8/01/20

DIY-projekteja, kohtaamisia taksissa ja ikääntymisen oireita

13 55

Vuosi on käynnistynyt rennoissa merkeissä ja edellisestä kerrasta, kun päivitin tänne arkikuulumisiani, alkaa olla vierähtänyt jo monta viikkoa. Eiköhän siis koota jälleen yhteen satunnaisia höpinöitä, sillä kuten viimeksi saatu palaute todisti, niin edelleen juuri nämä arkiset sattumukset ja ajatukset ovat monelle sitä kaikkein mieluisinta blogisisältöä.

♥ Vuodenvaihde meni tosiaankin vähän sellaisella tahattomalla somelomalla ja omassa tapauksessani se tarkoitti aika totaalista hetkessä elämistä ja puhelimen unohtamista. Olen ollut ajatuksissani niin lomamoodissa, että kamera on pysynyt laukussa ja kännykänkin muistiin on tallentunut ehkä yhteensä vain noin 20 kuvaa joulun tienoilta tähän päivään. Ja niiden joukkoon mahtuvat muun muassa kuva vanhempieni modeemin salasanasta (se on juuri sellainen kirjain-numero-yhdistelmähirviö, jota ei muista erkkikään), kuva narikkalapusta (tämä on muuten erittäin fiksu kikka, vaikka en onneksi olekaan kovin montaa kertaa elämässäni hukannut narikkalappua), kaksi vahinko-otosta lattiasta, yksi typerä hölmöilyselfie, yksi poseerauskuva joulupukin vierellä (pukki tuli yllätysvisiitille aattona) sekä muutama kuva tekeillä olevasta DIY-pöydästä, josta kerron vähän myöhemmin lisää. Mutta nämä tämän jutun kuvat on otettu siis jo ennen joulua.

♥ Uusi vuosi vaihtui tällä kertaa peräti kaksissa kekkereissä juhlien. Olen iloinen, että pääsin juhlistamaan vuodenvaihdetta ystävien seurassa ja että kerrankin oli näin paljon ohjelmaa vuoden viimeiselle päivälle. Tuntuu, että usein vuoden vaihtuessa ihmiset ovat lomareissuillaan ja Helsinkiin jääneetkin hajaantuvat sinne ja tänne. Olen monet kerrat kertonut, etten ole mikään suuri juhlapyhien rakastaja ja itse asiassa useampanakin vuonna olen viettänyt uutta vuotta itsekseni kotona pizzaa syöden ja tv-sarjoja katsellen – eikä ole muuten yhtään hassumpi tapa vaihtaa vuotta. Siitä huolimatta oli hauskaa ja mukavalla tavalla erilaista, että tällä kertaa tuolle päivälle osuivat peräti kahdet juhlat. Ihana Sara järjesti huikeat synttärikekkerit, joista suuntasin loppuillaksi poikakaverin ystäväporukan järjestämiin, jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneisiin uuden vuoden pippaloihin, joita vietettiin purjelaivassa. Kaikin puolin hauska uusi vuosi!

♥ Yritimme uuden vuoden yönä epätoivoisesti saada napattua taksin lennosta, kun tilaamalla ei onnistunut. Seuralainen oli jo luovuttanut ja valmistautui henkisesti aamuöiseen vaellukseen vilun, väsymyksen ja pissahädän piinaamana, kun onnistuin kuin onnistuinkin huitomaan meille taksikyydin. Ja on pakko sanoa, että siitä tulikin yksi sympaattisimmista taksikyydeistä ikinä. Kuskinamme toimi Marokosta 13 Italiassa asutun vuoden jälkeen Suomeen kolme vuotta sitten kotiutunut nainen, jonka kanssa ehdimme käydä lyhyen taksimatkan aikana hyvät keskustelut. Erityisen hämmästyneitä olimme hänen kielitaidostaan: vain muutaman Suomessa asutun vuoden jälkeen hän puhui aivan todella hyvää suomea. Suomen lisäksi hän osasi arabiaa, englantia, ranskaa ja italiaa. Olisipa itseäkin suotu samanmoisella kielipäällä (ja sinnikkyydellä). Mutta jäipä hyvä mieli tästä kohtaamisesta ja todella ystävällisestä asiakaspalveluasenteesta.

♥ Muutama päivä myöhemmin olimmekin sitten aivan toisenlaisessa kyydissä… Kuskimme, keski-ikäinen suomalaisnainen, ehti 10 minuutin matkalla julistaa hampurilaisravintolaan jonottaneet ihmiset uusavuttomiksi idiooteiksi, esittää rasistisen kommentin (jollaisia muuten joutuu valitettavan usein nimenomaan taksin kyydissä kuulemaan), haukkua Lux Helsinki -tapahtuman sekä sen osallistujat ja valittaa likimain kaikesta mahdollisesta. Varsinainen ilopilleri!

Olen joskus miettinyt, miten sellaiseen hienovaraisesti esiintyvään rasismiin tulisi puuttua, koska tietenkään en hyväksy minkäänlaista syrjivää puhetta enkä haluaisi hiljaa pysymällä antaa mielikuvaa hyväksynnästä, vaikka paikalla ei olisikaan ketään muuta kuulemassa jupinaa. Riippuu hieman kommentista ja sen sävystä, miten helppo tai vaikea siihen on puuttua. Joskus olen ilmoittanut, etten halua kuunnella rasistista puhetta. Joskus taas olen huomauttanut kaikkien Suomessa syntyneiden tai Suomen kansalaisten olevan aivan yhtä suomalaisia ja oikeutettuja olemaan täällä sekä muistuttanut siitä, että ihonväristä ei voi toisen kansalaisuutta päätellä. Mutta välillä sellaisiin hienovaraisempiin “maahanmuuttokriittisiin” kommentteihin on vaikea sanoa oikein mitään ja silloin tuntuu helpommalta vain antaa typeryyksien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jos tulee mieleen, miten tuollaisessa tilanteessa asiaan voisi jotenkin jämäkästi mutta ystävällisesti puuttua, niin ehdotuksia otetaan vastaan.

♥ Olen asunut tässä kämpässä nyt pian kolme vuotta, enkä ole vieläkään saanut hankituksi mattoa tai ripustetuksi tauluja seinille – säälittävä suoritus! Täydellistä mattoa ei ole tullut vastaan edelleenkään, enkä toisaalta ole ollut etsinnöissäkään erityisen aktiivinen viime aikoina. Koska valkoinen lautalattia on kaunis, olen osin jo vähän luovuttanutkin koko asian suhteen. Tulkoon sitten, kun tulee (jos tulee). Mutta ne taulut aion saada seinälle vielä tämän vuoden aikana. Viimeinkin. Olkoon se lupaukseni tälle uudelle vuodelle.

♥ On pakko vinkata teille aivan mahtavasta lautapelistä nimeltä Time’s Up. Sitä tuli pelattua taas joulun aikaan ja kyseessä todellakin on yksi hauskimmista koskaan pelaamistani peleistä. Pelissä yhdistyvät Aliaksesta tuttu sanojen selittäminen sekä pantomiimi, ja satunnaisten sanojen sijaan arvaillaan henkilöitä. Pakka on täynnä kaikkien tuntemia henkilöitä kuten Marilyn Monroe, Aku Ankka, Kekkonen ja Britney Spears ja pareittain arvuutellaan, kenestä mahtaa olla kyse. Kolmesta kierroksesta ensimmäisellä selitetään henkilöitä aikaa vastaan samaan tapaan kuin Aliaksessa, toisella kierroksella korttipakasta nostetaan samoja henkilöitä, mutta tällä kertaa kutakin henkilöä saa selittää vain yhdellä sanalla. Viimeisellä kierroksella sanoja ei saa enää käyttää ollenkaan, vaan avuksi otetaan pantomiimi, eleet, äänet ja tarvittaessa vaikka hyräily. En ole varmaan koskaan minkään pelin äärellä nauranut kuten tämän – voin todella suositella!

♥ Poikakaverini oli etsiskellyt jonkin tovin sohvapöytää toiveenaan ensisijaisesti löytää jokin kaunis vintage-pöytä. Etsinnöistä huolimatta mieluisaa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, mutta yhtenä päivänä bongasin Pinterestistä kivan DIY-idean: kaakelein päällystetty pöytä. Olin vuosia aiemmin ihastellut Tallinnassa Must Puudel -kahvilassa hauskaa kaakelipintaista pöytää ja tuuminut jo tuolloin, että tällainen olisi kyllä hieno. Poikakaveri innostui ideasta heti ja tartuimme projektiin: Tori.fi:stä löytyi täydellinen pöytä tuunattavaksi ja rautakaupan tarjouksesta sopivat laatat sen koristeluun. Projekti osoittautui jonkin verran arvokkaammaksi ja työläämmäksi kuin olisimme ehkä alkuun osanneet arvioida, mutta nyt pöytä on viimeistelyä vaille valmis, ja se on NIIN hieno! Lupaan esitellä lopputuloksen ja jakaa vinkit muillekin, kunhan pöytä saadaan viimeisteltyä!

♥ Juhlistan myöhemmin tällä viikolla synttäreitäni, tai siis nimenomaan en juhlista, koska synttärit menevät siihen samaan juhlapyhä-kategoriaan, joka ei ole suosikkejani. Vuodenvaihteeseen osuu oikein sellainen juhlaähky, joten synttärit on helppo skipata tipattomaan tammikuuhun tai johonkin muuhun epämääräiseen syyhyn vedoten. Muiden synttärijuhliin (joita jostain syystä tällä kertaa järjestetään nyt tammikuussa oikein ennätysmäärä – ilmeisesti kaikki ystäväni täyttävät tammikuussa vuosia) osallistun mieluusti, kunhan ei itse tarvitse olla huomion keskipisteenä ja juhlien järjestäjänä. Seuraavaksi omaan synttärimittariini kilahtaa 36 vuotta ja ehkä ensimmäistä kertaa vanheneminen hitusen ahdistaa, vaikka mitään syytä ikäkriiseilyyn ei sinänsä ole. Elämässä on kaikki valtavan hyvin enkä kaipaa pätkääkään menneeseen, mutta eipä kai näitä kummallisia mielen oikkuja aina pystykään järkeilemään.

♥ Iästä puheen ollen… En tiedä, onko tämä ikäkysymys vai jotakin ihan muuta, mutta viime viikkojen juhlista ja yökukkumisista johtuen unirytmini on aivan päin honkia. Aiemmin tuntui, että vähistä yöunista selvisi vain nukkumalla seuraavina öinä enemmän, mutta nykyään yksikin valvottu yö tuntuu suistavan vuorokausirytmin ihan raiteiltaan. Oletteko muut kolmekymppiset huomanneet samaa?

♥ Toinen ikään liittyvä juttu, josta en ole järin innoissani, ovat kamalat PMS-oireet. En koskaan nuorempana oikein edes tiennyt, mistä puhuttiin, kun valiteltiin PMS:ää, mutta pari vuotta sitten se karmeus viimein napsahti omalle kohdalle. On ilmeisesti tyypillistä, että kolmekymppisenä muuttuvan hormonitoiminnan myötä PMS-oireet voivat iskeä ihan yllättäen ja googlailuni perusteella ne ovatkin usein pahimmillaan juuri 35-45-vuotiaana. Itse en saa raivokohtauksia, mutta PMS oireilee ahdistuksena, itkuisuutena, alakulona ja sellaisena yleisenä toivottomuuden ja surkeuden tunteena, joka saa kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntumaan massiivisilta. Olen saanut asiaan apua kuukautisten seuraamiseen tarkoitetusta Clue-sovelluksesta, josta voi tarkistaa synkkyyden vallatessa, voisiko kyse kuitenkin olla vain tuloillaan olevista kuukautisista. Mutta on kyllä todella turhauttava vaiva! Kohtalotovereita?

♥ Viime viikolla olivat käsillä tosi jännät hetket, kun liki 4 vuotta jatkuneen ystävyytemme aikana mummokaveri tulikin kylään minun luokseni ensimmäistä kertaa! Visiitistä oli ollut puhetta jo pidempään, mutta emme olleet saaneet sitä vielä toteutettua. Nyt toteutukseen päästiin vähän sattumalta, kun mummokaveri oli valmiiksi asioilla tällä puolen kaupunkia ja keksin ehdottaa, josko vaihteeksi tapaisimmekin minun luonani. Hetken verran piti spontaania ehdotustani sulatella, mutta pienen mietinnän jälkeen hän innostui ajatuksesta ja uskaltautui suostumaan. Menin häntä vastaan metroasemalle ja tilasimme tuttuun tapaan ruokaa kotiin. Yritin kyllä ehdottaa, että olisin voinut myös laittaa meille ruokaa, mutta mummokaverille ei missään nimessä sopinut, että “vaivaisin” itseäni moisella, vaikka kuinka yritin vakuutella, ettei siitä olisi mitään vaivaa. Kaikki meni oikein mukavasti, vaikka vähän jännitin, mitä hän mahtaisi tuumata tästä vähän boheemista sisustustyylistäni, mutta palaute oli pelkästään positiivista. Mummokaverin mielestä kotini oli “oikein viihtyisä ja söpö”. Ja hän oli hyvin utelias kaikista tavaroistani, tauluistani ja muista kotini yksityiskohdista – täällä tosiaan riittää tutkailtavaa. Hyvin siis meni ja sovimme, että hän voi kyläillä luonani joskus toistekin!

♥ Olen välillä miettinyt, että mikähän siinä on, kun synkimmän talven keskellä tekee aina vain mieli pukeutua mustaan ja tummiin sävyihin. Eikö olisi jotenkin loogisempaa, että kaiken tämän pimeyden ja harmauden ympäröimänä haluaisi ylleen nimenomaan väriä ja vaaleita sävyjä piristystä tuomaan? Näin jonkun tutun päällä kokovalkoista oikein ankean värisenä päivänä loppuvuodesta ja inspiroiduin pukeutumaan valkoiseen ja vaaleisiin väreihin itsekin. Tästä valkoisesta helmin koristellusta neulepuserosta olen saanut paljon kyselyitä, kun se on vilahtanut Instagramin puolella, mutta kyselijöille joudun surukseni kertomaan, että puserolla on ikää jo kymmenisen vuotta, joten samanlaista voi olla vaikea löytää. Mutta olettekos muut huomanneet tätä synkkyyden vaatekaappi -ilmiötä näin talvella? Olen päättänyt nyt haastaa itseni pukemaan päälle vähän enemmän väriä entistä useammin. Tai ainakin jotain muuta kuin sitä ainaista mustaa! Kuka on messissä?

takki // jacket Nanso (2019)*

neulepusero // sweater Tiger of Sweden (2010)

housut // trousers Gina Tricot (2015)

kengät // shoes Flattered (2018)

laukku // bag Marimekko (2018)*

kaulahuivi // scarf Pupulandia x A+more / Stockmann (2019)*

pipo // beanie Pupulandia x A+more / Stockmann (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Meri Milash

Related posts

31/12/19

Tyyli-inspiraatiota menneiltä vuosilta: joulukuu 2010-2018

9 43

Huh, sinne hurahti vuosi 2019 ja ensi yönä saadaan toivotella tervetulleeksi uusi vuosikymmen! Ajattelin, että kuukausittainen tyylikatsaus menneisiin vuosiin on täydellinen postaus tälle päivälle, sillä tässä tulee täydellisesti summattua mennyt vuosikymmen tyylin näkökulmasta. Joulukuu ei selvästikään monena vuonna ole pukeutumisen suhteen ollut erityisen inspiroitunutta aikaa, sillä muutamana vuonna en ole julkaissut joulukuussa ainuttakaan asukuvaa ja tästä syystä siis muutama vuosi jää välistä. Mutta ei anneta sen häiritä – se kertoo vain siitä, että joulukuussa ja pyhien aikaan mielen päällä on usein jotakin ihan muuta kuin pukeutuminen ja tyylien ikuistaminen kuviksi.

Teen varmasti menneestä vuodesta ja vuosikymmenestä vielä jonkinlaisen yhteenvedon myös tyylipohdintojen lisäksi, mutta mietitään sitä sitten, kun on selvitty tästä uudesta vuodesta. Oman tyylin kehittymistä olenkin pohdiskellut jo aiempien tyylikoosteiden yhteydessä: menneiden 10 vuoden aikana olen kasvanut aikuiseksi niin henkisesti kuin tyylillisestikin ja vaikka en välttämättä pukisi monia vuosien takaisista asuista sellaisenaan enää ylleni, vaatekaapista löytyy yhä todella paljon samoja tuttuja vaatteita kuin noista 10 vuoden takaisista kuvistakin. Vaikka en usko, että tyylin näkökulmasta tulen koskaan valmiiksi, tunnen löytäneeni oman “ääneni” tyylillisesti viimeisten viiden vuoden aikana ja moni tyyli noilta vuosilta tuntuu edelleen omalta.

Omia vanhoja asukuvia tutkaillessa on myös ollut kiva huomata, että olen onnistunut tekemään sellaisia vaatehankintoja, jotka ovat kestäneet sekä aikaa että kulutusta, vaikka luonnollisesti oman tyylin hahmottuessa moni vaate on vuosien varrella löytänyt myös uuden kodin. Tosin samoista joka vuosi ja kuukausi toistuvista lempparivaatteista on aika vaikea keksiä enää mitään sanottavaa koosteiden alkaessa lähennellä loppuaan (enää tammi- ja helmikuun asut ovat jakamatta). Mutta ennen kaikkea on hauskaa, että on tullut tallennettua omaa tyyliä kuviin, sillä parhaimmillaan näistä omista asuista voi itsekin inspiroitua uudelleen ja keksiä käyttöön sellaisia yhdistelmiä, joita ei ole tullut käytettyä aikoihin.

Jos aiemmat kuukausikoosteet kiinnostavat, löydät ne halutessasi näiden linkkien takaa: maaliskuuhuhtikuutoukokuukesäkuuheinäkuuelokuusyyskuulokakuu ja marraskuu. Vielä pari kuukautta on käymättä läpi ja sitten on kahlattu alusta loppuun kokonainen tyylin vuosikymmen. Asujuttuja ei ole ilmestynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin aiemmin, mutta saamani palautteen mukaan niitä kaivataan yhä ja tyylijutut ovat edelleen tykätyintä sisältöä, joten pitänee nyt tulevana vuonna jälleen aktivoitua sillä saralla. Herääkö näiden joulukuisten asujen myötä muistoja menneiltä vuosilta?

Ja hei, IHANAA UUTTA VUOTTA 2020!

2018

Tämä asu on yksinkertaisuudessaan yksi kestosuosikeistani, joskin se tuli todellisuudessa ikuistettua jo vähän aiemmin syksyllä – tästä syystä jalassa on niin kevyet kengät, mutta nämä voisi yhtä hyvin korvata nilkkureilla, maihareilla tai vaikkapa herrainkengillä. Löysin Weekdayn luomupuuvillaiset ACE-farkut vuoden 2018 alussa ja ne ovat olleet suosikkihousuni siitä lähtien. Merinovillainen poolo löytyi New Yorkista vintage-liikkeestä ja on myös yksi käytetyimmistä vaatteistani. 

Vietin marras-joulukuun vaihdetta vapaaehtoistyössä Sansibarilla hiukan Suomen sääolosuhteita helteisemmissä tunnelmissa, joten ihan koko joulukuuta ei tarvinnut vuorautua toppakerroksiin. Ylle pääsi hellesäissä 6,5 vuotta sitten Zaran allennusmyynneistä löytämäni mekko, joka on edelleen yksi lemppareistani. Aurinkolasit puolestaan ovat IvanaHelsingin mallistoa Specsaversilta.

2017

Yksi talvilemppareistani on tuo valkoinen muhkea toppatakki, jonka uumenissa ei taatusti tarvitse palella. Takkini on saanut Annikalta lempinimen “kössitakki”, koska pukeudun aina tähän takkiin mennessäni pelaamaan squashia, haha. Toinen talvilemppari ovat nuo Terhi Pölkin karvavuorella varustetut nilkkurit, joissa ei varpaita palella. 

Tuntuu, että joka kuvan kohdalla tekee mieli puhua lemppareista, mutta niitä sisältyy tähänkin kuvaan melkoinen liuta: Marimekon väljät ja culottes-mittaiset nahkahousut ovat viiden vuoden takaa ja muut aarteet vähän tuoreempia, mutta kovassa käytössä koko ajan. Lindexin merenvihreä neule, Monkin pörrötakki, KN Collectionin pipo sekä Apairin kimaltavat kengät ovat yllä tuon tuosta.

Nämä yllä ja alla näkyvät juhlalookit stailasin yhteistyökampanjaa varten, mutta kaikki vaatteet ovat aarteita omien kaappien kätköistä. Halusin loihtia useamman erilaisen juhlatyylin vaatteista, jotka sopivat eri tavoin yhdisteltyinä omaan tyyliin myös pikkujoulusesongin ja uuden vuoden juhlien ulkopuolella ja osoittaa, että aina ei tarvitse hankkia uutta. 

Tämä juhlatyyli ikuistettiin jo alkusyksystä, mutta olen käyttänyt tätä mekkoa talven juhlissa, joten asu tuli julkaistua vasta joulukuun puolella. Silloin tosin säärien peittona olivat sukkahousut ja kenkinä jotain muuta kuin sandaalit.

2016

Tuttuja lemppareita näkyy tässäkin talvityylissä: Sandin The Lab -sisarmerkin kashmirvillakangastakki, Marimekon nahkahousut, Apairin glitternilkkurit ja COSin harmaa muhkuneule. Samat kamppeet ovat suosiossa edelleen!

Tämä vaaleanpunainen ja vähän astetta naisellisempi talvityyli näyttää tosi kivalta, muttei ehkä kuitenkaan tunnu ihan omalta. Toisaalta ehkä pitäisi kokeilla androgyynimmän kauden jälkeen taas vähän naisellisempaa – ainakin turbaaneista tykkään! Samujin takin myin jokunen vuosi sitten eteenpäin, koska en vain osannut käyttää sitä lyhyen mallinsa vuoksi. 

2015

Vuonna 2015 on tullut räpsittyä asukuvia hitusen enemmän. Tämä look on sellainen, että voisin hyvin pukea sen ylleni tällaisenaan yhä edelleen. Keinonahkaisen hameen olen myynyt kirpparilla vuosien varrella, mutta samantyylinen löytyy kaapista tälläkin hetkellä. 

Oliivinvihreä on aina ollut minulle vähän haastava väri – ehkä siitä syystä tämä Ann-Sofie Backin villakangastakki on jäänyt varsin vähälle käytölle. Sen sijaan La Alpacan kaksipuolinen kaulahuivi ja Terhi Pölkin nilkkurit ovat olleet käytössä senkin edestä.

Tämä kuva on todellisuudessa napattu jo aiemmin syksyllä Pariisissa, vaikka taustasta ei sitä arvaisikaan. Paljaat nilkat kuitenkin kielivät, että lämpöasteita on ollut tässä vaiheessa muutama enemmän. Yllä ovat silloiset lempifarkut, joista taidan ensi kesäksi leikata shortsit, koska nuo polvet ovat niin riekaleina, ettei housuja tohdi tuollaisenaan enää käyttää. Marimekon kaunis villakankainen trenssi on yksi kestosuosikki kaapissani ja Adidaksen tennarit on vuosien varrella kävelty melkein puhki.

Astetta hempeämpää talvityyliä! Katri Niskasen minttuinen talvitakki on jäänyt harmillisen vähälle käytölle – pitäisi opetella käyttämään enemmän värejä talvellakin! Keinokarvainen shaali löytyi New Yorkista.

R/H:n kaunis mekko on jäänyt hiukan vähälle käytölle – se tuntuu jotenkin olevan arkeen liian juhlava ja trikoomateriaalissaan taas juhlaan liian arkinen. Onko ehdotuksia, miten tätä käyttäisin?

Never Denimin ihana pitkä takki on kestosuosikki, joskin vuorittomana se on koleammille talvikeleille vähän liian ohut. Marimekon sample-neuleen olen myynyt jokunen vuosi sitten kirpparilla eteenpäin

Tätä pörröistä takkia rakastin palavasti, mutta sekin on vuosien saatossa löytänyt uuden kodin. Terhi Pölkin nilkkureita käytän paljon edelleen.

2014

Tämän asun voisin oikeastaan tällaisenaan pukea ylle tänäkin päivänä. Tuon keinoturkistakin olen myynyt kaverille, mutta samantyylinen löytyy kaapista tälläkin hetkellä. 

Postauksen ykköskuva on myös vuodelta 2014. Rakastan tuota Isabel Marant x H&M -kokoelman jättitakkia, mutta siihen pitäisi vaihtaa napit, sillä yksi napeista hajosi ja samanlaista ei löydy mistään – pitänee siis vaihtaa kaikki. Kultainen hame löytyy edelleen vaatekaapista ja tykkään siitä kovasti, mutta jotenkin noin lyhyt minimitta tuntuu nykyään liian lyhyeltä. Olenkohan tullut vain vanhaksi vai onko pitkään jatkunut midihelma-trendi tehnyt ajatuksissani tepposensa?

Melkein kokovalkoista talvityyliä vuoden 2014 tapaan: kirpparihame löytyi Tallinnasta ja valkoinen neule on tainnut päätyä kirpparille, mutta tämän tyylin voisin varmasti toteuttaa olemassaolevilla vaatteillani helposti uudelleenkin. Samujin musta takki päätyi kiertoon jo vuosia sitten, mutta Filippa K:n nilkkurit olivat jalassa viimeksi eilen.

Kauniin värinen takkimekko on Filippa K:n mallistoa jostain 5 vuoden takaa ja käytin sitä viimeksi pari viikkoa sitten. Olalla keikkuva laukku on kirpparilöytö.

Löysin tämän Sonia Rykielin ihanan takin vuosia sitten My O My:n alennusmyynnistä. Jotenkin arastelen hiukan tuota naisellista mallia ja korallista väriä, mutta en ole raaskinut luopuakaan. Ehkä tämän hetki tulee vielä! Leopardikengät pitää kaivella kaapista käyttöön heti, kun sää taas sallii!

Valkoinen neulepusero, siniset farkut, mustat nilkkurit ja punaiset huulet – klassikot toimivat aina. Löysin tuon mielettömän Chloén neuleen kirpparilta pilkkahintaan ja putsasin käyttökuntoon, mutta se on niin paksu ja lämmin, että pitää olla kunnon pakkaset sitä käytettäessä.

Tässäkin tyylissä näkyy monia lemppareita. Olalla keikkuu tuttu kirpparilaukku ja nilkkurit ovat säilyneet hyvänä, kun olen käyttänyt niitä säännöllisesti suutarilla. 

2012

Vuosilta 2013 ja 2011 ei ole tallentunut kameraan ainoatakaan asukuvaa, mutta nämä pari tyyliä löytyivät vuoden 2012 kuvakansioista. Tyyli on vuosien saatossa muuttunut, mutta tuota viininpunaista neuletta ja isoa kaulakorua lukuunottamatta kaikki vaatteet taitavat yhä löytyä kaapeistani.

2010

Tästä harmaasta takista tulee jotenkin nostalginen olo. Muistan, kun löysin tuon H&M:n alennusmyynnistä joskus reilut 10 vuotta sitten ja rakastin sitä aivan valtavasti. Enää en koe takin mallia omakseni ja myinkin sen josus vuosia sitten kirpparilla, mutta yhä läikähtää rinnassa nostalginen tunne, kun bongaan saman takin jonkun yltä kaupungilla. Maiharit (joskin eri pari kuin kuvassa, sillä nuo olen myynyt uuteen kotiin) ovat olleet kovassa käytössä tänäkin talvena.

Tässä mekossa kävin katsomassa balettia Budapestin Kansallisoopperassa. Avoimet selät ovat edelleen mieluisia ja periaatteessa voisin pukeutua näin edelleenkin, mutta mekko on vuosien saatossa jatkanut matkaansa jonkun toisen onnellisen vaatekaappiin.

 

Photos: Annika OllilaVesa SilverCamilla BloomJohanna PiispaSara Vanninen, Sanni Riihimäki, Henriikka Reinman, Laura Iisalo & Viena K

Related posts

17/12/19

Tikanheittoa, jännittäviä leffahetkiä, uusi sipsilöytö ja yllättävä ruokatilaus

19 73

Tänään on taas luvassa turhapäiväisiä kuulumisia, olkaapa hyvät! :D On hauskaa, että itsestä nämä arkikuulumiset ovat tylsintä blogisisältöä, koska tuntuu vaikealta uskoa, että ketään siellä ruudun toisella puolen kiinnostaisi, mutta silti näistä jutuista tulee usein kaikkein eniten palautetta ja innostuneita kommentteja. Onko se sitten kuitenkin lopulta niin, että näistä yleisluontoisista höpinöistä tulevat mieleen ne vanhat blogiajat vai mistä mahtanee johtua?

♥ Myönnän, että tässä keskellä pimeintä talvea on herääminen aamuisin toisinaan todella vaikeaa. Niinpä olen yrittänyt luoda sellaisia lempeitä aamurutiineja, jotka tekevät uneliaista aamutoimista vähän helpompia ja mukavampia. Laitan jotakin ihanaa musiikkia soimaan, napsautan joulutähteen valot, sytytän kynttilöitä, keitän teetä, kääriydyn aamutakkiin ja sujautan jalkaan lämpöiset tohvelit. Heräämistä se ei varsinaisesti helpota, mutta ainakaan sängystä nouseminen ei harmita ihan yhtä paljon kynttilänvalossa.

♥ Olenko koskaan kertonut, että rakastan tikanheittoa? No, rakastan. Ja rakastan muuten monia muitakin tuollaisia “pubilajeja” kuten keilaamista, kortinpeluuta ja yatzya – siis juuri sellaisia kisailuja, joita voi harjoittaa kaljatuoppi kädessä farkut jalassa. Oikeasti en juo kaljaa, mutta you get the point. Viikonloppuna innostuin ottamaan parit tikkakisat (tai siis tarkalleen ottaen kuudet) ja enpä olisi uskonut, että tästä lajista voisivat lihakset tulla kipeiksi, mutta oikean kyynärtaipeen lihakset ovat vielä kolme päivää heittelyn jälkeenkin aivan kipeät ja jumissa. :D Ja muuten… Haluan myös kehaista tässä kohtaa, että en pelkästään rakasta tikanheittoa, vaan olen siinä myös aika hyvä. Kuudesta darts-matsista voitin nimittäin viisi.

♥ Olen muutaman kerran maininnut, etten ole vieläkään katsonut Twin Peaksia, koska minulla on ollut mielikuva, että se on jotenkin tosi pelottava. Moni on kommentoinut asiaa, rohkaissut katsomaan ja vakuutellut, ettei se oikeastaan ole pelottava, vaan enemmänkin vain todella outo. Kulttisarja on kyllä kiinnostanut minua, joten päätin tässä nyt jokin aika sitten kokeilla. Nukahdin kesken pitkän pilottijakson, mutta sitten pääsin vähitellen sarjaan todella hyvin sisälle ja nyt katson sitä aivan innoissani. Hemmetin outo se kyllä on, siitä ei pääse mihinkään! Mutta pidän sarjan visuaalisesta ilmeestä, näyttelijäkaartista, äänimaailmasta ja omintakeisesta komiikasta. Kannatti ryhtyä!

♥ Sitten on luvassa vähän huvittava tunnustus… Twin Peaksissa poliisit syövät todella paljon donitseja. Ja kun poikakaverin kanssa taas kerran sunnuntaiaamuna tuijotimme sitä donitsien rivistöä tietokoneen ruudulla, alkoi kummankin tehdä mieli herkutella. Niinpä päädyimme tekemään Arnold’sille Woltilla donitsitilauksen. Tilasimme siis Woltilla DONITSEJA! Nyt on sekin päivä nähty.

♥ Pelottavasta viihteestä puheen ollen… Olen ollut todella kiinnostunut tuosta hehkutetusta Joker-elokuvasta, mutta koska olen pelkuri, on ajatus elokuvasta jännittänyt aika paljon. Moni on kuitenkin kuvaillut leffaa enemmänkin surulliseksi ja ahdistavaksi kuin varsinaisesti pelottavaksi. Niinpä päätin rohkaistua ja ostin liput Riviera Kallion näytökseen. Kuitenkin ennen elokuvaa sain muutamalta tutulta ihan toisenlaisia kommentteja leffasta ja minut tuntien he olivat hieman huolissaan, miten mahtaisin selviytyä. Sovimme ystäväni Jennyn kanssa, että pidetään sitten vaikka toisiamme kädestä kiinni, jos tuntuu liian hurjalta. Rivierassa on viinitarjoilu, joten ostimme pullon viiniä kauhuja lievittämään (sekä popcornia, nacho-lautasen JA tapas-lautasen, haha).

No, oliko se sitten niin pelottava kuin pelkäsimme? En tiedä, sainko psyykattua itseni johonkin selviytyjä-moodiin ja etäännytettyä itseni tarinasta kaikkien ennakkovaroitusten seurauksena, mutta en kokenut leffaa ollenkaan niin ahdistavaksi tai pelottavaksi kuin moni tuttuni (leffaseuralaiseni mukaan lukien: hän kertoi elokuvan jälkeen leukaperiensä olevan aivan jumissa, koska oli peloissaan purrut hampaitaan koko ajan huomaamattaan yhteen). Eläydyn yleensä elokuviin todella voimallisesti ja tässä tapauksessa tunsin lähinnä surua ja myötätuntoa traagista päähenkilöä kohtaan kaikista hänen tekemistään kauheuksista huolimatta. Tekoja ei tietenkään tule hyväksyä eikä niitä tarvitse ymmärtää, mutta kaiken sen surkeuden keskellä piilee tärkeä viesti. Joker on mielestäni visuaalisesti hieno, surullinen ja yhteiskunnallisesti tärkeä muistutus siitä, että mielenterveyspalvelut ovat todella väärä paikka säästää rahaa.

♥ Minua huvittaa, että tämä on nyt neljäs joulu, kun olemme mummokaverin kanssa toistemme elämässä ja joka vuosi olemme tehneet sopimuksen: emme osta toisillemme lahjoja. Arvatkaapa vain, onko mummokaveri noudattanut sopimusta kertaakaan. Viime viikolla käytiin taas läpi nämä vannotukset ja olen aivan varma, että tällä viikolla hän ojentaa jonkinnäköisen paketin. :D

♥ Meillä on mummokaverin kanssa usein ollut tapana pelata aivojumppana Älypää-visailua kännykällä ja viime aikoina olemme tulleet kokeilleeksi erilaisia teemavisoja. Viime viikolla kokeilimme kisata tietämystämme teemalla “julkkikset”. En tiedä, pitäisikö olla sivistyksensä tasosta huolissaan, mutta se on toistaiseksi ollut ainoa visailuteema, josta olemmme helposti saaneet täydet pisteet – kiitos minun. Ai että, muistaisipa yhtä hyvin maantiedettä ja biologiaa kuin julkimoiden suhdekuvioita ja skandaaleja…

♥ Nyt seuraa vinkki muille kaltaisilleni sipsien rakastajille! Bongasin pari viikkoa sitten lähikaupasta uusia Taffelin kikhernesipsejä ja tietenkin piti heti testata. Kikx Ranch -sipsit kiilasivat heti lempparikseni ohi kaikkien muiden linssi- ja kikhernelastujen. Loistava koostumus ja maku – tykkään! Ja erinomaisen hyviä myös lempidippini Sweet Chilin kanssa. Jos muuten et tiennyt, niin kermaviilidipeistä saa tehtyä helposti todella herkullisen vegaaniversion korvaamalla kermaviilin Oatlyn Creme Fraichella – teen itse niin nykyään aina ja se on minusta koostumukseltaan ja maultaan perinteistä kermaviiliä paljon parempi.

♥ No nyt kun sipsit tulivat puheeksi, niin muistuttelenpa samalla kätevästä kierrätysniksistä. Jos sipsejä kuluu yhtä paljon kuin minulla, myös niitä pusseja päätyy roskiin aika paljon. Itse olen alkanut kierrättää sipsipussit roskapusseina ja itse asiassa ne ovat siihen tarkoitukseen todella näppäriä. Sekajätettä kertyy nykyään muutenkin todella vähän, kun kierrättää kaiken ja kotitalosta löytyy myös muovinkierrätyspiste. Niinpä uusiokäytän sipsipussit sekajätteen keräyksessä sekä biojätepusseina (jotka sitten tyhjennän suoraan biojäteastiaan ja heitän tyhjän pussin sekajätteeseen). Eritysen näppärää biojätepusseina noissa sipsipusseissa on se, että ne ovat niin tiiviitä ja materiaaliltaan kestäviä, että kosteuskaan ei tule niistä läpi. Yhden hengen taloudessa biojäte nimittäin usein ehtii vuotaa tavallisestakin muovipussista läpi, ennen kuin ehdin kiikuttaa sen kompostiin. Ja toinen vinkki: myös esimerkiksi vessapaperirullien muovikääreet ja muut isot muovipakkaukset voi varovasti avaamalla käyttää erinomaisesti roskapusseina. Jos erilaiset lajitteluvinkit ja kierrätysniksit kiinnostavat, niin kannattaa kurkata tämä aiemmin tekemäni postaus.

♥ Tässä jutussa kuvituksena näkyy asu muutaman viikon takaa. Päällä on tässä monia vaatekaapin lemppareita: pörröinen tekoturkistakki, stretchittömät mustat farkut ja glitternilkkurit, joista muuten harmillisesti juuri viime viikolla hajosi vetoketju – pitää viedä korjattavaksi.

tekoturkistakki // faux fur coat Gina Tricot (2016)*

farkut // jeans Monki (2016)

nilkkurit // boots Flattered (2018)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Meri Milash

Related posts

8/12/19

Blogiarkistojen aarre 10 vuoden takaa

2 28

Keskustelin hiljattain tuttavani kanssa muotiin liittyvistä vastuullisyyskysymyksistä ja mietimme asiaa erityisesti kuluttajan näkökulmasta. Olen puhunut täällä blogissakin paljon nimenomaan vaatteen elinkaaresta ja kestävän tyylifilosofian puolesta: vastuullisin valinta on ostaa harkiten ja vain sellaista, jota voi nähdä käyttävänsä vielä vuosienkin päästä. Vaikka vastuullisuudesta ei julkisessa keskustelussa vielä puhuttu juuri mitään blogini alkutaipaleella, oma tyylifilosofiani on kulkenut matkassa ihan alusta asti (ja toivottavasti myös välittynyt teille lukijoille, jotka olette jaksaneet seurata juttujani kaikki nämä vuodet).

Ryhdyin uteliaisuuttani kaivelemaan blogini arkistoja, sillä muistelin, että olen takuuvarmasti kirjoittanut näistä jutuista jotakin jo silloin kauan sitten ensimmäisinä blogivuosinani. Jo silloin fiilistelin second hand -löytöjä, harkitsin kriittisesti hankintojani ja mietin jokaista ostosta aina parhaani mukaan pitkän tähtäimen näkökulmasta. Välillä onnistuin siinä paremmin ja välillä huonommin, mutta jo silloin näitä jutut olivat läsnä ostopäätöksiä tehdessä. Kaikki tämä näkyy vaatekaapissa edelleen, sillä moni vaate on todella tullut jäädäkseen ja useilla lemppareilla alkaa olla ikää 5-10 vuotta.

Muistin, että olen joskus jutellut Maria Veitolan kanssa näistä asioista jo suunnilleen vuosikymmen sitten ja pengoin blogihistoriaa, josko löytäisin sen ikivanhan postauksen arkistojen kätköistä. Ja sehän löytyi! Ja hämmennyin täysin, kun tajusin, miten mielettömän ajankohtaisia jutussa jaetut ajatukset ovat vielä (ja oikeastaan varsinkin) tänä päivänä! Niinpä päätin julkaista tämän sympaattisen postauksen 10 vuoden takaa nyt uudelleen – tuoreemmalla kuvituksella vain.

Ja vinkkaanpa muuten samalla, että sain kunnian päästä mukaan Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun podcastiin keskustelemaan vaateteollisuuden vastuullisuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista rahoituksen professorin Vesa Puttosen ja vastuullisen liiketoiminnan professorin Minna Halmeen kanssa. Voiko tekstiiliyritys olla sekä vastuullinen että kannattava bisnes? Miksi kulutamme kertakäyttömuotia, vaikka vaateteollisuuden ongelmat ja pikamuodin ympäristövaikutukset ovat jatkuvasti esillä? Onko suomalaisen vaateteollisuuden vastuullisuus myytti? Muun muassa näitä aiheita sivutaan mielenkiintoisessa podcast-jaksossa, jonka voi kuunnella Spotifyn kautta esimerkiksi tästä alta.

Juttu on julkaistu alun perin syyskuussa 2009.

RAKKAUDESTA VAATTEISIIN

Kirjoittelin jokin aika sitten shoppailusta ja mainitsin myös tekstissä Maria Veitolan esittelemän aarre-ajatuksen. Ihastuin Marian shoppailufilosofiaan, jonka idea on, että vaate ostetaan vain, jos se on aarre. Olen sen jälkeen miettinyt vakavasti ostopäätöksiä tehdessäni, onko kyseinen asia aarre, ja kieltämättä olen ollut entistäkin kriittisempi sen suhteen, mitä kotiini kannan. Helsinki Design Weekin lehteä selaillessani törmäsin IvanaHelsingin suunnittelijana tunnetun Paola Suhosen kirjoittamaan juttuun, jossa heijastellaan samantyyppisiä ajatuksia kuin aarre-filosofiassakin. Paola ei puhu aarteista, mutta hän puhuu rakkaudesta.

Nykyajan kiireisessä kulutusyhteiskunnassa pitäisi muistaa pysähtyä silloin tällöin miettimään, mikä itselle on oikeasti tärkeää ja mikä oikeasti koskettaa. Maailmalla onkin noussut pinnalle rakkauden ideologia, jonka ydinajatus on, että ihmisen pitäisi tyytyä vain parhaaseen kaikessa mitä haluaa. Ja tämä sama ajatus sopii myös erinomaisesti kuluttamiseen. Koska Paola tiivistää tekstin keskeisimmän sanoman yhteen kappaleeseen, annetaan alkuperäisen katkelman puhua puolestaan:

“Tuotteessa pitää olla jotain, johon sen omistaja hullaantuu, kiintyy, rakastuu – haluaa vaalia, helliä, hullaantua uudestaan, kunnioittaa ja säilyttää. Se on taianomainen yhteys kahden välillä. Tämänkaltaiseen suhteeseen pitäisi pyrkiä jokaisen tavaran kohdalla. Muuten se on turhaa, merkityksetöntä, roskaa jo syntyessään.”

Liian usein tulee hankittua tavara tai vaate joka on “ihan kiva”. Missä on rakkaus? Missä on intohimo? Missä on tunteen palo? Jokainen meistä tietää sisimmässään, että useimmiten ne ovat juuri ne “ihan kivat”, jotka jäävät kaapin perälle pyörimään ja päätyvät ensimmäisenä (parhaimmillaan käyttämättöminä) sinne kirpputorikasaan. Minusta kannattaisi miettiä jo kaupan kassalla, onko se tunne rakkautta. Jos aidosti pystyy näkemään itsensä käyttämässä vaatetta vielä vuoden tai parinkin päästä ja on valmis rakastamaan sitä myötä- ja vastoinkäymisissä, voi kevein mielin sanoa: “Tahdon.” Olen päättänyt, että yritän itse päästä vaatekaappini irtosuhteista ja pyrkiä löytämään kestävän rakkauden. Koska loppupeleissä vain rakkaudella on väliä. :)

nahkatakki // leather jacket Samsøe & Samsøe (2017)*

kashmirneule // cashmere sweater Samsøe & Samsøe (2016)*

housut // trousers Samuji (2012?)

kengät // shoes COS (2018)*

laukku // bag Marimekko (2017)*

pipo & huivi // beanie & scarf Pupulandia x A+more / Stockmann (2019)*

* saatu blogin kautta // gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts