16/11/15

Rakkaudessa ei pelkuri voita

41 87 love-fear2

Kuinka paljon olosuhteet ja ajoitus vaikuttavat parisuhteen onnistumiseen? Aika paljon, totesin viimekertaisessa rakkautta ja ihmissuhteita käsittelevässä postauksessani noin viikko sitten. Suurin osa teistä taisi olla kanssani samoilla linjoilla siinä, että ajoituksella ja muilla suhteen ulkopuolisilla tekijöillä voi lopulta olla melkoisen suurikin rooli siinä, onnistuuko ihmissuhde tai syntyykö lupaavasta alusta koskaan varsinainen parisuhde.

Eräs kommentoija totesi osuvasti, että loppuviimeksi kyse on hyvin pitkälti siitä, onko molemmilla suhteen osapuolilla elämässään oikea hetki juuri sille suhteelle. Ovatko kumpikin siinä hetkessä valmiita taistelemaan suhteen ja rakkauden eteen, vaikka olosuhteet eivät olisikaan ihanteelliset? Joskus tunnetta on, mutta taistelutahtoa uupuu, syystä tai toisesta.

love-fear4

Olen miettinyt kovasti sitä, miksi joskus lupaavastikin alkanut suhde kariutuu ilman mitään silmiinpistävän selkeää syytä. Nykymaailmassa korostetaan hirmuisesti romanttista rakkautta ja tunne nostetaan todella korkealle kriteereissä sen suhteen, kuka valikoituu lopulta kumppaniksi rinnalle. Joskus tunteet eivät kanna alkua pidemmälle tai syvene riittävästi ajan kanssa – ja juttu kuihtuu lähtökuoppiinsa.

Olen pyöritellyt ajatuksissani myös sitä, että ulkoisten tekijöiden ja olosuhteiden lisäksi itsetuntemuksella on varsin merkittävä rooli ihmissuhteissa. Ja ikävä kyllä aika hitsin moni on näissä jutuissa todella pihalla. Ei oikein osata tulkita, mistä omien tuntemusten ailahtelut johtuvat eikä ymmärretä, miksi tuntuu siltä kuin tuntuu. Tunteita ei tietenkään aina voi järkeistää, mutta on hirmuisen mielenkiintoista miettiä, miksi hyvä ja lupaava tunne vaihtuukin jossain matkan varrella joksikin muuksi.

love-fear4

Aika moni on uuden ihmisen tavatessaan yksinkertaisesti vielä aika keskeneräinen itsensä kanssa. Ja jos omassakin elämässä on yhä suuria solmukohtia ja kysymysmerkkejä, voi olla vaikea pystyä heittäytymään yhteiseen elämään toisen ihmisen kanssa. Elämä on melkoinen matka, mutta väittäisin, että tärkein kaikista elämän varrelle osuvista etapeista on se tutkimusretki omaan itseen. Kaikki sujuu lopulta helpommin, kun ymmärtää itseään.

Koen itse tuntevani itseni varsin hyvin. Olen suhteellisen tasapainoinen sekoitus tunnetta ja järkeä, mutta ihmissuhdeasioissa perustan päätökseni yleensä järkeä ennen tunteeseen ja intuitioon. Haluan uskoa tunteeseen niin vahvasti ja nähdä sen mahdollisuudet, että silloin, kun intuitioni ja tunteeni on vahva, saatan heittäytyä mukaan epätodennäköiseltäkin vaikuttavaan tilanteeseen, koska ajattelen, että olosuhteet on tehty voitettaviksi ja rakkaus on lopulta aina se suurin, tärkein ja kaunein voima.

Ajattelen, että se mitä rakkaudessa voi parhaimmillaan voittaa, on niin paljon suurempaa kuin mitä siinä voi menettää, että se on aina riskin arvoista. Sillä sitähän rakastuminen aina on: riski. Ja osittain rakkaudessa onnistuminen on tästä syystä myös asennekysymys: uskallanko ottaa riskin? Uskallanko heittäytyä?

love-fear3

Kovin usein lupaavan ihmissuhdetilanteen jarruna on pelko. Pelätään niin kovasti sitä, että satutetaan joko itseä tai toista, että ei uskalleta edes yrittää. Pelätään suhteen varrelle osuvia haasteita ja hankaluuksia, erimielisyyksiä, vastoinkäymisiä, houkutuksia ja suvantokausia, poissuljettuja mahdollisuuksia. Rakkaudelle pelko on kuitenkin myrkkyä.

Harvan ihmissuhteen lähtökohdat ja olosuhteet ovat täydellisen ihanteelliset. Ihmiselämä tuppaa olemaan sotkuista ja matkan varrelle osuu aina jotakin, mikä ei sovi kuvioon ja sekoittaa pakkaa. Olosuhteilla ja ajoituksella todellakin on merkitystä etenkin parisuhteen alkutaipaleella, mutta niiden yli voi myös päästä. Kauhuskenaarioiden hiipiessä mieleen kannattaa miettiä, annatko vallan toivolle vai pelolle? Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että kun on kyse rakkaudesta, AINA kannattaa uskaltaa, koska se jos mikä on varmaa, että mitään ei koskaan saavuta, ellei uskalla edes yrittää. Rakkaudessa eivät pelkurit voita.

love-fear4

Olen joskus kysynyt pelon valtaan joutuneelta ihmiseltä, mikä on pahinta, mitä uskaltamisesta ja heittäytymisestä voisi seurata? Särkynyt sydän? Niin, sepä se taitaa olla pahin riski rakkaudessa. Mutta kannattaa muistaa, että se riski piilee rakastumisessa AINA – silloinkin, kun olosuhteet suhteen alkuvaiheessa ovat kuin satukirjan onnellisimmilta sivuilta. Mutta tiedättekö, kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan luvata, että jopa säpäleiksi lyödystä sydämestä selviää lopulta. Tiedän sen, koska oma sydänparkani on pistetty palasiksi useammankin kerran. Ja tässä sitä yhä ollaan ja porskutetaan ihan onnellisena naisena – ja täysin kykenevänä rakastamaan edelleen ja uudelleen.

Vaikka matkan varrella tulee vastaan millaisia tilanteita ja sydänsuruja, rakkaudessa niiden yli on vain päästävä. On surtava, koottava itsensä uudelleen ja noustava takaisin hevosen selkään. Koska pelossa elämisestä kärsit loppujen lopuksi kaikkein eniten vain sinä itse. Toisaalta liian moni jää toimimattomaankin suhteeseen nimenomaan pelosta ja epävarmuudesta, mutta se on sitten ihan toisen jutun aihe se.

Tämä oli jälleen vähän tällaista keskeneräistä tajunnanvirtaa, enkä voi kuin toivoa, että saitte jonkinlaisen kopin rivien välissä puikkelehtivasta punaisesta langasta. Mutta täydentäkää ja haastakaa minun ajatuksiani ja jakakaa omianne. Kommenttiboksi on avoin keskustelulle ja odotan jälleen mielenkiinnolla viisaita mietteitänne. :)

love-fear1

Related posts

Related posts

8/11/15

Onko ajoituksella väliä rakkaudessa?

27 151 love4

Olen miettinyt elämäni varrella paljon sitä, voiko rakkaudessa olla huono tai väärä hetki? Eikö tosirakkaus voitakaan aina olosuhteista riippumatta? Tai jos suhde ei selviä haastavista olosuhteista, oliko se sitten rakkautta ensinkään?

Jostain syystä olen intoutunut Snapchatissa (jennipupulandia) pohtimaan viimeisten kuukausien aikana tällaisia parisuhdeteemoja paljonkin, vaikka ihmissuhdeaiheiden käsitteleminen blogissa on ollut korkean kynnyksen takana. Olen saanut mietteistäni ja ääneen ajattelustani hurjasti kiitosta ja palautetta, joten olen sittemmin miettinyt, pitäisikö uskaltautua avaamaan sanainen arkkuni näistä aiheista myös blogin puolella.

Tiedän, että moni on kaivannut myös tänne blogiin pidemmän aikaa vähän henkilökohtaisempaa otetta ja totta puhuen olen ikävöinyt sitä vähän itsekin. Tällaisten vakavampien teemojen käsittely blogissa tuntuu kuitenkin jopa vähän pelottavalta, joten haluan yleensä antaa aiheiden ja ajatusten kypsyä rauhassa, ennen kuin ryhdyn avautumaan. Jostain syystä snäpissä tällaiset tajunnanvirtapohdinnat syntyvät vähän kuin itsestään, mutta ehkä se on hyvä: niiden innoittamana on varmasti helpompi pureutua näihin teemoihin myös blogissa.

love1

Olen pitkin syksyä mietiskellyt snäppivuodatuksissani ajoituksen ja olosuhteiden merkitystä ihmissuhteissa. Olen elämäni varrella kulkenut aiheen tiimoilta melkoisen matkan naiivista ja ehdottomasta ajattelusta hiukan realistisempaan ja armollisempaan romantiikkaan.

Nuorempana ajattelin, että jos tunne on riittävän vahva, rakkaus ja suhde kestää mitä vain. Sen pitää kestää. Tai jos niin ei käy, tunnetta ei vain ole ollut riittävästi tai sen eteen ei vain ole oltu taistelemaan tarpeeksi. Ehkä joissain tapauksissa voi olla niinkin, mutta hiukan kypsyttyäni ja aikuistuttuani olen myös oppinut ymmärtämään, että oikeassa elämässä rakkaus ei aina voita. Kahden ihmisen välinen aitokaan tunne ei kestä välttämättä kaikkea, mitä matkan varrella tulee vastaan.

On hirvittävän monen asian summa, onnistuuko suhde vai ei ja hetkittäin olen joutunut jopa suorastaan epätoivoon miettiessäni, miten mielettömän monen palasen pitää loksahtaa kohdalleen, että kaksi ihmistä rakastuu ja päätyy parisuhteeseen. Ja valitettavan harva näistä seikoista on sellaisia, joihin loppujen lopuksi voimme itse kamalasti vaikuttaa.

Rakkauden yhtälössä oma roolinsa on tunteiden lisäksi olosuhteilla, ajoituksella, arvoilla, tavoitteilla, tulevaisuudenhaaveilla, elämäntilanteilla, luonteenpiirteillä, kiinnostuksenkohteilla, taustoilla ja lukemattomilla muilla pienillä asioilla. Kun tätä oikein ryhtyy miettimään, saattaa joutua hämmennykseen, että miten oikeastaan kukaan ikinä onnistuu muodostamaan toimivan parisuhteen noita palapelin palasia yhteen sovitellessaan. Ja mitä vanhemmaksi tullaan, sitä omemmaksi elämä on jo ehtinyt muotoutua – ja sitä vaikeampi siihen voi olla sovitella uusia palikoita.

love2

Jos mietin sellaisia tilanteita omasta elämästä, missä tunteenpalon puute ei ole ollut syynä jutun kaatumiseen, tulee mieleen useampikin esimerkki. Olen ollut rakastunut ihmiseen, jonka kanssa en luonteeni puolesta kertakaikkiaan sovi yhteen – jos yhteiselo on yhtä taistelua, ei rakkaus välttämättä jaksa kannatella kaikkea yksin. Ei myöskään ole oikea lähtökohta parisuhteelle, jos kummankin tai jomman kumman pitäisi muuttua valtavasti, jotta suhde voisi toimia. Tottakai ihmisenä ja kumppanina saa ja voikin kehittyä, mutta jos oman persoonan muokkaaminen on lähtökohtainen edellytys sille, että kaksi ihmistä voisi edes tulla toimeen, ei ennuste suhteelle voi olla kovin optimistinen.

Mitä jos toinen sanoo, ettei hänellä yksinkertaisesti ole aikaa parisuhteelle? On helppo ajatella, että kyllä sitä aikaa toiselle ihmiselle löytää, jos sitä haluaa löytää. Olen kuitenkin ollut tilanteissa, joissa aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut tai kahden ihmisen elämänrytmit ovat menneet niin ristiin, että suhde olisi vaatinut äärimmäisiä uhrauksia voidakseen edes päästä kunnolla käyntiin. En voisi ikinä vaatia toista ihmistä esimerkiksi riskeeraamaan uraansa rakkauden takia, joka on vasta nupullaan. Ja tuskin olisin valmis tekemään sitä itsekään kovin alkuvaiheessa suhdetta, vaikka tunnetasolla roihuaisikin.

Olen kokenut ja kokenut ajoituksen ja olosuhteiden puolesta myös sellaisia tilanteita, joissa vanha ero on vielä liian tuore, jotta ihminen pystyisi heittäytymään lupaavaankaan tunteeseen. Tilanteita, joissa ihastuminen voimallinen tunne on syttynyt jomman kumman olleessa suhteessa toisaalla. Tilanteita, joissa kahden ihmisen uskonnolliset vakaumukset ovat olleet niin kaukana toisistaan, että rakastumisesta riippumatta ei ole voitu nähdä yhteistä tulevaisuutta.

Olen todistanut myös sellaisia tilanteita, joissa oma tai läheisen vakava sairastuminen tai jokin muu kriisitilanne on alkumetreillä keskeyttänyt lupaavan romanssin kehityksen syvemmäksi. Tilanteita, joissa huomataan, että halutaan elämältä ja tulevalta tyystin eri asioita, eikä yhteistä maaperää löydetä ilman, että toinen joutuisi tekemään kohtuuttomia kompromisseja. Tilanteita, joissa arvot ja ajatusmaailmat eivät vain kertakaikkiaan kohtaa roihuavasta intohimosta huolimatta.

love3

Heikkoina hetkinä on helppo ajautua ajattelemaan, ettei olosuhteilla todellisuudessa ole merkitystä. Jos se toinen olisi vain välittänyt tarpeeksi, kyllä tämä olisi saatu toimimaan. Ehkä se toinen ei sittenkään vain tykännyt tarpeeksi. Mutta totuus on, että niillä olosuhteilla ja suhteesta riippumattomilla tekijöillä ON merkitystä. Se on vähän surullista ja sotii satukirjojen esittämää romanttista ajatusta kaiken voittavavasta rakkaudesta vastaan, mutta niin se vain on.

Ja toki on aina olemassa mahdollisuus, että se toinen ei sittenkään vain tuntenut tarpeeksi. Hyvin monessa tilanteessa syyt lupaavan tilanteen kariutumiselle ovat kuitenkin huomattavasti monimutkaisemmat. Se on hyvä muistaa niinä hetkinä, kun tekisi mieli velloa omassa surkeudessaan ja etsiä puutteita ja vikoja itsestään.

Olen siinä määrin romantikko ja sinnikäs rakkauden soturi, että jaksan kaikesta huolimatta uskoa siihen, että monissa tilanteissa vaikeudet ovat päihitettävissä ja rakkaus voi voittaa haastavissakin olosuhteissa ja lähtökohdissa. On silti hyvä pitää mielessä, että kaikkeen emme voi vaikuttaa ja joskus molemmat tilanteen osapuolet eivät syystä tai toisesta ole yhtä vahvoja ja sinnikkäitä. Sekään ei silti tarkoita, etteikö tunne kahden ihmisen välillä olisi ollut aito ja todellinen.

Tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomiin, joten tuumin, että jätän pohdinnat tällä kertaa tähän. Jatkan sitten ensi kerralla vähän toisesta näkökulmasta, sillä ajatukseni rakkaussuhteiden kiemuroista eivät tosiaankaan olleet vielä tässä. ;) Sana on vapaa ja kommenttiboksi avoinna keskustelulle! Kuulen enemmän kuin mielelläni myös teidän ajatuksianne aiheesta.

PS. Mitäs tykkäätte taas näistä fantastisen upeista kuvituksista? :D

Related posts

3/11/15

Elämä etusijalla

8 43 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeistä kunnon päivää viedään täällä Nykissä ja kuten olette ehkä hiljaiselosta huomanneetkin, olen antanut itseni ottaa tämän reissun enemmänkin loman kannalta. Se on näin bloggaajan näkökulmasta aika harvinaista, kun maailmaa on tottunut katselemaan kameran läpi ja “blogilasit” päässä. Pieni tauko tekee välillä kyllä ihan hyvää. Ehkä kaikkien näiden elämän ja blogin myllerrysten jälkeen on ollut ihan tarpeen pitää muutama päivä paussia.

Olen siis nauttinut reissusta vailla paineita ikuistaa matkan varrelta kymmenittäin valokuvia. Sen sijaan olen heittäytynyt seikkailuihin täysin siemauksin ja tallettanut muistot mieleeni. Onpahan jotain, mitä mummona muistella. :) Se on hassua, miten helppoa esimerkiksi reissukuvien ottamisesta voi kehittää itselleen paineita ja velvollisuuden tunteen. Olen kuitenkin todennut, että siinä hetkessä, kun mukava asia tuntuu pakkopullalta on hyvä viheltää peli poikki. Niinpä tämän reissun kuvakansio paistaa meikäläisen osalta hyvin pitkälti tyhjyyttään. Toivottavasti se on yhtä ok teille kuin se on minulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

New Yorkin sijaan saatte siis katsella asukuvia parin viikon takaa Helsingistä. :) Olin ihastellut tuota Rodebjerin hassua hapsukasta villapuseroa monet kerrat kaupassa, kunnes törmäsin siihen Weekdayn loppuunmyyntialessa, jolloin hintalappu olikin varustettu oranssina loistavalla -75% alennuslapulla. Sattumalta kokokin osui nappiin, joten neule lähti matkaan. Pusero on ihan älyttömän lämmin, joten se todella sopii vain koleille syyspäiville ja talvipakkasille, mutta onpahan yksi syy iloita kylmenevistä päivistä. :)

Translation: Hey guys, sorry for the silence! I guess I have been just in need of a little break from it all after everything that has been going on in my life lately. So it has felt good just to leave the blogger role for a little while and just be me – not thinking about taking photos and looking at everything though the lense of a camera but actually just saving the memories in my mind and throwing myself into adventures fearlessly. That is what my whole trip to New York has been about. So instead of NYC pics you will see an outfit from couple of weeks ago – and I hope it is ok. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki // coat Never Denim*, villapusero // sweater Rodebjer, farkut // jeans Never Denim*, kengät // boots Fioretini & Baker, kaulahuivi // scarf Lindex*, hansikkaat // gloves Sakari Sauso, aurinkolasit // sunglasses Monki

*saatu blogin kautta / gifted

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Photos: Vesa Silver

Related posts