5/01/18

Ajatuksia viikon varrelta ja ihana mekko

19 28

Toivottavasti teillä kaikilla on uusi vuosi lähtenyt mukavasti käyntiin! Minulla se on rehellisesti sanottuna alkanut aika tahmeasti ja hieman samoissa tunnelmissa päättyi tuo edellinenkin. Minulla on ollut tässä vuoden viimeisinä ja ensimmäisinä päivinä aikamoisia vaikeuksia löytää motivaatiota tehdä juuri mitään muuta kuin tuijottaa tv-sarjoja sipsipussi kainalossa. Koska juuri nyt ajatuksia tuntuu olevan vaikea koota kokonaiseksi postaukseksi asti, voisi olla hyvä hetki viikon sekalaisille mietteille.

♥ Piipahdin viime viikolla Pariisissa pienen miniloman verran ja tuolta reissun varrelta ovat nämä postauksen kuvatkin. Teki todella hyvää päästä rakkausmurheiden keskellä vähän uusiin maisemiin ja saada muuta ajateltavaa. Pariisi oli pääpiirteittäin ihan yhtä harmaa ja sateinen kuin Helsinkikin, mutta silti siinä kaupungissa on vain jotain sellaista charmia, että sateellakin kaikki näyttää jotenkin vähän kauniimmalta. Ehkä se on se arkkitehtuuri…

♥ Löysin joululomalla vanhempieni luona käydessäni uuden kiinnostavan tv-sarjan. Tai ei se varsinaisesti mikään uusi ole, sillä ensimmäinen tuotantokausi ilmestyi jo vuonna 2014, mutta itse bongasin sen vasta nyt. Ovelasti nimetty Transparent kertoo perheestä, jonka isä tulee 70 ikävuoden kynnyksellä ulos kaapista ja paljastaa perhelleen olevansa transsukupuolinen ja tuntevansa itsensä todellisuudessa naiseksi. Siinä on kolmekymppisellä lapsikatraalla sulattelemista ja yhden salaisuuden tullessa julki muutkin rohkaistuvat paljastamaan omiaan sekä kyseenalaistamaan omia tapojaan elää ja olla. Sarja on ihan supermielenkiintoinen ja jäin siihen heti kättelyssä niin koukkuun, että katselin parissa viikossa kaikki neljä julkaistua tuotantokautta. Transparent on Suomessa katsottavissa ainakin Viaplayn kautta. Vahva suositus!

♥ Minun on myönnettävä, että olen kovasta tsemppauksestani huolimatta onnistunut tappamaan pari uusista viherkasveistani. Toista kastelin liian vähän ja toista liikaa – tyypillistä. On silti pakko sanoa, että hitsi vie, tämä Suomen talvi on haastavaa aikaa joidenkin kasvien osalta. Vaikka kukkaset olisivat kämpän valoisimmalla ikkunalla, silti voi olla, että valoa ei näy viikkokausiin juuri lainkaan. Kasvivalot tietysti auttaisivat asiaan, mutta en ole toistaiseksi ollut valmis pistämään kukkien takia koko sisustusta sentään uusiksi. Mutta jos siellä on viherkasvitietäjiä, niin osaatteko neuvoa, mikä mahtaa olla vikana, kun koriste-ananaksen (ananas corona) ja käpypalmun lehdet vain kellastuvat? Kastelenko liikaa tai liian vähän? Vai onko valoa vain yksinkertaisesti liian vähän? Jos joku tietäjä osuu linjoille, niin neuvot olisivat tarpeen!

♥ Hävettää tunnustaa, mutta käytin viime vuonna museokorttiani ihan todella vähän. No tulipahan tuettua silti suomalaisia museoita sen vuosimaksun verran, vaikka kortti jäikin vähälle käytölle. Tämän vuoden tavoitteeksi otan löytää kiireenkin keskellä aikaa piipahtaa näyttelyissä – se on aina sen käytetyn ajan arvoista. Parastahan tuossa museokortissa on juuri se, ettei tarvitse mennä kerrallaan näyttelyyn tuntikausiksi pönöttämään, vaan voi oikeasti käväistä sisällä vaikkapa vain 15 minuutin verran ja palata takaisin myöhemmin. Ihan mahtava keksintö, mutta nyt pitää tänä vuonna skarpata ja etsiä kalenterista enemmän hetkiä näille kulttuurielämyksille.

♥ Yhtälailla tajusin tuossa vuoden tullessa päätökseensä, että olen viime vuonna käynyt konserteissa ja keikoilla ihan ennätysvähän. Siihenkin voisi tulla tänä vuonna muutos. Mitä ihmettä sitten olen oikein touhunnut koko vuoden? Tehnyt töitä, kai. Ja reissannut.

♥ Olisikohan paha, jos jättäisi joulutähden ikkunaan vielä loppiaisen jälkeenkin, kun siitä tulee niin kaunis valo? Toisaalta sitten noista kukkivista joulutähdistä olisin jo valmis luopumaan, mutta ne vain kukkivat kukkimistaan. Ehkä tarjoan jossain FB-ryhmässä, että joku voi tulla hakemaan rakastavaan kotiin, jos haluaa nauttia joulufiiliksestä ympäri vuoden. :D

♥ Vaikka tuossa vuoden lopulla tuli vietettyä joulua käytyä pikaisesti siellä Pariisissakin, en silti koe päässeeni vielä oikeasti siihen lomamoodiin, jota olen kaivannut. Onneksi tähän asiaan tulee ensi viikolla muutos, sillä karkaan vähän kauemmas reissuun vajaaksi pariksi viikoksi. Kerron reissusta lähipäivinä lisää ja odotan sitä kyllä todella innolla. Tuntuu, että pieni maisemanvaihdos on tässä talven keskellä ja omassa mielentilassa ihan täsmälleen sitä, mitä tarvitsen.

♥ Näissä kuvissa näkyvä mekko on suomalaisen Hálo-merkin, josta kirjoittelinkin joskus aiemmin jo juttua täällä blogin puolella. Lapin luonnosta inspiraationsa ammentava merkki panostaa laatuun sekä kestävään kehitykseen ja on ollut tosi suuri ilo seurata tuoreen brändin hienoa nousujohteista taivalta tuolta viime kevään lanseerauksesta tähän päivään. Muutama Hálon mekko nähtiin tuossa taannoin linnanjuhlissakin. Sain itse tämän kauniin vaaleansinisen Kajo-mekon Hálolta joululahjaksi ja piti heti päästä ulkoiluttamaan sitä Pariisin kaduilla. :)

♥ Kiinnostuneille muuten tiedoksi, että Hálolla on nyt vielä tammikuun loppuun asti pop up -putiikki Helsingissä Galleria Esplanadin toisessa kerroksessa, mikäli haluat päästä sovittelemaan ja hypistelemään vaatteita ihan livenä. Putiikki on hieman piilossa siellä käytävällä, joka jää Aleksanterinkadun puolelle suunnilleen Nilson-liikkeen yläpuolelle. Muut Hálon jälleenmyyjät löytyvät nettisivujen kautta, mutta pop up -putiikissa on siis esillä koko mallisto.

Koska tuntuu, että kaiken tämän oman henkisen mylleryksen keskellä on vaikea löytää mitään järkevää sanottavaa täällä blogissakaan, annan taas vaihteeksi puheenvuoron teille muille. Millaisissa tunnelmissa teidän muiden vuosi on lähtenyt käyntiin? Mitä kuuluu tähän vuoden ensimmäiseen viikkoon?

takki // coat Acne Studios

mekko // dress Hálo*

kengät // shoes A Pair

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

3/01/18

Afterwork-podcast: terveisiä Ankkalammesta!

2 20

Rapujuhlat, Hangon Regatta ja snapsilaulut – mitä mielikuvia nämä herättävät? Osa teistä saattaa ehkä muistaa jostain Afterwork-podcastin ensimmäisistä jaksoista, että yksi meistä tytöistä on suomenruotsalainen. Tämän viikon jaksossa Rina kertoilee vähän suomenruotsalaisuutta kohtaan kokemistaan ennakkoluuloista sekä miten hän kokee suomenruotsalaisuuden vakuttaneen identiteettiinsä. Millaisia myyttejä ja yleistyksiä suomenruotsalaisuuteen liittyy? Ja millaisia upeita uudissanoja Rina on kahden kielen välissä kehitellyt ihan itse?

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa.

Related posts

Related posts

1/01/18

2017: työn, uskalluksen ja ystävien vuosi

4 79

Yksi vuosi jälleen takana ja aina tässä vuodenvaihteen aikaan tuntuu, että pitäisi jotenkin summata ja muistella kulunutta vuotta. Mitä kaikkea tulikaan tehneeksi, kokeneeksi ja tunteneeksi? Millaisia huippuhetkiä ja aallonpohjia vuoteen mahtui? Millaisia elämyksiä rikkaampana purjehtii kohti tulevaa?

On ollut monella tapaa jopa terapeuttista lukea muiden koonteja menneestä vuodesta niin Facebookissa kuin Instagramissakin. Siinä on jotakin lohdullista, ettei kenenkään vuosi ole ollut pelkkää päivänpaistetta ja onnistumisia, vaan vuoden pituiseen ajanjaksoon osuu useimmilla niin erityisen hyviä kuin erityisen huonojakin päiviä ja hetkiä. Joskus vuoden kokonaissaldo jää enemmän miinukselle kuin plussalle, mutta jos ei muuta, niin aina voi ajatella, että jos mennyt vuosi jättää päällimmäiseksi vähän surkean fiiliksen, siitä on suunta vain ylöspäin: seuraava vuosi tuskin voi olla ainakaan edellistä huonompi. Tai siihen ainakin haluaa uskoa. Toisinaan niistä vastoinkäymisistä voi oppiakin jotain.

Viime vuoteen mahtui paljon kaikenlaista… Jos vuosi 2015 oli rankka ja suuria elämänmuutoksia täynnä, 2016 meni ehkä jotenkin siitä edellisvuodesta toipuessa. Vuodesta 2016 en tainnut kertoa täällä blogin puolella vuoden vaihtuessa oikein mitään ja nyt kun mietin sitä jälkikäteen, mitään valtavan mullistavaa sinä vuonna ei oikeastaan tapahtunutkaan. Tuon välivuoden aikana käsittelin varmaan lähinnä menneiden vuosien myllerryksiä edelleen, reissasin paljon, tein valtavasti töitä ja jatkoin sitä edellisvuonna alkanutta terapiaprosessia.

Vuosi 2017 puolestaan oli jälleen sellainen, että eteenpäin mentiin monessa asiassa ja ryminällä. Jos jotain muistan viime vuodesta jälkikäteen niin sen, että se oli sellainen vuosi, kun uskalsin. Tein asioita, jotka olivat ehkä aiemmin tuntuneet vähän pelottavilta ja suurilta, mutta sen lisäksi kuuntelin itseäni, luotin intuitioon sekä siihen, että asiat järjestyvät kyllä. No ihan kaikki eivät järjestyneet, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa sitten…

Isoin ja tärkein juttu elämässäni viime vuonna oli se että ostin oman asunnon ja muutin. Se tuntui monessa mielessä vähän siltä kuin olisi aloittanut puhtaalta pöydältä ja astunut johonkin uuteen elämänvaiheeseen. Toinen henkilökohtaisella tasolla unohtumaton muisto oli, että lähdin ensimmäistä kertaa matkalle yksin. Se teki hyvää ja jätti tunteen, että tahtoisin lähteä itsekseni reissuun joskus toistekin. Kävipä mielessä sekin, että ehkä voisi olla kiinnostavaa myös asua jossakin muualla jossain vaiheessa.

Tein jälleen valtavasti töitä ja koin lukemattomia kertoja onnea siitä, että saan tehdä näin mukavaa työtä ja pystyn elättämään sillä itseni. Samanaikaisesti kolkuttelin keväällä taas burnoutin portteja ja ymmärsin onneksi ottaa kesällä pari viikkoa vapaata ensimmäistä kertaa vuosiin. Parin viikon täyslomalla oli kauaskantoisia vaikutuksia ja tuntui, että sen tsemppaamana koko syksykin sujui töiden osalta kepeämmin kuin vuosiin. Kunnes joulun alla tuli taas tunne, että ehkä pitäisi välillä jälleen hellittää. Ehkä niitä vuosilomia ei ole keksitty ihan tyhjästä…

Tunnetasolla saatoin viime vuonna viimein päätökseen joitakin keskeneräisiä asioita, jotka olivat vaivanneet vuosikausia ja ehkä siitä syystä olin viimein valmis myös oikeasti menemään ihmissuhderintamalla eteenpäin. Heittäydyin seikkailuun ja ihmissuhteeseen, joka oli kuin reilun puolen vuoden mittainen mindfulness-harjoitus.

Suhde muistutti siitä, miten ihania ihmisiä voi olla ja miten upean yhteyden toisen ihmisen kanssa voi löytää. Se oli myös konkreettinen muistutus siitä, kuinka kauniisti ja huomaavaisesti toinen ihminen voikaan minua kohdella sekä ehkä sitä kautta siitä, millaista kohtelua minulla on oikeus osakseni saada ja odottaa – se kun oli ehkä aiempien vuosien ihmissuhdemyllerryksissä päässyt toisinaan unohtumaan. Samanaikaisesti suhde venytti kärsivällisyyttäni äärimmilleen, nosti pintaan turhautumisen tunteita ja sai vuodattamaan jokusen kyyneleenkin. Vaikka tilanne ei haastavissa olosuhteissa päättynyt ihan toivotulla tavalla, se silti muistutti vähintäänkin siitä, että olen yhä kykenevä tuntemaan.

Ennen kaikkea viime vuosi oli ystävyyden vuosi ja siitä olen suunnattoman kiitollinen. En olisi selvinnyt kaikesta, muutosta, uupumuksesta ja rakkaushuolista ilman ystäviäni, jotka riensivät tarvittaessa auttamaan muuttopakkaamisessa vaikka keskellä yötä, raahautuivat vesisateessa sunnuntaipizzalle parantamaan maailmaa ja terapoivat akuutissa tilanteessa Whatsapp-viestien ja -puheluiden voimin vaikka maapallon toiselta puolelta asti. Samaisten ystävien kanssa tuli naurettua, itkettyä, reissattua, maattua sohvalla tekemättä mitään, puhuttua, oltua hiljaa, juhlittua ja seikkailtua.

Tuntuu onnekkaalta, että olen saanut elämääni niin valtavan rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, joista suuri osa on elämän myllerryksissä ja vuosien varrella pysynyt läheisinä ja jopa lähentynyt entisestään. Heidän lisäkseen onnistuin viime vuoden aikana saamaan muutaman sydänystävän lisää. On hassua, miten läheiseksi jonkun uuden ihmisen kanssa voi tulla nopeastikin, kun tähdet sattuvat olemaan oikeassa asennossa ja joku mielentila ja elämäntilanne kohtaavat.

Jos jotain toivon tulevalta vuodelta, niin mielenrauhaa. Ja jos niin suodaan, niin ehkä viimein sitä rakkautta. :)

Ihanaa, valoisaa, nauruntäyteistä ja onnellista uutta vuotta 2018 teille kaikille!

PS. Vietin eilen uutta vuotta jäätelön, pizzan ja Netflixin voimin ihan vain pyjamassa kotona itsekseni – oli tällä kertaa jotenkin sellainen olo. Ja siihen teemaan sopien jaetaan pyjama-henkinen look viime syksyltä, joka on unohtunut arkistojen kätköihin julkaisemattomana.

Photos: Johanna Piispa

Related posts