23/11/18

Soft Hardcore

2 30

Joko olet käynyt katsomassa Emma Ainalan tuoreen Soft Hardcore -näyttelyn Helsinki Contemporaryssa? Jos et, niin NYT on se hetki mennä, sillä näyttely on esillä enää tämän viikon ajan. Ja vaikka olisitkin ehtinyt jo piipahtaa, suosittelen käymään vielä toisenkin kerran, sillä Ainalan vaaleanpunaista hattaramaailmaa huokuvat teokset ovat sellaista yksityiskohtien ilotulitusta, että puolet kaikesta siitä runsaudesta menee takuulla ensimmäisellä katselukerralla ohi. Tällä kertaa maalaukset ovat myös saaneet rinnalleen keramiikkaveistoksia, jotka ovat kuin kuvien kolmiulotteista jatkumoa.

Ainalan pastellinvärinen ja rönsyilevän moniulotteinen visuaalinen maailma peilaa naishahmojen kautta somemaailmaa ja selfie-kulttuuria, naiseutta ja seksuaalisuutta, valta-asetelmia ja kulutusyhteiskuntaa. Hätkähdyttävän taidokkaasti maalatut ja näennäisen hempeät kuvat kätkevät taakseen ristiriitoja, ahdistusta ja tabuja. Suosittelen, että menet ja tutkit itse, mutta jos kriitikon mietteet kiinnostavat, esimerkiksi ystäväni Sanna Lipponen on kirjoittanut Edit-taidemediaan näyttelystä mielenkiintoisen analyysin.

Loikkasin viime viikolla itse keskelle Soft Hardcore -näyttelyn tunnelmaa ja matchasin tyylini teosten henkeen pienen projektin tiimoilta. Olin käynyt näyttelyssä jo aiemmin, joten tiesin mitä odottaa. Vedin ylle vaatteet, joissa oli vaaleanpunaisia pupunkorvia, punaisia pusuhuulia ja mustaa kiiltonahkaa – pehmeää ja kovaa kuten ajatella saattoi. Uppouduin teosten äärelle suljetussa galleriatilassa kaikessa rauhassa ja tutkailin töitä kaikessa rauhassa aina vain uusia yksityiskohtia huomaten. Avajaisillan hälinässä suurin osa maalausten lukemattomista hienovaraisista viesteistä ja nyansseista meni auttamatta ohi silmien.

Olen muutaman kerran tehnyt aiemminkin fiilisvideoita tänne blogin puolelle yhteistyönä videotaitureiden kanssa ja palaute on aina tuntunut olevan hurjan myönteistä. Ja onhan se mukavaa vaihtelua pelkkään still-kuvaan, joten oli hauska päästä tekemään taas pitkästä aikaa tällainen pieni videoprojekti. On oikeastaan aika hullua, millaisiin tilanteisiin sitä elämässä toisinaan päätyy. Tähän projektiin ajauduin mukaan siksi, että satuin joskus reilu vuosi sitten lainaamaan naapurilleni tikapuita. Naapuri ehti muuttaa talosta jo poiskin, mutta otti myöhemmin yhteyttä ja ehdotti yhteistä videoprojektia, sillä hänellä sattuu olemaan oma tuotantoyhtiö. Ja lopulta löysin itseni Helsinki Contemporarysta kameran edestä – oikeastaan vain siksi, että hyvän aikaa sitten tulin lainanneeksi tikkaita kerran.

Itse asiassa tämä projektimme ei jäänyt vain yhteen videoon, joten jatkoa seuraa vielä, mutta olisi hauska kuulla, mitä tuumitte tällaisista videoproggiksista. Kiinnostaako videofiilistely vai tykkäättekö enemmän ihan vain perinteisistä teksteistä ja kuvista? Itselle tämä ainakin on kivaa vaihtelua!

Kiitos vielä Nawras Odda hauskasta yhteistyöstä sekä Helsinki Contemporary ja Emma Ainala siitä hyvästä, että saimme tulla kyläilemään. Muuten, on aikamoinen multitalentti tuo Nawras, sillä myös videolla kuultava kappale on hänen omaa käsialaansa! Ja kiitos myös Elisalle upeasta silmämeikistä, joka sopi tämän projektin fiilikseen kuin nakutettu.

