27/12/15

Pysähdy hetkeksi

19 48

Pystytkö sinä istumaan 15 minuuttia hiljaa tekemättä mitään? Tuttavani heitti minulle haasteen: yritä irroittaa jokaisesta päivästä vartti tietoiseen rauhoittumiseen. Kuulostaa suorastaan naurettavalta, mutta minun ajatuksissani 15 minuutin hiljainen tekemättömyys tuntuu aivan mahdottomalta. Missä välissä muka ehtisin? Miten malttaisin millään istua vartin tekemättä mitään – olla vain? Minulla olisi niin paljon parempaakin tekemistä. Kaverini tokaisi minulle: “Jos tehtävä tuntuu vaikealta, sitä enemmän sitä tarvitset.”

Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että aloitan viidestä minuutista ja kun se sujuu, yritän vähitellen lisätä aikaa. Jospa jossain vaiheessa pääsisin 15 minuuttiin asti. Kaverini lupasi ryhtyä mentoroimaan minua, kunhan ensin kykenen tuohon varttiin päivittäin. Matka siihen hetkeen taitaa olla vielä pitkä, sillä toistaiseksi en ole yhtenäkään päivänä saanut pidettyä kiinni edes siitä viiden minuutin rauhoittumisesta, vaikka tästä keskustelusta on jo liki viikko. Olkoon se vaikka uuden vuoden lupaukseni, että yritän päivittäin ottaa hetken ihan rauhassa.

meri11

Olen jo vuosia miettinyt, että minun olisi hyvä opetella hiljentymään ja rauhoittumaan. Muistan kirjoittaneeni tänne blogiin jo monta vuotta sitten, että minulle voisi tehdä hyvää opetella meditoimaan. Meditointi oli joskus ajatuksissani jokin mystinen tyhjyyden tila, jota en kokenut ikinä voivani saavuttaa.

Oli aikanaan suuri valaistumisen hetki, kun meditaatiovalmentaja kertoi minulle, ettei mieltä tarvitse meditoidessa mitenkään tyhjentää ajatuksista – eikä se luultavasti olisi ihan mahdollistakaan. Olin kuvitellut, että pään pitäisi olla meditaation aikana kuin valkoinen tyhjä paperi, mutta eihän kukaan (?) sellaiseen pysty. Tuntui suorastaan mullistavalta, kun valmentaja kertoi minulle, ettei meditaatiossa olekaan kyse siitä, ettei saisi ajatella mitään. Enemmänkin ajatusten voisi antaa vain vaeltaa vapaasti, mutta ei saisi takertua mihinkään ajatukseen jumittamaan. Oikeastaan kyse on sellaisesta ajatusten vapaasta virtauksesta ja siitä, että niiden antaa vain mennä.

Ehkä lähimmäs meditaatiota olen elämässäni päässyt vajaa vuosi sitten Portugalissa meren rannalla istuessani (ja siitä syystä valitsin kuvitukseksikin otoksia juuri sieltä). Se on ollut ehkä vaikuttavimpia hetkiä elämässäni koskaan – hetkiä, joissa asiat asettuvat perspektiiviin. Olen usein matkan jälkeen palannut niihin tunnelmiin, kun ongelmat ja murheet uhkaavat pään sisällä paisua liian suuriksi. Siitä huolimatta arjen keskellä on tuntunut aivan hillittömän vaikealta pystyä irroittautumaan jokapäiväisestä pyörityksestä edes viideksi minuutiksi kerrallaan.

Tuttuni on oikeassa. Jos pysähtyminen tuntuu vaikealta, on todennäköisesti juuri sen tarpeessa. Olen ottanut askeleita armollisempaa ja sallivampaa elämää kohti tänä syksynä, kun olen esimerkiksi antanut itseni ottaa blogin suhteen hiukan rauhallisemmin ja kirjoitellut normaalia vähemmän. Kun on tuntunut siltä, ettei pysty tai jaksa, olen antanut itseni olla rauhassa. En ole syyllistänyt, en pakottanut. Jo se on ollut jossain määrin minulle uutta. Sitä osaa usein olla itseään kohtaan niin hirmuisen vaativa ja ankara – minun kaltaisilleni ihmisille on huomattavasti vaikeampaa muistaa lempeys ja armo.

meri5

Miksi 15 minuutin irroittaminen vuorokaudesta tuntuu niin vaikealta? Tai edes viiden? Sehän on kokonaisuuden kannalta aivan merkityksetön aika – noin 16 valveilla vietetyn tunnin joukossa aivan mitätön hetki. Koskaan ei ole niin kiire, ettei olisi aikaa istua alas viideksi minuutiksi. Tai jos on, niin prioriteetit lienevät pielessä. Miksi en halua suoda itselleni tuota hetkeä? Miksi en pysty siihen? Sehän on suora panostus omaan hyvinvointiini.

Olen päättänyt, että aloitan tuon 5 minuutin hiljaa olemisen tänään. En uuden vuoden kunniaksi 1. tammikuuta enkä uuden viikon kunniaksi huomenna, vaan tänään. Veikkaan, että moni teistäkin olisi hiljentymisen ja rauhoittumisen tarpeessa. Kuka on mukana? Ja kaikki meditaatiogurut, vinkkejä onnistumisen maksimoimiseksi saa ilman muuta jakaa kommenttiboksissa.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

Related posts

14/12/15

Viikon ajatus: uskalluksesta

27 viikon-ajatus2

Et voi koskaan

ylittää merta,

ennen kuin uskallat

kadottaa näkymän rannasta.

– Christopher Columbus –

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

10/12/15

Apaattinen syksy

24 62 kaamos1

Tänä vuonna syksy on vaatinut veronsa. Syytä en tarkalleen ottaen tiedä, mutta koko syksyn voimat ovat olleet vähissä ja mieli jollain tapaa alavireinen. Valon puute ja kurjat kelit tietysti herkästi vetävät mielialaakin matalaksi, mutta tämä blues alkoi jo ennen kaamosta.

Onhan tänä syksynä tapahtunut paljon. Elämässä on ollut paljon muutoksia ja lienee ihan normaalia, että sellainen vie energiaa. Mikä ikinä uupumuksen ja alakulon syynä onkaan, se on näkynyt etenkin työelämässä. Fiilis on ollut ajoittain niin saamaton, että pienimmätkin arkiset toimet ovat tuntuneet aivan ylitsepääsemättömiltä.

kaamos4

Jos siis blogissa fiilis ja vire on ollut ajoittain kateissa, niin siihen on ollut monenlaisia syitä täällä avaamieni seikkojen lisäksi . Joinakin päivinä on tuntunut liki mahdottomalta saada itsensä sängystä ylös. Sähköposti pursuaa yli äyräiden, koska en vain ole jaksanut paneutua viestitulvaan. Roskikseen menossa oleva pahvilaatikko lojuu eteisen nurkassa kuukauden päivät, koska en vain saa vietyä sitä ulos. Kirjanpitohommat roikkuvat rästissä viime tippaan asti ja parina kuukautena en edes ole saanut toimitettua kirjanpitäjälle kuitteja lainkaan sovitussa aikataulussa. Muutama lasku menee perintään asti, koska en vain saa aikaiseksi maksaa niitä ajallaan. Ja nyt puhutaan ihmisestä, joka yleensä maksaa laskunsa aina etuajassa tai viimeistään eräpäivänä.

No, joskus se on tällaista. Veikkaan, että siellä joku muu ruudun toisella puolen tunnistaa tästäkin apatiasta itsensä. Tuskin olen yksin uupumukseni ja alavireeni kanssa.

kaamos3

Olen yrittänyt miettiä, miten saisin arjen takaisin raiteilleen. Ja eilen sain viimein lietsottua itseni jonkinlaiseen tsemppausmielialaan. Päätin pakottaa itseni tsemppaamaan vaikka väkisin tämän lopputalven ja pimeyden yli. Olen tällä viikolla käynyt pitkän tauon jälkeen muutaman kerran urheilemassa ja huomasin heti, miten hyvä olo siitä tulikaan – liikunta antaa vain niin paljon energiaa ja hyvää oloa. Havainnon innoittamana tein itselleni listan asioista, joiden avulla aion yrittää pitää itsestäni nyt parempaa huolta.

  1. Nukkuminen. Unirytmini on ollut aivan hunningolla koko syksyn. Illat venyvät öiksi kukkuessa ja aamut päiviksi nukkuessa. Olen aamuihminen, joten aamun missaaminen saa heti aikaan tunteen, että puolet päivästä on jo menetetty ja loppupäivänä on vaikea motivoida itseään ahkeroimaan. Niinpä tavoitteena on nyt vain mennä kiltisti aiemmin nukkumaan.
  2. Liikkuminen. Urheilusta tulee hyvä olo, joten yritän nyt pitää kiinni siitä, että liikkuisin vähintään pari-kolme kertaa viikossa ihan kunnon hikiliikuntaa. Ja miksei enemmänkin, jos siltä tuntuu.
  3. Syöminen. Kun kaikki muukin on ollut retuperällä, niin on ollut myös ruokailurytmini. Tavoitteena on syödä jatkossa säännöllisemmin ja paremmin. Vähemmän pizzaa, enemmän kasviksia.
  4. Tsemppi. Oma asenne vaikuttaa hurjan paljon jaksamiseen ja vaikka yleensä olenkin aikamoinen tsemppari, viime aikoina se minulle tyypillinen sinnikkyys ja ilo on ollut kateissa. Nyt vain yritän pitää tietoisesti mielialan korkealla ja tsempin päällä – kevät ja aurinko ovat ihan nurkan takana. Toisaalta pitää muistaa olla itselleen näinä synkeinä talvikuukausina myös vähän armollinen. Ei se ole niin vakavaa, jos ei koko ajan jaksa tehdä kaikkea ihan täysillä. Joskus riittää, että vain tekee.

Halauksia kaikille muille kaamoksen ja alavireisyyden riivaamille kohtalotovereille. Vertaistukea sekä hyviä vinkkejä apatian selättämiseen saa ilolla jakaa kommenttiboksissa.

kaamos2

Photos: Vesa Silver

Related posts