15/09/20

Kulttuurivinkkejä, sieniretkiä ja ilahduttava kohtaaminen

2 40

On vierähtänyt tosi pitkä aika siitä, kun on tullut jaettua sellaisia ihan arkisia kuulumisia, joten olkoon sen aika nyt.

♥ Olen oikeastaan aika innoissani tästä syksystä. Alkusyksy on aina ollut lempisesonkini: kun aamut ovat jo vähän koleita ja ilmassa tuoksuu syksy. Oletteko samaa mieltä, että syksyn voi haistaa? On ihana seurata, kuinka ikkunani edessä kasvava vaahtera vähitellen pukeutuu syksyn väreihin ja tunnelmoida sateisia päiviä kotona. Kesällä tuntee usein paineita olla koko ajan menossa ja tekemässä, ja syksyllä tuo paine vaihtuu kuin johonkin sisäänrakennettuun lupaan vain olla.

♥ Syksy on lähtenyt töiden saralla aika vauhdikkaasti käyntiin ja hetkittäin on etenkin tuon verkkaisen koronakevään jälkeen tuntunut, että pää ei ole ihan ehtinyt mukaan tähän pyöritykseen ja hetkittäin työasiat ovat deadline-sumassa tunkeneet uniinkin. Se on ollut minulle merkki painaa jarrua ja muistutella itselleni, että oman hyvinvoinnin pitää aina tulla ensin. Mutta tunnollinen ihminen ajattelee, että sitä ennen pitää hoitaa ne deadlinet. Onneksi pahin ruuhka on nyt takana ja toivon mukaan edessä on vähän rauhallisempaa tahtia ja paremmin nukuttuja öitä.

♥ Pari viikkoa sitten elokuvateattereihin rantautunut Aalto-dokumentti ansaitsee erittäin painavan suosituksen. Kävin katsomassa Virpi Suutarin ohjaaman dokumenttielokuvan ensi-iltana Kino Engelin kesäkinossa tunnelmallisesti kaatosateessa ja olin mykistynyt, (Kesäkino toimii muuten yllättävän ihanasti myös alkusyksyn sateisina iltoina, kunhan muistaa laittaa tarpeeksi lämpimästi päälle.) Dokumentti tarjoaa kiehtovan sukelluksen paitsi Alvar Aallon arkkitehtuuriin, myös hänen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Erityisen kiinnostavaa oli päästä dokumentin kautta tutustumaan myös miehensä varjoon jääneeseen Aino Aaltoon sekä tämän kiistämättä hyvin merkittävään vaikutukseen miehensä uralla.

Visuaalisesti Aalto on yksi kauneimpia ja vaikuttavimpia näkemiäni dokumentteja ja poikaystäväni kommentoi elokuvan jälkeen sen olevan “ehkä kauneinta ja mahtipontisinta, mitä Suomesta on ikinä tullut”. Innostuipa hän vertaamaan dokumenttia merkittävyydessään jopa MM95-voittoon, mikä on aika paljon sanottu. Mutta olen samaa mieltä, että dokumentti on todella hieno ja esittelee erittäin kauniissa ja tiiviisti otteessaan pitävässä paketissa merkittävän palasen suomalaista kulttuurihistoriaa. Ylistäviä arvoita kerännyt dokumentti on todellakin näkemisen arvoinen. Käykää katsomassa!

♥ Pakko antaa heti perään toinenkin elokuvasuositus: Zaida Bergrothin Tove-elokuva, joka saa ensi-iltansa 2.10.2020. Pääsin ennakkoon katsomaan elokuvan lehdistönäytökseen viime viikolla ja vaikka odotukseni olivat aiheen ja aiemmin nähdyn trailerin pohjalta korkealla, en joutunut pettymään. Alma Pöysti on Tove Janssonin roolissa jo habituksensakin puolesta loistava ja olisi vaikea kuvitella tehtävään ketään muuta. Kaunis elokuva kertoo kasvutarinan monilahjakkaasta taiteilijasta, joka kipuilee identiteettinsä kanssa ja kaipaa ansaitsemaansa arvostusta niin taiteen saralla kuin rakkaudessakin. Hieno elokuva, suosittelen tätäkin!

♥ Ja ei kahta ilman kolmatta eli vielä viime hetken kulttuurivinkki tälle illalle! Olen hehkuttanut muutama vuosi sitten täällä blogissakin Max Richter -nimisen säveltäjän Vivaldi recomposed -teosta. Richter on ikään kuin säveltänyt Vivaldin Vuodenajoista oman versionsa – leikkisästi tätä voisi kutsua vaikkapa klassisen musiikin remixiksi. Ja tänä iltana teoksen pääsee kuulemaan livenä Helsingissä Musiikkitalolla klo 19 Suomalaisen barokkiorkesterin esittämänä. Olen kiitollinen siitä, että Suomalainen barokkiorkesteri ehdotti minulle yhteistyötä, sillä muuten koko konsertti olisi saattanut vilahtaa ohi silmien ja korvien. Olen siis Instagramin puolella tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä ja jakanut tietoa syksyn konserteista, joista tämän illan Kaiken maailman musiikkia -konsertti on siis yksi. Konsertissa esiintyvät Suomalaisen barokkiorkesterin lisäksi myös Avanti! sekä UMO Helsinki Jazz Orchestra. Koronaturvallisesti järjestettyyn konserttiin saa lippuja saa yhä, joten ehkä nähdään siellä!

♥ Täällä kotona ovat ilostuttaneet viherkasvit, jotka kukoistavat upeasti. Keväällä katkaisemani kumiviikuna kasvattaa onnellisena kolmea uutta oksaa ja onneni on kääntynyt jopa kilpipiilean suhteen, jonka kanssa yhteinen taipaleemme on aina aikasemmin päättynyt lyhyeen. Ilmeisesti kolmas kerta toden sanoo, koska tämä tuorein tapaus tekee uutta lehteä, minkä ehtii. Katsotaan jatkuuko yhteiselomme yhtä menestyksekkäänä myös talven yli. Viime aikoina olen kuitenkin aivan erityisesti intoillut lyyraviikunasta, jonka kanssa olemme jakaneet kodin jo 3,5 vuotta. Pitkään jonkinlaisessa suvantovaiheessa elellyt lyyraviikunani on ilmeisesti viimein löytänyt kotoani mieluisan paikan ja selvästi tykkäsi myös keväisestä mullanvaihdosta, sillä se on nyt loppukesän ja alkusyksyn aikan tehnyt peräti neljä uutta lehteä ja kaksi kokonaan uutta oksaa! Olen aina haaveillut sellaisesta valtavasta lyyraviikunapuusta, mutta sellaisia on ollut huonosti saatavilla ja suurten puiden hinnat hipovat pilviä. Nyt kuitenkin näyttää, että olen saamassa haaveitteni puun ihan itse kasvatettuna – mikäs sen parempaa!

♥ Toinen ilonaihe täällä kotona on ollut se, että aamuaurinko on palannut sulostuttamaan heräämisen hetkiä. Havahduin vasta tänä kesänä siihen, että valo on itse asiassa asunnossani kauneimmillaan juuri keväisin ja syksyisin, kun päivät eivät ole ihan niin pitkiä kuin keskikesällä. Kesällä aurinko nousee niin aikaisin ja on ikkunani tavoittaessaan jo niin korkealla, että siitä päivän kauneimmasta valosta pääsee lopulta nauttimaan vain kovin lyhyen hetken. Niinpä olen nauttinut viime päivinä siitä, kuinka puiden läpi siivilöityvä valo leikkii seinällä juuri sopivasti niihin aikoihin, kun herätyskello hätyyttelee avaamaan silmänsä.

♥ Olen ehkä kertonut aiemminkin, mutta rakastan sieniä ja sienestystä. Haasteeksi täällä Helsingissä vain on muodostunut se, etten oikein tunne lähiseudun metsiä ja sieniapajia, ja autottomana niiden äärelle on haastavaa päästä. Niinpä suuntaan usein sienestysmielessä vanhempieni kotikonnuille. Äiti ja isä ovat sellaisia sienihaukkoja, että tuntevat lähitienoon metsät kuin omat taskunsa ja osaavat aina suunnata suoraan parhaille sienipaikoille. Kävimme pari viikkoa sitten sienimetsällä vanhempieni kanssa ja saimme saaliiksemme reilut 10 litraa kantarelleja. Oi, mitä onnea! Nyt on pakastin täynnä sieniä ja saa herkutella vaikka joka viikko – parasta!

♥ Onnea on myös se, että tällaisten innokkaiden luontoihmisten lapsena sitä saa nauttia vanhempiensa keräämistä aarteista noin muutenkin. Tälläkin kertaa tulin visiitiltä kotiin kahden itse poimitun (siis vanhempieni poimiman) mustikkasäkin, karviaismarjapussukan, oman pihamaan perunoiden ja tuoreiden papujen kanssa kotiin ja nyt on pakastin täynnä marjoja ja jääkaapissa itse aikanaan istutettuja papuja ja perunoita odottamassa herkutteluhetkiä. Ihailen sitä, kuinka vanhempani ovat hyvinkin omavaraisia metsäretkiensä ja puutarhaprojektiensa ansiosta. Omena on tässä tapauksessa pudonnut melko kauas puusta, mutta on ihanaa, että äiti ja isä hemmottelevat meitä lapsiakin keräämillään ja kasvattamillaan herkuilla.

♥ Moni kaipailee aina mummokaverin kuulumisia ja nyt olisi aika hauskoja kuulumisia kerrottavana. Hänelle oli nimittäin soitettu kotipalvelusta, että heille on ilmoittautunut vapaaehtoisia nuoria auttelemaan vanhuksia näiden poikkeusolojen aikaan ja tästä ilahtuneena mummokaveri tietysti iloisena toivotti aktiivisen nuoren tervetulleeksi. Viime viikolla hänellä oli sitten treffit tämän lukiota käyvän nuoren kanssa ja he olivat puhelimitse sopineet menevänsä noutamaan päiväpeittoa pesulasta.

Ovella oli mummokaverin sanojen mukaan ollut vastassa “pitkä, tumma ja komea nuorimies”, joka oli heti esittelykierroksella kertonut olevansa taustaltaan somali. Mummokaveri oli siihen tokaissut, että eipä hänelle ole niin väliä, mistä kukakin on lähtöisin, kunhan on kunnon ihminen. Kävelyretki pesulaan oli kestänyt toista tuntia ja sen päätteeksi mummokaveri oli vielä kysynyt pojalta, maistuisiko tälle tee tai kahvi. Poika oli vastannut, että kahvi kyllä maistuisi ja niin he olivat vielä kävelyn päätteeksi juoneet kahvit ja syöneet pullat mummokaverin luona. Ja poika oli luvannut soitella sopiakseen uudet treffit. Ette usko, miten iloiseksi tulin tästä kohtaamisesta monestakin syystä, mutta ennen kaikkea on pakko nostaa hattua näille reippaille nuorille, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan tällaiseen toimintaan. Wau! Voisi kuvitella, ettei kovin montaa teiniä välttämättä ensisijaisesti kiinnosta hengailla jonkun tuntemattoman vanhuksen kanssa, mutta on ihana huomata, että tällaisia avuliaita ja aktiivisia nuoria on. Superhieno juttu!

♥ Olemme muuten poikaystävän kanssa nyt kesäloman päätyttyä ottaneet tavaksi, että yritämme joka viikko pitää ainakin yhden sellaisen kivan deitti-illan, jolloin teemme jotain vähän erityistä. Menemme ulos syömään, käymme elokuvissa, konsertissa tai taidenäyttelyssä tai jotakin vähän tavallisesta koti-illasta poikkeavaa. Tekemisen ei edes tarvitse olla mitään ihmeellistä, mutta nämä pienet hetket arjen keskellä ovat olleet todella piristäviä ja tuntuu, että usein niiden kautta on tullut kannustettua itsensä tekemään ja kokemaan jotakin, mihin ei ehkä muuten olisi arki-iltana töiden jälkeen enää tullut löydettyä energiaa. Suosittelen! Ja samaa ideaa voi ilman muuta toteuttaa ihan ystävienkin kanssa.

Mutta mitäs teille muille kuuluu? Miten on syksy lähtenyt käyntiin?

housut ja paita // shirt and pants Nanso (2020)*

toppi // top Nanso (2020)

sandaalit // sandals Terhi Pölkki (2018)*

laukku // bag KN Collection (2020)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

10/03/20

Maalaustaidetta, värikäs vintage-neule ja tasaista arkea

6 104

Tänään on taas päivän asun ja arkikuulumisten aika! Mitään kamalan kummallista tai mullistavaa ei meikäläisen elämässä ole viime aikoina tapahtunut. Arki rullaa tasaista tahtia ja tällä hetkellä töitä on hiukan enemmän kuin hetkeen, mutta ehkä tämä taas huhtikuun puolella rauhoittuu. Iloitsen edelleenkin siitä, että elämä on tätä nykyä ihanan vakaata ja tasaisen onnellista, eikä tarvitse murehtia niistä “peruspalikoista”. Se ei ole minulle mikään itsestäänselvyys, joten osaan antaa sille arvoa ihan joka päivä.

♥ Vaikka tämän säämyllerryksen ja ilmastohuolien keskellä lumettomaksi jäänyt talvi on hiukan huolettanut mieltä, keväinen keli ja lisääntyvä valo ovat nostattaneet mielialaa ja energiatasoja ihan valtavasti. Myös viherkasvini näyttävät piristyneen kevätauringosta, sillä moni niistä on alkanut innolla tehdä uusia lehtiä. Pikkuhiljaa alkaakin olla aika vaihtaa jälleen mullat uusiin, joten jos viimevuotiset merkit pitävät paikkansa, odotettavissa on mahtavia kasvuspurtteja, kunhan saan homman hoidettua! Multien vaihto on mukavaa puuhaa mutta ikkunanpesua (joka sekin odottaa tekemistään) en odota ollenkaan niin innolla…

♥ Kävimme poikakaverin kanssa reilu viikko sitten ekskursiolla Vantaalla ja piipahdimme parissa Kierrätyskeskuksessa. Täytyy suositella erityisesti Koivukylän Kierrätyskeskusta, josta teimme molemmat hyviä astialöytöjä. Sisäinen mummoni oli haltioissaan kaikkien kristallimaljakoiden ja kukkakuvioitujen lautasten keskellä. Poikaystävä joutui jossain vaiheessa muistuttamaan, että olemme liikenteessä bussilla ja ostokset pitää jaksaa kantaa kotiin, kun silmät kiiluen ihastelin vintage-kippoja ja -kuppeja. Matkaan lähti lopulta muutama lautanen, pieni messinkinen maljakko sekä puinen korurasia – mummolatyyliä kaikki, tietenkin.

♥ Kirjoitin viime viikolla Taidemaalariliiton Teosvälityksestä, jonka myyntinäyttely on meneillään Kaapelitehtaalla vielä tämän viikon loppuun asti. Menin sunnuntaina käymään näyttelyssä vielä uudemman kerran, sillä olin utelias näkemään, mitkä teokset kiinnittäisivät huomioni tällä kertaa, mitkä suosikeistani olivat jo menneet kaupaksi ja mitä uutta näyttelyyn oli ehtinyt parissa päivässä ilmestyä. Lisäksi yksi teos oli jäänyt ensivisiitin jäljiltä kummittelemaan mieleeni… Olen huomannut, että joskus ostopäätökset eivät tällaisissa asioissa synny ihan heti, vaan kaiken sen visuaalisen vyöryn jälkeen minun pitää usein saada sulatella hetki näkemääni ja vasta yön tai parin nukuttuani huomaan, mitkä teokset edelleen pyörivät ajatuksissa. Osaako joku teistä arvata, minkä noista juttuun kuvaamistani tauluista kävin sunnuntaina ostamassa omakseni?

Olen muuten saanut IG storyn puolella paljon kyselyitä maalausten hintatasosta, joten kerrottakoon, että se vaihtelee todella paljon. Edullisimmillaan taulun voi saada muutamalla satasella, muttahinnat voivat kohota tuhansiinkin euroihin. Hinta riippuu siis täysin tekijästä ja teoksesta. Ja hei, nyt samaan aikaan Kaapelitehtaalla on meneillään myös Teollisuustaiteen liiton Ornamon Teosvälitys -tapahtuma sekä Korutaideyhdistyksen myyntinäyttely, joten kannattaa samalla visiitillä tsekata myös ne. Ornamon myyjäisissä on monipuolisesti kaikenlaista taidetta ja muotoilua esillä ja Korutaideyhdistyksen näyttely puolestaan on täynnä kiinnostavia uniikkikoruja hyvin laajassa hintahaarukassa. Kaikki näyttelyissä esillä olevat työt ovat myynnissä ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

♥ Olen todella onnellinen siitä, että kolme viikkoa kestänyt flunssani on viimein selätetty ja pidän nyt sormia ristissä, että korona pysyy poissa ja ruodussa. Minulla on tosi usein flunssan kanssa se ongelma, että kuume ei nouse ikinä, joten tauti pitkittyy helposti vähintään 1-1,5 kuukauden mittaiseksi. Tällä kertaa selvisin onneksi pöpöstä kolmessa viikossa. Mikähän siinä muuten aina onkin, että tuollaisen useamman viikon sairastelun jälkeen tuntuu aina niin älyttömän vaikealta palata omiin sporttirutiineihin? Vaikka tietää, että fyysisestä tekemisestä tulee hyvä olo, tauon jälkeen liikkeelle lähteminen on aina jotenkin kamalan vaikeaa ja kankeaa. Olen ylipäänsäkin aika huono sitoutumaan sellaisiin jokaviikkoisiin rutiineihin, että aina tiettynä päivänä pitäisi olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Mutta toisaalta siinä on kyllä etunsa, kun ei voi sitten kiireiden tai mukavuudenhalun takia lykätä asioita aina seuraavaan päivään. Onko muita sitoutumiskammoisia linjoilla? Omalla kohdallani tämä koskee onneksi vain tällaisia harrastusjuttuja eikä ihmissuhteita.

♥ Flunssasta selvittyäni olen ollut ihan älyttömän väsynyt. Tilanne on varmasti vain kiireisen työrupeaman ja kuukauden kierron seurausta, mutta tuumailin viime viikolla, että voisi olla hyvä tarkistuttaa rauta- ja ferritiiniarvot, sillä minulla on historiaa anemian kanssa. Jouduin viime viikolla ehdottamaan mummokaverille päivätorkkuja kesken treffien, kun tuntui, että silmät olivat kertakaikkiaan painua umpeen ihan itsestään siinä lounaan jälkeen. Onneksi mummokaverista saa aina päivätorkkuseuraa, sillä olemme ottaneet nokoset yhdessä muutaman kerran aiemminkin.

♥ Tein viime syksynä bucket listiä kaikesta siitä, mitä toivoisin enemmän elämääni ja mitä haluaisin vielä joskus kokea. Ensimmäisenä listallani olivat savityöt. Olen tehnyt savitöitä viimeksi joskus yli 20 vuotta sitten, kun lapsena kävin jollakin keramiikkakurssilla ja yläasteella otin valinnaiseksi aineeksi savityöt. Jo hyvän aikaa olen kytännyt työväenopistojen ja muiden kurssitarjontaa sillä silmällä, mutta nyt kun käsillä tekeminen tuntuu olevan nouseva trendi, kurssit täyttyvät hetkessä. Ja kuten yllä totesin, minun on usein vaikea sitoutua johonkin tiettyyn aikaan ja päivään sekä omien epäsäännöllisten aikataulujeni ja työprojektieni että spontaanin luonteeni takia. Niinpä olen vielä jäänyt odottelemaan sellaista itselle sopivaa juttua, missä pääsisi kokeilemaan.

Viime viikolla tuntui, että se oli kuin kohtalon johdatusta, kun eräs tuttu kutsui omaan työpajaansa kokeilemaan savitöiden tekemistä pienellä kaveriporukalla. Oli ihan mielettömän vapauttavaa voida keskittyä hetken aikaa 100-prosenttisesti siihen savimöykkyyn ja päästää irti kaikesta kontrolloinnin tarpeesta: jos jokin nimittäin on varmaa, niin se, että savi ei takuulla tottele juuri niin kuin toivoisit sen käyttäytyvän. Osana prosessia piti vain hyväksyä, että muodosta tulisi sellainen kuin tulisi. Ja että se olisi ihan hyvä niin. Tätä lisää!

♥ Olen nyt parina maanantaina aloittanut viikon vähän rennommin ja sopinut päivän päätteeksi jotakin kivaa menoa. Viime viikolla pidin maanantai-iltapäivänä leffatreffit ystäväni Sannan kanssa ja eilen suuntasin myöhäiselle herkuttelulounaalle Mikon kanssa. Parin tunnin lounastreffit päättyivät jälkiruoaksi nautittuihin köyhiin ritareihin. Onpa ollut mukavaa aloittaa viikko siten, että on heti maanantaina ollut jotakin mukavaa, mitä odottaa.

♥ Tässä kuvien asussa näkyy tämän hetken ja talven lempparivaatteita. Samujin mandariininvärinen pipo on kuin tujaus C-vitamiinia lumettoman ja harmaan talven keskellä ja kirpparilta löytynyt kukkapaita ilostuttaa lapsekkaalla kuvioinnillaan. Pusero taitaa olla jonkun itse kutoma kädenjäljestä ja tuotelappujen puuttumisesta päätellen. On ollut kiva antaa tällaiselle vaatekaapin piristäjälle uusi koti. Värejä rauhoittamaan puin tällä kertaa mustat farkut, simppelit nilkkurit sekä Never Denimin takin, joka on ollut suosikkejani siitä lähtien, kun sain sen 5 vuotta sitten. Ohut ja vuoriton villakangastakki on saanut lisää käyttöpäiviä tänä talvena, kun olen pukenut sen alle monena päivänä superohuen kevytuntsikan.

takki // coat Never Denim (2015)*

pipo // beanie Samuji (2019)*

villapaita // sweater vintage (2018)

farkut // jeans BikBok (2018)*

kengät // shoes COS (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Meri Milash

Related posts

6/03/20

Maalaustaidetta omaan kotiin?

5 96

Kirjoitin pari viikkoa sitten Kaapelitehtaalla järjestetystä TEOS2020 -taidenäyttelystä, joka päättyi viime viikonloppuna. Taiteesta kuitenkin saadaan nauttia Kaapelitehtaalla myös seuraavien 1,5 viikon ajan, sillä huomenna lauantaina 7.3.2020 starttaa puolestaan Merikaapelihallissa Taidemaalariliiton Teosvälityksen myyntinäyttely! Pääsin kurkistamaan näyttelyä jo pystytysvaiheessa ja saan vilauttaa teillekin pientä esimakua siitä, mitä huomenna alkavassa tapahtumassa on luvassa.

Taidemaalariliiton Teosvälityksessä on siis esillä maalaustaidetta yli 600 liittoon kuuluvalta taiteilijalta ympäri Suomen. Näyttely kokoaa yhteen lähes 1700 taideteosta, joten näyttelykierrokseen kannattaa varata tovin verran aikaa. On hyvä varautua henkisesti myös siihen, että paikalla saattaa olla muutama muukin, sillä tapahtumassa vierailee vuosittain noin 25 000 kävijää. Näyttely on avoinna 7.-15.3.2020, ja ainakin avajaisviikonloppuna on varmasti paljon ihmisiä liikkeellä.

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on itse asiassa erinomainen tilaisuus saada kerralla kokonaiskuvaa Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä, millaisia teiteilijoita taidekentällä tällä hetkellä toimii. Mukana on teoksia niin pitkän linjan ammattilaisilta kuin vasta uransa alkuvaiheessakin olevilta taiteilijoilta. Ja hintahaarukka on sen mukainen: teosten hinnat voivat vaihdella muutamasta satasesta tuhansiin euroihin. Kaikki näyttelyn teokset ovat siis kuitenkin myynnissä ja ostamansa teoksen saa heti mukaansa. Ja koska Taidemaalariliitossa uskotaan, että taide kuuluu kaikille, taulun voi ostaa myös halutessaan myös korottomalla osamaksulla.

Teosvälitys oli aikanaan ensisijaisesti tilaisuus, josta valtio, museot, säätiöt ja yritykset hankkivat teoksia omiin kokoelmiinsa. Vuonna 1987 näyttely avattiin myös yleisölle ja teosten sekä taiteilijoiden määrä on vuosien saatossa moninkertaistunut useaan otteeseen. Taidemaalariliiton Teosvälitys onkin nykyisin Suomen suurin kuvataidetapahtuma.

Pääsin tosiaan itse kurkistamaan näyttelyä jo ennakkoon ripustusvaiheessa ja teosten määrä on niin valtava, että kiersin Merikaapelihallin läpi useampaan otteeseen, sillä yhdellä kierroksella ei mitenkään pystynyt bongaamaan kaikkea kiinnostavaa. Huomasin näyttelyä tutkaillessani, että usein huomio keskittyy yhdellä seinällä korkeintaan yhteen tai kahteen teokseen ja loput jäävät helposti täysin huomaamatta. Uudemman kerran samaa seinää katsellessa saattaakin huomata mielettömän upean teoksen, joka meni ensimmäisellä vilkaisulla aivan ohi silmien. Kaiken sen visuaalisen tykityksen keskellä on yksinkertaisesti mahdotonta havaita kaikkea. Huomasin myös, että eri teokset avautuvat eri tavoin riippuen valosta tai etäisyydestä. Jostakin teoksesta ei saa mitään otetta läheltä tarkkailtuna ja kauempaa se yhtäkkiä näyttäytyykin ihan toisenlaisessa valossa. Suosittelen siis antamaan rauhassa aikaa ja kiertelemään näyttelyä vaikka useampaankin kertaan.

Vaikka en ole mikään suuri taiteentuntija, niin oli hauska huomata näyttelyssä monia tuttuja nimiä, jotka ovat tulleet vastaan jo aiemmin gallerioita kierrellessäni. Toisaalta tämän tyyppisessä näyttelyssä on erityisen mukavaa juuri se, että niin aloittelevat ja vielä menestystä tavoittelevat taiteilijat ovat rinta rinnan jo nimeä niittäneiden tekijöiden kanssa. Bongasin näyttelystä monta kiinnostavaa taiteilijaa, joiden nimet painoin mieleen ja muistiin tulevaakin ajatellen. On hauska huomata, kuinka jonkun kädenjälki miellyttää omaa silmää niin, että huomaa lopulta eri puolilla näyttelysalia ihastelemiensa teosten olevan saman taiteilijan käsialaa. Myönnän, että taas olisi tehnyt mieli ostaa monta taulua mukaan, mutta kai se on hyväksyttävä, että kodin tilarajoitteet alkavat pikkuhiljaa tulla vastaan – budjetista nyt puhumattakaan. Jos siis etsit oman kotisi seinälle suomalaista nykytaidetta, niin tämä näyttely on mainio paikka tehdä löytöjä, mutta paikan päälle saa toki mennä ihan vain nautiskelemaan taiteesta ilman ostoaikeitakin.

Tässä postauksen kuvituksessa näkyy joitakin minun silmääni osuneita kiinnostavia teoksia – ja olisin voinut julkaista niitä paljon enemmänkin, mutta menkää itse paikan päälle ja tutustukaa! Jos taas et pääse paikalle tai haluat jo etukäteen tutustua tarjolla olevaan taidevalikoimaan, näyttelyssä myynnissä olevia teoksia pääsee selailemaan myös netissä. Yritin merkkailla kuvien yhteyteen parhaani mukaan myös taiteilijoiden nimiä, mutta koska näyttelyn ripustus ei vielä ollut valmis, voi olla, että joistakin puuttuu tietoja. Jos siis bongaat oman tai tutun taiteilijan työn jutusta, niin kommenttiboksin puolella saa ilman muuta täydentää tietoja!

MITÄ?

Taidemaalariliiton Teosvälitys -myyntinäyttely: maalaustaidetta sekä muutamia muitakin teoksia (vapaa pääsy)

MISSÄ?

Kaapelitehtaalla (Merikaapelihalli), Tallberginkatu 1 C, Helsinki

MILLOIN?

7.-15.3.2020

ma-pe klo 12-18, la-su 11-17

Esittelykierrokset yleisölle la ja su klo 12 ja 14

Wilma Touru – Vihreää kultaa

Kiinalaissyntyisen Li Xinchengin sukujuuret näkyvät kauniissa teoksissa. Vaaleanpunasävyinen teos alla on Hemmo Siposen käsialaa.

Kirsikka Ruohosen maalauksessa näkyy Instagram-aikakauden estetiikkaa. Alla on Jani Hännisen teoksia.

Kirsti Tuokon vahva Red Rain -teos olikin entuudestaan tuttu, sillä näin sen Tampereen Taiteilijaseuran juhlanäyttelyssä Taidehallissa viime vuoden puolella. Kuvassa näkyy muun muassa myös Pekka Hepoluhdan, Leena Viitaniemen ja Mauno Mecklinin taidetta.

Heli Östmanin sympaattinen Tammikuu-teos osui silmään vasta näyttelykierroksen viimeisillä metreillä.

Tässä seinällä katseen vangitsi useampi teos: Petri Niemelän kaunis naishahmo, Hannu Lukinin maisemateokset, Irmeli Hulkon värikkäät työt alalaidassa sekä Ritva Määttänen-Valkaman lempeän värinen mutta villisti rönsyilevä kukkavaasi.

Kaunista värienkäyttöä Jertta Ratian tapaan.

Taiteilijat ovat itse mukana pystyttämässä näyttelyä ja juttelin tovin Panu Ollikaisen kanssa, jonka sinisävyinen maalaus Moon olikin jo tallentunut hetkeä aiemmin kameraani.

Lotta Eskon värikkäät teokset vangitsivat katseen.

Ismo Lampisen perinteikkäässä asetelmassa on jotakin sympaattista.

Ilona Niemen hauskat eläinhahmot erottuivat joukosta. Värikäs maalaus keskellä on Timo Anderssonin.

Liisa Kuuselan maalauksessa on kauniita sävyjä.

Pauli Viljasen naishahmoissa (oikealla) on menneen maailman henkeä. Vasemmalla näkyy Irina Kurkisen ja Hanna Kannon teoksia.

Jenni Ropen maalauksia olen ihastellut aiemminkin.

Mikko Rantasen graafiset maalaukset toivat mieleen Tetris-pelin. Kuvassa näkyy myös Rose-Mari Torpon, Helinä Huotarin ja Matti Rantasen teoksia.

Hannamari Matikainen – Readhead

Noora Nouku – Luonnollista

Aino Ulmasen ja J-P Köykän maalauksia

Anna Lebedevan pionit tuovat mieleen mummoloiden ihanat kukkataulut.

Sanna Vakkilainen – Spring

Eeva-Leena Eklund – Hymy

Ilona Romunen

Camilla Mihkelsoon ja Siiri Haarlan naishahmot kiinnittivät huomion.

Heli Östman – Unimaa

Juha Kuosmasen maalausjälki on niin tarkkaa, että teoksia voisi melkein luulla valokuviksi. Kuvassa myös Juliana Hyrrin teoksia.

Tykästyin Hermanni Kekon värienkäyttöön. Yllä näkyvä tummasävyisempi teos on Leena Räsäsen.

Heidi Toivaisen kaupunkimaisena “Kumma kesäpäivä” vangitsi katseen. Kuvassa näkyy myös Topi Ruotsalaisen, Seppo Lagomin ja Petra Giacomellin maalauksia.

Petri Niemelä – California

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

27/02/20

Aatami, Eeva ja kasa kirsikoita

3 91

En tiedä kuinka usein teille muille on käynyt niin, että hetken mielijohteesta on tullut ostettua taulu tai taideteos, mutta minulle niin on käynyt todella monta kertaa. Oikeastaan suurimman osan taidehankinnoistani olen tehnyt aika spontaanisti päähänpistona. Mutta kuinka paljon iloa nämä päähänpistot ovatkaan tuottaneet!

Viimeksi päädyin spontaaneille taideostoksille ihan tässä kuluneen viikon sisään. Tämän vuoden TEOS2020-näyttelystä bongasin useammankin mieluisan taulun ja veistoksen, mutta yksi pomppasi ihan erityisesti silmään jo heti ensimmäisellä kierroksella. Portugalilaissyntyisen Rita Vargasin Adam & Eve (2017) viehätti voimakkaalla kontrastillaan: 1500-luvun puupiirrosta muistuttava kuva Aatamista ja Eevasta herättää huomion neonoranssilla taustavärillään. Jokin tässä klassisen ja modernin yhteentörmäyksessä innosti minua niin, että kuva jäi pyörimään ajatuksiini. Muutama päivä myöhemmin laitoin tapahtuman järjestäjille viestiä ja kysyin, josko teos olisi vielä vapaana. Ja kun kuulin sen olevan, päätin ostaa sen omakseni. Nyt neonsävyinen teos odottaa tuossa muiden taulujeni rinnalla ripustamistaan.

Kun suuntasin Kaapelitehtaalle hakemaan räväkän väristä teostani, päätin vielä kiertää näyttelyn uudemman kerran. Moni omista suosikkiteoksistani oli mennyt kaupaksi ja näytteillä oli paljon uutta, joten tuntui melkein kuin olisi saanut ihan uuden kattauksen tällä toisella vierailulla. Lopuksi vielä kurkkasin läpi kehystämättömät vedokset, jotka oli pinottu telineisiin selailtaviksi. Hyppysiin osui useampikin kiinnostava teos, mutta erityisesti ihastuin hauskoista lintuhahmoistaan tunnetun Hannu Hyrskeen pikkuruiseen ja suurten vedosten seassa ehkä vähän vaatimattomaankin kuvaan, jossa on lautasellinen kirsikoita. “Miinus kolme” -nimeä kantava teos valloitti pröystäilemättömällä olemuksellaan ja hetken mielijohteesta nappasin senkin mukaan. Siinä vaiheessa oli paras lähteä kotiin, etten höyrähtäisi ostamaan yhtään enempää. Menin siis Kaapelitehtaalle vain hakemaan varaamaani teosta, mutta palasinkin kotiin kahden kanssa. Kolme vuotta sitten palasin näyttelystä kahden pienen kultaisen ukkelin kanssa.

Minulla oli jossain vaiheessa tapana, että sijoitin veronpalautuksina saamani rahat taiteeseen. “Ylimääräinen” rahasumma tulee niin helposti humpsahtaneeksi johonkin joutavaan, joten päätin, että mieluummin käyttäisin sen johonkin, mistä jäisi minulle jokin pysyvä muisto. Jossain vaiheessa jätin taidehankintojen tekemisen vähemmälle, kun pienen kodin seinät alkoivat loppua kesken. Nykyisessä kodissanikin seinätilaa on tauluille varsin rajatusti, mutta luotan siihen, että jonakin päivänä vielä asun kämpässä, jossa kaikki teokset ja julisteet mahtuvat seinille.

On varmaankin jonkinasteinen saamattomuuden huippu, etten ole vieläkään saanut taulujani ripustettua seinälle, vaikka olen majaillut tässä asunnossa jo liki kolme vuotta. Meikäläisen tapauksessa sisustaminen todellakin on prosessi, missä asiat tapahtuvat verkkaiseen tahtiin pikkuhiljaa. Olohuoneessa ei ole kattolamppua tai mattoakaan, koska en ole vain löytänyt mieleistäni enkä halua tyytyvä kompromisseihin. Ottakoon siis aikansa. Vitsaillen asetin uuden vuoden tavoitteeksi saada viimeinkin ripustettua ne taulut seinille – rohkeammaksi välitavoitteeksi kaavailin, josko tässä urakassa päästäisiin maaliin jo ennen juhannusta. Saapa nähdä!

Jotkut aiemmin hankkimistani tauluista tulevat tässä kodissa jäämään sivuun osin tilanpuutteen takia mutta osin myös fiilissyistä. Huomasin tähän uuteen kotiin muutettuani, että osa teoksista ei vain istunut asunnon tunnelmaan. Ehkäpä ne löytävät paikkansa jälleen seuraavassa kodissa. Katsotaan miten monta uutta taulua olen ehtinyt hankkia siihen mennessä… Mutta jos siis et ole vielä ehtinyt käydä Kaapelitehtaalla tsekkaamassa TEOS2020-näyttelyä, vielä tämän viikon ajan ehtii. Suosittelen tsekkaamaan ihan vaikka vain taiteesta nauttimisen nimissä, sillä näyttelyyn on vapaa pääsy ja siellä on tarjolla inspiroiva kattaus suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Mitäs pidätte näistä omista taidehankinnoistani?

PSST! Jos sinäkin satuit ihastumaan tuohon Adam & Eve -teokseen, niin vinkkaan, että ainakin maanantaina teoksesta oli jäljellä näyttelyssä vielä yksi neonpinkki vedos.

Related posts