9/05/17

Uuden äärellä – jäähyväiset vanhalle kodille

9 68 JenniRotonen12

Nämä kuvat ovat viimeisimpiä, joita minusta on edellisessä kodissani napattu. Päästin ystäväni Arezin kotiini ikuistamaan aamun hetkiä ja yhteisen aamumme tuloksena syntyi tällainen kuvasarja. Nyt on juuri oikea hetki sen julkaisemiselle, sillä reilu viikko sitten jätin viimein hyvästit vanhalle kodilleni. Tämä juttu toimikoon siis jäähyväisinä asunnolle, joka oli rakas kotini neljän vuoden ajan.

Hetken aikaa jo uudessa kodissa elämää ihmetelleenä olen ollut jopa hiukan yllättynyt, miten kivuton tämä siirtymä olikaan. Ajattelin, että vanhasta kodista ja varsinkin rakkaaksi tulleesta Töölöstä olisi haikeaa lähteä, mutta muuttopäivänä oli vain tunne, että olen valmis. Että aika oli nyt vain kypsä jollekin ihan uudelle. Suljin oven perässäni, enkä haikaillut menneeseen hetken vertaa.

JenniRotonen1

Muutot voivat joskus olla varsin tunteellisiakin tapahtumia. Olen pari kertaa joutunut muuttamaan vasten tahtoani ja nyt tuntuu hassulta, että vuodatin jopa muutaman kyyneleen aikanaan, kun piti muuttaa Töölöön. Kankeasta alusta huolimatta rakastuin lopulta Töölöön niin, että viihdyin siellä melkein 6 vuotta.

Asuinalue oli nytkin aika kriittisellä sijalla kriteereissäni, kun etsiskelin uutta kotia. En jostain syystä aiemmin ole koskaan tuntenut suurta mielenkiintoa Kalliota kohtaan, mutta kun huomasin lähes kaikkien kivoimpien löytämieni asuntojen sijaitsevan Kalliossa, aloin tiirailla näitä kulmia uusin silmin. Etenkin Torkkelinmäen ja Harjun seutu ovat ihania ja lämpenin pian ajatukselle etsiä uusi koti juuri näiltä nurkilta.

JenniRotonen3

Taidan olla jonkinlaisen alkuhuuman pauloissa, sillä olen jotenkin niin tohkeissani näistä uusista kotinurkistani (itse kodin lisäksi), että suorastaan puhkun onnea ja hyvää mieltä, kun uteliaana vaeltelen uusissa kortteleissa. Mutta on todettava, että onhan Kallio kuin eri maailmasta Töölöön verrattuna. Rakastin Töölössä asumieni vuosien aikana sitä rauhaa ja tyyneyttä, mikä siellä vallitsee. Palaan aina ajatuksissani siihen ystäväni vuosien takaiseen toteamukseen, kun hän ihmetteli arkisen iltapäivän hiljaista virettä Etu-Töölön kaduilla: “Täällä Töölössä tuntuu kyllä siltä kuin olisi aina sunnuntai.”

Nyt kuitenkin on ollut sellainen tunne, että kaipaan ainaisten sunnuntaiden sijaan ympärilleni elämää. Ja elämää täällä totisesti piisaa. Tosin olen onnellinen siitä, että se ei näy ikkunani alla ja itse asunnossa on sisällä hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Silti kotiovesta ulos astuessa pääsee heti keskelle kaupungin vilskettä. Ympärillä on ihmisiä, ihania kahviloita, sympaattisia ravintoloita, kiehtovia vintage-putiikkeja ja rentoja kuppiloita. Hassua sanoa, mutta minusta tuntuu Töölön pysähtyneen tunnelman jälkeen kuin olisin itsekin herännyt täällä eloon.

JenniRotonen8

Siinä missä Töölössä tuntui jotenkin luontevammalta vain pysytellä kotona, täällä Kalliossa ympäristö vetää enemmän ihmisten ilmoille. Melkein naapurissa sijaitsevat kahvilat ja Tenhon sunnuntaijazzit – kynnys puikahtaa hetkeksi jonnekin uusien tuoksujen, äänien ja ihmisten äärelle on jostain syystä nyt paljon matalampi kuin ennen. Toisaalta, ei sellaisia oman tuntuisia paikkoja oikein Töölössä ihan kotikulmilla ollutkaan.

Ehkä tämä alkuhuuma vielä tasaantuu ja pääsen takuuvarmasti kokemaan Kallion vielä tulevina vuosina hyvine ja huonoine puolineen, mutta silti tuntuu, että nyt oli oikea hetki muutokselle – kaipasin ja ehkä jopa vähän tarvitsin sitä. Tuntuu, että ajatukset ovat nyt jälleen kirkkaammat ja mieli innostunut. Se ei voi olla kuin hyvä asia.

JenniRotonen9

Entinen Töölön kotini oli kuin turvallinen pesä, johon saatoin kipeän eron jäljiltä vetäytyä parantelemaan haavojani ja rakentamaan elämääni uudelleen alusta. Kiitos Töölö, että pidit minua hyvänä ja tarjosit juuri sitä turvaa ja rauhaa, mitä noina vuosina elämääni kaipasin. Nyt oli kuitenkin aika matkata eteenpäin. Odotan uteliaana niitä seikkailuja, joita elämä Kalliossa tuo varmasti vielä tullessaan. :)

Kiitos Arez, että ikuistit viimeisiä tuokioitani vanhassa kodissa. Näihin kuviin tiivistyy monia muistoja. Huikkaan tässä kohtaa myös, että Arezin upeita otoksia pääsee tutkailemaan myös viime viikolla Kolmannella Linjalla sijaitsevaan Early Bird -kahvilaan avautuneessa Nähty-valokuvanäyttelyssä, joka on avoinna yleisölle 28.5.2017 asti. Lisätietoa näyttelystä ja sen aukioloajoista voitte kurkata tapahtuman FB-sivuilta. Piipahda kahvilla ja tsekkaa upea näyttely samalla – suosittelen!

JenniRotonen10 JenniRotonen7 JenniRotonen11 JenniRotonen6JenniRotonen2

Photos: Arez Metta

Related posts

8/05/17

Viikon ajatus: fokuksesta

1 40

Sillä välin, kun sinä olet liian kiireinen

etsiessäsi sitä täydellistä ihmistä,

missaat todennäköisesti sen epätäydellisen,

joka voisi tehdä sinut täydellisen onnelliseksi.

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/05/17

Miltä burnout tuntuu?

23 89

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Mehiläinen

Olen miettinyt vuosia, että haluaisin kirjoittaa burnoutista ja työuupumuksesta jotakin. Valehtelematta olen aloittanut tämän postauksen ainakin 5 kertaa, mutta jostain syystä jättänyt sen aina vielä hautumaan. Uupumus on vähän samankaltainen aihe kuin masennus tai yksinäisyys: vaikka siitä haluaisi puhua avoimesti ääneen, jotenkin julkinen ulostulo ahdistaa ja pelottaa silti hieman.

Kokeilin uteliaisuuttani etsiä blogini luonnoksia vuosien varrelta hakusanalla burnout – löysin kolme. Pala on aina tuntunut liian suurelta haukattavaksi ja on siitä syystä jäänyt kesken. Nyt kuitenkin, kun Mehiläinen-yhteistyön myötä minut haastettiin kirjoittamaan työhyvinvoinnista, päätin, että on aika kohdata möröt ja tarttua tuumasta toimeen.

*

Kirjoitin vajaa kuukausi sitten uniongelmista vierailtuani työterveyspsykologi Miia Rautiaisen vastaanotolla ja huomasin tuolloin, kuinka työhyvinvointi ja uniongelmat linkittyvät toisiinsa. Uniongelmille voi toki olla muitakin syitä kuin ylikuormitus ja stressi, mutta työuupumuksesta harvoin selviää ilman uniongelmia. Ja aika usein uniongelmienkin taustalla on nimenomaan työhyvinvointiin liittyviä haasteita.

Omalla kohdallani univaikeudet olivat oikeastaan se viimeinen niitti, kun uupumukseni alkoi oireilla hälyttävällä tavalla vuosia sitten. Olisi varmaankin pitänyt herätä tilanteeseen jo paljon aiemmin, mutta siinä vaiheessa, kun en enää saanut öisin kunnolla nukuttua, tuntui itsestäkin siltä, etten enää voinut pakoilla asian kohtaamista. Ahkera ja tunnollinen ihminen jättää usein vaaran merkit huomiotta ja painaa sinnikkyydellä eteenpäin, vaikka viitteitä uupumuksesta ja liiallisesta stressistä voisi havaita jo paljon ennen tilanteen eskaloitumista, jos vain malttaisi pysähtyä kuuntelemaan itseään.

*

Olen vuosien varrella huomannut, etten itse ole kamalan hyvässä kosketuksessa omaan kehooni. Tarkoitan tällä sitä, että en usein osaa kuulla tai kuunnella, mitä kehoni yrittää hienovaraisesti kertoa minulle. Jääräpäisesti pidän kiinni suunnitelmista ja aikatauluista, otan vastuulleni enemmän hommia kuin ehkä olisi järkevää ja unohdan sen kaiken keskellä kaikkein tärkeimmän: oman terveyteni. Tämä näkyy muun muassa juuri sellaisissa pienissä asioissa kuten säännöllisessä ruokailu- ja unirytmissä, joita laiminlyön vähän huomaamattani, kun “on pakko tehdä ensin loppuun vielä tämä yksi homma”.

Kun juttelin Mehiläisen työterveyspsykologin Miia Rautiaisen kanssa ja kertoilin siinä sivussa omista kokemuksistani työuupumuksesta, sysäys kertoa asiasta henkilökohtaisemmin tuli itse asiassa psykologilta itseltään. Hän rohkaisi minua puhumaan avoimesti omista kokemuksistani, koska usein juuri näiden esimerkkitarinoiden kautta moni muukin ymmärtää herätä omaan tilanteeseensa – toivottavasti jo vähän ennemmin kuin vasta siinä burnoutin partaalla.

Jos pelkästään lyhyestä stressijaksosta kestää esimerkiksi unen näkökulmasta toipua varsin kauan, ei ole vaikea uskoa, että ihmisiä saattaa jäädä työuupumuksen tai burnoutin takia todella pitkille sairaslomille. Olen kuullut, että kunnon burnoutista toipuminen voi viedä vuosia. Siksi olisi oikeasti syytä kuunnella sitä omaa kehoa ja kiinnittää huomiota niihin hälytysmerkkeihin, joita oma sisäinen systeemimme meille lähettää.

Oma burnout-tarinani

Palataan hetkeksi niihin tunnelmiin, joissa olin vuonna 2011, kun tilanne oli kaikkein pahimmillaan. Löysin ehkä osuvimmat kuvaukset mietteistäni ja tilanteestani niihin aikoihin juuri noista blogini luonnoksiin vuosien mittaan tallentamistani tekstipätkistä.

Ensimmäisen kerran kolkutellessani burnoutin portteja, tilanne johti omaan irtisanoutumiseeni. En yksinkertaisesti nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lopulta lähteä työpaikasta, jossa ei ollut hyvä olla. Työmäärä ei kyseisessä työpaikassa ollut tunneissa mitattuna normaalista poikkeava, mutta työpäivien aikana oli poikkeuksetta infernaalinen kiire ja tein joka päivä käytännössä varmaankin kahden ihmisen työtaakkaa vastaavan määrän duunia. Myös työilmapiiri oli ahdistava ja arvaamaton, ja koin, etten saanut juuri koskaan työstäni kiitosta, vaikka paiskin hommia joka päivä otsa hiessä ja hoidin hommani todella hyvin.

Päivät kuluivat, viikot kuluivat ja kuukaudet kuluivat. Kaiken sen kiireen keskellä en oikeastaan edes ehtinyt pysähtyä miettimään, onko tämä todella sitä, mitä työelämältä haluan? Tiesin koko ajan sisimmässäni, että ei tämän kuuluisi tuntua tältä, mutta toisaalta ajattelin, etten varmaankaan löytäisi muualta töitä, jotka tuntuisivat yhtä mielekkäiltä sisällön näkökulmasta. Tuntui kaikesta huolimatta arvokkaalta, että sain tehdä sellaista työtä, joka tuntui aidosti kiinnostavalta ja mieluisalta nimenomaan sisällöllisesti.

*

Vaikka olin töissä hurjan kuormituksen alla, pidin tiukasti kiinni siitä, etten pääsääntöisesti halunnut tehdä ylitöitä. Minulla oli blogi, parisuhde, ystäviä, harrastuksia ja muita freelance-työprojekteja – ja koko tuon sirkuksen pyörittäminen olisi käynyt mahdottomaksi, jos olisin istunut työpaikalla aamusta iltaan. Niinpä yritin vain suoriutua työpäivistäni entistäkin tehokkaammin.

Välillä ihmettelen nyt, miten pystyin sellaiseen työtahtiin kuukaudesta toiseen: lyhyttä lounastaukoa lukuunottamatta en pitänyt päivien mittaan lainkaan pausseja ja paukutin tietokoneen näppäimistöä kuin viimeisessä hädässä. Joka päivä. Työpöydällä odotti loppumaton TO DO -lista, johon lisäsin uusia kohtia useammin kuin sain viivattua vanhoja yli.

Samaan aikaan henkilökohtaisessa elämässä tuntui kaikki kaatuvan niskaan. Parisuhteessa oli vaikeuksia ja tuntui, että edes koti ei ollut turvallinen paikka rentoutumiselle. Elämä oli yhtä tsemppaamista aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Tuntui, etten päässyt pakenemaan stressiä edes vapaa-ajalla, koska kotona odottivat toisenlaiset murheet. Ei vain auttanut kuin olla vahva ja sinnitellä – ja niin minä sinnittelin.

*

Tuntuu ehkä nyt jälkikäteen hullulta, mutta en oikeastaan edes tajunnut olevani uupunut, ennen kuin jäin ansaitulle kesälomalle. Kaikki vyöryi ylitseni yhtäkkiä, kun maltoin viimein pysähtyä hetkeksi. Halusin totaalisesti eroon työmoodista, joten varasin heti loman alkuun matkan, jotta pääsisin kunnolla irti arjen kuvioista. Pomo soitteli ja viestitteli minulle työasioissa lomallakin ja tuntui mahdottomalta vaihtaa täydellisesti vapaalle, kun jouduin miettimään työjuttuja lomamatkallani.

Palattuani reissusta iski hillitön ahdistus. Olin niin ahdistunut, että heräsin aamuisin itkuisena kurkkua kuristavaan tunteeseen, vaikka lomaa oli jäljellä vielä kolme viikkoa. Ajatus töihin palaamisesta ahdisti niin paljon, että loma meni paljolti sen murehtimiseen. Silloinen poikaystäväni yritti kannustaa minua irtisanoutumaan, mutta ajatus tuntui minusta mahdottomalta. Periaatteessa pidin työstäni enkä tunnollisena työntekijänä halunnut jättää pomoani pulaan irtisanoutumalla lomani aikana.

Kun palasin lopulta takaisin töihin, ei työnteko enää tuntunutkaan samalta kuin ennen. Aiemmin olin nauttinut työstäni, mutta nyt kaikki motivaatio tuntui olevan kateissa. En saanut iltaisin ajatushyrrää pysäytettyä ja minulla oli vaikeuksia nukahtaa, nukuin levottomasti, heräilin kesken unien ja tunsin itseni niin stressaantuneeksi, että työasiat tulivat jopa uniini. Heräsin aamuisin aivan uuvuksissa, sillä en tuntunut saavan vapautusta duunikuvioista edes nukkuessani.

Kun tätä oli töihinpaluun jälkeen jatkunut pari viikkoa, irtisanouduin työstäni. Vielä siinäkin hetkessä lupauduin kiltteyttäni antamaan aikaani irtisanomisaikaa enemmän, koska en halunnut aiheuttaa kenellekään muulle hankaluuksia. Työsuhteen päättymisen aikoihin samaan syssyyn osui vielä muutto, joka stressasi jo valmiiksi kuormittavassa tilanteessa entisestään. Kun pahin paine laukesi muuton jälkeen, sain seuraavana päivänä elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen.

*

Maltoin olla aloillani hetken ja ajauduin sen jälkeen puolivahingossa vielä entistäkin kuormittavampaan työprojektiin, kun ystäväni kanssa suunnittelemamme REVS Magazine yhtäkkiä ottikin tuulta siipiensä alle ja realisoitui suunnitelmista toteutuksen asteelle. Fiksu ihminen olisi tässä kohtaa ottanut aidosti aikaa itselleen ja toipumiselle ja antanut itselleen hengähdystauon miettiä, mitä oikeasti elämältä haluaa. Koin kuitenkin, että oli taottava, kun rauta oli kuuma – olisihan ollut mahdollista, että lehtiprojektin momentum ei olisi enää myöhemmin toistunut.

Nyt puistelen päätäni hämmentyneenä paristakin syystä… En todellakaan tiedä, miten aikani, saati energiani on mitenkään voinut riittää tuohon kaikkeen – noihin aikoihin päivitin vielä blogiakin 2-3 kertaa päivässä! En rehellisesti sanottuna ymmärrä, miten nuppi on kestänyt poksahtamatta. Tai no, eipä kai se ihan kestänytkään. En ehkä joutunut aivan totaalisen burnoutin syövereihin, mutta kaukana se ei ollut.

Muistan erään sellaisen illan, kun olin niin hajoamispisteessä, että ajatukset lähentelivät jo itsetuhoista meininkiä. Muistan ajatelleeni, että nyt en vain jaksa enää, hyppään vain tuosta ikkunasta. Vielä tuon hetkenkin jälkeen jatkoin entiseen malliin puolen vuoden ajan.

Missä olen nyt?

Vaikka en ole enää myöhemmin saanut itseäni ihan niin toivottomaan jamaan, olen käynyt lähellä uupumista monia kertoja sen jälkeenkin. On suorastaan hämmästyttävää, miten vaikeaa niitä hälytysmerkkejä uupumisen edellä onkaan tunnistaa ja myöntää itselleen. Tunnollinen suorittaja laiminlyö ennemmin itseään kuin työtehtäviä, valitettavasti.

On ollut aika mielenkiintoista heittäytyä satunnaisista freelance-hommista täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Rakastan olla oman itseni pomo ja vaikka yrittäjän rooli ei Suomessa ole helpoimmasta päästä, en ole katunut hetkeäkään päätöstäni ryhtyä yrittäjäksi. Omanlaisensa haasteen hyvinvoinnille aiheuttaa kuitenkin se, että nykyään kukaan muu ei vahdi työtuntejani tai työmärääni – hyvässä tai pahassa. Toisaalta voin myös vapaammin määrittää omat rajani ja työaikani ja työilmapiiriin liittyvät ongelmat loistavat poissaolollaan.

*

Olen aina ollut vähän sellainen suorittaja-persoona ja sisälläni vallitsee jatkuva ristiriita: tunnen usein olevani laiska, vaikka loppujen lopuksi saan todella paljon aikaan ja paiskin töitä varsin ahkerasti. Vaikka nykyään sallin itselleni paljon vapaita ja joutilaita hetkiä, löydän itseni liian usein miettimästä, että mitä minun kulloinkin pitäisi tehdä. Sitä taitaa aika moni viime kädessä kuitenkin olla oman itsensä pahin orjapiiskuri.

Ehkä minulle juuri se suurin haaste on opetella pitämään parempaa huolta itsestäni: nukkua enemmän, syödä paremmin ja raivata kalenteriin aikaa sekä liikkumiselle että pelkälle ansaitulle rentoutumiselle. Sallia itselleni ajatus, että on jopa tarpeellista olla joskus joutilas eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Kun harrastuksesta tulee ammatti, työn ja vapaa-ajan rajat hämärtyvät ja työaikojen puuttuessa on vaikea tehdä selkeää eroa sille, missä työaika päättyy ja oma aika alkaa. Siispä yritän nyt harjoitella ihan olemista vain, ilman syyllisyydentunteita.

Työterveyspsykologin vinkit työuupumuksen ehkäisemiseksi

Työhyvinvoinnista puhutaan nykyään paljon myös mediassa: on keskustelua johtamisesta, alaistaidoista ja itsehuollon keinoista. Olen varoittava esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tunnistaa uupumuksen merkit hyvissä ajoin ennen kuin tilanne pääsee liian pahaksi, mutta työhyvinvointia voi edistää ja huoltaa myös ennaltaehkäisevästi. Työterveyspsykologi Miia Rautiaisen vastaanotolla keskustelun ytimeen nousi termi resilienssi. Käytännössä kestävyyttä ja sitkeyttä tarkoittava termi merkitsee työelämän kontekstissa sitä, miten ihminen voi itse kehittää sitkeyttä kestää työelämään liittyviä pettymyksiä.

Työelämä on lyhyessä ajassa käynyt läpi ihan valtavan muutoksen ja 90-luvun kasvattien siirryttyä työelämään koko työn kulttuuri on muuttunut hurjasti. Rautiaisen mukaan tämän päivän nuoret työntekijät eivät ole niin ylikilttejä ja kuuliaisia kuin edeltäjänsä. He osaavat vaatia ja neuvotella sekä tuntevat oman arvonsa.

Muutosta ja kehitystä on mahdotonta estää ja ennusteet kertovat, että työelämän muutos jatkuu nykytilanteen viitoittamaan suuntaan: tulevaisuudessa todennäköisesti pitkät työsuhteet käyvät yhä harvinaisemmiksi ja työ tehdään enemmänkin pätkissä, koska ihmiset haluavat enemmän vapautta ja mahdollisuuksia esimerkiksi matkustella.

Vaikka uudenmuotoisessa työelämässä on myös paljon hyviä puolia, vakaisiin ja pitkiin työsuhteisiin tähtäävässä ilmapiirissä se voi aiheuttaa huolta ja ahdistusta, kun kaksi työelämän sukupolvea ovat murrosvaiheessa. Uudenlainen työkulttuuri vaatii myös työntekijöiltä myös uudenlaisia taitoja. Miia Rautiainen listasi asioita, jotka nousevat tulevaisuuden työelämässä entistäkin suurempaan rooliin:

Sosiaaliset taidot

Kun työntekijöissä on paljon vaihtuvuutta, jyvät erottuvat akanoista. Ja kun kilpailu työpaikoista on jatkuvaa, sosiaalisten taitojen merkitys korostuu. Ihminen, jonka kanssa on miellyttävää työskennellä ja joka osaa myydä omaa osaamistaan, pärjää tulevaisuuden työelämässä.

Nopeus ja tehokkuus

Työsuhteiden ollessa vaihtuvia ja töiden muodostuessa lähinnä lyhytkestoisista projekteista, on työntekijän pystyttävä hahmottamaan nopeasti kokonaisuuksia ja löytämään oma paikkansa ja roolinsa työpaikalla. Tulevaisuuden työelämä suosii nopeita ja tehokkaita tekijöitä, mutta toisaalta selkeästi alkavat ja loppuvat projektit tuovat työntekoon mielekkyyttä ja tyydytystä siitä, että asioita saadaan saatettua tehokkaasti alusta loppuun.

Vahva osaaminen

Pitkissä työsuhteissa on totuttu siihen, että työpaikka kouluttaa työntekijän tehtäväänsä, mutta tulevaisuudessa odotetaan yhä enemmän, että työntekijä astuu projektiin mukaan melko valmiina tekijänä. Kun projektit ja työsuhteet ovat lyhyitä, ei aikaa tai motivaatiota työntekijöiden kouluttamiselle enää ole samalla tavoin. Työntekijän kannalta olennaista luonnollisesti on, että osaamistaan osaa myös tuoda esiin ja markkinoida.

Mitä resilienssi käytännössä on ja miksi se on tärkeää?

Miia Rautiainen käyttää resilienssistä puhuessaan englanninkielistä ilmaisua “bounce back ability”. Tämä taito koostuu esimerkiksi tällaisista osasista:

Pettymysten sietokyky

Pärjääminen työelämässä edellyttää erityisesti sellaista harmaan alueen sietokykyä. Myös epävarmuus tulevasta ja pettymykset ovat toisinaan osa työelämää, mutta pettymyksiin takertumisen sijaan on syytä miettiä, miten pettymyksestä jatkaa eteenpäin. YT-neuvotteluiden ollessa arkipäivää voi esimerkiksi käydä niin, että esimiesasemasta tulee alennetuksi. Muutoksen kohdatessa ei välttämättä ole tarjolla minkäänlaista kompensaatiota ja yksi resilienssin avainajatuksista onkin, että joskus pärjääminen voi vaatia myös oman oikeuskäsityksen muuttamista. Älä antaudu ahdistukselle, vaan harjoita kykyäsi löytää ja keksiä uusia ratkaisuja.

Esimerkiksi Amerikassa asenteet työelämässä ovat hyvin erilaisia Suomeen nähden. Oman kohtalon surkuttelu tai häpeä esimerkiksi konkurssista ei kuulu sikäläiseen työkulttuuriin, vaan pettymyksetkin nähdään usein uutena alkuna ja mahdollisuutena. Suomalaisessa työelämässä on perinteisempää turvallisuushakuinen ajattelutapa ja muuttuvassa työelämässä tarvitaan enemmän rohkeutta nähdä mahdollisuuksia myös pettymyksissä ja uskallusta heittäytyä omiin projekteihin.

Toimijuus

Muista, että sinun ei tarvitse olla vain työmarkkinoiden pelinappula, vaan voit myös itse määritellä omaa arvoasi, hyödyntää osaamistasi ja käydä keskustelua työn ehdoista. Notkeat tavat ja luovat keinot kartuttaa omaa osaamista ovat työelämässä monella alalla muodollisen koulutuksen ohella vähintään yhtä tärkeitä. Etsi itse ratkaisuja ja ole joustava. Mieti, miten voisit toisella tavalla yrittää lähestyä samaa asiaa. Aseta järki ja tunteet tasapainoon: älä anna liikaa valtaa omille tunteille ja loukkaantumiselle. Niihin käytetty energia on usein työelämän tavoitteiden kannalta hukkaan heitettyä energiaa.

Terve kyky suojautua

Oma jaksaminen ja terveys sekä elämänhallinta ovat monelta osin loppujen lopuksi omissa käsissä. Muista siis pitää huolta itsestäsi ja mieti, mikä on oikeasti sinulle hyväksi pitkällä tähtäimellä. Hyvän ja tyydyttävän työnkuvan koostumuksen voi oikeastaan tiivistää kolmiosaiseen piirakkamalliin, joka havainnollistaa sitä, miltä mielekkään työn pitäisi tuntua: noin 30% työstä pitäisi olla olla mielekästä ja antoisaa, noin 40% ns. peruskauraa ja maksimissaan 30% työstä saisi olla epämieluisaa.

Mikään duuni ei ole aina mahtavaa ja antoisaa ja jokaiseen työhön kuuluu paljon myös sitä perustason suorittavaa tekemistä tai ikävämpiä hommia.  Jos kuitenkin enemmän kuin 30% työstä tuntuu kurjalta ja kuormittavalta, kannattaa miettiä, onko juuri tämä työ sinua varten tai voisiko asiasta keskustella työnantajan kanssa. Mieti, miten huonoihin puitteisiin suostut? Mitkä ovat omat rajasi? Tee itsesi kanssa psykologinen sopimus, mitä suostut ja olet valmis antamaan työlle ja mitä siltä vastaavasti odotat. Kun olet miettinyt näitä asioita etukäteen ja olet tietoinen omista rajoistasi, on helpompi pitää huolta itsestä, jos tilanne menee huonompaan suuntaan.

Miten omaa resilienssiä voi kehittää?

Työterveyspsykologi Miia Rautiainen antoi keskustelussamme myös vinkkejä, miten työelämän kannalta tärkeää resilienssiä voi kehittää ja parantaa.

Mindfulness

Meditaatio ja mindfulness-harjoitukset auttava puhdistamaan mielentilaa, huuhtelemaan pois tunnekuormia sekä tyhjentämään mieltä tunnekokemuksista. Älä kerää tunnekuormaa liian pitkää aikaa kerrallaan, vaan kevennä painolastia välillä rentoutusharjoitusten avulla. Ne auttavat neutraloimaan ajatuksia, vähän kuin inkivääriviipale sushipalojen välissä palauttaa makuaistin terävimmilleen.

Puhu ystäville

Asiat saavat usein pään sisällä yksin pohdiskellessa melkoisia mittasuhteita. Tällöin yleensä tehokkainta apua on yksinkertaisimmillaan purkaa ajatuksia esimerkiksi kaverille ja keskustellessa asioihin saa perspektiiviä. Moni unohtaa vaikeiden asioiden kanssa kamppaillessaan, ettei ihmistä ole tarkoitettu pärjäämään yksin – me olemme laumaeläimiä. Kannattaa muistaa, että yksin pärjäämisen taito ei ole mikään itseisarvo.

Hahmota oma markkina-arvosi

Muiden kanssa jutustelu auttaa myös tarkistamaan omaa markkina-arvoa. Hae viitteitä ja peilaa vaihtoehtoja omaan tilanteeseesi. Toisinaan tekee ihan hyvää miettiä, miten pärjäisi vaikka jossakin toisessa työpaikassa. Vaatisiko se toisenlaisia taitoja tai uudenlaista osaamista vai riittäisivätkö nykyiset kyvyt myös toiseen työtehtävään? Joskus voi jopa tehdä ihan hyvää testata omaa markkina-arvoa käytännössä ja hakea muita töitä kokeen vuoksi. Se auttaa hahmottamaan omia vahvuuksia ja kehityskohteita, sillä käsitys omista taidoista saattaa vääristyä (kumpaan suuntaan tahansa), jos ei ole viitteitä, mihin peilata.

Esimiesasemassa olevat jaksavat usein työntekijöitä paremmin osin siitä syystä, että heillä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Sama logiikka toimii kuitenkin myös työntekijöillä – jos koet, että sinulla on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseesi työelämässä, se auttaa jaksamaan myös hankalampien vaiheiden yli. Tekeminen tuntuu vapaammalta, jos ei koe, että on kahlittu samaan työpaikkaan eikä sen tarvitse tarkoittaa, ettei ole sitoutunut työhönsä. Se tarkoittaa vain, ettei laita itseään liian tiukkaan lokeroon.

Puutu rohkeasti

On normaalia, että työelämässä koetut pettymykset voivat pyöriä mielessä 3-4 viikon ajan tapahtuneesta, mutta jos harmistus jatkuu tätä pidempään, on asiaan syytä puuttua. Jos et pääse yli työelämään liittyvästä pettymyksestä tai huonon fiiliksen aiheuttajasta, hakeudu työnohjaukseen ja keskustele asiasta joko työterveyspsykologin ja/tai esimiehesi kanssa. On tärkeää ottaa asiat puheeksi, jotta et joudu alistumaan samanlaiselle kohtelulle jatkuvasti tai uudelleen. Voit olla työelämässä aktiivisen toimijan roolissa eikä sinun tarvitse työntekijänäkään alistua vain passiivisen vastaanottajan asemaan. Muista kuitenkin suhtautua harmistuksiin ennemmin oireina kuin totuutena ja pohdiskele asiaa kriittisesti eri näkökulmista. Onko tämä totta? Tarvitseeko minun ajatella tästä juuri näin? Tällaisilla pienillä teoilla huollat omaa fiilistäsi, ja Miia Rautiaisen sanoin työhyvinvointi on nimenomaan fiilis.

Milloin on syytä huolestua?

Kokosimme työterveyspsykologin kanssa muutamia kohtia, mihin kannattaa kiinnittää omassa arjessa huomiota, jotta uupumus tai huono fiilis työelämässä ei pääsisi pahenemaan burnoutiksi. Jos töihinlähtö aamuisin ahdistaa, työasiat pyörivät mielessä yötä myöten ja tunkevat uniin tai tuntuu vaikealta irroittautua työroolista, on syytä painaa jarrua.

Jos toistuvasti tunnet aamulla olosi kurjaksi ja tämä tila jatkuu yli viikon, olisi hyvä miettiä syitä olon taustalla. Yritä ottaa etäisyyttä ja mieti, mikä työssä aiheuttaa harmistusta. Pohdi, onko työn sisällössä jotakin, mistä voisit työnantajan kanssa neuvotella.

Herätteleviä oireita voi olla myös se, että puhut koko ajan työstäsi. Tai vielä pahempana se, että työstä puhuminen ahdistaa. Jos työstä keskusteleminen herättää ärtymystä ja ahdistusta, on se merkki siitä, että et enää kuuntele omaa sisäistä ääntäsi ja toimit sitä vastaan. Tällöin on todella syytä pysähtyä miettimään, mikä työssä ahdistaa ja mitä sille voisi tehdä.

Vaikka työelämän taitona resilienssi on tärkeä, kannattaa muistaa, että liiallinen sinnikkyys ja sietokyky on myös pahasta. Pahimmillaan liian sitkeä sissi vaientaa omat sisäiset hälytysmerkkinsä ja päästää tilanteen liian pitkälle. Ole siis valppaana oman hyvinvointisi suhteen ja muista kuunnella kehon ja mielen viestejä. Työterveyspsykologin vastaanotolta voi aina hakea perspektiiviä omille tuntemuksille sekä avaimia ratkoa pulmatilanteita, jos tuntuu, että omat keinot korjata tai muuttaa tilannetta eivät riitä.

Related posts

2/05/17

Viikon ajatus: rohkeudesta

1 34

Vaikka kokeilisit ja se ei onnistuisikaan,

voitat silti. Sinulla on jo ollut riittävästi uskallusta

kulkea kohti jotakin, mikä pelotti sinua.

Sen kaltaisella rohkeudella pääsee pitkälle.

The better man project

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts