1/07/14

Elämänohjeita 10 vuotta nuoremmalle itselleni

9 35 pikkujenni2.jpg

Trendin ja Lilyn toimitus heitti viime viikolla lilyläisille haasteen antaa elämänviisautta 10 vuotta nuoremmalle itselle. Millaisia neuvoja tai millaista rohkaisua olisin 10 vuotta sitten kaivannut? Päätin tarttua haasteeseen, sillä mietin tätä asiaa sattumalta muutenkin juuri jokin aika sitten. Minulta nimittäin kysyttiin eräässä haastattelussa sama kysymys. Kuvitukseksi juttuun kaivelin arkistojeni kätköistä kuvia noin 10 vuoden takaa, kuten Trendin haasteeseen kuului. En oikein tiedä, mihin olen suurimman osan tuon aikakauden kuvistani kätkenyt, mutta tässä löytämiäni parikymppisen pikku-Jennin herutteluselfieitä jostain vuodelta 2005, oh my. :D 

Minä olen joutunut monessa elämän käännekohdassa hiukan hakemaan omaa suuntaani. Ihailen ihmisiä, jotka tuntuvat älyttömän varmasti tietävän, mitä haluavat elämältä ja uralta – ja sitten vain määrätietoisesti tavoittelevat haaveitaan. Minä olen aina ollut toisenlainen. En ole koskaan osannut laatia viisivuotissuunnitelmia, puhua ääneen haaveistani tai suunnitella elämää kamalan pitkälle eteenpäin. Jotenkin tuntuu, että tämän tyyppisessä maailmasssa odotetaan ihmiseltä jonkinlaista selkeyttä noissa asioissa. Että pitäisi tietää, mitä haluaa. Pitäisi olla selkeitä unelmia ja tavoitteita, joita kohti purjehtia elämän aallokossa.

pikkujenni4.jpg

Olen aina kokenut sellaisen vahvasti eteenpäin katsovan ja tulevaisuuteen haikailevan ajatustavan todella vieraaksi itselleni. Joillekin ihmisille haaveilu ja tavoitteiden asettaminen on varmasti täysin luonnollinen tapa miettiä elämää eteenpäin, mutta minulle se ei ole ollut sitä koskaan. Välillä suorastaan ahdistun, kun minulta kysellään tulevaisuudesta. Osaan piirtää suurpiirteisiä suuntaviivoja, mutta harvemmin osaan nimetä mitään kovin konkreettista. Joillekin ihmisille tämä tuntuu olevan täysin käsittämätöntä ja joillekin jopa sietämätöntä. Jotkut eivät vain ymmärrä tai hyväksy vastaukseksi tulevaisuuden haaveista ja suunnitelmista, että en tiedä. Välillä tuntuu, että pitäisi vain valehdella ja keksiä päästään jotakin vain, jotta muut saisivat mielenrauhan, mutta sekään ei tunnu hyvältä. Olen ehkä monissa muissa asioissa poikkeuksellisen avoin, mutta unelmani (jos niitä edes on) pidän mieluiten itselläni, mutta kuten sanottua, en yleensä osaa nimetä haaveikseni mitään kovin kouriintuntuvaa.

Toisaalta, elämäni on edennyt hyvin minun itseni näköistä polkua tähän asti. Ei minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään selkeää suunnitelmaa esimerkiksi uran suhteen, mutta olen silti äärettömän tyytyväinen siihen, missä olen juuri nyt. On vaatinut melkoista luottamusta itseen (sekä aimo annoksen rohkaisua läheisiltä), että olen tässä, missä olen nyt. En varmasti ole valinnut niitä perinteisimpiä reittejä edetä urallani, mutta olen iloinen, että olen kuunnellut oikeissa paikoissa sydäntäni. Vaikka varsinkin työelämässä on helppo ajautua toimimaan sen mukaan, mitä minulta odotetaan, olen oikeasti aika ylpeä siitä, että olen uskaltanut luottaa omaan intuitiooni. Ja todella kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat uskoneet omaan arviointikykyyni ja kannustaneet minua oikeaan suuntaan. Irtisanoutuminen päivätyöstäni vajaat kolme vuotta sitten on ollut ehkä pelottavimpia koskaan tekemiäni asioita, mutta samalla en ole monesta tekemästäni päätöksestä elämässäni ollut yhtä onnellinen.

pikkujenni6.jpg

Tavassani elää tätä elämää ei ole kyse siitä, että ajelehtisin täysin päämäärättä ja vailla tavoitteita tai suunnitelmia, vaan pointti on ehkä enemmän siinä, että luotan omaan intuitiooni ja elän enemmän tässä hetkessä kuin tulevaisuuteen tähyillen. En välttämättä osaa etukäteen luetella tavoitteitani ja suunnitelmiani, mutta tunnen, mitä haluan, kun oikea hetki koittaa. On vaatinut paljon itseluottamusta ja rohkaisua, että olen uskaltanut heittäytyä noiden omien intuitiivisten ajatusteni vietäväksi, koska varsin usein ne eivät välttämättä ole olleet ihan linjassa sen kanssa, mitä ihmisiltä yleensä työelämässä odotetaan. Silti pitää uskaltaa valita se oma ja omannäköinen polku. Valmiiksi tallattujen reittien kulkeminen on varmasti turvallisempaa ja helpompaa, mutta itse en ole katunut hetkeäkään, että lähdin tutkimaan tuntematonta.

Jos nyt tämän pohdiskelun tuloksena summataan, että millaisia neuvoja haluaisin 10 vuotta nuoremmalle itselleni antaa, niin niitä tulisi tässä:

Kuuntele viisaampiasi ja kokeneempiasi, mutta uskalla luottaa itseesi ja omaan vaistoosi. Sinun ei tarvitse tietää tarkalleen mitä tai minne haluat, vaan riittää, että mietit ennemmin, mistä nautit, mistä olet kiinnostunut, mikä herättää sinussa paloa ja intohimoa. Anna niiden tuntemusten ja intuition johdattaa oikeaan suuntaan ja keskity nauttimaan hetkestä – määränpää selviää kyllä matkan varrella. Kaikki järjestyy. 

pikkujenni1.jpg

Näitä samoja neuvoja toistelen yhä 30-vuotiaalle itselleni, kun ajatukset uhkaavat ryhtyä kiertämään vääriä kehiä. En edelleenkään osaa tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle enkä osaa sanoa, missä näen itseni viiden vuoden päästä. Tai edes vuoden päästä. Mutta luotan siihen, että osaan loikata oikealle polulle sitten, kun se osuu eteen. Tavallaan voisi sanoa, että ajelehdin, mutta jos siinä samaan aikaan teen lujasti töitä ja uskon omaan juttuuni, luotan siihen, että ajelehdin eteenpäin ja juuri sinne, minne kuuluukin. :)

Millaisia neuvoja te muut antaisitte 10 vuotta nuoremmalle itsellenne? Entä samaistuuko joku mietteisiini?

Translation: If I was able to give advice to myself 10 years ago, I would probably say something like this: Listen to the older and the wiser, but trust yourself and own instict. That gut feeling, you know. It’s ok not to know what you want and where you belong. Instead try to figure out what you love, what interests you and what brings out the passion in you. Let those feelings lead you forward and focus on the moment – you will find your destination along the way. And you will do great. :) 

I’m in my 30’s now and I still need reminding of all this sometimes. But I believe there is a seed of truth in those lines, since it has worked out pretty well for me so far.

pikkujenni5.jpg

Photos: Jenni Rotonen (about 10 years ago, haha)

Related posts

Related posts

Related posts

18/06/14

Humans of New York

12 20 humansofnewyork6.jpg

“Hold on. This will look cool.”

Oletteko törmänneet netissä sivustoon nimeltä Humans of New York? Jos ette, suosittelen lämmöllä tutustumaan! Newyorkilainen Brandon alkoi taltioida kotikaupunkinsa tarinoita yksi kerrallaan vuonna 2010 saatuaan potkut työstään finanssialalla. Projekti syntyi halusta luoda katalogin tyyppinen galleria New Yorkin loputtomasta ihmisvirrasta, joten hän otti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen kuvata 10 000 New Yorkissa asuvaa ihmistä. Jossain vaiheessa matkan varrella Brandon ryhtyi haastattelemaan kuvattaviaan ja lisäämään lyhyitä sitaatteja ja tarinoita napattujen kuvien yhteyteen. Neljässä vuodessa miehen hauskana eksperimenttinä alkanut valokuvausprojekti on muodostunut miljoonia seuraajia kerääväksi nettisivustoksi. Enkä ihmettele Humans of New Yorkin suosiota tippaakaan!

humansofnewyork1.jpg

These two were acting like complete teenagers. When I walked up, she was nuzzling her head against his shoulder. She giggled the entire time I talked with them, while he kept a big goofy grin on his face. And whenever I asked about their relationship, she clutched his arm, looked at him just like this, giggled, then said: “We’re not telling!”

Itse bongasin Humans of New York -projektin Facebookista ja seurailen sitä uutisvirtani kautta. Täysin tuntemattomien ihmisten kuviin ja sitaatteihin kiteytyy hämmästyttävän usein todella pysäyttäviä elämänviisauksia, koskettavia ja rohkaisevia tarinoita tai ihan vain hassunhauskoja havaintoja. On ihan uskomatonta, miten paljon parhaimmillaan yhdellä kuvalla ja lauseella voi sanoa. Olen nauranut, liikuttunut, myhäillyt, inspiroitunut ja pysähtynyt näiden kuvatarinoiden äärellä ja harvoin nykyään innostun mistään nettisivustosta tällä tasolla. En ole pitkään aikaan jaksanut oikein seurata muiden blogeja, mutta Humans of New Yorkiin voisin jopa sanoa olevani jollain tavalla koukussa. :)

humansofnewyork2.jpg

Dad let go of her hand, but she never let go of dad’s hand.

humansofnewyork3.jpg

“It was an unhealthy relationship. The last thing he said was that he’d kill himself if I left him, but I just kept walking. I saw him a couple weeks ago, actually.””Still alive?””Still alive.”

humansofnewyork4.jpg

“I’ve got some woman issues. I’m trying to get them out.”

humansofnewyork5.jpg

She was collecting rocks.

humansofnewyork7.jpg

“My parents have always been very dismissive of depression in other people. So I’m afraid to tell them that I think I’m getting depressed.”

Photos: Humans of New York

Related posts