Ja tosiaan, käykää katsomassa tuo Emma Ainalan Soft Hardcore -näyttely, joka on auki vielä tämän viikonlopun eli su 25.11. asti osoitteessa Helsinki Contemporary, Bulevardi 10 (vapaa pääsy).

pusero // sweater Uhana Design*

nahkahame // leather skirt & Other Stories (2017)*

nilkkurit // ankle boots Minna Parikka (2016)*

* saatu blogin kautta / gifted

 

Photos & video: Nawras Odda / Saut Productions

Related posts

1/11/18

R-Collection: Suomi-muodin helmiä suoraan Kajaanista

29 82

Jutun vaatteet on saatu blogin kautta.

Jokainen 80- ja 90-luvulla lapsuuttaan elänyt muistaa R-Collectionin anorakit, jollainen jokaisella itseään kunnioittavalla tyyliniekalla piti noihin aikoihin olla. Minulla ei ollut, mutta ihailin kateellisena muiden yllä kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvia anorakkeja. Jossain vaiheessa klassisten anorakkien aika jäi taakse uusien trendien jyrätessä tyylirintamalla ja R-Collection hukkui jonnekin taka-alalle ketjuliikkeiden maihiinnousun myötä.

Laadukasta perus-collegea ja -trikoota (ja niitä anorakkeja) valmistava suomalaismerkki on ollut olemassa edelleen kaikki nämä vuodet ja muistan vielä Helsinkiin muutettuanikin 10 vuotta sitten, että keskustassa oli yksi R-Collectionin liike. Näin aina vastuullisten arvojen ja toimivien perusvaatteiden puolesta liputtavan suomalaismerkin konseptissa potentiaalia, mutta jotenkin en tullut koskaan eksyneeksi kauppaan ostoksille.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen R-Collection pari vuotta sitten räväytti julkaisemalla ihan uudenlaisen kokoelman, unohtamatta silti juuriaan. Mallistossa on edelleen niitä tuttuja anorakkeja, joista brändin menestystarina aikanaan alkoi ja jotka nyt 90-luvun trendien tehtyä uutta tulemistaan, ovat jälleen hyvinkin ajankohtaisia. Turvalliset colleget ja anorakit saivat kuitenkin uudistuneessa kokoelmassa rinnalleen myös paljon muuta kiinnostavaa ja ensimmäistä kertaa vuosiin perinteikäs brändi herätti minunkin mielenkiintoni.

Olen uteliaana seurannut pari viime vuotta R-Collectionin uutta suuntaa ja on pakko sanoa, että se näyttää todella hyvältä. Kun merkki kutsui minut liikkeeseen tutustumaan tämän syksyn ajankohtaiseen kokoelmaan, nappasin poikakaverin matkaan ja valikoimme kuviin suosikkilöytömme. Olin itse asiassa jo viime keväänä miettinyt, että ranskikselle pitäisi ehdottomasti hommata tuo Helsinki-college, joten nyt hän sitten viimein pääsi siinä edustamaan! Ja tosiaan, jos ette olleet vielä Instagramin puolelta bonganneet, niin tässä on Hän nyt siis on.

Tykkään R-Collectionin filosofiassa erityisesti siitä, että melkein koko mallisto on tehty unisex-periaatteella. Kokoelmassa on muutamia erityisesti naisille suunnattuja tuotteita (pari hametta ja naisellisemmalla leikkauksella tehtyä yläosaa), mutta suurin osa vaatteista on suunniteltu mitoituksen ja malliensa puolesta sukupuolettomiksi. Tosin esimerkiksi muhkea harmaa pooloneule on ensisijaisesti kai tarkoitettu naisille, mutta poikakaveriani se ei haitannut ja hän nimesi sen yhdeksi suosikikseen koko mallistosta, kun sopiva kokokin löytyi.

Tämän syksyn kokoelmassa nähdään maanläheisiä värejä: havunvihreää, tiilenpunaista, yönsinistä, poltettua oranssia ja marjapuuron punaista (joka tosin ei päätynyt näihin kuviin, koska ei ole minun värini). Materiaaleissa puolestaan näkyy tällä hetkellä kovin trendikästä vakosamettia, villaa, merinovillaa sekä laadukasta puuvillaa.

