19/06/14

Treenimietteitä kesäkiireiden keskellä

11 7 12029918p.jpg

Huh, aikamoinen viikko takana ja vielä aikamoiset pari viikkoa edessä! Jotenkin sitä aina kuvittelee, että kesän tullen meno ja meininki rauhoittuvat, mutta taitaapa olla, että loman edellä tahti usein vain kasvaa, kun ihmiset haluavat saada viimeisetkin velvollisuudet hoidettua ennen vapaalle vaihtamista. Eli kyllä se meininki varmasti vielä rauhoittuu, mutta tuskin ennen heinäkuuta. Varsinaista lomaa en aio itse pitää, mutta oma aikataulu hellittää hieman, kun muut ihmiset jäävät lomille heinäkuuksi ja monet toimistot sulkevat ovensa. Bloggailu jatkuu siis läpi kesän, mutta varmaankin vähän rauhallisemmalla tahdilla, jotta ei mene koko kesä koneen ääressä kököttäessä. :) 

Ajattelin, että tähän väliin voisi taas kirjoitella vähän treenikuulumisia. Kerroin viimeksi, kuinka olin pillahtanut itkuun kuntosalilla, kun treeni tuntui vain niin rankalta. Itkeskelyni herätti kommentoijissa monenlaisia tunteita: osa samaistui vahvasti herkän ihmisen tapaan reagoida moniin asioihin itkulla – tässä tapauksessa suureen fyysiseen ponnistukseen – ja osa taas herätteli miettimään, mitä treeniltä haluan ja tarvitseeko treenata niin kovaa, että itkettää. Tarkennettakoon vielä, että itku ei minun tapauksessani aina ole puhtaasti kielteinen asia tai kieli vain negatiivisista tunteista. Se on minulle tapa purkaa voimakkaita tuntemuksia, jotka voivat olla melkein mitä tahansa surusta väsymykseen, turhautumisesta stressiin tai säikähdyksestä liikuttuneeseen iloon. Itse koen, ettei itkua sinänsä tarvitse ottaa niin vakavasti, että se tässäkään tapauksessa kertoisi varsinaisesti mitään treenistäni. Enemmän se taitaa vain kertoa minusta ihmisenä. :)

Sittemmin olen selvinnyt treeneistäni itkuitta, mutta oli paitsi mahtavaa lukea muidenkin herkkisten tarinoita, myös kiinnostavaa pohdiskella muutamien kommenttien innoittamana sitä, miten kovaa pitäisi treenata ja miltä liikunnan kuuluisi tuntua. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että ensisijaisesti liikkumisen pitäisi olla kivaa. Harva saa ylläpidettyä harrastusta, josta ei jollain tavalla tule hyvä olo ja mieli, eikä tosi vastenmielisen lajin harrastaminen varmaan olisikaan kovin mielekästä. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, ettei mikään tunnu aina ihanalta ja joskus on astuttava oman mukavuusalueen ulkopuolelle päästäkseen eteenpäin. 

Kommenttiboksin keskustelussa nousi varsin harmonisesta keskustelusta esiin silti kahdenlaisia, keskenään vähän erilaisia mielipiteitä treenaamisesta. Jotkut ajattelevat, että tuloksia ei synny, ellei vie itseään epämukavuusalueelleen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että aina ei tunnu hyvältä. No pain, no gain.  Joidenkin mielestä treenaamisen ei kuulu koskaan tuntua pahalta tai epämukavalta, vaan liikunnan tulee olla iloinen asia. Minusta nämä näkemykset eivät sinänsä kerro muusta kuin siitä, että ihmisillä on vain eri tapoja suhtautua samaan asiaan – toinen koulukunta ei ole absoluuttisesti enemmän oikeassa kuin toinen. 

12036841p.jpg

Tässä sitä PT:n kanssa treenaillaan! ;)

On ihan faktaa, että jos ei koskaan haasta itseään kovempiin suorituksiin, kehitystä ei tapahdu. Se puolestaan on hyvin subjektiivista, miten koviin suorituksiin kukin haluaa tai pystyy itsensä haastamaan. Toiset saavat kiksinsä äärimmäisestä rääkistä siinä, missä toisille riittää pienempikin ponnistelu. Olen itse siinä määrin mukavuudenhaluinen ihminen, että minusta on ollut ihan hyvä asia, että personal trainerini on hieman potkinut meikäläistä persuksille ja patistellut yrittämään enemmän. Olen nimittäin luontaisesti vähän sellainen ihminen, että sanon aika helposti, etten pysty enää, mutta kun toinen vaatii minulta enemmän ja tsemppaa vieressä, kummasti pystynkin vielä muutamaan toistoon lisää. Ja eikös sitä sanota, että ne ovat usein ne viimeiset, kaikkein raskaimmilta tuntuvat toistot, joissa se kehitys piilee? Ja juuri tuo kannustus ja pieni patistelu on ollut yksi asia, mihin olen kokenut personal traineria nimenomaan tarvitsevani saliohjelman ja tekniikan ohella.

Olen parissa viime tekstissä kertonut kuntosalitreenaamiseen liittyvistä ei-niin-myönteisistä fiiliksistä, joskaan sen itkupostauksen ei ollut tarkoitus olla mitenkään negatiivinen. Omasta mielestänihän tuo itkuun purskahtaminen oli lähinnä huvittavaa eikä niinkään dramaattista. Ymmärrän, että itku assosioituu monien mielissä hyvin negatiivisiin tunteisiin, mutta oma näkökulmani asiaan oli enemmänkin se, että näinkin voi itkuherkälle tapahtua. Onneksi olen kuntosalilla kokenut myös onnistumisen hetkiä ja positiivisia tunteita eli treenaamiseni ei missään nimessä ole ollut pelkkää itkua ja hammasten kiristelyä. ;) Tähän astiset saavutukseni ovat ehkä olleet melko vähäpätöisiä, mutta treenien jälkeinen väsymys ja kipu lihaksissa osoittavat, että jotain siellä kropassa tapahtuu.

Minusta on ollut kivaa tuoda kaiken ylenpalttisen fitness-hehkutuksen, crossfit-buumin ja treenimanian keskelle toisenlaisiakin puheenvuoroja, sillä itse en samaistu himoliikkujiin tai hillittömän itsekurin omaaviin fitness-mimmeihin ollenkaan. Olen ihan tavallinen treenimotivaationsa kanssa kamppaileva tyyppi – kuten varmasti moni teistäkin – ja usein omissa silmissä noiden himotreenaajien urheilujutut tuntuvat lähinnä absurdeilta ja itselleni täysin saavuttamattomissa olevilta tavoitteilta. Siksi on jotenkin kiva tuoda treenikeskusteluun tällaista vähän maanläheisempääkin näkemystä, että joskus treenaaminen on tuskaa ja varsinkin alku voi olla melko töyssyinen taival. Olisi tosi helppo luovuttaa parin kuukauden hankalan alun jälkeen ja todeta, että kuntosali ei ole minua varten, mutta koska tiedostan, että ennen kuin treenistä saa aidosti tehtyä rutiinin omaan arkeensa, salille lähteminen tuntuu takuuvarmasti joka kerta vähän vaikealta. 

12034176p.jpg

Oma arkeni on koko kevään ajan ollut tosi hektistä ja kiireistä, joten treenaamiselle on oikeasti joutunut raivaamaan tilaa kalenterista. Tiedän, että jos minulla ei olisi ollut joka viikko kaksia treenejä PT:n kanssa sovittuna, olisin varmasti skipannut monet harjoitukset ihan vain työkiireen takia. Eikä se olisi ollut edes huijaamista, koska monena viikkona olen saanut todella miettiä, miten ehdin tehdä kaiken. Varmaan osin tästä kiireestä johtuen treenaamisesta ei ole aidosti syntynyt sellaista rutiinia, jonka pariin olisi helppo palata, sillä aina takaraivossa on tykyttänyt tieto siitä, että todellisuudessa pitäisi nytkin olla tekemässä jotakin muuta. On silti hyvä, että olen malttanut irroittaa arjestani noita hetkiä urheilulle, koska se on varmasti tehnyt hyvää sekä keholle että mielelle.

Olen toki myös pohdiskellut itkupostaukseen saamieni kommenttien myötä myös sitä, onko PT vaatinut minulta liikaa tai treenaanko liian kovaa. Minusta tuntuu, että alkuvaiheessa on ihan luonnollista vähän etsiä tasapainoa sen suhteen, mikä on itselle sopiva tapa treenata. Samoin kun siinä vaiheessa vielä tutustutaan personal trainerinkin kanssa ja etsitään yhteistä säveltä ja tapaa toimia yhdessä. Koen kuitenkin, että PT kuuntelee minua ja osaa hyvin mukauttaa treenejä havaintojensa sekä minun toiveideni pohjalta minulle sopivammiksi, joten minusta tahti ja treenien rankkuusaste on ollut aika passeli. 

Voi hyvin olla, että salitreeni ei yksinkertaisesti ole minua varten ja totean jossain vaiheessa, ettei ole mitään järkeä väkisin raahata itseään punttikselle viikko toisensa jälkeen. Toisaalta voi yhtä hyvin olla, että opin nauttimaan kuntosalilla käymisestäkin, kunhan saan todella tehtyä siitä rutiinia arkeeni. Tiedän, että se on mahdollista – opinhan vuosia sitten jossain vaiheessa nauttimaan juoksemisestakin, vaikka aluksi en tiennyt mitään vastenmielisempää. Siksi en halua vielä tässä vaiheessa vetää automaattisesti johtopäätöstä, että tämä ei ole minua varten. Jos salilla käyminen tuntuu yhtä kamalalta vielä syksylläkin, on syytä miettiä, kannattaako sitä jatkaa, mutta vielä en ole valmis antamaan periksi. 

Ensi kerralla treenikuulumisten saralla luvassa sitten vaikka välähdyksiä niistä onnistumisen hetkistä. :)

Salikortin minulle sponssaa Motivus

Kuvat: Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuva)

Related posts

6/04/14

Kaikki tarpeellinen yhdessä tuubissa

211 27 P4061125.JPG

Kaupallinen kampanja: yhteistyössä Yotuel

Hampaat ovat viime aikoina päässeet paljon esille täällä blogissa ja vielä yhden postauksen verran olisi luvassa hammasasiaa. Tässä alkuvuoden aikana on ehtinyt hammasrintamalla tapahtua kaikenlaista: alkuvuodesta viimein toteutin pitkäaikaisen salaisen haaveeni hampaiden valkaisusta ja pari kuukautta myöhemmin sain järkytyksekseni kuulla, että aiemmin reiättömässä purukalustossani oli nyt käynyt hammaspeikko kylässä. Varsinaista draamaa suorastaan, etten sanoisi. Hah.

Kerroin jo tuossa viime hammaspostauksessa, jossa jaoin pöyristykseni siitä viheliäisestä reiästä hampaassani, että hammaslääkäri arveli tämän uuden ikävän käänteen syypääksi parin viime vuoden aikana käyttämääni fluoritonta luomuhammastahnaa, sillä mitään muuta eroa aiempiin reiättömiin vuosiin ei ole hampaiden hoitotottumuksissani ollut. Hän kehotti vaihtamaan hammastahnan fluorilliseen versioon. Mutta sattuipas niin, että olin juuri pari viikkoa aiemmin (vielä reiästä autuaan tietämättömänä) vaihtanut tahnan vuosien käytön jälkeen toiseen, sillä minua pyydettiin mukaan kokeilemaan apteekkimerkki Yotuelin All-in-one -hammastahnaa blogikampanjan tiimoilta. (Ja psst, jutun lopusta löytyy jotain kivaa myös teille!)

P1217474.JPG

Olen ollut niin tykästynyt tuohon aiemmin käyttämääni luomuhammastahnaan (ennen kuin sain kuulla reiästä), että en ole halunnut käyttää mitään muuta. Jotenkin luomutahnan tuntuma suussa on ollut huomattavasti markettien perustahnoja mukavampi: suuta ei pesun jälkeen kuivaa eikä limakalvoja ärsytä. Kun olen muutaman kerran luomuun vaihdettuani kokeillut tavallista hammastahnaa, olen huomannut eron heti. Jotenkin niistä tavallisista markettitahnoista vain jää suuhun ihan erilainen, huonompi fiilis. Ja siksi suhtauduin hieman skeptisesti Yotueliinkin, kun minua kysäistiin mukaan kampanjaan. Epäröinnistä huolimatta Yotuel kuitenkin herätti uteliaisuuteni kahdesta syystä: se on apteekkituote ja olen ollut kiinnostunut valkaisevista hammastahnoista siinä mielessä, että voisiko niillä auttaa alkuvuodesta tekemäni hampaiden valkaisun tuloksia kestämään paremmin. 

Tutustuin tuotteeseen hiukan tarkemmin ensin ja päätin sitten uskaltautua kokeilemaan. Valkaisevat hammastahnat ovat mielenkiintoinen tuoteryhmä, sillä varsin harva valkoisempaa hymyä mainostava hammastahna todellisuudessa varsinaisesti valkaisee hampaita, vaan teho perustuu yleensä siihen, että tahnan avulla hampaista saadaan poistettua ruoasta, juomasta ja tupakoinnista syntyviä tummentumia. Yotuel kuitenkin on siis niitä ainoita hammastahnoja, jotka oikeasti valkaisevat hammasluuta eivätkä ainoastaan poista tummentumia. Ja mikä parasta, Yotuelin valkaisuteho ei perustu hankaukseen, joka voi vahingoittaa hampaan kiillettä, vaan papaijasta saatavaan papaiinientsyymiin tai karbamidiperoksidiin (kuten tässä testaamassani All-in-one -tahnassa). Tästä syystä Yotuelin hammastahnoja voi käyttää vaikka jatkuvasti, toisin kuin monia muita valkoisempaa hymyä lupaavia tahnoja.

P4061119.JPG

Olen aika varovainen hampaitteni suhteen ja siksi harkitsin aikanaan tosi kauan esimerkiksi sen hampaiden valkaisun tekemistä, koska en halunnut ottaa riskiä, että vahingoittaisin hampaitani mitenkään. Sama juttu on ollut erilaisten valkaisevien hammastahnojen suhteen, sillä olen kuullut paljon juttuja, että hankaukseen perustuvat vaalentavat tahnat voivat tosiaankin pahimmassa tapauksessa jopa vahingoittaa hampaita. Yotuelin puolestaan kerrotaan tutkitusti jopa vahvistavan kiillettä. Apteekkituotteen status ja kattava tietopaketti Yotuelin nettisivuilla huojensivat mieltäni ja uskaltauduin siis kokeilemaan. Tosin mainittakoon tähän väliin, että apteekkien lisäksi Yotuelin hammastahnoja myydään myös Stockmannilla, Sokoksella sekä Emotion-erikoisliikkeissä.

Hammastahna-aiheen noustua tapetille hammaslääkärin vastaanotolla, mainitsin tohtorille vaihtaneeni itse asiassa juuri pari viikkoa sitten siitä luomuhammastahnasta Yotueliin. Vaikka lääkäri oli alkuun suositellut minulle toista fluoripitoista hammastahnamerkkiä, hän nyökytteli hyväksyvästi mainittuani Yotuelin ja totesi, että “Se on kyllä tosi hyvä!” Hammaslääkärikin tiesi mainita poikkeuksellisen pienen hankausarvon ja papaiinientsyymin sekä tietysti tuotteissa myös mukana olevan fluorin ja ksylitolin. Olin helpottunut, että sain uudelle tahnalleni hammaslääkärin siunauksen, sillä missään nimessä en halua yhtään reikää enempää enkä tietenkään vahingoittaa kallisarvoista purukalustoani.

P1217524.JPG

Olen nyt testaillut hammastahnaa muutaman viikon ajan ja täytyy myöntää, että olen ollut tosi tyytyväinen, vaikka luovuinkin lemppari-luomuhammastahnastani haikein mielin. Ensikertalaiselle tuo Yotuelin vaahtoamaton koostumus saattaa tuntua kummalliselta, mutta itse ehdin jo luomu-aikoinani tottua vaahtoamattomaan hammastahnaan. Joillekin nuo vaahtoavat tahnat nimittäin aiheuttavat suun kuivumista, ärsytystä ja/tai kivuliaita aftoja. Minulla ei varsinaisia ongelmia koskaan ollut, mutta huomasin silti aikanaan vaihdettuani pois vaahtoavista hammastahnoista, että suutuntuma oli pesun jälkeen huomattavasti miellyttävämpi, vaikka vaahtoavan tahnan koostumus onkin jotenkin kivempi hampaita pestessä. Makukin Yotuelissa on ihan hyvä, joten kaikin puolin vaihto hammastahnasta toiseen tapahtui varsin kivuttomasti.

Mitä tulee Yotuelin valkaisutehoon, niin en omalla kohdallani odottanutkaan suuria tuloksia, sillä kävin tosiaan alkuvuodesta hampaiden valkaisussa. Olen kuitenkin valkaisun jälkeen ollut huomaavinani, että hampaiden sävy on tummunut muutamassa kuukaudessa ehkä noin asteen verran. Toisaalta, kun hampaat kaiken kaikkiaan vaalenivat 2-4 astetta, on ero entiseen edelleen huomattava. Myös aiemmin selkeästi muuta hammasrivistöä keltaisempien kulmahampaiden sävy on valkaisun jälkeen pysynyt selvästi vaaleampana. Koska kaikenlaisia värjääviä ruokia ja juomia tulee arjessa joka tapauksessa nautittua, olen miettinyt, ettei tällaisen hellävaraisen valkaisevan hammastahnan käyttö olisi välttämättä ollenkaan huono idea ikään kuin hampaiden valkaisun ylläpitomielessä.

P4061123.JPG

En siis usko Yotuelin valkaisevan välttämättä jo valkaistuja hampaitani entisestään, mutta veikkaan, että se auttaa pitämään sävyn kirkkaana ja vaaleana paremmin myös jatkossa. Mitään ennen- ja jälkeen-kuvia en ole parin viikon testijaksolta ottanut, mutta oma arvioni on, että se pieni pinnallinen tummentuma, jota parin kuukauden aikana ehti hampaisiin kertyä valkaisun jälkeen, on kyllä kaikonnut Yotuel-käyttöjakson myötä. Testauksen lopputuloksena sanoisin, että tässä tahnassa on oikeastaan vähän nimensä mukaisesti (All-in-one) kaikki, mitä minä hammastahnaltani kaipaan. :) Onnistunut kamppis siis, sillä Yotuel sai minusta tyytyväisen asiakkaan, joka marssii testituubin loputtua ostamaan uuden samanmoisen.

Sain myös ilon ja kunnian jakaa hyvää eteenpäin, sillä saan arpoa viidelle onnelliselle 5 kappaletta Yotuel-tuotepaketteja (yksi palkintopaketti sisältää 4 tahnaa, arvo noin 50 €). Kisaan pääsette osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen aiheeseen liittyen. Voitte vastailla esimerkiksi johonkin seuraavista kysymyksistä: Oletteko muut kokeileet Yotuelia? Tai ylipäänsä valkaisevia hammastahnoja? Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia! Entä millaisia hampaidenhoitorutiineja tai -vinkkejä teillä on? Kisa on voimassa to 12.4.2014 klo 24 asti ja muistakaahan jättää kommentin yhteyteen myös toimiva sähköpostiosoite. :)

PS. Facebookista Yotuelin löytää täältä

P4061133.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

1/04/14

Kääk, siinä on reikä!

44 14 P3310770.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Xylitol Jenkki

Nyt kuulkaa otti ohraleipä! Tarinoin viime viikolla vähän hampaisiin liittyviä juttuja ja nyt olisi luvassa jatkoa Xylitol Jenkin minulle heittämään hammashaasteeseen… Pääsin nimittäin Jenkin sponssaamana oikein perusteelliseen hammastarkastukseen PlusTerveys Kokonaishammashoidon Klinikalle ja aiemmin kympin tytöksi hammaslääkärissä kehuttua, pahaa-aavistamatonta meikäläistä odottikin tällä kertaa tympeä ylläri. Hampaassani oli REIKÄ!

Myönnän, että järkytyin hiukan tästä uudesta ja ikävästä tulokkaasta ennen niin reiättömässä hammasrivistössäni, mutta niinpä vain sain todeta, että en ole minäkään immuuni hammaspeikoille. Erityisen paljon reikä harmittaa siksi, että olen kyllä huolehtinut hampaistani tosi kiltisti ja kuuliaisesti, mutta näemmä parantamisen varaa olisi yhä vieläkin. Kaiken kaikkiaan hammaslääkärin tekemä tarkastus oli tosi hyödyllinen kokemus, joten suosittelen todella lämmöllä teitä muitakin tsekkauttamaan hampaanne säännöllisin väliajoin. Ilman tätä yhteistyötä ei tätäkään reikää olisi varmaan havaittu pitkään aikaan ja pahimmassa tapauksessahan vielä melko harmiton ketku hampaan kiilteessä voi levitä hoitamattomana syvälle hammasluuhun saakka, ja silloin paikkaaminen ei enää olekaan ihan pieni operaatio. Eli sattui kyllä kreivin aikaan tämä hammaslääkärivisiitti.

P3310771.JPG

Viheliäisestä reiästä huolimatta sain jälleen kehuja siisteistä hampaistani, mutta löysipä hammaslääkäri pari muutakin pientä huomauttamisen arvoista asiaa. Purukalustostani löytyi nimittäin tuon reiän lisäksi pari pientä reiän alkua ja lisäksi sain noottia siitä, että yhä suussa majailevat vasemman puolen viisaudenhampaat olisi syytä poistattaa mahdollisimman pian. Ilmeisesti ylempi viisaudenhammas on vähän sellaisessa asennossa, että saattaa haitata purentaa ja sitä kautta aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyjä. Toisen puolen viisurit poistettin viime keväänä ja vaikka kovasti pelkäämäni operaatio meni ihan hyvin, olen huomaamattani lykännyt vasemman puolen hoidattamista vain eteenpäin ja eteenpäin. Nyt ei varmaankaan enää auta kuin vain kohdata pelko, ryhdistäytyä ja kilauttaa klinikalle…

Okei, saldona yksi reikä. Ei paha! Olin silti vähän hämmentynyt, mistä moinen (sekä ne sen aluillaan olevat pikkuveljet) tähän hätään pukkasi ja ryhdyimme hammaslääkärin kanssa pohtimaan tilanteen mahdollisia syitä sekä kartoittamaan, miten reiän alkujen edelleen kehittymistä voisi estää. Ja itse asiassa syypää reikään ja reiän alkuihin taisi löytyä varsin helposti, joskin ehkä hieman yllättävältä suunnalta. Hammaslääkäri nimittäin arveli, että ongelma on hammastahnassani.

P3310871.JPG

Olen viimeiset kolmisen vuotta käyttänyt luomuhammastahnaa, koska huomasin tykkääväni sen suutuntumasta tavallisia tahnoja huomattavasti enemmän: ei ärsytä, ei kuivata. Pulma luomutahnassa on kuitenkin se, että se ei sisällä fluoria, joka taas on tehokkaimpia tapoja ehkäistä reikiä. Jos luomua välttämättä haluaa käyttää, niin kannattaisi todennäköisesti purskutella sen ohella sitten fluoripitoisella suuvedellä, koska täysin ilman fluoria hampaat ovat suuremman reikiintymisriskin alla. Vaikka nykyään harvemmin enää harrastetaan niitä hampaiden vuosittaisia fluorauksia (muistatte varmaan kouluajoilta?), hammaslääkärit suosittelevat silti fluorihammastahnan päivittäistä käyttöä. Edessä taitaa siis olla hammastahnan vaihto.

Sain myös muita hyviä vinkkejä enempien reikien ehkäisemiseen ja yksi niistä on hammaslanka. Minulla on todella ahtaat hammasvälit, joten niiden putsaaminen ei aina ole ihan helppoa – moni hammaslankakaan ei mene sinne minimaaliseen rakoon. Onneksi on olemassa niitä ekstraohuita hammaslankoja. Minulla reikä oli juuri hankalassa paikassa kahden hampaan välissä, minne en edes tiennyt reiän voivan iskeä. Se oli siis hyvin konkreettinen muistutus siitä, että sitä hammaslankaa pitäisi oikeasti muistaa käyttää – mieluiten joka päivä mutta vähintään muutaman kerran viikossa.

P3310768.JPG

Yksi hammaslääkärin mainitsemista hyvistä kikoista reikien välttämiseen on myös ksylitolipurkka. Olen aina tykännyt syödä purkkaa ja vaikka varmaan jokaisessa laukussani lymyilee purkkapussi, olen syönyt purkkaa vähän milloin sattuu. Ei kuitenkaan ole ihan samantekevää, milloin purkkaa pureskelee ja paras hetki sille on aterian jälkeen (etenkin, jos ruoka on sisältänyt sokeria). Ksylitoli suojaa hampaita reikiintymiseltä tehokkaasti ja estää happohyökkäystä ruokailun jälkeen, joten pitäisi nyt vain saada tehtyä purkasta sellainen vakituinen tapa aterian jälkeen. Se hyvä tästä Jenkki-yhteistyöstä on ainakin seurannut, että kamppiksen startattua olen syönyt purkkaa paljon säännöllisemmin aterioiden jälkeen, kun tässä yhteydessä tuli opiskeltua vähän ksylitoliasiaa laajemminkin.

Kannattaa muuten muistaa, että heti syömisen jälkeen ei saisi pestä hampaita. Happohyökkäyksen ollessa käynnissä hampaan kiille on huokoinen ja pehmeä ja näin ollen heti ruokailun jälkeen peseminen voi vahingoittaa hampaiden kiillettä, joka puolestaan suojaa hammasluuta. Syömisen jälkeen tulisi odottaa ainakin 30 minuuttia ennen hampaiden pesua. Kannattaa siis mieluummin syödä heti aterian jälkeen ksylitolipurkkaa. Hammaslääkäri vinkkasi, että jos purkkaa ei ole tarjolla, niin kuulemma ensiavuksi ruoan jälkeen käy myös suun huuhtominen vedellä (mutta se ei siis koskaan vastaa millään muotoa ksylitolia, jota lääkäri suositteli painokkaasti).

P3310867.JPG

Muita oivallisia vinkkejä hammaslääkäriltä oli muun muassa se, että hampaat tulisi pestä aamulla ennen aamupalaa. Lääkäri muistutti, että reikien syntyyn tarvitaan kaksi asiaa: bakteereja ja sokeria. Nukkuessa suuhun muodostuu bakteereja, mutta hampaiden pesu puhdistaa suun enimmistä bakteereista ja sitä kautta suojaa hampaita rei’iltä, vaikka aamupalassa olisikin sokeria. Itse ainakin olen tehnyt aina ihan väärin päin eli pessyt hampaat vasta aamiaisen jälkeen! Eli nyt sitten pitää muuttaa rutiineja niin, että ennen aamiaista pesen hampaat ja aamiaisen jälkeen syön sitten vaikka sitä ksylitolipurkkaa.

Vaikka siis kuvittelin, että hammashommat ovat hyvin ja huoletta hallussa, niin tässä tuli kyllä pieni näpäytys meikäläiselle, että parantamisen varaa on yhä!  Ja yhyy, nyt on siis toinen hammaslääkärireissu edessä sen reiän takia. Mitenkäs te muut? Löytyikö muilla hammaslääkärini neuvojen pohjalta parannettavaa?

P3310893.JPG

PSST, olen nyt tässä kampanjan aikana tehnyt empiiristä purkkatutkimuksta ja vinkiksi muille, että meikäläisen Jenkki-lempparimaut ovat salmiakki (täysksylitoli), vadelma-lakritsi, soft lemongrass (täysksylitoli) sekä se Koiramäki-kuvioitu mansikkapurkka (täysksylitoli), joka taitaa olla tarkoitettu lapsille, mutta väliäkös tuolla. ;)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

26/03/14

Missä mun lihakset on?

14 17 20226302.jpg

Siitä on nyt muutama viikko, kun kerroin, että aion hiljalleen alkaa kirjoitella treenipostauksia jälleen. Kiitos teille aivan ihanasta vastaanotosta ja tsemppauksesta kuntoprojektini suhteen! Oli tosi kiva lukea, että niin monia kiinnostavat meikäläisen treenihöpinät. Olen tuosta edellisestä blogijutusta lähtien suunnitellut seuraavan tekemistä, mutta jotenkin ikinä ei ole ollut aikaa ja sopivaa hetkeä tarttua aiheeseen. Todellisuudessa olen jo hiljalleen tässä taustalla aloitellut salitreeniä uudelleen, mutta en ole vain ehtinyt raportoida siitä reaaliajassa. Minulla on vaikka kuinka monta postausideaa ja päänupissa, mutta tuumasin, että parasta lienee aloittaa ihan alusta. :)

En ole koskaan ollut mikään intohimoinen salitreenaaja, mutta jonkinlaista pientä kokemusta minulla on ollut salilla käymisestä ennestäänkin. Puolimaratonille treenatessani kävin säännöllisesti nostelemassa rautaa (hehheh) pari-kolme kertaa viikossa ja siinä ajassa ehti hieman tuloksiakin jo saavuttaa. Tulosten näkyminen itsessään oli jo sen verran palkitsevaa, että kasvava haba houkutteli palaamaan salitreenin äärelle sinnikkäästi viikko toisensa jälkeen. Toki aloittelijaa hommassa auttoi merkittävästi myös kesän ajaksi käyttöön puolimaraton-projektia varten saamani personal trainer, joka jeesasi minut salitreenissä alulle ja teki minulle saliohjelman. Jotenkin sen puolimaratonin jälkeen kuitenkin myös salilla käyminen vain jäi juoksemisen tavoin. Olin saavuttanut tavoitteeni ja yhtäkkiä olikin vaikea löytää motivaatiota palata salille.

Puolimaratonin juostuani taukoa tuli salitreenin osalta varmaan melkein pari vuotta niin, etten käytännössä tehnyt minkäänlaista lihaskuntoharjoittelua. Lopulta Esportin kanssa tekemäni yhteistyö sai minut raahaamaan itseni salille uudelleen. Tälläkin kertaa olennaisesti jeesaamassa oli personal trainer, jolle toden totta oli käyttöä, koska parissa vuodessa kaikki tekniikka ja se vanha saliohjelmakin oli ehtinyt autuaasti unohtua. Jaksoin jonkin aikaa rehkiä lihaskuntotreenin kanssa, mutta kun kiireisessä arjessa ja burn outin partaalla oli luovuttava jostakin, se sai olla salitreeni, joka ei edelleenkään kuulunut lemppareihini liikunnan osalta, vaikka hyödyllistä onkin. 

20226323.jpg

Yhtäkkiä havahduin tuossa viime syksynä siihen, etten ole tainnut käydä säännöllisesti tekemässä mitään kuntosaliin viittaavaakaan varmaan liki kolmeen vuoteen. Oivallus ei tullut sitä kautta, että olisin millään tavalla kaivannut painojen kanssa puuskuttamista, mutta huomasin vain oman voimattomuuteni ja turhauduin. Minusta alkoi nimittäin jossain vaiheessa tuntua balettitreeneissä siltä, että en edisty sellaista tahtia kuin haluaisin. Ja yksi suurimmista ongelmistani tuntui olevan lihasvoiman puute. Moni liikkeistä jäi puolitiehen, koska lihaksissani ei ole riittävästi voimaa ja samaan aikaan tuntui siltä, ettei kehitys tapahdu riittävän vauhdilla pelkän balettiharjoittelun turvin.

Koko balettiharrastushan on siis todellisuudessa yhtä suurta kehityskohdetta lihasvoimasta notkeuteen ja kehonhallinnasta liikekieleen, puhumattakaan siitä tekniikasta. :D Mutta erityisesti minua turhautti se, että jalka ei nouse, koska minulla ei vain ole riittävästi voimia nostaa sitä. Kuvittelin että rautakangen notkeuden omaavalla ihmisellä notkeus (tai siis sen puute) olisi baletissa suurempi ongelma, mutta väärässäpä olin. Ja tämä havainto ei niinkään kerro notkeuteni kehityksestä, vaan enemmän siitä, miten surkean vähän voimaa lihaksissani on. Valitettavasti. Ja siinä kohtaa tuli tunne, että jotain on tehtävä.

20226443.jpg

Tiesin alusta alkaen, ettei minulla olisi osaamista taikka motivaatiota aloittaa salilla käymistä yksin näin monen vuoden tauon jälkeen, varsinkaan kun salitreenistä ei ollut koskaan muodostunut minulle sellaista säännöllistä rutiinia. Koska edellisestä käynnistä oli vuosia, oli lähinnä sellainen olo, että kaikki ne vempaimet näyttivät joltain keskiaikaisilta kidutusvälineiltä eikä minulla ollut aavistustakaan, miten niitä kuuluisi käyttää. Saati mitä minun oikestaan siellä salilla edes pitäisi tehdä. Ja tekisinkö sen vähän edes oikein, mitä sinne menisin tekemään. Koska asioiden tekeminen painojen kanssa väärin on varmaan yksi helpoimpia tapoja hajottaa oma kehonsa, totesin tarvitsevani tässä hommassa jonkun ulkopuolisen apua. Ja päätin palkata itselleni personal trainerin.

Päätökseni palkata personal trainer ei oikeastaan syntynyt täysin omasta päästäni. Asia tuli nimittäin puheeksi erään puolitutun tyypin kanssa, jonka sain kuulla perustaneen personal training -yrityksen. Hän sitten ohimennen ehdotti, että ryhtyisi “valmentamaan” minua ja pienen harkinnan jälkeen suostuin ehdotukseen. Olisin varmasti voinut pyytää apua joltain salilla ahkerasti käyvältä kaveriltakin, mutta totesin tarvitsevani sen verran kädestä pitäen tapahtuvaa neuvontaa, etten viitsisi rasittaa ystäviäni moisella. Ja nytpähän maksan siitä hyvästä, että joku oikeasti neuvoo ja opastaa, tekee minulle relevantin saliohjelman, auttaa kokonaisvaltaisen suunnitelman tekemisessä ja myös piiskaa sitten tarvittaessa persuksille. Sekä vahtii, että teen liikkeet teknisesti oikein, mikä tosiaan alkuvaiheessa voi vaatia hieman harjoittelua.

20226309.jpg

PT:n palkkaaminen tuntui tietysti alkuun rahallisesti aika suurelta sijoitukselta, mutta samaan aikaan mietin, että käytän oikeasti tässä rahaa omaan hyvinvointiini. Voisiko sitä juuri paremmin rahojaan käyttää? PT myös nosti esiin sen ajatuksen, että eihän treenejä hänen kanssaan ole tarkoituksenakaan jatkaa ikuisesti, vaan ideana on se, että hän auttaa minut alkuun tässä kuntoprojektissa niin, että opin treenaamaan salilla myös itsenäisesti ja saan siitä tehtyä rutiinia. Sen jälkeen minulla on eväitä treenata yksin vaikka koko loppuelämä – kunhan vain itse piiskaan itseni liikkeelle. Tässä alkuvaiheessa tarvitaan todennäköisesti hieman sitä patisteluakin. Tunnen itseni ja tiedän, että olen melko mukavuudenhaluinen tyyppi, enkä välttämättä saa itsestäni kaikkea irti, jos treenaan itsekseni. Tiedän myös, että kiireen keskellä tulee helposti jätettyä treeni väliin, joten sovitut treenitapaamiset PT:n kanssa saavat minut myös menemään kiltisti sinne salille. 

Toiveet ovat siis korkealla ja tuntuu, että olen oikeasti nyt panostanut tähän juttuun ja motivoitunut tekemään lihaskunnolleni jotain useistakin syistä. Parit salitreenit ovat jo PT:n kanssa takana, mutta niistä kerron sitten seuraavassa jutussa. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko joku muukin joskus turvautunut personal trainerin apuun ja millaista buustia saitte siitä omaan treenaamiseenne? 

20226333.jpg

Photos: Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuvan kanssa)

Related posts