22/10/13

Baskeri päässä syyssäässä

16 31 PA216063.JPG

Kylläpäs kukki taas runosuoni tuota otsikkoa keksiessä, hohhoh. :D Eilen tuli taas jotenkin valikoitua ranskalaishenkistä kampetta ylle: raitapaitaa, punaista huulipunaa ja vielä kokonaisuuden kruunuksi tuo hassu pikku-pilleribaskeri. Päädyin siis ostamaan tämän oikein klassisen raitaneuleen jokin aika sitten, kun Galleria Esplanad -yhteistyössä oli vuorossa Filippa K ja ihastuin paitaan stailauskokeilun yhteydessä. Tuollainen seilorihenkinen raitapaita on sellainen klassikkojen klassikko ja minulle siitä tulee aina ensimmäisenä mieleen Jean-Paul Gaultier, joka pukeutuu raitoihin lähes aina. Inspistä tähän asuun oli antamassa suloinen kuvausassistenttini Wikke, jonka kuvasin viime joskus reilu viikko sitten raidallisessa paidassa ja nahkahameessa. Jotenkin tuo nahkahameen ja raitapaidan yhdistelmä näytti niin hauskalta, että innostuin itsekin kokeilemaan. Tarkoitukseen sopivaa nahkahametta ei kaapista löydy, mutta sen sijaan puin raidallisen neuleeni pariksi nahkahousut.

PA216098.JPG

Sinänsä tässä asussa ei ole oikeastaan mitään kovin ihmeellistä, perusjuttuja vain. :) Toki tuo hassu baskeri tuo kokonaisuuteen pienen pikantin lisän, mutta epäröin senkin kanssa ja jätin tarkoituksella osassa kuvista sen kokonaan pois. Jostain syystä olen silti viihtynyt tässä simppelissä kokonaisuudessa pitkin viime viikkoa. Ohut villaneule on ihanan lämmin ihoa vasten ja nahkahousut ovat pitkästä aikaa olleet kivaa vaihtelua farkuille. Punainen huulipuna taas tuntuu piristävän syksynkalpeaa ihoa ihanasti. Mutta eipä kai sitä sen kummempia tarvitse, pääasia että viihtyy! 

PS. Hassua muuten, miten näyttää melkein kuin minulla olisi polkkatukka, kun hiukset ovat tuolla huivin alla piilossa ja nuttura on valahtanut tuollaiseksi löysäksi. :)

PA216052.JPG

Villakangastakki H&M, raitaneule Filippa K, nahkahousut Cubus (saatu blogin kautta), punainen nahkalaukku 2OR+BYYAT (saatu blogin kautta), korkonilkkurit Clou / Nilson, kaulahuivi La Alpaca (saatu blogin kautta), nahkahansikkaat Sakari Sauso, pilleribaskeri KN Collection, aurinkolasit Ray-Ban Clubmaster (saatu blogin kautta), huulipuna Yves Rocher

PA216104.JPGPA216082.JPG PA216103.JPGPA216123.JPGPA216086.JPG PA216126.JPGPA216093m.jpg

Photos: Wikke / Luukku

Related posts

15/10/13

Töölön pilottimummo vauhdissa

23 15 PA135877.JPG

Olen niin innoissani käyttänyt tänä syksynä uskollista trenssitakkiani ja säiden viilennyttyä sitä H&M:n villakankaista papparaistakkia, että olen tyystin unohtanut kaikki muut takkini. Nyt havahduin viikonloppuna tajuamaan, että hitsi vie, se alkuvuodesta ostamani Filippa K:n pilottitakkihan olisi aivan täydellinen juuri tällaisille keleille. Kevyen toppavuorensa ansiosta se on ihan loistava vaate juuri nyt, kun lämpötilat huitelevat jossain nollan ja +10 asteen välimaastossa. Takki ei ehtinytkään keväällä esittelyyn kunnolla asukuvissa, joten otetaan vahinko takaisin nyt. ;)

PA135884.JPG

Olen huomannut pilotti-aiheisiin postauksiin tulleista kommenteista, että osa kommentoijista tuntuu suorastaan inhoavan koko bomber-trendiä. Hyvä on, teillä on täysi oikeus mielipiteeseenne, mutta aion silti yrittää kääntää päänne. ;) Voi olla, että onnistun tai voi olla, että en, mutta olen nyt tuumannut, että bomberia tulette joka tapauksessa täällä näkemään entistä enemmän muiden takkien ohella. Onpahan siinä samalla minullekin haaste koettaa yhdistellä sitä eri tavoin!

PA135905.JPG

Asukuvien ottaminen on oikeastaan aika hyvä keino hyödyntää vaatekaappinsa potentiaalia, koska eihän sitä haluaisi näyttää kuvissa aina samalta. On ollut nyt viime aikoina mukavaa, kun on tullut otettua paljon asukuvia, koska silloin haastan myös jatkuvasti omaa luovuuttani pukeutumisen saralla. Tavallisessa arjessa sitä tulee niin helposti turvauduttua samoihin toimiviksi ja mukaviksi havaittuihin asukokonaisuuksiin, mutta kuviin ikuistettavia lookeja varten sitä tulee käyttäneeksi hieman enemmän ajatusta ja luovuutta miettiessään, millaisia uusia yhdistelmiä niistä tutuista vaatteista voisi saada aikaiseksi.

PA135883.JPG

Tällä kertaa puin pilottitakini kaveriksi uskollisen kirpparimekkoni, jonka taisin löytää ensimmäisenä asuinvuotenani Helsingissä. Part Twon pilkkumekko on palvellut uskollisesti vuosia ja on yhä yksi ylivoimaisista lempparivaatteistani. Se tuntuu sopivan vähän joka tilanteeseen ja on aina vain ajaton, hauska ja kaunis. Takin alla piileskelee myös Samujin beige luottovillatakkini, joka tosin ei näy kuvissa. Piristin kokonaisuutta tänä syksynä blogin kautta saamillani Falken luumunsävyisillä sukkahousuilla, joiden veikkaan muodostuvan myös yhdeksi tämän syksyn suosikeista – nyt vain kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että saan pidettyä ne ehjinä mahdollisimman pitkään. :D Lumin Aleksi-laukku sopi hauskasti sukkiksiin sävynsä puolesta ja piristi kivasti muuten tummaa asua. Lisäsin vielä kaulahuiviksi tuollaisen oikein klassisen beigen huivin, koska ajattelin, että tuollainen elementti tuo sopivasti ristiriitaa räväkän pilottitakin rinnalle. :) Olisi tosin pitänyt ottaa yksi kuva ilman huiviakin, niin olisi näkynyt takki paremmin, mutta sen hoksasin vasta kuvia muokatessa.

Kuvista saan jälleen kiittää suloista Wikkeä! :)

PA135885.JPG

Pilottitakki Filippa K, pilkullinen mekko Part two / second hand, villatakki Samuji, luumunpunaiset sukkahousut Falke (saatu blogin kautta), korkonilkkurit Clou / Nilson, ohut luumunpunainen vyö COSkaulahuivi La Alpaca (saatu blogin kautta), nahkahansikkaat Sakari Sauso, nahkalaukku Lumi Accessories (saatu blogin kautta)

PA135901.JPGPA135916.JPGPA135891.JPG PA135910.JPG

Kuvat: Wikke / Luukku

Related posts

13/10/13

Ruskaretkellä Hesperian puistossa

43 20 PA115632.JPG

En muista koskaan ennen nähneeni niin kauniita ruskan värejä kuin tänä syksynä. Olen halunnut nauttia niistä aivan erityisesti nyt, koska koko tuo väriloisto voi muutamassa päivässä jo olla poissa. Teimme pari päivää sitten Luukku-blogin suloisen Wiken kanssa pienen ruskaretken Hesperian puistoon ajatuksinamme ikuistaa noiden ihanien syysvärien lisäksi vähän päivän asujakin. :)

PA115692.JPG

Silloin kun ostin sen ihanan vaaleanpunaisen hattaraneuleen, tarttui itse asiassa Samujin liikkeestä mukaan jotain muutakin, mitä en ole vielä esitellyt. Ihastuin nimittäin tuollaiseen pitkään unelmanpehmeään villatakkiin, jota on ollut tänä syksynä myynnissä tuollaisena sinapinvärisenä, luonnonvalkoisena sekä sellaisena tummanturkoosina. Kun selitin jollekin, minkä värinen villatakkini on, puhuin sinapinruskeasta ja kaverini väitti, ettei sellaista väriä olekaan. Mutta kun ei tuo ole keltainen vaan enemmän ruskea, mutta se on silti sinapinvärinen. Sellainen ruskea sinappi – kyllä minä ainakin olen joskus tuon väristä sinappia syönyt. :D Villatakki on maailman pehmeintä 100% lampaanvillaa ja jos nyt ymmärsin oikein, niin tehty alusta loppuun Suomessa. Siitä iso peukku, sillä aika harvoin enää näkee täysin suomalaisena käsityönä tehtyjä vaatteita ainakaan tällaisilla isommilla merkeillä. Tai no pienihän Samuji vieläkin on, mutta siis verrattuna nyt joihinkin maakuntien käsityöputiikkeihin kyllä suuri. Villatakki sopi tuonne ruskan värien sekaan niin mainiosti, että melkein olisin voinut maastoutua lehtikasaan. ;) Tuo on ehdottomasti sellainen tämän syksyn ja talven turvavaate, jonka vedän aina iltaisin kotona ylle kun viluttaa.

PA115662.JPG

Villatakkini kanssa puin vanhoja tuttuja lemppareita kuten nuo siniset peruspillifarkut, syksyn luottotakkini, lempparinilkkurit ja hauskan huivin, joka on itse asiassa oikeasti poncho. Olen saanut sen joskus 2,5 vuotta sitten jossain Lindexin lehdistökassissa ja kaikilla bloggaajilla oli tuolloin se sama vaate. :D Mutta itse käytän kyllä ponchoa paljon tuolla tavalla huiviksi käärittynä, koska se on niin ihanan lämmin ja muhkea. Kädessä keikkui tänä syksynä Lumin kanssa tehdyn yhteistyön kautta saamani Aleksi-laukku, jonka esittelinkin ensimmäistä kertaa aiemmin tällä viikolla. :) Hiukset huitaisin Pikku-Myy-nutturalle ja huulilla oli sitä uutta luumuisaa lempparihuulipunaani

PS. Tajusin juuri, että enemmän kai nämä kuvat ovat Töölönlahden puolelta kuin Hesperian puistosta, mutta niillä kulmilla kuitenkin. :)

PA115634.JPG

Takki H&M, villatakki Samuji, pillifarkut Lindex, kaulahuivi Lindex (saatu blogin kautta), korkonilkkurit Clou / Nilson, nahkalaukku Lumi Accessories (saatu blogin kautta), huulipuna Yves Rocher (saatu blogin kautta)

PA115683.JPGPA115719.JPGPA115668.JPGPA115656.JPGPA115647.JPG

Kuvat: Wikke / Luukku

Related posts

11/10/13

Mustavalkoista ja syksyn värejä

22 17 PA105738m.jpg

Viime aikoina useissa kuvissani on vilahtanut mustavalkoinen villapaita ja vaikka pusero ei ole ollut millään muotoa pääroolissa noissa jutuissa, todella moni lukija on kiinnittänyt siihen huomiota ja kysellyt sen alkuperää. En kyllä ihmettele, koska iskin itsekin silmäni tuohon poikkeuksellisen kivaan puseroon Kampin Companysin näyteikkunassa yhtä intensiivisesti. ;) Neule on siis Designers Remixin ja ostohetkestä lähtien on tehnyt mieli pukea se päälle melkein joka päivä. Lupailin villapaidasta tiedustelleille, että lisäkuvia on tulossa ja nyt niitä olisi saatavilla asupostauksen muodossa!

PA105707.JPG

Olen viime aikoina karsastanut jotenkin liian tummia asukokonaisuuksia, kun tulee helposti fiilis, että se on sellainen liian tylsä ja tavallinen valinta. Ja kalpeaa hipiääni vasten musta väri näyttää usein aika kovalta, joten olen yrittänyt pukeutua vähemmän mustaan. Mutta nyt kun sitten olen muutaman päivänä tullut pukeneeksi tuon ihanan uuden villapaitani kanssa tummia alaosia ja mustavalkoisen takin, niin jotenkin tuo mustavalkoisuus onkin tuntunut ja näyttänyt tosi kivalta. Ihan turhaan olen siis arkaillut. Ehkä tässä asiassa auttaa myös se, että oikeastaan mikään asun osista (laukkua lukuunottamatta) ei ole ihan varsinaisesti pikimusta, vaan pääosin asussa on tummanharmaata ja mustavalkoista. Pehmensin myös kokonaisuutta hiukan beigellä kaulahuivilla ja nahkahanskoilla. Ei siihen paljoa tarvita. :) Kuvissa minulla on muuten huulilla sitä mahtavaa uutta luumun sävyistä lempparipunaani, jonka esittelin juuri eilen. Huomaa, että tällainenkin kokonaisuus muuttuu aivan täysin sen mukaan, onko huulilla kirkkaanpunaista vai luumunpunaista. Pitää joskus esitellä sama kombo myös kirkkaanpunaisen huulipunan kera, niin näette. :)

PA105749.JPG

Muutama sananen vielä tuosta villapuserosta, kun se on niin monia kiinnostanut… Se on aivan ihanan tuntuinen iholla: pehmeä ja lämmin. Vaikka se ei ole mitenkään erityisen paksu tai tiheään neulottu, se on siis oikeasti todella lämmin – muutamana päivänä on se yllä tullut ihan hiki. Yhden jutun haluaisin sanoa muuten varoituksena, jos joku ihastui tähän puseroon palavasti. Myyjä myös varoitteli ostohetkellä, että tuo musta langalla tehty koristelu on sitten todella herkkä tarttumaan kiinni vähän joka paikkaan. Sen olen tosiaan saanut huomata! Neule on älyttömän kaunis, mutta nuo mustat langat tarttuvat todellakin helposti kiinni vähän minne sattuu (vetoketjut, ovenkahvat ja melkein mitkä tahansa “ulokkeet” ovat uhkaksi) ja lähtevät “purkatumaan”. Varsinaisestihan lanka ei purkaudu, kun se on kiinni neuleessä ja jos purkauma ei ole kovin paha, niin neuletta venyttelemässä langan saa tasoiteltua takaisin paikoilleen, mutta jos on oikein kunnolla ehtinyt riuhtaista ja mustaa lankaa roikkuu pitkänä lenksuna neuleen pinnassa, niin venyttely ei välttämättä riitä. Keksin kuitenkin, että suht harvaan neulotun valkoisen neuloksen läpi saa pujotettua liian pitkiksi jääneet lenksut paidan sisäpuolelle näkymättömiin, jolloin pinta on taas kuin uusi. Kertakaikkisen ihana neule siis, mutta en suosittelisi välttämättä ensimmäisenä esimerkiksi kissojen tai koirien omistajille tai pikkulasten äideille, kun nuo mustat langat ovat niin herkkiä. Tiedoksi siis tämä! :)

PA105721.JPG

Mainitsenpa myös farkuistakin vielä muutaman sanan, koska nekin ovat uudet. :) Sain nuo tummanharmaat Never Denim -pillifarkut BikBokilta joitakin viikkoja sitten ja nyt tulee yllättävä tunnustus. Ne ovat mielestäni ehkä yhdet parhaista ja mukavimmista farkuista, mitä minulla on koskaan ollut. Ja itse asiassa tämä ei ole edes ainutkertainen juttu, koska sain joskus viime talvena valita BikBokin Kampin liikkeen avajaisten yhteydessä myös omakseni farkut ja olen jo niistä ajatellut, että ne ovat ehkä parhaat farkut, mitä minulla on koskaan ollut. Ei todellakaan olisi tullut mieleen lähteä hankkimaan farkkuja BikBokista, mutta uskottava se on, kun noita on jo kaksi paria ja molemmat ovat suosikit. Ja mainitsemisen arvoista on myös se, että oikeasti saavat kyllä olla aika hyvät housut, että minä puhkean tällaisiin ylistyssanoihin. :D

PA105709.JPG

Nuo Never Denim-farkut valmistetaan Euroopassa (ellen aivan väärin muista, niin olisiko ollut sama tehdas kuin Acnen farkuilla) ja niiden eteen on ilmeisesti tehty aika mittavaa suunnittelutyötä – ja sen kyllä huomaa. Farkkujen idea on se, että ne istuvat ylle kuin hanska, mutta ovat silti todella mukavat ja joustavat päällä. Vähän kuin farkkuleggingsit, jotka kuitenkin näyttävät ja tuntuvat farkuilta eli kangas on paksumpaa ja jämäkämpää, mutta joustaa niin ihanasti, että voisin tehdä pöksyt päällä vaikka spagaatin. Jos siis pystyisin. :P Plus, että noissa takamus näyttää erityisen hyvältä ja mielestäni pesut ovat myös tosi onnistuneita. Ja nämä farkut eivät muuten lörpähdä käytössä laisinkaan ikinä! Viime talven ylivoimaiset suosikkihousuni olivat BikBokin Never Denim -farkut ja tämä syksy näyttää jatkuvan samoilla linjoilla, sillä en ole nuo saatuani halunnut pukeutua mihinkään muihin. Että nyt siis lämmin todella tyytyväisen käyttäjän suosittelu tähän kohtaan!

PS. Muistin juuri, että joskus oli silloin avajaisten aikaan puhetta, että BikBok on tehnyt noista Never Denim -farkuistaan sellaisen mainosvideon, jossa ballerina tanssii nuo superjoustavat farkut yllään. Kaivelin vähän netin syövereitä ja onnistuin löytämään sen! Video on tosi hieno, joten suosittelen tsekkaamaan – löytyy TÄÄLTÄ. :)

PA105705.JPG

Villakangastakki H&M, villapusero Designers Remix, pillifarkut BikBok (saatu blogin kautta), musta laukku Selected Femme, korkonilkkurit Clou / Nilson, nahkahanskat Sakari Sauso, kaulahuivi La Alpaca (saatu blogin kautta), huulipuna Yves Rocher (saatu blogin kautta)

PA105747.JPG PA105724m.jpg PA105744.JPGPA105733.JPG PA105763.JPGPA105732.JPG

Hahhaa, paparazzi nappasi kuvan farkuista myös takaapäin, pöljällä ilmeellä varustettuna tietenkin. :D Ja onnistui ikuistamaan salaa myös hammashymyn. Tiedän, miten janoatte hammashymykuvia, joten olkaapa hyvät – paparazzin satoa!

PA105756.JPG

Related posts