1/07/13

Festarineitsyt hyppää tuntemattomaan

32 20 hbz-coachella-street-style-041213-07-lgn.jpg

Olen aina todennut, etten ole tipan vertaa festarityyppiä. Olen käynyt kerran yhden yön verran festareilla joskus 10 vuotta sitten ja silloinkin melkolailla puolipakotettuna silloisen poikaystäväni toimesta. Kuuntelen kyllä intohimoisesti musiikkia ja nautin hyvistä keikoista, mutta jotenkin festareilla yhdistyy niin monta asiaa, jotka eivät suuremmin inspiroi: känniset ihmiset, arvaamattomat sääolosuhteet (kylmää, märkää, mutaista?), epämääräiset majoitusolosuhteet (eli teltassa sään ja kaikkien muidenkin luonnonilmiöiden sekä muun festarikansan armoilla), järjetön ihmispaljous joka puolella, yöt läpeensä jatkuva mekkala, puutteelliset peseytymismahdollisuudet, liian vähäiset yöunet ja kaikki muukin mitä festarielämään nyt olennaisesti kuuluu. 

hbz-coachella-street-style-041213-05-lgn.jpg

Meikäläisen tyyppisiä festareita ovat enemmänkin sellaiset siistit kaupunkitilaisuudet kuten Flow, josta voi tulla kätevästi kotiin suihkuun ja yöksi nukkumaan. Pori Jazz voisi myös olla minun heiniäni. Eli jos Flowta ei lasketa, festarikokemukseni rajoittuu todellakin siihen yhteen yöhön joskus kymmenen vuotta sitten, ja siitäkin jäi vähän fiilis, että no eipä ollut ehkä minun juttuni. :D En ehkä voi tuon yhden yön festarielämyksen ja Flow-visiittieni takia kutsua itseäni ihan festarineitsyeksi, mutta kyllä ainakin kovin lähellä sitä ollaan. Eikö neitsyydestäkin sanota, että kymmenessä vuodessa sitä umpeutuu uudelleen, jos pidättäytyy? Olen uusneitsyt? :D

hbz-coachella-street-style-041213-09-lgn.jpg

Kaiken edellä mainitsemani huomioon ottaen onkin aika mielenkiintoista, että loppuviikosta otan nokan kohti ROSKILDEA! Homman nimi on siis se, että jokin aika sitten Sonylta otettiin minuun yhteyttä ja kysäistiin, että haluaisinko napata kaverin matkaan ja lähteä Roskildeen festareille. Festariangstaaja mietti asiaa hetken ja totesi, että ei tuollaisesta tilaisuudesta voi kieltäytyä. Yhdet maailman legendaarisimmista festareista, mahtavia bändejä, matkassa ihana ystäväni Laura,  potentiaalisia hassuja kohtaamisia, inspiroivia elämyksiä, niin ja sanoinko jo, että mahtavia bändejä? Myönnän, että menen festareille siinä määrin musiikin perässä, että en olisi ehkä lähtenyt matkaan, ellei esiintyjälistassa olisi ollut niin kovia nimiä. Itseäni kiinnostavat erityisesti The National, Sigur Rós ja Efterklang sekä viime viikon uusi tuttavuuteni Postiljonen. Ja onpa siellä sellaisiakin pikku-artisteja kuten Metallica ja Rihanna… Pitää ehkä tässä tämän viikon aikana vielä tsekkailla muitakin uusia tuttavuuksia esiintyjälistasta. 

hbz-coachella-street-style-041313-HM12-lgn.jpg

Tutkaillessani Roskilden nettisivuja huomasin, että ilmeisesti siellä on perinteisen musiikkitarjonnan lisäksi myös jotakin taide-juttuja ja designia, joten katsotaan, pääsisinkö festarihumun keskeltä tutkimaan niitäkin. Kaiken kaikkiaan tuumasin, että Roskilden kaltainen jättifestari on jo sen luokan elämys, että on se oikeasti kokeilun arvoista päästä kokemaan tuo kaikki ihan livenä. Onpahan sitten kerrottavaa jälkipolville! Näin ollen melkein-festarineitsyt uskaltautuu siis uhmaamaan ummehtuneita (?) käsityksiään festarielämästä ja heittäytyy virran vietäväksi. Hauskaa tilanteessa on se, että myös ystäväni Laura on varsin kokematon festarikävijä, joten odotan mielenkiinnolla, että mitäköhän tästä seuraa… 

hbz-coachella-street-style-041313-LeighLezarkLACOSTE-lgn.jpg

Nyt mietin lähinnä hiukan hämmentyneenä, että mitäköhän kaikkea sinne festareille kannattaa ottaa mukaan ja mihin kaikkeen mahdolliseen olisi syytä varautua? Arvoisat kokeneemmat festari-ihmiset, nyt olisi oikea hetki jakaa viisauttanne! :D Laura on jo valmistautunut koitokseen tilaamalla netistä uudet hienot kumisaappaat ja lähettelemällä minulle sähköpostiin artikkeleita, joissa kerrotaan, mitä ainakaan EI kannata festareilla tehdä. Haaveet sellaisesta Kate Moss -henkisestä festarieleganssista voi siis ainakin unohtaa jo suosiolla ennen reissua. ;) Mukaan kannattanee ottaa lähinnä lämmintä ja vedenpitävää? Varmaan tuollaiseen matkaan kannattaa lähteä mahdollisimman pienin matkatavaroin. Olen myös henkisesti varautunut siihen, että kaikkien maailmankaikkeuden todennäköisyyksien lakien mukaan koko reissun ajan sataa kaatamalla ja festarialue on yhtä mutavelliä. Kumpparit lienevät järkevimmät jalkineet, mutta ehkä sinne toivorikkaana olisi kiva ottaa myös jotkut muut kengät. Jotkut halvimmat mahdolliset tennarit, jotka voi sitten festareiden jälkeen heittää suosiolla vain roskiin? Ja mietin myös sellaista, että jos siellä sataa kaatamalla, niin tuleeko se vesi väistämättä telttaan sisään? Apua. :D Luojan kiitos teltta odottaa meitä kuitenkin jo valmiiksi pystytettynä, joten sitä ei tarvitse murehtia, että saammeko yösijaamme kasaan.

Mutta että niin… Jakakaa viisauttanne ja kertokaa parhaat vinkkinne, festaritietäjät! Kaltaiselleni noviisille kaikki käytännön neuvot ovat hyödyksi. :) Millaisia festarityyppejä te muut muuten olette: intohimoisia festarikävijöitä, yhtä kokemattomia kuin minä vai jotain siltä väliltä? Kiitos jo etukäteen kaikille festariguruille opastuksesta. :D

hbz-coachella-street-style-041313-LACOSTEparty8-lgn.jpg hbz-coachella-street-style-041313-SheaMarieLacoste-lgn.jpg hbz-Coachella-street-style-041513-03-lgn.jpg

Jutun kuvituksena Harper’s Bazaarin sivuilta napsittuja kuvia tyyleistä, jollaisista kaikkien festarioppaiden mukaan voi siis vain haaveilla eikä missään nimessä kannata kuvitella toteuttavansa. :D Kuvat: Craig Arend / Harpers Bazaar

Related posts

24/06/13

Suuria Oivalluksia Elämästä

56 26 elele5.jpg

Muutettuani tänne Lilyn puolelle päivitin uuden tekstin mietetauluuni ja totesin, että olen tänä keväänä oppinut elämästä paljon. Voisi jopa sanoa, että olen tehnyt Suuria Oivalluksia, joilla on ollut valtava vaikutus siihen, miten suhtaudun elämään ja sen minulle heittämiin haasteisiin. Olen jutellut näistä aiheista paljon ystävieni kanssa ja monet minua viisaammat ovat nyökytelleet hymynkare suupielessä ajatuksilleni, selvästi ajatellen, että olen vihdoin löytänyt sellaista viisautta, jonka he itse ovat kohdanneet jo aiemmin. Osan ystävistäni kasvoilla olen puolestaan nähnyt sen saman valaistumisen tunteen, jonka olen itsekin kokenut näiden oivallusten kautta. Eräs ystäväni kiitti siitä, että jaoin nämä ajatukset hänen kanssaan ja sanoi saaneensa mietteistäni mielettömästi lohtua, helpotusta ja toivoa tulevaa ajatellen. Siksi haluan jakaa nämä pohdinnat myös teidän kanssanne – ehkäpä nämä näkökulmat auttavat myös joitakin teistä.

elele7.jpg

Blogiani säännöllisesti seuranneet tietävät, että taakse jäänyt kevät on ollut minulle raskas monella tapaa. Olen käynyt läpi eron rakkaasta ihmisestä, keräillyt elämäni palasia kokoon, aloittanut alusta yksin uudessa kodissa ja etsinyt maailmaani uudelleen iloa ja valoa. Mikään tästä ei ole ollut helppoa, mutta ilokseni voin todeta, että nyt menee jo aika hyvin. :) Jokainen todellisia sydänsuruja läpikäynyt tietää, miten raastavaa se aluksi on. Ensimmäisen viikon verran kestäneen shokkivaiheen jälkeen minulla on ollut vahva tunne siitä, että kaikesta selvitään. Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan, mutta tärkeintä on muistaa, että surun tunne on inhimillinen ja osa elämää, mutta vain ohikulkumatkalla oleva vieras, jolle ei saa pedata pysyvää sijaa sisimpäänsä. Surua kuuluukin tuntea, kun sen aika on, mutta siihen tunteeseen ei saa jäädä asumaan.

elele3.jpg

Ehkä se on sitten sitä aikuistumista, mutta jostain syystä olen ensimmäistä kertaa elämässäni osannut suhtautua suruun ihan eri tavoin kuin ennen. Aiemmin se on tuntunut pelottavalta, ja pelottavaahan se onkin, mutta ensimmäistä kertaa olen kokenut, että minä hallitsen suruani eikä suru minua. Tai ehkä hallita on väärä sana, mutta olen ikään kuin tullut sinuiksi sen tunteen kanssa. Olennaisimmat oivallukseni koskevat siis oikeastaan surua ja sen käsittelemistä – ja mikä kiehtovinta, en usko, että tulen enää koskaan noiden oivallusten jälkeen suhtautumaan suruun samoin kuin ennen. Toki surujakin on erilaisia ja itse olen käsitellyt tuota tunnetta nimenomaan eron ja rakkauden menettämisen näkökulmasta, mutta ehkäpä näitä ajatuksia voi kokeilla soveltaa myös muihin tilanteisiin, joissa surua joutuu kohtaamaan.

elele4.jpg

Ensimmäinen askel koko jutussa on hyväksyntä. On rankkaa kohdata se tosiasia, ettei voi muuttaa tilannetta, vaikka tekisi mitä. Siinä kohtaa ei oikeastaan voi kuin ottaa vastaan sen, mitä tulee ja yrittää selviytyä siitä parhaan kykynsä mukaan. Omassa tapauksessani tämän ajatuksen hyväksyminen auttoi jo yksinään paljon, koska sen myötä antaa myös itselleen luvan päästää irti niistä toteutumatta jääneistä toiveista ja haaveista, joiden kanssa on siihen asti elänyt. Elämän on mentävä eteenpäin, eikä muistoissa, turhissa toiveissa tai haaveissa eläminen vie eteenpäin. Tulevaa ei tietenkään voi ennustaa, mutta elämä on tässä ja nyt, joten on turha jossitella.

elele2.jpg

Minulle itselleni olennaisin oivallus on ollut ehkä se, että suru on prosessi. Minun tapani käsitellä murheita on usein sellainen, että sen pahimman shokin jälkeen pyrin aktiivisesti etsimään uutta ajateltavaa, uutta sisältöä ja uutta iloa elämääni. Ja se toden totta tekee hyvää saada surun keskelle muutakin ajateltavaa. Usein kuitenkin loistavan viikon tai hyvän kuukauden jälkeen voi tulla tolkuttoman huono päivä tai surkea viikko, jolloin helposti tuntuu siltä kuin koko asiassa ei sittenkään olisi päässyt lainkaan eteenpäin. Se tuntuu usein käsittämättömän lannistavalta – vähän kuin joutuisi aloittamaan jälleen alusta koko homman. Siinä missä olen tuollaisina hetkinä kokenut aiemmin jotenkin epäonnistuneeni, meneväni asioiden käsittelyssä taaksepäin ja pettyväni itseeni, olen nyt ymmärtänyt, että sellainen vain on surun luonne. Suru ei etene kronologisesti. Suru tulee ja menee, mutta suruprosessin kehitys on kuin nousevaa aaltoliikettä. Tulee huippuhetkiä, tulee aallonpohjia, on myrskyä, ailahteluita ja välillä tyyntäkin, mutta pitkällä tähtäimellä suunta on silti eteenpäin.

elele6.jpg

Sen jälkeen, kun olen alkanut ymmärtää surun luonnetta paremmin, on tuntunut helpommalta hyväksyä sen erilaiset vaiheet osana prosessia. Kun oikein tuntuu paskalta, hengittelen syvään ja muistutan itselleni joskus jopa vähän koomiseen sävyyn, että hei, tämä on vain osa prosessia. On oikeastaan jopa älyttömän vapauttavaa ja helpottavaa luottaa tuohon ajatukseen. Että tämä kaikki paskakin kuuluu asiaan, ja menee lopulta ohi. Koska suru on vain prosessi

elele1.jpg

Yksi olennainen osa tätä prosessia on myös antaa kaikenlaisten tunteiden tulla ja henkilökohtaisesti minulle on ollut tärkeää antaa niiden tulla silloin, kun ne luonnostaan tulevat. Tärkeintä on, ettei niitä fiiliksiä survo jonnekin sielunsa syvimpään nurkkaan hautumaan, koska niin siinä valitettavasti vain käy, että ne eivät sieltä itsekseen katoa, vaan hautuvat ja valitettavan usein myös paisuvat entistä suuremmiksi, ja lopulta vyöryvät ylitse, halusi sitä tai ei. Siksi on parempi antaa tunteiden tulla luonnollisesti silloin, kun niiden aika on. Itke, puhu, huuda, tanssi, ole hiljaa yksin, juokse. Tee sitä, mikä ikinä kulloinkin helpottaa tai tuntuu oikealta, äläkä pidättele. Minä olen kevään aikana itkenyt mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Vietin Rock The Ballet -shown ensimmäisen osan katsomossa liki hysteerisesti itkien ystävien ojentaessa vain sanaakaan sanomatta lisää nenäliinoja ja taputellessa olalle. Hetken aikaa mietin, mitäköhän toisella puolellani istunut ventovieras nainen mahtoi asiasta ajatella, kunnes totesin, että ihan sama. Mitä väliä? Eiköhän se nainen ymmärtänyt, että minulla oli syyni itkeä – ja se syy ei ollut Rock The Ballet. :) On ollut helpottavaa vapauttaa itsensä siitä, mikä sosiaalisten normien mukaan on missäkin hetkessä sopivaa. Olen itkenyt tasan tarkkaan silloin, kun on itkettänyt. Ja hitto vie, se on tehnyt hyvää.

Siinä kohtaa, kun sydän on säpäleinä, saattaa tuntua siltä, että tästä ei selviä. Ei millään. Mutta kyllä sinä selviät. Ja minä. :) Kunhan vain muistat, että ne kaikkein kaameimmatkin tunteet ovat osa suruprosessia ja että prosessin tehtävänä on viedä sinua eteenpäin. Ja lopulta muistat päästää irti. Voimia siskot (ja veljet)!

elele8.jpg

Photos: Masha Rudenko and Beata Paluszkiewicz by Cihan Alpgiray for Elele Turkey August 2012

Related posts

24/06/13

Juhannusyön tunnelmia

17 26 P6210030.JPG

Vaikka tämä bloggaaja oli aikalailla vapaalla juhannuspyhät ja kuvittelin, etten ollut ottanut kuvia juhannuksena juuri ollenkaan, katsoessani muistikortin sisältöä totesin, että tuli niitä kuvia sittenkin napsittua yksi jos toinenkin. :) Ystäväni Laura kutsui siis minut perheensä mökille juhannuksenviettoon ja vietimme keskiyön juhlaa villeissä sinkkutunnelmissa Lauran 66-vuotiaan tädin, tämän ex-miehen sekä ystävättären seurassa ja hauskaa oli! Tosin tuntui, että me Lauran kanssa olimme juhlaporukan laimeinta sakkia. ;)

P6210047.JPG

Miljöönä juhannuksenvietolle toimi Sipoon lähellä Pornaisissa sijaitseva mökki, joka on itse asiassa kirjailija Juhani Ahon ja hänen vaimonsa Venny Soldanin aikanaan rakennuttama. Koko alue oli aivan ihana omenapuineen, kukkivine pioneineen ja kaikkineen. Mökki on nykyään Lauran tädin omistama, mutta sen historia ulottuu siis kauas. Tuntui jännittävältä ajatella, että sama mökki, jossa me yövyimme Lauran kanssa, on aikanaan toiminut Venny Soldanin ateljeena. 

P6210073.JPG

Tänä vuonna juhannus koostui pääasiassa hyvästä ruoasta, pitkistä yöunista (ja lukuisista päivätorkuista), kesäkukista, auringossa lekottelusta, kirjojen lukemisesta, antoisista keskusteluista, naurusta ja kesän tuoksusta. Pääsinpä todella pitkästä aikaa näkemään myös juhannuskokon – en edes muista, milloin olisin viimeksi päässyt tunnelmoimaan juhannuskokon äärelle. Viikonlopun ruokafiilistelyjä ja muita tunnelmia on luvassa vielä erikseen, mutta tässä kameraan tallentuneita otoksia juhannusaaton illalta ja yöltä. :) Toivottavasti teillä muillakin oli ihana juhannus!

PS. Kuulin, että jostain syystä pystykuvat jälleen kellahtelevat nurin, vaikka ongelma saatiin jo välissä korjattua. Olen infonnut Lilyn tekniikkatiimiä asiasta ja toivotaan, että tuo hassu ongelma saadaan pian fiksattua taas!

P6210069.JPG P6210082.JPG P6210083.JPG P6210107.JPG

Kokon lähettyvillä tanssittiin myös juhannustansseja. :)

P6220136.JPG P6220138.JPG P6220142.JPG

Pionit puhkesivat juhannusviikonlopun aikana kukkaan.

P6220145.JPG P6220147.JPG P6220149.JPG

Juhannusruusujen tuoksu on aivan huumaava – suosittelen nuuhkimaan ohi kulkiessa. :)

P6220153.JPG P6220154.JPG P6220156.JPG

Venny Soldanin vanha ateljee toimi yösijanamme.

P6220157.JPG

Lukunurkkaus omenapuun alla. <3

P6220158.JPG P6220159.JPG P6220162.JPG

Juhannussauna lämpiämässä.

P6210114.JPG

Kotitekoinen hyttysverkko. :)

P6220163.JPG P6220164.JPG P6220165.JPG P6220170.JPG P6220175.JPG

Superkuustakin nähtiin vilaus puiden takaa.

P6230220.JPG

Seitsemän kukkaa tyynyn alla – sulhoista ei kylläkään tietoa. ;)

Related posts

31/05/13

Ystävyydestä: parhaat kaverit, bestikset vai jotain muuta?

77 24 pullbear.jpg

Sivusin hiljattain blogissani ystävyyssuhteita ja totesin, että niiden päättyminen on suorastaan jonkinasteinen tabu, josta ei juurikaan puhuta. Kyselin, olisiko ihmisillä kiinnostusta lukea aiheesta enemmänkin, jos intoutuisin pohdiskelemaan tätä syvemmin ja todella moni kertoi kokevansa samoin kuin minä, ettei aiheesta puhuta tarpeeksi ja toivoi minun ottavan teeman käsittelyyn. Olin tätä juttua tehdessäni aikeissa kirjoittaa juuri tuosta aiheesta, mutta ajauduinkin huomaamattani pohtimaan ihan toista näkökulmaa ystävyyssuhteisiin liittyen. Palaan siis tuohon ystävyyden päättymiseen vielä jossain vaiheessa myöhemmin ja heräsipä tässä pohdiskellessa vielä muutama muukin ystävyyssuhteisiin liittyvä ajatus, mutta pureudutaan nyt tällä kertaa enemmänkin siihen, miten ihmiset määrittelevät ystävyyssuhteitaan, sillä huomasin, että etenkin käsite bestis hämmentää minua välillä kovasti.

pullbear1.jpg

Maria Veitola kirjoitti taannoin Trendin kolumnissaan minusta hyvin siitä, kuinka erilaisilla ystävillä on erilaisia merkityksiä ihmisen elämässä. Ihan kaikkien kanssa ei ole edes kiinnostusta jakaa niitä kaikkein syvimpiä tuntoja, vaan jotkut ovat esimerkiksi enemmänkin vain viihdyttävää seuraa. Ystävyys ei mielestäni välttämättä tarvitse mitään erityisiä määrittelyitä, vaan jokainen ystävyyssuhde saa olla omanlaisensa. Olen silti miettinyt esimerkiksi omia ystävyyssuhteitani ja niiden laajaa skaalaa. On sydänystäviä, sielunsiskoja, läheisiä ystäviä, keveämpiä ystävyyssuhteita, kavereita ja tuttuja…

pullbear2.jpg

Minulla on sydänystäviä, joiden kanssa jaan lähes kaiken ja joiden kanssa pidän hiukan muita tiiviimmin yhteyttä. Toisaalta minulla on myös sydänystäviä, joiden kanssa ei tule pidettyä niin usein yhteyttä, mutta joiden vain tiedän ja tunnen pysyvän siellä elämänmenossa mukana, vaikka välissä ehtisi olla pitkiäkin aikoja ilman yhteydenpitoa. Tällaiset ystävät eivät koskaan loukkaannu siitä, jos minusta ei ole kuulunut, koska jotenkin yhteytemme on sellaisen yläpuolella ja molemmilla riittää ymmärrystä sille, että aikuisen ihmisen elämässä on monenlaisia kiireitä ja velvoitteita, joiden välillä sitä yrittää tasapainoilla. On sielunsiskoja, joiden kanssa välillämme vain vallitsee jonkinlainen mystinen yhteisymmärrys vähän kaikesta – osa sydänystävistäni on tällaisia, osa ei.

pullbear3.jpg

Läheisimpien ystävyyssuhteiden ohella on sellaisia kevyempiä ystävyyssuhteita, jotka ovat minulle tärkeitä ja periaatteessa osa näistä ihmisistä voisi olla vieläkin läheisempiä, mutta yhteistä aikaa esimerkiksi ei ole vielä löytynyt riittävästi, jotta ystävyys olisi edennyt syvemmälle asteelle. Toisaalta sitten on myös niitä ystäviä, jotka ovat jossain vaiheessa olleet todella läheisiä, mutta joiden kanssa suhde on taantunut hiukan etäisemmälle tasolle ilman mitään sen kummempaa dramatiikkaa. Ja sitten on kavereita, jotka ovat mukavia tyyppejä, mutta joiden kanssa tavataan ehkä vähän harvemmin tai tuttuja, joihin törmätään usein sattumalta jossakin.

pullbear5.jpg

Olen joskus miettinyt naisten tarvetta sille, että pitäisi olla yksi ystävä yli muiden. Minusta tuntuu jotenkin hassulta, että vielä aikuisiälläkin monet naiset pitävät todella tärkeänä mainita jonkun ystävänsä kohdalla, että tämä on se paras kaveri tai bestis. Ymmärrän kyllä, jos kyseinen parivaljakko todella on selvästi läheisempi keskenään kuin muiden ystäviensä kanssa, mutta erityisen hassulta se tuntuu, jos ympärillä on useampi todella läheinen ystävä. Ehkä olen outo, mutta minä jotenkin miellän tuollaiset määrittelyt sellaisiksi kouluaikojen jutuiksi, kun oli enemmän tarvetta sellaiseen “me ja muu maailma”-henkeen. Niihin aikoihin elettiin toisinaan kuin symbioosissa, oltiin kuin paita ja peppu, ja tehtiin kaikki yhdessä, mikä ei aikuisiällä ole enää oikeastaan tarpeen tai mahdollistakaan. Olen itse ehkä onnekas, että minulla on monta tosi läheistä ystävää, mutta totta puhuen en edes osaisi arvottaa omia rakkaimpiani ystäviä mihinkään tärkeysjärjestykseen. Olisi kiinnostavaa kuulla teidän muitenkin mietteitä tästä!

pullbear6.jpg

On ihmisiä, joilla ei koskaan ole ollut bestistä ja se voi tuntua aika raastavaltakin. Etenkin nuorempana tuntui, että oli kamalan tärkeää olla se joku yksi erityinen, jonka kanssa voisi jakaa asioita aivan erilaisella tasolla kuin muiden kavereiden. Sitä tunsi toisinaan jopa olonsa vähän ulkopuoliseksi, jos sellaista yhtä ystävää ylitse muiden ei sillä hetkellä elämässä ollut. Aikuisuuden myötä tuo tarve on jotenkin vähentynyt, mutta vieläkin mietin joskus, että haluaisinko tulla kutsutuksi jonkun ihmisen parhaaksi ystäväksi. Sehän on vähän kuin kunnianimi – tuo ihminen on nostanut minut jalustalle, jolla seison tärkeämpänä kuin yksikään muu hänen ystävänsä.

pullbear9.jpg

Joskus tällainen määrittely voi jopa loukata, jos itse kokee jonkun ihmisen läheisimmäksi ystäväkseen, mutta tämä jatkuvasti puhuukin jostakusta ihan toisesta parhaana ystävänään. Tämä kuulostaa suorastaan naurettavalta, mutta en usko sen loppujen lopuksi olevan kovin epätavallista. Myönnän itsekin joskus pahastuneeni hiukan siitä, että yksi minun parhaista ystävistäni jaksaa aina korostaa erästä toista ystäväänsä bestiksekseen. Tiedän olevani tämän ihmisen kanssa aivan yhtä läheinen tai jopa läheisempi kuin tämä hänen “paras ystävänsä”, mutta koska tämä toinen ihminen on ehtinyt astua ystäväni elämään vuosia aiemmin, hän on aikanaan ansainnut parhaan ystävän kunnianarvoisan aseman. Loppujen lopuksi asialla ei ole mitään merkitystä, mutta huomaan silti joskus harmistuvani, kun ystäväni esimerkiksi jonkun kolmannen osapuolen läsnäollessa puhuu tästä parhaasta ystävästään, sillä siitä herkästi tulee tunne kuin se laskisi minut automaattisesti johonkin “vähäpätöisempien ystävien” kategoriaan. Fiilikseni olisi ehkä eri, jos tietäisin ystäväni olevan tuon toisen kaverinsa kanssa selvästi läheisempi kuin minun. Totuus kuitenkin on, että olemme ystäväni kanssa kuin perhe toisillemme, niin läheisiä. On selvää, että minulla on aivan erityinen asema hänen elämässään ja hän jakaa kanssani varmaan lähes kaiken. Siksi tuntuu hassulta, että hän edelleen pitää kiinni tästä yhden yli muiden nousevan bestiksen käsitteestä. Ehkä tämän koko asian miettiminen on naurettavaa ja kertoo vain omasta pikkumaisuudestani, mutta siitä huolimatta jaksan välillä ihmetellä asiaa. Miksi ei voisi puhua parhaista ystävistä monikossa? Miksi on oltava se yksi ja ainoa Paras?

pullbear12.jpg

Kuten sanoin yllä, en osaisi itse määritellä läheisimmistä ja rakkaimmista ystävistäni yhtä jotenkin tärkeämmäksi kuin muita, vaikka toki rakkaimpienkin ystävieni kanssa jokainen suhde on yksilöllinen. Ehkä olen onnekas, mutta olen löytänyt ympärilleni ainakin 5 ihmistä, joista jokainen voisi täyttää parhaan ystävän tuntomerkit. Toisaalta on varmaankin ihan ymmärrettävää käyttää bestis-termiä, jos todella ystäväpiirissä on vain yksi erityisen läheinen ihminen. 

pullbear13.jpg

Miten te muut määrittelette ystävyyssuhteitanne? Onko teillä joku yksi ainoa Erityisen Tärkeä Bestis vai kuuluuko lähipiiriinne useita yhtä erityisen tärkeitä ystäviä? Onko siellä joku, jolla ei ole koskaan ollut bestistä? Miltä se tuntuu tai on tuntunut? Entä onko kukaan muu harmistunut siitä, ettei olekaan itse saanut joltakulta tuota bestiksen titteliä? Heräsikö jotain muita ajatuksia ystävyydestä tai ystävyyssuhteista yleensä? Sana on vapaa ja olisi tosi kiinnostavaa päästä lukemaan teidän mietteitänne. :)

pullbear7.jpg pullbear8.jpg pullbear10.jpg pullbear11.jpg pullbear14.jpg pullbear15.jpg

Kuvat: PULL & BEAR SPRING 2011 CAMPAIGN BY TXEMA YESTE

Related posts