Edelleen perheomisteinen yritys valmistaa vaatteensa Suomen Kajaanissa ja Virossa ja osa materiaaleistakin tehdään Suomessa – se on tänä päivänä hyvin harvinaista. Nostan siis hattua, että R-Collection on kyennyt pitämään kiinni näistä standardeista. Pisteitä nostaa myös se, että materiaaleja valitessa on oikeasti mietitty laatua, funktionaalisuutta ja kestävyyttä. Ne ovat vaatteen elinkaaren näkökulmasta tärkeitä seikkoja, jos tarkastellaan kokoelmaa vastuullisuuden näkökulmasta. Jos kiinnostaalukea lisää R-Collectionin arvoista ja tuotannosta, nettisivuilta löytyy hyvin tietoa.

Nyt sitä vain toivoisi, että ihmiset löytäisivät R-Collectionin, sillä se on ainoa edellytys brändi olemassaololle. Merkillä on nykyään oma myymälä Kampissa Fredikinkadulla täällä Helsingissä, mutta sen lisäksi sillä on omat putiikkinsa myös Kajaanissa, Oulussa ja Rovaniemellä sekä liuta jälleenmyyjiä ympäri Suomen ja erittäin tyylikkäästi toteutettu verkkokauppa.

Ranskalainen poikakaverini oli suomalaisesta R-Collectionista aivan innoissaan ja löysi kokoelmasta monta uutta lempivaatetta. Juttelimme, että R-Collectionissa on oikeastaan vähän sellaista samanlaista henkeä kuin vaikkapa japanilaisessa Uniqlossa: toimivaa ja laadukasta perusvaatetta kukkarolle ystävälliseen hintaan. Ja itse näen, että merkillä on ehdottomasti mahdollisuuksia myös maailmanvalloitukseen, sillä kun vastuullinen arvomaailma kohtaa kohtuullisen hintatason ja käytännöllisen, skandinaavisen pelkistetyn designin, siinä on jo aineksia menestysreseptiin.

Helsingin liikkeessä harmiteltiin, että harva mies uskaltautuu putiikkiin sisälle asti ja kun tyttöystävät tulevat ostoksille, poikakaverit jäävät usein ulkopuolelle odottamaan, vaikka suurin osa liikkeen valikoimasta on unisexiä. Että hohoi miehet, rohkeasti sisään vain! Ja valistakaa mimmit poikakavereitanne, että näin kivaa kampetta löytyy nykyään R-Collectionilta – tämän jutun kuvat toimikoot todisteena.

No mitä suosikeiksemme sitten kokoelmasta valikoitui? Poikakaveri rakastaa vakosamettia, joten hänen päällään nähdään vakosamettia kahdessakin eri värissä. Minäkin tykästyin vakosamettiin, mutta valitsin housuista naisellisemman culottes-mallin sekä pöksyihin matchaavan takin, jota on muuten saatavilla myös vaaleanpunaisena. Vakosamettia on mallistossa mukana myös kauluspaidassa ja täytyy sanoa,  että yllätyin, miten hyvältä kokovakosamettinen univormu näytti niin poikakaverin yllä kuin itsellänikin.

Vaikka kokoelman vaatteet ovat pääasiassa unisexiä ja meillä on poikakaverini kanssa tyyliasioissa hyvin samanlainen maku, emme loppujen lopuksi valinneet kokoelmasta juuri mitään samoja vaatteita itsellemme. Ainoa meidän molempien yllä näkyvä vaate on itse asiassa naisille suunnatusta valikoimasta. Poikakaveri nimittäin halusi itselleen myös tuon muhkean pooloneuleen, kun riittävän iso kokokin löytyi. Hän valitsi villapuserosta harmaan version ja minä puolestaan tiilenpunaisen. Lisäksi poikakaveri tykästyi ohuempaan Steve Jobs -henkiseen merinovillapooloon. Molemmat puserot sopivat mahtavasti noiden tiilenpunaisten vakosamettihousujen pariksi. Minä puolestaan valitsin ohuemmasta ja napakammin mitoitetusta neulepoolosta harmaan, jota on saatavilla vain naisten mallina.

Muuten melko pelkistetyssä kokoelmassa nähdään naisten vaatteissa myös vähän kuosia ja hauskalla yöperhoskuviolla koristellut Bug-housut iskivät heti omaan silmään. Herrainhousujen malliset pöksyt voi yhdistää myös samaa kuosia olevaan paitaan, mutta itse valitsin niiden pariksi sinisen mohairneuleen. Jos kuosi ihastuttaa, niin samaa Bug-kuviota nähdään kokoelmassa myös hameessa ja mekossa.

Poikakaveri valitsi lisäksi kokoelmasta tietenkin sen legendaarisen Helsinki-collegen – täytyyhän sitä Pariisin kaduilla vähän pitää Suomi-henkeä yllä. Myös vihreä, vettä ja likaa hylkivällä pinnoitteella varustettu parkatakki on täydellinen sekä Pariisin että Helsingin talveen – pörröinen vuori nimittäin on irroitettava eli takista saa halutessaan tehtyä kevyemmän välikausiversion tai lämpimämmän talviversion vain vetoketjusta huiskaisemalla. Alla näkyvässä lookissa hänellä on myös R-Collectionin pipo ja harmaa flanellipaita.

Miltäs näyttää uusi R-Collection? Joko olette ehtineet tutustua mallistoon tai ylipäänsä rekisteröidä tämän uudistuneen tyylin? Entä näkyykö kuvissa sellaisia lemppareita, mitä haluaisitte itsekin päästä sovittelemaan? Toivon itse kovasti, että moni innostuu sovittelemaan ja ostoksille asti, sillä tälle brändille toden totta toivoisin kovasti kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.

Related posts

5/10/18

Sohvaperuna Pariisissa

8 42

Tunnetteko te muut koskaan syyllisyyttä siitä, että ulkomailla reissussa tekisikin mieli jäädä vain hotellille tai vuokrakämpälle tuijottamaan Netflixiä sen sijaan, että lähtisi ulos seikkailemaan ja tutustumaan uuteen ympäristöön? Huomaan välillä itse, että mitä hektisempää arkeni on, sitä useammin kaipaan matkoilla ollessani vain sitä löhöilyä ja olemista, ja ennen kaikkea sitä, ettei tarvitsisi ottaa paineita yhtään mistään. Eikä ainakaan siitä, onko nyt ehtinyt koluta vierasta kaupunkia riittävästi, jotta voisi tuntea saaneensa reissusta “kaiken irti”.

Luin juuri jostain kommentin, että yksi parhaista asioista yksin matkustamisessa on juuri se, että ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, jos haluaakin viettää päivän tai illan vain peittojen välissä hotellin sängyssä. Parhaimmillaan syyllisyyttä ei tarvitse potea sellaisesta porukalla tai kaksinkaan reissatessa ja toisaalta syyllisyys saattaa kalvaa, vaikka olisi matkoilla ihan yksinäänkin. Olen kuitenkin itse pyrkinyt luopumaan turhista suorituspaineista ja syyllisyydentunnoista, koska uskon, että keho ja mieli kyllä tietävät, mitä ne kaipaavat. Joskus uusia virikkeitä ja seikkailuja, joskus vain olemista, rauhoittumista ja peiton alla lymyilyä.

Kun lähdin Pariisiin reilu viikko sitten, joku kysyi minulta Instagramin puolella, oliko minulla erityisiä suunnitelmia, mitä aikoisimme siellä asuvan poikakaverini kanssa tehdä. Mietin asiaa hetken ja totesin, että teemme hyvin harvoin minkäänlaisia suunnitelmia sille ajalle, kun olemme yhdessä. Syynä tälle taitaa olla se, että koska etäsuhteessa toisen kanssa saa viettää vain niin rajallisesti aikaa, sitä oikeastaan kaipaa kaikkein eniten ihan niitä tavallisia arkisia hetkiä: sohvalla löhöilyä tv-sarjoja katsellen, heräämistä tutusta kainalosta, pitkiä keskusteluita kasvokkain, yhteisiä aamupalahetkiä ja iltakävelyitä lähikortteleissa. Sellaisista omista yhteisistä pienistä rutiineista tulee yllättävän tärkeitä, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyys. Ja kun jälleennäkemisen hetki koittaa, harvemmin edes kaipaa mitään kamalan ihmeellistä tai erityistä ohjelmaa ja tekemistä.

Nyt viimeksi Pariisissa ollessani koin ripauksen verran syyllisyyttä siitä, että seikkailin lopulta kaupungilla hyvin vähän itsekseni poikakaverin ollessa töissä. Sen sijaan nukuin niin pitkään, kun nukutti ja naputtelin työhommia kämpällä päivisin hänen poissaollessaan. Toisaalta, eihän meistä kumpikaan lomalla ollutkaan – pidin vain etätoimistoa “Pariisin konttorilla”.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että kotoa yleensä työskentelevälle tekee joskus hyvää päästä jonnekin muualle. Kotiympäristössä hoidettavien hommien, tapaamisten ja arkisten askareiden tulva ei lopu koskaan, mutta toisessa kaupungissa ja uudessa ympäristössä voi toisinaan keskittyä paremmin ja sallia paremmalla omatunnolla itselleen myös niitä velvollisuuksista vapaita hetkiä. En tiedä, mistä moiset syyllisyydentunnot tietoisuuteeni luikertelivat, mutta haistatan niille nyt tietoisesti pitkät, koska ei ole olemassakaan yhtä oikeaa tapaa olla reissussa. Tämänkertainen olikin enemmän arkea ja tavallista elämää, ja erikoisten elämysten sijaan matkan huippuhetket olivat yhteisen jäätelöpurkin ja sipsikulhon kauhomista Netflix-maratonin äärellä.

Ylpeänä voin siis kertoa, että Pariisin matkani saldoon kuului:

♥ kaksi kautta Game of Thronesia (en uskaltanut sinkkuna katsoa sitä yksin, joten poikakaveri joutui nyt “uhrautumaan” ja katsomaan kaksi viimeistä kautta turvanani, haha) sekä aika monta jaksoa Modern Familya

♥ lukemattomia pöniköitä jäätelöä ja vähintään yhtä monta pussia sipsejä Suomesta roudattujen dippien kera

♥ yksi muotinäytös (josta lisää huomenna!)

♥ optisen alan messut ja silmälasitrendien opiskelua

♥ yhdet synttärijuhlat

♥ kymmenisen metrolippua

♥ puolikas kirja Haruki Murakamia (Kafka rannalla)

♥ kaksi kotiinkuljetuksella tilattua illallista

♥ yksi leppoisa kävely Saint Martinin kanaalilla

♥ kaksi kierrosta vintage-putiikeissa (reissun ostossaldo: nolla)

♥ yksi kokonaan kotona sarjamaratonin merkeissä vietetty päivä poikakaverin kainalossa (ihan parasta – ja taisi olla juuri sitä mitä kumpikin sillä hetkellä kaipasi!)

♥ kaksi hampurilaisateriaa, kaksi pizzaillallista, yksi japanilainen herkkuhetki sekä yksi kiinalainen lounas (ja ravintolavinkkejä on luvassa ensi viikolla!)

Ehkä tuo viikko rentoine työtahteineen ja löhöilyineen tuli ihan tarpeeseen tässä kohtaa, koska nyt on 1,5 vuorokautta paluun jälkeen ihan kuin uudesti syntynyt olo. Energiaa riittää ja jopa Suomen sateinen syksy tuntuu romanttisella tavalla tunnelmalliselta. Ja kotiin on aina ihana palata, vaikka tällä kertaa palatessa kaikki ei ollutkaan ihan tiptop. Ehkä omistan viikonlopun siivoamiselle. :)

Olipahan yhtä tajunnanvirtaa tämä juttu, mutta tällä kertaa tällaista ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta! Mitä teidän muiden syksyiseen viikkoon kuuluu?

takki // coat Nanso

villapusero // sweater COS

leggingsit // leggings Gina Tricot

lenkkarit // sneakers New Balance

kaikki vaatteet saatu blogin kautta / all items gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

28/09/18

Vintage-aarre isän vaatekaapista

3 35

Terkkuja Pariisista! Saapa nähdä kuinka paljon saan täällä tunnelmia ikuistetuksi, sillä täällä ollessa on nimittäin aina sellainen olo, että haluaa vain elää hetkessä ja keskittyä siihen ilman puhelimia ja kameroita. Mutta ainakin muotiviikkomeiningeistä on luvassa jonkinlaisia päivityksiä viimeistään ensi viikolla.

Matkalaukkuun on tänne reissun päälle pakattu muun muassa nämä kuvassa näkyvät vaatteet. Samsøe & Samsøen vihreä kukkamekko on ollut päällä ahkeraan viime viikkoina – Suomessa jo useampana päivänä sukkahousujen kera. Täällä Pariisissakin on selvästi ilmassa syksyn tuntua, vaikka sää onkin vielä huomattavasti Suomea leppoisampi. Oikeastaan tällaiseen välikausikeliin on kaikkein vaikeinta pakata, kun päivällä lämpötila saattaa olla jopa päälle kahdenkymmenen, mutta yölämpötilat laskevat jo selvästi alle 10 asteeseen. Auringon paistaessa tulee hiki ja heti illan viiletessä viluttaa.

Saan usein palautetta blogin lukijoilta, että kaikkein kivoimpia asuinspiraatioita olisi nähdä samoja vaatteita useilla eri tavoilla puettuna. Se on hyvä muistutus myös itselle, koska vaikka arjessa käyttäisikin paljon samoja vaatteita, helposti niiden kuvaaminen blogiin uudelleen ja uudelleen tuntuu vähän tylsältä. Niinpä olen nyt oikein yrittänyt ottaa haasteekseni kuvata vain reippaasti omia luottosuosikkeja toistamiseen, ja toivon, ettei käy liian yksitoikkoiseksi!

Tykkään tällaisista vaatteista, joita voi vähän oman fiiliksen mukaan pukea eri tavoin. Hiljattain mekko oli päällä vyön kanssa puettuna, mutta oikeastaan viihdyn siinä kaikkein parhaiten ihan tuolla tavalla, kun se roikkuu vain väljänä ja vapaana. Ja tiedoksi jo ennakkoon, olenpa ehtinyt napata samaisesta koltusta varastoon vielö kolmannetkin kuvat, joissa sama mekko on jälleen puettu hiukan eri tyyliin. Eli toivottavasti tykkäätte siitä yhtä paljon kuin minä, koska vihreää kukkakuosia on luvassa jatkossakin.

Tässä asussa on kuitenkin muutakin esittelemisen arvoista kuin tuo suosikkimekko. Tuo harteille vedetty biker-nahkatakki on nimittäin aikamoinen aarre. Uskokaa tai älkää, mutta se on oman isäni vanha. Äitini kaivoi tämän esille jostain perheen arkistoista ja minä olin ikionnellinen, kun se sopi ylleni. En tiedä, miten isäni on voinut mahtua tähän, mutta kaiketi takki on peräisin isäni teinivuosilta 70-luvulla, jolloin muoti on tainnut muutenkin olla varsin ihonmyötäistä. Takki on säilynyt uskomattoman hyvänä säilössä kaikki nämä vuosikymmenet ja biker-malli on täydellisen ajaton käytettäväksi tänäkin päivänä.

Olen todella iloinen, että vanhemmat ovat tajunneet säilyttää joitakin tällaisia laadukkaita aarteita omasta nuoruudestaan! Nahkatakki ehti roikkua minullakin kaapissa jokusen vuoden, ennen kuin nyt löysin sen itselle aktiivikäyttöön. Veikkaan, että se tulee säilymään vielä minultakin jälkipolville.

Myös kengistä voisi sanoa muutaman sanasen… Nämä kengät olivat joitakin vuosia sitten ylivoimaiset suosikkini. Löysin täydelliset korkonilkkurit Helsingin Filippa K:lta, mutta sopivaa kokoa ei enää ollut jäljellä. Kehitin itselleni jonkinasteisen pakkomielteen kengistä, metsästin niitä verkkokaupoista ja ties mistä, mutta unelmakengät tuntuivat olevan loppuunmyyty koko maapallolta. Viimeinen oljenkorteni oli reissu Berliiniin, missä kävin toivoni jo aikalailla heittäneenä piipahtamassa vielä paikallisessa Filippa K:ssa. Ja mitä sieltä löysinkään: ne täydelliset nilkkurit, oikeassa koossa ja vielä 50% alessa.

Käytin lempparikenkiäni monta vuotta aivan mielettömän paljon, kunnes jossain vaiheessa vähän kyllästyin. Nilkkurit jäivät kenkäkaapin perukoille odottamaan uutta tulemistaan ja parin vuoden tauon jälkeen se on koittanut nyt. Tämä on juuri niitä syitä, miksi en halua laittaa vaatteita heti kiertoon, vaikka jotakin ei tulisikaan käytettyä vuoteen tai pariin. Joskus sitä kaipaa vain hetken taukoa, jotta voi nähdä lempparinsa taas uusin silmin.

mekko // dress Samsøe & Samsøe (gifted)

nahkatakki // leather jacket vintage

kengät // shoes Filippa K

Photos: Annika Ollila

Related posts