15/05/20

Tyylikästä ja vastuullista pienellä budjetilla?

8 67

“Olisipa enemmän rahaa, niin voisin pukeutua vastuullisemmin ja tyylikkäämmin.” Kuulen tällaisia ajatuksia usein, kun puhun tyylistä tai vastuullisista valinnoista vaateostoksilla. Vastuullisesti valmistettu vaate maksaa aina vähän enemmän, sillä laadukkaat materiaalit ovat kalliimpia, ja jotta jokainen tekijä prosessin eri vaiheessa saisi työstään reilun korvauksen, vaatteen hinta ei voi olla poljettu pohjalukemiin. Siitä huolimatta vastuullisesti ja kauniisti voi pukeutua myös pienelläkin budjetilla.

Monelle tyylikkyys merkitsee yhtä kuin kalliita merkkejä ja olenkin usein kuullut samaa niin sisustuksen kuin pukeutumisenkin saralla, että “onhan se helppoa olla tyylikäs, jos on varaa ostaa kallista designia”. Mielestäni on kuitenkin harhaluulo, että pukeutuakseen tai sisustaakseen tyylikkäästi, täytyy käyttää merkkivaatteita, ostella design-kalusteita ja olla valmis käyttämään kaikkeen tähän paljon rahaa. Haluan haastaa tätä ajatusta. Varsinkin second hand -löytöjä voi tehdä todella edullisesti – ja käytettynä ostaminen on aina uutta parempi vaihtoehto luonnonvarojen näkökulmasta. Henkilökohtaisesti olen myös sitä mieltä, että usein kerroksellinen tyyli, jossa on mukana sekä uutta että vanhaa, on paljon kiinnostavampi ja persoonallisempi kuin suoraan katalogista kopioitu ja uutuuttaan kiiltävä.

Rahalla ei todellakaan voi saa tyyliä – sen tiedämme varmasti kaikki. Ja jos mietin oman ystäväpiirini kiinnostavimpia ja tyylikkäimpiä pukeutujia tai sisustajia, he ovat harvoin niitä, joilla on käytössään kaikkein muhkein budjetti. Itse asiassa uskaltaisin väittää jopa päinvastoin. Moni tyylikkäimmistä ystävistäni on itse asiassa juuri siesta vähävaraisimmasta päästä: opiskelijoita, luovan alan ammattilaisia ja taiteilijoita. Heitä kuitenkin yhdistää se, että heillä on luovuutta, hyvä tyylitaju sekä kykyä ja malttia metsästää loistavia second hand -löytöjä ja taitoa tunnistaa kirpputorien loputtomasta massasta ne parhaat palat.

Juttelin tästä aiheesta Instagram-storyn puolella pari päivää sitten ja ajatukseni herättivät todella vilkasta keskustelua. Storyn ensisijainen tarkoitus oli kannustaa huomaamaan, että myös pienellä budjetilla voi pukeutua kauniisti ja vastuullisesti, jos vain on valmis käyttämään siihen hieman aikaa ja vaivaa. Vastuulliset valinnat ovat vaateostoksilla harvoin niitä kaikkein helpoimpia, nopeimpia tai näppärimpiä – oli kyse sitten uudesta tai vanhasta vaatteesta. Vastuullinen vaate saattaa uutena maksaa enemmän, materiaaleihin täytyy ehkä tutustua hiukan ja joskus kivakin vaate jää hyllyyn, kun merkin toimintaa ryhtyy tutkimaan tarkemmin. Vastuulliset vaatteet kuitenkin tehdään paremmin ja paremmista materiaaleista, joten maksamaansa hintaa vastaan saa yleensä myös kestävämpää ja parempaa laatua. Upeimpien second hand -löytöjen tekeminen puolestaan vaatii sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta on parhaimmillaan todella palkitsevaa.

Pikkurahalla voi löytää aarteita, mutta se tarkoittaa, että kirppareita pitää jaksaa koluta uutterasti ja sietää lukuisia “turhiakin” käyntejä, sillä todennäköisesti suurimmalla osalla käynneistä vetää vesiperän. Joskus niiden täydellisten vintagefarkkujen löytyminen voi viedä vuosia (kuten minulla), mutta kirpputorilla ostosten tekemiseen pitääkin suhtautua vähän eri tavalla kuin tavallisissa kaupoissa asioimiseen. Se on kuin aarrejahtia – ja aina toisinaan ristiretki palkitaan, kun kohdalle osuu todellinen helmi.

Kirpputorishoppailu vaatii siis ensisijaisesti kärsivällisyyttä, aikaa, toistoja ja viitseliäisyyttä. Suurimmalta osalta kirpputorivisiiteistäni palaan tyhjin käsin. Tykkään itse tehdä löytöjä ensisijaisesti ihan niissä oikeissa myymälöissä, mutta aarteita voi tänä päivänä etsiä helposti myös erilaisten kirppissovellusten kautta, Facebookin kierrätysryhmistä sekä lukemattomista second hand -verkkokaupoista. Ymmärrän, että kaikilla ei ole aikaa, mahdollisuutta tai kärsivällisyyttä etsiä neulaa heinäsuovasta kirpputoreilla, mutta väitän, että myös pienellä budjetilla on mahdollista pukeutua kauniisti, kiinnostavasti ja vastuullisesti, jos vain on valmis näkemään sen eteen hitusen vaivaa.

Ja jos tuntuu, että et ikinä löydä kirpputoreilta mitään tai et tiedä, mistä löytyisivät ne parhaat putiikit, kannattaa kurkata aiemmin tekemäni opas second hand -shoppailuun.

Kirpputorien lisäksi laadukkaita ja vastuullisia vaatelöytöjä voi tehdä edullisesti myös uutena. Olen ostanut itse monet merkkivaatteistani alennusmyynneistä, outleteistä tai sample salesta. Tuen mielelläni kotimaisia laadukkaita brändejä ihan täydelläkin hinnalla, mutta alennukset ja muut mahdollisuudet tehdä löytöjä vähän halvemmalla kannattaa tietenkin myös hyödyntää.

Ilman muuta aina on poikkeustilanteita. Joskus rahat ovat niin tiukilla, että edullisimmatkin kirppariostokset ovat liikaa budjetille. Jos paino ei pysy koko ajan tasaisena ja vaatekoko vaihtelee, voi kestävien vaateostosten tekeminen olla haastavaa. Haluaako vaatteisiin panostaa, jos ei voi olla varma, että ne sopivat vielä myöhemminkin? Myös se voi olla vaateostoksilla ongelmallista, jos on kooltaan tai muodoiltaan vaatteiden standardimitoituksen ulkopuolella. Tällöin niin kirpparilöytöjen tekeminen kuin ihan uusienkin kauniisti istuvien vaatteiden löytäminen voi olla vaikeaa – tästä aiheesta olen itse asiassa tekemässä vielä ihan oman erillisen postauksensa.

Tässä jutussa esitetyt vinkit ja ajatukset onkin tarkoitettu sellaiseksi yleiseksi rohkaisuksi ja kannustukseksi, että pienelläkin budjetilla voi pukeutua kivasti, jos jaksaa sinnikkäästi etsiskellä niitä helmiä kirpputoreilta. Jos tunnistat alun ajatuksista itsesi, toivon, että tämän postauksen mietteet inspiroivat näkemään asioita vähän uudelta kantilta.

Parin päivän takaiseen keskusteluun Instagramin puolella osallistui myös tutkija, joka tutkii pukeutumista ja kuluttamista kulttuurisesta näkökulmasta. Hän kertoi, että haastateltavien puheissa toistuu usein ajatus “jos olisi rahaa, kuluttaisin vastuullisemmin”. Vastuullisemmista valinnoista haaveilevat tuntuvat automaattisesti ajattelevan, että heidän silmissään vastuullisesti ja tyylikkäästi pukeutuva käyttää todennäköisesti pukeutumiseensa paljon aikaa ja rahaa, vaikka näin ei olisikaan. Tutkija totesi, että siksi onkin tärkeää avata näitä pukeutumiseen liittyviä prosesseja eli tehdä näkyväksi erilaisia tapoja etsiä, ostaa ja käyttää – esimerkiksi juuri tällaisia postauksia rustailemalla. Hän esitti ajatuksen, että juuri näiden prosessien avaaminen voisi olla yksi keino estää sitä, että eettisistä ja ekologisista vaatteista ei tulisi vain pienen joukon etuoikeus. Todella kiinnostavaa!

Keskustelu herätti valtavasti ajatuksia aiheista, joita haluaisin myös käsitellä täällä blogissa vielä ihan omissa erillisissä postauksissaan. Yksi niistä on: mitä tehdä, jos sitä tyylitajua ei vain kertakaikkiaan ole tai oma tyyli ei ole vielä löytynyt? Kävin myös todella kiinnostavia keskusteluita pluskokoisten haasteista löytää sopivia, laadukkaita ja vastuullisesti valmistettuja vaatteita  – oli kyse sitten uusista tai käytetyistä vaatteista. Tästä aiheesta on tulossa siis vielä oma postauksensa. Joku kaipaili myös postausta toimivasta kapselivaatekaapista, joten laitan sellaisenkin työn alle ja mietintämyssyyn. Lisää näistä teemoista on siis tulossa. Mutta kurkkaa sitä odotellessa nämä aiemmat postaukseni, joissa sivutaan samoja teemoja.

Opas second hand-, kirpputori- ja vintage-ostoksille

Arjen pieniä ekotekoja: 26 ideaa ja vinkkiä vaatekaapilla

Miksi oman tyyli-identiteetin löytäminen on kaikkein paras ekoteko?

Miksi tyylillä on merkitystä?

Löytöjä omasta vaatekaapista

Lempeyttä lempivaatteille – pieni vaatteiden huolto-opas

Luonnonmukaista puhtautta kodille ja vaatteille

Ja vielä muutama sananen tästä kuvissa näkyvästä asusta… Tässä lookissa näkyvät takki ja farkut ovat niitä sellaisia harvinaisia vintage-aarteita, joita osuu kohdalle aina joskus. Kotimainen takki lienee peräisin jostain 70-luvulta ja vintage-Levikset löytyivät vuosien etsiskelyn jälkeen toissa kesänä pariisilaisesta second hand -ketjusta. Ja kyllä muuten kannatti odotella ja etsiskellä niitä täydellisiä farkkuja, sillä nämä istuvat kuin hanska. Moni on kysellyt farkkujen mallista ja se on Levi’s 610.

Kannattaa muuten huomioida, että vintage-vaatteissa kokomerkinnät saattavat poiketa nykymitoituksista kovastikin ja uusienkin vaatteiden mitoituksissa on ihan valtavasti eroja eri merkkien välillä, joten ei kannata liian orjallisesti tuijotella kokolappuja. Nykymitoituksella farkkukokoni on yleensä vyötäröltä 26 tai 27, mutta näissä farkuissa koko puolestaan on 30/31 (vyötärö/pituus) – ja tosiaan istuvat kuin hanska. Aina kannattaa siis sovittaa!

Takista maksoin kirpputorilla 3€ ja farkuista 30€. Nanson Boxi t-paidan olen saanut blogin kautta pari vuotta sitten, mutta sen hinta normaalihintaisena on 45€ (joskin se näyttää sattumalta olevan nyt tätä postausta kirjoittaessani tarjouksessa 31,49€ ja kokoja löytyy XS-XXXL). Moni saattaa yllättyä, että asuni kallein vaate on juuri t-paita. Vinkkaan kuitenkin, että juuri laadukas ja jämäkästä puuvillasta (tai muusta luonnonkuidusta) valmistettu t-paita on juuri se vaate, johon kannattaa sijoittaa. Halvat ja huonolaatuiset t-paidat on yleensä viimeistään vuodessa käytetty loppuun, mutta laadukas paita palvelee vuodesta toiseen ja maksaa itsensä matkan varrella todennäköisesti takaisin. Muutaman halpispaidan hinnalla ostaa helposti jo sen yhden laadukkaamman. Nanson lisäksi erinomaisia t-paitoja tekee kotimainen Arela.

Photos: Annika Ollila

Related posts

18/01/19

Mysteeriviesti käsilaukussa, haaveita runebergintortuista ja muita kuulumisia

20 82

Kylläpä tuntuukin pitkän tauon jälkeen taas kummalliselta solahtaa arkeen. Jotenkin siihen arkimoodiin luisuminen tapahtui jo heti ensimmäisenä reissun jälkeisenä päivänä kummallisen sujuvasti – melkein kuin ei olisi poissa ollutkaan. Kokosin pitkästä aikaa yhteen sekalaisia mietteitä viime päiviltä, olkaapa hyvät!

♥ Innostuin matkoilla ollessani uudesta vähän erilaisesta sarjasta. Kyse on nimittäin keskusteluohjelmasta, jota julkaistaan Facebookissa. Näyttelijä-laulaja Jada Pinkett Smithin (joka tunnetaan myös Will Smithin vaimona) luotsaamassa Red Table Talk -ohjelmassa keskustellaan kaikenlaisista ihmissuhteisiin ja mielen hyvinvointiin liittyvistä teemoista sekä sivutaan välillä yhteiskunnallisiakin aiheita. Erityisen kiinnostavan keskusteluasetelmasta tekee se, että Pinkett istuu punaisen pöydän ääreen oman äitinsä Adriennen ja tyttärensä Willown kanssa: keskustelemassa on siis saman perheen naisia kolmessa eri sukupolvessa. Ja usein pöytään tuodaan joku ulkopuolinenkin vieras mukaan keskusteluun.

En muista, miten päädyin katsomaan ohjelmaa ensimmäisen kerran, mutta jäin heti seuraamaan. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten avointa keskustelua ja mielenkiintoisia näkökulmia valovoimaisen kolmikon juttutuokioissa onkaan noussut esille. Enkä voi olla ihailematta sitä rehellisyyttä ja rohkeutta, millä perheen naiset vaikeistakin teemoista keskenään juttelevat – ja on mielenkiintoista saada jokaiseen keskusteluun kolmen eri sukupolven näkökulmaa. Jotkut teemat ja vieraat ovat mielenkiintoisempia kuin toiset, mutta Pinkett luotsaa keskustelua upealla varmuudella ja heittäytyy keskusteluihin vilpittömän tuntuisesti. Superkiehtova konsepti ja plussana tietysti, että pääsee samalla vähän tirkistelemään Hollywood-julkimoiden elämää! Suosittelen!

♥ Olen monesti miettinyt, että pitäisi tehdä enemmän keittoja. No eilen tuli tehtyä – ihan puhtaasti laiskuuttani, haha. En nimittäin ole vielä matkoilta palattuani ehtinyt (lue: jaksanut) ruokakauppaan, joten piti säveltää jotakin sapuskaa jääkaapin olemattomista antimista. Niinpä taioin kattilallisen kasviskeittoa kahdesta nahistuneesta perunasta, kolmesta vähintään yhtä nahistuneesta porkkanasta, sipulista sekä vihreistä linsseistä, joita löytyi kaapin perukoilta. Herkullista tuli eikä siihen tuon kummempaa tarvittu. Vähän mausteita ja tomaattikastiketta sekaan ja voilà! On hullua, miten pienestä määrästä aineksia voi saada niin ison annoksen ruokaa: kattilallisesta riittää varmaan koko loppuviikoksi. Helppoa, edullista ja hyvää – ja sekaan sai sujautettua parhaat päivänsä nähneet juureksetkin.

♥ Nautin matkoilla aina erityisesti siitä, että on aikaa lukea. Tälle reissulle olin varannut matkalukemiseksi Hanya Yanagiharan ylistetyn Pieni Elämä -romaanin. Kirjassa on melkein tuhat sivua, joten ajattelin, että siinä riittäisi urakoitavaa ainakin reiluksi viikoksi. Ja huh, mikä lukukokemus se olikaan! Voimallisen, rankan ja otteeseensa nappaavan tarinan äärellä tuli itkettyä ja naurettua, ja muutaman kerran oli pidettävä ihan taukoakin lukemisesta, koska otti vain niin koville. Neljän kaveruksen elämäntarinaa kertova teos jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen pyörimään. Vahva suositus!

♥ Olen Instagramin puolella fiilistellyt sitä, miten tämän uuden punaisen tukkani sävy on kehittynyt niin kauniisti pehmetessään. Auringon ja pesujen haalistama väri on jopa kauniimpi kuin se alkuperäinen hehkuvampi oranssi. Nyt sävy muistuttaa sellaista aika luonnollista ginger-hiusta ja viihdyn tässä värissä kyllä erinomaisesti. Ensi viikolla olisi määrä mennä taas kampaajalle. Mitäs olette mieltä? Pitäisikö jatkaa gingerinä?

♥ Olen aina tykännyt intialaisesta ruoasta, mutta täällä Suomessa sitä tulee syötyä todella harvoin. Nyt kun vietin viikon verran Intiassa, rakkaus intialaiseen ruokakulttuuriin syveni entisestään. Miten voikin ruoka olla kaikkialla NIIN hyvää?! Ihan kaikki siellä syömäni oli aivan tolkuttoman herkullista ja annan arvoa erityisesti mielettömän hyvälle kasvisruoalle. Huvittaa, että Suomessa kitistään jostakin yhdestä kasvisruokapäivästä koulussa tai armeijassa, kun miljoonat ihmiset tuolla syövät tyytyväisinä kasvisruokaa joka päivä. Ja se joka väittää, että kasvisruoka on mautonta tai ei hyvää, ei selvästikään vain osaa laittaa ruokaa tai ole koskaan syönyt intialaista. Intia kiilasi välittömästi top3-suosikkeihini maailman ruokamaista!

♥ Onnistuin viimeisenä Intian päivänäni saamaan yhtäkkiä ihan tyhjästä kuumeen. Ihmettelin yöllä, miten hotellihuone oli niin pirun kylmä, että piti nukkumaan mennessä pukea villasukat, housut ja villatakki peiton alle. Aamulla tajusin, ettei se huone mitenkään kylmä ollut, vaan minulla oli vain noussut kuume. Olo oli herätessä surkea ja aamupalalle raahautuessani pyysin, josko voisin saada inkivääriteen hunajalla, koska tunsin oloni kipeäksi. Myöhemmin tarjoilija palasi luokseni teekupin kanssa ja kertoi tietävänsä todella hyvän flunssajuoman. Että jos olisin myöhemmin hotellilla, niin hän voisi lähettää sellaisen huoneeseeni. Olin ilahtunut sympaattisesta eleestä, kerroin aikovani vain sairastaa huoneessani ja toivotin juoman tervetulleeksi. Pari tuntia myöhemmin sain puhelinsoiton ja tämä tarjoilija siellä soitteli perääni ja kysyi, sopisiko nyt tulla tuomaan sitä juomaa. Hetken päästä nenäni edessä höyrysi kupillinen kuumaa. En tiedä, mitä tämä flunssajuoma piti sisällään, mutta kupissa näkyi ainakin kuivattua luumua ja herkullinen maku muistutti vähän glögiä. Seuraavana aamuna koko tauti tuntui kadonneen jäljettömiin… Väitän, että se oli se intialainen flunssajuoma!

♥ Kun olin lentokoneessa matkalla Suomeen pari päivää sitten, pengoin käsilaukkuani ja yhtäkkiä käteen osui pieni paperilappu. En ollut nähnyt lappusta koskaan ennen eikä minulla ole aavistustakaan, miten se on joutunut laukkuuni. Mysteerilappusessa luki: Hengitä, kaikki järjestyy kyllä. Jotenkin tämä koko homma tuntui aika salaperäiseltä… Kuka tunnustaa sujauttaneensa tällaisen laukkuuni? Hiukan nuhjaantuneesta ilmeestään päätellen, lappu on kulkenut laukussa jo jonkin aikaa. Oli miten oli, se oli hyvä muistutus ja jätin lapun odottelemaan laukkuun sellaista hetkeä, kun tarvitsisin taas muistutusta.

♥ Ihan hullua, mutta tällä viikolla vietämme poikakaverin kanssa ensimmäistä vuosipäiväämme – eri maissa tosin. Mennyt vuosi on hujahtanut niin nopeasti, ettemme oikein kumpikaan voi uskoa, että yhteistä matkaa on takana jo vuoden verran. Etäsuhteen arki ei aina ole yhtä ruusuilla tanssimista, mutta olen aika ylpeä meistä, että kaikista haasteista huolimatta tässä ollaan. Hyvä me! Ja nyt sitten vain toivotaan monia mahtavia yhteisiä vuosia lisää!

♥ Okei, yksi niistä asioista, joista olen kaikkein eniten innoissani tästä kotiinpaluussa, on aluillaan oleva runebergintorttukausi! Tämänkertaiset viikon kootut olivat enemmänkin viikon ruoat ja juomat, mutta hei, minkäs sille mahtaa, kun se nyt sattuu pyörimään päällimmäisenä mielessä! Ja nyt kaipaan asiantuntijoilta näkemystä, että minkä leipomon runebergintortut ovat parhaita? Kerron jo heti suoraan, että Fazerin tortuista en tykkää – ne ovat usein vähän kuivia ja niissä oleva mantelirouhe on jätetty liian karkeaksi meikäläisen makuun. Melkein kaikista muista tähän mennessä maistamistani olen pitänyt (siis elämäni varrella, koska tässä sesongissa en ole vielä ehtinyt testata!). En kuitenkaan nyt yhtään muista, mikä on ollut suosikki vuosien varrella. Eli suosituksia kehiin!

♥ On ollut mahtavaa huomata, että monet omat lempivärit sopivat ihan mahtavan hyvin yhteen tämän uuden punaisen tukan kanssa. Joskus nimittäin saattaa käydä niin, että vaatekaapin väripaletti ei toimikaan uuden hiusvärin kanssa yhteen ollenkaan. Lomatunnelmissa pääsin myös ilokseni ulkoiluttamaan yhteä vaatekaappini helmistä: Samujin kaunista silkkimekkoa, jonka ostin joitakin vuosia sitten heräteostoksena kuolattuani sitä ensin koko kevään lookbook-kuvissa. Hauskaa sinänsä, näissä kuvissa koko look on Suomi-designia, sillä jalassa ovat Terhi Pölkiltä saadut sandaalit viime kevään mallistosta ja korvissa kiikkuvat IVALOlta saadut Noukin korvakorut, jotka tässä viimeisen kuukauden mittaan kiilanneet korurasiani suosikeiksi.

silkkimekko // silk dress Samuji (2015)

sandaalit // sandals Terhi Pölkki (2017)*

korvakorut // earrings Nouki / IVALO (2017)*

* saatu blogin kautta / gifted

Related posts

22/11/17

Mietteitä viikon varrelta

14 64

Näistä viikon varrelta kertyneistä mietteistä on tunnuttu tykkäävän niin kovasti, joten tuumailin, että näitä voisi koota postauksiksi useamminkin. Tällä kertaa viikon mietteitä kuvittavat asukuvat, jotka ehtivät syksyn tohinoissa jäädä julkaisematta, vaikka kovin lookista tykkäsinkin.

♥ Olen jostain syystä palannut tähän artikkeliin useita kertoja uudelleen sen jälkeen, kun bongasin sen ensimmäisen kerran. Valokuvaaja Johanna Siring suuteli tai suukotti  itselleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä ja otti heistä kuvan sekä ennen että jälkeen suukon. Kuvista heijastuu niin kiinnostavalla tavalla tunteita, että näissä kuvissa on jotain hurjan koskettavaa. Ihmisten kasvoilta välittyy ujo, epäilys, ilo ja rentous ja koko se tunteiden skaala, miten kahden ihmisen väliseen jännittävään ja herkkään kohtaamiseen voi sisältyä. Tulen tästä kuvasarjasta aina niin hyvälle tuulelle ja jotenkin liikuttuneeksi kuvien kautta välittyvien tunteiden aitoudesta, että olen huomannut palaavani sen äärelle aina silloin tällöin uudelleen.

♥ Isäni joutuu töidensä perässä muuttamaan paikkakuntaa aina silloin tällöin ja nyt seuraavana kohteena on Helsinki. Vanhempieni tukikohta tulee edelleen sijaitsemaan Tampereen lähellä, mutta jatkossa he viettävät myös enemmän aikaa Helsingissä. Viime viikolla he löysivät vuokrakämpän, jossa isä tulee sitten asumaan arkiviikot. Ja isä jo ilmoitti, että voin tulevaisuudessa tulla aina saunomaan sinne, jos siltä tuntuu, koska hänen uudessa kämpässään on sauna. <3 Mukavaa saada vanhemmat Helsinkiin jatkossa useammin!

♥ Viimeiset viikot ovat töiden kannalta olleet vähän raskaita. Motivaatio ja inspiraatio on huipussaan, mutta töitä on ollut niin paljon, että päivät ovat venyneet usein tosi pitkiksi. Huomaan, että olen ollut hieman uuvuksissa, mutta ensi viikonloppuna onneksi on tiedossa vähän rauhallisempaa menoa ja saa nukkua kunnon yöunia.

♥ Viime viikko oli paitsi todella työntäyteinen, myös suoraan sanottuna hiukan surkea. Ilmassa oli murhetta ja mielipahaa ja koko melkein koko viikon ajan mieliala oli aika alakuloinen. Jotkut pakenevat ihmissuhdehuolia hukuttamalla itsensä töihin, mutta minä taas koen, että töihin on vaikea keskittyä, jos mieltä painavat muut asiat. Loppuviikosta solmut vähitellen aukeilivat ja mieli keveni taas. Ja saman tien alkoivat jälleen työtkin sujua normaaliteholla.

♥ Eilen nauhoitettiin pienen tauon jälkeen uusi Afterwork-podcastin jakso ja olipa kivaa päästä taas pienen tauon jälkeen studioon. Uusia jaksoja on siis luvassa jälleen ensi viikosta alkaen!

♥ Olen löytänyt uuden suosikkiteen. Hullaannuin muutama vuosi sitten täysin rooibosteestä, joka ei oikeasti ihan teetä olekaan, vaikka sitä teen tapaan nautitaan. Rooibos on luontaisesti kofeiiniton hernekasvi, joka kasvaa Etelä-Afrikassa ja jonka nimi merkitsee afrikaansin kielessä punapensasta. Ihan mielettömän hyvän makuista, hunajan kanssa tai ilman. Ja nyt olen löytänyt ehkä maailman parhaan rooiboksen! Kruununhaassa sijaitsevassa Frangipani-kahvilassa myydään kirkkaankeltaisissa peltipurkeissa Bos-merkkistä luomu-rooibosteetä pusseissa ja ah, se on NIIN hyvää! Iso suositus

♥ Viime viikolla nousi vähän kummallinen ja odottamaton kohu sekä äläkkä siitä, kun osa bloggaajista oli kommentoinut toistensa kuvia Instagramissa entistä aktiivisemmin. (Moni heistä tosin on kommentoinut aktiivisemmin muidenkin kuin toistensa kuvia, mutta tämä on jäänyt useimmilta kohua lietsoneilta huomaamatta.) Osa seuraajista oli näkevinään tilanteessa ties minkälaisia salaliittoteorioita ja homma karkasi melkolailla käsistä. Asiaa ruodittiin keskustelupalstoilla ja huhumylly velloi niin villinä, ettei siellä seassa totuudella tuntunut jossain vaiheessa olevan enää mitään merkitystä. Tuohtuneimmat olivat peräti intoutuneet ilmiantamaan bloggaajien instatilejä ylläpidolle asian takia – se kertonee riittävästi siitä, miten pahasti tilannetaju karkasi osalla käsistä. Jos jotakuta kiinnostaa minun näkemykseni asiasta, aiheesta on käyty keskustelua tämän postauksen kommenttiosiossa.

♥ Piipahdin viikonloppuna vanhempieni luona kylässä ja kävimme maanantai-iltana äidin kanssa teatterissa. Edellisestä visiitistä vanhempien luo oli ehtinyt vierähtää jo kolmisen kuukautta, joten olihan se jo aikakin käväistä.

♥ Viime viikolle osui kaikenlaisia hölmöjä pieniä vastoinkäymisiä kuten se, että kun olin lähdössä vanhempieni luo, olin onnistunut jotenkin sähläämään ja katsonut junan lähtöajan väärin. Kuvittelin koko ajan, että se lähtee vartin yli vaikka se olikin sitten lähdössä viittä yli. Tuli hoppu, mutta otin taksin alle ja ehdin. Jäi jopa asemalla 10 minuuttia odotteluaikaa, joten ostin spontaanisti asemalaiturilta äidille kimpun kukkia. Junasta pois noustessa, kun tuli kiire laittaa kamat kasaan, unohdin sitten kimpun junan hattuhyllylle. Äh. :D

♥ MUTTA… Junassa viereeni istahti mukavan oloinen tyttö, joka huomasi, että naputtelin siinä istuskellessani blogipostausta. Hän alkoi kysellä blogistani, sillä hänellä sattui itselläkin olemaan blogi. Meillä oli kiva pieni juttutuokio, jonka seurauksena hän alkoi seurata blogiani Facebookissa. Kun pääsin kotiin ja tajusin, että kukkakimppuni oli jäänyt junaan, mietin, löytäisinköhän tytön Facebookista blogini seuraajista, jotta voisin lähettää hänelle viestin ja kehottaa ottamaan kukkani mukaansa itselleen. Tyttö olikin ehtinyt jo huomata kukkieni unohtuneen ja oli laittanut itse minulle FB:ssa viestiä. Totesin, että olkoon tuo kimppu lahja minulta hänelle päivän piristykseksi ja kiitoksena mukavasta kohtaamisesta. Hän kertoi aikovansa ilahduttaa kukilla omaa äitiään, joka oli hoitanut hänen lapsiaan viikonlopun ajan. Tuli jotenkin niin hyvä mieli koko hassusta tapahtumasarjasta. Vaikka kukat eivät päässeetkään perille minun äidilleni asti, päätyivätpä ne silti jonkun muun äitiä ilostuttamaan. :)

♥ Tällä viikolla julkaistiin Suomen Mielenterveysseuran jouluinen Mielenrauhaa-hyväntekeväisyyskampanja, johon myös minua pyydettiin hiljattain mukaan. Kampanjalla pyritään edistämään paitsi tietoisuutta mielenterveysongelmista, myös keräämään varoja, jotta pystyttäisiin paremmin tarjoamaan akuuttia ja matalan kynnyksen kriisiapua mielenterveysongelmista kärsiville mahdollisimman helposti ja nopeasti. Mukana tärkeän asian puolesta puhuvan kampanjan kasvoina on lisäkseni muutamia muita tunnettuja mielenterveyden haasteista avoimesti julkisuudessa kertoneita ihmisiä kuten Aku Hirviniemi, Jari Sarasvuo, Herra Ylppö ja Saara Sarvas. Suosittelen kurkkaamaan tuolta Mielenrauhaa-kampanjasivustolta haastatteluvideon, jossa kaikki kerromme mietteitämme mielenterveydestä.

♥ Eilen aamulla oli vuorossa normaalia aikaisempi herätys, kun minun piti olla Huomenta Suomen studiossa jo klo 6. Vierailu liittyi juuri tuohon Mielenrauhaa-kampanjaan, sillä olin aiheen tiimoilta haastateltavana Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtajan psykiatri Kristian Wahlbeckin kanssa. Näytin aamutuimaan ja vähäisiksi jääneiden unien jälkeen kaikkea muuta kuin pirteältä, mutta aihe on tärkeä, joten jos haluatte kurkata noin 10 minuutin mittaisen haastattelupätkän Katsomosta, niin se löytyy tämän linkin takaa 11:35 minuutin kohdalla.

röyhelöpaita // ruffled shirt H&M*

farkut // jeans & Other Stories

kengät // shoes H&M*

laukku // bag Tommy Hilfiger*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

5/10/17

Mietteitä pukeutumisetiketistä ja hätäasu

7 76

Tässä työssä sähköposti täyttyy kaikenlaisista kutsuista jos jonkinlaisiin kekkereihin ja kissanristiäisiin, ja yllättävän usein saa jännityksellä miettiä, että mitenköhän mihinkin tilaisuuteen tulisi pukeutua. Vaikka moni tuskailee pukukoodien kanssa, ne ovat juhlijan kannalta itse asiassa aika ihana ja armollinen keksintö: kun kutsussa on selkeästi ilmoitettu, millaista pukeutumista toivotaan, on asun valinta huomattavasti helpompaa. On nimittäin aikamoisen kuumottava tilanne pelmahtaa juhliin reilusti yli- tai alipukeutuneena. Vaikka usein sanotaan, että alipukeutuminen on aina pahempi moka kuin ylipukeutuminen, on se silti kiusallista, jos itse on viimeisen päälle ykköset yllä ja muut ovatkin farkuissa.

Olen kerran itse ilmestynyt tilaisuuteen pahemman kerran alipukeutuneena ja teki mieli vajota maan alle. Kutsussa ei ollut pukukoodia enkä osannut arvata, että keskellä arkipäivää järjestetty tilaisuus olisi edellyttänyt niin fiiniä pukeutumista. Tai en tiedä, edellyttikö edes, mutta muut vieraat olivat silti pikkumustissa ja cocktailmekoissa – ja minua hävetti ihan suunnattomasti farkuissani ja neuleessani.

Päädyin taannoisella jenkkireissullani kaksiin häihin, joissa molemmissa dresscode oli hyvin rento. Toisissa kemuissa pukukoodiksi oli ilmoitettu “dressy casual” ja toisissa ihan vain “casual”. Ensimmäisiin laitoin nätin kesäisen silkkimekon, joka varmasti olisi sopinut hienompiinkin kemuihin, mutta toisaalta käytin samaa mekkoa myös New Yorkissa ihan tavallisena kesäisenä lauantaipäivänä. Muun juhlaväen pukeutuminen vaihteli rennommista puvuista kauluspaitaan ja farkkuihin, ja tunsin, että sovin tyyleineni ihan hyvin joukkoon.

Toisiin juhliin tuntui vaikeammalta valita vaatetusta, vaikka pukukoodi oli selkeä. Kun tiesi, että kyse oli hääjuhlasta, teki mieli kunnioittaa hääparia laittamalla ylle kuitenkin jotain arkivaatetusta nätimpää. Niinpä päädyin rentoon puuvillamekkoon. Seuralaiseni mietti viimeiseen asti, olisiko kuitenkin pitänyt laittaa edes pikkutakki, kunnes saavuimme juhlapaikalle, jonka virkaa toimitti maatilamiljöö. Onneksi pikkutakki jätettiin kotiin, sillä juhlakansa oli todellakin ottanut kutsun pukukoodin kirjaimellisesti ja paikalla oli kaikenkarvaista vaatetusta verkkareista farkkuihin. Itse sulho oli pukeutunut hihattomaan aluspaitaan ja lappuhaalareihin ja morsian polvimittaiseen trikoomekkoon. Jos noihin juhliin olisi pöllähtänyt cocktailmekossa tai puvussa, olisi takuulla ollut epämukava fiilis.

Suomalaiset ovat hurjan etikettiuskollista kansaa ja välillä keskustelupalstojen ja uutisjuttujen kommentteja lukiessa tekisi mieli huikata keskustelijoille, että ei se nyt ihan niin vakavaa ole, kaverit! Sitä vartenhan ne pukukoodit on ensisijaisesti keksitty, että niiden tarkoitus on helpottaa juhlavieraita hahmottamaan juhlan luonne ja pukeutumaan sen mukaisesti.

Osoittaa toki kunnioitusta tilaisuuden järjestäjää kohtaan pukeutua juhlan pukukoodin mukaan, mutta itse haluaisin silti ajatella, ettei kyse ole niin kuolemanvakavasta asiasta ja omaa tyyliä saa ilmentää myös juhlapukeutumisessa ottamalla silloin tällöin pieniä vapauksia vanhoillisista pukeutumissäännöistä. Enkä tarkoita tällä siis sitä, että mennään verkkareissa hienoihin juhliin, vaan sitä, että jos esimerkiksi nainen ei tunne oloaan kotoisaksi mekoissa, voi pukeutua esimerkiksi tyylikkääseen housupukuun (vaikka pukukoodi mekkoa edellyttäisikin) tai että esimerkiksi puvun kenkävalinnoilla voi vähän leikitellä.

Hämmennyin pari vuotta sitten, kun oma häälookini sai blogin kommenteissa osakseen kritiikkiä liiasta arkisuudesta. Itse koin olevani täysin tilaisuuden luonteeseen sopivasti pukeutunut, mutta joidenkin kommentoijien mielestä häihin olisi pitänyt pukeutua hienommin. Minulla oli siis ylläni kesäinen, jämäkästä materiaalista valmistettu polvimittainen, kellohelmainen mekko, johon olin yhdistänyt korkosandaalit juhlavan laukun ja nätin, arkista juhlavamman kampauksen sekä meikin. Kritisoijien mukaan häihin pukeutuessa vaatteen olisi pitänyt olla jotakin hienompaa materiaalia, kuten satiinia tai silkkiä.

Jäin tuolloin miettimään, olinko tosiaan ollut jotenkin epäkunnioittava hääparia kohtaan asullani… Mekkoni sai kuitenkin tilaisuudessa jopa kehuja muulta juhlaväeltä enkä mielestäni erottunut juhlapaikalla mitenkään negatiivisesti joukosta tai tuntenut oloani lainkaan alipukeutuneeksi. Suomalaista hääpukeutumista lukuisissa karkeloissa seuranneena tuumailin, että monesti vierailla näkee huomattavasti omaani arkisempiakin asuja, joten yllätyin hiukan saamastani kritiikistä. Mutta meitä on moneen lähtöön ja se mikä jollekin merkitsee hienoa juhlapukeutumista, ei välttämättä tarkoita samaa toiselle.

Muodin parissa työskentelevänä sitä on tottunut siihen, että pukukoodit voivat olla mitä mielikuvituksellisimpia ja niitä perinteisempiäkin pukukoodeja on ikään kuin alan nimissä lupa tulkita hieman vapauksia ottaen. On eri asia mennä vaikkapa suurlähetystön cocktailkutsuille kuin muotilehden lanseerauskekkereihin, vaikka pukukoodi olisikin sama.

Minulla on tänään tiedossa Tukholmassa sellainen tapahtuma, johon ei ole annettu varsinaista pukukoodia. Kyse on muotialan after work -tilaisuudesta ja yritin kysellä kutsun välittäneeltä taholta, mikä mahtaa olla illan dresscode, mutta en oikein saanut selkeää vastausta. Vastauksessa mainittin tilaisuuden olevan todennäköisesti aika rento ja kehotettiin pukeutumaan tavalla, joka tuntuisi itsestä rennolta ja hienolta. Hmm… Viestittelimme tilaisuuteen myös osallistumassa olevan kaverini kanssa ja olimme molemmat yhtä pihalla siitä, mitä pukisimme päällemme. Oman haasteensa tilanteelle luo se, että juhlaa edeltää matkustuspäivä ja arkisempi meininki Tukholmassa eikä koko päivää huvittaisi hillua kovin hienoissa juhlatamineissa.

Loppujen lopuksi yksittäisen vieraan asulla ei ole tämän tyyppisissä kekkereissä yhtään mitään merkitystä – varsinkaan minun. Ketään tuskin kiinnostaa, mitä juuri minulla on ylläni, mutta silti ei haluaisi tuntea ihan kummajaiseksi joukon keskellä. Niinpä päätin, että luotan vähän näiden kuvien tyylisen lookin kaltaiseen univormuun, joka tuntuu muodin alalla olevan aika turvallinen valinta.

Musta bleiseri ja mustat farkut toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan aina. Kun lookiin yhdistää yksinkertaisen topin, korkokengät ja jonkun nätin laukun sekä höystää lopputulosta näyttävillä korviksilla ja huulipunalla, selviää hyvin jo aika monenlaisista muotialan kissanristiäisistä. Voisin hyvin kuvitella, että Carine Roitfeld painelisi rennompaan tilaisuuteen juuri jossakin tämäntyyppisessä lookissa. Tai Kate Moss. Mustat farkut ja bleiseri luovat yhdessä vähän kuin sellaisen muotikekkereiden instant-reseptin: lisää vain korvikset ja korkkarit, ja voilà! Nyt sitten vain pidetään peukkuja, että siellä eivät ole kaikki muut niissä cocktailmekoissa…

Translation: When you don’t know what to wear, think “What would Carine Roitfeld do?” 

bleiseri // blazer vintage

farkut // jeans KappAhl*

t-paita // t-shirt Arela

laukku // bag Lovia*

kengät // shoes KMB (Zalando)*

aurinkolasit // sunglasses BikBok*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Related posts