18/03/15

Islantilaissuunnittelija Katrín Ólínan inspiroiva koti

20 katrin-olina15.jpg

Jos pitäisi nimetä viimeviikkoiselta Islannin matkalta yksi huippuhetki, se olisi ylivoimaisesti kyläily suunnittelija Katrín Ólínan luona. Saimme ihan ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kuulemaan monipuolisen suunnittelijan mietteitä ja kurkistamaan hänen kauniiseen kotiinsa – ja millainen koti se onkaan! Melkein kaikki mukaan päässeet toimittajat nimesivät tuon kyläilytuokion koko matkan kohokohdaksi. :) Pyysin vierailun lomassa Katrínilta lupaa ottaa kuvia hänen viehättävästä asunnostaan, ja nyt siis saan jakaa pienen kurkistuksen sekä vähän sisustusinspiraatiota myös teille!

Hauska sattuma, että hän itse asiassa asuu tällä hetkellä pääosin Suomessa, sillä työskentelee täällä meneillään olevan 3D-projektin kanssa. Eli hyvällä tuurilla saatatte jopa törmätä häneen täällä Helsingin kaduilla. :) Työ onkin heitellyt suunittelijaa ympäri maailmaa, sillä hän on ehtinyt asua Reykjavikin ja Helsingin lisäksi muun muassa Pariisissa, Lontoossa ja Hong Kongissa. Helsinkiä ja Suomea hän kertoo rakastavansa. Jostain syystä muuten monille islantilaisille Suomi tuntuu olevan tosi hyvä juttu ja suomalaiset jonkinlaista sielunkumppanikansaa – ja minun on helppo ymmärtää tuota ajatusta, sillä myönnän itsekin kokeneeni jonkinlaista mystistä helppoutta ja sielujen sympatiaa islantilaisten kanssa. 

katrin-olina16.jpg

Katrín on oikeastaan taustaltaan graafinen suunnittelija ja kuvittaja, mutta on ehtinyt tehdä uransa varrella varsin monenlaisia töitä, joista uusimpia ovat tämä hänen Suomessa työstämänsä 3D-projekti, joka tullaan esittelemään yleisölle ainakin Helsinki Design Weekillä ensi syksynä. Lisäksi hän on kurottanut siipiään myös sisustussuunnittelun, tuotekalusuunnittelun ja muotoilun puolelle, joiden saralla yksi kiinnostavimmista töistä on Friends of Steel -huonekalusarja. Metalliset pikkuystävät näkyvät vahvasti myös Ólínan kotona: pienet sympaattiset mustat metallikalusteet ottavat minimalistisessa kodissa tilansa, kun ympärille on ripoteltu kalusteita vain harkiten.

Asunto on täynnä hauskoja pieniä esineitä ja jippoja, jotka tekevät siitä persoonallisen näköisen. Keittiössä ja kylpyhuoneessa pinnat on päällystetty selkeällä valkoisella neliökaakelilla ja olohuoneen yhtä seinää puolestaan peittää valkoinen lautapaneeli. Huomasin itse ajattelevani, että kylläpä tuollainen paneeliseinä vaikuttaakin yllättävän raikkaalta kirkkaanvalkoiseksi maalattuna – enpä olisi itsestäni uskonut. Kaipa mikä tahansa voi toimia, kun kaikki palaset on hyvin mietitty.

katrin-olina5.jpg

Ylipäänsä kämppää leimaa sellainen selkeys ja yksinkertaisuus, jota on osattu sisustusratkaisuilla korostaa. Esimerkiksi yksi seinä on kokonaan valtavien, simppelien kaapinovien peitossa. Haitarin tapaan avautuvien ovien taakse kätkeytyy työpiste ja koko seinän mitalta säilytystilaa. En ollut tullut edes ajatelleeksi, että esimerkiksi työpöydän voisi piilottaa tuolla tavoin – todella näppärä ratkaisu pelkistettyä yleisilmettä kaipaavalle.

Valkoisten pintojen ja minimalistisen tyylin mausteeksi asuntoon on siroteltu jännittäviä yksittäisiä esineitä ja matkamuistoja sinne tänne harkiten. Hauskan lisän kokonaisuudelle antavat myös Kiinan vuosista muistuttavat posliiniruukut ja -kalusteet sekä keraamiset koriste-esineet. Joku saattaisi ajatella, ettei koristeellinen kiinalainen posliini sovi pelkistetyn kodin tyyliin lainkaan, mutta minusta ne rikkovat juuri sopivasti kokonaisuutta, joka saattaisi muuten olla liiankin harkitun oloinen. 

katrin-olina7.jpg

Koti on upea, siitä ei ole epäilystäkään, mutta tämän visiitin kohokohdaksi nousi silti illan emäntä, jonka lämmin vieraanvaraisuus teki kaikkiin kyläilijöihin vaikutuksen. Suurkiitos DesignMarchille ja Katrínille tästä mukavasta teehetkestä! Odotan jo innolla, että pääsen näkemään hänen töitään Design Weekillä täällä Helsingissä. :) 

Translation: Last week I visited DesignMarch in Iceland and among the many exciting events one of the greatest was the visit to the beautiful home of designer Katrín Ólína. Such an inspiring home and even more inspiring owner. :) Thank you Katrín for your hospitality!

Katrín also let me take some photos so I can share the inspiration and cool interior ideas with you guys too. Her minimalistic home is full of interesting little details of which my favourites were definitely the little black Friends of Steel design pieces and the decorative souvenirs from China. And by the way, in case you didn’t know Katrín currently lives most of her time in Helsinki while she’s working on a fascinating 3D project – you will hear more about it at the Helsinki Design Week in autumn!

katrin-olina8.jpgkatrin-olina12.jpgkatrin-olina13.jpg katrin-olina2.jpgkatrin-olina17.jpgkatrin-olina1.jpg katrin-olina6.jpgkatrin-olina4.jpg katrin-olina9.jpgkatrin-olina3.jpg katrin-olina10.jpg katrin-olina11.jpg katrin-olina14.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

17/03/15

Valokuvataidetta museossa ja taskussa

36 32 leena-saraste3.jpg

Yhteistyössä Suomen valokuvataiteen museo

Kulttuuria pukkaa! Kuten tuossa aiemmin tänään jo lupailin, niin tiedossa on varsinainen kulttuuriviikko ja nyt otetaan tanssielokuvien maailmasta loikka (olenpas nokkela, hohhoo!) valokuvataiteen pariin. Olen tehnyt jo muutamaan otteeseen yhteistyötä mahtavan Suomen valokuvataiteen museon kanssa ja nyt olemme taas laittaneet viisaat päämme yhteen teidän iloksenne. Luvassa siis pari näyttelyvinkkiä sekä mukava yllätys muutamalle onnekkaalle.

Ensinnäkin on heti alkuun pakko vinkata, että Suomen valokuvataiteen museossa on vielä 12.4.2015 asti meneillään pari aivan huiman mielenkiintoista näyttelyä eli jos vain suinkin ehditte, niin erittäin painava suositus minulta sekä Poliittisen valokuvan festivaalille että Leena Sarasteen näyttelylle. Kävin itse tsekkaamassa molemmat viime viikolla ja jäi tunne, että haluan palata noiden näyttelyiden äärelle vielä toisenkin kerran.

leena-saraste2.jpg

Leena Saraste 11.2.-12.4.2015

Leena Sarasteen näyttely esittelee valokuvataiteilijana, tutkijana, kuvajournalistina, pedagogina ja taiteellisen tutkimuksen kehittäjänä ansioituneen lahjakkuuden elämäntyötä, jonka vaikutus Suomen valokuvakentällä on ollut merkittävä. Naiskuvaaja oli vielä 60-70-luvuilla lehtipiireissä harvinaisuus ja Saraste antoi oman uransa kautta tietä muillekin naisille lehtikuvaajan ammattiin.

Viiden vuosikymmenen mittaisen uran tehneen Sarasteen näyttelyssä on esillä muun muassa hänen ottamiaan naistenlehtikuvia, kuvia lukuisilta Lähi-idän matkoilta sekä kuvia, jotka näyttävät merkittäviä hetkiä paitsi Sarasteen oman valokuvaajan uran myös koko Suomen valokuvakentän kehittymisen kannalta. Jos muuten kiinnostaa päästä jututtamaan valokuvaajalegendaa ihan kasvotusten, niin siihen tarjoutuu mahdollisuus 11.4., kun Leena Saraste on itse paikalla museolla Slow Art Dayn kunniaksi.

leena-saraste1.jpg

Poliittisen valokuvan festivaali 11.2.-12.4.2015

Poliittisen valokuvan festivaali eli ytimekkäästi PVF on uusi kolmivuotinen valokuvatapahtuma, joka on omistettu kantaaottavalle valokuvalle sekä valokuvaajille, jotka haluavat kuvillaan muuttaa maailmaa. Päänäyttely Kolmanteen Polveen on esillä Suomen valokuvataiteen museossa, mutta tiedot muista festivaalin pienemmistä näyttelyistä voi kurkata PVF:n omilta nettisivuilta

PVF:n ensimmäisessä näyttelyssä esitellään valokuvasarjat seitsemältä eri puolilla maailmaa asuvalta valokuvaajalta: mukana ovat ruotsalainen David Magnusson, afganistanilainen Farzana Wahidy, venäläinen Tatjana Vinogradova, italialainen Alex Masi sekä suomalaiset Meeri KoutaniemiTuomas Linna ja Sara Hornig. Kukin heistä pureutuu töissään ajankohtaisiin aiheisiin, joita pitävät yhteiskunnallisesti tärkeinä.

pvf-alex-masi.jpg

Kuvien aiheet ovat esillä suomalaisessakin mediassa ja töiden teemoina nähdään muun muassa uskontoa, syrjäytymistä, maahanmuuttoa sekä lasten, naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa. Festivaalin ensimmäisen vuoden teema Kolmanteen polveen peilautuu töissä sitä kautta, kuinka tavat, yhteiskunnallinen asema tai arvot periytyvät sukupolvelta toiselle, mutta osoittaa myös toisaalta halua taistella periytyviä arvoja vastaan ja saada aikaan muutosta.

Festivaalin voimakkaiden valokuvien tavoitteena on innostaa teemojensa lisäksi ihmisiä pohtimaan paitsi valokuvan asemaa vaikuttamisen välineenä. Tapahtuma haluaakin saada aikaan keskustelua ja kannustaa osallistumaan siihen, mutta järjestäjät toivovat kuvien innoittavan ajatusten lisäksi myös toimintaan. Henkilökohtaisesti on sanottava, että näyttely oli yksi hienoimmista pitkään aikaan. Todella pysäyttäviä ja ajatuksia herättäviä kuvasarjoja.

Kiinnostuneille myös tiedoksi, että ke 25.3. järjestetään Poliittisen valokuvan festivaaliin liittyen keskustelutilaisuus aiheesta “Voiko valokuvalla vaikuttaa?” Mukana keskustelussa ovat muun muassa valokuvaaja Meeri Koutaniemi, valokuvataiteilija Harri Pälviranta, valokuvatutkija Hanna Weselius, museonjohtaja Elina Heikka sekä valokuvataiteilija Sanni Seppo. Kuun viimeisen keskiviikon kunniaksi tuolloin on myös vapaa pääsy museoon ja keskustelutilaisuuteen klo 17-20. Lisää tietoa festivaaliin liittyvistä tapahtumista Suomen valokuvataiteen museolla voi kurkistaa täältä

pvf-david-magnusson.jpg

Kiinnostava projekti tänä keväänä on ollut myös Suomen valokuvataiteen museon Taskugalleria, joka tuo valokuvataiteen Instagramin välityksellä kännyköiden näytöille ja sitä kautta kaikkien ulottuville sekä osaksi arkea. Kevään museo esittelee Instagram-tilillään reilut parikymmentä suomalaista valokuvaajaa, jotka saavat kukin vuorollaan viikoksi käyttöönsä ja voivat esitellä tätä kautta omia valokuvausprojektejaan. Taskugallerian alati täydentyvää virtuaalinäyttelyä voi seurata Suomen valokuvataiteen museon instatilin kautta @thefinnishmuseumofphotography

Vinkataanpa tässä samalla vielä myös museon uutiskirjeestä, jonka tilaamalla saa automaattisesti kutsun kaikkiin näyttelyavajaisiin sekä sähköpostitse tietoa tulevista näyttelyistä ja tapahtumista. Uutiskirjeen pääsee tilaamaan tämän linkin kautta. 

pvf-tatiana-vinogradova.jpg

Mutta tosiaan, jotain kivaa on itse näyttelyinfon ohellakin teille tarjota, sillä saan arpoa kolmelle onnekkaalle kahden hengen vuosikortin Suomen valokuvataiteen museoon. Henkilökohtainen vuosikortti oikeuttaa siis ilmaiseen sisäänpääsyyn itselle ja ystävälle kaikkiin museon näyttelyihin. Lisäksi kortin haltija saa kutsun kaikkiin museon tapahtumiin ja VIP-avajaisiin sekä 10% alennuksen museokaupan valokuvakirjoista. Lisätietoa vuosikortista löytyy täältä. Jos siis Suomen valokuvataiteen museon vuosikortti kiinnostaa, niin osallistu kisaan kommentoimalla tähän postaukseen. Olisi kiva kuulla mietteitänne noista tällä hetkellä käynnissä olevista näyttelyistä myös! :) Jätä kommenttisi la 21.3.2015 mennessä toimivan sähköpostiosoitteen kera, niin olet mukana kisassa.

Translation: This is to all you photography and culture lovers out there. :) Check out the amazing exhibitions of Leena Saraste and Political Photography Festival at The Finnish Museum Of Photography in Helsinki. The current exhibitions are open until the 12th of April and I can strongly recommend them both. Also, if you’re interested in winning a museum year card, I am giving away three cards for two! Leave a comment in the comment field of this post by March 21st and make sure you have attached an e-mail address that works, and you’re in. :)

pvf-sara-hornig.jpg

Photos: Leena Saraste, Alex Masi, David Magnusson, Tatiana Vinogradova & Sara Hornig

Related posts

17/03/15

Loikka-kisan voittajat

4 18 loikka.jpg

Tällä hetkellä täällä Pupulandiassa on meneillään varsinainen kulttuuriviikko, sillä viime viikkoisen tanssielokuvafestivaalijutun ja -kisan (huh tätä suomenkieltä yhdyssanoineen!) lisäksi luvassa on tällä viikolla vielä ainakin kaksi kulttuuriaiheista postausta lisää. Pysykäähän siis kuulolla, jos leffat ja valokuvataide kiinnostavat. :)

Tanssielokuvafestivaali Loikka starttailee parin päivän päästä ja nyt on aika julkistaa lippukisan voittajat. Sain siis arpoa kahteen leffanäytökseen kahden hengen lippupaketit ja onnetar on nyt puhunut. Tällä kertaa onni oli seuraavien kommentoijien puolella:

Made for Screen la 21.3. klo 15 / Andorra

Hanna Maria:

Kyllä tuo lauantain näytös kipuaa toisen edelle nipin napin. Olen itse tanssinut aina ja lempilajikseni on muodostunut juurikin Dance hall. Aina välillä säännöllisessä tunneilla käymisessä tulee taukoja syystä tai toisesta, mutta rakkaus tanssiin säilyy. Ja mielestäni Channing Tatum on kyllä sata kertaa kuumempi kuin Ryan Gosling, sanoitte mitä sanoitte ;) Kiitos erittäin mieleisestä arvonnasta!

Dance in Depth 3D + 4K su 22.3. klo 14 / Orion

Liljaa:

Moikka, kerrankin olisin Helsingissä kiinnostavan kulttuuritapahtuman aikaan. Olen muuttanut opiskelemaan muualle, mikä ei kyllä ollenkaan kaduta. Helsingin tapahtumatarjonta vain muuta Suomea selvästi kattavampaa. Kerrankin sattui sopivasti omiin aikatauluihin ja huomasin tämän ennen tapahtumaa. Sunnuntain näytös kiinnostaisi kovasti. Olen innokas tanssin harrastaja, mutta tanssielokuvista ei ole aiempaa kokemusta.

Laittelen teille sähköpostiin lisäinfoa, joten käykäähän kurkkimassa viestinne! :) Ja muille tiedoksi, että lippuja ehtii mainiosti hankkia festarinäytöksiin yhä, jos tanssielokuvat kiinnostavat. Lisätietoa festarista löydätte muun muassa aiemmin tekemästäni postauksesta

Related posts

13/03/15

Tanssielokuvafestivaali Loikka tulee ensi viikolla (+ KISA)

12 19 loikka4.jpg

Yhteistyössä: Tanssielokuvafestivaali Loikka

Hohoi, te tanssin ja kulttuurin ystävät! Nyt olisi taas tiedossa kiva pieni yhteistyöprojekti, sillä ensi viikolla 19.-22.3.2015 järjestetään Helsingissä tanssielokuville omistettu elokuvafestivaali LoikkaLauralle heti alkuun terkkuja, että valitettavasti ohjelmistoon ei (vielä) kuulu Ryan Goslingin tähdittämää tanssielokuvaa, mutta sitä odotellessa…  Ai että, siinä olisivat kyllä sitten kaikki huippuelokuvan ainekset kohdallaan!

Loikka on Suomen ainoa tanssielokuvafestivaali ja lajin ympärille keskittyvä suurempi tapahtuma, ja sen ohjelmistossa esitetään kotimaisen sekä kansainvälisen tanssielokuvan uusia sekä vanhoja helmiä. Kaikkiaan noin 50 elokuvaa sisältävän ohjelmiston pääpaino on lyhytelokuvissa, mutta mukana on myös dokumentteja ja pitkiä elokuvia, joiden joukossa on muun muassa musikaaleja sekä 3D-leffojen erikoisnäytös. Näytöspaikkoina toimivat muun muassa klassikkoleffateatterit Andorra ja Orion. 

loikka5.jpg

Kotimaisista elokuvista yhtenä tärppinä voisi mainita kuvataiteilijana ansioituneen, nuoren Jenni Hiltusen ohjaaman visuaalisesti huikean lyhytelokuvan Grind, joka kuvaa Dancehall queen -tanssityyliä koko komeudessaan ja pyllistää samalla musiikkivideoiden tanssikuville. Myös koreografi-tanssitaiteilija Sari Palmgrenin ensi-illassa esitettävän Connective Patterns -dokumentin aihe on mielenkiintoinen: se kuvaa seitsemän tanssitaiteilijan arkea ympäri maailmaa ja pohtii samalla tanssijan ammattia ja taiteilijuutta.

Ohjelmistovalinnoissa on tehty yhteistyötä Euroopan johtavan tanssielokuvafestivaalin amsterdamilaisen Cinedansen, Quepeciläisen elokuvan levittäjän Ciné Tapis Rougen ja barcelonalaisen Choreoscope-festivaalin kanssa. Cinedans tuo Loikkaan sarjan hollantilaisia Point Taken -projektin lyhytelokuvia, yhteistyössä Ciné Tapis Rougen kanssa esitetään koskettava dokumenttielokuva Over my Dead Body, joka kertoo tanssija-koreografi Dave St-Pierren kamppailusta aikaa vastaan tappavan sairautensa edessä. Choreoscope-festivaalin ohjelmistovaihtona Loikassa esitettävät espanjalaiset lyhytelokuvat purevat tunteisiin ja täydentävät ohjelmistoa dramaturgisesti vahvalla otteella.

Lisäksi Loikan pitkäaikainen kumppani Kansallinen audiovisuaalinen instituutti hellii katsojia musikaaliklassikoilla. Lauantaina 21.3. klo 17 Orionissa esitetään Gene Kellyn tähdittämä Laulavat sadepisarat ja sunnuntain matineanäytöksenä klo 16.00 ihana Disney-klassikko Maija Poppanen.

loikka2.jpg

Lisätietoa ohjelmistosta, näytösajoista ja lipuista saa Loikka-festivaalin omilta nettisivuilta. :) Kurkkaa myös postauksen lopusta Loikan teaser-video, josta saa vähän esimakua tulevasta! Mutta on minulla myös teille pieni kiva yllätyskin, sillä saan yhteistyön tiimoilta arpoa kahteen Loikan näytökseen kahden hengen lippupaketit eli nyt korvat hörölle tai silmät sirrille, sillä osallistumisohjeet tulevat tässä!

Kisassa arvotaan kaksi kahden hengen lippupakettia, joista kumpikin eri näytökseen. Vaihtoehdot ovat tässä:

1) Made for Screen la 21.3. klo 15 / Andorra

2) Dance in Depth 3D + 4K su 22.3. klo 14 / Orion

Kurkkaa Loikan sivuilta elokuvien kuvaukset ja kerro, kumpaan näytökseen mieluummin osallistuisit ystäväsi kanssa. Kerro myös, miksi haluaisit päästä katsomaan tanssielokuvia. :) Jätä kommenttisi tähän postaukseen ma 16.3.2015 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

loikka3.jpg

Kuvat: MAGMA / Katrin Svabo Bech / Rammatik, GRIND / Paavo Lehtonen, Over My Dead Body / Coop Vidéo de Montréal, Outside in / Petrus Sjövik

Related posts