14/11/17

Entä jos joku väittäisikin olevansa sinä?

10 30

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Folksam

Muistan elävästi vieläkin sen päivän, kun noin 18 vuotta sitten postiluukusta tupsahti outo kirje. Kirjekuoren sisällä oli ilmoitus ja maksukehotus sakosta, jonka olin saanut matkaliputta matkustamisesta Helsingin julkisessa liikenteessä. Ainoa pieni “mutta” tässä tilanteessa oli, että asuin tuolloin toisella puolen Suomea, enkä ollut väitettynä tapahtumahetkenä ollut lähelläkään Helsinkiä.

Sakkomaksun summa ei ollut päätä huimaava, mutta enhän minä nyt tietenkään ryhtynyt makselemaan sakkoa, johon en oikeasti ollut syyllinen. Oli sanomattakin selvää, että joku tuttu tai tuntematon oli antanut tietoni lipuntarkastajille kiinni jäätyään. Tuntui ihan suunnattoman epämiellyttävältä, että joku käyttää minun henkilöllisyyttäni tuolla tavoin väärin. Vilisti siinä mielessä erilaisia skenaarioita, mitä kaikkea muutakin harmia toisen henkilötietoja käyttämällä voisi saada aikaiseksi…

Olin tuolloin yläasteikäinen ja oli siinä hieman selittelemistä äidille ja isälle, kun postissa kolahti kotiin tällainen kirje. Onneksi uskoivat, kun sakkolapun tapahtumapäivä sattui olemaan arkipäivä ja olin luonnollisesti ollut tuolloin koulussa kotipaikkakunnallani ja kotona normaaliin tapaan illalla. Ryhdyimme selvittämään, miten asia tulisi hoitaa ja tällaisesta pienestä jutusta seurasi loppujen lopuksi yllättävän paljon ja pitkäaikaista riesaa. Pelkästään henkilötunnuksen loppuosaa väärissä paikoissa käyttämällä voi aiheuttaa sen omistajalle aikamoisia harmeja ja ongelmia.

Maksuvastuusta vapauduin tekemällä rikosilmoituksen henkilötietojeni väärinkäytöstä. Olin miettinyt, kuka tämän rikoksen takana mahtoi olla ja mistä hän oli mahtanut saada tietoni. Poliisilaitoksella selvisi, että henkilöllisyyteni varastanut tyyppi oli osannut henkilötunnukseni lisäksi antaa lipuntarkastajille myös entisen kotiosoitteeni. Osoite ei ollut ihan täysin oikein, mutta suunnilleen sinne päin. Tästä tuli väistämättä olo, että kyseessä saattoi olla joku “kaverini” entiseltä kotipaikkakunnalta, joka oli muistanut osoitteen suurin piirtein…

Erityisen inhottavalta tuntui ajatus, että kyseessä saattaisi olla joku tuttavani. Ehkä joku oli ajatellut, että kun olin hiljattain muuttanut pois pääkaupunkiseudulta, kirje ei tavoittaisi minua eikä aiheuttaisi sen kummempaa haittaa. Tai ehkä hän ajatteli, että voisin helposti todistaa väitteen vääräksi ja keissi päättyisi mysteerinä kenellekään harmia aiheuttamatta. Tai sitten hän ei vain ajatellut yhtään mitään muuta kuin oman nahkansa pelastamista akuutissa tilanteessa. On toki myös mahdollista, ettei kyseessä ollut kukaan tuttavani, vaan joku, joka oli vain saanut käsiinsä joitakin henkilötietojani sisältäviä asiakirjoja.

Allekirjoitin poliisilaitoksella rikosilmoituksen kaavakkeet ja ajattelin asian olevan sillä selvä. Olihan minulla lukuisia todistajia koulusta ja kotoa, että olin ollut siellä, missä sanoinkin olleeni kiinni jäämisen ajankohtana. Rikosilmoituksen tehtyäni jatkoin elämääni ja aika pian unohdin koko jutun. Mutta asian selvittely ei ollut vielä ohi…

Sain muutama kuukausi myöhemmin tavallisena arki-iltana poliisilta puhelun. Tiukkasanainen poliisi tivasi minulta puhelimen päässä, mahdoinko nyt olla ihan varma, etten kuitenkin olisi ollut itse siellä paikalla sakkoa kirjoitettaessa. Allekirjoitukseni rikosilmoituksessa oli kuulemma lähes identtinen lipuntarkastajien papereihin verratessa. Yritin ahdistuneena selittää poliisille, että en todellakaan ollut liikuskellut lähelläkään Helsinkiä tapahtuman aikaan, vaan olin ollut toisella puolen Suomea koulussa ja että minulla oli asiasta lukuisia todistajia.

Poliisi jatkoi syyttävän kuuloisena tivaamistaan ja kuulosti äärimmäisen epäluuloiselta. 15-vuotiaan pakka alkoi hajota kuulustelun alla ja ilmoitin vain pyytäväni nyt äitini puhelimeen. Äiti selvitteli puhelimessa asiaa aikansa ja sen jälkeen poliisista ei kuulunut enää. Vihdoin ja viimein riesa oli setvitty ja ohi. Jälkikäteen olen miettinyt, että todennäköisesti kyseessä ei ollut kukaan tuttavani, sillä epäilen, ettei kukaan heistä olisi osannut jäljentää allekirjoitustani. Todennäköisesti joku oli vain onnistunut saamaan käsiinsä henkilötietojani sisältäviä papereita ja laskelmoiden opetellut tietyt asiat ulkoa “hätätilanteita” varten. Oli niin tai näin, syyllistä oli tällaisessa tapauksessa ainakin siihen maailman aikaan mahdotonta jälkikäteen selvittää.

Vaikka minun kohdalleni sattunut tilanne oli loppujen lopuksi aika pieni ja harmiton, identiteettivarkaus on hyvin epämiellyttävä rikos. Sitä tuntee itsensä aika turvattomaksi siinä kohtaa, kun omalla nimelläsi, tiedoillasi ja parhaimmillaan vielä allekirjoituksellasikin on varmennettu tietoja, joista et itse tiedä mitään. Minulla oli omassa tapauksessani onnea, kun summa oli niin pieni, rike melkoisen vaaraton ja minulla oli tapahtumahetkeltä runsaasti todistajia, jotka pystyivät vahvistamaan tarinani. Mutta tämän jälkeen vasta tajusin, miten pienellä määrällä tietoa voi aiheuttaa toiselle suurtakin haittaa.

Toisen identiteettiä voi käyttää väärin varsin monella tapaa. Nata kertoi omassa postauksessaan omakohtaisen esimerkin, kuinka ihan järkeväkin ihminen voi epähuomiossa sortua itse antamaan tietonsa vääriin käsiin. Nettimaailmassa henkilötietojen urkkiminen on loppujen lopuksi melko helppoa ilman omaakin mokailua, jos kalastelijalla vain on teknistä osaamista hakkeroitua yksityisiin kanaviin tai taitoa ilmaista asiansa riittävän uskottavasti. Vaikka netti on tehnyt identiteettivarkauksista helpompia toteuttaa, ei sellaisen tekemiseen välttämättä tarvita kuin yksi vääriin käsiin joutunut asiakirja, kuten mahdollisesti juuri tässä omassa tapauksessani.

Esimerkkejä on muitakin… Ystäväni kotona oli käyty luvatta julkisivu- ja ikkunaremontin aikana, kun kotitalon käytävässä pyöri muutenkin ylimääräistä porukkaa. Asunnosta ei ollut viety mitään, mutta ilmeisesti joku oli napannut eteisen pöydällä olleesta passista ystäväni henkilötiedot talteen. Myöhemmin ystäväni nimittäin sai poliisilta soiton, että hänen tietojaan oli yritetty käyttää väärin apteekissa. Joku epämääräisen oloinen naishenkilö oli koettanut tiedustella henkilötunnuksen avulla, olisiko apteekissa ollut voimassaolevia lääkereseptejä. Henkilökunnan hälytyskellot olivat soineet siinä kohtaa, kun laitapuolen kulkijan oloisella naisella ei ollut näyttää mitään dokumenttia henkilöllisyydestään eikä tämä myöskään osannut nimetä yhtään lääkettä, joihin reseptejä olisi pitänyt olla määrättynä. Poliisin kuulusteluissa nainen oli sanonut ostaneensa henkilötiedot joltakulta kadulla.

Harmittomimmillaan identiteettivarkaus ei välttämättä tuo kohteelleen minkäänlaisia rikosoikeudellisia tai taloudellisia hankaluuksia, mutta saattaa tahrata tämän mainetta ja tuntuu takuuvarmasti lievimmilläänkin epämiellyttävältä. Tällaisessa puolijulkisessa ammatissa olen saanut osani siitä, että kuvillani ja/tai nimelläni saatetaan esiintyä erilaisissa yhteyksissä sosiaalisessa mediassa. Olen ilmiantanut niin monia Facebook-profiileja ja muita sometilejä, että olen pudonnut laskuista jo kauan sitten. Lämmin kiitos kaikille, jotka olette näitä saattaneet tietooni! Omassa tapauksessani on ollut helppoa todistaa, että minä olen se “aito ja alkuperäinen” henkilö, mutta olen tuttavapiirissä törmännyt myös tilanteisiin, joissa somepalvelun ylläpito onkin tulkinnut huijarin oikeaksi käyttäjäksi ja sulkenut sen henkilöllisyyden oikean omistajan tilin. Siinä muuten olikin selvittelemistä…

Tavallisimmillaan identiteettivarkaus on yleensä jotain sellaista, että avataan esimerkiksi kännykkäliittymä tai otetaan pikavippejä toisen ihmisen nimissä. Tyypillinen tapaus voisi myös olla, että tilaillaan verkkokaupoista toisen tiedoilla kaikenlaista ja kun tulee maksun aika, pahaa aavistamattomalle uhrille paukahtaa hurja lasku, josta tämä ei tiedä yhtään mitään. Tämän tyyppisistä tapauksista onkin nyt viime aikoina ollut useita juttuja mediassa – ehkä olette törmänneet. Asian selvittely voi esimerkiksi kansainvälisten verkkokauppojen kanssa olla varsin haastavaa ja pahimmillaan tällaisessa tilanteessa saattaa olla vaarana menettää jopa omat luottotiedot, kun asian selvittelyssä vierähtää aikansa.

Tällaisten esimerkkien kuuleminen saattaa herättää ahdistusta ja pelkoakin – miten sitä voisi ihan tavallinen ihminen olla turvassa? Ja mitä tällaisen tilanteen osuessa kohdalle edes tulee tehdä? Ei onneksi ole syytä ahdistua, sillä todellisuudessa on melko harvinaista joutua tällaisen rikoksen uhriksi ja nykyään näitäkin tapauksia varten on mahdollista suojautua. Vakuutusyhtiö Folksam nimittäin tarjoaa Suomessa ainoana toimijana mahdollisuuden henkilöllisyysvarkausvakuutusta osana kotivakuutusta.

Vaikka identitettivarkauden mahdollisuudesta ei kannata stressata ja ahdistua, omien henkilötietojen suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä modernissa maailmassa henkilöllisyysvarkauksien määrä on jatkuvasti lisääntymään päin. Folksamin nettisivuilta löytyy ihan konkreettisia vinkkejä, miten henkilöllisyysvarkauksia voi omilla toimillaan ennaltaehkäistä.

Omalle kohdalle sattuessa henkilöllisyysvarkauksien sevtiminen etenkin eri maiden välillä voi olla hankalaa, joten ajatus selvittelytyön ulkoistamisesta asiantuntijalle valtakirjan avulla ei kuulosta yhtään huonolta idealta. Folksam tekee yhteistyösä Affinion Internationalin kanssa, jolla on pitkä kokemus identiteettipetosten selvittämisessä. Folksamin vakuutus on voimassa ilman omavastuuta ja kattaa myös juridisen avun.

Vakuutusasiat ovat vähän sellaisia juttuja, että vaikka on varsin epätodennäköistä, että juuri omalle kohdalle sattuisi jokin katastrofi, silti tuntuu ihan itsestäänselvältä suojata esimerkiksi kotinsa ja omaisuutensa kotivakuutuksella. Tai jos ei tunnu, niin pitäisi kyllä tuntua! Folksamin kotivakuutuksen voi ostaa helposti verkosta ja uudet asiakkaan saavat vuoden loppuun mennessä Folksamin kotivakuutuksen 30% edullisemmin ensimmäisen vuoden osalta. Lisää henkilöllisyysvarkausvakuutuksesta voi käydä lukemassa Folksamin nettisivuilta.

Onko teillä kokemuksia oman identiteetin väärinkäytöstä tai henkilöllisyysvarkauksista? Tai oletteko törmänneet netissä tietojenkalasteluviesteihin tai epäilyttäviin sähköposteihin? Pelottaako henkilöllisyysvarkauden mahdollisuus?

Related posts

11/11/17

Sateisen lauantaiaamun mietteitä ja maailman ihanin tuoksukynttilä

7 25

Sateisen lauantaiaamun terveiset peiton alta! Nousin sängystä vain sen verran, että hiippailin hämärässä aamussa sytyttämään ikkunalaudalle tuon kynttilän, laitoin vähän musiikkia soimaan ja palasin sitten hetkeksi punkan pohjalle nauttimaan rauhallisesta ja kiireettömästä aamuhetkestä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet erityisen työntäyteisiä, mutta fiilis ja työvire on jotenkin ollut ankeista syyssäistä huolimatta ihan huipussaan.

Ajattelin, että tällaisen raukean lauantaiaamun postauksena voisin vain koota kaikenlaisia ajatuksia ja vinkkauksia viikon varrelta.

♥ Olen pitkästä aikaa ajatellut taas tänä vuonna tehdä perinteisen vinkkipostauksen erilaisista joulumarkkinoista ja -myyjäisistä, koska sellaista kovasti vuosittain toivotaan. Kyselinkin jo Facebookin puolella suosituksia, mitkä ehdottomasti pitäisi sisällyttää postaukseen. Mutta koska en vielä ole ehtinyt jutussa toteutukseen asti, niin vinkkaanpa nyt yhdestä, joka on jo tänä viikonloppuna. Korjaamolla järjestetään tänä viikonloppuna designmarkkinat klo 11-17 eli jos ei ole sateiseksi viikonlopuksi ohjelmaa, niin käykäähän tänään tai huomenna piipahtamassa.

Lisäksi tänään vietetään klo 10-18 Helsingin Arabiassa Iittala & Arabia Muotoilukeskuksen 1-vuotisjuhlia. Paikan päällä on kaikenlaista ohjelmaa ja itse muotoilukeskus on ehdottomasti näkemisen arvoinen – kirjoitinkin siitä viime vuonna blogiin avajaishulinoiden aikaan. :)

♥ On naurettavaa, miten sitä voi olla niin iloinen jostain pienestä asiasta, kuten huumaavan ihanalta tuoksuvasta kynttilästä. Lämmin kiitos Gaudete-putiikille, joka lahjoitti tämän kuvissa näkyvän yksilön minulle hetken mielijohteesta, kun piipahdin perjantaina liikkeessä työasioissa. Jäin nimittäin liikkeessä oikein nuuhkuttelemaan, että mikä ihana tuoksu täällä leijailee ja aiheuttajaksi paljastui tuo P.F. Candle Co:n tuoksukynttilä, jonka tuoksu Piñon (pinja? mänty?) on niin taivaallinen ja jotenkin ihanalla tavalla lämmin ja rauhoittava, että teki mieli jäädä liikkeeseen vain sen tuoksun takia hengailemaan. En ole yleensä mitenkään sellaista arvokkaampia tuoksukynttilöitä ostelevaa ihmistyyppiä, mutta voitte olla varmoja, että kun tuo lahjaksi saatu on poltettu loppuun, marssin saman tien Gaudeteen ostamaan uuden. 40 euroa on pieni hinta 40-60 tunnista silkkaa onnea aisteille.

♥ On ollut ihanaa nautiskella tänään tällaisesta rauhallisesta aamusta ilman aikatauluja tai ylimääräistä ohjelmaa. Uskon siihen, että satunnainen joutilaisuus on ihmismielelle tärkeää. Vielä tärkeämpää siitä tulee, jos kalenteri on arjessa muuten buukattu aamusta iltaan. On ihan maailman parasta, että silloin tällöin on mahdollisuuksia vain olla kuten juuri nyt.

♥ Keittiön maalausprojekti on nyt viimein toteutettu ja esittelen teille ensi viikolla lopputuloksen, josta tuli NIIN onnistunut! On ihan mykistävää, miten paljon yksi maalipurkillinen voi kodin tunnelmalle tehdä. En malta odottaa, että pääsen esittelemään teille uuden vihreäsävyisen keittiöni. :)

♥ Seinien maalaaminen tuntui kaiken ajatustyön ja tietokoneella istumisen jälkeen suorastaan todella terapeuttiselta puuhalta. Siinä on jotakin uskomattoman palkitsevaa, kun näkee omien kättensä työn konkreettisesti siinä suoraan nenänsä edessä. Tämä pieni maalausprojekti herätti mietiskelemään, että ehkä pitäisi kehitellä itselle jokin kiva harrastus, missä pääsisi tekemään käsillä – esimerkiksi joku taidekurssi, tms.? Jos on hyviä suosituksia kursseista tai paikoista, mistä kannattaisi katsella, niin saa ilomielin vinkkailla kommenttiboksin puolella!

♥ Pääsin tällä viikolla kurkistamaan vähän ennakkoon Helsinki Contemporaryn uutta näyttelyä ja tuli taas mieleen, kuinka paljon enemmän pitäisi vain ottaa arjen keskellä aikaa taiteelle ja kulttuurielämyksille. Kun sitä paahtaa laput silmillä fokus tiukasti määränpäässä pitkin kotikaupungin katuja, unohtuu täysin, että joskus vähemmän kiireisenä hetkenä voisi ihan hyvin pitää vartin tauon ja poiketa galleriaan tai museoon (varsinkin, kun on se museokortti!). Helsinki Contemporaryssa on tällä hetkellä meneillään Maiju Salmenkiven Happy Garden -näyttely, jonka värikäs fantasiamaailma on kuin ihana eksoottinen lomamatka harmaan sadesään keskellä. Tykkäsin erityisesti tilaan rakennetusta taiteilijan “kasvihuoneesta”, jossa voi kokea kuin olevansa jossain mökillä muuten melko kliinisen galleriatilan keskellä.

♥ Aloitin eilen pienimuotoisen suursiivouksen – kuulostaa paradoksaaliselta, mutta on minusta oikein hyvä kuvaus tästä projektista. Ihminen on ehkä siinä vaiheessa saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen aikuisuudessa, kun tuntee jopa pientä kutkuttavaa odotusta siitä, että saa viettää perjantai-illan ylhäisessä yksinäisyydessään siivoten. Mutta kun ei tässä kiireisessä arjessa oikein ehdi paneutua asiaan ja siististä kodista tulee kuitenkin niin rauhallinen ja harmoninen fiilis, että vähintäänkin se lopputulos motivoi. Ja koska tällainen prosessi vaatii aikaa, olen aina vähän innoissani, kun on sellainen mielentila ja rako kalenterissa, että ehtii paneutua siivous- ja järjestelyprojektille vaikkapa kokonaisen vuorokauden verran kerrallaan.

Vieläkin täällä kämpässä on aika paljon sellaisia kaappeja, laatikoita ja nurkkia, joihin on vain muuton yhteydessä tungettu tavaroita suurpiirteisesti pois silmistä ja ne pitäisi vain käydä uudemman kerran ajatuksella läpi. Tuollaisessa tunkemisessa on se hyvä puoli, että tulee nopeasti siistiä noin niin kuin silmämääräisesti, mutta todellisuudessa aika moni tavara on sitten hukassa, kun niitä tarvitsisi ja olemassaolevaa säilytystilaakaan ei ole hyödynnetty ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja meikäläisen tyyli organisoida on sellainen, että ensin riivitään kaikki kaapista ulos ja ruvetaan pähkäilemään. Nyt olen prosessin siinä vaiheessa, että suunnilleen puolet omaisuudestani on olohuoneen lattialla… Tämä on myös se vaihe, missä siivousmotivaatio yleensä äkillisesti romahtaa. :D Mutta onneksi on selkeä motivaatio saada projekti jonkinlaiseen edes puolivalmiiseen vaiheeseen vielä tässä seuraavien tuntien aikana, koska…

♥ … Ystäväni Netta on tulossa tänään Turusta luokseni kylään! Tutustuimme Netan kanssa reilu vuosi sitten yhteisellä Los Angelesin reissulla ja tunsimme sen sortin sielunsiskoutta 11 vuoden ikäerostamme huolimatta, että sovimme pitävämme yhteyttä ja tapaavamme uudelleen vielä matkan jälkeenkin. Emme ole pitäneet loppujen lopuksi yhteyttä mitenkään kamalan tiiviisti, mutta tiedättekö, kun joidenkin ihmisten kanssa ei tavallaan tarvitse. Kun tietää, että se henkinen yhteys säilyy, vaikka puhelin ei koko ajan pirisisikään. Netta kävi luonani viime keväänä kylässä ja on ihanan aktiivinen kutsumaan itse itseään vierailulle, jos en itse tajua sitä tehdä. Alkusyksystä puhelin piippasi taas viestin merkiksi, että milloin saisi tulla kylään? <3 Ja tänään koittaa vihdoin taas iloinen jälleennäkemisen hetki!

♥ Minun absoluuttinen lohturuokani syksyllä ja talvella on kermainen sienipasta, jota eilen illalla kokkasin jälleen itseäni hemmotellakseni. Paras kastike syntyy tietysti ihan itse poimituista sienistä, joita minulla on vielä jemmassa muutama pussi pakasteessa. Tänä vuonna sienisato meni vähän ohi omalta osaltani, koska reissailin juuri parhaan sienisesongin aikaan toisella puolen maapalloa. Onneksi intohimoisena sienestäjänä tunnettu äitini on pitänyt huolen, että tyttärellekin riittää sadosta jaettavaa.

Äitini lyömätön vinkki on muuten pakastaa pilkotut ja ryöpätyt sienet litteiksi levyiksi minigrip-pusseihin, koska tällöin niitä ei tarvitse sulatella pakasteesta ottaessa pitkään, vaan ohut levy sulaa hetkessä kuuman hanan alla ja sitten pannulla. Ja yhdestä tuollaisesta pikkulevystä riittää mainiosti kahden hengen annokseksi. Jos metsäsieniä ei ole tarjolla, niin herkullinen sienikastike syntyy varmasti myös kaupassa myytävistä viljellyistä sienistä. :) Olen joskus jakanut tuon oman simppelin herkkureseptini täällä blogin puolella, mutta se on tainnut jäädä blogin muuttaessa arkistojen kätköihin. Pitää siis laittaa joku päivä uudelleen TBT-hengessä jakoon!

♥ Yksi muuton jälkeen edelleen odottamassa oleva sisustusprojekti on ollut sommitella taulut seinille. Koska minulla on paljon tauluja ja ripustukseen tarvitaan tässä kämpässä ehkä vähän järeämpiä aseita (kuten porakone), niin asia on jäänyt roikkumaan ja odottamaan parempaa hetkeä. Nyt kuitenkin päätimme ystäväni Sannan kanssa, että hän saa taiteen asiantuntijana tulla viikonloppuna kanssani suunnittelemaan kotigalleriani ripustusta. Ehkä sen myötä saan vähitellen siirryttyä suunnitelmista toteutukseen asti…

♥ Juuri kun pääsin kehuskelemasta Mua lemmitkö vielä, Kustaa? -blogia yhdeksi suosikikseni, Tiia päräytti pihalle postauksen siitä, millaisia muusikoita hänen mielestään erinäiset bloggaajat olisivat ihan vain mielikuviin ja valokuviin perustuen. Vaikutin ehkä vähän hullulta, kun luin juttua eilen kännykästäni ja nauroin ääneen kadulla kävellessäni. Suosittelen! Pitäneekin aloittaa tässä heti soittotunnit ja ryhtyä Tiian inspiroimana harjoittelemaan.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

9/11/17

Afterwork-podcast: Miksi rahasta puhuminen on tabu?

26 24

Kirjoittelin alkuviikosta vähän mietteitäni rahasta ja mainitsin tuolloin, että myös tämänviikkoisessa Afterwork-podcastin jaksossa on teemana raha. Pohdiskelimme Petran ja Rinan kanssa, miksi rahasta puhuminen on niin suuri tabu, että emme välttämättä halua paljastaa palkkaamme edes kavereille, saati työkavereille? Silti verotiedot ja muiden tulot kiinnostavat, ainakin kerran vuodessa. Miksi rahasta vaietaan ja minkä takia siitä kuitenkin kannattaisi puhua? Olipahan muuten todella mielenkiintoinen aihe, eikä siihen nyt mitään yksiselitteisiä vastauksia löytynyt tämänkään juttutuokion aikana, mutta kuuntelehan uusi jakso ja kerro, mitä itse tuumailet!

Tämän jakson jälkeen Afterwork jää muutaman viikon mittaiselle syyslomalle, mutta palailemme vielä tämän vuoden puolella uusin jaksoin. Tässä vaiheessa olisi ihan mahtavaa kuulla teiltä mietteitä, palautetta, kehitysehdotuksia, ruusuja ja risuja tämän podcast-debyyttimme jälkimainingeissa! Mikä podcastissa on ollut hyvää? Entä mitä jäit yhä kaipaamaan? Onko mielessä jokin aihe, josta mielestäsi ihan ehdottomasti pitäisi tulevaisuudessa keskustella? Jätä ajatuksesi tänne kommenttiboksiin tai lähetä sähköpostitse osoitteeseen afterwork @ wecast.fi (poista välilyönnit).

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa.

Related posts

6/11/17

Puhutaan rahasta

41 83

Ystäväni tekstasi minulle pari viikkoa sitten, olenko jo henkisesti valmistautunut verotulojen julkistukseen. Olin autuaasti unohtanut koko asian, mutta ystäväni kommentti sai suorastaan pelkäämään tuota hetkeä. Ahdisti jo valmiiksi, millaisia otsikoita lehdet aiheesta repisivät ja mihin sävyyn omiakin tuloja saatettaisiin keskustelupalstoilla ruotia.

Nyt kun tuo päivä on jo takanapäin, olen jotenkin huojentunut. Omat tulot eivät nousseet otsikoihin ja jopa nettikeskustelu tuntui pysyvän pääpiirteittäin suht asiallisena. Yllätyksekseni keskusteluissa oli jopa positiivisiakin kommentteja, joissa kannustettiin itsensä työllistäjiä ja iloittiin hyviin tuloihin päässeiden bloggaajien menestyksestä.

*

Rahasta julkisen keskustelun käyminen on vaikeaa, sillä tässäkin aiheessa puhe lipuu usein yksittäisten ihmisten osoitteluun laajempien näkökulmien sijaan ja usein keskustelua leimaavat kateus ja katkeruus yhteiskunnan tulorakenteen epäoikeudenmukaisuutta kohtaan.

On tosi valitettavaa, että monessa tärkeässä työssä (kuten hoiva-alalla) arvostus ei näy palkassa, varsinkaan julkisella sektorilla. Samanaikaisesti monesta “turhemmasta” työstä saattaa saada valtavia ansioita. Ansaintalogiikan oikeudenmukaisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta harvoin näissä pesteissä kuitenkaan kilpaillaan samoista euroista, kun alat ovat aivan erilaiset ja palkkoja maksavat täysin eri tahot. Niinpä miljoona-ansioihin yltävät pelifirmapomot ja muut tulokuninkaalliset käytännössä omilla tuloillaan ylläpitävät koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa massiivisten verojensa muodossa. Tämä unohtuu usein hyvinvointivaltion eduista nauttivilta kansalaisilta.

Suomessa rahasta puhuminen on tabu. Rahaa on aina jonkun mielestä liikaa tai liian vähän, vääristä ammateista maksetaan liian isoa tai liian pientä liksaa ja verotusta olisi kiristettävä tai kevennettävä. Harva haluaa julkisesti puhua palkastaan ja työpaikkojen sisälläkin moni mieluiten vaikenee palkkansa suuruudesta. Tästä aiheesta jutellaan myös tämän viikon Afterwork-podcastissa, joka julkaistaan parin päivän päästä eli pysykäähän linjoilla!

Blogimaailmassa rahakeskusteluun ovat rohkeasti tähän mennessä tarttuneet esimerkiksi Juliaihminen, WTD-blogin Nata (viime vuonna vähän painavammin ja tänä vuonna kevyemmin) sekä Lähiömutsi. Ihan mahtavaa, että asia on noussut keskusteluun myös blogeissa – hatunnosto teille mimmit! Olen itse kirjoitellut työstä enemmän työhyvinvoinnin ja yrittäjyyden näkökulmasta ja noita työhön ja työelämään liittyviä tekstejäni pääsee lukemaan blogin Työ-kategorian kautta enemmänkin. Omaa uratarinaani olen avannut enemmän Unelmaduunarit-podcastin vieraana ja työhistoriaani puolestaan Afterwork-podcastin viimeviikkoisessa jaksossamme.

*

Monesti olen miettinyt, että kiinnostaisi kirjoittaa myös rahasta enemmän ja rohkeammin. mutta sitten olen tullut järkiini ja kyseenalaistanut, haluanko tosiaan ohjata ihmisten mielenkiintoa omiin tuloihini ja ottaa samalla riskin, että joutuisin jälleen yhden potentiaalisen paskamyrskyn keskelle? Ei kiitos, ja aihe on saanut jäädä odottamaan parempia päiviä.

Nyt kuitenkin ajattelin rohkaistua sanomaan jotakin. Jotenkin olo on sen parin viikon takaisen avautumisen jälkeen ollut kevyempi ja avoimempi ja uskallan taas puhua niistäkin aiheista, jotka oikeasti kiinnostavat. Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi työurallani, kun ansaitsin oikeasti todella hyvin. En ollut ihan itsekään uskoa sitä todeksi, mutta käytännössä liki kolminkertaistin yhdessä vuodessa tuloni. Ihan ilmaiseksi menestys ei kuitenkaan ole tullut: töitä on paiskittu viimeisten vuosien aikana todella kovasti ja matkan varrella olen myös ottanut melkoisia taloudellisia riskejä.

Ensimmäisen suuren taloudellisen riskin otin reilut kuusi vuotta sitten, kun hyppäsin pois varman kuukausiansion piiristä irtisanoutumalla päivätyöstäni. En tietenkään tehnyt ratkaisuani ilman säästämistä ja etukäteissuunnittelua, mutta päätökseni oli silti aika uhkarohkea. Luotin vakaasti omaan intuitiooni ja halusin kunnioittaa omaa hyvinvointiani sekä tavoitella urallani jotakin uutta. Ilokseni huomasin, että kun suljin yhden oven, avautui sen jälkeen monta uutta. Muutamaa vuotta myöhemmin otin samankaltaisen riskin uudelleen irtisanoutuessani jälleen säännöllisen kuukausitulon piiristä lehtitalon alta ja heittäytyessäni entistäkin täysipainoisemmin yrittäjyyden kelkkaan. Ja kuten nyt verotiedoistani näkyy, niin onnekseni tämä riskinotto ja kymmenen vuoden työ palkittiin ja tuntuu kantavan hedelmää.

Kun seuraa verotuloihin liittyvää julkista keskustelua, tuntuu usein, että pelkkiä verottajan lukemia tuijotellessa monelta unohtuu, että pienyrittäjälle se numero ei merkitse ihan samaa kuin palkansaajalle. Lähiömutsi on ansiokkaasti avannut täysipäiväisen bloggaajan tuloja ja kulurakennetta – yrittäjällä vuoden tulos ei nimittäin suinkaan tarkoita, että koko summan saisi lyhentämättömänä tilille.

Hyvillä tuloilla veroja saa maksella ansioistaan Suomessa noin puolet ja se viivan alle verojenkaan jälkeen jäävä luku ei vielä kerro koko totuutta. Yrittäjä maksaa vielä siitä omat eläkkeensä, yrityksen kulut, pakolliset vakuutukset sekä muut yrittäjyyteen liittyvät maksut. Se, mitä kaiken tämän jälkeen jää käteen, on sitten sitä palkkaa, jolla eletään ja hurvitellaan. Näin ollen palkansaajan ja yrittäjän vuosituloa ei oikeastaan suoraan voi edes vertailla keskenään. Kaikista maksuista huolimatta olen nyt viimein siinä tilanteessa, että pakollisten kulujen jälkeen käteen jää edelleen aika mukava summa.

*

Tällä hetkellä ansaitsen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti varsin hyvin ja haluan myös tehdä rahoillani jotakin järkevää. Ostin tänä vuonna oman asunnon ja mietin parhaillaan, millä tavoin sijoittamalla turvaisin parhaiten omat eläkepäiväni. Nykyiseen eläkejärjestelmään en nimittäin usko pätkääkään eikä systeemi ole yrittäjälle muutenkaan kovin kannustava.

Olen aina ollut fiksu rahankäyttäjä eikä tuhlailu ole kuulunut tapoihini. Tykkään toki nauttia elämästä, syödä ulkona ja matkustella, jos se on taloudellisesti mahdollista, mutta olen myös aina ymmärtänyt kulloisenkin oman taloustilanteeni realiteetit – siitä varmasti käy osin kiittäminen vanhempieni tiukkaa rahakasvatusta ollessani nuori.

Blogien rahakeskustelua vierestä seuranneena olen toisinaan miettinyt, onko rahasta jotenkin helpompi keskustella, jos itse sattuu tuloluokkineen osumaan turvallisesti sinne jonnekin mediaanin ja palkkakeskiarvon tuntumaan? Kun keskivertoansioilla varustettu ihminen puhuu rahasta, hänen tulonsa eivät aiheuta suurta kateutta tai kuohuntaa suuntaan taikka toiseen. Olisikohan esimerkiksi Juliaihmisen aloittama mielenkiintoinen rahakeskustelu otettu yhtä positiivisesti vastaan, jos hän ansaitsisi huomattavasti enemmän kuin keskivertopalkansaaja? Voi olla, että olisi, mutta keskituloisena asiasta on ehkä helpompi keskustella julkisesti.

Bloggaajien tulot aiheuttavat tuon tuosta melkoista polemiikkia ja aika monen kohdalla keskustelu jää pyörimään juuri sen ympärille, onko joku henkilö ansainnut tienata työllään sellaisia summia. Tämä ajatusmalli johtaa viime viikon Afterwork-keskustelussakin esiin nousseeseen kysymykseen: onko olemassa paskaduunia ja onko eri alojen töitä ylipäänsä tarpeellista arvottaa keskenään? Tai voidaanko kullekin työlle määritellä jotakin yleisesti hyväksyttyä oikeudenmukaista palkkaa?

*

Tiedän monia uranaisia lähipiiristäni, jotka ansaitsevat samantyyppisiä summia vuodessa kuin parhaiten menestyvät bloggaajat (tai enemmänkin), mutta jostain syystä heidän tulonsa eivät tunnu herättävän samanlaista närää ihmisissä kuin blogikollegojeni. Ulkopuolisen on mahdotonta arvioida heidän työnsä laatua tai tarpeellisuuttaan työnantajalleen enkä alasta riippumatta ole koskaan kuullut kenenkään arvostelevan heidän oikeuttaan tienata omalla työllään. Silti niin bloggaajat kuin nämä muidenkin alojen naismenestyjät kantavat yhteiseen veropottiin ihan yhtä suuria summia rahaa. Voisiko siis ajatella, että ihan jokainen työtä tekevä ja verorahoja tuottava kansalainen kantaa kortensa kekoon ja on arvokas yhteiskuntamme jäsen ammatistaan riippumatta?

Usein blogeista saatavia ansioita kritisoidaan sillä, että blogien sisällön taso on niin surkea, ettei niistä kuuluisi saada penniäkään. Blogimaailman ansaintalogiikka toimii kuitenkin markkinatalouden ehdoilla: kun seuraajia on paljon, yritykset ovat valmiita maksamaan näkyvyydestä ja yhteistöistä. Ja verrattuna esimerkiksi sanomalehti- tai TV-mainontaan blogiyhteistyö on edelleen yritykselle todella edullinen investointi ja huomattavasti paremmin kohdennettua sekä usein tehokkaampaa markkinointia. Helsingin Sanomissa yhden sivun mainos ison mainostoimiston tekemänä maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja. Huomenna tämän päivän lehtimainos on jo paperijätettä, kun blogiin kirjoitettu juttu puolestaan jää elämään ja keräilee klikkejä vielä parhaimmillaan vuosiakin myöhemmin.

Loppuun on sanottava, että minulla on ystäväpiirissäni ihan mielettömän upeita uranaisia, joiden tinkimätöntä asennetta ja menestystä olen katsonut ylöspäin ja seurannut vierestä ylpeänä ja ihaillen. Kiitän heitä lämmöllä siitä, että olen voinut tukeutua heihin niin neuvonantajina kuin inspiraationlähteenäkin monessa työelämän mutkassa. Tuntuu aika mielettömältä, että joku voisi nyt ehkä ajatella minun lukeutuvan siihen samaan joukkoon. Uskallan rehellisesti sanoa, että olen ihan suunnattoman iloinen ja ylpeäkin siitä, että olen onnistunut käytännössä luomaan menestyvän yrityksen tyhjästä ihan itse. En olisi todellakaan muutama vuosi sitten itsestäni uskonut!

Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten tokaissut minulle, että vuonna 2017 pyörität kuule mimmi omaa yritystä ja pärjäät omillasi ihan todella hyvin, olisin varmaan pyöritellyt silmiäni ja nauranut. Mutta tässä sitä vain ollaan. En koskaan ajatellut olevani mitenkään erityisesti yrittäjäluonne ja yrittäjyyteen liittyvä vastuu omasta toimeentulosta on aiemmin tuntunut tosi pelottavaltakin asialta. Nyt kun olen kuitenkin päätynyt tähän pisteeseen, olen tilanteestani tosi onnellinen. Ja olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että minulle on riittänyt töitä. Olen hyvin tietoinen siitä, että tämä nimenomainen ura ei todennäköisesti kestä koko loppuelämää ja siksi nautin nyt tästä tilanteesta täysin siemauksin. Tähänastista urapolkua taaksepäin kelatessani olen toiveikas sen suhteen, että tuli tässä elämässä jatkossa vastaan mitä hyvänsä, niin minä kyllä pärjään.

Photos: Jenni Rotonen & Johanna Piispa

Related posts