6/09/17

Fit Me – täydellisen meikkivoidesävyn metsästys

4 24

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Maybelline

Onko sinua siunattu täydellisillä ihogeeneillä? Aika harvaa meistä on – ei myöskään minua. Sain nauttia likimain täydellisestä ihosta noin 10 vuoden ajan, kunnes aina niin ihanat hormonit pistivät systeemin sekaisin ja sen jälkeen hipiä on taas ollut kaikkea muuta kuin virheetön. Niin kauan, kun luonto ei minulle sellaista suo, niin olen kovasti kiitollinen siitä, että meikillä ihon epäpuhtauksia ja muita epätasaisuuksia sekä tummia silmänalusia saa kiitettävästi häivytettyä. Kun iho näyttää kauniilta, on olokin itsevarmempi.

Kaikki blogiani seuranneet varmasti tietävät, että tykkään kaikkein eniten ihan luonnollisesta tyylistä – niin meikissä kuin muutenkin. Joskus on hauskaa leikitellä näyttävämmillä meikeillä, mutta arjessa haluan näyttää ihan vain itseltäni. Minulle meikki on vain keino tehdä ihosta terveen ja kauniin näköinen ja korostaa maltillisesti kasvojen parhaita puolia.

Aika hassua sinänsä, mutta moni kaltaiseni kalpeaihoinen näyttää meikittä lähinnä väsyneeltä ja nimenomaan kalvakalta. Jos olen joskus uskaltautunut ilman meikkiä jonnekin, minulta on usein kyselty, että olenkohan tulossa kipeäksi… Kun poskilla ei ole yhtään väriä, silmien alla häilyvät tummat varjot ja nenänpielet punoittavat luonnostaan, en ihmettele kyselyitä, vaikka ne eivät mukavalta tunnukaan. Varsinkin kesäisin on kiva vähentää meikin määrä minimiin, mutta silloinkin peitän mieluusti epäpuhtaudet, punoitukset ja tummat silmänaluset.

Kun iho ei luonnostaan ole niin tasaisen sävyinen, arkimeikin kulmakivi on minulle kaunis meikkipohja, johon kuuluvat peitevoide ja meikkivoide. Myös valokynää ja puuteria käytän päivittäin – jälkimmäistä etenkin nyt, kun hormonaalisista syistä naamataulu tuppaa jossain vaiheessa päivää kiiltelemään ja meikki uhkaa ilman sitä karata paikoiltaan. Yleensä raikastan lookia vielä ripauksella aurinkopuuteria ja poskipunaa sekä fiksaan kulmat kuntoon. Muuta en oikeastaan arkimenossa kaipaa – ehkä korkeintaan ripsiväriä ja huulirasvaa – kaikki muu on ekstraa.

Täydellisen meikkivoiteen löytäminen voi olla melkoinen operaatio ja jotta lopputulos olisi mahdollisimman luonnollinen, on tietenkin olennaista löytää se juuri itselle sopiva sävy. Maybelline Fit Me -meikkisarjan yksi parhaista puolista on se, että sen sävyvalikoima on ihan erityisen laaja ja varsinkin tällaisille pohjoismaisen vaaleille ihosävyille on tarjolla mahtava kattaus sävyjä. Mattaista lopputulosta kaipaavan Fit Me Matte + Poreless -meikkivoide on juuri nyt syksyn kynnyksellä vielä täydentynyt peräti 11 uudella sävyllä, joten sarjan yhteensä 16 vaihtoehdoista kuvittelisi löytyvän sopiva sävy ihan jokaisille kasvoille.

Minulla on siinä mielessä klassinen sekaiho, että se on sekä pintakuiva että rasvoittuva erityisesti T-alueelta. Meikkivoiteen valinta on minun tapauksessani aina vähän tasapainoilua kuivan ja rasvaisen ihon vaihtoehtojen välillä, koska monet kuivan ihon tuotteet saavat naamataulun kiiltelemään liikaa ja osa rasvaisen ihon tuotteista puolestaan jättää pintakuivan ihon liian kuivakan näköiseksi. Pidän ehdottomasti eniten nestemäisistä meikkivoiteista ja peitevoiteista, koska ne tuntuvat iholla kevyimmiltä ja luonnollisimmilta.

Testasin Fit Me Matte + Poreless -meikkivoidetta ja se on juuri tällaiselle haastavalle sekaiholle mainio tuote, koska se ei tee ihoa kuivan näköiseksi, mutta pitää sen kiitettävän mattaisena pitkään. Kiinnitän silti aina puuterilla vielä meikin vähintään niistä rasvoittuvimmista kohdista – silloin se vain kestää paremmin koko päivän. Yleensä tarvitsen myös meikkivoiteen lisäksi hieman peitevoidetta punoittavien kohtien ja silmänalusten fiksailuun, mutta tämän Fit Me -meikkivoiteen peittävyys on jo itsessään melko hyvä eli jos suurempaa peitettävää ei ole, voi tällä meikkivoiteella pärjäillä sellaisenaankin. Ja nimeensä sisältyvän lupauksensa mukaisesti iho näyttää kauniin tasaiselta ja huokoset huomaamattomilta. Mutta jos siis erilliselle peitevoiteelle on tarvetta, vinkiksi mainittakoon, että juuri Fit Me -sarjasta löytyy yksi kaikkien aikojen suosikeistani!

Nyt kun Fit Me Matte + Poreless -meikkivoidekavalkadi on saanut runsaasti uusia sävyjä, testailin uutuuksia ja sain valita joukosta oman sävyni. Vaaleahipiäisenä sävykseni valikoitui sävy 102 Fair Ivory, jonka lähettiläänä saan kunnian toimia. Olen toisinaan harmitellut, että näin vaalealle iholle saattaa olla vaikea löytää sopivaa sävyä ja usein ne kaikkein vaaleimmat sävyt ovat minun iholleni liian punertavia, joten on kiva huomata, että Fit Me -sarjassa nimenomaan näissä vaaleissa sävyissä on paljon vaihtoehtoja.

Vaikka tuo sävy 102 on oikein passeli meikäläisen normaalille ihonvärille, tässä kesän aikana pääsi tapahtumaan sellainen liki ennenäkemätön ihme, että olen kerrankin päivettynyt oikein kunnolla. Vaikka suurin osa rusketuksesta onkin jo ehtinyt syksyn lähetessä haalistua, sävy 102 on hitusen liian vaalea juuri tämänhetkiselle iholleni. Nyt olen siis tilapäisesti käyttänyt hieman tummempaa sävyä, mutta odotellaan kuukausi ja veikkaan, että tuo oma vaalea sävyni on sopiva jälleen!

Vaikka olen omassa kuvassani testaillut eri sävyjä tuohon kämmenselkään, niin itse asiassa meikkivoidesävy kannattaa aina kokeilla suoraan kasvoille tai esimerkiksi kaulalle. Minulla esimerkiksi kämmenselän iho on ihan huomattavasti ruskettuneempi kuin kasvojen, joten jos valitsisin meikkivoiteen kämmenselän perusteella, tulisi todennäköisesti valikoitua ihan liian tumma väri. Tämä siis vinkkinä meikkiostoksille! Kiinnitä myös meikkivoidesävyä valitessa huomiota siihen, onko oma ihosi sävy kylmä vai lämmin – Fit Me -meikkivoidesarjassa on sekä viileitä että lämpöisiä sävyjä, joten kannattaa käyttää hetki testailuun, että mikä sulautuu omaan ihoon kauneimmin.

Parhaiten oman sävyn valinta onnistuu tietysti ihan paikan päällä kosmetiikkaosastolla, mutta alustavasti sopivaa väriä voi kokeilla myös Fit Me -meikkitestin avulla netissä. Myös tuotteet voi ostaa helposti netin kautta, jos oma sävy on jo tiedossa.

Photos: Eeva Suutari & Jenni Rotonen

Related posts

4/08/17

Kulmat kuntoon – kokeilussa microblading

4 27 microblading

Microblading-kokeilu saatu blogin kautta

Minua on syntymässä siunattu melko komeilla kulmakarvoilla, jotka ovat vaaleasta tukasta huolimatta tummat ja suht paksut. Kiitän luojaani, etten teinivuosina tuhonnut kulmiani nyppimällä niitä ohuiksi viivoiksi, kuten 90-luvun nuorisolla oli tapana. Jotain pientä vahinkoa kaiketi minäkin onnistuin osaamattomana trimmaajana saamaan aikaan, mutta pahemmilta tuhoilta onneksi vältyttiin.

Vaikka luonnostaan vahvat kulmat eivät sinänsä ole kaivanneet kamalasti meikkiä, hoksasin silti joitakin vuosia sitten, miten pienellä ehostuksella lopputuloksesta tuli huomattavasti viimeistellymmän ja skarpimman näköinen. Löydettyäni kulmakynän ilot, en osannut enää elää ilman. Hyvät ennen ja jälkeen -kuvat kulmistani luonnontilassa ja meikillä löydät tästä aiemmin tekemästäni postauksesta. Ja tästä vanhasta postauksesta puolestaan voi kurkata, miten jo pelkästään se vaikuttaa kulmakarva-lookiin, millaista tuotetta niiden meikkaamiseen käyttää. Arkikäytössä oma suosikkini on ollut kyllä ihan perinteinen kulmakynä, koska olen niin tottunut sitä käyttämään, mutta erilaisilla tuotteilla saa tosiaan hieman erilaista jälkeä.

microblading

Kulmakynän mukaan ottaminen arkimeikkiini muutti oikeastaan koko meikkirutiinini. Yhtäkkiä siitä tuli nimittäin meikkipussini kulmakivi (pun intended, haha). Meikkipohjan lisäksi koen, että voisin oikeastaan luopua mistä tahansa meikkituotteesta paitsi kulmakynästä ja poskipunasta – niillä loihditaan kasvoille terve hehku ja raamit.

Siitä huolimatta, että minulla on käynyt kulmakarvageenien kanssa hyvä tuuri, olen ihastellut pitkään Instagramissa ja Facebookissa entisenä Miss Suomenakin tunnetun ja jo pitkän uran meikkaajana tehneen Suvi Tiilikaisen työnjälkeä kulmakarvojen kestopigmentoinnissa ja microbladingissa. Uskomattoman kaunista, tarkkaa ja luonnollisen näköistä! En voi käsittää, miten joku pystyy keinotekoisesti loihtimaan niin aidon näköistä jälkeä, että kuvien perusteella olisi liki mahdotonta kertoa, ovatko karvat aitoja vaiko vain tatuointipiirtoja iholla.

microblading
Mitä on microblading? Entä mitä kestopigmentointi?

Olen aiemmin mieltänyt kulmien kestopigmentoinnin ja nyt sen rinnalle rantautuneen microbladingin olevan suunnattu lähinnä heille, joilla omat kulmakarvat ovat syystä tai toisesta olemattomat tai harvat. Kuitenkin myös vahvoja kulmia voi huolitella microbladingin avulla, jos niissä on koloja tai epäsymmetriaa. Ja sattuipa niin, että Suvi otti minuun viime vuoden alkupuolella yhteyttä kuin ajatuksiani lukien, sillä olen todellakin seurannut hiljaa taustalla hänen työtään jo pidempään. Suvi kysyi, olisinko kiinnostunut kokeilemaan microbladingia. Laiskana meikkaajana tuumin tuolloin, että olisihan se mahtavaa, jos kulmat näyttäisivät aina huolitelluilta aamusta iltaan ja illasta aamuun ilman meikkiä, ja päätin mennä kokeilemaan.

Kestopigmentointi on terminä ehkä useimmille tutumpi ja tarkoittaa siis käytännössä sitä, että kulmakarvat tatuoidaan ihoon ja microblading on periaatteessa aikalailla sama asia, mutta tekniikka vain on erilainen. Tatuointineulan sijaan microbladingissa kulmat piirretään iholle ohuella terällä, jolla rikotaan ihon pinta ja sitten pigmentti hierotaan ihon pintaan sormella. Jos näiden kahden tekniikan erot ja tuo teknisempi puoli kiinnostavat, suosittelen tsekkaamaan lisätietoa Suvin nettisivuilta, joilta löytyy erittäin kattava tietopaketti molemmista menetelmistä. On melko henkilökohtaista, kumpaa menetelmää kannattaa suosia, mutta asiantunteva tekijä osaa kyllä neuvoa siinä asiassa, kumpi sopii mihinkin tarpeeseen paremmin.

Mainittakoon vielä, että microbladingin jälki ei ole siinä mielessä kuitenkaan varsinaisen tatuoinnin kaltainen, että se ei kestä loppuelämää, vaan tuloksista saa nauttia ehkä noin vuoden-parin verran ja vähitellen väri haalistuu pois.

microblading
Miten microblading-prosessi etenee? Sattuuko se?

Menin itse paikan päälle ilman kulmameikkiä, mutta minulla oli mukanani lukuisia kuvia siitä, miten normaalisti kulmani meikkaan eli millainen olisi se haluttu lopputulos. Ensin suvi hahmotteli meikkikynällä kulmien toivotun muodon ja sitten ryhdyttiin työstämään kulmia microblading-terällä. Ensimmäinen kierros väriä laitetaan aina ilman puudutetta, koska silloin kasvojen ilme ja kulmien asento on kaikkein luonnollisin. Loppuosa prosessista toteutaan puudutteen kanssa.

On hyvin henkilökohtaista, miten paljon microblading sattuu. Joillekin kipu tuntuu vastaavalta kuin kulmakarvoja nypittäessä ja toisia sattuu huomattavasti enemmän. Minulla on melko herkkä kipukynnys ja myönnän, että toimenpide sattui kyllä. Puudute helpotti hiukan, mutta ei vienyt kipua täysin pois. Mistään sietämättömästä tuskasta ei onneksi ollut kyse, mutta hetkittäin otti kyllä melko kipeää.

Kulmat ennen microbladingia (yllä) ja heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen (alla)

Toimenpiteen kesto riippuu hieman siitä, miten paljon karvoja joudutaan iholle piirtämään, mutta useampi tunti siinä vierähtää joka tapauksessa. Itselläni taisi mennä 2-3 tuntia. Yleensä Suvi tekee vielä muutaman viikon päästä ensimmäisestä hoitokerrasta jäljen parannuttua tarkistuskierroksen, jolloin katsotaan, miten väri on pysynyt ja tarvitseeko vielä jotakin kohtaa täydentää tai vahvistaa. Minun tapauksessani toinen kierros venähti muutaman kuukauden päähän, kun ensin oli muuttohässäkkää ja sitten sairastuminen ja kaikenlaista säätöä, mutta alkukesästä kävin läpi vielä tuon toisenkin kierroksen.

Ero ennen- ja jälkeen-kuvissa on loppujen lopuksi hyvin hienovarainen, mutta silti muutoksen huomaa erityisesti meikatessa. Yllä näkyvä kuvapari on napattu ensimmäisellä käsittelykerralla ja tämän postauksen muissa kuvissa näkyvät kulmat tämänhetkisessä tilassaan, kun molemmat käsittelykierrokset on käyty läpi ja kulmat ovat valmiit.

microblading
Microbladingin jälkeen: hoito ja lopputulos

Microbladingin jälkeen ihoa hoidetaan samalla tavoin kuin tatuoinninkin eli sitä rasvataan kolmisen kertaa päivässä. Ei kannata säikähtää, vaikka kulmat saattavat heti microbladingin jälkeen näyttää kovin tummilta. Väri haalistuu aina parissa viikossa sellaiseksi, miltä lopputulos sitten oikeasti tulee näyttämään. Kulmien aluetta ei myöskään luonnollisesti saa meikata tulehdusvaaran vuoksi silloin, kun pigmentointi on vielä tuore.

Paranemisessa kestää yleensä pigmentoinnin jälkeen viikosta puoleentoista. Sain Suvilta mukaani hoitogeelin, jota levittelin tuona aikana kulmille kolmisen kertaa päivässä. Tatuoinnin tapaan myös pigmentointijäljen päälle saattaa tulla rupea, joka vielä tummentaa jälkeä entisestään, joten kannattaa henkisesti varautua siihen, että ihan hetken aikaa kulmat näyttävät aika vahvoilta. Ensimmäisellä hoitokerralla rupea tuli jonkin verran, toisella ei niinkään.

microblading

On hyvin yksilöllistä, miten hyvin pigmentointiväri pysyy iholla ja sitä on oikeastaan mahdotonta ennustaa etukäteen. Se riippuu ihon yksilöllisistä ominaisuuksista. Olen itse ollut ihan todella tyytyväinen lopputulokseen, joka näyttää käytännössä siltä kuin mitään ei olisi tehtykään, mutta kulmat ovat silti vähän tuuheammat, kauniimman muotoiset ja symmetrisemmät. Väri on haalistunut kuukausien kuluessa hieman heti hoidon jälkeisestä tilanteesta, mutta koen saaneeni juuri sitä mitä toivoinkin: luonnollisen mutta huolitellun näköiset kulmat ilman meikkiä.

En ole microbladingin jälkeenkään kokonaan luopunut kulmakynästä, vaan etenkin enemmän meikatessa tykkään silti yhä hiukan vahvistaa kulmia. Allaolevasta kuvaparista näette, millainen ero on meikattujen ja meikkaamattomien kulmien välillä. Vahvistan yleensä meikillä hiukan kulmien sisänurkkia ja kulman kaarta, mutta viihdyn nykyisin hyvin myös ilman kulmameikkiä, etenkin jos meikkini on muutenkin luonnollinen. Tykkään lopputuloksesta ihan hurjasti. Ero omiin luonnollisiin kulmiini on kovin pieni, mutta silti havaittavissa – microblading antoi katseelle kuin sen kaivatun huolitellun loppusilauksen.

Microbladingilla käsitellyt kulmat ilman meikkiä (yllä) ja kulmakynän kanssa (alla)

Ihan halpaa lystiä kulmien pigmentoiminen ei ole ja toimenpiteestä kannattaa esimerkiksi Suvin taitavissa käsissä varautua pulittamaan 400-600 euroa, mutta etenkin jos omat kulmat ovat vaaleat tai olemattomat ja niitä tulee meikattua päivittäin, itse ehdottomasti harkitsisin tätä vaihtoehtoa. Suvin Facebook- ja Instagram-kuvat puhuvat puolestaan. Kannattaa myös varautua siihen, että Suvin ajat ovat todella suosittuja ja kalenteri on varsin buukattu, joten omaa aikaa saattaa joutua odottelemaan tovin. Mutta oman kokemukseni pohjalta voin kyllä lämmöllä suositella nimenomaan Suvia: raudanluja ammattilainen, äärettömän taitava tekijä ja kaiken lisäksi vielä maailman mukavin tyyppi. :)

Suvilla on itse asiassa juuri nyt meneillään FB-kisa, jossa yksi onnekas voittaa itselleen ilmaiseksi Suvin tekemät kestokulmat. Voittaja voi itse valita, haluaako mieluummin kestopigmentoinnin vai microbladingin. Kisa on voimassa sunnuntaihin klo 22 asti, joten kannattaa käydä osallistumassa, mikäli haaveilet kauniista kulmista. Pääset osallistumaan kilpailuun Brows by Suvi Tiilikainen -sivulla Facebookissa.

Olisi muuten kiva kuulla, mitä mieltä olette tästä lopputuloksesta? Itse tykkään valtavasti ja ilme on heti meikkaamattomanakin jotenkin ryhdikkäämpi, kun kulmat ovat kunnossa!

microblading

Kulmat yllä ilman kulmakynää ja alla kulmakynän kanssa.

microblading

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

4/06/17

Hyvä ripsari, parempi mieli

4 36

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Lancôme

Huonot tukkapäivät ovat tuttuja kaikille, mutta aika monella on silloin tällöin myös huono naamapäivä. Ainakin minulla on. Huvittavinta näissä päivissä on yleensä se, että kukaan ulkopuolinen ei huomaa naamataulussasi mitään eroa eiliseen, mutta se oma fiilis on vain jotenkin epämääräisen huono.

Pahinta tietysti on, jos tällainen huono naamapäivä sattuu juuri sellaiselle päivälle, kun olisi jotain erityisiä suunnitelmia: treffit, tyttöjen ilta tai vaikkapa omat synttärit. Ensisijaisestihan tuo kaikki on korvien välissä, eikä sillä todellisuudessa ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, kuka peilistä oikeasti tuijottaa vastaan. Saatat myöhemmin katsella kyseisenä päivänä napattuja valokuvia miettien, että mikäköhän siinä naamataulussa muka tuona päivänä mahtoi olla vialla… Onkohan miehillä koskaan huonoja naamapäiviä?

Vaikka huono fiilis on aina korvien välissä, pienillä asioilla voi usein tehdä paljon. Niin hölmöltä kuin se voikin kuulostaa, onnistunut tyyli tai kaunis meikki saattavat tehdä ihmeitä latteasti alkaneelle päivälle. On oikeasti ihan uskomatonta, miten paljon esimerkiksi oma tyyli voi päivän fiilikseen vaikuttaa. Jos aamulla tulee pukeneeksi epämukavat ja päivän mielialaan huonosti sopivat vaatteet, voi koko päivä olla vähän pilalla sen takia. Vastaavasti erityisen mieluisa ja onnistunut tyyli nostattaa kummasti mielialaa.

Teimme Jonnan kanssa hömelön pikku-videon tyttöjen ilta -tunnelmissa vähän kieli poskella Lancômen kanssa yhteistyössä toteutettua kampanjaa varten. Vaikka pelkkä ripsiväri ei ehkä todellisuudessa pelastaisi lässähtänyttä biletunnelmaa ainakaan yksinään, meikillä todellakin on onnistuessaan mahtava voima nostattaa fiilistä. Ja Lancômen uutuus Monsieur Big on lajissaan varsin mainio tapaus! Nimensä mukaisesti Monsieur Big -maskaran mainoslauseet lupaavat reilusti tuuheampia ja pidempiä ripsiä – ja ne sillä kyllä myös saakin aikaiseksi.

Rehellisesti sanottuna olen usein vähän karsastanut erityisen tuuheuttavina mainostettuja maskaroita, koska tykkään kovin luonnollisesta tyylistä ja valitettavan monen tuuheuttavan ripsivärin kohdalla paksummat ja muhkeammat ripset tarkoittavat meikistä paakkuuntuneita kökköripsiä, joissa toki on volyymia, mutta luonnollisuus on lopputuloksesta kaukana.

Monsieur Big -ripsarissa tykkään siitä, että tuote paitsi levittyy helposti, on myös varsin luonnollisen näköinen. Ripsarilla saa halutessaan luonnollisempaa jälkeä, kun väriä harjaa ripsiin vain yhden kerroksen, mutta volyymia on helppo loihtia levittämällä maskaraa muutama kerros lisää ja silti jäljestä ei tule paakkuinen.

Ripsiväriharja on yllättävän iso ja muhkea, mutta silti näppärä käyttää eikä yhtään kömpelö. Välillä paksumpien ripsiväriharjojen kanssa tuntuu, että väriä tulee sohittua vähän muuallekin kuin sinne, minne piti. Kiitosta on annettava Monsieur Bigille myös pysyvyydestä – ei varise eikä karise, ja mikä tärkeintä, ei lähde juoksemaan poskille heti pienenkin silmien kostumisen myötä. Omat silmäni vuotavat tosi herkästi (puhumattakaan siitä, miten helposti liikutun kyyneliin milloin missäkin), joten arvostan paljon sitä, ettei tarvitse stressailla ripsivärin leviämistä poskille arjen tiimellyksessä.

Ovatko huonot naamapäivät teille muille tuttuja? Sanokaa, että siellä on edes joku, joka samaistuu! Huonon tukkapäivän voi pelastaa hatulla, mutta huonona naamapäivänä tekisi lähinnä mieli tunkea pää paperipussiin. Pää pussissa on vähän vaikea kuitenkin arkisia askareita hoidella, joten silloin pitää joko linnoittautua kotiin tai keksiä jokin keino buustata fiilistä. Jos siis tulee hyviä niksejä mieleen (hyvän ripsivärin lisäksi), niin saa ilolla laittaa jakoon. :)

Video: Arttu Mustonen

Photos: Jonna Leppänen & Jenni Rotonen

Make up: Inka Manninen / Lancôme

Related posts

26/04/17

Inspistä kevän ja kesän juhliin (+ kisa)

138 75 vero-moda7

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Vero Moda

Vaikka ei ulos katsoessa uskoisi, niin nyt on taas se hetki, kun starttaillaan kevään ja kesän juhlasesonkia. Toivotaan nyt, että säästytään vappuna lumisateelta… Tai edes juhannuksena. Mutta oli sää mikä hyvänsä, ei anneta sen lannistaa tunnelmaa!

On ilo kertoa, että olen taas saanut olla mukana Vero Modan kevään juhlakamppiksessa ja uusi juhlakatalogi ilmestyy jakeluun tänään. Tämän kevään mallistossa nähdään raikasta valkoista, herkkiä puuterisävyjä, klassista mustaa sekä ripaus kultaa ja raikasta pinkkiä. Materiaalien puolella pitsi pitää pintansa ja sen lisäksi tämän kevään hitti ovat hiukan metallisina hohtelevat pliseeratut kankaat, joita on mukana myös tässä mallistossa.

vero-moda2

Katalogi on entiseen nähden hiukan uudistunut, sillä siellä on nyt itse vaateinspiraation ja trendikatsauksen lisäksi myös meikkivinkkejä juhlatyyliin sekä kiinnostavaa luettavaa. Mukana on nimittäin kiinnostava haastattelu ja uratarina Vero Modan myyntiedustajasta. Kannattaa lukaista etenkin, jos työ muodin parissa kiinnostaa!

Tällä kertaa katalogissa on mukana myös meikki-inspistä juhlaan, sillä toteutimme yhdessä Lumenen kanssa meikkitutorialin kolmeen erilaiseen Nordic Chic -juhlameikkityyliin. Meikkaaja Mariela Sarkiman loihtimista lookeista löytyy vaihtoehtoja moneen eri makuun ja juhlaan, sillä mukana on raikas ja luonnollinen nude-tyyli, värikkäämpi ja naisellisempi look sekä smokey eyes -henkinen näyttävämpi silmämeikki. Oma lempparini on ehdottomasti tuo kaunis silmämeikki ja tästä syystä saatte tässä postauksessa siihen ihan video-opastuksenkin. :)

vero-moda8

Kannattaa siis käydä nappaamassa oma paperinen juhlakatalogi lähimmästä Vero Moda -liikkeestä vaikka jo heti tänään, jos putiikki on sopivasti matkasi varrella. Jos kuitenkaan et saa nyt heti käsiisi tuota paperiversiota, niin kuvaston voi tsekata myös verkkoversiona. Katalogin tulee myös uusimman MeNaiset-lehden mukana. Ja kannattaa tietysti hyödyntää  katalogissa oleva etu: viimeisen sivun etuseteleillä saat nimittäin yhdestä Vero Moda tuotteesta -20%. Lisäksi saat -15% alennuksen Lumene Nordic Chic ja Lumene Nude -tuotteista Stockmann-tavaratalossa ja -verkkokaupassa.

Lisäksi sain taas järjestää iloksenne kivan kevätkisan: kaksi onnekasta saa nimittäin omakseen 100 euron lahjakortin Vero Modaan! Jos siis kesän juhliin on vielä hankintoja tehtävänä, niin kannattaa katsastaa tarjonta ja osallistua kisaan. Ota osaa kilpailuun näin: kurkkaa juhlakatalogi netistä tai nouda se Vero Moda -liikkeestä ja kerro, minkä katalogin lookeista mieluiten pukisit itse yllesi. Jätä kommenttisi 2.5.2017 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

vero-moda vero-moda9vero-moda3

Photos: Vero Moda, Mikko Rasila & Silja Minkkinen

 

Related posts