18/09/15

Marimekkoa nenällä

220 37 marimekko5.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Silmäasema

Intoilin jokin aika sitten täällä blogissa, kun paljastui, että Marimekko on lähteny mukaan silmälasi- ja aurinkolasibisnekseen omalla kehysmallistolla. Mietin tuolloin, että olisipa hauska päästä joskus sovittelemaan noita Marimekon kehyksiä, mutta enpä tuolloin arvannut, että siihen tarjoutuisi niin näppärä tilaisuus. Minut nimittäin kutsuttiin kokeilemaan laseja Silmäasemalle yhteistyön tiimoilta. Tälle viikolle on kasautunut hurjan monta kivaa yhteistyöjuttua, mutta pian sitten taas rauhoittuu. :)

En olisi malliston kampanjakuvista ollenkaan arvannut, että valikoima on niin laaja! Marimekko-kehyksiä on kaikkiaan peräti 28 erilaista, joten valinnanvaraa riittää. Silmäaseman Jussi (jonka muuten joku saattaa kuvasta tunnistaa muutama vuosi sitten Muodin huipulle -sarjassa hurmanneeksi suunnittelijalupaukseksi) toimi asiantuntevana apuna ja makutuomarina kehyssovittelussa. Vaikka mallisto on laaja, omat suosikit oli loppujen lopuksi aika helppo poimia joukosta. 

marimekko2.jpg

Tykkään Marimekko-kehysten hauskoista värikikkailuista. Esimerkiksi osan laseista sisäpinnat ovat eri väriä kuin ulkopinnat, jolloin koko kehysten väri näyttää aivan erilaiselta. Omaan päähän valikoituivat kahdet petroolilla tehostevärillä terästetyt kehykset sekä yhdet ihan kokomustat kehykset. Petrooli taitaa käydä kauniisti aika monenlaiseen ihonsävyyn ja omalla kohdallani se vielä sopii kauniisti silmien väriinkin. 

Olen ole koskaan aiemmin kokeillut tai ainakaan harkinnut metallikehyksiä, mutta tässä mallistossa yllätyin niistäkin positiivisesti. Peräti kaksissa suosikeistani oli metalliset kehykset. Sirot ja kevyet kehykset tuntuivat mukavalta päässä ja näyttivätkin aika kivoilta. 

marimekko3.jpg

Sain Silmäaseman optikoilta ja tyylioppailta muutamia vinkkejä silmälasiostoksille, jos tuntuu, että sopivien lasien löytäminen on hankalaa. Hyvä vinkki oli minusta ainakin se, että moni kaipaa hengettömiä ja huomaamattomia kehyksiä, muttei tule välttämättä ajatelleeksi, että ne kaipaavat usein seurakseen vähän voimakkaampaa silmämeikkiä. Hiukan voimakaslinjaisemmilla kehyksillä saa helposti kasvoille ilmettä ja meikkaamattomaankin päivään jotain erityistä. Etenkin miinuslinssit pienentävät silmiä entisestään, jolloin meikkiä voi huoletta käyttää vähän runsaammin. Plus-linssien kanssa puolestaan kannattaa olla tarkkana silmämeikissä, sillä suurentava linssi on armoton huolimattomien rajausten ja suttujen suhteen.

Minulle ihan uutta asiaa oli muuten se, että linsseihin on nykyään mahdollista saada myös BlueControl-ominaisuus, joka vähentää sinisen valon aallonpituuden pääsyä silmiin. Toisin sanoen BlueControl auttaa ennaltaehkäisemään digitaalisilta näytöiltä heijastuvan sinisen valon aiheuttamia oireita kuten silmien ärtymistä, punoitusta ja kuivumista sekä päänsärkyä, väsymystä ja unettomuutta. Ihan must lisäjuttu siis kaikille näyttöjen edessä työskenteleville tai muuten vain läppäreiden ja kännyköiden näyttöjä paljon tuijotteleville. :)

marimekko4.jpg

Mitäs tykkäätte näistä minun sovittamistani kehyksistä? Mitkä ovat teidän suosikkinne: nuo sirot mustat neliskulmaiset, hauskat pilottimalliset vai nuo alla näkyvät paksummat petroolinsävyiset? Näistä pitäisi nyt valita uudet lasit omalle nenälle. Olen tainnut valintani jo tehdä, mutta haluaisinpa kuulla myös teidän mielipiteenne. :)

Ja saan arpoa myös yhdelle teistä 100 euron lahjakortin Silmäasemalle, joten kertokaahan mitkä sovittelemistani kehyksistä ovat teidän suosikkinne, niin olette mukana kisassa! Osallistumisaikaa on to 24.9.2015 asti ja muistathan jättää kommenttisi yhteyteen toimivan sähköpostiosoitteen.

marimerkko1.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

9/06/15

Aamuvirkun elämää

21 23 Näyttökuva 2015-6-9 kello 7.33.16.png

Kukkokiekuu! Taipumukseni herätä tosi aikaisin aamulla herättää usein ihmisissä hämmennystä sekä ihailua. Moni aamu-uninen haluaisi pystyä samaan ja toisaalta taas osa heistä ei kerta kaikkiaan tajua, miksi ihmeessä kukaan täysin vapaaehtoisesti herää jo viiden jälkeen aamulla. Veikkaan, että olisin itsekin ihmetellyt asiaa vielä muutama vuosi sitten. Opiskeluaikoina luovin ja aikaansaavin hetki tuntui osuvan aamuyöhön deadlinen edellä. ;)

Totta puhuen, aikaiset aamut eivät nykyäänkään ole minulle mikään itsestäänselvyys, vaikka olen jo kauan kokenut olevani aamuihminen. Varsinkin talvella minua nukuttaa aamuisin ihan yhtä kovasti kuin varmaan kaikkia muitakin – ja silloin yleensä nukunkin hiukan pidempään. Kesällä sisäinen aamuvirkkuni kuitenkin herää henkiin ja ponkaisee pystyyn yleensä 5-6 välillä riippumatta siitä, oliko arki vai viikonloppu.

Näyttökuva 2015-6-9 kello 7.29.28.png

Elän valosta ja huomaan, että sen määrä vaikuttaa vireystilaani aivan suunnattomasti. Kesäaamuisin herään yleensä ilman herätyskelloakin viimeistään kuuden aikaan, joskus jo viiden, mutta talven pimeydessä unentarve tuntuu kasvavan hurjasti, vaikka nukkumaan menisi illalla aivan samaan aikaan kuin kesälläkin. Suomen valoisassa suvessa on siis huomattavasti helpompaa olla aamuvirkku.

Vaikka tämä yhteiskuntamme pyörii monella tapaa aamuvirkkujen rytmissä, olen huomannut, että kaikissa tilanteissa pirteän peipposen rooli ei ole välttämättä eduksi tai hyödyksi. :D

  • Kun ryhtyy naputtelemaan työsähköposteja jo klo 5.30 ja haluaisi tsekata siinä töihin uppouduttuaan jonkun asian puhelimitse, mutta tajuaa siinä samassa, että kukaan muu ei ole vielä töissä moneen tuntiin.
  • Viikonloppuna sovittua herkullista brunssia odotellessa ehtii olla jo moneen kertaan niin karmaiseva nälkä, että yleensä joutuu syömään aamupalan kotona ensin. Arkenakin lounasnälkä iskee usein jo klo 10.
  • Aikaiset aamut verottavat vireystilaa luonnollisesti illan päästä – toisin sanoen, nukkumaanmenoaikani koittaa yleensä joskus 21-22 aikaan. Yleensä painun pehkuihin jo yhdeksän maissa ja kymmenen aikaan olen jo unessa.
  • Kaikenlaiset illanvietot muodostuvat tästä syystä haasteeksi, kun haukottelu alkaa yleensä jo kahdeksan aikaan illalla ja väsymys hiipii luihin ja ytimiin niin sinnikäästi, että tunti-pari myöhemmin tekisi mieli nukahtaa illallispöytään, baari-illoista nyt puhumattakaan. Sori, kaverit! :D
  • Monet harrastukset, tilaisuudet ja konsertit ovat varsin myöhään illalla (joskus arkenakin). Myönnän, että olen useammin kuin kerran jättänyt menemättä jonnekin siksi, että nukutti jo.
  • Jos sitten joskus pinnistelen ja sinnittelen hereillä normaalia myöhempään, päivärytmi menee helposti aivan sekaisin. Keho saattaa univelasta huolimatta herätä aamuviideltä vanhasta tottumuksesta ja monta päivää kuluu aivan koomassa, kun univelka painaa niskassa. Tai sitten vaihtoehtoisesti yksi kukuttu yö voi romuttaa hienosti vakiintuneen vuorokausirytmin täysin ja totuttuun balanssiin pääsemisessä voi kestää pahimmillaan viikkoja.
  • Kun tekisi viikonloppuna mieli aamukahville tai kävelylle, tajuaa, ettei kello on vasta 7, eikä voi soittaa kenellekään. Ehkä aikaisintaan klo 10 kehtaa alkaa kysellä ihmisiä jonnekin – tosin tekstarilla voi tietysti lähestyä jo aiemmin ja toivoa parasta. Moneltako muuten teille saa soittaa viikonloppuaamuisin? Just checking. :D

Hölmöistä pikku-epäkäytännöllisyyksistä huolimatta rakastan aikaisia aamuja ja ne ovat minulle parasta ja tehokkainta aikaa työskentelyn suhteen. En tarvitse pitkää aikaa heräilemiseen, vaan voin suoraan silmät avattuani tarttua läppäriin ja ryhtyä näpyttelemään, siinä missä joku toinen tarvitsee ensimmäiseksi litran kahvia ja tunnin heräilyrauhan, että saa silmänsä auki ja ajatukset kulkemaan. 

Kumpaankos leiriin itse kuulut? Aamuvirkku vai yökukkuja?

Näyttökuva 2015-6-9 kello 7.29.06.png

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia / @jennipupulandia

Related posts

2/06/15

Juoksulenkille piiiiitkän tauon jälkeen

6 41 Näyttökuva 2015-6-2 kello 18.39.15.png

Menin elämäni ensimmäisen kerran kunnolla juoksulenkille noin kuutisen vuotta sitten suunnilleen näihin aikoihin, ehkä kuukausi-pari taaksepäin. En ole montaa kertaa ollut yhtä näännyksissä kuin sen epätoivoisen rämpimisen jälkeen. Reilun 4 kilometrin lenkkiin kului aikaa 50 minuuttia. Juoksin, läähätin ja vaihdoin kävelyksi, kunnes hengitys tasaantui hiukan ja sitten juoksin taas seuraavaan läkähdykseen asti, joka koitti aivan liian pian. Pystyin tuolloin juoksemaan yhtäjaksoisesti ehkä alle viiden minuutin ajan ja olin varma, ettei minusta tule koskaan lenkkeilijää.

Kirjoitin tahmeasta ensijuoksustani blogiin ja sehän oli kuin reality-viihdettä parhaimmillaan. Samaan aikaan se tuntui olevan monille myös ilahduttavan lohdullista. Että joku uskaltaa astua esiin ja kertoa, miltä liikkumisen aloittaminen nollapisteestä oikeasti tuntuu. Lehtien palstoilla ja sporttiblogeissa kun on totuttu näkemään vain viimeisen päälle timmejä vartaloita, huipputuloksia ja treenaamiseen intohimolla suhtautuvia himosporttaajia. Se, että lenkkeilystä kirjoittikin huonossa kunnossa oleva sohvaperuna, tuntui olevan jotain mukavan erilaista. Ystävät ja blogin lukijat tsemppasivat – ja minä raahauduin kärsimään lenkkipoluille yhä uudelleen ja uudelleen siinä toivossa, että jonakin päivänä vielä helpottaisi.

Uskomatonta kyllä, kesän aikana tein aika käsittämättömän harppauksen rapakuntoisesta lötköstä sirpakaksi juoksuintoilijaksi. Selvitin jopa tieni puolimaratonille ja maaliin asti. Voin kertoa, että sitä ensimmäistä, tuskaista lenkkiä tarpoessani en olisi uskonut. Nyt kun katson ajassa taaksepäin, en ihan meinaa uskoa vieläkään. 

Puolimaratonin jälkeen juoksuinto laantui. Tavoite oli saavutettu ja minun oli jostain syystä vaikea saada itseäni motivoitua takaisin pururadoille, vaikka juoksu rullasikin hyvin. Kävin hyvin satunnaisesti lenkillä ja yllätyin aina pitkäksi venähtäneiden taukojen jälkeen huomatessani, että juoksukunto ei ollutkaan palannut pohjalukemiin, vaan kroppa tuntui muistavan sen yhden juoksukesän vieläkin. Muutama viikko sitten heräsin tajuamaan, etten ole käynyt yhdelläkään juoksulenkillä noin kolmeen vuoteen. Aloin olla jo aika epäuskoinen, mahtaisiko keho vielä muistaa kuuden vuoden takaista kuntokuuria.

Näyttökuva 2015-6-2 kello 18.48.38.png

Kolme vuotta, huh, se on pitkä aika. Ja aktiivisista juoksuvuosista tosiaan on vielä paljon sitäkin kauemmin. En ole kaivannut lenkkeilyn pariin ollenkaan, joten en ole ottanut asiasta myöskään paineita, mutta silloin tällöin olen miettinyt juoksemista edelleen. Tulisikohan hommasta näin pitkän tauon jälkeen yhtään mitään? Tuntuisiko se taas yhtä kamalalta kuin sillon ensimmäistä kertaa juostessani? Muutama viikko sitten päätin viimein uskaltautua kokeilemaan – jotenkin hetki vain tuntui kypsältä ja fiilis oikealta.

Katsoin valmiiksi sopivan mittaisen lenkin ja pinkaisin juoksuun aikaisin viikonloppuaamuna, kun tiesin, että saisin puuskuttaa ulkona ihan rauhassa. Musiikki vauhditti kuulokkeissa askeleita, jotka rullasivat yllättävän kevyesti. Kun takana oli reilut 4 kilometriä, olo oli hikinen mutta mitä mainioin. Jaloissa kyllä tuntui, että mitään ihan tällaista ei ole hetkeen tullut tehtyä, mutta kaiken kaikkiaan jäi fiilis, että voisin lähteä uudelleenkin. Ja että pidempikin matka varmasti luonnistuisi – nyt liikuttiin vielä aikalailla mukavuusalueella.

En tiedä, mistä olen sen saanut päähäni, mutta jotenkin olen ehkä ollut liian jumiutunut ajatukseen, että (juoksu)kuntoa voi ylläpitää vain juoksemalla. Hämmentävän hyvin sujuneen lenkin jälkeen tajusin, että todellisuudessahan olen hyvän aikaa treenannut tavalla, josta takuuvarmasti on nimenomaan juoksemista ajatellen ihan älyttömästi hyötyä. Pari-kolme kertaa viikossa toistuvat racketball-pelit ovat kuin 40-50 minuutin mittaisia intervallitreenejä: nopeita juoksupyrähdyksiä ja kiivaita syöksyjä korkealla sykkeellä. Hetkittäin äärimmäisiä ponnistuksia ja hetkittäin rauhallisempaa, mutta liike ei pysähdy pelissä kuin kahden lyhyen juomatauon ajaksi. Kunto on takuulla kasvanut racketball-kentällä kohisten, vaikka sitä ei suoranaisesti pelin tuoksinassa välttämättä huomaakaan.

Voipa siis hyvinkin olla, että kokeilen juoksua kesän mittaan vielä toistamiseen ja tunnustelen, josko intoa lenkkipoluille jälleen riittäisi. Se toisi arkeen taas hiukan erilaista liikettä tuon racketball-viuhtomisen rinnalle. Eli ehkä törmätään vielä kesällä juoksulenkillä! :)

Näyttökuva 2015-6-2 kello 18.48.24.png

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia / @jennipupulandia

Related posts

15/04/15

Kokemuksia futon-sängystä

5 32 futon2a.jpg

Sänkyasiat ovat olleet tässä alkuvuodesta isosti tapetilla, kun sänkymme joutui poikakaverin selkävaivojen takia vaihtoon. Päädyimme pitkän harkinnan jälkeen hankkimaan tilalle futonin ja moni pyysi, että kertoisin kokemuksiani uudesta vuoteesta, kunhan se viimein saapuisi kotiin. Futon-patjojen ja sänkyrungon saapumisajaksi oli arvioitu 4-7 viikkoa, joten olin varautunut nukkumaan pari kuukautta patjalla lattialla, mutta kuinkas kävikään! Sänky tulikin yllättäen huomattavasti odotettua nopeammin – jo 3 viikon jälkeen tilauksesta! Yleensä kai toimitusajat ennemmin venyvät kuin aikaistuvat. Uskomatonta, mutta näköjään se voi mennä joskus näinkin päin. :)

Minulla on ollut entuudestaan ihan hyviä kokemuksia futoneista niiltä muutamilta satunnaisilta öiltä, kun olen sellaisella nukkunut. Siitä huolimatta jännitin kovasti, mahtaisiko uusi sänky sopia myös minulle. Poikakaveri tarvitsee selälleen mahdollisimman kovan alustan ja minä taas viihdyn hieman pehmeämmällä, enkä oikein pystyisikään kyljelläni nukkumaan aivan kivikovalla patjalla. Niinpä päädyimme valitsemaan kaksi erillistä 80-senttistä futon-patjaa, mikä on siinäkin mielessä kätevä ratkaisu, että pienempiä ja hitusen kevyempiä patjoja on huomattavan paljon helpompi liikuttella, rullailla ja käännellä. Kerroinkin valinnoistamme jo tarkemmin aiemmin, mutta poikakaverille tuli siis puuvilla-kookos-patja ja minulle taas patja, jonka sisällä on puuvillan lisäksi luonnonkumia ja hevosenjouhia.

Koska futon tosiaan tupsahti meille odottamatta jo pääsiäisviikolla, olemme ehtineet nyt nukkua uudessa sängyssä muutaman viikon. Moni varoitteli, että futon saattaa alkuun tuntua todella kovalta ja selkäkin voi kipeytyä, mutta monilla nämä vaivat ovat hävinneet muutamassa viikossa tai viimeistään muutamassa kuukaudessa, mikäli sänky on sopiva. Myönnän, että ensituntumalla sänky tuntui tosi kovalta, vaikka oma puoleni on poikakaverin kivikovaan patjaan verrattuna aivan toista maata. Tuntu vain on joustinpatjaan tottuneelle aivan uudenlainen.

Vaikka ensifiilis uudesta sängystä oli hivenen epäluuloinen (siitäkin huolimatta, että minulla on ihan positiivisia kokemuksia futoneista entuudestaan), nukuin jo ensimmäisen yön melkoisen hyvin. Aamulla ei tuntunut kipuja tai kolotuksia ja olo oli levännyt. Istuessa sänky tuntuu aika kovalta pyllyn alla, mutta makuulla siinä on mukava ja miellyttävä tuntu. Nyt pari viikkoa futonilla nukuttuani voin sanoa, että olen valintaamme tosi tyytyväinen. :) Ja mainitsemisen arvoista tietysti on myös, että perheen selkävaivainen on onnellinen – selkäkivut ovat selvästi sängyn vaihtamisen jälkeen helpottaneet (jopa lähes kadonneet) ja unenlaatu parantunut. Ja se tietysti on todella tärkeä juttu, sillä juuri näiden muutosten toivossahan sänkyä ryhdyttiin alun perinkin vaihtamaan.

futon3.jpg

Kaksi erillistä patjaa on yhdistetty toisiinsa yhteisellä petarilla, joka on kuminauhalenksuineen pitänytkin ne kiitettävästi yhdessä ja paikoillaan. Olen myös ilahtuneena huomannut, että aluslakanakin pysyy paremmin ojennuksessa kuin koskaan ennen, kun sen reunat tunkee tuonne kuminauhoilla varustetun petarin alle.

Yksi jännityksen aihe sänkyä saapuvaksi odotellessa oli se, mahtaisivatko sängynaluslaatikkomme mahtua uuden matalamman sänkyrungon alle ja tittidii, siellä ne nyt ovat! Tiukille meni ja jouduin ottamaan laatikoista jonkin verran tavaraa pois sekä jättämään muovikannetkin pois, mutta kaikki vanhat laatikot saatiin tungettua sängyn alle. Pari hiukan korkeampaa laatikkoa työnnettiin sängyn alle päädystä, mistä alareuna on hiukan korkeammalla. Ja edelleen laatikoita saa näppärästi käyteltyä. JES! Tämä oli oikeasti todella iso helpotus, koska olisin ollut ison säilytysongelman edessä, jos olisi yhtäkkiä pitänyt keksiä, mihin tunkea viisi vuodevaatelaatikollista tavaraa. Nyt sängyn alle sujahtavat kätevästi laatikoissa muun muassa lakanat ja pyyhkeet. :)

Muutenkin fiilis on sängystä alun totuttelun jälkeen tosi hyvä. Vaikka tämä nimenomainen runko ei ollut visuaalisesti ykkösvalintani, se näyttääkin livenä ja tässä ympäristössä aika kivalta. Sänkytoimituksesta jäi vielä uupumaan päätytyyny, joka kuuluu runkoon ja toimitetaan siis myöhemmin, mutta katsotaan, laitammeko tyynyä lopulta ollenkaan paikoilleen, sillä kokonaisuus toimii niin hyvin ilmankin.

Vaikka rakastin vanhaa sänkyäni kauniine päätyineen, vaihtelu tuntuu oikeastaan aika mukavalta. Jos ihan totta puhutaan, niin olin ehkä ihan vähän kyllästynytkin siihen korkeaan päätyyn, joten uusi sänky näyttää omissa silmissä nyt ihanan raikkaalta ja sirolta. :) Lopputulos siis on, että olemme futoniimme todella tyytyväisiä – sekä fiiliksen, ilmeen että yöunien puolesta. Oman kokemukseni puolesta voin siis lämmöllä suositella futonia, kunhan valitset patjasi huolella. Ja loppuun vielä kiitokset Futonialle tosi hyvästä, asiantuntevasta ja ripeästä palvelusta!

futon1.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts