4/03/17

Pupu ja Lenita

2 109 minna-parikka-lenita

Terapeuttini sanoi minulle taannoin, että hänen mielestään minun pitäisi ehdottomasti järjestää itselleni treffit Lenita Airiston kanssa. (Tässä lauseessa on muuten jotakin hyvin amerikkalaista, haha.) Että siinä on sellaista oikeanlaista naisenergiaa ja elämänkokemusta, josta minäkin voisin ammentaa. Että me saisimme varmasti aikaiseksi hyvin mielenkiintoisia keskusteluita. En epäile hetkeäkään. Ryhdyin jo vakavissani pohtimaan, mistä saisin hommattua Lenitan yhteystiedot – ja miten saisin hänet houkuteltua kanssani sinne treffeille.

Ilahduin eilen ihan mielettömästi, kun bongasin tämän Minna Parikan uuden mainoskamppiksen, jonka kasvona on kuin onkin itse Lenita. Siinä on nainen, jossa on ytyä, anteeksipyytelemätöntä asennetta ja tarmoa. Eipä uskoisi, että mimmillä kilahti mittariin tässä vuoden alkajaisiksi jo 80 vuotta. Nostan hattua myös Minna Parikalle, että kampanjakasvoksi on nostettu tällainen ikoninen,vahva ja inspiroiva suomalaisnainen – upeaa!

minna-parikka-newsize-2-1

Olemme muuten päässeet pukeutumaan molemmat tuohon samaiseen ihanaan Maija Meron mekkoonkin. Katsokaa nyt, vaikka kuinka paljon yhteistä! Kyllä nyt selvästi pitää ryhtyä puuhaamaan niitä tärskyjä…

Translation: Love love love the new Minna Parikka campaign with the amazing Lenita Airisto.

minna-parikka-newsize-1

 Photos: Minna Parikka

Related posts

7/02/17

Haastattelussa Kylie Minogue (+ kisa)

151 78

Kaupallinen yhteistyö: Specsavers

Koin yhden blogiurani ikimuistoisimmista hetkistä joulukuussa, kun pääsin Lontooseen tapaamaan Kylie Minoguea ihan naamatusten. Tapaaminen liittyi Kylien uuteen aluevaltaukseen, sillä popkuningatar on suunnitellut ihan oman silmälasimalliston, joka tulee maaliskuussa myyntiin Specsaversille. Vielä koko mallistoa ei virallisesti ole julkistettu, mutta sain Lontoossa ennakkokurkistuksen tulevaan ja on pakko hehkuttaa, kuinka kivoja kehyksiä on luvassa.

Pääsin paikan päällä myös sovittelemaan uutuuskehyksiä omalle nenälle ja yllättävää kyllä, varsin laajasta mallistosta löytyi iso määrä todella kivasti minullekin sopivia kehyksiä. Tarjolla on sekä silmälaseja että aurinkolaseja, monenlaisia muotoja ja niin metallisia kuin muovisiakin kehyksiä. Ihastuin itse erityisesti ruusukullan värisiin pyöreisiin metallikehyksiin (kuva alla), joista jäi fiilis, että ne haluaisin ehdottomasti omaksikin. Ja onpa muuten melkoinen herkku myös tuo kehysten mukana tuleva glitter-kotelokin. Todella onnistunut kokonaisuus! Jutun lopussa näkyvällä videolla on vähän lisää esimakua tulevasta ja saattaapa siellä vilahtaa eräs tuttu naamakin, Kylien lisäksi siis.

Pääsimme myös pienellä porukalla haastattelemaan laulajatähtöstä tapaamisen yhteydessä ja oli jotenkin hauskaa huomata, kuinka tavallisia ihmisiä supertähdetkin pohjimmiltaan ovat. Kylie muun muassa myönsi jännittävänsä edelleen esityksiä jopa paniikkiin asti ja paljasti tuntevansa epävarmuutta ulkonäöstään digiajan armottomien valokuvien äärellä.

Millainen on suhteesi silmälaseihin?

Olen käyttänyt silmälaseja aiemmin lähinnä lukiessa pidempiä aikoja, mutta jossain vaiheessa huomasin, etten oikeastaan enää oikein pärjää ilman laseja. Kun tein Voice-ohjelmaa ja nostin lasit nenälleni tv:ssä, ihmiset häkeltyivät, sillä he eivät olleet tottuneet koskaan näkemään minua silmälasit päässäni. Totuus kuitenkin on, että olen käyttänyt silmälaseja satunnaisesti siitä lähtien, kun olin 21-vuotias. Nyt kuitenkin “jostain kumman syystä” oikeasti tarvitsen niitä. Olen kuitenkin ollut yllättynyt siitä, miltä silmälasien käyttäminen tuntuu, kun se ei olekaan enää vapaaehtoista – kun ei oikeasti näe ilman. Siksi laseista on kiva tehdä näkyvä osa omaa tyyliä, sellainen oma juttu.

Sinua pidetään tyyli-ikonina. Miten kuvailisit tyyliäsi nykyään?

Noh, olen hetkittäin myös ollut tyylikatastrofi… Haha! Mutta jos pitäisi kuvailla tyyliäni nykyisin, sanoisin ehkä sen olevan yksinkertaistettu versio entisestä. Parasta on, kun tyyliä ei oikeastaan tarvitse ajatella ollenkaan ja se vain toimii. Pituuteni on aiheuttanut välillä haastetta pukeutumiselle ja aiemmin kuljin aina koroissa, mutta nykyään tunnen oloni itsevarmaksi myös matalissa kengissä kuten ballerinoissa tai sandaaleissa.

Yleisesti ottaen tyylini on kuitenkin aika vaihteleva – kokeilen kaikenlaista. Pääsen työni kautta olemaan oikeastaan kaksi erilaista versiota itsestäni: olen se glamoröösi poptähti, joka edustaa jonkinlaista hattaraista kuvitelmaa, mutta jokapäiväisessä arjessani viihdyn parhaiten hyvin yksinkertaisessa tyylissä. Rehellisesti sanottuna olen viimeiset kolme päivää pukeutunut samaan bleiseriin, samoihin farkkuihin ja samoihin nilkkureihin, vain t-paita on vaihtunut. Minulla ei suoraan sanottuna ole edes aikaa miettiä, mitä pukisin päälleni. Niinpä sitä vain tietyissä elämän hetkissä ajautuu sellaisiin univormuihin, joihin voi luottaa ja jotka toimivat. 

Onko sinulla omaa tyyli-idolia, josta inspiroidut?

En ihaile ketään yhtä henkilöä ylitse muiden, mutta ammennan inspiraatiota moniltakin ihmisiltä. Pidän esimerkiksi Olsenin siskosten The Row -merkistä. Ehkä moni ei arvaisi, että pidän sellaisesta arkkitehtoonisesta tyylistä. Olen sellainen, että arvostan upeaa laatua ja hienoja pieniä yksityiskohtia, mutta seuraavassa hetkessä saatan ihastua johonkin todella halpaan. 

Onko historiassasi sellaisia tyylimokia, joita yhä muistelet?

Voi luoja, niitä on niin monia! Joitakin niistä en kehtaa edes kertoa ääneen… Sanon vain, että on mieletöntä kuinka tyylin jokaisen osan tulee toimia yhdessä, jotta kokonaisuus olisi onnistunut: meikin, hiusten, asun ja ympäristön. Joskus kokonaisuudessa syntyy jonkun osan suhteen yhteentörmäyksiä. Esimerkiksi show-tyylini näyttävät välillä sovittaessa aivan naurettavilta, mutta kun pääsen lavalle, kaikki ikään kuin kutistuu. Lavalla kaiken pitääkin olla suurempaa, mutta lavalle suunniteltu asu toimii vain siinä ympäristössä, mihin se on tarkoitettu. Muussa tilanteessa se näyttäisi hölmöltä.

Kuinka kauan kestää meikkipöydän ääressä muuntautuminen siksi Kylieksi, jonka me tunnemme julkisuudesta?

Kyllä siihen vierähtää helposti 1,5 tuntia, josta ensimmäinen puoli tuntia tosin yleensä kuluu rupatellessa ja teetä keitellessä. Ennen esityksiä aikaa kuluu samalla kuitenkin valtavan paljon kaikkeen sellaiseen oheistoimintana, mitä ulkopuolisena ei välttämättä osaa tulla ajatelleeksi. Pitää syödä ja ehtiä käydä vessassa, pitää tarkistaa kuulokkeet ja tuhansia muita pieniä juttuja, jotka syövät minuutteja siltä meikkiin ja hiuksiin varatulta ajalta. Yritämme kuitenkin meikkaajani kanssa pysytellä rauhallisina ja olla ärsyyntymättä keskeytyksistä huolimatta. 

Mikä on kauneutesi salaisuus? Onko sinulla antaa jotain omia kauneusvinkkejä, joihin itse luotat?

Jos minulla olisi joku salaisuus, kertoisin sen ilolla myös teille. Yksi salaisuuksistani on toki mahtava tiimi taustallani – lupaan teille, etten näytä tältä mennessäni illalla nukkumaan enkä herätessäni aamulla. Henkilökohtaisesti toivoisin, että digimaailmaa ei olisi olemassakaan, sillä kaikki näyttivät paljon paremmilta filmikameroiden aikaan. Olen varma, että digikameroiden takana on mies. Hah.

Suoraan sanottuna murehdin ja tiedän vähän liikaa naamastani. Digiaika on kasvoille niin armoton. Nykytekniikka on tietysti hienoa, jos haluat tutkia vaikkapa jonkun hyönteisen pienimpiäkin yksityiskohtia ihan läheltä. Sellaisia asioita emme pysty näkemään paljaalla silmällä. Mutta paljas silmä ei näe niitä asioita, joita digiaika tarkkoine kameroineen ikään kuin pakottaa meidät näkemään.

Nyt ajauduin kauas aiheesta, mutta jos mietitään vielä niitä konkreettisia kauneusvinkkejä, niin luotan ihan yksinkertaisiin asioihin kuten ihon huolelliseen puhdistamiseen joka päivä. Myös kauneuden osalta sitä on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Ollessani hyvin sairas joitakin vuosia sitten ja hoitojen takia laihduin hurjasti, se oli rankkaa. Nytkin olen hiukan normaalia hoikemmassa kunnossa, sillä meneillään on ollut todella hektinen elämänvaihe. Heikkouksiani ovat kahvi ja tumma suklaa, mutta yleisesti ottaen syön terveellisesti, enkä herkuttele sokerilla. En myös juo juurikaan alkoholia. 

Vaikutat hurjan ystävälliseltä, nöyrältä ja rauhalliselta, vaikka ympärilläsi on aina uskomaton kiire, ihmispaljous ja hässäkkä. Miten pidät kaiken kasassa ja itsesi niin seesteisenä tämän kaiken pyörityksen keskellä?

Kyllä minäkin saatan olla todella hermostunut ennen esityksiä. Yleensä, kun saan ilmoituksen, että shown alkuun on 20 minuuttia aikaa, menen oikeastaan paniikkiin. Siinä hetkessä menen sellaiseen vähän meditatiiviseen tilaan, jota on vaikea selittää, mutta se tuntuu vähän kuin astuisi jostakin läpinäkyvästä ovesta ihan toiseen paikkaan. Tuntuu kuin olisin unohtanut kaiken ja pelottaa, että kaikki menee pieleen. Mutta kuten me kaikki oman elämämme erilaisista tilanteista tiedämme, niin todellisuudessa kuitenkin siihen itse asiaan ryhtyminen on usein lopulta helpompaa kuin sen ajatteleminen etukäteen. Olen kuitenkin sellainen tyyppi, että murehdin tosi paljon kaikkea, vaikka se ei ehkä välity aina päällepäin.

Oli jotenkin lohdullista kuulla, että vuosikymmeniä julkisuuden valokeilassa paistatellut ihminen painiskelee ihan samanlaisten arkisten murheiden kanssa kuin kuka tahansa meistä. Ja jos jotakin Kyliesta on tuon tilaisuuden ja haastattelutuokion perusteella haluan sanoa, niin se, että hän vaikutti niin sydämelliseltä jalat maassa -tyypiltä, että diivan elkeistä ei kyllä näkynyt vilaustakaan.

Kylie Minoguen suunnittelema kehysmallisto tulee siis Suomessa myyntiin Specsaversille maaliskuun alkupuolella (viikolla 10), mutta saan nyt jo vähän ennakkoon järjestää mallistoon liittyen pienen kilpailun. Neljä onnellista nimittäin saa omakseen valitsemansa kehykset Kylien suunnittelemasta mallistosta sitten, kun se tulee myyntiin. Palkintoon kuuluvat siis malliston kehykset tai aurinkolasit yksiteholinsseillä, mutta halutessaan paketin päälle voi toki hankkia myös lisäominaisuuksia.

Osallistu kisaan näin: kerro tämän postauksen kommenteissa, millaisista silmälaseista tai aurinkolaseista sinä haaveilet juuri nyt. Muista liittää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajia sähköpostitse. Kilpailu on voimassa ma 13.2.2017 asti.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

4/10/16

Tyylejä Milanon kaduilla, vol. 3

103

Nyt olisi luvassa viimeinen pläjäys katumuoti-inspiraatiota Milanosta muotiviikolta parin viikon takaa. Helteisen Milanon tunnelmat tuntuvat nyt aika kaukaisilta täällä kirpsakan syksyisessä Suomessa, mutta eiköhän näistä tyyleistä voi ammentaa ideoita syksyisempäänkin pukeutumiseen.

Ihastuin viime syksynä New Yorkin muotiviikolla italialaisen Giorgia Tordinin tyyliin, kun bongasin neitokaisen Givenchyn näytöksen edustalta ja ikuistin tuolloin katumuotikuvaan. Nyt kaunokainen viipotti ohitseni myös Milanossa ja ehdin räpsäistä kuvan jälleen hurjan onnistuneesta lookista. Neulehameelle erityinen peukku. <3

Aiemmat Milanon katumuotijutut voitte kurkata täältä ja täältä.

Translation: The last set of Milan Fashion Week street style pics is now out. Enjoy! :) The previous two posts you can check out here and here.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

19/05/16

TBT: Amazing Grace

2 48 Grace Coddington

Ajattelin tänään Throwback Thursdayn tunnelmissa palata hauskaan matkamuistoon, joka jaksaa vieläkin hymyilyttää neljä vuotta myöhemmin.  Olin elämäni ensimmäistä kertaa matkalla New Yorkissa ystäväni kanssa ja voi pojat, millaisen hetken pääsin kokemaan heti ensimmäisenä Nykin aamunamme. Muoti-ikoni Grace Coddington asteli vastaan heti kulman takana ja en ole varmaan koskaan ollut kenenkään maailmantähden kohtaamisesta niin häkellyksissäni. Kamerastani oli akku lopussa ja sain idolistani otettua yhden kuvan. Onneksi se onnistui. :)

Translation: A lovely memory from four years ago. I managed to bump into Grace Coddington on my first morning on my first New York trip ever. I don’t think I’ve ever been so start struck as I was when I met the amazing creative director of Vogue. Needless to say, I fell in love with New York instantly. ;)

Juttu on alun perin julkaistu 24.4.2012.

AMAZING GRACE

Te ette kyllä IKINÄ usko tätä (tai siis pakkohan se on, kun on kuvakin todisteena), mutta tänään aamulla lähtiessämme Tiian kanssa kämpiltä liikenteeseen törmäsimme suunnilleen ensimmäisen kulman takana GRACE CODDINGTONIIN! Olin niin häkeltynyt ja innoissani, että meinasin suunnilleen pökertyä. Hetken aikaa epäröin, kehtaako sitä tuntematonta ihmistä häiritä keskellä katua, mutta totesin lopulta, että olisin katunut varmaan lopun elämääni, ellen olisi nyt uskaltanut. :D Niinpä pysäytin Gracen ja puolipaniikissa höpötin olevani suuri fani ja kysyin, oliko hänellä kauhea kiire vai saisinko nopeasti ottaa hänestä valokuvan. Grace sanoi olevansa kyllä vähän kiireessä, koska oli matkalla salille ja oli kuulemma jo hieman myöhässä. Lupasin olla super-nopea ja kaivoin kamerani laukusta ennätysvauhtia ja napsaisin kuvan.

Nyt tiedän, miltä idolinsa kohtaavista ihmisistä tuntuu. Leijailin parin tunnin ajan varmaan viisi senttiä ilmassa ja se adrenaliiniryöppy heti tuon hetken jälkeen oli ihan mieletön. Kertakaikkiaan uskomatonta, itse Grace Coddington ensimmäisenä aamunani Nykissä! <3 Ei tätä kaupunkia voi kuin rakastaa!

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts