen muutamaan eri visiittiin. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että museossa voisi helposti viettää useammankin päivän. Mutta jos Pompidoussa vierähtäisi helposti muutama päivä, niin Louvressa voisi varmaan viettää viikon tai kaksi…

Toisen reissupäivän kuljeksin puistoissa ja istuskelin Seinen rannalla kirjaa lukien sekä ihmisiä ja maisemia katsellen: rakastuneina suukottelevia pariskuntia, viinilaseja kilisteleviä ystävyksiä, laitapuolen kulkijoita jakamassa sätkää, pyöräilijöitä puikkelehtimassa ihmisvilinässä, Seinessä seilaavaa nojatuolia ja puuhun karannutta ilmapalloa.

Kolmantena päivänä suuntasin viimein sinne koko korttelin kokoiseen Louvreen, johon arvelin pystyväni eksymään vaikka viikoksi. Ihmispaljous hengästytti jo aulassa, vaikka jonoakaan ei ollut. Sotasuunnitelmani oli suunnistaa ensimmäiseksi sinne kaikkein olennaisimman äärelle (lue: Mona Lisa, tietenkin!) ja valita sitten muutama kohde ja osasto museokartasta. Tuntui päivänselvältä, että olisi turha yrittää ahnehtia koko Louvrea yhdellä kertaa, joten päätin suosiolla jättää osan museon valtavasta kokoelmasta seuraavien Pariisin matkojen projektiksi.

Mona Lisan ympärillä vallitsi odotetusti sellainen tungos ja kuhina, etten edes pyrkinyt ihan lähelle, vaan kurkistelin päiden yli salaperäistä hymyä. Tutulta näytti. Kaiken sen hässäkän keskellä minua alkoi naurattaa. Mikä ihme tässä yhdessä teoksessa on niin erityistä, että koko maailma tungeksii tuota naista katsomaan? Nauratti vielä vähän lisää, kun näin myöhemmin Mona Lisan äärelle johdattelevan opastekyltin, jolle joku vitsiniekka oli piirtänyt viikset. Klassikko!

Louvre oli kaikessa runsaudessaan ja upeudessaan häkellyttävä. Monessa huoneessa tuijottelin taideteosten sijaan mykistyneenä koristeellisia kattoja ja takanreunusten kaiverruksia, jotka olivat kuin taidetta nekin. Erityisen vaikutuksen teki Napoleonin kullalla ja kimalluksella kuorrutettu koti, jonka äärellä ei voinut kuin miettiä, miten kauas siitä kruusatusta tyylistä on minimalismin aikakaudella tultu. Huvitti se kontrasti, kuinka tämän päivän arvostetuin design on suoria ja selkeitä, pelkistettyjä linjoja. Napoleonin aikaan suunnittelijan taitoa taidettiin mitata taidokkaiden koukeroiden ja kaiverrusten määrässä. Pohdin, kuinka valtavia määriä työtunteja kaikkien niiden koristeluiden tekemiseen on mahtanut kulua.

Loputtomien käytävien vaeltelu ja kaikki se ympärillä näkyvä visuaalinen ilotulitus alkoi jälleen jossain kohtaa uuvuttaa. Istahdin rauhalliselle patsaspihalle lepuuttamaan jalkojani ja annoin silmien painua kiinni. Vartin torkut Louvren penkillä oli oikein kelpo idea ja päiväunien jälkeen jaksoi taas hetken kierrellä, ennen kuin kuulutukset ilmoittivat museon olevan suljettu ja oli aika lähteä.

Oli mukavan erilaista päästä tutkimaan Pariisia kaikessa rauhassa kiireettä ja nähdä siitä palanen myös paikallisen silmin henkilökohtaisen oppaan tutussa kainalossa. Mutta sainpa minäkin tasapuolisuuden nimissä esitellä paikalliselle pari mahtavaa ravintolaa.

Joutilas viikonloppu Pariisissa oli mitä mainioin tapa viettää juhannusta. Sain olla yksin ja sain viettää aikaa parhaassa seurassa (joka toki joskus voisi tarkoittaa myös yksin, mutta tällä kertaa en viittaa siihen), pääsin vihdoin ja viimein Louvreen ja aurinkoinen sää helli päämäärättömänä kuljeksivaa turistia. Ja mikä parasta, onnistuin ottamaan nokoset sekä Louvressa että Pompidoussa. Siinä, jos missä on loman tunnelmaa. :) Voin suositella!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

5/01/18

Ajatuksia viikon varrelta ja ihana mekko

19 55

Toivottavasti teillä kaikilla on uusi vuosi lähtenyt mukavasti käyntiin! Minulla se on rehellisesti sanottuna alkanut aika tahmeasti ja hieman samoissa tunnelmissa päättyi tuo edellinenkin. Minulla on ollut tässä vuoden viimeisinä ja ensimmäisinä päivinä aikamoisia vaikeuksia löytää motivaatiota tehdä juuri mitään muuta kuin tuijottaa tv-sarjoja sipsipussi kainalossa. Koska juuri nyt ajatuksia tuntuu olevan vaikea koota kokonaiseksi postaukseksi asti, voisi olla hyvä hetki viikon sekalaisille mietteille.

♥ Piipahdin viime viikolla Pariisissa pienen miniloman verran ja tuolta reissun varrelta ovat nämä postauksen kuvatkin. Teki todella hyvää päästä rakkausmurheiden keskellä vähän uusiin maisemiin ja saada muuta ajateltavaa. Pariisi oli pääpiirteittäin ihan yhtä harmaa ja sateinen kuin Helsinkikin, mutta silti siinä kaupungissa on vain jotain sellaista charmia, että sateellakin kaikki näyttää jotenkin vähän kauniimmalta. Ehkä se on se arkkitehtuuri…

♥ Löysin joululomalla vanhempieni luona käydessäni uuden kiinnostavan tv-sarjan. Tai ei se varsinaisesti mikään uusi ole, sillä ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi jo vuonna 2014, mutta itse bongasin sen vasta nyt. Ovelasti nimetty Transparent kertoo perheestä, jonka isä tulee 70 ikävuoden kynnyksellä ulos kaapista ja paljastaa perhelleen olevansa transsukupuolinen ja tuntevansa itsensä todellisuudessa naiseksi. Siinä on kolmekymppisellä lapsikatraalla sulattelemista ja yhden salaisuuden tullessa julki muutkin rohkaistuvat paljastamaan omiaan sekä kyseenalaistamaan omia tapojaan elää ja olla. Sarja on ihan supermielenkiintoinen ja jäin siihen heti kättelyssä niin koukkuun, että katselin parissa viikossa kaikki neljä julkaistua tuotantokautta. Transparent on Suomessa katsottavissa ainakin Viaplayn kautta. Vahva suositus!

♥ Minun on myönnettävä, että olen kovasta tsemppauksestani huolimatta onnistunut tappamaan pari uusista viherkasveistani. Toista kastelin liian vähän ja toista liikaa – tyypillistä. On silti pakko sanoa, että hitsi vie, tämä Suomen talvi on haastavaa aikaa joidenkin kasvien osalta. Vaikka kukkaset olisivat kämpän valoisimmalla ikkunalla, silti voi olla, että valoa ei näy viikkokausiin juuri lainkaan. Kasvivalot tietysti auttaisivat asiaan, mutta en ole toistaiseksi ollut valmis pistämään kukkien takia koko sisustusta sentään uusiksi. Mutta jos siellä on viherkasvitietäjiä, niin osaatteko neuvoa, mikä mahtaa olla vikana, kun koriste-ananaksen (ananas corona) ja käpypalmun lehdet vain kellastuvat? Kastelenko liikaa tai liian vähän? Vai onko valoa vain yksinkertaisesti liian vähän? Jos joku tietäjä osuu linjoille, niin neuvot olisivat tarpeen!

♥ Hävettää tunnustaa, mutta käytin viime vuonna museokorttiani ihan todella vähän. No tulipahan tuettua silti suomalaisia museoita sen vuosimaksun verran, vaikka kortti jäikin vähälle käytölle. Tämän vuoden tavoitteeksi otan löytää kiireenkin keskellä aikaa piipahtaa näyttelyissä – se on aina sen käytetyn ajan arvoista. Parastahan tuossa museokortissa on juuri se, ettei tarvitse mennä kerrallaan näyttelyyn tuntikausiksi pönöttämään, vaan voi oikeasti käväistä sisällä vaikkapa vain 15 minuutin verran ja palata takaisin myöhemmin. Ihan mahtava keksintö, mutta nyt pitää tänä vuonna skarpata ja etsiä kalenterista enemmän hetkiä näille kulttuurielämyksille.

♥ Yhtälailla tajusin tuossa vuoden tullessa päätökseensä, että olen viime vuonna käynyt konserteissa ja keikoilla ihan ennätysvähän. Siihenkin voisi tulla tänä vuonna muutos. Mitä ihmettä sitten olen oikein touhunnut koko vuoden? Tehnyt töitä, kai. Ja reissannut.

♥ Olisikohan paha, jos jättäisi joulutähden ikkunaan vielä loppiaisen jälkeenkin, kun siitä tulee niin kaunis valo? Toisaalta sitten noista kukkivista joulutähdistä olisin jo valmis luopumaan, mutta ne vain kukkivat kukkimistaan. Ehkä tarjoan jossain FB-ryhmässä, että joku voi tulla hakemaan rakastavaan kotiin, jos haluaa nauttia joulufiiliksestä ympäri vuoden. :D

♥ Vaikka tuossa vuoden lopulla tuli vietettyä joulua käytyä pikaisesti siellä Pariisissakin, en silti koe päässeeni vielä oikeasti siihen lomamoodiin, jota olen kaivannut. Onneksi tähän asiaan tulee ensi viikolla muutos, sillä karkaan vähän kauemmas reissuun vajaaksi pariksi viikoksi. Kerron reissusta lähipäivinä lisää ja odotan sitä kyllä todella innolla. Tuntuu, että pieni maisemanvaihdos on tässä talven keskellä ja omassa mielentilassa ihan täsmälleen sitä, mitä tarvitsen.

♥ Näissä kuvissa näkyvä mekko on suomalaisen Hálo-merkin, josta kirjoittelinkin joskus aiemmin jo juttua täällä blogin puolella. Lapin luonnosta inspiraationsa ammentava merkki panostaa laatuun sekä kestävään kehitykseen ja on ollut tosi suuri ilo seurata tuoreen brändin hienoa nousujohteista taivalta tuolta viime kevään lanseerauksesta tähän päivään. Muutama Hálon mekko nähtiin tuossa taannoin linnanjuhlissakin. Sain itse tämän kauniin vaaleansinisen Kajo-mekon Hálolta joululahjaksi ja piti heti päästä ulkoiluttamaan sitä Pariisin kaduilla. :)

♥ Kiinnostuneille muuten tiedoksi, että Hálolla on nyt vielä tammikuun loppuun asti pop up -putiikki Helsingissä Galleria Esplanadin toisessa kerroksessa, mikäli haluat päästä sovittelemaan ja hypistelemään vaatteita ihan livenä. Putiikki on hieman piilossa siellä käytävällä, joka jää Aleksanterinkadun puolelle suunnilleen Nilson-liikkeen yläpuolelle. Muut Hálon jälleenmyyjät löytyvät nettisivujen kautta, mutta pop up -putiikissa on siis esillä koko mallisto.

Koska tuntuu, että kaiken tämän oman henkisen mylleryksen keskellä on vaikea löytää mitään järkevää sanottavaa täällä blogissakaan, annan taas vaihteeksi puheenvuoron teille muille. Millaisissa tunnelmissa teidän muiden vuosi on lähtenyt käyntiin? Mitä kuuluu tähän vuoden ensimmäiseen viikkoon?

takki // coat Acne Studios

mekko // dress Hálo*

kengät // shoes A Pair

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

27/04/17

Kevät takissa

6 67

Terkkuja muuttolaatikkokasasta, joka tuntuu vain kasvavan eksponentiaalisesti. Vannon, että näitä laatikoita purkaessani aion laittaa puolet omaisuudestani kiertoon… Ja seuraavassa elämässäni aion olla joku tiibetiläinen munkki ilman maallista omaisuutta. En myöskään aio muuttaa enää IKINÄ. Näissä tunnelmissa täällä muuttohommissa siis!

Olen huomannut olevani aivan esimerkillisen taitava jemmaamaan tavaraa kaappeihin, koska en olisi kuuna päivänä uskonut sieltä voivan löytyä niin paljon kampetta. No, lahja kaiketi sekin? Jos siis kaipaat elämääsi tavaratetriksen maailmanluokan taitajaa, niin tiedät, kenelle soittaa. Mutta paetakseni hetkeksi tätä todellisuutta, karkaan yhden postauksen verran takaisin Pariisiin parin viikon takaisiin tunnelmiin. Siellä paistoi aurinko eikä ollut huolen häivää!

Jos jokin niin tämä takki tuo kevään! On mieletöntä kuinka mieltä nostattava vaikutus tällaisella värikkäällä ja iloisella kuosilla voikaan olla. Melkein tekisi mieli toivoa koleaa kesää ihan vain siksi, että saisin suloiselle takilleni enemmän käyttöpäiviä. No okei, ei nyt sentään liioitella.

Tähän asuun pääsi monta muutakin lempparijuttua: R/H:n kevätmalliston ihana röyhelö-college, maailman mukavimmat farkut ja super-alennuksesta löytämäni Sigerson Morrisonin kauniita hapsunilkkurit. Jokohan nuo räntäsateet ja raekuurot helpottaisivat täällä Suomen säissäkin, niin voisi uskaltautua näissä kamppeissa ulos myös kotikonnuilla.

Takki // coat Marimekko*

Pusero // sweater R/H

Farkut // jeans Topshop

Nilkkurit // ankle boots Sigerson Morrison (MINO Shop)

Aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts