26/06/20

People Tree – vastuullisen muodin pioneeri

5 59

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PEOPLE TREE & SISUSTUS PATINA

Minulta kysellään paljon vinkkejä vastuullisiin vaateostoksiin ja usein vinkkailenkin kaikkia kivoja suomalaisbrändejä sekä kehotan kurkkaamaan esimerkiksi Ivalo.comin valikoimaa. Yksi kiinnostava merkki on myös brittiläinen People Tree, joka tunnetaan vastuullisen muodin pioneerina ja uranuurtajana. Reilun kaupan periaatteiden mukaan vaatteita valmistava People Tree on ollut olemassa jo vuodesta 1991 – paljon ennen kuin vastuullisuus oli vaatetuotannossa mikään suuri puheenaihe. Brändin ideana on alusta asti ollut tuottaa kaunista, laadukasta ja vastuullista muotia kukkarolle ystävälliseen hintaan. Ja People Treellä on myös hauska yhteys Suomeen: brändi tekee yhteistyötä Muumien kanssa ja mallistoon kuuluu myös Muumi-printtejä.

Yksi People Treen missioista on ympäristöystävällisten ja kestävien materiaalien sekä valmistuksen lisäksi ollut alusta asti ottaa tavoitteissaan huomioon myös sosiaalinen vastuu. Yritys haluaa toiminnallaan tukea paikallisia kumppaneita taloudellisen itsenäisyyden saavuttamisessa sekä heille mahdollisesti haitallisten valtarakenteiden haastamisessa. Jokainen työntekijä saa työstään reilua palkkaa, työolosuhteet ovat hyvät, toiminta on läpinäkyvää ja sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää sekä tietysti myös paikallista luontoa ja ympäristöä kunnioitetaan.

Materiaaleina vaatteissa on pääasiassa Reilun kaupan puuvillaa, luomupuuvillaa, ympäristöystävällistä Tenceliä, luontaisesti ympäristölle lempeää pellavaa, vastuullista villaa sekä Reilun kaupan denimiä. Vaatteiden valmistusprosesseissa hyödynnetään usein myös paikallista erityisosaamista ja perinteisiä valmistusmenetelmiä. Brändi myös avaa todella avoimesti omaa toimintafilosofiaansa ja tuotteiden valmistusprosesseja nettisivuillaan, joten suosittelen lämpimästi tutustumaan ihan rauhassa ja ajan kanssa, jos teema kiinnostaa.

People Treen nimi on ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta vasta nyt yhteistyön myötä tulin tutustuneeksi brändiin tarkemmin. Yllätyin itse siitä, miten edullisia vaatteet ovat ottaen huomioon, miten vastuullisesti ja läpinäkyvästi ne valmistetaan – monilla on ihan suotta mielikuva, että vastuullinen muoti on liian arvokasta omalle kukkarolle.

People Treen vaatteita voi ostaa merkin oman verkkokaupan lisäksi myös useasta suomalaisesta verkkokaupasta. Yksi niistä on sympaattinen pieni verkkokauppa nimeltä Sisustus Patina, joka on erikoistunut nimenomaan eettisiin ja ekologisiin tuotteisiin. People Tree -malliston vaatteiden lisäksi nettiputiikki myy myös kalkkimaaleja ja vastuullisesti valmistettuja kodin tavaroita. Jos siis mietit, miten tukisit pientä kotimaista yrittäjää, niin tässä on yksi ihana suomalainen pikku-verkkokauppa, jonka valikoima kannattaa käydä kurkkaamassa.

Olen itse sovitellut People Treen farkkuja ja pellavavaatteita ja voin lämpimästi suositella. Farkkujen istuvuus oli ainakin omalle kropalleni ihan täydellinen noissa leveälahkeisissa housuissa. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko merkki jollekulle teistä entuudestaan tuttu?

Photos: People Tree

Related posts

16/06/20

Ihan hyvä juuri näin

6 148

Ulkona paistaa aurinko ja on mitä ihanin kesäsää, mutta oikeastaan tekisi mieli jäädä sisälle. Samalla takaraivossa nakertaa kuitenkin pieni syyllisyydentunne. Koko elämäni ajan joka puolella on toitotettu, että kauniista kesäsäästä kuuluu nauttia ulkona eikä nysvätä sisällä. Rakastan kesää ja nautin siitä tunteesta, kun aurinko lämmittää ihon paahtavan kuumaksi ja leppoisa tuulenvire viilentää oloa. Silti joskus kaikkein ihaninta on jäädä sisälle lukemaan kirjaa, rauhoittua kotona ja kuunnella avonaisesta ikkunasta lintujen laulua, tuulen huminaa puiden latvoissa sekä pihalla leikkivien lasten kiljahduksia. Myönnän iloitsevani joskus sadepäivistä ihan vain siksi, että silloin tuntuu hyväksytymmältä vain olla. Ehkä se on pelkästään rikkautta, että näkee kauneuden myös niissä päivissä, kun aurinko ei paista.

Jostain syystä juuri nuo kotona vietetyt leppoisat ja lämpimät kesäpäivät tuovat mieleen jonkun nostalgisen häivähdyksen lapsuuden kesistä. Lapsena loputtomalta tuntuvat kesät ovat olleet yhtä lomaa kuukausikaupalla. On ollut aikaa ja mahdollisuus elää täysin vapaana heittäytymään hetken vietäväksi ja tehdä, mitä huvittaa. Siis silloin, kun äiti ei ole ollut patistelemassa pihalle leikkimään. Muistan, että jo lapsena olen rakastanut sitä, miten kauniilta koti näyttää vehreyttään kukoistavien puiden läpi siivilöityvässä auringossa ja miten ihanaa on ollut käpertyä vain johonkin omaan soppeen lukemaan.

Mietin heitä, jotka kaikkein kauneimpanakin kesäpäivänä ovat syystä tai toisesta surullisia, tai ehkä masentuneita tai vain uupuneita.  Joskus surua tai pahaa oloa voi olla vieläkin vaikeampi sietää, jos tuntuu, että koko muu maailma ympärillä on virittynyt aivan eri taajuudelle. Mietin, että jos minä, hyvinvoiva ja vahvatahtoinen ihminen sorrun toisinaan soimaamaan itseäni niistä hetkistä, kun maailma tuntuu aurinkoista kesäsäätä paremmalta yksin kotosalla vietettynä, miltä mahtaa tuntua heistä, joille kotiin jääminen ei ole ilolla tehty vapaaehtoinen valinta. Tai oikeastaan tiedän, miltä se tuntuu. Myös minä olen joskus uinut synkissä vesissä keskellä upeinta hellekesää, ja silloin syyllisyydentunne on kalvanut kahta kauheammin. Murheiden keskellä on tuntunut entistäkin surkeammalta, ettei ole osannut iloita ulkona vallitsevasta säästä, saati kyennyt astumaan kotoa ulos siitä nauttimaan. Ja vaikka sisälle jääminen olisikin oma hyvillä mielin tehty valinta, syyllisyys luikertelee joskus ajatuksiin siitä huolimatta. Se on kuin äidinmaidossa imetty itsestäänselvyys, josta on vaikea pyristellä täysin irti.

En ole ajatuksineni yksin: 96% IG storyssani kyselyyn vastanneista on kertomansa mukaan potenut samankaltaisia tunteita. Pohdimme, mistä tuo sitkeä tunne juontaa juurensa ja löydämme muutaman todennäköisen syyllisen syyllisyydentunnoillemme (hah). Pitkät ja pimeät talvet ovat takuulla muovanneet suomalaista mielenmaisemaa ja asennettamme kesiä kohtaan. Lämpimät, aurinkoiset kesäpäivät ovat niin häilyviä, harvinaisia ja kallisarvoisia pohjoisessa ja arvaamattomassa ilmastossamme, että niistä halutaan ottaa irti ihan kaikki. Pelkäämme, että jos sivuutamme yhden ihanan kesäpäivän, toista ei ehkä enää tule – ainakaan seuraavaan vuoteen. Tämä pelko asuu niin syvällä ajatuksissamme ja kenties koko kulttuurissamme, että moni ei saa riuhdottua itseään irti siitä edes ulkomaille muuttaessaan. Eräs seuraaja kertoo asuneensa puoli vuotta Meksikossa, ennen kuin syyllisyydentunne on alkanut hellittää hänen tajuttuaan, että uudessa asuinpaikassa aurinko todellakin paistaa joka päivä. Viestikansio tulvii samankaltaisia tarinoita muiltakin ulkomaille muutaneilta.

Syyllisuudentunnoista ajatus vaeltaa eteenpäin… Selaan IG-storyjen loputonta virtaa ja katselen, kuinka kaikki muut näyttävät olevan ulkona ystäväporukalla, mökkimaisemissa, rannalla, kesäisillä pyöräretkillä, brunsseilla, piknikeillä, huvipuistoissa ja erilaisten kesäseikkailujen pyörteissä. Minäkin voisin olla, mutta sisäinen introverttini kaipaa juuri nyt rauhaa ja hyvän sarjan tuijottaminen itskseen tuntuu paljon sopivammalta puuhalta tämän päivän mielentilaan. Mietin, kuinka helppoa on tuntea paineita, jopa kateutta tai syyllisyydentunteitakin siitä, että elämän pitäisi olla yhtä jännittävien käänteiden ja upeiden tapahtumien ilotulitusta. Aina pitäisi olla tekemässä jotakin erityistä ja ikimuistoista. Oma elämä saattaa alkaa vaikuttaa kovin tylsältä ja tavanomaiselta muiden kauniita ja täydelliseltä vaikuttavia story-klippejä seuratessa. Päivät tuntuvat suorastaan valuvan hukkaan muiden ottaessa elämästä kaiken irti.

Sivusta seuratessa muiden elämä tosiaankin saattaa vaikuttaa loputtoman aktiiviselta ja toiminnantäyteiseltä: arki on jatkuvaa sosiaalista pörräystä, vapaa-aika täyttyy mielenkiintoisista menoista ja aina jaksetaan touhuta jotakin. On pelottavan helppoa alkaa kehitellä itselleenkin paineita muiden päällisin puolin täydelliseltä näyttävästä elämästä. Ironista on, että pidän omasta elämästäni ja tiedän sosiaalisen median luoman mielikuvan olevan vain illuusio, tai ainakin hyvin pieni osa todellisuudesta. Ja silti minäkään en ole noiden paineiden ulottumattomissa.

Jos mietin omaa elämääni, se on loppujen lopuksi aika tavallista, ja itse asiassa oikein hyvää juuri sellaisenaan. En todellakaan jaksaisi joka päivä olla järjestämässä jotakin erityistä ohjelmaa ja pidän suuressa arvossa niitä hetkiä, kun saa vain olla. Suurimman osan ajasta en oikeastaan tee yhtään mitään ihmeellistä: päivisin naputtelen tietokoneella töitä ja vapaa-ajallani luen kirjoja, katselen sarjoja, löhöilen, puuhastelen tai vain hengailen kotona. Joskus tapaan ystäviä, käyn kävelyillä, istuskelen puistossa ja käyn ravintolassa tai sporttailemassa muutaman kerran viikossa. Monia työkseen somea tekeviä seuratessa saattaa unohtua, mitä se oikeasti hyvä ja ihan tavallinen arki meistä useimmille on. On kummallisen helppoa alkaa haikailla sellaisen elämän perään, jota ei oikeastaan itselleen edes haluaisi. Jos minun pitäisi olla joka päivä koko ajan tekemässä jotakin erityistä ja tavata ystäviä päivittäin, todennäköisesti uupuisin viikossa.

Ihmiset ovat niin erilaisia: toiset eivät malta yhtään olla paikoillaan, vaan kaipaavat jatkuvasti jotakin tekemistä ja toiset taas viihtyvät rauhassa ja kovin aktiivinen elämä saattaa tuntua suorastaan kuormittavalta. Eroavaisuudet ovat näkyneet erityisesti menneen kevään aikana, kun poikkeusolot ovat sulkeneet ihmiset koteihinsa. Osa on ahdistunut ja pitkästynyt neljän seinän sisällä puolikuoliaaksi ja osa lähinnä riemuinnut siitä, että saa olla rauhassa ja keskittyä omiin juttuihinsa kaiken ylimääräisen hälyn kadottua ja kalenterien tyhjennyttyä. Lienee selvää, kumpaan joukkoon minä kuulun.

Kaikkien näiden pohdintojen keskellä tuntuu ristiriitaiselta tiedostaa, että todennäköisesti myös minun sisältöni saattavat aiheuttaa jollekulle toiselle paineita siitä, miltä elämän pitäisi näyttää. Toisaalta juuri siksi tuntuu sitäkin tärkeämmältä muistaa, että minulla on mahdollisuus (ja velvollisuus) pyrkiä myös vähentämään niitä paineita näyttämällä omissa kanavissani sitä ihan tavallista elämää ja puhumalla avoimesti kaikenlaisista hyvin inhimillisistä tunteista – kuten vaikkapa juuri näistä paineista ja syyllisyydentunteista.

Pidän Instagramista – minun kohdallani se antaa enemmän kuin ottaa. Se on kuin viihdyttävä ja kummallinen sosiaalinen performanssi, jonka tunnelmat vaihtelevat täydelliseksi filtteröidystä illuusiosta inhimillisen raakaan aitouteen. Ja suurin osa meistä osuu sisältöineen jonnekin sinne noiden kahden välimaastoon. Helsingin Sanomien eilen julkaistussa artikkelissa kerrotaan, kuinka menestyksen mittariksi on noussut onnellisuuden esittäminen – ja se saa meidät voimaan pahoin. En voi olla miettimättä, mikä mahtaa olla sosiaalisen median rooli tässä kaikessa. Teemmekö asioita siksi, että todella nautimme niistä vai kuorrutammeko elämämme täyteen kauniita asioita ja kiinnostavia aktiviteetteja siksi, miltä ne näyttävät ulospäin? Joskus olemme niin sokeita sille, miltä kuvittelemme onnellisuuden näyttävän, että yritämme suorittaa sitäkin muistamatta pysähtyä kysymään itseltämme: mikä juuri minut tekee onnelliseksi? Mitä ihan oikeasti kaipaan?

Tunnen itse kovasti vastuuta siitä, millaisia sisältöjä jaan sosiaalisessa mediassa. Tiedostan, että sillä voi olla paljonkin merkitystä, millaisia kuvia minä julkaisen tai millaisia ajatuksia lausun ääneen. Me kaikki yhdessä luomme sen, mitä sosiaalinen media on. Ja oli yleisöä sitten tuhansia tai vain muutamia kymmeniä, on ennen kaikkea luonnollista jakaa niitä elämän tähtihetkiä sosiaalisissa kanavissa – Instagram on kuin virtuaalinen korvike valokuva-albumeille, joihin aikanaan talletettiin muistot niistä elämän erityisistä hetkistä. Harva on ikuistanut niihin kotialbumeihinkaan niitä arjen tylsiä ja arkisia hetkiä, kun taas yhtenä harmaana aamuna lappaa suuhunsa kaurapuuroa. On luontevampaa napata kuva tai story silloin, kun jotain tapahtuu. Ehkä juuri siksi pidän tärkeänä muistuttaa, että hyvä elämä voi näyttää valtavan monenlaiselta, eikä sen mittari varsinkaan ole se, miten hienoja asioita pystyy esittelemään koko maailmalle somessa, tai edes kahvipöydässä.

Ehkä tällä kaikella haluan sanoa, että on ihan ok jäädä sadepäivänä sisälle lukemaan tai katselemaan sarjaa. Ja on varsinkin ihan ok olla tekemättä koko ajan jotakin mielettömän tähdellistä, kiinnostavaa ja unohtumatonta. Olen huomannut, että joskus ne aidosti parhaat hetket ovat juuri niitä kaikkein tavallisimpia ja usein onnellisuus lymyilee niiden huippuhetkien sijaan arkisissa tilanteissa, joita emme edes huomaa, ellemme pysähdy katsomaan.

Related posts

14/06/20

Emmy.fi – second hand -aarteita netissä

7 40

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: EMMY.FI

Joudun nykyään tuottamaan usein kyselijöille pettymyksen, kun ihmiset tiedustelevat, mistä joku ihana vaatteeni on peräisin: monet niistä ovat vuosia vanhoja ja yhtä monet second hand- ja vintage -aarteita. Itse asiassa todella moni lempivaatteistani hankittu käytettynä. Tuntuu, että silloin harvoin, kun nykyään itse enää ostan mitään, kyse on enimmäkseen juuri vintage- ja second hand -löydöistä. Minun silmissäni kiinnostavimmat tyylit ovat usein juuri niitä, joissa on kerroksellisuutta ja kiinnostavimmat vaatteet niitä, joilla on tarina. Niinpä neuvon suuntaamaan kirpputorille, jos haaveissa on nimenomaan omannäköinen ja persoonallinen tyyli.

Olen itse huomannut, että saan second hand -aarteiden metsästyksestä ja löytämisestä paljon enemmän iloa kuin uusien vaatteiden ostamisesta. Vintage-vaatteisiin liittyy aina sellainen ihan omanlaisensa löytämisen ilo, mitä ei tavalliseen kauppaan astuessaan saa. Ja on tietenkin iso asia, ehkä se kaikkein suurin, että käytetyn vaatteen ostaminen on aina uutta ekologisempaa.

Olen kirjoittanut muutamaankin otteeseen siitä, että vintage-ostoksilla pitää aina kalibroida asenne vähän uuteen asentoon, sillä välillä aarteenmetsästys voi tuntua neulan etsimiseltä heinäsuovasta. Yhtä helmeä varten saattaa joutua tekemään lukemattomia kirppiskierroksia, joilta palaa kotiin tyhjin käsin, mutta kun viimein tärppää, on se ihan uskomattoman palkitseva tunne. Joskus, jos mielessä on nimenomaan jokin erityisen tarkkaan määritelty löytö, voi metsästyksessä mennä vuosiakin. Olen kertonut tämän ennenkin, mutta kun vuosien etsimisen jälkeen viimein löysin täydelliset vintage-Levikset omassa koossani, olin pompata kattoon. Ja nykyään housut ovat käytössä koko ajan.

On ollut ihan mahtavaa huomata, että vintagesta ja second handista on tullut monelle aidosti varteenotettava vaihtoehto uutena ostamiselle ja samaan aikaan tarjolle on tullut myös yhä innovatiivisempia tapoja tehdä second hand -löytöjä. Erilaiset verkkokaupat ja sovellukset tuovat aarteet kaikkien ulottuville asuinpaikasta riippumatta ja toisaalta onnistumisprosenttikin on ehkä korkeampi, kun valtavasta massasta voi filtteröidä hakutuloksia esimerkiksi koon, värin, merkin ja hinnan perusteella. Ei sittenkään enää ihan niin toivotonta neulan etsiskelyä heinäsuovasta, vaikka tietysti se on aina vähän tuurista kiinni, mitä kulloinkin sattuu olemaan tarjolla.

Löysin tänä keväänä kotimaisen second hand -verkkokaupan Emmy.fi, joka on itse asiassa Suomen suurin käytetyn muodin verkkokauppa. Emmy.fi sai alkunsa vuonna 2015 perustajiensa tarpeesta sellaiselle helpolle “avaimet käteen” -tyyppiselle ratkaisulle kirpputoreilla ravaamisen ja kaiken myyntiin liittyvän säätämisen sijaan. Kuinka usein olen itsekin kirpparikamoja hinnoitellessani ja höyrytellessäni, painavia kirppiskasseja selkä vääränä raahatessani, myyntipöydässä päivän pönöttäessäni tai miljoonia kuvia someen räpsiessäni ja AV/YV/jono-rumbaa pyörittäessäni miettinyt, että voisipa tämän kaiken tehdä jotenkin helpommin ja tehokkaammin. No Emmyn kautta voi!

Emmy.fi hoitaa ihan kaiken myyjän puolesta: hakee vaatteet kotoa postimaksun hinnalla (6,90€), hinnoittelee, kuvaa, myy ja toimittaa asiakkaalle. Ja vieläpä erittäin kohtuullisin kustannuksin: myyjä saa itse jopa 80% myyntihinnasta. Homma tosiaankin toimii älyttömän helposti, sillä riittää, että teet myyntilähetteen: vaatteet voi toimittaa myytäväksi kotinoudolla (pk-seutu), postitse, Matkahuollolla tai Emmy-keräyslaatikon kautta. Emmy-keräyslaatikoita on ympäri Suomen ja Helsingin keskustassa sellaiset löytyvät esimerkiksi Posti Boxista, Nansolta ja Stockmannilta. Ja laatikkoon voi laittaa vaikka kuinka monta säkillistä yhdellä 6,90€ postimaksulla.

Myynnin helppouden lisäksi Emmystä on haluttu luoda myös ostajalle mutkaton ja inspiroiva ostokokemus – aidosti toimiva vaihtoehto, ei pelkästään perinteiselle kirpparishoppailulle, vaan myös uutena ostamiselle. Käytetyn muodin verkkokauppa kokoaa sivuilleen noin 70 000 tuotetta ja ostokokemus ei asiakkaan näkökulmasta eroa juuri perinteisestä uusia vaatteita myyvästä verkkokaupasta: tuotteita voi selata eri filtterien mukaan, uutta myytävää ilmestyy pari kertaa viikossa, tuotteiden yhteydestä löytyy hyvin tietoa materiaaleista ja mitoista sekä tuotteilla on palautusoikeus ihan samaan tapaan kuin verkkokaupoissa yleensäkin. Ei turhaa säätöä, vaan helppo, luotettava ja kätevä tapa tehdä second hand -löytöjä.

On muuten kiinnostavaa ja positiivista, että koska Emmy.fi pyrkii valikoimassaan nimenomaan laatuun ja vastuullisuuteen ja toivoo myyntiin erityisesti vastuullista muotia, pikamuotimerkit on rajattu kokonaan valikoiman ulkopuolelle. Sen sijaan tarjolla on esimerkiksi kotimaisia merkkejä kuten Nanso, Marimekko, Samuji, Minna Parikka ja Terhi Pölkki sekä ulkomaisia designer-brändejä kuten Isabel Marant, Stella McCartney, Louis Vuitton ja Gucci. Lisäksi joukossa on valtava määrä keskihintaisia brändejä, sporttimerkkejä sekä tuntemattomampien suunnittelijoiden luomuksia. Ja mainitsemisen arvoinen juttu on myös se, että Emmystä löytyy hyvin myös suuria kokoja!

Valikoiman halutuimmat helmet liikkuvat Emmyssäkin vikkelään, joten aarteita metsästävän kannattaa olla valpas ja ripeä. Merkkilöytöjen tekemisessä auttaa myös hakuvahti, jonka avulla voi pyytää verkkokauppaa ilmoittamaan, kun myyntiin tulee esimerkiksi omaa suosikkibrändiä. Verkkokaupan myydyimpiä merkkejä ovat Marimekko ja Nanso, mutta myös vaikkapa Uhana, Chanel ja Isabel Marant menevät kuin kuumille kiville. Emmy.fi ei ehkä ole se paikka muutaman euron superhalpojen löytöjen tekemiseen, mutta jos arvostaa helppoutta ja laadukkaita merkkivaatteita, niin sieltä voi tehdä loistavia löytöjä! Kannattaa myös kurkata täältä, miten paljon ekologisempaa Emmystä ostaminen on uuteen vaatteeseen verrattuna.

Olen viime viikot vahdannut Emmyn valikoimaa uteliaana ja jokaisessa uudessa erässä on ollut monia kiinnostavia tuotteita. Testasin palvelua ja kaikki nämä kuvien vaatteet ja asusteet (aurinkolaseja lukuunottamatta) ovat siis löytöjä Emmystä! Harmaa pellavamekko on Alexander Wangin, musta söpö pikkulaukku Vuokko Nurmesniemen ja kengät ovat mustat nahkaiset Converset. Myös sisäinen eläinkuosi-ihmiseni on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin, sillä päädyin tilaamaan myös Samsøe & Samsøen ilmavan leopardimekon, josta muuten tykkään ihan älyttömästi! Longchampin kaunis ja näppärän kokoinen laukku oli myös ihana löytö. Kumpi lookeista on teidän lemppari?

Kaivelin itsekin kaapeistani ja kirpparikasseistani hurjan määrän herkkuja myyntiin nyt tämän yhteistyön myötä ja palvelu tosiaan oli myyjän näkökulmasta ihan älyttömän helppokäyttöinen: kirppiskassit noudettiin kotiovelta, kuvattiin ja hinnoiteltiin Emmyn puolesta ja tänään ne nyt sitten tupsahtivat myyntiin. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa, löytyisikö sieltä myös jotakin itselle mieluisaa! Mukana on paljon kenkiä koossa 36-37 sekä paljon kauniita vaatteita koossa XS-S (saattaapa joukossa jokunen M olla myös).

Lisäksi Emmy.fi halusi tarjota Pupulandian seuraajille tutustumistarjouksena pienen ekstraedun! Olit sitten miettimässä myymistä tai metsästämässä aarteita, niin seuraavan kuukauden ajan ovat voimassa tällaiset etukoodit!

MYYJILLE: Koodilla PUPULANDIAMYYJÄ ei postimaksuja kun toimittaa tavarat myyntiin. Ilmainen Budbee-nouto pk-seudulla tai toimitus postiin tai Emmy boxiin. Voimassa 14.7.2020 asti.

OSTAJILLE: Koodilla PUPULANDIAOSTAJA saat 15 % tutustumisalen kaikkiin Emmyssä myynnissä oleviin  tuotteisiin. Voimassa 14.7.2020 asti.

*

Klikkaa itsesi ostoksille tästä ja minun myynnissä oleviin tuotteisiini tästä! Ja olisipa hauska kuulla myös, onko palvelu jollekulle jo entuudestaan tuttu? Entä mitä tykkäätte näistä minun tekemistäni löydöistä?

leopardimekko Samsøe & Samsøe / second hand – Emmy.fi

laukku Longchamp / second hand – Emmy.fi

kengät Converse / second hand – Emmy.fi

pellavamekko Alexander Wang / second hand – Emmy.fi

laukku Vuokko Nurmesniemi / second hand – Emmy.fi

kengät Converse / second hand – Emmy.fi

Related posts

26/05/20

Onko vastuullinen muoti vain pienikokoisten etuoikeus?

21 58

Voiko vastuullisesti ja kiinnostavasti pukeutua myös pienellä budjetilla? Virittelin tästä aiheesta keskustelua toissa viikolla Instagramin puolella ja innostuinpa kirjoittamaan siitä blogipostauksenkin. Second hand -löytöjä koskevat IG storyni poikivat kuitenkin mielenkiintoista keskustelua myös aiheen vierestä, sillä sain paljon viestejä pluskokoisilta seuraajiltani, että kirpputorien valikoimasta löytyy vain todella harvoin vaatteita kokohaarukan suuremmasta laidasta. Koska kokemus tuntui olevan jossain määrin universaali, jäin ihmettelemään, mihin käytetyt isokokoiset vaatteet oikein päätyvät jos eivät kerran kirpputoreille myyntiin?

Keskustelun myötä alkoi paljastua, että ongelma on todellinen ja se ulottuu paljon second hand -löytöjä syvemmälle. Moni harmitteli, että pluskoon vaatteita on lähtökohtaisesti todella heikosti saatavilla ja senkin vaatimattoman valikoiman laatu jättää reilusti toivomisen varaa. Heräsi kysymys, onko pluskokoisille ylipäänsäkään tarjolla laadukasta ja vastuullisesti valmistettua vaatetta? Ja jos ei, niin miksi ihmeessä? Ryhdyin kaivelemaan asiaa perusteellisemmin ja jäin miettimään, onko tosiaan niin, että vastuullinen muoti on vain pienikokoisten etuoikeus?

*

Second hand -löytöjen tekeminen on ihan kaiken kokoisille sellaista aarteenmetsästystä, että useimmiten kirpputorilta palaa kotiin tyhjin käsin. Kaikkein kauneimmat vaattet eivät välttämättä ole omaa kokoa tai muuten vain istu omalle kropalle ja niitä helmiä osuu kohdalle vain harvoin. Juteltuani somessa aiheesta useamman pluskokoisen kanssa, osoittautui kuitenkin, että isompaa kokoa käyttävälle second hand -ostosten tekeminen voi olla vieläkin haastavampaa. Yksi syy taustalla on yksinkertaisuudessaan se, että ihmiset ovat ennen vanhaan olleet nykyistä pienempiä ja hoikempia ja tästä syystä etenkin ne oikeasti vanhat vintage-vaatteet ovat usein hurjan pientä kokoa – tämän huomaa hoikkanakin ihmisenä. Mutta on siellä taustalla muutakin…

Tuntuu hämmentävältä, että tämän päivän maailmassa pluskokojen kysyntä kasvaa jatkuvasti, mutta siitä huolimatta uusissakin vaatteissa valikoima on kokohaarukan suuremmassa laidassa edelleenkin kovin suppea. Yhtälö tuntuu merkilliseltä: pluskokoiset kaipaavat ostoksilla vaihtoehtoja ja lisää valikoimaa, mutta samanaikaisesti olen kullut monen vaatemerkin lopettaneen pluskokojen valmistamisen kannattamattomana. Miten kuluttajat ja merkit saataisiin kohtaamaan?

On varsin tavallinen näky, että alennusmyyntien aikaan rekissä ovat jäljellä vain ne kaikkein suurimmat ja pienimmät koot. Alelöytöjen tekeminen on tietysti kuluttajan näkökulmasta kivaa, mutta yrityksen on ensisijaisesti mietittävä tietysti toimintansa kannattavuutta. Yksinkertaisesti ei vain ole taloudellisesti kannattavaa tehdä tuotteita, jotka päätyvät myymättöminä suoraan alennukseen. Mutta kun kysyntää suuremmille koille ilmiselvästi olisi, voi vain kysyä, mikä tässä menee pieleen? Miten tarjontaa saataisiin paremmin markkinoitua kohderyhmälle? Ja miten kokovalikoimasta voidaan viestiä käytännöllisesti mutta silti sensitiivisesti niin, että asiakkaat yhä löytävät etsimänsä? Toisaalta on myös aiheellista kysyä, ovatko nämä tarjolla olevat pluskokoiset vaatteet ylipäänsä sellaisia, jotka tyylillisesti kiinnostavat ja puhuttelevat kohderyhmää?

Moni aihetta kommentoineista kritisoi, että sopivan kokoisia vaatteita on tarjolla lähinnä halpamerkkien ja edullisempien ketjubrändien valikoimissa, joiden laatu ei häikäise erinomaisuudellaan. Ja jos vaate on lähtökohtaisesti jo huonolaatuinen, se harvoin kestää kovan käytön jälkeen enää toiselle kierrokselle myytäväksi, mikä osaltaan selittää second hand -valikoiman vähyyttä. Pluskokoisten vaatteiden materiaalina on usein joustavaa trikoota ja muita elastaanipitoisia materiaaleja, jotka eivät ole toistuvissa pesuissa ja ahkerassa käytössä erityisen kestäviä. Ja toisaalta jos sopivia vaatteita on alun alkaenkin vaikea löytää, on luonnollista, että ne muutamat suosikit joutuvat kovalle käytölle ja kulutukselle. Toisin sanoen: pluskokoiset vaatteet yksinkertaisesti käytetään loppuun ja tästä syystä niitä löytyy huonosti kirpputoreiltakaan.

*

Tuntuu kummalliselta, että yksi merkittävä kuluttajaryhmä tuntuu jääneen melkoiseen paitsioon vaatebisneksessä. Jos samaa viestiä tulee joka suunnalta, on puheissa pakko olla totuuden siemen. Joko pluskokoisten vaatteiden tarjonta on oikeasti heikko tai sitten sitä ei vain osata markkinoida kohderyhmälle – luulen, että ongelman ydin on yhdistelmä molempia. Monella kehopositiivisuuden ilosanomaakin viestivällä merkillä koot loppuvat 42-44 tuntumaan ja se jättää vielä aika suuren joukon ihmisiä kokotaulukon ulkopuolelle.

Ymmärrettävästi myös pluskokoiset haluavat muutakin päällepantavaa kuin trikoota, mutta valitettavasti ongelma on osin myös käytännöllinen: suuremmat koot tuovat mukanaan kaavoituksellisia haasteita. Lähtökohtaisestihan valmisvaate on kokoon katsomatta aina kompromissiratkaisu: pienikokoisemmatkin ihmiset ovat keskenään hyvin erimuotoisia ja valmisvaatteiden istuvuus on monesti vähän sinne päin. Räätälillä mittatilauksena saisi luonnollisesti juuri omalle keholle täydellisesti istuvia vaatteita, mutta koska valmisvaatteen pitäisi sopia mahdollisimman monenmuotoisille ihmisille kauniisti, suunnittelussa on tehtävä kompromisseja ja elastaani auttaa istuvuushaasteisiin. Toisaalta taas väljempi muoti on armollisempaa myös erilaisten kehojen ja istuvuuden näkökulmasta.

Ketjuliikkeistä löytyy jonkin verran vaihtoehtoja myös pluskokoisille (saamissani kommenteissa esiin nostettiin esimerkiksi Lindex ja H&M, jotka tarjoavat kokovalikoimaa laajastikin), mutta moni kaipaa persoonallisempaa, laadukkaampaa ja vastuullisempaa päällepantavaa. Pienten ja vastuullisten merkkien vaatteet kiinnostavat kaiken kokoisia, mutta vaatebisnes on armotonta ja moni pikkubrändi kamppailee olemassaolostaan jo ns. keskiverto-kokotaulukonkin puitteissa. Niin valitettavaa kuin se onkin, ymmärrän hyvin, ettei moni firma jo tästäkään syystä uskalla lähteä kokeilemaan, vaan pitäytyy siksi turvallisen ja varmaa myyntiä tuovan kokohaarukan puitteissa.

Kyse ei ole kuitenkaan vain uskalluksesta tai viitseliäisyydestä, sillä kaavoituksellisesti valmisvaatteiden tekeminen on pluskokoisille keskimääräistä haastavampaa. Mitä suuremmista koista puhutaan, sitä suurempaa on myös hajonta vartaloiden malleissa ja muodoissa. Mittaerot ovat kokohaarukan yläpäässä suurempia ja kaavoituksellisesti vaatteen istuvuus riippuu siitä, onko kehossa volyymia ylä-, ala- vai keskiosassa vaiko tasaisesti kaikkialla. Tästä syystä on vaikeampaa kaavoittaa hyvin istuvaa ja räätälöityä valmisvaatetta, joka sopisi monenlaiselle pluskoon vartalolle. Silti näkisin, että tässä olisi mahtavaa bisnespotentiaalia, jos suunnittelijat lähtisivät rohkeasti kaavoittamaan mallistoa nimenomaan pluskokoisia silmällä pitäen – uskon, että asiakaskuntaa kyllä löytyisi!

Keskustelun myötä kommenteissa nousi esiin hyvä huomio, mitä itse voi tehdä tilanteen kehittämiseksi: aina kannattaa antaa palautetta ja esittää toiveita. Jos kysyntää on, niin monella merkillä on myös halua vastata siihen. Useampi pienikin suomalaismerkki on asiakaspalautteiden pohjalta laajentanut kokovalikoimaansa, joten jos suosikkimerkkisi kokoelmasta ei vielä löydy sinulle sopivaa kokoa, kannattaa ehdottomasti viestiä toive eteenpäin.

Pluskokoisten vaatteiden tilanne vertautuu aika hyvin meikkivoidevoidevalikoiman kehitykseen viime vuosina. Suomessa on ollut äärimmäisen huonosti saatavilla meikkivoiteita tummemmalle iholle. Muutokseen on herätty toivottoman hitaasti, vaikka lienee kaikille selvää, että tässä maailman ajassa suomalainen iho voi olla mitä tahansa maidonvaaleasta ebenpuun tummaan. Pikkuhiljaa tilanne on nyt onneksi alkanut muuttua. Ymmärrän silti, että jos vaalean eri sävyjä on tarjolla 15 ja tummia 3 (tai jopa 0), niin tuntuuhan se varmasti turhauttavalta heistä, jotka tarvitsisivat juuri sitä tummempaa sävyä. Hitaasti mutta varmasti tilanne on nyt muuttumassa – varmasti pitkälti juuri asiakkailta saadun palautteen ansiosta. Moni kokee samankaltaisia turhautuneisuuden tuntemuksia myös vaateostoksilla, mutta valoa on nähtävissä tunnelin päässä!

Useampikin pienempi suomalainen vaatemerkki on laittanut minulle IG-keskustelun myötä viestiä, että heillä on halua kehittää mallistoaan paremmin kaikenkokoisia palvelevaksi, mutta kaavoitustyö on hidasta. Kokohaarukan suuremmassa laidassa pienetkin mittamuutokset tekevät suuren eron istuvuuteen varsinkin, jos käytössä on joustamaton materiaali kuten silkki. Tästä syystä vaatteita halutaan suunnitteluvaiheessa sovittaa mahdollisimman monella erilaisella vartalotyypillä, jotta voidaan varmistaa, että vaatteen malli toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Se puolestaan vie aikaa ja tuotteen päätymisessä suunnittelupöydältä myyntiin voi mennä pitkäkin tovi, mutta tuotekehitystä tehdään jatkuvasti. Osa pienistä merkeistä tarjoaa myös mahdollisuutta räätälöidä tuotteita yksilöllisesti asiakkaan mittojen mukaan. Aina kannattaa siis kysyä.

*

Toisaalta aina on mahdollista palata myös “juurille” ja entisaikaan, jolloin vaatteet räätälöitiin yksilöllisesti oman kehon mukaan – eikä se välttämättä näin pikamuodin aikakaudella ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Kaikilla ei tietenkään ollut tuolloinkaan varaa ompelijan palveluihin, mutta ennen nykyisenkaltaista kulutuskulttuuria vaatteisiin panostettiin ja vaatehankinnat todella tehtiin pitkän tähtäimen käyttöä silmällä pitäen. Teettäminen ei siis välttämättä ole ollenkaan huono ajatus, jos on haasteita muuten löytää omalle kropalle sopivaa ja budjetti vain antaa myöten.

Sopivien vaatteiden löytäminen eivät välttämättä suinkaan ole vain pluskokoisten ongelma. Haasteita kohtaa ihan jokainen, jonka vartalon yksilölliseen muotoon valmisvaatteiden standardoidut yleistykset eivät sovi. Apu voi tällöin löytyä ompelijan pakeilta. Mittojen mukaan teetettyä vaatetta kannattaa ajatella sijoituksena: hinta ei välttämättä tunnukaan niin hurjalta, jos vaatetta ajattelee panostuksena seuraavan 10-15 vuoden käyttöön tai pidemmäksikin aikaa. Ja mikä parasta, mittojen mukaan räätälöity vaate istuu varmasti hyvin ja on laadukkaasti sekä vastuullisesti valmistettu – ja tuleepa samalla tuettua myös kotimaista pienyrittäjää. Ompelijalla on mahdollista muokata myös jo olemassaolevia vaatteita itselle istuvammiksi (tietyin rajoittein toki).

Eräs ompelija vinkkasi myös, että ensimmäisen vaatteen teettäminen on aina hiukan kalliimpaa, kun kehon mittojen pohjalta laaditaan yksilölliset peruskaavat. Mutta kun ne on tehty, niin seuraavalla kerralla prosessi sujuukin jo nopeammin ja helpommin, kun ei tarvitse aloittaa ihan nollasta. Ja tietenkin jos kädentaitoja löytyy, voi aina kokeilla tehdä myös itse. Sain vinkin, että esimerkiksi Burda ja kotimainen Ottobre Design kaavoittavat myös isoja kokoja ja uusia lehtiä kaavoineen ilmestyy useamman kerran vuodessa.

Valmisvaatteiden osalta kannattaa sovittelemalla erilaisia merkkejä vähän tutkailla, minkä brändin vaatteet sopivat omalle kropalle parhaiten. Olen nimittäin itse huomannut, että usein samalla merkillä on samantyyppinen “siluetti” – toiset tekevät suorempaa ja toiset kurvikkaampaa. Pitää vain löytää ne brändit, joiden mitoitus osuu yhteen oman kehon kanssa – tämä vinkki toimii ihan kaikenkokoisille.

Valmisvaatteiden kohdalla ei myöskään kannata liiaksi jumiutua kokomerkintöihin. Eräs vaatemyyjä muistutteli, että valmiskokoja ei ole tehty spesifisti kenellekään, vaan ne ovat tosiaan enemmänkin suuntaa antavia yleistyksiä, joista ei kannata ottaa stressiä. Moni häpeilee turhaan jonkun tietyn koon ostamista, vaikka kokomerkinnät saavat vaihdella saman merkinkin sisällä valtavan paljon. Ei siis kannata määritellä itseään liiaksi sen vaatekoon perusteella. Minunkin vaatekaapissani on sopivia vaatteita neljässä eri koossa, joten sen kokolapun perusteella ei oikeastaan voi päätellä lopulta ihmisen koosta tai muodosta paljoakaan.

*

Ja niitä second hand -löytöjä kaipaaville annan vinkin, että Helsingin Kallioon avattiin juuri viime viikolla More than second hand -niminen putiikki (Helsinginkatu 16), joka myy second hand -muotia kokohaarukassa 42-56. Kannattaa kurkata myös Zadaa-sovelluksen ja Emmy.fi-verkkokaupan valikoima. Tosin Zadaalle annan sellaista kehityspalautetta, että sovelluksen kokohaarukkaa voisi laajentaa suuremmaksi, sillä tällaisenaan se jättää paljon potentiaalisia asiakkaita ja käyttäjiä käyttöliittymän ulkopuolelle. Myös perinteisillä kirpputoreilla kannattaa vierailla silloin tällöin, sillä vaikka pluskokojen valikoima on kenties pienempi, myös isoja kokoja on silti tarjolla ja ikinä ei tiedä, milloin se todellinen aarre osuu kohdalle.

Näin lopuksi vastauksena otsikon kysymykseen: ei, vastuullinen muoti ei ole vain pienikokoisten etuoikeus eikä sen missään nimessä pitäisi olla, mutta eettisten ja ekologisten periaatteiden mukaan pukeutuminen on kyllä pienikokoiselle huomattavasti helpompaa. Koska tämä teema herätti ihan valtavasti keskustelua Instagramin puolella ja moni on harmitellut haastavaa tilannetta, päätin, että koostan  tänne blogin puolelle listaa kivoista, kotimaisista ja vastuullisista merkeistä, jotka tekevät vaatteita laajalla kokoskaalalla isompiinkin pluskokoihin asti. Tällainen koonti on siis lähiviikkoina tulossa jakoon! Jos tulee mieleen joku oma lemppari tai mahdollisesti tuntemattomampi helmi, joka voisi sopia tällaiselle listalle, niin vinkkaa ihmeessä kommenttiboksin puolella. Muutenkin sana on vapaa! Millaisia mietteitä heräsi?

Photos: Camilla Bloom

Related posts