2/11/17

50 shades of green

4 23

(Juttu sisältää mainoslinkkejä)

Rakkauteni vihreää väriä kohtaan ei liene kenellekään enää mikään uutinen, mutta tänä syksynä olen löytänyt vihreässä villityksessäni ihan uusia tasoja, kun huomasin yksi päivä olevani verhoutunut vihreään käytännössä lähes päästä varpaisiin. Vihreitä kenkiä ei sentään tällä kertaa ollut jalassa, mutta sellaisetkin kaapista kyllä löytyisivät…

Tyylini vihreät sävyt eivät ole keskenään ihan tismalleen samanlaisia, mutta niin lähellä toisiaan kuitenkin, että sopivat hyvin yhteen. Ja kynnetkin matchasivat kuvien ottohetkellä viime viikolla vielä täydellisesti vihreään värimaailmaan, tosin kyllä nämä nykyiset ruskeatkin kynnet sopivat hyvin vihreiden sävyjen kanssa.

A+moren kipparilätsä on nykyään yksi lempparihatuistani (kuten monen muunkin), koska se on aivan täydellinen pelastaja huonoille hiuspäiville. Myönnän, että näitä kuvia otettaessa en ollut vain jaksanut pestä tukkaa pariin päivään, niin hattu pelasti tilanteen mainiosti. :D Rakastan myös lierihattuja, mutta niiden käyttäminen Suomen sääolosuhteissa on osoittautunut jokseenkin hankalaksi. Olen valitellut tätä ennenkin, mutta Helsingissä tulee sen verran navakasti, että leveälieriset hatut uhkaavat lennähtää päästä vähän väliä. Kipparilätsä pysyy kiitettävän hyvin päässä tuulesta huolimatta.

Moni on kysellyt Instagram storyjani ja Snapchattiani seurattuaan, että mistä tuo kiva lätsä on peräisin ja valitettavasti se on siis viime kevään mallistoa. Samantyylisiä on myyty ainakin H&M:llä, mutta ilmeisesti suuren suosion saanut lätsä on myyty monesta paikasta loppuun. Huomasin kuitenkin, että A+more-mallistossa on tänäkin syksynä yksi vähän samankaltainen, jos oma kipparihattu on vielä löytämättä.

Tiedättekö, kun jossain tyylissä tuntee olevansa jotenkin täysin kotonaan? Tässä lookissa minulle tuli juuri sellainen olo. Sellainen hyvällä tavalla itsevarma, että kokonaisuus on oman näköinen ja tuntuinen. Sen takia onkin varmaan tehnyt mieli pukeutua tähän samaan asuun monena muunakin päivänä. Olen kutsunut rauhallista vihreää voimavärikseni, mutta olisipa hauskaa kuulla, mitkä värit teille muille ovat niitä voimavärejä? Ja mikä on tämän syksyn luottokombo, jossa on itsevarma ja hyvä fiilis?

Translation: In case you haven’t noticed, I love dark green.

tekoturkistakki // faux fur coat Gina Tricot

villapusero // sweater Lindex

farkut // jeans KappAhl

kengät // shoes Gigi Hadid x Tommy Hilfiger

kaulahuivi // scarf A+more (Stockmann)

hattu // hat A+more (Stockmann)

laukku // bag Topshop (Zalando)

hanskat // gloves A+more (Stockmann)

Kaikki asun tuotteet saatu blogin kautta. / All items gifted.

Photos: Annika Ollila

Related posts

19/10/17

Terveisiä kädenlämpöisestä blogiskenestä

45 69

Olen tässä muutaman päivän sisään lukenut pari mielenkiintoista tekstiä blogiskenestä, kiitos Laura ja kiitos Nata. Heidän kynäilemissään teksteissä on ollut paljon samoja asioita, jotka ovat pyörineet omissakin ajatuksissa viime aikoina. Laura kritisoi ja kuvaili blogimaailman menoa sanoin “kuin lilluisi jäähtyneessä kylpyvedessä”: tarvittaisiin ravistelua, pölyjen pyyhkimistä, terävämpää otetta ja oikeaa keskustelua.

