5/09/17

Uusi aluevaltaus: oma podcast!

3 48

Minulla on aika jänniä uutisia teille, sillä olemme oikeastaan viime keväästä asti suunnitelleet ja hiljalleen valmistelleet hauskaa uutta projektia ja aluevaltausta muutaman ystäväni kanssa. Tällä viikolla lanseeraamme nimittäin ikioman podcastimme! Jos joku on nyt yhä edelleen onnistunut välttymään podcasteilta, niin kyseessä on siis vähän kuin “radio-ohjelma”, tv-sarja ilman kuvaa tai korvanapeilla kuunneltava blogipostaus – viihdykettä, keskustelua, tietopaketti tai jokin muu audio-muodossa nautiskeltava pätkä, jonka voi kuunnella juuri itselle sopivana hetkenä.

Vedän omaa podcastiani yhdessä kahden ihan mahtavan mimmin kanssa – tunnen Rinan alun alkaen töiden kautta ja radiojuontajanakin tunnettu Petra puolestaan tuli aikanaan tutuksi radiokanava Voicen kautta. Olemme kaikki kolmekymppisiä naisia ja tästä lähtien joka keskiviikko pääset kanssamme istahtamaan after work -lasilliselle töiden jälkeen.

*

After work -podcastin ideana on keskustella kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, kepeällä otteella ja huumoria unohtamatta, mutta pureutuen välillä vähän kevyempiin ja välillä taas vakavampiin aiheisiin. Luvassa on siis rentoa naisten välistä jutustelua monenlaisista aiheista sekä vertaistukea erilaisiin elämän käänteisiin. Tällä viikolla keskiviikkona on vihdoin aika julkistaa podcastimme ensimmäinen jakso, jossa ensin esittelemme itsemme yleisölle ja ensi viikolla paneudutaan sitten varsinaisiin teemoihin.

Uusi aluevaltaus jännittää kovasti ja olisi ihana saada teiltä palautetta, jos innostutte kuuntelemaan. Jaan tietenkin tuon ensimmäisen jakson sitten heti, kun se on kuunnteltavissa ja tarkoituksena olisi jatkossa viikoittain jakaa täällä blogissakin aina uusi jakso. Ensimmäistä jaksoa nauhoitettaessa oli aika jännät paikat, mutta nyt kun jaksoja on nauhoitettu jo muutama, alkaa rentous löytyä kivalla tavalla myös ääneen jutustelulle. Samaan aikaan on ollut hauska huomata, että podcastit ovat viimein pikkuhiljaa täällä Suomessakin herättämässä enemmän mielenkiintoa. Esimerkiksi blogitytöt Sara, Elisa ja Marianna julkaisivat juuri viime viikolla ensimmäisen oman podcastinsa ja myös Musla-blogin tytöt ovat jo jonkin aikaa julkaisseet omaa hauskaa Tuplakääk-podiaan.

Olen itse ennen tätä ihkaomaa podia päässyt muutaman kerran vierailemaan muiden vetämissä podcasteissa, mutta viime keväänä syntyi idea ihan omasta ohjelmasta. Olen aika fiiliksissä, että olen saanut kunnian päästä osaksi Suomen ensimmäistä podcast-verkostoa Wecastia, jonka alla julkaistaan jo montaa kiinnostavaa podia monenlaisista aiheista maan ja taivaan välillä ja mukana turinoimassa on tosi mielenkiintoisia tyyppejä.

Muun muassa legendaarisesta blogistaan tunnettu Kasper Strömman vetää podcastia yhdessä Regina-bändistäkin tutun Mikko Pykärin kanssa ja supersuositut Magnus ja Peppe juttelevat ruotsiksi kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista Los Angelesista käsin. Lisäksi Wecastin verkostossa julkaistaan podeja liittyen perhe-elämään, lasten kasvatukseen, miesten muotiin, designiin sekä autoiluun ja paljon lisää on lähiaikoina tulossa.

*

Suomessa podcast-maailma on vielä vähän lapsenkengissä, mutta maailmalla ne ovat supersuosittuja ja esimerkiksi rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa suosituimmilla podeilla puolisen miljoonaa kuuntelijaa viikossa. Ideana on, että kunkin podin jaksot ilmestyvät tyypillisesti kerran viikossa tiettynä ajankohtana ja moni odottaa oman suosikkisarjansa uuden jakson ilmestymistä suurella innolla. Parasta podcasteissa on tavallaan se, että niitä voi kuunnella samalla, kun touhuilee jotakin muuta: ajaa töihin, istuu bussissa, urheilee, meikkaa aamulla ennen työpäivää tai tekee vaikkapa kotiaskareita.

Wecastin podcasteja voi kuunnella suoraan nettisivuilta tai oman puhelimensa podcasts-sovelluksen kautta, jonka saa ladattua sekä iPhone- että Android-puhelimiin iTunesista. Jos podcasteja haluaa kuunnella aktiivisemmin, kannattaa ladata puhelimeen Acast-niminen sovellus, jonka avulla podcastien kuuntelu on erityisen sujuvaa. Acast on siis maailman suurin podcast-sovellus, joka toimii Spotifyn tapaan: kuunteleminen ja uusien podcastien löytäminen sen kautta on helppoa – sovellus suosittelee käyttäjälle kiinnostavaa sisältöä kuunteluiden mukaan.

En oikein malta odottaa, että pääsen vihdoin läväyttämään höpinämme kaikkien kuultavaksi jo ihan pian! Kivaa päästä kokeilemaan jotakin ihan uutta. Annattehan armoa, että alkuun mikrofonille jutustelu on ollut vähän jännää, mutta tosiaan nyt muutaman jakson jo nauhoittaneena sujuu vähitellen rennommin. :)

Photos: Wecast / Sanni Riihimäki

Related posts

6/02/17

Uusi koti!

15 169

IIK ja KÄÄK ja APUA! Enpä olisi vielä eilen päivällä uskonut päätyväni tänään kirjoittamaan tällaista postausta. Tilannehan on nimittäin se, että täysin puskista päädyin eilen illalla tekemään kiinnostavasta asunnosta tarjouksen. Ja se hyväksyttiin! Kaikki tapahtui lopulta ihan hurjan paljon nopeammin kuin olisin osannut odottaakaan… Piakkoin minulla on siis ihan oma asunto – en malta odottaa!

Kun päätin joitakin viikkoja sitten ryhtyä etsimään itselleni ikiomaa kotia, myönnän olleeni todella malttamaton. Uuden kämpän olisi mieluiten pitänyt löytyä heti. Mitään kiirettähän minulla ei ihan oikeasti ollut, vaan hoppua aiheutti kärsimättömälle lähinnä henkinen tuli hännän alla. Kokeneemmat toppuuttelivat, että asunnon etsimisessä voi vierähtää vuosikin. Yritin löytää itsestäni jotakin zen-olotilaa ja harmoniaa.

Yhdet asunto-sydänsurut jo kokeneena yritin suhtautua bongattuihin kiinnostaviin koteihin kylmän rauhallisesti ja liikoja tunteilematta. Ja suht helppoa se olikin, kun toistaiseksi mitään tulenpalavia tunteita ei ollut yhdenkään kämpän kohdalla sen pettymyksen jälkeen herännyt.

Hassua, miten nopeasti sitä sukelsikaan asuntokauppojen saloihin. Täysin ummikkona lähdin liikenteeseen saatuani ajatuksen, että nyt olisi sopiva hetki ostaa oma asunto. Ja jo muutaman viikon kokemuksella sekä rakkaan asuntoguru-ystäväni Tiian opastuksella tuntuu, että tiedän asuntokaupoista, neliöhinnoista, remonttikustannuksista, vastikkeista ja muista asuntokauppoihin liittyvistä kommervenkeistä yhtä sun toista. Olo on kerrassaan itsevarma sen suhteen ja uskallan luottaa pystyväni tekemään ihan järkeviä ja perusteltuja päätöksiä näissä asioissa. Eihän tämä toki mitään rakettitiedettä ole, mutta kun puhutaan hiuksia nostattavan suurista lainasummista, on itsevarmuus aika hyvä ja turvallinen tunne. Tunteen lisäksi asuntokaupoissa tarvitaan myös sitä järkeä. Sopivassa suhteessa molempia.

Ellei käytössä ole ihan rajaton budjetti (ja harvalla valitettavasti on), asuntoa ostaessa joutuu lähes aina tekemään jonkinlaisia kompromisseja. Sopivaa kotia metsästäessä pitää puntaroida niin monenlaisia seikkoja: hintaa, kokoa, sijaintia, remppatarvetta ja tulossa olevia taloyhtiöremontteja, säilytystilan määrää ja monia muita tekijöitä. Ja joskus se järjen mukaan juuri kriteereihin sopiva asunto ei sitten vain tunnukaan omalta. Tai hakuehtoihin sopimaton asunto sykähdyttääkin paikan päällä. No juuri tuolla jälkimmäisellä tavalla kävi minulle eilen…

Marssin eilen asuntonäyttöön sellaisin miettein, että no käydään nyt kurkkaamassa, vaikka en minä tätä tule kyllä ottamaan. Mutta että sama kai se on tsekata, kun kohde kuitenkin periaatteessa sopi koon ja sijainnin puolesta kriteereihini ja näytti kuvissa kauniilta ja valoisalta. Ongelmana vain oli, että asunto oli yksiö ja etsin ensisijaisesti kaksiota. Käytännössä olin näyttöön astellessani jo varma, että olisin valmis tekemään tarjouksen vallan toisesta asunnosta. Mutta kuinkas kävikään…

Jotenkin vain rakastuin ensisilmäyksellä ja tuntui kuin olisi tullut kotiin. Siitäkin huolimatta, että asunto oli yksiö ja hiukan pienempi kuin olin alun perin kaavaillut. Ja siitäkin huolimatta, että siellä on hitusen vähemmän säilytystilaa kuin mitä ehkä kaipaisin. Mutta jotenkin tähdet vain osuivat kohdalleen ja tuli sellainen olo, että tässä se nyt on.

Huvittavaa oli se, että myös välittäjä tuntui saavan tällaisen hyvin vahvan tunteen, että nyt ovat ihminen ja asunto todella kohdanneet. Hän nimittäin paljasti minulle myöhemmin ajatelleensa heti minut nähtyään, ennen kuin olin edes nähnyt koko asuntoa, että nyt taisi tulla match. Ja myönsi näyttöjen jälkeen, että salaa toivoisi minun saavan kyseisen asunnon, koska se vain tuntui niin oikealta. Hauskaa, että se välittyi jotenkin niin ilmiselvästi myös ulkopuoliselle. Hyvin spontaanisti kääntyi  siis kelkkani asuntosuunnitelmien suhteen ja päätin tehdä tästä asunnosta tarjouksen. Meikäläinen on nopea liikkeissään, kun tarve vaatii!

Pieniä jännitysmomentteja siinä kuitenkin koettiin, sillä asuntoon ihastui muutama muukin. Eilen illalla sitten jännitin, miten mahtaisi käydä, kunnes puhelin viimein pirahti. Välittäjä soitti onnitellakseen ja totesi perään, että tämä meni kyllä tismalleen niin kuin pitikin. Ja niin meikäläisestä tuli sitten juuri asunnon omistaja! Tai ihan pian, kun viralliset paperihommat saadaan setvittyä, mutta toukokuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin.

Ja koska teitä useimpia varmasti kiinnostaa, millainen tämä uusi kotini ja sydämeni valittu sitten mahtaa olla, niin paljastetaan tässä vaiheessa sen verran, että kyseessä on hurjan kaunis ja valoisa 44 m² yksiö erillisellä keittiöllä. Asunto sijaitsee Kalliossa ja ikkunoista avautuvat ihastuttavat puistonäkymät. Kämpässä on vanhalle talolle tyypilliset korkeat huoneet ja vanhat lautalattiat. Ja asunto on ihan muuttovalmis eli rempata ei tarvitse ellei sitten halua jotakin pientä fiksata paremmin omaan makuun sopivaksi, mutta nykyisellä asukkaalla on selvästi ollut erinomainen maku, joten tarvetta tuskin juurikaan on. En malta odottaa, että pääsen sisustamaan ja suunnittelemaan uutta kotia!

Nyt on sitten kaiketi taivuttava armottomaan konmarinointiin, koska säilytystilaa tässä tulevassa kodissani on sisätiloissa jonkin verran vähemmän kuin nykyisessä. Vintiltä ja kellarista löytyy toki varastotiloja, mutta muutto on aina hyvä hetki raivata kuormaa. Eli varmaankin tässä seuraavien kuukausien aikana tulen myymään paljonkin tavaraa rakastaviin koteihin, eli kannattaa pysyä kuulolla!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

13/01/17

Suomalaista naisvoimaa: Marimekko, Meeri Koutaniemi & Paula Vesala

126 meeri-paula-marimekko

Olen viime aikoina tuntenut suurta ylpeyttä suomalaisista naisista. Bongasin eilen ihan mahtavan Naisjohtajat-nettisivuston, jossa nostetaan esiin menestyneitä suomalaisia naisia ja heidän tarinoitaan. Aivan uskomattoman inspiroivia henkilökuvia ja onpa joukkoon päässyt muutama tuttukin. Ne lasikatot on tehty rikottaviksi!

Sain erityisen mahdollisuuden päästä paljastamaan teille jotakin Marimekon tulevista tuulista hiukan ennen muita, ja Suomi-muodin lippulaivan uutiset liittyvät myös suomalaisiin supernaisiin. Brändi nimittäin yhdistää tänä keväänä voimansa kahden vahvan suomalaisnaisen kanssa. Yhteistyön myötä esiin nostetaan kaksi oman alansa rautaista ammattilaista: valokuvaaja Meeri Koutaniemi sekä kulttuurin alan monilahjakkuus Paula Vesala. Kaksikko on päässyt luomaan yhteistyöprojektin kautta oman näkemyksensä rohkeasta Marimekko-naisesta, kun Koutaniemi tarkastelee linssinsä läpi Vesalaa.

*

Virallisesti projekti julkaistaan Marimekon omissa kanavissa maanantaina ja koko kevään ja kesän mallisto on teemaan sopien omistettu rohkeasti omia polkujaan kulkeville naisille. Ja sehän istuu Marimekon filosofiaan mainiosti, sillä Armi Ratian perustama, Kirsti Paakkasen myöhemmin luotsaama ja nyt Tiina Alahuhta-Kaskon johtama brändi on luottanut suomalaisiin voimanaisiin koko historiansa ajan.  Ehkä sitä ei aina muista tulla ajatelleeksi, mutta Suomi on tulvillaan aika hienoja menestystarinoita nimenomaan naisnäkökulmasta. Miettikääpä esimerkiksi sitä, että Suomi on aikanaan ollut ensimmäinen maa koko Euroopassa ja kolmas maa koko maailmassa, joka on antanut naisille äänioikeuden.

Nauttikaa elämästä. Meillä on maailman mittakaavassa tasa-arvoisimmat lähtökohdat elämään täällä Suomessa ja sen pitäisi näkyä myös meidän elämänlaadussa ja toimimisen vapaudessa. Näillä lähtökohdilla on varaa suunnata katseensa myös pois meistä itsestämme ja tehdä tekoja, joilla on positiivinen kaiku maailmalla. Kannustan kyseenalaistamaan mukavuusalueemme ja toimimaan tarpeen ja hädän edessä, jota miljoonat naiset ja lapset kokevat tällä hetkellä. Rauha ja vapaus, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä, ovat utopiaa muualla maailmassa. – Meeri Koutaniemi

*

Näissä Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan ensimmäisissä Marimekko-kuvissa nousee valokeilaan Annika Rimalan vuonna 1968 suunnittelema ikoninen tasaraita-kuosi. Tiesittekö muuten, että Rimala suunnitteli kuosin unisex-aikakauden symboliksi, tasa-arvon raidaksi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta? Ja sellainenhan siitä toden totta tuli.

Kannustan meitä pitämään yhtä ja näkemään toisissamme hyviä ideoita, ainutlaatuisia suomalaisia luonteenpiirteitä, lahjakkuutta, taitoa ja uskallusta. Uskon, että aina kannattaa katsoa vähän kauemmaksi kuin huomiseen päivään, kannattaa kuvitella uusia maailmoja, ja epäonnistumista ei pidä pelätä. Uudistajien jäljissä muut tulevat oppien ja maailma muuttuu siinä ohessa. – Paula Vesala

Photo: Meeri Koutaniemi & Paula Vesala for Marimekko

Related posts

7/12/16

Nännikohu – hohhoijaa

12 162 free-the-nipple

En oikein tiedä, ärsyttäisikö vai kyllästyttäisikö enemmän, kun luin tänään Aamulehden jutun, jonka pääpointtina oli nostaa itsenäisyyspäivän juhlien valokeilaan näyttelijä Jonna Järnefeltin rinnat. Ehdittiinpä asiaa vatvoa tuomitsevaan sävyyn Iltalehdenkin sivuilla. Järnefeltin liivittömyys riitti aiheeksi otsikoille myös MTV3:n ja Iltasanomien nettisivuilla, tosin niiden jutuissa sävy oli neutraalimpi. Tai IS:n jutussa aihe sai Minttu Vesalan Free the nipple -kommentin myötä jopa myönteistä valoa, vaikka kysymyksen asettelulla oli selvästi haettu potentiaalista mehukasta klikkiotsikkoa.

Tässä eletään vuotta 2016 ja yhdessä valtakunnan suurimmista sanomalehdistä halutaan käyttää palstatilaa nännikohulle? Luulisi, että itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista uutisoimiseen voisi löytää vähän tärkeämpiäkin näkökulmia.

tauko2

Jotenkin erityisen surkuhupaisaa tästä rintojen ja nännien ympärille syntyneestä kohkauksesta tekee se, että juuri hetki sitten vietettiin tissiviikkoa, jonka tarkoituksena oli nimenomaan normalisoida rinnat eli hälventää rintoihin liittyvää häpeää sekä taistella niiden yliseksualisoimista vastaan. Nimittäin oli naisella sitten paita päällään tai ei, nänneistä ja tisseista jaksetaan vouhottaa. Kirjoitin omista näkemyksistäni aiemmin syksyllä postauksen ja olin ilahtunut sen saamasta positiivisesta vastaanotosta.

Olen siis sitä mieltä, että rintaliivien käytön tai käyttämättömyyden tulisi saada olla jokaisen naisen oma henkilökohtainen päätös. En ole kieltämässä rintsikoita tai tuomitsemassa ketään, joka niitä käyttää – käytänhän niitä useimmiten itsekin. En kuitenkaan suostu nielemään ajatusta, että muut ihmiset ja yhteiskunta ympärillämme saisi oikeuden määrittää, millaisia alusvaatteita kukin vaatteidensa alla käyttää tai on käyttämättä. Niin kauan, kun sukupuolisiveellisyyttä ei loukata, ei pitäisi kenelläkään olla oikeutta paheksua muiden asuvalintoja.

tauko2

Linnanjuhlat ovat arvokas juhla ja tällaista tilaisuutta on syytä kunnioittaa myös pukeutumisellaan. Jotkut onnistuivat siinä eilen paremmin ja jotkut huonommin, mutta pääasiassa näytti kuitenkin siltä, että juhlakansa oli pukeutunut tilaisuuteen hyvin pitkälti etiketin mukaan. Mitä tulee Jonna Järnefeltin asuun, puku oli kaunis ja arvokas, puki kantajaansa upeasti ja kunnioitti tilaisuuden pukukoodia. Vaikka oli mahdollista huomata, ettei alle ollut puettu liivejä, eivät nännit hyppineet silmille mitenkään huomiota herättävästi. Minun silmissäni hän oli yksi juhlien upeimmista ilmestyksistä – voin vain nostaa hattua naiselle, joka kantaa itsensä yhtä ylväästi ja kauniisti.

Tottakai jokaisen on syytä miettiä, miten erilaisiin tilanteisiin on soveliasta pukeutua ja suosittelen noudattamaan etikettiä myös pukeutumissääntöjen osalta. Juhlapukeutuminen on oma lukunsa, samoin työpaikkapukeutuminen, ja jokainen voi käyttää harkintaansa siinä, millainen pukeutuminen on sopivaa milloinkin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että peittäminen on aina tyylikkäämpää kuin kovin antelias paljastelu, mutta ymmärrän, että kaikki eivät aina jaa minun näkemystäni tyylikkyydestä.

Paljasta pintaakin voi näyttää tyylillä ja myös linnanjuhlissa nähtiin monta asua, joissa paljasta ihoa vilautettiin hienostuneesti. Kuten muutamat stylistit ja kommentaattorit ovat linnanjuhlien asuja arvioidessaan todenneet: on mahdotonta puhua senteistä ja antaa kaiken kattavia neuvoja, sillä viime kädessä kyse on aina kokonaisuudesta. Hämmentävää kuitenkin on, että media harrastaa tällaista nännien kyttäämistä siinä toivossa, että saisi aiheesta kohun aikaiseksi. Mutta kaipa yhdellä nännikohullakin muutamat lehdet myy ja klikit kalastelee.

tauko2

Minulla on ehdotus: mitäpä jos jätettäisiin ne vaatteiden läpi nöpöttävät tai kuultavat nännit vain huomiotta? Harva liivittä kulkeva kaipaa huomiota nänneilleen – useimmiten kyse lienee pukeutujan omasta mukavuudenhalusta tai vaikkapa selkäpuolelta avoimen asun asettamista rajoitteista alusvaatevalintojen suhteen.

Jos itseä arastuttaa nännien kuultaminen vaatteen läpi, voi toki pelata varman päälle ja valita paksummasta ja jämäkämmästä materiaalista valmistetun juhla-asun tai turvautua vaikkapa Hollywoodin punaisilta matoilta tuttuun kikkaan eli tissiteippiin, mutta viime kädessä juhlatyylissä olennaisinta on kuitenkin se kokonaisuus. Jonna Järnefeltin tapauksessa se oli juhlava ja sopi sekä kantajalleen että tilaisuuden luonteeseen.

tauko2

Ihmettelen välillä, miten ulkonäköön keskittynyttä itsenäisyyspäivään liittyvä uutisointi on: se keskittyy lähinnä julkisiin arvioihin siitä, kuka on onnistunut tyylissään ja kuka ei. On  totta, että on hauskaa tiirailla kotisohvalta, millaisia asuja kukin on linnanjuhliin valinnut ja vähän niitä arvioidakin. Minusta kuitenkaan ei ole ok ruotia lehtien palstoilla julkisesti ihmisten ulkonäköä varsinkaan kielteisessä hengessä. Jos asuista halutaan kirjoittaa, keskitytään mieluummin heihin, jotka ovat jääneet mieleen positiivisesti.

On ihan absurdilta, että vielä vuonna 2016 se riittää suuren suomalaisen sanomalehden uutisotsikoksi, että nainen ei ole pukenut mekkonsa alle rintaliivejä. Aamulehden jutun tyyppinen uutisointi on minusta tuhat kertaa mauttomampaa kuin se, jos kauniin asun läpi hitusen kuultavat rinnat tai nännit. Kuten eräs kommentoija Pupulandian Facebook-sivuilla aiheesta virinneessä keskustelussa totesi: kannattaisi katsoa enemmän Frendejä, niin kyllä se silmä pikkuhiljaa nänneihin tottuu. :D

Näihin tunnelmiin… FREE THE NIPPLE!

PS. Huumoripalana jaettakoon myös aina yhtä hykerryttävän Kasper Strömmanin viittaus tähän kohuun.

EDIT: Ilmeisesti Aamulehti on saanut palautetta otsikostaan “Jonna Järnefelt juhli ilman rintaliivejä – ikävä ilmiö yleistynyt Linnassa”, sillä nyt otsikkoa on saatesanojen kera muutettu. Hyvä niin, mutta soisin tällaisten “uutisten” jäävän jatkossa tyystin historiaan.

free-nipple1

Related posts