21/10/18

Koska nyt on pakko…

55 130

Kursori välkkyy tyhjän tekstitiedoston alussa… Olen miettinyt varmaan puolisen vuotta, että mitä sanoisin ilmastonmuutoksesta. Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen pariinkin otteeseen, mutta keskeneräiset aihiot ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi pyörimään luonnoksiin. Tuntuu, että mitä tahansa haluaisin sanoa, se ei riitä. Ahdistaa jo valmiiksi, että yleisö odottaa ja toivoo kannanottoa ilmastokysymyksiin, mutta suurella todennäköisyydellä tuomitsee tekopyhäksi, kun vihdoin uskallan sanoa jotakin. Olen nähnyt niin monen rohkean keskustelunavauksen kääntyvän kommenttibokseissa ja keskustelupalstoilla syyttelyksi, että hetkittäin olen miettinyt, mitä tällaisella postauksella loppujen lopuksi edes voisi saavuttaa. Tai mitä uutta sanottavaa minulla mitenkään tähän kaikkeen enää voisi edes olla?

Siitä huolimatta nyt tuntuu, etten voi enää pysyä hiljaa. Tästä kaikesta pitää puhua, vaikka sitten sen uhalla, että joudun itse maalitauluksi. Koska jos postaukseni herättää edes jonkun miettimään omia kulutustottumuksiaan ja elämäntapojaan kriittisemmin, iso osa tämän postauksen tavoitteista on saavutettu. Nyt on se hetki, kun ihan jokaisen meistä pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, mitä minä teen tällä hetkellä tämän maapallon hyväksi? Ja mitä juuri minä voisin tehdä paremmin? Miten minä voisin vähentää omaa kuormitustani? Mistä voisin luopua?

*

Kuten varmasti jokainen ajatteleva ja tiedostava ihminen, olen minäkin potenut massiivista ilmastoahdistusta. Erityisen voimallisena muistutuksena tilanteen vakavuudesta ovat toimineet ilmaston tilannetta ja luonnonvarojen hupenemista koskevat uutiset, ensin kansallisen ylikulutuspäivän tienoilla huhtikuussa (yli neljä kuukautta ennen maailmanlaajuista ylikulutuspäivää) ja nyt pari viikkoa sitten IPCC:n ilmastoraportin ilmestyttyä. Näiden tulosten jälkeen ei kellään pitäisi enää olla varaa sulkea silmiään, laittaa päätänsä pensaaseen ja olla välittämättä. Kuinka helposti ahdistus ja ajatukset sitten muutetaan konkreettisiksi teoiksi, se onkin sitten toinen juttu.

Jos kuitenkin lähdetään ihan nollasta, jo se että ajattelee ilmastoasioita ja on niistä huolissaan on ensimmäinen askel. On nimittäin huolestuttavaa, miten moni ei vielä näiden raporttienkaan jälkeen usko ilmastonmuutokseen tai ajattele, että asia varsinaisesti koskisi meitä täällä Suomessa – jopa päättäjätasolla on vallassa ihmisiä (niin Suomessa kuin maailmallakin), joita ei kiinnosta ilmastonmuutos tipan vertaa, kunhan talouskasvu saadaan turvattua. Se, jos mikä, on pelottavaa. Se on erityisen pelottavaa siksi, että IPCC:n tuorein raportti kertoo, että ihan kaikkien pitäisi tehdä PALJON ja äkkiä, jotta tilanne olisi edes jotenkin vielä pelastettavissa. Ja uskon, että siihen meillä on omalta osaltamme kansana mahdollisuus vaikuttaa. Äänestetään seuraavissa vaaleissa eduskuntaan ihmisiä, joille ilmastoasiat ovat tärkeimpien prioriteettien listalla ja vaaditaan päättäjiä kantamaan vastuu siitä, mihin suuntaan Suomen ilmastopolitiikkaa viedään nyt ja tulevina vuosina.

Ahdistusta ei vähennä se, että ilmastokeskustelussa kaikki tuntuvat kilvan syyttelevän toisiaan ja raportit ovat keskenään ristiriidassa. Milloin pahimmaksi syylliseksi nimetään lentomatkailua, milloin pikamuotia ja milloin lihansyöntiä. Toisaalta mietin, onkohan loppujen lopuksi melko epäolennaista kiistellä siitä, mikä edellämainituista on se kaikkein suurin paha, kun on selvää, että ihan kaikilla osa-alueilla on isosti skarpattavaa. Ja niiden lisäksi varmasti todella monella muullakin teollisuudenalalla.

Ahdistavalta tuntuu myös, että tällä hetkellä vastuuroolia ilmastoasioissa tunnutaan sysäävän yksilön harteille. On totta, että meillä jokaisella on vastuu ja suuretkin muutokset alkavat yksilöistä. Silti uskon, että tarvitaan myös suurempia toimia ja voimia. Ihmiset jämähtävät helposti totuttuihin tapoihinsa ja saavutetuista mukavuuksista on vaikeaa luopua. Toisaalta yksi ongelmamme ydin on se, että elämme markkinataloudessa, joka perustuu ajatukselle kuluttamisesta. Ilmastotavoitteisiin pääseminen todennäköisesti vaatisi koko nykyisenlaisen yhteiskuntarakenteen räjäyttämistä ja uudelleen luomista. Sitäkään en osaa sanoa, mitä markkinatalouden romahdus tarkoittaisi työllisyydelle, sillä tänä päivänä todella moni työ liittyy vähintäänkin välillisesti myymiseen ja ostamiseen.

*

Harva pystyy muuttamaan koko elämäänsä kertaheitolla, mutta viimeisimmän ilmastoraportin myötä on selvää, että muututtava on, ja mieluiten ennemmin kuin myöhemmin. Tässä kohtaa ihan jokaisen tulisi jo katsoa peiliin ja miettiä, miten itse kantaa vastuunsa ilmastotalkoissa. Moni osoittelee ilmastokeskustelussa mieluusti muita ja vähättelee omaa osuuttaan, mutta jos tavoitteisiin halutaan päästä, muutoksia pitäisi tehdä niin yksilötasolla, yrityksissä kuin yhteiskunnankin mittakaavassa.

Niin tärkeää kuin olisikin, että jokainen kantaa kortensa kekoon, niin ei ikävä kyllä tule tapahtumaan ilman jonkinlaista ylempää tapahtuvaa säännöstelyä, verotusta tai sanktioita. Pakko on paras motivaattori ja siksi muutoksia täytyy tehdä myös lainsäädännön keinoin. Vain se on keino pakottaa myös yrityksiä vastuuseen. Todella moni kuluttaja tekee ostopäätökset lompakollaan ja koska vastuullisuus tulee yritykselle yksinkertaisesti kalliimmaksi, halpayhtiö vie vieressä voiton hintakilpailulla. Lainsäädäntö ja verotus olisivat mahdollisuuksia pakottaa yrityksiä tasaväkisesti vastuuseen ja vastuullisuuteen. Samalla voidaan kysyä, miksi esimerkiksi liha- ja maitoteollisuutta tuetaan valtion ja EU:n voimin massiivisesti, kun sekä ilmastoraportit että terveysalan tutkimukset puhuvat yksimielisesti kasvispohjaisen ruokavalion puolesta? Viimeksi eilen julkaistiin artikkeli, jossa kerrotaan, että kasvispohjaiseen ruokavalioon siirtyminen on yksi merkittävimmistä keinoista vähentää omaa ilmastokuormaa.

*

Pikkuruisen Suomen kansalaisena saattaa tuntua, että meidän tekomme täällä pohjolassa ovat täysin merkityksettömiä suurten saastuttajamaiden ja väkiluvultaan paljon merkittävämpien valtioiden rinnalla. Ikävä tosiasia kuitenkin on, että pelkästään Suomen ilmastossa eläminen ja asuminen kuluttaa valtavasti energiaa. Länsimaisessa hyvinvointivaltiossa ja yltäkylläisyydessä on myös totuttu melkoiseen kuluttamiseen: suomalaiset ovat yksi koko maailman eniten ilmastoa kuormittavista kansoista suhteessa maamme asukaslukuun. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on kuusinkertainen verrattuna esimerkiksi intialaiseen. Toisin sanoen 5,5 miljoonan suomalaisen kulutus vastaa 33 miljoonan intialaisen kulutusta ja monessa muussa länsimaassa tilanne lienee samankaltainen. Samanaikaisesti suuri osa köyhempien maiden hiilijalanjäljestä johtuu globalisaation myötä niihin siirtyneen tuotannon päästöistä eli toisin sanoen niistä tuotteista, joita halpatuotannon maissa valmistetaan myytäväksi meille länsimaalaisille.

Kehittyvissä maissa elintaso kipuaa kovaa kyytiä länsimaiden tasolle ja globaalin keskiluokan kasvaessa miljardeilla seuraavien reilun kymmenen vuoden aikana olemme tilanteessa, jossa tällä joukolla ihmisiä on mahdollisuus pian kuluttaa samalla tavalla kuin meillä täällä länsimaissa on ollut jo vuosia. Se tarkoittaa ilmaston kannalta katastrofia, mikäli toimiin ei ryhdytä globaalisti nyt heti. Samanaikaisesti maapallon väkiluku kasvaa sellaista vauhtia ja elinolosuhteet käyvät lämpenevän ilmaston myötä monessa paikassa mahdottomiksi. On ihan relevanttia kysyä, että mihin kaikki nämä ihmiset menevät siinä vaiheessa, jos ja kun heidän kotiseudullaan eläminen käy ilmastosyistä mahdottomaksi? Monia suomalaisia ei tällä hetkellä ilmastonmuutos kiinnosta, mutta sen myötä, kun ilmastopakolaisuudesta tulee todellisuutta ja kasvava väkimäärä sekä ilmaston lämpeneminen sotkevat maatalouden ja ruokateollisuuden toimintaa, näkyvät seuraukset viimeistään täälläkin.

Blogimaailmassa ilmastokeskustelun keskiössä ovat olleet bloggaajien omat kulutustottumukset ja erityisesti lentomatkailu. Myönnän, että on välillä vaikeaa olla suurennuslasin alla kaikkine valintoineni ja on varmaa, että monessa asiassa olen kaukana täydellisestä, kuten meistä varmasti suurin osa on. Bloggaajana olen kuitenkin monelle esikuva, josta otetaan mallia – halusin tai en. Vaikka moni parjaa vaikuttaja-termiä, samanaikaisesti bloggaajia vaaditaan kantamaan vastuunsa esikuvina ja uskon, että ihan meillä kaikilla on vaikutusvaltaa omassa elämänpiirissämme – bloggaajilla vielä melkoisesti keskivertotyyppiä enemmän. Ympäristöasiat painavat omassa vaakakupissani tänä päivänä paljon ja yritän jatkuvasti tehdä entistä kestävämpiä valintoja ja kannustaa muita esimerkilläni samaan. Monessa asiassa voisin silti edelleen parantaa.

Monet valinnoistani ja arkisista teoistani ilmaston hyväksi eivät välttämättä näy täällä blogissa ja myönnän, että vaikka lajittelenkin kuuliaisesti jätteeni, syön pääasiassa kasvisruokaa ja mietin kriittisesti, kuinka kauan lämpimässä suihkussa on sopivaa seisoskella, Stellan loistavaa kirjoitusta aiheesta lainatakseni, “tunnen epämääräistä ärtymystä siitä, että kuvittelen tällä puuhastelulla voivani vaikuttaa johonkin”. Siitä huolimatta teen tämän kaiken, koska se tuntuu konkreettisimmalta tavalta kantaa korteni kekoon.

*

Vaikka en kutsu itseäni kasvissyöjäksi, olen suosinut kasvisruokaa jo 15 vuoden ajan ja noin neljän vuoden ajan olen korvannut ruokavaliossani melkein kaikki maitotuotteet kasvikunnan vaihtoehdoilla. Maitoa en ole juonut ikinä muutenkaan ja maitotuotteita ylipäänsä olen käyttänyt aina varsin vähän, mutta syön edelleen toisinaan juustoa, kermajäätelöä sekä kananmunia (aina luomua) ja joskus harvoin lihaakin (tosin punaista lihaa en juuri koskaan ja silloinkin harvoin yleensä riistaa). Ruokavaliostani arviolta noin 90% on kasvisruokaa ja vegaanistakin varmaan liki 80%. Jos jossain voisin vielä parantaa niin siinä, että suunnittelisin ruokaostoksiani ja aterioitani etukäteen paremmin, ettei mitään menisi pilalle ja kompostiin.

Vaikka en osta ruokakaupasta ikinä lihaa ja lähes yhtä harvoin maitotuotteitakaan, moni asia mietyttää ruokaostoksilla silti. On vaikeaa arvioida, kumpi kuormittaa ympäristöä enemmän: pienemmällä hiilijalanjäljellä lämpimässä tuotettu mutta Suomeen kaukaa kannettu vai kotimaassa kasvihuoneessa keinotekoisella lämmöllä ja valolla kasvatettu vihannes. Ahdistaa, että monien hedelmien ja kasvisten kuljettaminen Suomeen kuormittaa ilmastoa melkoisesti. Pitäisikö tiedostavana kuluttajana luopua appelsiineista vai muuttaa jonnekin muualle, että voisi hyvällä omatunnolla syödä hedelmiä? Missä menee maailmantuskan ja yksilön hyvinvoinnin välisen tasapainon raja?

Pelkästään Suomessa eläminen on ilmastosyistä melkoisen epäekologista ja yksin asuminen vieläkin epäekologisempaa. Kimppakämppään en ehkä tässä elämäni vaiheessa taipuisi, mutta olen yrittänyt vähentää asumisen hiilijalanjälkeä pienillä teoilla kuten vaihtamalla ekologiseen sähkösopimukseen ja minimoimalla vedellä lotraamista. Käyn suihkussa päivittäin, mutta en seisoskele siellä turhaan. Jos jossain voisin vielä asumisen osalta parantaa, niin kodin lämpötilaa olisi varmasti varaa hieman laskea, mutta herkästi palelevalle se tuntuu vaikealta. Asun vanhassa talossa, mutta onneksi asuntoni on sentään hyvin lämpöeristetty.

Kierrätän kuuliaisesti roskani ja olen iloinen siitä, että sekajätteen määrä on päivä päivältä pienempi. Voisin silti tehdä vielä kriittisemmin valintoja esimerkiksi sen mukaan, miten tuotteet on pakattu ja välttää siten turhaa roskaa. Kannan kaupassa mukana kangaskassia enkä ota kaupasta mukaan muovisia tai edes biohajoavia hedelmäpusseja – vihannekset ja hedelmät kulkevat kaupan korissa ja kangaskassissa irrallaankin.

*

Mitä tulee liikkumiseen ja matkailuun, arjessa elän varsin pienillä päästöillä. En omista autoa ja kuljen kaupungissa yleensä raitiovaunulla, metrolla, kaupunkipyörällä tai jalkaisin. Ylivoimaisesti suurin syntini hiilijalanjäljen suhteen on lentomatkailu. En ole varmasti matkoineni ollut koskaan sieltä pahimmasta päästä, mutta parantamisen varaa on edelleen. Olen jo nyt vähentänyt lentomatkustamistani muutaman vuoden takaisesta noin puoleen, mutta tällä hetkellä lentojeni määrää lisää parisuhde, sillä poikaystäväni asuu Ranskassa. Tietenkin yritämme miettiä ja suunnitella tapaamisiamme järkevästi myös lentomatkustamisen näkökulmasta, mutta tällä hetkellä suhteemme ylläpito valitettavasti edellyttää jonkin verran lentämistä.

Lomamatkoja minulle ei ole viime vuosina kertynyt kovin montaa, koska en ole kauheasti ehtinyt pitää lomaakaan. Sen sijaan suurin osa matkoistani viime vuosina onkin liittynyt tavalla tai toisella työhön. Työmatkojen määrää olen vähentänyt parin vuoden takaisesta alle puoleen. Tänä vuonna olen puhtaasti ilmastosyistä kieltäytynyt esimerkiksi ilmaisista matkoista New Yorkiin ja Kanariansaarille, koska tälle vuodelle kaukomatkoja kertyy yhteensä kolme muutenkin (ja sekin on mielestäni liikaa yhdelle vuodelle). Kävin tammikuussa omalla vapaa-ajan matkalla ystäväni kanssa Gambiassa tapaamassa hänen sukuaan sekä työreissulla maaliskuussa Meksikossa ja nyt loppuvuodesta tulossa on vielä työmatka hyväntekeväisyystyöhön Tansaniaan muutamaksi viikoksi.

Kieltäydyn nykyään systemaattisesti yhden päivän pressireissuista ja jos matka tuntuu työn kannalta välttämättömältä, yritän aina järjestää reissuni niin, että pystyisin jäämään kohteeseen hiukan pidemmäksi aikaa ja voisin sillä tavoin hyödyntää reissun edes vähän paremmin. Olen myös tänä vuonna alkanut maksaa kompensaatiota lentomatkoistani. Myönnän, että matkailun vähentäminen on minulle itselleni kaikkein vaikein luopumisen paikka, mutta yritän jatkuvasti suunnitella reissujani paremmin ja maksimoida paikallaoloajan niin, ettei tulisi lennettyä aivan lyhyitä pikapyrähdyksiä kuin pakon edessä. Valehtelisin silti, jos väittäisin, etteikö minulla edelleen ole jano nähdä maailmaa tai etten haaveile yhteisestä lomamatkasta poikakaverini kanssa jossain vaiheessa keskellä pimeintä talvea. Onneksi haaveet eivät vielä kerrytä hiilijalanjälkeä…

Yksi ilmastonmuutoksen pahimmista vauhdittajista on muoti- ja vaateteollisuus. Muodista ja tyylistä bloggaavana minulla on varmasti enemmän vaatteita kuin todella monella muulla ja nykyään mietinkin vaatehankintojani todella kriittisesti. Toisaalta en ole koskaan ollut sellainen viimeisten trendien perässä juoksija, joka uusii vaatekaappinsa sisällön sesongeittain, vaan uskon kestävämpään tyyliajatteluun. Vaikka minulla on paljon vaatteita, vaatekaappini on täynnä luottovaatteita, jotka ovat olleet käytössä vuosikausia ja joita voisin kuvitella käyttäväni vuosikausia tästä eteenpäinkin. Laatu on yksi tärkeimmistä kriteereistäni uusia hankintoja tehdessä.

Ostan vaatteita nykyään lähinnä käytettynä ja vain hyvin harvoin hankin mitään uutena, ja silloinkin vältän halpaketjuja. Menneen vuoden aikana melkein kaikki itse ostamani vaatteet ja tavarat olen hankkinut käytettyinä – viimeisimpänä vintage-keittiötuolini. Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta tilanteesta. Saan nimittäin paljon kaikenlaista blogini kautta, mikä vähentää tarpeita ja himoja ostaa itse uutta. Osa tuotteista ilmestyy kotiovelleni pyytämättä ja osaan voin itse vaikuttaa. Myönnän, että olisi vaikea kieltäytyä, kun itselle mieluisa merkki tarjoaa minulle tuotetta omaksi. Toisaalta sanon jatkuvasti ei monille sellaisille brändeille, joiden arvomaailma tai tyyli ei tunnu omalta. Silti ostosteni määrä ei ole koko totuus, koska blogin myötä saan paljon tuotteita ja voi olla, että ilman näitä tuotelahjoja, tuntisin paljon suurempaa tarvetta tehdä vaateostoksia enemmän. Joka tapauksessa totuus on, että pärjäisin paljon vähemmälläkin. Paljon, paljon vähemmällä.

Paras teko ympäristölle on minimoida turha kulutus ja hankkia vain tarpeeseen ja laatua, joka kestää aikaa ja käyttöä sekä on oikeasti oman näköistä. Yksi tärkeä asia on myös pitää niistä omistamistaan tavaroista ja vaatteista hyvää huolta. Kierrätys on hyvä juttu, mutta sen idea vesittyy, jos vähän väliä on kärräämässä jotakin kierrätykseen ja hankkimassa tilalle uutta. Olen todennut joskus, että olen mielestäni epäonnistunut ostopäätöksessäni, jos tuote päätyy sesongin tai parin jälkeen eteenpäin. Tavoitteeni kelpuuttaa kaappeihini vain sellaisia asioita, joihin en kyllästy ja jotka kestävät sesonkien, trendien ja omien makumieltymysten ailahtelut. Useimmiten onnistun tässä, mutta yhä joskus tulee huteja.

*

Olen todennut, että parhaita keinoja välttää turhaa tavaranhimoa on yksinkertaisesti pysytellä poissa kaupoista ja verkkokaupoista. Useimmiten “tarve” syntyy vasta siinä vaiheessa, kun näkee jotakin, mitä himoitsee. Toisaalta on hyvä harjoittaa itsekuria ja muistutella itselleen, että ihan kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa itse. Monia tyyli-ideoita voi soveltaa jo olemassaolevan vaatevaraston antimilla ja itse inspiroidun jatkuvasti katumuodista, lookbookeista ja muiden bloggaajien tyyleistä yhdistelemään omia vaatteitani uusilla tavoilla.

Yritän täällä blogissa jatkuvasti miettiä sitä, miten voisin entistä paremmin tuoda esille kestävää tyyliajattelua. Varmaan paras keino on vain painottaa laadun ja oman tyylin löytämisen merkitystä sekä käyttää sinnikkäästi samoja omia lempivaatteita myös kuvissa, vaikka niiden kuvaaminen blogiin uudelleen ja uudelleen tuntuukin joskus tylsältä. Ehkä hyviä juttuideoita voisi olla tulevaisuudessa näyttää entistä enemmän esimerkkiä, miten saman vaatteen voi pukea monella eri tapaa ja auttaa siten muitakin näkemään oman jo olemassaolevan vaatevarastonsa potentiaalia. Olen myös yrittänyt painottaa entistä enemmän esimerkiksi shoppailuvinkeissäni nimenomaan kestäviä tyyli-ideoita sekä second hand– ja vintage-muotia.

Ylipäänsä olen miettinyt blogin teemojen kautta yleisemminkin sitä, millaisia arvoja haluan edistää. Siksi pyrin muotijutuissakin tuomaan aina jotakin kestävää näkökulmaa esille enkä toisaalta halua, että blogini on pelkkää pintaa. Aiheiden kirjossa haluan nostaa kauniiden ja pinnallisten asioiden ohella esille myös aineettomia iloja ja elämyksiä (kulttuuria, palveluita, hyvää musiikkia, yms.) sekä antaa ajattelemisen aihetta hyvinvointiin, terveyteen, ihmissuhteisiin ja elämään liittyen. Siksi en allekirjoita ajatusta, että bloggaaminen olisi pelkkää kuluttamiseen kannustamista. Muotia blogini sisällöstä on kuitenkin viime kädessä melko pieni osa.

Bloggaajat nähdään usein ilmastokeskustelussa kerskakulutuksen räikeimpänä huippuna ja välinpitämättömyydessään ja itsekkyydessään vaarallisena innoittajana seuraajilleen. On totta, että blogien ja Instagramin maailma edustaa joiltakin osin juuri näitä asioita, mutta on hiukan ristiriitaista, että usein se kriittisin palaute kohdistuu juuri heihin, jotka ovat teoillaan ja sanoillaan jo osoittaneet pohtivansa näitä asioita. Loput jatkavat onnellisina kulutusjuhlaansa ja postailevat bikinikuvia viikoittain vaihtuvista kohteista yleisön nakuttaessa tykkää-nappia ihanille auringonlaskuille rannalla ja inspiroiville asukuville, joiden vaatteita ei sen jälkeen näy kuvissa enää koskaan. Keskustelua ilmastosta ja vastuullisuudesta käydään hyvin rajatun joukon kesken ja usein he, joiden pitäisi ehkä muuttaa toimintaansa kaikkein eniten, miettivät koko asiaa kaikkein vähiten. Juuri siksi tarvitaan niitä isompia linjauksia.

Omassa kohtalaisen tiedostavassa sosiaalisessa piirissään sitä potee helposti ahdistusta ja syyllisyyttä aika pienistäkin asioista. Että tuli nyt ostaneeksi niitä toiselta puolen palloa Suomeen asti raahattuja avokadoja, syöneeksi pari kertaa kesässä kermajäätelöä, hankkineeksi halvat sukat ketjuliikkeestä, viivytelleeksi lämpimässä suihkussa minuutin-pari kauemmin kuin olisi ollut tarpeen ja reissanneeksi sillä kesän ainoalla lomaviikolla Berliiniin Tampereen sijaan. Kuten todettua, voin varmasti tehdä vielä paljon enemmän ja paremmin, kun tsemppaan lisää, mutta on silti välillä hyvä muistaa, että myös me ilmastoahdistuksen kourissa tuskailevat elämme melkoisessa kuplassa. Valitettavasti aika monella ei tässäkään maassa ole kiinnostusta tai yksinkertaisesti kapasiteettia miettiä ilmastoasioita, jos elämän prioriteetit ovat aivan toisaalla tai vaikkapa ihan tavallisesta arjesta selviytyminen tuottaa haasteita päivästä toiseen. Juuri siksi tarvitaan niitä isompia linjauksia.

Toisaalta tunnen monta ihan fiksua ihmistä, joilla olisi täysi mahdollisuus elämäntilanteensa ja -piirinsä sekä henkisen kapasiteettinsa ja materiaalisten resurssiensa puolesta uhrata muutama ajatus myös ilmastolle, mutta jotka eivät sitä syystä tai toisesta tee. Näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä blogien kanssa (ja veikkaan, ettei suurin osa heistä ole eläissään lukenut ainoatakaan blogipostausta tai seuraa somessa yhtäkään IG-staraa), mutta he matkustavat niin paljon kuin suinkin pystyvät, koska kokevat ansainneensa sen rentouttavan lomareissun ja haluavansa nähdä maailmaa (kukapa meistä ei) vielä, kun voivat. He reissaavat, koska elämän- ja rahatilanteen puolesta se on heille mahdollista. Minulla on kavereita ja tuttuja, jotka ovat käytännössä joka kuukausi vähintään yhden viikonloppureissun verran ulkomailla murehtimatta lentomatkojensa päästöjä pätkääkään. Tuntuu hullulta, että joku periaatteessa varsin sivistynyt ja kouluttautunut ihminen voi vielä tänä päivänä täysin vailla omantunnon tuskia elää niin. Samaan aikaan se on valitettavasti monella tapaa silmiä avaavaa. Juuri siksi tarvitaan niitä isompia linjauksia.

Vaikka kaikkien näiden suurten kysymysten ja maailmantuskan äärellä voi tuntua siltä, että yksilöllä ei tässä kokonaisuudessa ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa yhtään mihinkään, kannattaa silti muistaa, että ruohonjuuritason liikehdinnästä ne suuretkin vallankumoukset on aloitettu. Omaa moraalista vastuutaan ei voi ulkoistaa vaikuttajille, “suurille saastuttajamaille”, yrityksille tai poliitikoille, vaan meillä kaikilla on valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa.

Jos tästä huolestuttavasta ilmastotilanteesta on löydettävä jotain hyvää, niin vihdoin ilmastonmuutoksesta puhutaan joka puolella eikä toivon mukaan kovin moni enää voi täysin ummistaa silmiään vallitsevalta tilanteelta. Jos halutaan oikeasti saada muutosta aikaan, niin ehdotan, että tästä eteenpäin keskitytään tässä ilmastokeskustelussa syyttelyn ja sormien osoittelun sijaan ennemmin siihen, mitä itse voimme tehdä paremmin ja vaaditaan vastuuta niiltä, joille olemme äänestämällä valtaa suoneet. Kerrotaan myös yrityksille, millaisia arvoja niiltä odotamme. Yksilötasolla uskon, että syyllistämisen ja hyökkäävän osoittelun sijaan kaikkein parhaita tuloksia saavutetaan jakamalla tietoa, kannustamalla ja positiivisen kautta – hyökkäys saa usein vain aikaan vastareaktion ja kohteensa puolustuskannalle.

Muutoksia tulee tehdä, mutta kukaan ei kykene muuttamaan koko elämäänsä yhdessä yössä. Kun huomaamme, että joku on ottanut askeleita parempaan suuntaan, ei hyökätä kertomaan, mitkä kaikki asiat ovat edelleen pielessä, vaan tsempataan jatkamaan oikeaan suuntaan. Syyttely lannistaa ja saattaa lässäyttää lupaavastikin alkaneen tien kohti suurempaa muutosta. Jos jollekulle ajatus vegaaniksi ryhtymisestä on mahdoton, voisiko liharuokapäiviä vähentää viikossa seitsemästä aluksi vaikka muutamaan? Jos matkustamisesta ei ole mahdollista kokonaan luopua, voisiko tapojaan silti tutkia kriittisesti, vähentää lentämistä ja maksaa kompensaatiota matkoistaan? Jaetaan hyviä vinkkejä, neuvotaan, autetaan, näytetään myönteistä esimerkkiä ja kannustetaan kestävämpiin valintoihin.

Tätä tekstiä aloittaessani en oikein osannut sanoa, millainen siitä syntyisi. Enkä lopulta tiedä, toiko oma vuodatukseni keskusteluun juuri mitään lisää, mutta toivon, että tämän jälkeen tiedätte vähintään sen, että kyllä niitä ilmastoasioita pohditaan ja murehditaan täällä näppiksen äärellä useinkin, vaikka se ei aina kulkeudu sanoina riveille asti. Kamppailen vähän väliä itsekkäiden halujeni ja syyllisyydentuntojen ristitulessa yrittäessäni tehdä valintoja, jotka tekisivät sekä omasta elostani täällä pallon päällä helpompaa ja mukavampaa, että olisivat myös ympäristölle mahdollisimman vähän kuormittavia.

Meidän kaikkien pitää ilmastonmuutoksen edessä todennäköisesti luopua paljostakin ja muuttaa totuttuja tapojamme. Minulle esimerkiksi ravintoasiat ovat kohtalaisen helppoja mutta vaikkapa lentomatkailun vähentäminen nykyisestä vaikeampaa. Minulla ei ole omia lapsia, mutta en myöskään usko, että voisin vain ilmastosyistä luopua haaveestani saada oma perhe, vaikka uusien ihmisten tuottaminen tälle ylikansoitetulle pallolle onkin hiilijalanjäljen näkökulmasta kaikkein haitallisin asia, jonka voimme ilmastolle tehdä. Sen sijaan mietin, mitä konkreettista hyvää voisin tehdä kompensoidakseni omaa kuormitustani tällä pallolla. Ehkä ryhdyn sijoittamaan uusiutuviin energianlähteisiin… Ja muistetaanhan, että ensi vuoden eduskuntavaaleissa äänestäminen on ilmaston näkökulmasta todella tärkeä tapa vaikuttaa!

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että emme ahdistuksemme keskellä sulje silmiämme. Puhutaan tästä kaikesta läheistemme kanssa ja omissa kanavissamme, ei saarnaten ja syytellen, vaan faktoihin nojaten, ymmärrystä edistäen ja parempiin valintoihin kannustaen. Koska nyt on pakko.

Ilmastoaiheesta ovat kirjoittaneet minusta hyviä pohdintoja blogeissa muun muassa Stella Harasek, Aamukahvilla-blogin Henriikka, Happy days -blogin Ida, Madventuresin Riku Rantala, Vilma P., Destination HappinessTyhjä ajatus, Julia Toivola ja myös No Filter -podcastin uusimmassa jaksossa on pohdiskeltu ilmastonmuutosta. Myös Juliaihminen, Ida365 ja Musla lähestyvät elämää usein vastuullisista näkökulmista käsin. Muistakin kiinnostavista postauksista sekä blogeista voi vinkkailla kommenttiboksin puolella.

Alta löydät myös muutamia omia postauksiani, joissa on vinkkejä kestävämpiin ja vastuullisempiin valintoihin.

♥ Arjen ekotekoja: ekologinen sähkö + 10 keinoa vastuullisempaan sähkönkulutukseen

Opas second hand-, kirpputori- ja vintage-shoppailuun

♥ Tyylimietteitä ja vintage-löytöjä

Lempeyttä lempivaatteille eli pieni vaatteiden huolto-opas

♥ Kysymyksiä vastuullisesta muodista – vaatesuunnittelija vastaa

Photos: Jenni Rotonen, Annika Ollila & Vesa Silver

Related posts

5/09/17

Uusi aluevaltaus: oma podcast!

3 73

Minulla on aika jänniä uutisia teille, sillä olemme oikeastaan viime keväästä asti suunnitelleet ja hiljalleen valmistelleet hauskaa uutta projektia ja aluevaltausta muutaman ystäväni kanssa. Tällä viikolla lanseeraamme nimittäin ikioman podcastimme! Jos joku on nyt yhä edelleen onnistunut välttymään podcasteilta, niin kyseessä on siis vähän kuin “radio-ohjelma”, tv-sarja ilman kuvaa tai korvanapeilla kuunneltava blogipostaus – viihdykettä, keskustelua, tietopaketti tai jokin muu audio-muodossa nautiskeltava pätkä, jonka voi kuunnella juuri itselle sopivana hetkenä.

Vedän omaa podcastiani yhdessä kahden ihan mahtavan mimmin kanssa – tunnen Rinan alun alkaen töiden kautta ja radiojuontajanakin tunnettu Petra puolestaan tuli aikanaan tutuksi radiokanava Voicen kautta. Olemme kaikki kolmekymppisiä naisia ja tästä lähtien joka keskiviikko pääset kanssamme istahtamaan after work -lasilliselle töiden jälkeen.

*

After work -podcastin ideana on keskustella kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, kepeällä otteella ja huumoria unohtamatta, mutta pureutuen välillä vähän kevyempiin ja välillä taas vakavampiin aiheisiin. Luvassa on siis rentoa naisten välistä jutustelua monenlaisista aiheista sekä vertaistukea erilaisiin elämän käänteisiin. Tällä viikolla keskiviikkona on vihdoin aika julkistaa podcastimme ensimmäinen jakso, jossa ensin esittelemme itsemme yleisölle ja ensi viikolla paneudutaan sitten varsinaisiin teemoihin.

Uusi aluevaltaus jännittää kovasti ja olisi ihana saada teiltä palautetta, jos innostutte kuuntelemaan. Jaan tietenkin tuon ensimmäisen jakson sitten heti, kun se on kuunnteltavissa ja tarkoituksena olisi jatkossa viikoittain jakaa täällä blogissakin aina uusi jakso. Ensimmäistä jaksoa nauhoitettaessa oli aika jännät paikat, mutta nyt kun jaksoja on nauhoitettu jo muutama, alkaa rentous löytyä kivalla tavalla myös ääneen jutustelulle. Samaan aikaan on ollut hauska huomata, että podcastit ovat viimein pikkuhiljaa täällä Suomessakin herättämässä enemmän mielenkiintoa. Esimerkiksi blogitytöt Sara, Elisa ja Marianna julkaisivat juuri viime viikolla ensimmäisen oman podcastinsa ja myös Musla-blogin tytöt ovat jo jonkin aikaa julkaisseet omaa hauskaa Tuplakääk-podiaan.

Olen itse ennen tätä ihkaomaa podia päässyt muutaman kerran vierailemaan muiden vetämissä podcasteissa, mutta viime keväänä syntyi idea ihan omasta ohjelmasta. Olen aika fiiliksissä, että olen saanut kunnian päästä osaksi Suomen ensimmäistä podcast-verkostoa Wecastia, jonka alla julkaistaan jo montaa kiinnostavaa podia monenlaisista aiheista maan ja taivaan välillä ja mukana turinoimassa on tosi mielenkiintoisia tyyppejä.

Muun muassa legendaarisesta blogistaan tunnettu Kasper Strömman vetää podcastia yhdessä Regina-bändistäkin tutun Mikko Pykärin kanssa ja supersuositut Magnus ja Peppe juttelevat ruotsiksi kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista Los Angelesista käsin. Lisäksi Wecastin verkostossa julkaistaan podeja liittyen perhe-elämään, lasten kasvatukseen, miesten muotiin, designiin sekä autoiluun ja paljon lisää on lähiaikoina tulossa.

*

Suomessa podcast-maailma on vielä vähän lapsenkengissä, mutta maailmalla ne ovat supersuosittuja ja esimerkiksi rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa suosituimmilla podeilla puolisen miljoonaa kuuntelijaa viikossa. Ideana on, että kunkin podin jaksot ilmestyvät tyypillisesti kerran viikossa tiettynä ajankohtana ja moni odottaa oman suosikkisarjansa uuden jakson ilmestymistä suurella innolla. Parasta podcasteissa on tavallaan se, että niitä voi kuunnella samalla, kun touhuilee jotakin muuta: ajaa töihin, istuu bussissa, urheilee, meikkaa aamulla ennen työpäivää tai tekee vaikkapa kotiaskareita.

Wecastin podcasteja voi kuunnella suoraan nettisivuilta tai oman puhelimensa podcasts-sovelluksen kautta, jonka saa ladattua sekä iPhone- että Android-puhelimiin iTunesista. Jos podcasteja haluaa kuunnella aktiivisemmin, kannattaa ladata puhelimeen Acast-niminen sovellus, jonka avulla podcastien kuuntelu on erityisen sujuvaa. Acast on siis maailman suurin podcast-sovellus, joka toimii Spotifyn tapaan: kuunteleminen ja uusien podcastien löytäminen sen kautta on helppoa – sovellus suosittelee käyttäjälle kiinnostavaa sisältöä kuunteluiden mukaan.

En oikein malta odottaa, että pääsen vihdoin läväyttämään höpinämme kaikkien kuultavaksi jo ihan pian! Kivaa päästä kokeilemaan jotakin ihan uutta. Annattehan armoa, että alkuun mikrofonille jutustelu on ollut vähän jännää, mutta tosiaan nyt muutaman jakson jo nauhoittaneena sujuu vähitellen rennommin. :)

Photos: Wecast / Sanni Riihimäki

Related posts

6/02/17

Uusi koti!

16 184

IIK ja KÄÄK ja APUA! Enpä olisi vielä eilen päivällä uskonut päätyväni tänään kirjoittamaan tällaista postausta. Tilannehan on nimittäin se, että täysin puskista päädyin eilen illalla tekemään kiinnostavasta asunnosta tarjouksen. Ja se hyväksyttiin! Kaikki tapahtui lopulta ihan hurjan paljon nopeammin kuin olisin osannut odottaakaan… Piakkoin minulla on siis ihan oma asunto – en malta odottaa!

Kun päätin joitakin viikkoja sitten ryhtyä etsimään itselleni ikiomaa kotia, myönnän olleeni todella malttamaton. Uuden kämpän olisi mieluiten pitänyt löytyä heti. Mitään kiirettähän minulla ei ihan oikeasti ollut, vaan hoppua aiheutti kärsimättömälle lähinnä henkinen tuli hännän alla. Kokeneemmat toppuuttelivat, että asunnon etsimisessä voi vierähtää vuosikin. Yritin löytää itsestäni jotakin zen-olotilaa ja harmoniaa.

Yhdet asunto-sydänsurut jo kokeneena yritin suhtautua bongattuihin kiinnostaviin koteihin kylmän rauhallisesti ja liikoja tunteilematta. Ja suht helppoa se olikin, kun toistaiseksi mitään tulenpalavia tunteita ei ollut yhdenkään kämpän kohdalla sen pettymyksen jälkeen herännyt.

Hassua, miten nopeasti sitä sukelsikaan asuntokauppojen saloihin. Täysin ummikkona lähdin liikenteeseen saatuani ajatuksen, että nyt olisi sopiva hetki ostaa oma asunto. Ja jo muutaman viikon kokemuksella sekä rakkaan asuntoguru-ystäväni Tiian opastuksella tuntuu, että tiedän asuntokaupoista, neliöhinnoista, remonttikustannuksista, vastikkeista ja muista asuntokauppoihin liittyvistä kommervenkeistä yhtä sun toista. Olo on kerrassaan itsevarma sen suhteen ja uskallan luottaa pystyväni tekemään ihan järkeviä ja perusteltuja päätöksiä näissä asioissa. Eihän tämä toki mitään rakettitiedettä ole, mutta kun puhutaan hiuksia nostattavan suurista lainasummista, on itsevarmuus aika hyvä ja turvallinen tunne. Tunteen lisäksi asuntokaupoissa tarvitaan myös sitä järkeä. Sopivassa suhteessa molempia.

Ellei käytössä ole ihan rajaton budjetti (ja harvalla valitettavasti on), asuntoa ostaessa joutuu lähes aina tekemään jonkinlaisia kompromisseja. Sopivaa kotia metsästäessä pitää puntaroida niin monenlaisia seikkoja: hintaa, kokoa, sijaintia, remppatarvetta ja tulossa olevia taloyhtiöremontteja, säilytystilan määrää ja monia muita tekijöitä. Ja joskus se järjen mukaan juuri kriteereihin sopiva asunto ei sitten vain tunnukaan omalta. Tai hakuehtoihin sopimaton asunto sykähdyttääkin paikan päällä. No juuri tuolla jälkimmäisellä tavalla kävi minulle eilen…

Marssin eilen asuntonäyttöön sellaisin miettein, että no käydään nyt kurkkaamassa, vaikka en minä tätä tule kyllä ottamaan. Mutta että sama kai se on tsekata, kun kohde kuitenkin periaatteessa sopi koon ja sijainnin puolesta kriteereihini ja näytti kuvissa kauniilta ja valoisalta. Ongelmana vain oli, että asunto oli yksiö ja etsin ensisijaisesti kaksiota. Käytännössä olin näyttöön astellessani jo varma, että olisin valmis tekemään tarjouksen vallan toisesta asunnosta. Mutta kuinkas kävikään…

Jotenkin vain rakastuin ensisilmäyksellä ja tuntui kuin olisi tullut kotiin. Siitäkin huolimatta, että asunto oli yksiö ja hiukan pienempi kuin olin alun perin kaavaillut. Ja siitäkin huolimatta, että siellä on hitusen vähemmän säilytystilaa kuin mitä ehkä kaipaisin. Mutta jotenkin tähdet vain osuivat kohdalleen ja tuli sellainen olo, että tässä se nyt on.

Huvittavaa oli se, että myös välittäjä tuntui saavan tällaisen hyvin vahvan tunteen, että nyt ovat ihminen ja asunto todella kohdanneet. Hän nimittäin paljasti minulle myöhemmin ajatelleensa heti minut nähtyään, ennen kuin olin edes nähnyt koko asuntoa, että nyt taisi tulla match. Ja myönsi näyttöjen jälkeen, että salaa toivoisi minun saavan kyseisen asunnon, koska se vain tuntui niin oikealta. Hauskaa, että se välittyi jotenkin niin ilmiselvästi myös ulkopuoliselle. Hyvin spontaanisti kääntyi  siis kelkkani asuntosuunnitelmien suhteen ja päätin tehdä tästä asunnosta tarjouksen. Meikäläinen on nopea liikkeissään, kun tarve vaatii!

Pieniä jännitysmomentteja siinä kuitenkin koettiin, sillä asuntoon ihastui muutama muukin. Eilen illalla sitten jännitin, miten mahtaisi käydä, kunnes puhelin viimein pirahti. Välittäjä soitti onnitellakseen ja totesi perään, että tämä meni kyllä tismalleen niin kuin pitikin. Ja niin meikäläisestä tuli sitten juuri asunnon omistaja! Tai ihan pian, kun viralliset paperihommat saadaan setvittyä, mutta toukokuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin.

Ja koska teitä useimpia varmasti kiinnostaa, millainen tämä uusi kotini ja sydämeni valittu sitten mahtaa olla, niin paljastetaan tässä vaiheessa sen verran, että kyseessä on hurjan kaunis ja valoisa 44 m² yksiö erillisellä keittiöllä. Asunto sijaitsee Kalliossa ja ikkunoista avautuvat ihastuttavat puistonäkymät. Kämpässä on vanhalle talolle tyypilliset korkeat huoneet ja vanhat lautalattiat. Ja asunto on ihan muuttovalmis eli rempata ei tarvitse ellei sitten halua jotakin pientä fiksata paremmin omaan makuun sopivaksi, mutta nykyisellä asukkaalla on selvästi ollut erinomainen maku, joten tarvetta tuskin juurikaan on. En malta odottaa, että pääsen sisustamaan ja suunnittelemaan uutta kotia!

Nyt on sitten kaiketi taivuttava armottomaan konmarinointiin, koska säilytystilaa tässä tulevassa kodissani on sisätiloissa jonkin verran vähemmän kuin nykyisessä. Vintiltä ja kellarista löytyy toki varastotiloja, mutta muutto on aina hyvä hetki raivata kuormaa. Eli varmaankin tässä seuraavien kuukausien aikana tulen myymään paljonkin tavaraa rakastaviin koteihin, eli kannattaa pysyä kuulolla!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

13/01/17

Suomalaista naisvoimaa: Marimekko, Meeri Koutaniemi & Paula Vesala

139 meeri-paula-marimekko

Olen viime aikoina tuntenut suurta ylpeyttä suomalaisista naisista. Bongasin eilen ihan mahtavan Naisjohtajat-nettisivuston, jossa nostetaan esiin menestyneitä suomalaisia naisia ja heidän tarinoitaan. Aivan uskomattoman inspiroivia henkilökuvia ja onpa joukkoon päässyt muutama tuttukin. Ne lasikatot on tehty rikottaviksi!

Sain erityisen mahdollisuuden päästä paljastamaan teille jotakin Marimekon tulevista tuulista hiukan ennen muita, ja Suomi-muodin lippulaivan uutiset liittyvät myös suomalaisiin supernaisiin. Brändi nimittäin yhdistää tänä keväänä voimansa kahden vahvan suomalaisnaisen kanssa. Yhteistyön myötä esiin nostetaan kaksi oman alansa rautaista ammattilaista: valokuvaaja Meeri Koutaniemi sekä kulttuurin alan monilahjakkuus Paula Vesala. Kaksikko on päässyt luomaan yhteistyöprojektin kautta oman näkemyksensä rohkeasta Marimekko-naisesta, kun Koutaniemi tarkastelee linssinsä läpi Vesalaa.

*

Virallisesti projekti julkaistaan Marimekon omissa kanavissa maanantaina ja koko kevään ja kesän mallisto on teemaan sopien omistettu rohkeasti omia polkujaan kulkeville naisille. Ja sehän istuu Marimekon filosofiaan mainiosti, sillä Armi Ratian perustama, Kirsti Paakkasen myöhemmin luotsaama ja nyt Tiina Alahuhta-Kaskon johtama brändi on luottanut suomalaisiin voimanaisiin koko historiansa ajan.  Ehkä sitä ei aina muista tulla ajatelleeksi, mutta Suomi on tulvillaan aika hienoja menestystarinoita nimenomaan naisnäkökulmasta. Miettikääpä esimerkiksi sitä, että Suomi on aikanaan ollut ensimmäinen maa koko Euroopassa ja kolmas maa koko maailmassa, joka on antanut naisille äänioikeuden.

Nauttikaa elämästä. Meillä on maailman mittakaavassa tasa-arvoisimmat lähtökohdat elämään täällä Suomessa ja sen pitäisi näkyä myös meidän elämänlaadussa ja toimimisen vapaudessa. Näillä lähtökohdilla on varaa suunnata katseensa myös pois meistä itsestämme ja tehdä tekoja, joilla on positiivinen kaiku maailmalla. Kannustan kyseenalaistamaan mukavuusalueemme ja toimimaan tarpeen ja hädän edessä, jota miljoonat naiset ja lapset kokevat tällä hetkellä. Rauha ja vapaus, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä, ovat utopiaa muualla maailmassa. – Meeri Koutaniemi

*

Näissä Meeri Koutaniemen ja Paula Vesalan ensimmäisissä Marimekko-kuvissa nousee valokeilaan Annika Rimalan vuonna 1968 suunnittelema ikoninen tasaraita-kuosi. Tiesittekö muuten, että Rimala suunnitteli kuosin unisex-aikakauden symboliksi, tasa-arvon raidaksi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta? Ja sellainenhan siitä toden totta tuli.

Kannustan meitä pitämään yhtä ja näkemään toisissamme hyviä ideoita, ainutlaatuisia suomalaisia luonteenpiirteitä, lahjakkuutta, taitoa ja uskallusta. Uskon, että aina kannattaa katsoa vähän kauemmaksi kuin huomiseen päivään, kannattaa kuvitella uusia maailmoja, ja epäonnistumista ei pidä pelätä. Uudistajien jäljissä muut tulevat oppien ja maailma muuttuu siinä ohessa. – Paula Vesala

Photo: Meeri Koutaniemi & Paula Vesala for Marimekko

Related posts