Nata totesi vastineessaan kaipaavansa samoja asioita, mutta tunnusti, että nykyään kirjoittaakseen avoimesti mielipiteitään oikeista asioista ja tarttuakseen haastavampiin teemoihin, on myös pystyttävä kovettamaan nahkansa ja varauduttava välittömästi negatiiviseen paskamyrskyyn, joka voi hyvinkin odottaa kommenttiboksissa seuraavan kerran sisään loggautuessa. Hän kuvaili harmittomien ja hampaattomien asupostausten olevan kuin “henkistä lomaa” kaikesta siitä negatiivisuudesta, mikä kommenttibokseissa velloo, koska ne ovat liki ainoita, joihin kielteistä palautetta ei tule.

Myönnän hieman yllättyneeni siitä, että nämä sanat tulivat juuri rohkean provokatiivisista näkökulmistaan tutulta Natalta, jonka olen ajatellut kestävän liki kaiken, mitä kommenttiboksissa myllää. Mutta tässä se nähdään: negatiivisuus satuttaa meistä vahvimpiakin, vaikka se ei välttämättä näy päällepäin.

Ymmärrän molempien kirjoitusten näkökulmaa. Minäkin kaipaan sitä kiinnostavaa keskustelua ja tsemppaavaa yhteisöllisyyttä, joka on ollut oikeastaan se syy, miksi olen alun alkujaan innostunut bloggaamisesta. Olen kirjoittanut blogia 10 vuotta ja vaikka negatiivisia kommentteja on ollut aina, ilmiö tuntui räjähtävän käsiin muutama vuosi sitten.

Parina viimeisenä vuotenani ennen ihan omalle blogitontille siirtymistäni myönnän, että oli hetkiä, jolloin liki minkä tahansa postauksen julkaiseminen ahdisti, koska tuntui olevan aivan sama, mistä aiheesta kirjoitin tai mitä kirjoitin, jollakulla oli kommenttiboksissa jotakin kielteistä sanottavaa. Ja yhä useammin kritiikki kohdistui minun henkilökohtaisiin valintoihini tai minuun henkilönä käsiteltävän aiheen tai ilmiön sijaan. Puhumattakaan kaikesta siitä negatiivisen kirjoittelun määrästä, joka jyllää muualla netissä ja keskustelupalstoilla. Minä olen tosin päässyt vielä tosi vähällä verrattuna moneen muuhun bloggaajaan tai vloggaajaan.

Kuten Nata omassa tekstissään kirjoitti, terävämpiin aiheisiin ja haastavampiin näkökulmiin ei enää uskalla tai jaksa tarttua itsesuojelusyistä. Vaikka bloggaajana haluaisinkin keskustella, pureutua vaikeisiin aiheisiin ja haastaa ihmisiä kriittiseen keskusteluun, nykyään jätän aika usein nuo teemat muille ihan vain siksi, että vaikka tämän blogiuran varrella sitä on tullut keitellyksi monenlaisissa liemissä, silti minun nahkani ei vain ole niin paksu, että kestäisin sen kaiken, mitä aloituksesta voi pahimmillaan seurata. Väärinkäsitysten, tahallisten väärintulkintojen ja henkilöön menevien asiattomuuksien uhka on vain liian suuri.

On varmasti helppo lukijana yksittäisiä keskusteluita sivusta seuraillessa vaatia toiselta kovempaa sietokykyä ja vahvempaa luonnetta, mutta harva ihan oikeasti tietää, miltä tuntuu joutua ottamaan sellaista negatiivisuutta vastaan jatkuvalla syötöllä vuodesta toiseen. Voin uskoa, että on vaikea asettua toisen asemaan, jos itse ei ole koskaan ollut siinä ja kokenut sitä henkilökohtaisesti. Totuus kuitenkin on, ettei inhottaviin ja hyökkääviin kommentteihin totu koskaan, vaikka niitä saisi lukea itsestään vuositolkulla. Nahka kyllä kovenee, mutta ei kukaan halua vapaaehtoisesti altistaa itseään sellaiselle, joten silloin tuntuu helpommalta vain vältellä tietoisesti keskusteluita, joiden arvelee provosoivan henkilökohtaisuuksiin.

Kävin tästä aiheesta hiljattain keskustelua myös minua sähköpostitse lähestyneen lukijan kanssa. Hän lähetti minulle viikonvaihteessa kiinnostavan juttuidean, joka liittyi muotialan eettisyyteen ja ekologisuuteen. Teema kiinnostaa minua ja haluaisin tarttua siihen, mutta totesin, että kokemukseni pohjalta tästä aiheesta kirjoittaessa valitettavasti keskitytään liian usein rakentavan yleismaailmallisen keskustelun sijaan tökkimään ja arvioimaan minun henkilökohtaisia valintojani. Herättelisin mielelläni keskustelua ja haastaisin ihmisiä pohtimaan asioita, mutta vastassa ovat usein vain syytökset tekopyhyydestä. Usein tuntuu, että monesta aiheesta saisi keskustella vain, jos on itse virheetön ja täydellinen malliesimerkki. Mutta jos katsotaan peiliin, niin kuka meistä on? Mikäli keskustella saisivat vain he, jotka ovat puhtaita kaikista synneistä ja virheistä, aika hiljaista olisi.

Olen törmännyt myös kommenttibokseissa ja keskustelupalstoilla valitteluun siitä, kuinka blogeista on kadonnut henkilökohtaisuus ja särmä. Harva tuntuu ymmärtävän, että juuri ne törkykeskustelut, henkilöön menevät sivallukset, juoruringit sekä kaikki se loputon spekulointi ja arvostelu ovat niitä syitä, miksi harva bloggaaja haluaa enää antaa itsestään mitään. Kuten Nata kirjoitti, tulee halu pitää omanaan edes joitakin salaisuuksia ja ajatuksia, jotta ulkopuoliset eivät pääse niitä pilaamaan. Valitettavasti itsesuojelu johtaa hajuttomaan, mauttomaan ja kädenlämpöisen laimeaan, kun kritiikin sekä henkilökohtaisten hyökkäysten pelossa ei tartuta enää niihin aiheisiin, jotka oikeasti kiinnostavat ja joista todella olisi sanottavaa.

Olen vain väsynyt monen muun bloggaajan tavoin olemaan maalitaulu ja kollektiivinen syntipukki. Ja siitä syystä moni kiinnostava teema jää luonnosvihkoihin ajatuksiksi. Tämä teksti kuulostaa nyt hurjan negatiiviselta, mikä ei ole ollut tarkoitukseni. Edelleen kommenteista valtaosa on positiivisia ja rakentavia, mutta ne jotka eivät ole, valitettavasti tylsistyttävät blogeissa käytävää keskustelua. Samoin kuin Natalla, on minullakin usein se olo, että haluaisin antaa enemmän, olla rohkeampi ja haastaa itseäni, mutta itsesuojeluvaisto puuttuu liian usein peliin. Sitten on niitä positiivisia oman itsensä ylittämisiä ja uskallusta vaativia postauksia, joiden julkaiseminen palkitsee ja rohkaisee, kuten tuo toissapäiväinen #metoo-teksti. Juuri sitä kaipaan lisää.

Koska sekä Laura että Nata esittivät molemmat konkreettisia ehdotuksia tilanteen edistämiseksi, heitän minäkin kehiin omani. Kirjoitan itse blogiani omalla nimelläni ja naamallani, joten esitän täällä luonnollisesti vain sellaisia ajatuksia ja näkemyksiä, jotka olisin valmis sanomaan myös naamatusten. En kuitenkaan usko kaikkien kommentoijien pystyvän sanomaan anonymiteettinsa suojista samaa. Ylilyöntejä tapahtuu tunteiden kuumetessa silloin tällöin kaikilla (myös minulla), mutta mitäpä jos pyrittäisiin jatkossa kaikki yhdessä siihen, että ärtymyksen aallon vyöryessä yli, lasketaan ensin kymmeneen, ennen kuin annetaan näppiksen sauhuta. Ja jos sen jälkeen vielä tekee mieli osallistua keskusteluun, kirjoitetaan ajatuksemme auki sellaisessa muodossa, jossa olisimme valmiita esittämään ne myös omalla nimellämme keskustelukumppanille kasvotusten. Ehkä utopistinen haave, mutta haaveita pitää olla. :)

Ja kuvituksena tässä jutussa on nyt sitten juuri niitä kädenlämpöisiä asukuvia tasapainottamassa tätä avautumista.

nahkatakki // leather jacket Samsøe & Samsøe*

poolopaita // turtle neck sweater J. Crew

farkut // jeans Monki*

kengät // shoes & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Tuija Pehkonen

Related posts

17/10/17

Sporttitakki, joka ei näytä sporttitakilta

4 27

Kaupallinen yhteistyö: Stadium

Tämä syksy on totisesti koetellut sään puolesta – uutiset ovat tienneet kertoa, että lokakuun alun sademäärät ovat jo kolkutelleet ennätyslukemia. Monena päivänä on ollut fiilis, että tekisi mieli vain pysytellä peiton alla aamusta iltaan.

Etenkin Suomessa kuulee usein sanottavan, että huono sää on vain pukeutumiskysymys. Välillä säähän on kuitenkin vaikea varautua, jos saman päivän aikana ehtii sekä sataa että paistaa. Niin kauniita sadetakkeja kuin nykyisin onkin saatavilla, ei perinteistä sadetakkia yleensä tee mieli pitää päällä siinä vaiheessa, kun aurinko pilkistääkin pilven takaa – kuminen materiaali hiostaa eikä paljon hengitä. Sadetakkien suunnittelussa on silti jo ymmärretty, että ne voivat myös designiltaan näyttää ihan tavallisilta takeilta.

Urheiluvaatteet on usein suunniteltu kestämään monenlaisia sääolosuhteita: on tuulen- ja vedenpitäviä materiaaleja, tiiviitä taskuja ja vetoketjuja sekä keveitä kankaita. Sporttityyli on soluttautunut trendien kautta osaksi arkipukeutumista ja tarjolla on tosi hyvännäköisiä vaatteita. Silti sporttivaate näyttää yleensä enemmän tai vähemmän sporttivaatteelta, joten urheilutakkia ei tule yleensä mieleen pukea duunityylin tai farkkujen pariksi, vaikka se olisikin sateenpitävänä näppärä valinta.

Olen välillä miettinyt, miksei niitä sporttivaatteiden tuulen- ja vedenpitäviä materiaaleja hyödynnetä ihan tavallisissa syystakeissa. Kyllä minulle kelpaisi vaikkapa hyvännäköinen trenssi, joka näyttäisi paitsi tyylikkäältä, suojaisi ihan kunnolla myös sateelta. No, nyt Stadium on tarttunut toimeen ja lanseerannut syksyyn uuden Urban Versatility Collectionin, jonka takit nimenomaan näyttävät ihan tavallisilta syystakeilta, mutta vastaavat teknisiltä ominaisuuksiltaan urheiluvaatteita.

Tämä kuvissa näkyvä musta Everest W EXT 3-L -takki (huh mikä nimi!) on itse asiassa tehty kolmikerroksisesta kuorimateriaalista, pitää täysin vettä (myös saumojen kohdalta), hengittää tehokkaasti ja on vieläpä valmistettu 100% kierrätetystä polyesterista. Pinnoitteessa ei ole myöskään käytetty mitään ympäristölle haitallisia yhdisteitä. Aika jees, sanoisin! Malliston toinen takki on hieman lämpimämpi, ohuella toppavuorella varustettu ja vedenpitävä parka, jota saa oliivinvihreänä ja mustana.

Tämä musta takki on siis teknisiltä ominaisuuksiltaan ihan mahtava, mutta tyylinsä puolesta sitä voisi yhtä hyvin käyttää niin sporttisten kuin arkistenkin asujen kanssa. Minä halusin tällä kertaa pukea sen tähän juttuun nimenomaan rennon farkku-lookin seuraksi, koska tavoitteenani oli havainnollistaa, miten hyvin se sopii myös ihan tavalliseen arkityyliin. Siitä huolimatta takki sopisi hyvin myös jumppahousujen ja lenkkareiden kanssa – salonkikelpoinen sporttitakki siis. Kivaa, että nyt on vaihtoehtoja sadepäivän varalle.

takki // coat Everest (Stadium)*

poolo // turtle neck sweater COS

farkut // jeans & Other Stories

hattu // hat A+more (Stockmann)*

kengät // shoes & Other Stories

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

8/10/17

Liila päivä ja satunnaisia mietteitä viikon varrelta

4 27

Tänään on taas yksi niistä päivistä, kun tuntuu hurjan vaikealta koota ajatuksia. Päässä pyörii miljoona pientä ajatusta, mutta fiilis on liian levoton siihen, että kykenisi keskittymään ja syventymään postauksen verran vain yhteen. Niinpä ajattelin, että voisi olla hyvä hetki sellaiselle sekalaiselle ajatuskokoelmalle. Vuorossa on siis päivän asu sekä sekalainen kattaus ajatuksia tältä päivältä ja viimeisen viikon ajalta.

♥ Olen kertonut tämän ennenkin, mutta inhosin liilaa väriä pitkään oikein intohimoisesti. Julistin kuinka kyseinen väri ei sovi yhtään kenellekään (paitsi tummaihoisille), mutta kappas vain, tässä sitä nyt ollaan liilaan pukeutuneena ja oikein tyytyväisenä. Mielipiteet muuttuvat ja ehkä ihan hyvä niin. Olisin paljon enemmän huolissani, jos olisin edelleen kaikesta samaa mieltä kuin 13-vuotiaana…

♥ Olen tällä hetkellä jotenkin ihan suunnattoman onnellinen tästä omasta kodista. Erityisen mielissäni olen ikkunan takana syksyn väreissä hehkuvista vaahterapuista, jotka tekevät harmaista sadepäivistäkin vähän iloisempia. Tuntuu myös siltä, että nyt kun olen vähän saanut asuntoa kuntoon ja järjestettyä, mieli on täällä kotona levollisempi. Enää ei ole sellainen olo kotiin tullessa, että täällä odottaa vain loputon tehtävälista keskeneräisistä hommista, vaikka tekemistä vielä riittääkin.

♥ Mummokaverin kuulumiset tuntuvat aina kiinnostavan Pupulandian seuraajia. Pitkän reissun takia mummotreffeihin tuli hetken verran taukoa, mutta olipa ihana jälleennäkeminen taas tällä viikolla. Mummokaveri oli leiponut ensimmäistä kertaa vuosien tauon jälkeen omenapiirakkaa. Joimme siis teetä ja herkuttelimme itse tehdyllä piirakalla.

♥ Mummokaverista puheen ollen… Meillä on usein tapana tilata Woltilla ruokaa kotiin yhdessä ja yhdeksi suosikiksemme on muodostunut salaattiravintola Pupu (hahaa!), josta saa tosi herkullisia ja täyttäviä salaatteja. En ole itse mikään suunnaton salaattien ystävä, sillä usein tuntuu, että nälissään kaipaa jotakin lämmintä ruokaa, mutta jos mieli tekee keveämpää, niin Pupun salaateista on tullut sekä minun ja mummon lemppareita. Voin suositella!

♥ Pääsin eilen kokemaan jotain aika unohtumatonta ja ainutlaatuista, sillä sain kunnian vierailla television Lotto-lähetyksessä. Olin kesällä mukana Veikkauksen mielenterveystyöstä kertovassa kampanjassa ja Veikkaukselta pyydettiin, suostuisinko mukaan kertomaan aiheesta Lotto-lähetyksessä. Aihe on tärkeä sekä yhteiskunnallisesti että minulle myös henkilökohtaisella tasolla, joten lähdin mielelläni mukaan puhumaan tärkeästä teemasta. Vasta paikan päällä minulle selvisi, että saisin itse kunnian painaa lottokoneen käyntiin – unelmapesti! :D Harmi, etten päässyt tekemään kenestäkään miljonääriä, sillä eilen ei tullut yhtään täysosumaa. No, onpahan ensi viikolla sitten taas isompi potti jaossa!

♥ Olen ollut ihan mykistynyt siitä, miten kivan vastaanoton Afterwork-podcastimme on saanut. Tuntuu, että vähän väliä ihmiset tulevat ihan naamatusten kiittelemään ohjelmasta. En ole osannut ollenkaan odottaa näin mukavaa vastaanottoa, joten se on ollut tosi iloinen yllätys. Tämä podcast-kausi on nyt ehtinyt puoleen väliin eli vielä viisi jaksoa on luvassa. Olisi kiva kuulla, kiinnostaisiko teitä kuunnella jatkossakin? Ja millaisista aiheista toivoisitte keskustelua?

♥ Luin viime kesänä aika mukavan kasan kirjoja ja lukuinto on säilynyt syksyyn asti, vaikka arjessa aina tuntuu, että lukemiselle onkin vähemmän aikaa. Reissut ja julkisissa kulkuvälineissä istutut tuokiot ovat aina hyviä hetkiä lukemiselle ja tällä hetkellä on meneillään muutama vuosi sitten Hesarin kirjallisuuspalkinnon voittanut Kissani Jugoslavia, jonka on kirjoittanut kosovolaistaustainen kirjailija Pajtim Statovci. En ole vielä päässyt romaanissa edes puoliväliin, kun olen jo suorastaan valaistunut. Kirja tarjoaa todella mielenkiintoisen kurkistuksen maahanmuutto-teemaan sekä albanialaiseen mielenmaisemaan. Todella vahva suositus!

♥ Olen tosi onnellinen siitä, että vaikka minulla omaani nähden hyvin erilaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä, elämän muuttuvat kiemurat eivät ole ajaneet meitä erilleen. Muutamalla parhaista ystävistäni on jo perhe, mutta heillä riittää yhä aikaa myös minulle, ihan erilaisten arkisten murheiden ja tilanteiden kanssa painiskelevalle ystävälleen. Olen siitä tosi kiitollinen, koska olen myös nähnyt sivusta toisenlaisia tarinoita. Lämpöiset terkut siis rakkaista rakkaimmalle Katille, jonka arkihärdellin keskelle Jenni-täti on aina tervetullut ja jonka kodissa tunnen aina olevani osa perhettä. Samoin kuin muillekin rakkaille ystävilleni, jotka lapsiperheen kiireisestä arjesta huolimatta raivaavat kalenteristaan aikaa myös ystäville.

♥ Ylipäänsä tunnen oloni ihan valtavan onnekkaaksi, että minulla on niin ihania ystäviä elämässä. Olen viime aikoina jotenkin halunnut oikein tietoisesti pysähtyä asian äärelle, koska se ei oikeasti ole itsestäänselvyys, että elämässä on sellaisia oman henkisiä, rakkaita tyyppejä, joille voi olla tukena monenlaisissa murheissa ja joille voi itse soittaa, kun kaipaa näkemystä, lohdun sanaa tai lämmintä halausta. On ollut myös ihana huomata, että vielä näin aikuisenakin elämään tupsahtelee säännöllisin väliajoin uusia ihmisiä, joista voi tulla hyvinkin nopeasti tärkeitä. En tiedä, mikä lie sunnuntainen sentimentaalisuuspuuska täällä on meneillään, mutta skoolaan teekuppini kanssa teille upeille tyypeille, joita saan ystävikseni kutsua.

♥ Tämä syksy ehti tuon jenkkireissun aikana loikata sääolosuhteissa sellaisen harppauksen eteenpäin, että minulla on nyt arkistoihin ikuistettuna liuta sellaisia asuja, jotka eivät yhtään toimi näissä tämän hetken koleissa säissä, mutta saatte nyt silti vielä vähän leudompien säiden asuinspiksiä, koska olisi sääli jättää kivat tyylit julkaisematta. Silloin kun nämä tämän postauksen kuvat napattiin, varpaat tarkenivat vielä sandaaleissa (jotka muuten matchaavat mahtavasti liilaan neuleeseeni). Nyt saattaisin valita vähän toisenlaiset kengät kokonaisuuteen… Jos väriteemassa haluaisin pysytellä, niin ehkä nämä lenkkarit voisivat olla aika täydellinen valinta.

Mitä teille muille kuuluu tänä syksyisenä sunnuntaina?

neulepusero // sweater H&M*

farkut // jeans & Other Stories

sandaalit // sandals Maryam Nassir Zadeh (Minimal Nordic)*

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts