8/02/16

Viikon ajatus: valinnoista

2 73 viikon-ajatus1

 

Pystyn kertomaan

paljon ihmisestä

sen perusteella,

mitä hän valitsee

nähdä minussa.

Image: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

Related posts

26/01/16

Stressin ja syyllisyyden välinen tasapaino

15 58 talvi13

Olen miettinyt paljon työelämään liittyviä juttuja viime aikoina ja herännyt huomaamaan jotakin mystistä. En ole pitkään aikaan tuntenut itseäni oikeastaan lainkaan stressaantuneeksi. Mikä vapauttava ja ihana havainto!

Vietin vuosia burn outin partaalla töitä pakertaen. Ensin työpaikassa, jossa ilmapiiri oli ahdistava ja sitten REVS Magazinen tiimoilta omassa lehtiprojektissa, joka kaikessa antoisuudessaankin oli yksi elämäni stressaavimmista työkokemuksista. Vastuuta oli paljon ja paineet olivat kovat. Kun tällaiseen projektiin lähti tilassa, jossa oli jo valmiiksi aika uupunut sen edellisen pestin jäljiltä, olin jossain vaiheessa niin lopussa että olin kutakuinkin valmis hyppäämään ikkunasta. Kaikkien näiden töiden päälle tulivat tietysti blogihommat ja muut freelance-projektit, koska blogi on ollut aina minulle tärkeä ja kivoille freelance-töille oli vaikea sanoa ei.

Elämä helpottui huomattavasti, kun lopulta ensimmäisen vuoden jälkeen siirryin sivuun REVS-lehdestä. Työmäärä oli yksinkertaisesti liian suuri ja koin, että se minulle rakkain eli tämä blogi, jäi kaikessa pyörityksessä liian vähälle huomiolle. Siitä huolimatta onnistuin tuolloinkin julkaisemaan 2-3 postausta joka päivä. Kun mietin asiaa nyt, en suoraan sanottuna tiedä, miten sen kaiken tein. Ja miten selvisin siitä vuodesta hengissä.

talvi31

Oli todella helpottavaa voida lopulta ottaa vähän rauhallisemmin ja keskittyä vain tähän blogiin monen vuoden liki tauottoman työnteon jälkeen. Toisaalta olen juuri vähän sellainen ihminen, joka yltää todennäköisesti parhaisiin suorituksiinsa nimenomaan pienen paineen alla. Nautin siitä, että minulla on monta palloa ilmassa yhtä aikaa ja paljon tekemistä. Minun kohdallani touhuaminen lisää aktiivisuutta ja tekemättömyys tekee passiiviseksi. Niinpä minulle sopii hyvin sellainen tyyli, että meneillään on yhtäaikaisesti useampi projekti ja arjen palikoita saa välillä sovitella kalenteriin kuin tetristä pelaisi.

Tällainen yhtälö toimii, kunhan muistaa, ettei ahnehdi liikaa. Ja aika ison osan ajasta olen ahnehtinut. Oma hyvinvointi unohtuu niin kovin helposti sen koukuttavan työelämätetriksen pauloissa. Viimeiset vuodet ovat olleet minulle hivenen lempeämpiä ja ennen kaikkea olen itse alkanut oppia olemaan itselleni hiukan lempeämpi. Minun kaltaiselleni ihmiselle sana EI on asia, jota saattaa joutua harjoittelemaan. Että ihan kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan, varsinkaan jos projekti ei varsinaisesti anna itselle mitään. Tunnollinen ihminen kun helposti lupautuu kiltteyttään mukaan sellaisiinkin hommiin, jotka sitten lopulta aiheuttavat itselle lähinnä vain ahdistusta ja tarpeetonta lisäduunia.

