14/12/18

Kokomustaa ja mietteitä viikon varrelta

4 23

Taas olisi jaossa koottuja pohdintoja ja mietteitä kuluneen viikon varrelta.

♥ Olen halunnut nähdä Queenin tarinan kertovan Bohemian Rhapsody -leffan siitä lähtien, kun näin elokuvan trailerin joskus alkusyksystä. Nyt viime viikonloppuna päädyimme poikakaverin kanssa spontaanisti leffaan ja kävimme katsastamassa elokuvan. Ja hitsi vie, se oli kyllä loistava! Rami Malek tekee upean roolityön Freddie Mercuryna ja koko elokuvan casting on muutenkin todella onnistunut. Leffaa katsellessa tuli hyvin vahva tunne, että voi kunpa olisi tarjoutunut tässä elämässä mahdollisuus päästä näkemään juuri tämä bändi livenä, mutta totta puhuen Bohemian Rhapsodya katsellessa siihen tavallaan tuo toive tavallaan toteutuu. Leffateatterin äänentoisto on huikea jakun Live Aid -konsertin livetaltiointi tahdittaa elokuvan loppukohtausta, voi melkein kuvitella olevansa oikeasti paikan päällä itsekin. Erittäin vahva suositus! Mutta varoitan, tämän jälkeen et todennäköisesti halua kuunnella mitään muuta kuin Queenia pitkään aikaan.

♥ Olen viherpeukalona aika surkea, kuten täällä blogissakin on tullut useampaan otteeseen todettua. Parhaani kuitenkin teen ja huomaa, että joidenkin viherkasvieni kanssa tulen vain paremmin toimeen kuin toisten. Yksi, joka selvästi viihtyy hoteissani, on tuo minuakin korkeampi kastanjasutipuu, joka onnellisena vain kasvaa kasvamistaan. Puu on viime kesästä lähti kasvanut korkeutta varmaan jo melkein puoli metriä ja nyt reissussa ollessani se oli taas kasvattanut paksusta rungosta ihan kokonaan uusia oksia. Tuntuu, että aina, kun on hetken poissa, puu on sillä välin yhtäkkiä puskenut ilmoille jonkun ihan uuden oksan. Vai onko tässä kyse vain siitä, että kaveria joka päivä katsellessaan ei huomaa sen kasvua, mutta samoin kuin lasten kohdalla, kasvun huomaa, kun toista ei näe hetkeen? Oli miten oli, näköjään tuo rakas puuni on immuuni surkeille puutarhurin taidoilleni.

♥ Myönnän, että minulla on kiireisessä arjessani suurempiakin prioriteetteja kuin siivoaminen. En ole maailman järjestelmällisin ihminen ja jos vapaa-aikaa on hyvin rajallisesti, voit olla varma, että tapaan ennemmin rakasta ystävää tai uhraan sen yhden vapaan tunnin mieluummin vaikka kirjan lukemiselle kuin kodin järjestelylle. Tästä syystä tilanne pääsee toisinaan hieman eskaloitumaan, kunnes tympäännyn epäjärjestykseen ja teen sen kunnollisen siivousoperaation kertaheitolla. Mutta MIKSI tämä siivousinto iskee aina yöllä tai myöhään illalla? Tai vaihtoehtoisesti silloin, kun todellisuudessa pitäisi olla tekemässä jotakin ihan muuta…

♥ Nukuin Afrikassa matkustaessani ihan älyttömän hyvin. Kaaduin illalla väsyneenä sänkyyn, nukahdin melkein samantien ja heräsin aamulla levänneenä ja pirteänä. Olen miettinyt, miksi siellä lepäsin niin paljon paremmin. Yksi syy oli varmasti se, että aika siellä oli kohtalaisen stressitöntä, kun omat työt oli tehty jo etukäteen. Samanaikaisesti työpäivät paikan päällä olivat eri tavalla kuormittavia ja fyysisestikin sen verran raskaita, että illalla yksinkertaisesti oli täysin poikki ja nukahtaminen siksi helppoa. Olen kuitenkin miettinyt, että olisiko myös sillä valolla ja vuorokausirytmillä ollut vaikutuksensa. Moni tuttuni ja kaverini on valitellut kärsivänsä talviseen aikaan univaikeuksista Suomessa: ihan kuin keho ei jotenkin tunnistaisi, milloin pitää nukuttaa, kun aamusta iltaan on pimeää. Eräs pahoista univaikeuksista kärsivä ystäväni totesi, että uniongelmat pahenevat aina talvella valtavasti, koska hän tuntuu tarvitsevan sen selkeän päivän ja yön tunteakseen väsymystä illalla siihen aikaan kuin kuuluukin. Voisiko tämä osaltaan selittää minun ja muidenkin hankaluuksia unirytmin ja väsymyksen kanssa talvella täällä kotioloissa?

♥ Yksi parhaista asioista matkoilla käymisessä on se, että saan reissussa ollessani aina luettua enemmän kirjoja ja usein reissun jälkeen lukuinto jää päälle niin, että hetken aikaa kotonakin tulee aktiivisemmin luettua. Arjessa ihan liian usein aika vain hupenee kaikkeen muuhun tekemiseen ja työt tuppaavat venymään iltoihin. Olen nyt yrittänyt pitää kiinni siitä, että viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa en näprää kännykkää tai tuijota Netflixiä, vaan luen kirjaa. Viimeisten kahden viikon aikana olen saanut urakoitua loppuun jo peräti kolme kirjaa ja nyt menossa on neljäs. Olen saattanut päätökseen Haruki Murakamin Kafka Rannalla -teoksen (taattua otteessaan pitävää Murakamia), Tara Westoverin maailmalla kuohuttaneen Opintiellä -teoksen* sekä Leïla Slimanin puistattavan Kehtolaulun* ja nyt meneillään on Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton*. (Tähdellä merkityt kirjat on saatu blogin kautta.) Jos tulee mieleen muita hyviä kirjasuosituksia, niin saa ehdottomasti vinkkailla! Minulla on tosin melkoinen kasa tuolla jo odottamassa joulua ja vuodenvaihteessa odottavaa lomaa.

♥ Lomasta puheen ollen… En ole itse asiassa varmaan koskaan työelämään siirryttyäni viettänyt kunnollista joululomaa niitä muutamia joulun pyhäpäiviä lukuunottamatta, joten odotan ehkä maailman eniten sitä, että tänä vuonna aion pitää joulun jälkeen vähän lomaa. Loman odotus tuntuu rinnassa semmosena kutkuttavana keveytenä, kun tiedän, että muutamaan viikkoon ei ole yhtäkään deadlinea ja saan luvan kanssa olla miettimättä työasioita. Ihanaa!

♥ Olen mietiskellyt viime aikoina paljon sitä, miten oman ystäväpiirin rakenne vaikuttaa omaan ajankäyttöön. Mainittakoon heti, että koen olevani ihan suunnattoman onnekas, että minun ympärilleni on kertynyt monta niin rakasta ja läheistä ystävää. Olen useampaan otteeseen maininnut täällä blogissakin, ettei minulla niinkään ole sellaista kaveriporukkaa, vaan enemmänkin viihdyn yksittäisten ihmisten seurassa kerrallaan. Olen kuitenkin nyt havahtunut siihen, että monen läheisen mutta toisistaan täysin erillisen ystävyyssuhteen ylläpitäminen on kiireisen arjen keskellä varsin haastavaa ihan vain ajankäytön näkökulmasta. Onneksi kaikki muutkin ovat kiireisiä ja ymmärtävät siksi tilannetta. Tajusin kuitenkin vasta hiljattain, että isommassa kaveriporukassa on se etu, että monta ystävää pystyy näkemään yhdellä kertaa.

Yrittäessäni hallita ajankäyttöäni tein viime viikolla listaa ystävistä, jotka haluaisin vielä yrittää ehtiä nähdä ennen joulua, sillä viimeisten parin kuukauden työkiireiden ja hyväntekeväisyysreissun takia en ole juuri ehtinyt tavata ystäviä niin usein kuin toivoisin. No, listan tehtyäni tajusin, että joulua edeltävien päivien määrä oli reilusti pienempi kuin niiden ystävieni lukumäärä, jotka kovin mielelläni vielä ennen joulua treffaisin. Siinä hetkessä ymmärsin, miten kätevää olisi olla osa kaveriporukkaa, kun voisi lyödä useamman kärpäsen yhdellä iskulla ja tavata monta kaveria yhdellä kertaa. Toisaalta, olen juuri sellainen ihminen, joka mielellään keskittyy yhteen ihmiseen kerrallaan ja uppoutuu keskusteluun kaikessa rauhassa, joten ehkä se on vain hyväksyttävä, että näin tämä minun kohdallani menee. Samanaikaisesti sitä tarvitsisi aikaa myös itselleen. Haastavaa, muttei mahdotonta. Olen kirjoittanut aiemminkin introverttiluonteen haasteista sosiaalisen elämän näkökulmasta, mutta ehkä tässä voisi olla taas pohdiskelun aihetta uuteen postaukseen…

♥ Kävin tällä viikolla testaamassa pari viikkoa sitten Kallioon avatun espanjalaishenkisen Bar Cónin, joka on monelle muulle jo keskustastakin tuttu. Olen niin iloinen, että kotikulmat alkavat täyttyä toinen toistaan kivemmista ravintoloista ja kuppiloista. Kävimme Bar Cónissa viettämässä vähän laatuaikaa Annikan kanssa piiitkän tauon jälkeen ja kylläpä olikin ihana nähdä ihan rauhassa ja kunnolla kaikkien syksyisten kiireiden jälkeen. Ja Bar Cónille myös vahva suositus: ruoka oli todella hyvää ja miljöö erittäin viehättävä. Annika totesi, että ravintolan tapakset olivat suunnilleen parempia kuin mitä hän on koskaan Espanjassa syönyt ja uskaltaisin kallistua samoille linjoille. Seuraavaksi haluaisin sitten testata sitä uutta vegaanista hampurilaisketjua Bun2Bunia…

♥ Blogissa on ollut kovin vähän asukuvia viime aikoina, koska muut aiheet ja työkiireet ovat vieneet mennessään eikä tuo pimeä ja harmaa sääkään ole ollut inspiroivinta antia pukeutumisen tai valokuvaamisen näkökulmasta. Nämä kuvat napattiin jo vähän aiemmin syksyllä ne ovat itse asiassa yhdet kaikkien aikojen suosikeistani. Jostain syystä olen pantannut niitä arkistoissa odottelemassa jotain sopivaa hetkiä julkaisulle ja tuumasin, että sopiva hetki on nyt. Kiitos ihanalle Camilla Bloomille kuvista! Tuo mimmi on kyllä yksi lemppareistani – hänen kanssaan on kuin sellainen sanaton yhteys ja melkein joka ruutu tuntuu onnistuvan. <3

Kirjoitin jokin aika sitten tänne blogiin kestävämmästä tyylifilosofiasta ja tämä asu on suoranainen manifesti omalle tyyliajattelulleni. Tämä kokonaisuus on yksinkertaisuudessaan ja ajattomuudessaan yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Mukana on laadukasta second handia, ajatonta klassikkoa ja oman näköistä siluettia. Mustan täydellisen merinovillapoolon olen löytänyt vuosia sitten New Yorkista vintage-putiikista. Mustat leveät farkut ovat ylivoimaiset lempparihousuni ja ne ostin vuoden alussa Weekdaysta Kööpenhaminasta (kiinnostuneille tiedoksi, että mallin nimi on ACE). Mustat, juuri sopivan korkuisella korolla varustetut yksinkertaiset korkkarit ovat sellainen täydellinen kenkäpari, joka sopii asuun kuin asuun. Sain ne 1,5 vuotta sitten blogiyhteistyön kautta Zalandolta ja olen käyttänyt niitä varmaan enemmän kuin mitään muita omistamiani korkokenkiä. Hauskaa twistiä perusmallille antaa avokkaan piparkakkureunus.

Aloin jokin aika sitten merkitä asukuvien tietojen yhteyteen myös sen, miten vanha kyseinen vaate on (sillä tarkkuudella kuin sen suinkin pystyn muistamaan), jotta pystyisin havainnollistamaan, ettei aina tarvitse ostaa uutta, jotta tyyli olisi kiinnostava ja ajankohtainen. Olen myös viime vuosina palannut taas yhä enemmän second handin pariin. En ajattele, että uuden ostaminen olisi automaattisesti synti, jos panostaa laatuun ja miettii, millaiseksi vaatteen elinkaari omassa käytössä muodostuu, mutta haluan silti havainnollistaa, että moni oma luottovaate on vanhoja tuttuja, jotka ovat olleet käytössä jo vuosia. Jos mietteeni kestävästä tyylistä kiinnostavat, suosittelen kurkkaamaan tuon aiemmin tekemäni jutun aiheesta.

pooloneule // turtleneck sweater J. Crew / second hand (2015)

farkut // jeans Weekday (2018)

korkokengät // shoes KMB / Zalando (2017, saatu blogin kautta)

Photos: Camilla Bloom

Related posts

6/12/18

Itsenäisyyspäivän mietteitä ja matkan jälkeisiä tunnelmia

13 21

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Onpa kivaa olla taas kotona ja Suomessa tänä merkkipäivänä, kun itsenäinen Suomi täyttää 101 vuotta. Matkani Tansaniaan oli monella tapaa upea ja unohtumaton elämys, mutta kyllä siellä Sansibarin kuvankauniissa maisemissa mutta köyhyyden keskellä sai tuntea, kuinka onnekas saa olla, että on sattunut syntymään Suomeen. Naisen rooli on monessa maailman kolkassa aika toisenlainen kuin meillä täällä Suomessa. Tuntuu edelleenkin aika mielettömältä, että Suomi on antanut kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä koko Euroopassa naisille äänoikeuden. Täällä nainen ei ole miehen omaisuutta ja tytöillä on oikeus käydä koulua. Nämä tuntuvat meistä nykyään ihan itsestäänselviltä perusasioilta, mutta eivät todellakaan ole sitä jokaisessa maailman kolkassa.

Vaikka meillä on usein tapana valittaa hyvinvointiyhteiskuntamme ongelmista, tukien pienuudesta, byrokraattisten koukeroiden hankaluuksista, liian suurista veroista ja mistä milloinkin, on silti edelleen aikamoinen lottovoitto syntyä Suomeen. Verrattuna moneen muuhun maahan meillä ovat asiat kuitenkin pääasiassa ihan hemmetin hyvin ja yhteiskunnalla on olemassa turvaverkko tilanteita varten, kun asiat menevät pieleen ja apua tarvitaan. Se ei tarkoita, etteikö monia asioita voisi tehdä vieläkin paljon paremmin, mutta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyviä puolia osaa kyllä aina jossakin vähän kauempana käytyään arvostaa ihan eri tavalla. On niin helppo sortua pitämään monia saavutettuja etuuksia oikeuksina.

Mutta se politiikasta ja Suomesta… Tuumasin, että voisi olla hyvä hetki koota mietteitä reissun jälkimainingeissa ja jakaa vähän kuulumisia.

♥ Tänään on luvassa mukava pieni ohjelmanumero, kun menen äidin ja isän kanssa itsenäisyyspäivän brunssille, joka on ollut satunnainen perinteemme aina silloin, kun vanhempani sattuvat olemaan maisemissa itsenäisyyspäivän aikaan. Kiva nähdä pitkästä aikaa!

♥ Myönnän, että olen ollut tässä todella kiireisen syksyn keskellä pienen paussin tarpeessa. Kun työpäivät ovat uhanneet venyä yöhön asti päivästä toiseen, jossain vaiheessa oravanpyörä on seisautettava. Tansanian matkalla painettiin pitkää päivää vapaaehtoistyön parissa, mutta se oli erilaista kuin oma arkinen työni, joten mieli sai levätä. Reissun aikana ajatuksiani kuormittivat ihan toisenlaiset asiat kuten esimerkiksi se, miten kommunikoida ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä? Tai mitä tehdä, kun tuhansien silmälasien joukosta ei tunnu millään löytyvän asiakkaalle sopivia vahvuuksia? Tai miten jaksaa pysyä tolpillaan Sansibarin helteessä ilmastoimattomassa huoneessa, jossa on samanaikaisesti 10 ihmistä?

Matkan varrella tuli vastaan monenlaista haastetta, mutta nautin suunnattomasti ihmisten kohtaamisesta sekä siitä, että pääsin tekemään jotain konkreettista ja auttamaan muita. Niin paljon kuin pidänkin omasta arjestani ja työstäni, tekee välillä hyvää tehdä jotakin ihan muuta. Aivot saivat levätä toisenlaisten arkisten haasteiden kanssa painiskellessa, joten pitkistä työpäivistä huolimatta reissu tuntui lomalta omasta arjesta, ja se teki todella hyvää. Teen vielä parin viikon sisään ihan kunnon raportin tuosta matkasta ja tehdystä työstä siellä, niin pääsette kuulemaan kokemuksia lisää.

♥ Olen tuskaillut tässä syksyn mittaan, että unirytmini on luiskahtanut aivan raiteiltaan, koska illat ovat venyneet töiden parissa helposti pitkiksi ja stressi on usein herätelly yöunilta jo ennen aikojaan. Uuvuttavat päivät ja helle imivät mehut meikäläisestä Sansibarilla niin, että kaaduin iltaisin puolikuolleena sänkyyn yleensä jo viimeistään klo 21.30. Koska pätkivä nettiyhteyskään ei saanut aikaan kiusausta roikkua kännykän tai läppärin äärellä iltamyöhään, sain näin ollen puolivahingossa kiepsautettua unirytmini ihan uuteen uskoon. Sansibarilla kello on vain tunnin Suomea edellä, joten elättelen toivoa, että saisin pidettyä tämän rytmin hetken aikaa vielä täällä koto-Suomessakin. Sansibarilla nimittäin heräsin yleensä levänneenä 8 tunnin unien jälkeen siinä 5-6 aikoihin Suomen aikaa. Tavoitteena tänään on olla nukkumassa viimeistään klo 22! Saapa nähdä miten käy…

♥ Vaikka rakastin Sansibaria, joka todella näyttää kauneimmillaan kuin paratiisilta, en ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen kotiin palatessani. Sillä ei tuntunut olevan merkitystä, että täällä odottivat kaksi viikkoa aiemmin kuivumaan ripustetut pyykit, pari vintiltä roudattua pahvilaatikkoa keskellä olohuoneen lattiaa ja kaikenlaista muutakin sotkua, mitä en ehtinyt ennen lähtöä järjestellä. Kaikesta tästä huolimatta se levollisuuden ja onnellisuuden tunne, mikä minut valtasi kotiovesta sisään astuessa, oli mieletön. Ja huomasinpa pidemmän poissaolon jälkeen toisenkin hauskan pikkuseikan: minun kotonani tuoksuu tosi hyvältä! Huomasin sen heti ulko-oven avatessani… En osaa eritellä, mikä täällä tuoksuu, mutta varmaan joku ihana tuoksukynttilä, johon nenäni on tavallisesti arjen keskellä jo ehtinyt turtua.

♥ Naurattaa, että söin Sansibarilla varmaan enemmän salmiakkia kuin aikoihin, sillä yksi vapaaehtoisista optikoista oli saanut mieheltään matkaevääksi pienen säkillisen karkkia. Olisihan se tosiaan aikamoinen koettelemus sinnitellä melkein kaksi viikkoa ilman… No siellä sitten popsimme turkinpippureita, salmiakkiaakkosia ja Sisu Ruutia (vaarallisen hyvää muuten) kuin viimeistä päivää, emmekä tainneet edes ehtiä syödä kaikkea viikon aikana.

♥ On ihan mieletöntä, kun onnistuu kohtaamaan ihmisen, jonka kanssa asiat vain jollain tapaa loksahtavat automaattisesti paikoilleen. Näin kävi yllättäen tuolla Sansibarin reissulla, kun tapasin vapaaehtoiseksi mukaan myös lähteneen Marjan. Tunne jostain mielten yhteydestä alkoi niinkin hassusta asiasta kuin siitä, että huomaamattamme olimme aina illallisella tilaamassa tismalleen samaa annosta. Kun tämä toistui muutaman kerran, siitä tuli jo vitsi ja suosiolla keskustelimme sitten yhdessä, mitä tilattaisiin. Yhteiset ruokatilaukset olivat hölmö pieni vitsimme, mutta oli mieletöntä, kuinka jonkun seurassa on sellainen helppous ja yhteys. Sielunsisko taisi siis sieltä matkalta löytyä, ja se onkin aikamoinen aarre se! Halauksia Marjalle ja yritetään nähdä pian myös täällä Helsingin päässä!

♥ Kotiinpaluu harmaaseen ja pimeään Suomeen tuntui roimasti helpommalta, kun tiedän, että pääsen huomenna poikakaverin kainaloon. Hän tulee taas visiitille tänne Helsinkiin ja yhdessäolosta saa taas niin paljon lämpöä ja energiaa seuraavaan viikkoon.

♥ Rakastan matkoilla ollessa sitä, että tulen aina lukeneeksi kirjoja paljon enemmän kuin omassa arjessa. Sain urakoitua loppuu pitkän aikaa keskeneräisenä pyörineen Haruki Murakamin Kafka rannalla ja aloitin uudenkin kirjan. Itse asiassa luin noin 18 tunnin mittaisen matkustuspäivän aikana Tara Westover ylistetyn Opintiellä-esikoisteoksen melkein kokonaan. Ihan uskomaton tositarina – suosittelen! Minulla on enää ihan vähän kirjasta jäljellä ja luulenpa, että otan tavoitteekseni nyt lukea aina iltaisin Netflixin katselun sijaan. Luulen, että se saattaa auttaa tämän uuden ja entistä ehomman unirytminkin säilyttämisessä.

♥ Enpä olisi vielä vuosi sitten arvannut, että puhun tänä päivänä jokusen sanan swahilin kieltä. Nyt puhutaan tosiaankin vain muutamasta sanasta, mutta oli uskomattoman palkitsevaa, kun pystyi löytämään yhteisen sävelen ihmisen kanssa, joka ei osaa sanaakaan englantia. Hallussa ovat lähinnä sellaiset perusjutut kuin kiitos (asante) ja ole hyvä (karibu), mutta sattuneesta syystä tuli otettua haltuun myös moni näköön liittyvä fraasi, kuten näetkö kauas (unaona mbali), näetkö hyvin (unaona vizuri), kumpi on parempi (ipi ni bora) ja kirkkaasti/epäselvästi (safi/mbaya) sekä muita samankaltaisia lauseita. Kirjoitusasut eivät välttämättä ole ihan oikein, mutta sinne päin ainakin. Että heippa (kwaheri) vain!

♥ Tuolla Sansibarin lämmössä ei hotellialueella tullut käytettyä juuri muuta kuin kaikenlaisia rentoja mekkoja, hellehattua, rantasandaaleja ja aurinkolaseja – kainalossa kirja ja kangaskassissa vesipullo. Siinäpä se. Näihin kuviin tiivistyy siis aika hyvin viime viikkojen varustus työpäivien ulkopuolella. Kumpainenkin mekko on alelöytöjä menneiltä vuosilta, hellehattu on suosikkini toissakesältä ja molemmat aurinkolasit ovat Ivana Helsingin uudesta kokoelmasta – ja saatu Specsaversilta, kuinkas muuten. Olen niin rakastunut kaikenlaisiin pyöreisiin rilleihin, etten oikein osaa enää muuta käyttääkään. Noh, täällä Suomen oloissa aurinkolaseja ei taida hetkeen tarvita, kun ei tunnu näkyvän juuri tuota aurinkoakaan, mutta matkalla pääsin testaamaan näitä uutukaisia. Jotain muuten kertoo siitä paikallisesta maagisesta valosta, että esimerkiksi noita rantatuolissa otettuja kuvia ei ole käsitelty mitenkään: värit todellakin loistavat suoraan muistikortille tallentuessaan noin kirkkaina. Tämä on niitä harvoja asioita, mitä Suomessa kaipaan matkoilta aina palattuani, sillä edes kesällä ei valo ole täällä samanlainen. Kuvista lämmin kiitos Hanna Sumarille!

Itse ajattelin viettää itsenäisyyspäivää ihan rennosti kotona vain. Mitäs suunnitelmia teillä muilla on?

mekko // dress Zara (2012)

kaulakoru // necklace By Biehl (2018)*

sandaalit // sandals Havaianas (2018)*

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki / Specsavers (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

mekko // dress Zara (2017)

hellehattu // hat A+more (2017)*

kaulakoru // necklace By Biehl (2018)*

sandaalit // sandals Havaianas (2018)*

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki / Specsavers (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Hanna Sumari

Related posts

23/11/18

Soft Hardcore

2 28

Joko olet käynyt katsomassa Emma Ainalan tuoreen Soft Hardcore -näyttelyn Helsinki Contemporaryssa? Jos et, niin NYT on se hetki mennä, sillä näyttely on esillä enää tämän viikon ajan. Ja vaikka olisitkin ehtinyt jo piipahtaa, suosittelen käymään vielä toisenkin kerran, sillä Ainalan vaaleanpunaista hattaramaailmaa huokuvat teokset ovat sellaista yksityiskohtien ilotulitusta, että puolet kaikesta siitä runsaudesta menee takuulla ensimmäisellä katselukerralla ohi. Tällä kertaa maalaukset ovat myös saaneet rinnalleen keramiikkaveistoksia, jotka ovat kuin kuvien kolmiulotteista jatkumoa.

Ainalan pastellinvärinen ja rönsyilevän moniulotteinen visuaalinen maailma peilaa naishahmojen kautta somemaailmaa ja selfie-kulttuuria, naiseutta ja seksuaalisuutta, valta-asetelmia ja kulutusyhteiskuntaa. Hätkähdyttävän taidokkaasti maalatut ja näennäisen hempeät kuvat kätkevät taakseen ristiriitoja, ahdistusta ja tabuja. Suosittelen, että menet ja tutkit itse, mutta jos kriitikon mietteet kiinnostavat, esimerkiksi ystäväni Sanna Lipponen on kirjoittanut Edit-taidemediaan näyttelystä mielenkiintoisen analyysin.

Loikkasin viime viikolla itse keskelle Soft Hardcore -näyttelyn tunnelmaa ja matchasin tyylini teosten henkeen pienen projektin tiimoilta. Olin käynyt näyttelyssä jo aiemmin, joten tiesin mitä odottaa. Vedin ylle vaatteet, joissa oli vaaleanpunaisia pupunkorvia, punaisia pusuhuulia ja mustaa kiiltonahkaa – pehmeää ja kovaa kuten ajatella saattoi. Uppouduin teosten äärelle suljetussa galleriatilassa kaikessa rauhassa ja tutkailin töitä kaikessa rauhassa aina vain uusia yksityiskohtia huomaten. Avajaisillan hälinässä suurin osa maalausten lukemattomista hienovaraisista viesteistä ja nyansseista meni auttamatta ohi silmien.

Olen muutaman kerran tehnyt aiemminkin fiilisvideoita tänne blogin puolelle yhteistyönä videotaitureiden kanssa ja palaute on aina tuntunut olevan hurjan myönteistä. Ja onhan se mukavaa vaihtelua pelkkään still-kuvaan, joten oli hauska päästä tekemään taas pitkästä aikaa tällainen pieni videoprojekti. On oikeastaan aika hullua, millaisiin tilanteisiin sitä elämässä toisinaan päätyy. Tähän projektiin ajauduin mukaan siksi, että satuin joskus reilu vuosi sitten lainaamaan naapurilleni tikapuita. Naapuri ehti muuttaa talosta jo poiskin, mutta otti myöhemmin yhteyttä ja ehdotti yhteistä videoprojektia, sillä hänellä sattuu olemaan oma tuotantoyhtiö. Ja lopulta löysin itseni Helsinki Contemporarysta kameran edestä – oikeastaan vain siksi, että hyvän aikaa sitten tulin lainanneeksi tikkaita kerran.

Itse asiassa tämä projektimme ei jäänyt vain yhteen videoon, joten jatkoa seuraa vielä, mutta olisi hauska kuulla, mitä tuumitte tällaisista videoproggiksista. Kiinnostaako videofiilistely vai tykkäättekö enemmän ihan vain perinteisistä teksteistä ja kuvista? Itselle tämä ainakin on kivaa vaihtelua!

Kiitos vielä Nawras Odda hauskasta yhteistyöstä sekä Helsinki Contemporary ja Emma Ainala siitä hyvästä, että saimme tulla kyläilemään. Muuten, on aikamoinen multitalentti tuo Nawras, sillä myös videolla kuultava kappale on hänen omaa käsialaansa! Ja kiitos myös Elisalle upeasta silmämeikistä, joka sopi tämän projektin fiilikseen kuin nakutettu.

Ja tosiaan, käykää katsomassa tuo Emma Ainalan Soft Hardcore -näyttely, joka on auki vielä tämän viikonlopun eli su 25.11. asti osoitteessa Helsinki Contemporary, Bulevardi 10 (vapaa pääsy).

pusero // sweater Uhana Design*

nahkahame // leather skirt & Other Stories (2017)*

nilkkurit // ankle boots Minna Parikka (2016)*

* saatu blogin kautta / gifted

 

Photos & video: Nawras Odda / Saut Productions

Related posts

1/11/18

R-Collection: Suomi-muodin helmiä suoraan Kajaanista

28 80

Jutun vaatteet on saatu blogin kautta.

Jokainen 80- ja 90-luvulla lapsuuttaan elänyt muistaa R-Collectionin anorakit, jollainen jokaisella itseään kunnioittavalla tyyliniekalla piti noihin aikoihin olla. Minulla ei ollut, mutta ihailin kateellisena muiden yllä kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvia anorakkeja. Jossain vaiheessa klassisten anorakkien aika jäi taakse uusien trendien jyrätessä tyylirintamalla ja R-Collection hukkui jonnekin taka-alalle ketjuliikkeiden maihiinnousun myötä.

Laadukasta perus-collegea ja -trikoota (ja niitä anorakkeja) valmistava suomalaismerkki on ollut olemassa edelleen kaikki nämä vuodet ja muistan vielä Helsinkiin muutettuanikin 10 vuotta sitten, että keskustassa oli yksi R-Collectionin liike. Näin aina vastuullisten arvojen ja toimivien perusvaatteiden puolesta liputtavan suomalaismerkin konseptissa potentiaalia, mutta jotenkin en tullut koskaan eksyneeksi kauppaan ostoksille.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen R-Collection pari vuotta sitten räväytti julkaisemalla ihan uudenlaisen kokoelman, unohtamatta silti juuriaan. Mallistossa on edelleen niitä tuttuja anorakkeja, joista brändin menestystarina aikanaan alkoi ja jotka nyt 90-luvun trendien tehtyä uutta tulemistaan, ovat jälleen hyvinkin ajankohtaisia. Turvalliset colleget ja anorakit saivat kuitenkin uudistuneessa kokoelmassa rinnalleen myös paljon muuta kiinnostavaa ja ensimmäistä kertaa vuosiin perinteikäs brändi herätti minunkin mielenkiintoni.

Olen uteliaana seurannut pari viime vuotta R-Collectionin uutta suuntaa ja on pakko sanoa, että se näyttää todella hyvältä. Kun merkki kutsui minut liikkeeseen tutustumaan tämän syksyn ajankohtaiseen kokoelmaan, nappasin poikakaverin matkaan ja valikoimme kuviin suosikkilöytömme. Olin itse asiassa jo viime keväänä miettinyt, että ranskikselle pitäisi ehdottomasti hommata tuo Helsinki-college, joten nyt hän sitten viimein pääsi siinä edustamaan! Ja tosiaan, jos ette olleet vielä Instagramin puolelta bonganneet, niin tässä on Hän nyt siis on.

Tykkään R-Collectionin filosofiassa erityisesti siitä, että melkein koko mallisto on tehty unisex-periaatteella. Kokoelmassa on muutamia erityisesti naisille suunnattuja tuotteita (pari hametta ja naisellisemmalla leikkauksella tehtyä yläosaa), mutta suurin osa vaatteista on suunniteltu mitoituksen ja malliensa puolesta sukupuolettomiksi. Tosin esimerkiksi muhkea harmaa pooloneule on ensisijaisesti kai tarkoitettu naisille, mutta poikakaveriani se ei haitannut ja hän nimesi sen yhdeksi suosikikseen koko mallistosta, kun sopiva kokokin löytyi.

Tämän syksyn kokoelmassa nähdään maanläheisiä värejä: havunvihreää, tiilenpunaista, yönsinistä, poltettua oranssia ja marjapuuron punaista (joka tosin ei päätynyt näihin kuviin, koska ei ole minun värini). Materiaaleissa puolestaan näkyy tällä hetkellä kovin trendikästä vakosamettia, villaa, merinovillaa sekä laadukasta puuvillaa.

Edelleen perheomisteinen yritys valmistaa vaatteensa Suomen Kajaanissa ja Virossa ja osa materiaaleistakin tehdään Suomessa – se on tänä päivänä hyvin harvinaista. Nostan siis hattua, että R-Collection on kyennyt pitämään kiinni näistä standardeista. Pisteitä nostaa myös se, että materiaaleja valitessa on oikeasti mietitty laatua, funktionaalisuutta ja kestävyyttä. Ne ovat vaatteen elinkaaren näkökulmasta tärkeitä seikkoja, jos tarkastellaan kokoelmaa vastuullisuuden näkökulmasta. Jos kiinnostaalukea lisää R-Collectionin arvoista ja tuotannosta, nettisivuilta löytyy hyvin tietoa.

Nyt sitä vain toivoisi, että ihmiset löytäisivät R-Collectionin, sillä se on ainoa edellytys brändi olemassaololle. Merkillä on nykyään oma myymälä Kampissa Fredikinkadulla täällä Helsingissä, mutta sen lisäksi sillä on omat putiikkinsa myös Kajaanissa, Oulussa ja Rovaniemellä sekä liuta jälleenmyyjiä ympäri Suomen ja erittäin tyylikkäästi toteutettu verkkokauppa.

Ranskalainen poikakaverini oli suomalaisesta R-Collectionista aivan innoissaan ja löysi kokoelmasta monta uutta lempivaatetta. Juttelimme, että R-Collectionissa on oikeastaan vähän sellaista samanlaista henkeä kuin vaikkapa japanilaisessa Uniqlossa: toimivaa ja laadukasta perusvaatetta kukkarolle ystävälliseen hintaan. Ja itse näen, että merkillä on ehdottomasti mahdollisuuksia myös maailmanvalloitukseen, sillä kun vastuullinen arvomaailma kohtaa kohtuullisen hintatason ja käytännöllisen, skandinaavisen pelkistetyn designin, siinä on jo aineksia menestysreseptiin.

Helsingin liikkeessä harmiteltiin, että harva mies uskaltautuu putiikkiin sisälle asti ja kun tyttöystävät tulevat ostoksille, poikakaverit jäävät usein ulkopuolelle odottamaan, vaikka suurin osa liikkeen valikoimasta on unisexiä. Että hohoi miehet, rohkeasti sisään vain! Ja valistakaa mimmit poikakavereitanne, että näin kivaa kampetta löytyy nykyään R-Collectionilta – tämän jutun kuvat toimikoot todisteena.

No mitä suosikeiksemme sitten kokoelmasta valikoitui? Poikakaveri rakastaa vakosamettia, joten hänen päällään nähdään vakosamettia kahdessakin eri värissä. Minäkin tykästyin vakosamettiin, mutta valitsin housuista naisellisemman culottes-mallin sekä pöksyihin matchaavan takin, jota on muuten saatavilla myös vaaleanpunaisena. Vakosamettia on mallistossa mukana myös kauluspaidassa ja täytyy sanoa,  että yllätyin, miten hyvältä kokovakosamettinen univormu näytti niin poikakaverin yllä kuin itsellänikin.

Vaikka kokoelman vaatteet ovat pääasiassa unisexiä ja meillä on poikakaverini kanssa tyyliasioissa hyvin samanlainen maku, emme loppujen lopuksi valinneet kokoelmasta juuri mitään samoja vaatteita itsellemme. Ainoa meidän molempien yllä näkyvä vaate on itse asiassa naisille suunnatusta valikoimasta. Poikakaveri nimittäin halusi itselleen myös tuon muhkean pooloneuleen, kun riittävän iso kokokin löytyi. Hän valitsi villapuserosta harmaan version ja minä puolestaan tiilenpunaisen. Lisäksi poikakaveri tykästyi ohuempaan Steve Jobs -henkiseen merinovillapooloon. Molemmat puserot sopivat mahtavasti noiden tiilenpunaisten vakosamettihousujen pariksi. Minä puolestaan valitsin ohuemmasta ja napakammin mitoitetusta neulepoolosta harmaan, jota on saatavilla vain naisten mallina.

Muuten melko pelkistetyssä kokoelmassa nähdään naisten vaatteissa myös vähän kuosia ja hauskalla yöperhoskuviolla koristellut Bug-housut iskivät heti omaan silmään. Herrainhousujen malliset pöksyt voi yhdistää myös samaa kuosia olevaan paitaan, mutta itse valitsin niiden pariksi sinisen mohairneuleen. Jos kuosi ihastuttaa, niin samaa Bug-kuviota nähdään kokoelmassa myös hameessa ja mekossa.

Poikakaveri valitsi lisäksi kokoelmasta tietenkin sen legendaarisen Helsinki-collegen – täytyyhän sitä Pariisin kaduilla vähän pitää Suomi-henkeä yllä. Myös vihreä, vettä ja likaa hylkivällä pinnoitteella varustettu parkatakki on täydellinen sekä Pariisin että Helsingin talveen – pörröinen vuori nimittäin on irroitettava eli takista saa halutessaan tehtyä kevyemmän välikausiversion tai lämpimämmän talviversion vain vetoketjusta huiskaisemalla. Alla näkyvässä lookissa hänellä on myös R-Collectionin pipo ja harmaa flanellipaita.

Miltäs näyttää uusi R-Collection? Joko olette ehtineet tutustua mallistoon tai ylipäänsä rekisteröidä tämän uudistuneen tyylin? Entä näkyykö kuvissa sellaisia lemppareita, mitä haluaisitte itsekin päästä sovittelemaan? Toivon itse kovasti, että moni innostuu sovittelemaan ja ostoksille asti, sillä tälle brändille toden totta toivoisin kovasti kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.

Related posts