2/07/18

Viikon ajatus: maanantaista

2 32

 

Anteeksi, että olen myöhässä.

Istuin sängyn reunalla pyyhe ylläni

tunnin tuijottamassa seinää.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

28/06/18

Joutilas juhannus ja parit päiväunet Pariisissa

9 62

Keskikesän juhla on monen suosikkeja juhlapyhien joukossa. Itse en ole koskaan välittänyt juhannuksesta perheen kanssa vietettyjen lapsuuskesien jälkeen. Ehkä nykyään osaisin jo nauttia siitä, kun olen tullut enemmän sinuiksi introverttipuoleni ja yksinolon kanssa eivätkä juhlapyhät sinänsä tunnu nykyisin juuri tavallisia arkiviikonloppuja kummemmilta. Silti kaipuu jonnekin juhannusintoilun ulottumattomiin tulee kuin selkärangasta. Jonnekin, missä koko juhannuksen olemassaolon voi unohtaa. Samaa kaavaa toistan monina muinakin juhlapyhinä. Viime vuonna reissasin juhannuksen aikaan itsekseni Portugalissa, tänä vuonna suuntasin Pariisiin.

Pariisi on yksi niistä kaupungeista, joissa olen käynyt lukemattomia kertoja, mutta joka on silti jäänyt jollain tapaa etäiseksi. Pariisi tuntuu jotenkin minun kaupungiltani, mutta matkat ovat usein olleet lyhyitä pyrähdyksiä työn merkeissä, jolloin kokonaiskuva on jäänyt epämääräiseksi. En osaa yhdistää paikkoja toisiinsa kuin kartalla ja moni legendaarinen Pariisin kohde on edelleen ollut to do -listalla. Tuntuu hullulta, että yhdeksän Pariisissa matkaamani vuoden aikana en ollut ehtinyt Louvreen…

Tämänkertainen reissu oli joutilaisuudessaan otollinen hetki päämäärättömälle vaeltelulle, museoissa luuhaamiselle, kirjan lukemiselle puistossa ja ihmisten tuijottelulle Seinen varrella. Juhannus antoi hyvän syyn lomailla ja ottaa pari päivää taukoa työasioista – tuskinpa kovin moni täällä koto-Suomessakaan jaksoi viikonloppuna notkua tietokoneen äärellä. Ja poikakaverin joutuessa tekemään vähän töitä viikonloppunakin, minulla oli aikaa tutkailla ja ihmetellä Pariisia kaikessa rauhassa itsekseni.

Heti ensi töikseni marssin Centre Pompidouhun ja aloitin kunnianhimoisen vaelluksen läpi näyttelysalien. Jossain vaiheessa aikainen aamulento ja muutamaan tuntiin jääneet yöunet alkoivat painaa sekä askelta että silmäluomia. Olin modernin taiteen museosta todella vaikuttunut mutta pari kerrosta koluttuani ja muutaman vaihtuvan näyttelyn kierrettyäni niin uuvuksissa, että nuokuin ja keräilin hetken voimiani museon penkillä, ennen kuin jaksoin jatkaa matkaa. Alas aulaan palattuani muistin, että toinen puoli alakerran vaihtuvista näyttelyistä oli vielä kokonaan katsastamatta. Puntaroin tovin, jaksaisinko vielä keskittyä hetken verran ja päätin tsempata. Kerrankos sitä täällä oltiin!

Astuin uteliaana japanilaisen Ryoji Ikedan näyttelyyn, jossa kengät piti ottaa jo ovella pois. Tassuttelin paljain jaloin suureen pimeään huoneeseen, jonka lattiaa peitti musta pehmeä matto. Seinälle oli heijastettu monen kymmenen metrin pituudelle mystisenä eteenpäin virtaavaa pikseleiden, koodien ja graafisten jonojen lopuntonta jatkumoa sähköisenä särisevän digikohinan siivittämänä. Näky oli pysäyttävä: sitä katsellessaan tuntui kuin olisi ollut transsissa.

Näin ympärillä ihmisiä, jotka istuskelivat ja makoilivat lattialla keskellä pimeyttä vailla pienintäkään kiirettä liikahtaa paikoiltaan tai jatkaa matkaa. Istahdin seinän vierustalle ja jumituin tuijottamaan eteeni avautuvaa näkymää kuin hypnotisoituna. Minäkin, joka koen tietoisen rauhoittumisen, pysähtymisen ja meditoinnin todella vaikeaksi, koin saavuttavani installaatioon uppoutuessani jonkin meditatiivisen mielentilan kuin itsestään ja huomasin pian nököttäneeni paikoillani kuin lumottuna jo puolisen tuntia.

Pitkä museokierros ja univaje tuntuivat yhä jaloissa ja silmäluomilla, joten kävin matolle pitkäkseni kuten moni muukin näytti tehneen. Annoin rentouden vyöryä ylitseni ja torkahdin. Jotenkin sen kohinan keskellä vallitsi sellainen mystinen rauha ja unohduksen tila. Teokseen oli helppo uppoutua niin, että saattoi unohtaa itsensä. Huoneessa vallitsi niin vangitseva tunnelma, etten meinannut malttaa lähteä sieltä lainkaan. Kun lopulta olin viettänyt sähköisenä särisevässä huminassa yli tunnin, päätin viimein jatkaa eteenpäin. Moni minua jo ennen saapunut jäi yhä paikoilleen.

Harkitsin vakavasti, että maksaisin seuraavana päivänä museon pääsylipun uudelleen vain tullakseni istumaan tuonne huoneeseen pariksi tunniksi. Ryoji Ikedan kiehtova installaatio on esillä Pompidoussa 27. elokuuta asti, joten jos satut Pariisiin ennen sitä, mene ja koe.

Modernin taiteen museo on sekä arkkitehtuurinsa puolesta että kokoelmineen ja vaihtuvine näyttelyineen vaikuttava elämys, mutta veikkaan, että eniten siitä saa irti, jos malttaa jakaa taidekokemuksen muutamaan eri visiittiin. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että museossa voisi helposti viettää useammankin päivän. Mutta jos Pompidoussa vierähtäisi helposti muutama päivä, niin Louvressa voisi varmaan viettää viikon tai kaksi…

Toisen reissupäivän kuljeksin puistoissa ja istuskelin Seinen rannalla kirjaa lukien sekä ihmisiä ja maisemia katsellen: rakastuneina suukottelevia pariskuntia, viinilaseja kilisteleviä ystävyksiä, laitapuolen kulkijoita jakamassa sätkää, pyöräilijöitä puikkelehtimassa ihmisvilinässä, Seinessä seilaavaa nojatuolia ja puuhun karannutta ilmapalloa.

Kolmantena päivänä suuntasin viimein sinne koko korttelin kokoiseen Louvreen, johon arvelin pystyväni eksymään vaikka viikoksi. Ihmispaljous hengästytti jo aulassa, vaikka jonoakaan ei ollut. Sotasuunnitelmani oli suunnistaa ensimmäiseksi sinne kaikkein olennaisimman äärelle (lue: Mona Lisa, tietenkin!) ja valita sitten muutama kohde ja osasto museokartasta. Tuntui päivänselvältä, että olisi turha yrittää ahnehtia koko Louvrea yhdellä kertaa, joten päätin suosiolla jättää osan museon valtavasta kokoelmasta seuraavien Pariisin matkojen projektiksi.

Mona Lisan ympärillä vallitsi odotetusti sellainen tungos ja kuhina, etten edes pyrkinyt ihan lähelle, vaan kurkistelin päiden yli salaperäistä hymyä. Tutulta näytti. Kaiken sen hässäkän keskellä minua alkoi naurattaa. Mikä ihme tässä yhdessä teoksessa on niin erityistä, että koko maailma tungeksii tuota naista katsomaan? Nauratti vielä vähän lisää, kun näin myöhemmin Mona Lisan äärelle johdattelevan opastekyltin, jolle joku vitsiniekka oli piirtänyt viikset. Klassikko!

Louvre oli kaikessa runsaudessaan ja upeudessaan häkellyttävä. Monessa huoneessa tuijottelin taideteosten sijaan mykistyneenä koristeellisia kattoja ja takanreunusten kaiverruksia, jotka olivat kuin taidetta nekin. Erityisen vaikutuksen teki Napoleonin kullalla ja kimalluksella kuorrutettu koti, jonka äärellä ei voinut kuin miettiä, miten kauas siitä kruusatusta tyylistä on minimalismin aikakaudella tultu. Huvitti se kontrasti, kuinka tämän päivän arvostetuin design on suoria ja selkeitä, pelkistettyjä linjoja. Napoleonin aikaan suunnittelijan taitoa taidettiin mitata taidokkaiden koukeroiden ja kaiverrusten määrässä. Pohdin, kuinka valtavia määriä työtunteja kaikkien niiden koristeluiden tekemiseen on mahtanut kulua.

Loputtomien käytävien vaeltelu ja kaikki se ympärillä näkyvä visuaalinen ilotulitus alkoi jälleen jossain kohtaa uuvuttaa. Istahdin rauhalliselle patsaspihalle lepuuttamaan jalkojani ja annoin silmien painua kiinni. Vartin torkut Louvren penkillä oli oikein kelpo idea ja päiväunien jälkeen jaksoi taas hetken kierrellä, ennen kuin kuulutukset ilmoittivat museon olevan suljettu ja oli aika lähteä.

Oli mukavan erilaista päästä tutkimaan Pariisia kaikessa rauhassa kiireettä ja nähdä siitä palanen myös paikallisen silmin henkilökohtaisen oppaan tutussa kainalossa. Mutta sainpa minäkin tasapuolisuuden nimissä esitellä paikalliselle pari mahtavaa ravintolaa.

Joutilas viikonloppu Pariisissa oli mitä mainioin tapa viettää juhannusta. Sain olla yksin ja sain viettää aikaa parhaassa seurassa (joka toki joskus voisi tarkoittaa myös yksin, mutta tällä kertaa en viittaa siihen), pääsin vihdoin ja viimein Louvreen ja aurinkoinen sää helli päämäärättömänä kuljeksivaa turistia. Ja mikä parasta, onnistuin ottamaan nokoset sekä Louvressa että Pompidoussa. Siinä, jos missä on loman tunnelmaa. :) Voin suositella!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

27/06/18

Afterwork-podcast: Hutsu vs. pelimies

13 15

Lutka, huora, helppo, kevytkenkäinen, hutsu, helppo… Miksi vielä tänäkin päivänä seksuaalisesti aktiivinen nainen saa helposti kyseenalaisen maineen, kun samanaikaisesti “pojat ovat poikia” ja pelimiehiä? Miksi sängyssä kerrytetty kokemus katsotaan useammin naisella miinukseksi ja miehellä plussaksi tai vain neutraaliksi asiaksi? Kesän viimeisellä Afterworkilla pohditaan naisen seksuaalisuutta, tasa-arvoa ja slutshaming -ilmiötä yhdessä Julia Toivolan kanssa. Ja lopuksi Täti Toivola jakaa myös muutaman totuuden, mistä voimme ottaa opiksi! Kuuntele uusin jakso ja ota kantaa keskusteluun kommenttiboksin puolella.

Afterwork jää siis pienelle kesätauolle, mutta palaa jälleen elokuussa uusin jaksoin. Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin, Acastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

PS. Muistuttelen myös, että tänään kuullaan taas Radio Helsingin taajuudella 98,5 MHz Kuosissa-ohjelma klo 13-14! Toisessa jaksossamme vieraana on Lovia-brändin suunnittelija Outi Korpilaakso, jonka kanssa keskustellaan vastuullisesta muodista. Ohjelman voi kuunnella myös netistä tai jälkeenpäin podcastina. Ja jos missasit viime viikolla ensimmäisen jaksomme, jossa haastateltavana oli kenkäsuunnittelija Minna Parikka, voit kuunnella jakson täältä.

Photo: Jenny Jungell

Related posts

Related posts