Viimeiset vuodet olen siis harjoitellut varovaisesti sanaa EI ja vähitellen alkaa sujua jo paremmin. Olen myös harjoitellut olemaan itselleni vähän lempeämpi ja armollisempi. Aina ei tarvitse vaatia itseltään huippusuoritusta ja on ihan ok, vaikka ei kaiken aikaa olisikaan kymmenen rautaa tulessa ja touhuaisi maksimitehot tapissa. Suoraaan sanottuna, se olisi jopa toivottavaa.

talvi7

Armollisuusprojektissani on auttanut valtavasti vuosi sitten aloittamani terapiaprosessi, josta kerroinkin joitakin viikkoja sitten. Ehkä vasta terapeutin tuolissa ymmärsin, miten hirvittävän ankara olen itselleni ollut. Ja kuinka oikeastaan kukaan muu ei vaadi minulta paljoakaan, vaan suurimmat paineet luon ihan minä itse. Pienin askelin olen sen jälkeen lähestynyt sellaista rauhaa ja lempeyttä, joka auttaa suhtautumaan omaan itseen ja elämään ymmärryksellä – ei niinkään vaatimusten kautta.

Tajusin vasta tässä vuoden vaihteen tienoilla, miten uupunut olinkaan syksyllä. Osin tilanteeseen vaikutti pään sisällä terapian myötä hyrrännyt ajatusprosessi, mutta ehkäpä samalla purkautui viimeinkin myös se vuosien ylikuormitus, jolle olin itseäni alituiseen altistanut. Vaikka syksyllä ihmettelin apaattisuuttani, alakuloani ja väsymystäni, nyt jälkikäteen ajateltuna se ei yllätä. Kävin läpi suuria muutoksia jokaisella elämän osa-alueella.

Tuollaisesta pitkään jatkuneesta stressitilasta vapautuminen on jännittävä prosessi. Tunnollinen suorittaja ei voi olla tuntematta pientä syyllisyyttä rauhoittumisesta ja “laiskottelusta”, vaikka samaan aikaan se on oikeastaan ainoa tie parempaan oloon. Ehkä kyse onkin juuri siitä tasapainoilusta stressin ja syyllisyydentuntojen välillä – jos onnistuu niiden välille löytämään balanssin, löytää myös aidon hyvinvoinnin äärelle. Ja nyt voin ilokseni sanoa, että olen varmaankin lähempänä sitä kuin koskaan.

talvi30

Heräsin viime viikolla havaintoon, että hetkinen, minulla ei ole lainkaan stressaantunut olo. En oikeastaan muista viimeisten vuosieni ajalta hetkeä, jolloin EN olisi tuntenut stressiä tai painetta oikein mistään. Tai vaihtoehtoisesti syyllisyyttä siitä, etten tee tarpeeksi. Ja voin kertoa, se stressittömyyden ja armollisuuden mukanaan tuoma kummallinen, levollinen tyhjyys sisuksissa tuntuu ihanalta. On tunne, että tästä haluan pitää kiinni.

Lopuksi haluan vielä lausua suuren kiitoksen kaikille teille, jotka kommentoitte taannoiseen terapia-aiheiseen postaukseeni. Tuen, palautteen ja kannustuksen määrä on ollut hämmentävä – ja todella ilahduttava. On pelottavaa asettaa itsensä niin aukinaisena muiden eteen. Kiitos, että olette olleet monin verroin luottamukseni arvoisia.

Pyydän myös anteeksi, jos en ole vastannut kaikkiin kommentteihin viime aikoina. Jokainen viesti on siitä huolimatta ajatuksella ja lämmöllä luettu. Vastaamattomuudessakin on ollut ensisijaisesti kyse juuri tästä, mistä tässä nimenomaisessa kirjoituksessa puhun: lempeydestä itseä kohtaan. Siitä, että kuuntelee itseään ja oman jaksamisensa rajoja. Kommentteihin vastailu palannee entisiin, normaaleihin uomiinsa tässä lähiaikoina ja toivon, että Pupulandian kommenttiboksi pysyy jatkossakin yhtä vilkkaana ja fiksuna ajatustenvaihdon areenana kuin mitä se on teidän ansiostanne tähänkin asti ollut. Kiitos.

talvi2

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

25/01/16

Viikon ajatus: kaipauksesta

1 53

viikon-ajatus4

Olennaisempaa on se,

ketä kaipaat klo 14

iltapäivän kiireessä, kuin se

ketä kaipaat klo 2 aamuyöllä

ollessasi yksinäinen.

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts