11/12/19

Afterwork-podcast: Asiaa tukiverkosta – kenelle soitat avun tarpeessa?

16

Vatsatauti kesken muuton, lapsi kipeänä ja itsellä tärkeä meno – kenelle soitat? Afterworkilla jutellaan tukiverkon tärkeydestä. Kukaan ei pärjää yksin, mutta mitä tehdä jos tukiverkkoa ei ole? Mihin kaikkeen se vaikuttaa ja mistä yllättävistäkin paikoista apua voi saada?

Afterwork-podcast on muuten mukana myös Instagramissa, joten tule ystäväksemme myös siellä. Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)


Photo: Janita Autio

Related posts

10/12/19

Ei mitään ihmeellistä – eli ihanan tasaista ja tavallista arkea

6 55

“Mitä kuuluu?”

“No ei mitään ihmeellistä. Hyvää.”

Saattaa kuulostaa hassulta, mutta olen tuntenut suurta onnellisuutta siitä, että viime aikoina olen voinut vastata kuulumisten kyselyihin juuri näin, sillä minulla ei todellakaan ole ollut mitään sen ihmeellisempää kerrottavaa. Jotta ymmärtäisitte, mitä iloitsemista moisessa mahtaa olla, pitää ehkä ensin vähän selittää…

Hyvänpäiväntutuille alun vastaus on ihan tyypillistä arkista small talkia, kun ei halua ryhtyä avautumaan elämästään enempää. Hiljattain olen kuitenkin vastaillut näin myös läheisille ystävilleni eikä se suinkaan johdu siitä, etten haluaisi kertoa heille todellisia, rehellisiä kuulumisiani, vaan ainoastaan sitä, että elämä on viime aikoina ollut ihanan tasaista, tavallista ja onnellista. Ja on ollut mukavaa voida todeta se ääneen.

Rehellisesti sanottuna elämäni on monta viimeistä vuotta ollut melkoista myllerrystä. Jatkuvaa työkiirettä, antoisia projekteja, uupumusta, stressiä, ihmissuhdehuolia, iloja, suruja, kriisinpoikasia, kutkuttavia kohtaamisia, väljähtyneitä tuttavuuksia ja joskus karvaita pettymyksiäkin – elämää, joku saattaisi sanoa. Ja sitähän se toden totta on, mutta välillä on tuntunut, että kaikkea on ollut yhtäaikaisesti vähän liikaa. Eikä siinä kaiken keskellä aina edes tunne elämän olevan mitenkään niin erityisen vauhdikasta tai tapahtumarikasta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna meininki on ollut melkoinen.

Vaikka pidän siitä, että elämässä tapahtuu paljon asioita, olen nauttinut ihan suunnattomasti tästä rauhasta ja tasaisuudesta. Sen jälkeen, kun viime kesän lopulla hiljensin tahtia, elämä ja mieli ovat rauhoittuneet monin tavoin työasioiden ulkopuolellakin. Moni palanen on jotenkin vain loksahtanut paikoilleen ja tällä hetkellä olo on tyytyväinen, levollinen ja onnellinen.

Totesin juuri läheiselle ystävälle viime viikolla, miten ihanaa se onkaan, ettei kuulu mitään ihmeellistä. Että asiat ovat juuri niin tasaisen hyvin kuin edellisenkin kerran jutellessa. Ei yllättäviä käänteitä, ei mullistuksia. Se ei nimittäin todellakaan ole mikään itsestäänselvyys – sen olen saanut viime vuosien aikana huomata. Moni ei ehkä tajuakaan arvostaa sitä arkisen hyvää ja tasaisen tyytyväistä mielen- ja asiaintilaa, mutta kun meno on välillä ollut kuin vuoristoradassa, rauhaisaan tahtiin eteenpäin puksuttava possujuna tuntuu juuri nyt täydelliseltä.

Itse uskon siihen, että juuri tällaisen tasaisen arkiseen tyytyväisyyteen sitä loppujen lopuksi aina kaipaa. Siksi haluan nyt painaa tarkoin mieleen tämän tunteen, jotta osaisin arvostaa sitä myös niissä hetkissä, kun arki uhkaa harhautua ajatuksissa puuduttavaksi ja tasaisuus tylsyydeksi. Lupaan yrittää muistaa silloin sen, kuinka suuri onni onkaan, ettei kuulu yhtään mitään ihmeellistä.

Mitä teille muille kuuluu tänään?

Photos: Annika Ollila

Related posts

9/12/19

Viikon ajatus: suhteellisuudesta

26

Kun olen kanssasi, tunnit tuntuvat sekunneilta.

Kun olemme erossa, päivät tuntuvat vuosilta.

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

8/12/19

Blogiarkistojen aarre 10 vuoden takaa

2 20

Keskustelin hiljattain tuttavani kanssa muotiin liittyvistä vastuullisyyskysymyksistä ja mietimme asiaa erityisesti kuluttajan näkökulmasta. Olen puhunut täällä blogissakin paljon nimenomaan vaatteen elinkaaresta ja kestävän tyylifilosofian puolesta: vastuullisin valinta on ostaa harkiten ja vain sellaista, jota voi nähdä käyttävänsä vielä vuosienkin päästä. Vaikka vastuullisuudesta ei julkisessa keskustelussa vielä puhuttu juuri mitään blogini alkutaipaleella, oma tyylifilosofiani on kulkenut matkassa ihan alusta asti (ja toivottavasti myös välittynyt teille lukijoille, jotka olette jaksaneet seurata juttujani kaikki nämä vuodet).

Ryhdyin uteliaisuuttani kaivelemaan blogini arkistoja, sillä muistelin, että olen takuuvarmasti kirjoittanut näistä jutuista jotakin jo silloin kauan sitten ensimmäisinä blogivuosinani. Jo silloin fiilistelin second hand -löytöjä, harkitsin kriittisesti hankintojani ja mietin jokaista ostosta aina parhaani mukaan pitkän tähtäimen näkökulmasta. Välillä onnistuin siinä paremmin ja välillä huonommin, mutta jo silloin näitä jutut olivat läsnä ostopäätöksiä tehdessä. Kaikki tämä näkyy vaatekaapissa edelleen, sillä moni vaate on todella tullut jäädäkseen ja useilla lemppareilla alkaa olla ikää 5-10 vuotta.

Muistin, että olen joskus jutellut Maria Veitolan kanssa näistä asioista jo suunnilleen vuosikymmen sitten ja pengoin blogihistoriaa, josko löytäisin sen ikivanhan postauksen arkistojen kätköistä. Ja sehän löytyi! Ja hämmennyin täysin, kun tajusin, miten mielettömän ajankohtaisia jutussa jaetut ajatukset ovat vielä (ja oikeastaan varsinkin) tänä päivänä! Niinpä päätin julkaista tämän sympaattisen postauksen 10 vuoden takaa nyt uudelleen – tuoreemmalla kuvituksella vain.

Ja vinkkaanpa muuten samalla, että sain kunnian päästä mukaan Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun podcastiin keskustelemaan vaateteollisuuden vastuullisuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista rahoituksen professorin Vesa Puttosen ja vastuullisen liiketoiminnan professorin Minna Halmeen kanssa. Voiko tekstiiliyritys olla sekä vastuullinen että kannattava bisnes? Miksi kulutamme kertakäyttömuotia, vaikka vaateteollisuuden ongelmat ja pikamuodin ympäristövaikutukset ovat jatkuvasti esillä? Onko suomalaisen vaateteollisuuden vastuullisuus myytti? Muun muassa näitä aiheita sivutaan mielenkiintoisessa podcast-jaksossa, jonka voi kuunnella Spotifyn kautta esimerkiksi tästä alta.

Juttu on julkaistu alun perin syyskuussa 2009.

RAKKAUDESTA VAATTEISIIN

Kirjoittelin jokin aika sitten shoppailusta ja mainitsin myös tekstissä Maria Veitolan esittelemän aarre-ajatuksen. Ihastuin Marian shoppailufilosofiaan, jonka idea on, että vaate ostetaan vain, jos se on aarre. Olen sen jälkeen miettinyt vakavasti ostopäätöksiä tehdessäni, onko kyseinen asia aarre, ja kieltämättä olen ollut entistäkin kriittisempi sen suhteen, mitä kotiini kannan. Helsinki Design Weekin lehteä selaillessani törmäsin IvanaHelsingin suunnittelijana tunnetun Paola Suhosen kirjoittamaan juttuun, jossa heijastellaan samantyyppisiä ajatuksia kuin aarre-filosofiassakin. Paola ei puhu aarteista, mutta hän puhuu rakkaudesta.

Nykyajan kiireisessä kulutusyhteiskunnassa pitäisi muistaa pysähtyä silloin tällöin miettimään, mikä itselle on oikeasti tärkeää ja mikä oikeasti koskettaa. Maailmalla onkin noussut pinnalle rakkauden ideologia, jonka ydinajatus on, että ihmisen pitäisi tyytyä vain parhaaseen kaikessa mitä haluaa. Ja tämä sama ajatus sopii myös erinomaisesti kuluttamiseen. Koska Paola tiivistää tekstin keskeisimmän sanoman yhteen kappaleeseen, annetaan alkuperäisen katkelman puhua puolestaan:

“Tuotteessa pitää olla jotain, johon sen omistaja hullaantuu, kiintyy, rakastuu – haluaa vaalia, helliä, hullaantua uudestaan, kunnioittaa ja säilyttää. Se on taianomainen yhteys kahden välillä. Tämänkaltaiseen suhteeseen pitäisi pyrkiä jokaisen tavaran kohdalla. Muuten se on turhaa, merkityksetöntä, roskaa jo syntyessään.”

Liian usein tulee hankittua tavara tai vaate joka on “ihan kiva”. Missä on rakkaus? Missä on intohimo? Missä on tunteen palo? Jokainen meistä tietää sisimmässään, että useimmiten ne ovat juuri ne “ihan kivat”, jotka jäävät kaapin perälle pyörimään ja päätyvät ensimmäisenä (parhaimmillaan käyttämättöminä) sinne kirpputorikasaan. Minusta kannattaisi miettiä jo kaupan kassalla, onko se tunne rakkautta. Jos aidosti pystyy näkemään itsensä käyttämässä vaatetta vielä vuoden tai parinkin päästä ja on valmis rakastamaan sitä myötä- ja vastoinkäymisissä, voi kevein mielin sanoa: “Tahdon.” Olen päättänyt, että yritän itse päästä vaatekaappini irtosuhteista ja pyrkiä löytämään kestävän rakkauden. Koska loppupeleissä vain rakkaudella on väliä. :)

nahkatakki // leather jacket Samsøe & Samsøe (2017)*

kashmirneule // cashmere sweater Samsøe & Samsøe (2016)*

housut // trousers Samuji (2012?)

kengät // shoes COS (2018)*

laukku // bag Marimekko (2017)*

pipo & huivi // beanie & scarf Pupulandia x A+more / Stockmann (2019)*

* saatu blogin kautta // gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts