15/01/20

Tyylimuistoja ja minihameita

5 31

Jos jostakin asiasta tässä blogissa olen iloinen, niin siitä, että on tullut tallennettua niin paljon omia ajatuksia ja kuvamuistoja jonnekin talteen. Olen nyt hieman vajaan vuoden tehnyt kuukausittain koosteita omasta tyylistäni vuosien varrelta ja se on ollut yllättävän inspiroivaa. Omasta tyylistä uudelleen inspiroitumisessa on se etu, että suurin osa vaatteistakin löytyy jo valmiiksi kaapista.

On oikeastaan aika hämmentävää, miten monet mieluisistakin asuyhdistelmistä vaipuvat vuosien saatossa unholaan, kun oma tyyli elää ajan mukana. Katsellessani viime kuukausien asuja, on tullut vastaan monta sellaista vanhaa lempparityyliä, joista olen innostunut uudelleen. Yhden vuonna 2015 kuvatun lookin toteutin uusintana nyt viisi vuotta myöhemmin. Kaikki samat vaatteet hametta lukuunottamatta olivat yhä tallessa, mutta hameellekin löytyi omasta kaapista oivallinen korvaaja. En ole aikoihin julkaissut tällaisia ihan tavallisia päivän asu -postauksia, mutta tänään tarjolla on siis pitkästä aikaa sellainen! Ei sen kummempia tarinoita tai lätinöitä, vaan ihan “sitä itteensä”. Ja vertailun vuoksi mukana tietysti myös se aito ja alkuperäinen vuodelta 2015!

Tai huijasin: en kuitenkaan malta olla lätisemättä ihan pikkuisen. Täysin ilman ristiriitoja en tätä asua ylleni siis pukenut. En nimittäin ole käyttänyt minimittaisia helmoja ainakaan pariin vuoteen, kun midi- ja maksimitta ovat vieneet mennessään. Jostain syystä on myös käväissyt mielessä sellainen ajatus, että tohtiiko sitä näin 36-vuotiaana enää mitään minihameita käyttääkään… Mutta sittemmin olen karistanut mielestäni moiset mietteet. Jos Aira Samulin käyttää yhä ylpeänä minihameita, niin pitäisi minunkin.

Naurattaa muuten, että silloin 5 vuotta sitten on ollut samansuuntaisia mietteitä minihameista: Enpä muista, milloin olisin viimeksi vetänyt ylleni minihameen. Joskus 10 vuotta sitten ainoa oikean helmanpituus oli lyhyttäkin lyhyempi, mutta viime vuosina suosiossa on ollut ememmän midi- kuin minimitta. Saan ihan tosissani haastaa itseäni nykyään pukemaan alaosaksi jotakin muuta kuin farkut, joten hame on helman mitasta riippumatta kivaa vaihtelua. Ehkä tämä minimitta ei ole ihan ominta minua, mutta aivan liian usein farkkuihin edelleenkin turvautuvalle nimenomaan mukava poikkeus sääntöön.

Mitäs tykkäätte tästä uudelleentoteutuksesta? Minusta asu toimii ihan yhtä hyvin nyt kuin vuosia sittenkin. Pitää ehkä tehdä näitä uusintoja toistekin. :)

villatakki // cardigan Tiger of Sweden (2014)*

poolopaita // turtleneck shirt BACK (2015)*

nahkahame // leather skirt & Other Stories (2017)*

maiharit // army boots Dr. Martens x Zalando (2016)*

takki // coat Never Denim (2015)*

pipo // beanie KN Collection (2017)*

huivi // scarf A+more (2019)*

aurinkolasit // sunglasses Weekday (2010)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila (2020) & Vesa Silver (2015)

Related posts

10/01/20

Synttäripäivä ja pieni aikamatka menneeseen

4 78

Sieltä se taas tupsahti, uusi vuosi nimittäin. Enkä nyt puhu vain uudesta vuodesta, vaan myös uudesta ikävuodesta, sillä täytän tänään 36 vuotta. Vuoden vaihtuessa moni mielellään kokoaa ja summaa mennyttä vuotta ja tässä tapauksessa myös mennyttä vuosikymmentä. Syntymäpäivät ovat usein myös niitä hetkiä, kun tulee peilattua taaksepäin elettyä elämää. Huh, sekä menneeseen vuoteen että vuosikymmeneen on mahtunut PALJON.

Viime vuosi tuntuu olleen monelle aikamoinen koettelemus – ja sitä se oli myös minulle, vaikka loppua kohden kääntyikin parempaan. Loppujen lopuksi tuo vuosi tulee kuitenkin jäämään muistoihini hyvänä ja eteenpäin vieneenä ajanjaksona: vuotena, jona haastoin itseäni, vietin valtavasti aikaa ystävien kanssa, tein vihdoin elämän- ja ennen kaikkea asennemuutoksen työnteon suhteen, keskityin olennaiseen, annoin aikaa itselleni ja löysin kainalooni maailman parhaan tyypin. Tammikuun lapsena ikävuodet kulkevat omalla kohdallani käsi kädessä kalenterivuosien kanssa, joten samoihin sanoihin voisi tiivistää myös vuoden 2019.

Moni teistä on kulkenut blogini matkassa ihan valtavan pitkään ja osa ehkä koko viime vuosikymmenenkin. Veikkaan, että joukossa on silti myös aika paljon porukkaa, joille olen tullut tutuksi vasta sittemmin. Niinpä mietin, että voisi olla hauskaa tehdä pieni yhteenveto menneestä vuosikymmenestä ja siitä, mitkä ovat olleet kunkin vuoden mieleenpainuvimpia juttuja.

2010

Olin edellisen vuoden lopulla aloittanut työt Indiedays-blogiportaalissa (nykyään Indieplace), joka oli Suomessa ensimmäinen laatuaan ja näki päivänvalon vuoden 2010 alkupuolella. Olin innoissani uudesta työstä, jossa pääsin hyödyntämään sekä viestinnän osaamistani että blogimaailman tuntemustani. Vuosi hujahti töitä tehden ja blogia kirjoittaen ja aloitin myös Fit-lehden sivuilla Treenikassialma-blogin, joka oli jatkumoa jo oman blogin puolella tehdyille liikuntajutuille. Vietin hauskan juhlientäyteisen kesän ja rusketuin, mikä oli meikäläisen kirjoissa historiallista. Loppusyksystä rakastuin ja aloin seurustella.

2011

Tein valtavasti töitä, päivitin blogia kuin viimeistä päivää, kirjoittelin satunnaisesti Fit-lehden blogiin, olin viikoittain Voice-radiokanavan päiväohjelmassa mukana vakiovieraana ja aloitin oman minipienen juttusarjan Elle-lehdessä. Muutin yhteen poikaystäväni kanssa ja yhteinen koti löytyi Eirasta ihanasta loft-henkisestä asunnosta. Kesään mennessä olin burnoutin partaalla ja elämäni ensimmäinen kunnon kesäloma meni lähinnä menneestä työkuormasta toipuessa. Syksyllä töihin palatessa burnoutin oireet pahenivat rajusti ja päätin irtisanoutua päivätyöstäni. Muutimme poikakaverin kanssa Töölöön ja mietin, mitä seuraavaksi keksisin. Lepäämisen sijaan pistimme kaverini Federico Cabreran kanssa pystyyn muotiin ja taiteeseen keskittyneen REVS-lehden, ja nappasimme mukaan tiimiin myös silloisen poikaystäväni. Ensimmäinen REVS julkaistiin hieman omaksikin yllätykseksemme jo marraskuussa.

2012

Vuosi 2012 oli todella tapahtumarikas ja kaikkien aikojen vuosi myös blogin saralla – yleisöä oli keväällä peräti 100 000 lukijaa/kk. Paiskin töitä REVS-lehden parissa ja taisimme yllättää kaikki sillä, että lehti ei jäänytkään vain yhteen numeroon. Alkuvuodesta osallistuin YLEn Blogistania-dokumenttisarjan tekoon. Yksi huippuhetki oli myös se, että pääsin mukaan kommentaattoriksi Oscar-gaalan livelähetykseen Neloselle Arman Alizadin, Anne Kukkohovin ja Jarkko Valteen rinnalle. Se oli todella jännää! Kävinpä vierailemassa myös Huippumalli haussa -ohjelman vieraana – melkoinen tv-vuosi! Trendi-lehti rekrytoi minut bloggaajakseen ja jätin Indiedaysin taakseni myös blogiportaalina. Trendin kanssa tehdyn sopimuksen myötä aloin saada blogista kunnollista kuukausipalkkaa ja tajusin, että ehkä blogista oli sittenkin tulossa minulle työ, vaikka en sitä koskaan suunnitellut. Kaiken pyörityksen ja työkuorman keskellä burnout-tilanteeni ei juurikaan helpottanut ja päätin jättää roolini REVS-lehdessä noin vuosi projektin perustamisen jälkeen. Lehti ilmestyy muuten yhä ja sitä myydään ympäri maailmaa. Innostuin racketballista ja löysin itselleni uuden harrastuksen. Aloitin myös aikuisbaletti-harrastuksen ja kävin innolla balettitunneilla. Loppuvuodesta keskityin panostamaan blogiini.

2013

Parisuhteeni tuli vuoden alussa päätökseensä ja muutin omilleni asumaan. Kevät meni sydänsuruista toipuessa, mutta iloa elämään toi ihana oma pikkukoti, jota sisustin innolla. Kirjoitin blogia ja tein siinä sivussa freelancerina jonkin verran copywriterin töitä ja sisällöntuotantoa muillekin. Sain myös Trendi-lehteen oman kuukausittaisen palstan. Kävin edelleen balettitunneilla ja liityin alkuvuodesta Wannabe Ballerinas -tanssiryhmään, jonka treeneissä vierähtikin suuri osa vapaa-ajasta. Keväällä löysin myös ystävästä seuraa racketball-kentille ja ryhdyin käymään säännöllisesti pelaamassa. Kesä-heinäkuun taitteessa reissasin kaverini kanssa Roskildeen festareille ja vietin varsin tapahtumarikkaan kesän. Syksy hujahti kevään tavoin blogia kirjoittaen, aikuisbalettia tanssien sekä palloa pelaten.

2014

2014 oli vähän sellainen “väliinputoaja-vuosi”, josta en näin jälkikäteen muista paljoakaan. Vuoden alussa tapasin kivan tyypin ja aloimme seurustella. Vuosi meni töitä tehdessä ja arkea eläessä. Leikkasin kesällä hiukset vuosikausien miettimisen (ja kampaajani jarruttelun) jälkeen polkkamittaan ja rakastin uutta tukkaani heti palavasti.

2015

Jos edellinen vuosi oli sellaista aika tasaisen arkista eloa, niin vuonna 2015 taas sattui ja tapahtui. Marssin vuoden alkajaisiksi terapeutin pakeille pohtimaan muutamia elämän solmukohtia enkä tuolloin arvannut päätyväni kolmen vuoden psykoterapiaan, joka lopulta mullisti elämäni monella tapaa. Matkustin keväällä elämäni ensimmäistä kertaa Aasiaan, kun lähdin reissuun Japaniin. Unohtumaton matka jätti kiinnostuksen päästä käymään Japanissa vielä joskus uudelleenkin. Pähkäilin mielessäni blogini tulevaisuutta ja päätin heittäytyä omilleni: yhteistyöni Trendin kanssa päättyi, perustin oman itsenäisen nettisivustoni ja ryhdyin yhteistyöhön Asennemedian kanssa. Parisuhteeni tuli alkusyksystä päätökseensä ja syksy oli elämänmuutosten sekä terapiaprosessin keskellä melko raskasta aikaa, mutta koin, että muutokset veivät minua oikeaan suuntaan.

2016

Vuosi 2016 oli myös vähän sellainen “välivuosi” oman elämän suhteen. Keskityin töihin, reissasin työn puolesta paljon ja elin vauhdikasta arkea. Lähdin loppukeväästä mukaan SPR:n ystävätoimintaan ja sain ystäväkseni 82-vuotiaan yksinäisen rouvan, joka tunnetaan nykyään blogissa nimellä mummokaveri. Syksyllä blogini palkittiin Blog Awardsissa vuoden parhaana muotiblogina ja olin tunnustuksesta liki 10 blogivuoden jälkeen valtavan otettu. Pääsin työn puolesta tapaamaan ja haastattelemaan popdiiva Kylie Minoguea – se oli aika jännä kokemus! Päädyin myös televisioon juttelemaan yksinäisyydestä YLEn A2-iltaan. Hukkasin passini ja onnistuin pikavauhdilla hankkimaan uuden, joten suuremmitta ongelmitta selvittiin. Aikamoista hulinaa koko vuosi!

2017

Tämän vuoden isoin juttu oli se, että ostin oman asunnon. Päätin alkuvuodesta, että ehkä olisi aika muuttaa ihan omaan kämppään ja unelmien koti löytyi lopulta aika nopeasti. Elin ehkä elämäni stressaavinta aikaa muuton edellä, mutta sain kuin sainkin projektin kunnialla maaliin – kiitos vanhempieni, ystävieni ja muuttomiesten. Kaikesta stressistä huolimatta tämä oli monella tapaa onnellinen vuosi. Pidin ensimmäistä kertaa lomaa sitten yrittäjäksi ryhdyttyäni ja lähdin kahden viikon roadtrip-seikkailulle Marokkoon. Syksyllä puolestaan reissasin kolme viikkoa Yhdysvalloissa. Aloitin oman podcastin Rinan ja Petran kanssa ja Afterwork näki lopulta päivänvalon alkusyksystä. Sisustin onnellisena ikiomaa kotiani, vietin aikaa ystävien kanssa ja nautin elämästä.

2018

Aloitin vuoden 2018 toiveikkain mielin ja lähdin heti tammikuussa ystäväni kanssa reissuun hänen isänsä kotimaahan Gambiaan. Matkasta tuli yksi elämäni ikimuistoisimmista. Rakastuin ja ryhdyin etäsuhteeseen ranskalaisen miehen kanssa. Kevät ja kesä 2018 oli erityisen onnellista aikaa – tein paljon töitä, psykoterapiaprosessini tuli päätökseensä ja kaikki oli elämässä todella hyvin. Olin mukana juontajana Radio Helsingin Kuosissa-ohjelmassa, jossa käsiteltiin muotia. Lanseerasin ihanan yhteistyömalliston Stockmannin A+more-asustemerkin kanssa alkusyksystä ja iloitsin sen menestyksestä. Myöhemmin syksyllä olin stressaantunut ja tein varmaan töitä vähän liikaakin. Marraskuussa lähdin vapaaehtoistyöhön Sansibarille Tansaniaan ja tein muutenkin paljon yhteistyötä erilaisten järjestöjen kanssa. Värjäsin hiukseni juuri ennen joulua hetken mielijohteesta kuparinpunaisiksi ja tykkäsin uudesta hiusväristä valtavasti. Vietin kunnollista joululomaa ensimmäistä kertaa sitten kouluvuosien, matkustin Malesiaan ansaitulle lomalle ja loikkasin vuoteen 2019 varpaat rantahiekassa.

2019

Kuten jutun alussa jo totesinkin, vuosi 2019 oli monella tapaa aika rankka ja sen varrelle mahtui paljon elämänmuutoksia. Vuosi alkoi Malesiassa, mistä matkustin Stockmannin A+more-tiimin kanssa tuotantomatkalle Intiaan tehtaalle ja vietin synttäreitänikin Delhissä. Alkuvuodesta erosin vähän yllättäen ja useampi kuukausi meni asiaa käsitellessä ja erosta toipuessa. Hukutin itseni työhön ja keskityin parhaani mukaan muihin asioihin. Afterwork-podcastin kokoonpano muuttui hiukan, kun Rina jäi porukasta pois ja Meri hyppäsi tilalle. Kesään mennessä olin todella uupunut rankan vuoden jälkeen ja päätin jäädä muutaman viikon lomalle. Kolmen viikon vapaa ei tuntunut helpottavan uupumusta, joten sain viimein tehtyä isompia muutoksia elämässäni ja asenteessani työntekoon. Voin monella tapaa paremmin kuin koskaan, mutta alkusyksyyn liittyi paljon murhetta, kun muun muassa menetin ystävän. Vähitellen raskas vuosi kääntyi iloksi, kun tapasin ihanan tyypin, josta tulikin nopeasti se kaikkein tärkein tyyppi ja poikaystävä. Vuosi päättyi lopulta hyvinvoivana, onnellisena ja rakastettuna – samoissa tunnelmissa kuin tämä uusikin vuosi 2020 nyt alkaa.

*

Aika valtavan paljon on 10 vuoteen mahtunut ja tällaisen yhteenvedon äärellä aina konkretisoituu, miten monessa on ehtinyt olla mukana. Seuraavilta 10 vuodelta toivon yhtä onnellista ja kiinnostavien mahdollisuuksien täyteistä, mutta ehkä hivenen rauhallisempaa menoa ja meininkiä. Tulevalta vuodelta toivon ensisijaisesti rauhaa ja rakkautta – myös kaikille teille.

Photos: Camilla Bloom

Related posts

8/01/20

DIY-projekteja, kohtaamisia taksissa ja ikääntymisen oireita

13 46

Vuosi on käynnistynyt rennoissa merkeissä ja edellisestä kerrasta, kun päivitin tänne arkikuulumisiani, alkaa olla vierähtänyt jo monta viikkoa. Eiköhän siis koota jälleen yhteen satunnaisia höpinöitä, sillä kuten viimeksi saatu palaute todisti, niin edelleen juuri nämä arkiset sattumukset ja ajatukset ovat monelle sitä kaikkein mieluisinta blogisisältöä.

♥ Vuodenvaihde meni tosiaankin vähän sellaisella tahattomalla somelomalla ja omassa tapauksessani se tarkoitti aika totaalista hetkessä elämistä ja puhelimen unohtamista. Olen ollut ajatuksissani niin lomamoodissa, että kamera on pysynyt laukussa ja kännykänkin muistiin on tallentunut ehkä yhteensä vain noin 20 kuvaa joulun tienoilta tähän päivään. Ja niiden joukkoon mahtuvat muun muassa kuva vanhempieni modeemin salasanasta (se on juuri sellainen kirjain-numero-yhdistelmähirviö, jota ei muista erkkikään), kuva narikkalapusta (tämä on muuten erittäin fiksu kikka, vaikka en onneksi olekaan kovin montaa kertaa elämässäni hukannut narikkalappua), kaksi vahinko-otosta lattiasta, yksi typerä hölmöilyselfie, yksi poseerauskuva joulupukin vierellä (pukki tuli yllätysvisiitille aattona) sekä muutama kuva tekeillä olevasta DIY-pöydästä, josta kerron vähän myöhemmin lisää. Mutta nämä tämän jutun kuvat on otettu siis jo ennen joulua.

♥ Uusi vuosi vaihtui tällä kertaa peräti kaksissa kekkereissä juhlien. Olen iloinen, että pääsin juhlistamaan vuodenvaihdetta ystävien seurassa ja että kerrankin oli näin paljon ohjelmaa vuoden viimeiselle päivälle. Tuntuu, että usein vuoden vaihtuessa ihmiset ovat lomareissuillaan ja Helsinkiin jääneetkin hajaantuvat sinne ja tänne. Olen monet kerrat kertonut, etten ole mikään suuri juhlapyhien rakastaja ja itse asiassa useampanakin vuonna olen viettänyt uutta vuotta itsekseni kotona pizzaa syöden ja tv-sarjoja katsellen – eikä ole muuten yhtään hassumpi tapa vaihtaa vuotta. Siitä huolimatta oli hauskaa ja mukavalla tavalla erilaista, että tällä kertaa tuolle päivälle osuivat peräti kahdet juhlat. Ihana Sara järjesti huikeat synttärikekkerit, joista suuntasin loppuillaksi poikakaverin ystäväporukan järjestämiin, jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneisiin uuden vuoden pippaloihin, joita vietettiin purjelaivassa. Kaikin puolin hauska uusi vuosi!

♥ Yritimme uuden vuoden yönä epätoivoisesti saada napattua taksin lennosta, kun tilaamalla ei onnistunut. Seuralainen oli jo luovuttanut ja valmistautui henkisesti aamuöiseen vaellukseen vilun, väsymyksen ja pissahädän piinaamana, kun onnistuin kuin onnistuinkin huitomaan meille taksikyydin. Ja on pakko sanoa, että siitä tulikin yksi sympaattisimmista taksikyydeistä ikinä. Kuskinamme toimi Marokosta 13 Italiassa asutun vuoden jälkeen Suomeen kolme vuotta sitten kotiutunut nainen, jonka kanssa ehdimme käydä lyhyen taksimatkan aikana hyvät keskustelut. Erityisen hämmästyneitä olimme hänen kielitaidostaan: vain muutaman Suomessa asutun vuoden jälkeen hän puhui aivan todella hyvää suomea. Suomen lisäksi hän osasi arabiaa, englantia, ranskaa ja italiaa. Olisipa itseäkin suotu samanmoisella kielipäällä (ja sinnikkyydellä). Mutta jäipä hyvä mieli tästä kohtaamisesta ja todella ystävällisestä asiakaspalveluasenteesta.

♥ Muutama päivä myöhemmin olimmekin sitten aivan toisenlaisessa kyydissä… Kuskimme, keski-ikäinen suomalaisnainen, ehti 10 minuutin matkalla julistaa hampurilaisravintolaan jonottaneet ihmiset uusavuttomiksi idiooteiksi, esittää rasistisen kommentin (jollaisia muuten joutuu valitettavan usein nimenomaan taksin kyydissä kuulemaan), haukkua Lux Helsinki -tapahtuman sekä sen osallistujat ja valittaa likimain kaikesta mahdollisesta. Varsinainen ilopilleri!

Olen joskus miettinyt, miten sellaiseen hienovaraisesti esiintyvään rasismiin tulisi puuttua, koska tietenkään en hyväksy minkäänlaista syrjivää puhetta enkä haluaisi hiljaa pysymällä antaa mielikuvaa hyväksynnästä, vaikka paikalla ei olisikaan ketään muuta kuulemassa jupinaa. Riippuu hieman kommentista ja sen sävystä, miten helppo tai vaikea siihen on puuttua. Joskus olen ilmoittanut, etten halua kuunnella rasistista puhetta. Joskus taas olen huomauttanut kaikkien Suomessa syntyneiden tai Suomen kansalaisten olevan aivan yhtä suomalaisia ja oikeutettuja olemaan täällä sekä muistuttanut siitä, että ihonväristä ei voi toisen kansalaisuutta päätellä. Mutta välillä sellaisiin hienovaraisempiin “maahanmuuttokriittisiin” kommentteihin on vaikea sanoa oikein mitään ja silloin tuntuu helpommalta vain antaa typeryyksien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jos tulee mieleen, miten tuollaisessa tilanteessa asiaan voisi jotenkin jämäkästi mutta ystävällisesti puuttua, niin ehdotuksia otetaan vastaan.

♥ Olen asunut tässä kämpässä nyt pian kolme vuotta, enkä ole vieläkään saanut hankituksi mattoa tai ripustetuksi tauluja seinille – säälittävä suoritus! Täydellistä mattoa ei ole tullut vastaan edelleenkään, enkä toisaalta ole ollut etsinnöissäkään erityisen aktiivinen viime aikoina. Koska valkoinen lautalattia on kaunis, olen osin jo vähän luovuttanutkin koko asian suhteen. Tulkoon sitten, kun tulee (jos tulee). Mutta ne taulut aion saada seinälle vielä tämän vuoden aikana. Viimeinkin. Olkoon se lupaukseni tälle uudelle vuodelle.

♥ On pakko vinkata teille aivan mahtavasta lautapelistä nimeltä Time’s Up. Sitä tuli pelattua taas joulun aikaan ja kyseessä todellakin on yksi hauskimmista koskaan pelaamistani peleistä. Pelissä yhdistyvät Aliaksesta tuttu sanojen selittäminen sekä pantomiimi, ja satunnaisten sanojen sijaan arvaillaan henkilöitä. Pakka on täynnä kaikkien tuntemia henkilöitä kuten Marilyn Monroe, Aku Ankka, Kekkonen ja Britney Spears ja pareittain arvuutellaan, kenestä mahtaa olla kyse. Kolmesta kierroksesta ensimmäisellä selitetään henkilöitä aikaa vastaan samaan tapaan kuin Aliaksessa, toisella kierroksella korttipakasta nostetaan samoja henkilöitä, mutta tällä kertaa kutakin henkilöä saa selittää vain yhdellä sanalla. Viimeisellä kierroksella sanoja ei saa enää käyttää ollenkaan, vaan avuksi otetaan pantomiimi, eleet, äänet ja tarvittaessa vaikka hyräily. En ole varmaan koskaan minkään pelin äärellä nauranut kuten tämän – voin todella suositella!

♥ Poikakaverini oli etsiskellyt jonkin tovin sohvapöytää toiveenaan ensisijaisesti löytää jokin kaunis vintage-pöytä. Etsinnöistä huolimatta mieluisaa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, mutta yhtenä päivänä bongasin Pinterestistä kivan DIY-idean: kaakelein päällystetty pöytä. Olin vuosia aiemmin ihastellut Tallinnassa Must Puudel -kahvilassa hauskaa kaakelipintaista pöytää ja tuuminut jo tuolloin, että tällainen olisi kyllä hieno. Poikakaveri innostui ideasta heti ja tartuimme projektiin: Tori.fi:stä löytyi täydellinen pöytä tuunattavaksi ja rautakaupan tarjouksesta sopivat laatat sen koristeluun. Projekti osoittautui jonkin verran arvokkaammaksi ja työläämmäksi kuin olisimme ehkä alkuun osanneet arvioida, mutta nyt pöytä on viimeistelyä vaille valmis, ja se on NIIN hieno! Lupaan esitellä lopputuloksen ja jakaa vinkit muillekin, kunhan pöytä saadaan viimeisteltyä!

♥ Juhlistan myöhemmin tällä viikolla synttäreitäni, tai siis nimenomaan en juhlista, koska synttärit menevät siihen samaan juhlapyhä-kategoriaan, joka ei ole suosikkejani. Vuodenvaihteeseen osuu oikein sellainen juhlaähky, joten synttärit on helppo skipata tipattomaan tammikuuhun tai johonkin muuhun epämääräiseen syyhyn vedoten. Muiden synttärijuhliin (joita jostain syystä tällä kertaa järjestetään nyt tammikuussa oikein ennätysmäärä – ilmeisesti kaikki ystäväni täyttävät tammikuussa vuosia) osallistun mieluusti, kunhan ei itse tarvitse olla huomion keskipisteenä ja juhlien järjestäjänä. Seuraavaksi omaan synttärimittariini kilahtaa 36 vuotta ja ehkä ensimmäistä kertaa vanheneminen hitusen ahdistaa, vaikka mitään syytä ikäkriiseilyyn ei sinänsä ole. Elämässä on kaikki valtavan hyvin enkä kaipaa pätkääkään menneeseen, mutta eipä kai näitä kummallisia mielen oikkuja aina pystykään järkeilemään.

♥ Iästä puheen ollen… En tiedä, onko tämä ikäkysymys vai jotakin ihan muuta, mutta viime viikkojen juhlista ja yökukkumisista johtuen unirytmini on aivan päin honkia. Aiemmin tuntui, että vähistä yöunista selvisi vain nukkumalla seuraavina öinä enemmän, mutta nykyään yksikin valvottu yö tuntuu suistavan vuorokausirytmin ihan raiteiltaan. Oletteko muut kolmekymppiset huomanneet samaa?

♥ Toinen ikään liittyvä juttu, josta en ole järin innoissani, ovat kamalat PMS-oireet. En koskaan nuorempana oikein edes tiennyt, mistä puhuttiin, kun valiteltiin PMS:ää, mutta pari vuotta sitten se karmeus viimein napsahti omalle kohdalle. On ilmeisesti tyypillistä, että kolmekymppisenä muuttuvan hormonitoiminnan myötä PMS-oireet voivat iskeä ihan yllättäen ja googlailuni perusteella ne ovatkin usein pahimmillaan juuri 35-45-vuotiaana. Itse en saa raivokohtauksia, mutta PMS oireilee ahdistuksena, itkuisuutena, alakulona ja sellaisena yleisenä toivottomuuden ja surkeuden tunteena, joka saa kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntumaan massiivisilta. Olen saanut asiaan apua kuukautisten seuraamiseen tarkoitetusta Clue-sovelluksesta, josta voi tarkistaa synkkyyden vallatessa, voisiko kyse kuitenkin olla vain tuloillaan olevista kuukautisista. Mutta on kyllä todella turhauttava vaiva! Kohtalotovereita?

♥ Viime viikolla olivat käsillä tosi jännät hetket, kun liki 4 vuotta jatkuneen ystävyytemme aikana mummokaveri tulikin kylään minun luokseni ensimmäistä kertaa! Visiitistä oli ollut puhetta jo pidempään, mutta emme olleet saaneet sitä vielä toteutettua. Nyt toteutukseen päästiin vähän sattumalta, kun mummokaveri oli valmiiksi asioilla tällä puolen kaupunkia ja keksin ehdottaa, josko vaihteeksi tapaisimmekin minun luonani. Hetken verran piti spontaania ehdotustani sulatella, mutta pienen mietinnän jälkeen hän innostui ajatuksesta ja uskaltautui suostumaan. Menin häntä vastaan metroasemalle ja tilasimme tuttuun tapaan ruokaa kotiin. Yritin kyllä ehdottaa, että olisin voinut myös laittaa meille ruokaa, mutta mummokaverille ei missään nimessä sopinut, että “vaivaisin” itseäni moisella, vaikka kuinka yritin vakuutella, ettei siitä olisi mitään vaivaa. Kaikki meni oikein mukavasti, vaikka vähän jännitin, mitä hän mahtaisi tuumata tästä vähän boheemista sisustustyylistäni, mutta palaute oli pelkästään positiivista. Mummokaverin mielestä kotini oli “oikein viihtyisä ja söpö”. Ja hän oli hyvin utelias kaikista tavaroistani, tauluistani ja muista kotini yksityiskohdista – täällä tosiaan riittää tutkailtavaa. Hyvin siis meni ja sovimme, että hän voi kyläillä luonani joskus toistekin!

♥ Olen välillä miettinyt, että mikähän siinä on, kun synkimmän talven keskellä tekee aina vain mieli pukeutua mustaan ja tummiin sävyihin. Eikö olisi jotenkin loogisempaa, että kaiken tämän pimeyden ja harmauden ympäröimänä haluaisi ylleen nimenomaan väriä ja vaaleita sävyjä piristystä tuomaan? Näin jonkun tutun päällä kokovalkoista oikein ankean värisenä päivänä loppuvuodesta ja inspiroiduin pukeutumaan valkoiseen ja vaaleisiin väreihin itsekin. Tästä valkoisesta helmin koristellusta neulepuserosta olen saanut paljon kyselyitä, kun se on vilahtanut Instagramin puolella, mutta kyselijöille joudun surukseni kertomaan, että puserolla on ikää jo kymmenisen vuotta, joten samanlaista voi olla vaikea löytää. Mutta olettekos muut huomanneet tätä synkkyyden vaatekaappi -ilmiötä näin talvella? Olen päättänyt nyt haastaa itseni pukemaan päälle vähän enemmän väriä entistä useammin. Tai ainakin jotain muuta kuin sitä ainaista mustaa! Kuka on messissä?

takki // jacket Nanso (2019)*

neulepusero // sweater Tiger of Sweden (2010)

housut // trousers Gina Tricot (2015)

kengät // shoes Flattered (2018)

laukku // bag Marimekko (2018)*

kaulahuivi // scarf Pupulandia x A+more / Stockmann (2019)*

pipo // beanie Pupulandia x A+more / Stockmann (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Meri Milash

Related posts

31/12/19

Tyyli-inspiraatiota menneiltä vuosilta: joulukuu 2010-2018

8 38

Huh, sinne hurahti vuosi 2019 ja ensi yönä saadaan toivotella tervetulleeksi uusi vuosikymmen! Ajattelin, että kuukausittainen tyylikatsaus menneisiin vuosiin on täydellinen postaus tälle päivälle, sillä tässä tulee täydellisesti summattua mennyt vuosikymmen tyylin näkökulmasta. Joulukuu ei selvästikään monena vuonna ole pukeutumisen suhteen ollut erityisen inspiroitunutta aikaa, sillä muutamana vuonna en ole julkaissut joulukuussa ainuttakaan asukuvaa ja tästä syystä siis muutama vuosi jää välistä. Mutta ei anneta sen häiritä – se kertoo vain siitä, että joulukuussa ja pyhien aikaan mielen päällä on usein jotakin ihan muuta kuin pukeutuminen ja tyylien ikuistaminen kuviksi.

Teen varmasti menneestä vuodesta ja vuosikymmenestä vielä jonkinlaisen yhteenvedon myös tyylipohdintojen lisäksi, mutta mietitään sitä sitten, kun on selvitty tästä uudesta vuodesta. Oman tyylin kehittymistä olenkin pohdiskellut jo aiempien tyylikoosteiden yhteydessä: menneiden 10 vuoden aikana olen kasvanut aikuiseksi niin henkisesti kuin tyylillisestikin ja vaikka en välttämättä pukisi monia vuosien takaisista asuista sellaisenaan enää ylleni, vaatekaapista löytyy yhä todella paljon samoja tuttuja vaatteita kuin noista 10 vuoden takaisista kuvistakin. Vaikka en usko, että tyylin näkökulmasta tulen koskaan valmiiksi, tunnen löytäneeni oman “ääneni” tyylillisesti viimeisten viiden vuoden aikana ja moni tyyli noilta vuosilta tuntuu edelleen omalta.

Omia vanhoja asukuvia tutkaillessa on myös ollut kiva huomata, että olen onnistunut tekemään sellaisia vaatehankintoja, jotka ovat kestäneet sekä aikaa että kulutusta, vaikka luonnollisesti oman tyylin hahmottuessa moni vaate on vuosien varrella löytänyt myös uuden kodin. Tosin samoista joka vuosi ja kuukausi toistuvista lempparivaatteista on aika vaikea keksiä enää mitään sanottavaa koosteiden alkaessa lähennellä loppuaan (enää tammi- ja helmikuun asut ovat jakamatta). Mutta ennen kaikkea on hauskaa, että on tullut tallennettua omaa tyyliä kuviin, sillä parhaimmillaan näistä omista asuista voi itsekin inspiroitua uudelleen ja keksiä käyttöön sellaisia yhdistelmiä, joita ei ole tullut käytettyä aikoihin.

Jos aiemmat kuukausikoosteet kiinnostavat, löydät ne halutessasi näiden linkkien takaa: maaliskuuhuhtikuutoukokuukesäkuuheinäkuuelokuusyyskuulokakuu ja marraskuu. Vielä pari kuukautta on käymättä läpi ja sitten on kahlattu alusta loppuun kokonainen tyylin vuosikymmen. Asujuttuja ei ole ilmestynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin aiemmin, mutta saamani palautteen mukaan niitä kaivataan yhä ja tyylijutut ovat edelleen tykätyintä sisältöä, joten pitänee nyt tulevana vuonna jälleen aktivoitua sillä saralla. Herääkö näiden joulukuisten asujen myötä muistoja menneiltä vuosilta?

Ja hei, IHANAA UUTTA VUOTTA 2020!

2018

Tämä asu on yksinkertaisuudessaan yksi kestosuosikeistani, joskin se tuli todellisuudessa ikuistettua jo vähän aiemmin syksyllä – tästä syystä jalassa on niin kevyet kengät, mutta nämä voisi yhtä hyvin korvata nilkkureilla, maihareilla tai vaikkapa herrainkengillä. Löysin Weekdayn luomupuuvillaiset ACE-farkut vuoden 2018 alussa ja ne ovat olleet suosikkihousuni siitä lähtien. Merinovillainen poolo löytyi New Yorkista vintage-liikkeestä ja on myös yksi käytetyimmistä vaatteistani. 

Vietin marras-joulukuun vaihdetta vapaaehtoistyössä Sansibarilla hiukan Suomen sääolosuhteita helteisemmissä tunnelmissa, joten ihan koko joulukuuta ei tarvinnut vuorautua toppakerroksiin. Ylle pääsi hellesäissä 6,5 vuotta sitten Zaran allennusmyynneistä löytämäni mekko, joka on edelleen yksi lemppareistani. Aurinkolasit puolestaan ovat IvanaHelsingin mallistoa Specsaversilta.

2017

Yksi talvilemppareistani on tuo valkoinen muhkea toppatakki, jonka uumenissa ei taatusti tarvitse palella. Takkini on saanut Annikalta lempinimen “kössitakki”, koska pukeudun aina tähän takkiin mennessäni pelaamaan squashia, haha. Toinen talvilemppari ovat nuo Terhi Pölkin karvavuorella varustetut nilkkurit, joissa ei varpaita palella. 

Tuntuu, että joka kuvan kohdalla tekee mieli puhua lemppareista, mutta niitä sisältyy tähänkin kuvaan melkoinen liuta: Marimekon väljät ja culottes-mittaiset nahkahousut ovat viiden vuoden takaa ja muut aarteet vähän tuoreempia, mutta kovassa käytössä koko ajan. Lindexin merenvihreä neule, Monkin pörrötakki, KN Collectionin pipo sekä Apairin kimaltavat kengät ovat yllä tuon tuosta.

Nämä yllä ja alla näkyvät juhlalookit stailasin yhteistyökampanjaa varten, mutta kaikki vaatteet ovat aarteita omien kaappien kätköistä. Halusin loihtia useamman erilaisen juhlatyylin vaatteista, jotka sopivat eri tavoin yhdisteltyinä omaan tyyliin myös pikkujoulusesongin ja uuden vuoden juhlien ulkopuolella ja osoittaa, että aina ei tarvitse hankkia uutta. 

Tämä juhlatyyli ikuistettiin jo alkusyksystä, mutta olen käyttänyt tätä mekkoa talven juhlissa, joten asu tuli julkaistua vasta joulukuun puolella. Silloin tosin säärien peittona olivat sukkahousut ja kenkinä jotain muuta kuin sandaalit.

2016

Tuttuja lemppareita näkyy tässäkin talvityylissä: Sandin The Lab -sisarmerkin kashmirvillakangastakki, Marimekon nahkahousut, Apairin glitternilkkurit ja COSin harmaa muhkuneule. Samat kamppeet ovat suosiossa edelleen!

Tämä vaaleanpunainen ja vähän astetta naisellisempi talvityyli näyttää tosi kivalta, muttei ehkä kuitenkaan tunnu ihan omalta. Toisaalta ehkä pitäisi kokeilla androgyynimmän kauden jälkeen taas vähän naisellisempaa – ainakin turbaaneista tykkään! Samujin takin myin jokunen vuosi sitten eteenpäin, koska en vain osannut käyttää sitä lyhyen mallinsa vuoksi. 

2015

Vuonna 2015 on tullut räpsittyä asukuvia hitusen enemmän. Tämä look on sellainen, että voisin hyvin pukea sen ylleni tällaisenaan yhä edelleen. Keinonahkaisen hameen olen myynyt kirpparilla vuosien varrella, mutta samantyylinen löytyy kaapista tälläkin hetkellä. 

Oliivinvihreä on aina ollut minulle vähän haastava väri – ehkä siitä syystä tämä Ann-Sofie Backin villakangastakki on jäänyt varsin vähälle käytölle. Sen sijaan La Alpacan kaksipuolinen kaulahuivi ja Terhi Pölkin nilkkurit ovat olleet käytössä senkin edestä.

Tämä kuva on todellisuudessa napattu jo aiemmin syksyllä Pariisissa, vaikka taustasta ei sitä arvaisikaan. Paljaat nilkat kuitenkin kielivät, että lämpöasteita on ollut tässä vaiheessa muutama enemmän. Yllä ovat silloiset lempifarkut, joista taidan ensi kesäksi leikata shortsit, koska nuo polvet ovat niin riekaleina, ettei housuja tohdi tuollaisenaan enää käyttää. Marimekon kaunis villakankainen trenssi on yksi kestosuosikki kaapissani ja Adidaksen tennarit on vuosien varrella kävelty melkein puhki.

Astetta hempeämpää talvityyliä! Katri Niskasen minttuinen talvitakki on jäänyt harmillisen vähälle käytölle – pitäisi opetella käyttämään enemmän värejä talvellakin! Keinokarvainen shaali löytyi New Yorkista.

R/H:n kaunis mekko on jäänyt hiukan vähälle käytölle – se tuntuu jotenkin olevan arkeen liian juhlava ja trikoomateriaalissaan taas juhlaan liian arkinen. Onko ehdotuksia, miten tätä käyttäisin?

Never Denimin ihana pitkä takki on kestosuosikki, joskin vuorittomana se on koleammille talvikeleille vähän liian ohut. Marimekon sample-neuleen olen myynyt jokunen vuosi sitten kirpparilla eteenpäin

Tätä pörröistä takkia rakastin palavasti, mutta sekin on vuosien saatossa löytänyt uuden kodin. Terhi Pölkin nilkkureita käytän paljon edelleen.

2014

Tämän asun voisin oikeastaan tällaisenaan pukea ylle tänäkin päivänä. Tuon keinoturkistakin olen myynyt kaverille, mutta samantyylinen löytyy kaapista tälläkin hetkellä. 

Postauksen ykköskuva on myös vuodelta 2014. Rakastan tuota Isabel Marant x H&M -kokoelman jättitakkia, mutta siihen pitäisi vaihtaa napit, sillä yksi napeista hajosi ja samanlaista ei löydy mistään – pitänee siis vaihtaa kaikki. Kultainen hame löytyy edelleen vaatekaapista ja tykkään siitä kovasti, mutta jotenkin noin lyhyt minimitta tuntuu nykyään liian lyhyeltä. Olenkohan tullut vain vanhaksi vai onko pitkään jatkunut midihelma-trendi tehnyt ajatuksissani tepposensa?

Melkein kokovalkoista talvityyliä vuoden 2014 tapaan: kirpparihame löytyi Tallinnasta ja valkoinen neule on tainnut päätyä kirpparille, mutta tämän tyylin voisin varmasti toteuttaa olemassaolevilla vaatteillani helposti uudelleenkin. Samujin musta takki päätyi kiertoon jo vuosia sitten, mutta Filippa K:n nilkkurit olivat jalassa viimeksi eilen.

Kauniin värinen takkimekko on Filippa K:n mallistoa jostain 5 vuoden takaa ja käytin sitä viimeksi pari viikkoa sitten. Olalla keikkuva laukku on kirpparilöytö.

Löysin tämän Sonia Rykielin ihanan takin vuosia sitten My O My:n alennusmyynnistä. Jotenkin arastelen hiukan tuota naisellista mallia ja korallista väriä, mutta en ole raaskinut luopuakaan. Ehkä tämän hetki tulee vielä! Leopardikengät pitää kaivella kaapista käyttöön heti, kun sää taas sallii!

Valkoinen neulepusero, siniset farkut, mustat nilkkurit ja punaiset huulet – klassikot toimivat aina. Löysin tuon mielettömän Chloén neuleen kirpparilta pilkkahintaan ja putsasin käyttökuntoon, mutta se on niin paksu ja lämmin, että pitää olla kunnon pakkaset sitä käytettäessä.

Tässäkin tyylissä näkyy monia lemppareita. Olalla keikkuu tuttu kirpparilaukku ja nilkkurit ovat säilyneet hyvänä, kun olen käyttänyt niitä säännöllisesti suutarilla. 

2012

Vuosilta 2013 ja 2011 ei ole tallentunut kameraan ainoatakaan asukuvaa, mutta nämä pari tyyliä löytyivät vuoden 2012 kuvakansioista. Tyyli on vuosien saatossa muuttunut, mutta tuota viininpunaista neuletta ja isoa kaulakorua lukuunottamatta kaikki vaatteet taitavat yhä löytyä kaapeistani.

2010

Tästä harmaasta takista tulee jotenkin nostalginen olo. Muistan, kun löysin tuon H&M:n alennusmyynnistä joskus reilut 10 vuotta sitten ja rakastin sitä aivan valtavasti. Enää en koe takin mallia omakseni ja myinkin sen josus vuosia sitten kirpparilla, mutta yhä läikähtää rinnassa nostalginen tunne, kun bongaan saman takin jonkun yltä kaupungilla. Maiharit (joskin eri pari kuin kuvassa, sillä nuo olen myynyt uuteen kotiin) ovat olleet kovassa käytössä tänäkin talvena.

Tässä mekossa kävin katsomassa balettia Budapestin Kansallisoopperassa. Avoimet selät ovat edelleen mieluisia ja periaatteessa voisin pukeutua näin edelleenkin, mutta mekko on vuosien saatossa jatkanut matkaansa jonkun toisen onnellisen vaatekaappiin.

 

Photos: Annika OllilaVesa SilverCamilla BloomJohanna PiispaSara Vanninen, Sanni Riihimäki, Henriikka Reinman, Laura Iisalo & Viena K

Related posts