16/08/19

Mukavan vinksahtanutta musiikkia ja yllättävä yhteys

13

Ihastuin palavasti tuossa alkukesästä LA Priestin A Good Sign -biisiin, jonka raukean leppoisasti soljuva soundi ja aika omintakeinen elektroninen äänimaailma iski parin kuuntelun jälkeen kunnolla. Olin jo tulossa jakamaan biisiä tänne teidän iloksenne, kun koin suuren valaistumisen postaukseen sopivaa kuvaa etsiskellessäni… Tämä tyyppihän on Sam Eastgate eli se tummempi kaveri Soft Hair -duosta! No ilmankos tykkäsin, ja nyt tämän yhteyden keksittyäni kuulen soundimaailmoissakin samaa. Hah, tällaisten yhteyksien hoksaaminen on aina yhtä tyydyttävää.

Jos vähän tällainen vinksahtanut elektromeininki pienillä vintage-vivahteilla kiinnostaa, niin kannattaa tsekkailla LA Priestin tuotantoa muutenkin. Etenkin tuolla Inji-albumilla on useampia hyviä biisejä kuten Lady’s In Trouble With The Law.


Related posts

3/08/19

Kyyneleitä tanssilattialla

2 22

Kuuntelen loppujen lopuksi aika vähän sellaista radiopoppia, vaikka sieltäkin genrestä löytyy ehdottomia helmiä ja tosi hienoja kappaleita. Koen vain, että tänä päivänä suurin osa radioiden soittolistoille päätyvästä musiikista on aika tylsää ja toistaa itseään ja toisiaan. Sen jälkeen, kun hittejä alettiin sarjatehtailla saman “formulan” mukaan ja soittolistapolitiikka valtasi radion, menetin itse kiinnostukseni radiota kohtaan (poikkeuksia ja oman tiensä kulkijoita toki on, kuten vaikkapa Radio Helsinki ja Bassoradio).

Joskus oli vielä sellainen aika, kun Groove FM (kyllä, luit oikein) oli paras väylä uuden musiikin löytämiseen. Kanavalla soi iloisesti sekaisin jazzia, soulia, bluesia, räppiä, maailmanmusiikkia, hiphopia, downtempoa, chilloutia ja monenlaista rytmimusiikkia. Kanavalla oli hyvin vähän puhetta ja hyvin paljon musiikkia, ja meneillään olevat sekä edelliset ja seuraavat kappaleet pystyi katsastamaan näppärästi nettisivuilta. Aikana ennen älypuhelimia ja Shazamia palvelu oli ihan nerokas. Käytännössä Groove FM:n nettisivut olivat minulla selaimessa aina auki, jotta pystyisin heti tarkistamaan, mistä biisi radiossa juuri nyt soi. Ja löysin uutta kiinnostavaa musiikkia likimain päivittäin.

Sitten tuli soittolistapolitiikka ja yhdessä yössä kanava muuttui super-kiinnostavasta ja monipuolisesta ankeaksi ja itseään toistavaksi. Kun huomasin, että joka päivä aamupalaa tehdessäni soi sama kappale kutakuinkin samalla kellonlyömällä (ja se kappale muuten oli Louis Armstrongin What a Wonderful World), totesin, että oli aika hyväksyä tosiasiat ja niellä pettymys: olimme kasvaneet Groove FM:n kanssa eri suuntiin ja halusimme tulevaisuudelta aivan eri asioita.

En muista, mistä sittemmin kaivelin uudet musiikkilöytöni (kavereilta kai?), kunnes tuli Spotify viikon suosituksineen. Se onkin nykyään paras väylä minulle uuden musiikin etsiskelyyn samanmielisten ystävien lisäksi. Ja vaikka soittolistoillani kuullaan sellaista radiosoittoonkin kelpaavaa poppia vain harvoin, aina joskus joukosta tosiaan löytyy niitä helmiä. Ja yksi sellainen on ihanan ruotsalaisen Robynin viime vuonna ilmestyneellä Honey-levyllä julkaistu Missin u -biisi, jonka tarttuva melodia ja rytmi saavat tanssijalan vipattamaan. Toisaalta on harvinaista, että sama kappale saa sekä tanssimaan riemukkaasti, että kyynelehtimään. Erehdyin joskus eron jälkimainingeissa kuuntelemaan biisin sanoja lähemmin ja itkuhan siinä tuli. Robyn on yksi pop-skenen parhaista naislaulajista ja kappaleissa on jotain sellaista syvyyttä, mitä en usein tämän tyyppisistä biiseistä onnistu löytämään. Suosittelen kuuntelemaan. :) Ja tietenkin ensi viikonloppuna tsekkaaman Robynin myös Flowssa!

PS. Huvittipa muuten, kun tämän tekstin kirjoitettuani luin Flow-festareiden nettisivuilta, miten Robyn on kuvaillut nykyistä soundiaan: kyyneleitä tanssilattialla. No, eipä voisi juuri osuvammin sanoa.


Related posts

26/07/19

Musiikillisia mielikuvitusmatkoja menneille vuosikymmenille

27

Sydämeni on aina sykkinyt kauniille melodioille ja lempeälle kitaravetoiselle folk-musiikille. Muistan ikuisesti, kun kuusi vuotta sitten Roskildessa Jonathan Wilson vei minut kesäisten sydänsurujen keskellä mielikuvitusmatkalle 70-luvun folk-rock-tunnelmiin. Siellä itkin kertakäyttöiseen mojito-mukiini ja koin, että siinä hetkessä oikein mikään ei voinut lohduttaa, paitsi juuri se musiikki. Sittemmin olen nähnyt Jonathan Wilsonin livenä monta kertaa, mutta sen ensimmäisen kerran maagiselle ja katkeransuloiselle tunnelmalle ei ole vetänyt vertoja mikään. Loistavia keikkoja silti kaikki! Odotan tämän vuoden Flow-festareille kovasti juuri Jonathan Wilsonin keikkaa sekä Father John Mistyä, jonka musiikissa on sellaista samankaltaista 70-luvusta muistuttavaa tunnelmaa ja lempeyttä. Suosittelen vahvasti molempia!

Jotain samaa fiilistä on myös Dylan LeBlancin melankolisena soljuvissa ja pehmeissä melodioissa. Cautionary Talen tunnelma kietoo heti syliinsä ja kun näin jonkun LeBlancin live-esityksen Youtubessa, olin vakuuttunut, että tämä heppu on myös päästävä näkemään keikalla omin silmin. Artisti loikkasi vuonna 2016 ilmestyneen Cautionary Talen folk-tunnelmista hiukan popimpaan suuntaan tänä vuonna ilmestyneellä tuoreella Renegade-albumillaan, mutta omaan makuun tuo folkimpi tyyli maistuu paremmin. Mutta ihana biisi ja mainio albumi eli jos edellä mainitut Jonathan Wilson ja Father John Misty sekä 70-80-lukujen rock iskevät, niin saattaisitpa pitää tästäkin.


Related posts

19/07/19

Rakkaudesta jazziin

26

Jos johonkin en kertakaikkiaan kyllästy, niin Mammal Handsin melodiseen jazziin. Enkä tiedä, miten olin onnistunut sivuuttamaan bändin Transfixed-biisin, vaikka olen kuunnellut Shadow Work -albumia varsin ahkeraan. Tämä on niitä kappaleita, jotka eivät ehkä sykähdytä ensisoinnuista lähtien, mutta tempaa mukaansa, kun malttaa kuunnella vähän alkua pidemmälle. Hätähousuille tiedoksi, että siellä kolmen minuutin kohdalla pärähtää, mutta  melkein 8 minuutin mittainen kappale tuntuu silti joka kuuntelulla olevan ohi aivan liian nopeasti.

Tätä bändiä haluaisin todella paljon päästä kuulemaan livenä! He ovat esiintymässä Tukholmassa ensi lokakuussa, pitäisiköhän mennä sinne keikalle…

Mutta siis, jos jazz sytyttää (ja vaikka ei sytyttäisikään), niin kokeile ja ihastu! Monella on ihan kummallisia ennakkoluuloja jazzia kohtaan, mutta siihenkin genreen mahtuu niin monenlaista. Siksi haluan rohkaista kokeilemaan, mutta varoitan: Mammal Handsiin on helppo rakastua. :)


Related posts